Lue keskustelun säännöt.
Miten te ystävälliset ja muita huomioivat ihmiset jaksatte?
17.01.2014 |
Miten jaksatte, mikä saa teidät pysymään kuitenkin ystävällisenä laukomatta kaikkea mauttomuuksia tai tylyttämällä?
Itseä niin ottaa päähän jatkuva ilkeily, vittuilu, kiusaaminen, tylyttäminen jne. tai sitten vaihtoehtoisesti se että toinen on "ihan sama" ja kohdellaan kuin ilmaa. Alkaa tässä pikkuhiljaa mennä luotto ihmisiin ja alkaa tuntua, että jaksaako enää itsekään kauaa olla kuitenkin perus-ystävällinen.
Mutta kun se perus-ystävällisyys kuuluu minun luonteeseen. Vastaan yleensä enemmän kuin yhdellä sanalla töksäyttämällä, hymyilen, kirjoittaessani yleensä laitan hymiön, pidän ovia auki muille, kiitän, en lauo ääneen niitä mielipiteitäni joiden tiedän varmasti loukkaavan. Se tulee minulla luonnostaan, en tajua kuinka joillakin ei tule.
Joskus sitä haluaisi olla kuin muut: kuollut ilme kasvoilla, kaikkeen vastataan vaan "joo" tai "emt", netissä haukutaan muita anonyymisti ja irl myös paukautellaan asioita, viestitetään koko ajan ettei halua toista lähellekään. Mutta kun ei onnistu, en ole semmoinen. En myöskään saa maassa makaavan haukkumisesta mitään mielihyvää.
Miksi se ystävällisyys on niin vaikeaa? Miten jaksaa ystävällisenä ihmisenä kun tuntuu aika vaikealle?
Kommentit (15)
Jaa. Jos joku on töykeä, niin ajattelen, että hänellä on ongelmia. Ongelma ei siis ole minun. Joskus ihan säälin, että tuolla ihmisellä on varmasti tosi paha olla kun käyttäytyy noin.
Yleensä en kamalasti tosin huomaa, jos joku on tyly. En ole ystävällinen sen vuoksi, että odotan vastaystävällisyyttä. En siis odota mitään toiselta osapuolelta.
Luulen, että tämä on "salaisuuteni": Luovu kaikesta odotuksistasi.
Miksi kuitenkin olen ystävällinen? No, kun voin kuitenkin olla se "enkeli" jollekulle ihmiselle. Joku voi saada hyvän mielen, ja minä en koskaan saa sitä tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no en tiedä, minä olen ainakin niin tyhmä, että en vaan opi, millään, ja joka kerran jaksan hämmästyä ja pettyä kun joku laukoo jotain tahallista ilkeää tai piilottaa ilkeyden johonkin hämmästelyyn tai ihmettelyyn. Siihenkin että niin monelle on ok puhua toisista ihmisistä takanapäin. Negatiivista.
Kyllähän se henkisesti syö naista, joka päivä hämmästyä.
Ja itku tulee jos huomaa jonkun olevan enkeli. Pyyteettömästi.
Mä koen itseni myös hyvin ystävälliseksi, kiltiksi ja hyväntuuliseksi, toiset (ne ujoimmat ja syrjäänvetäytyvimmätkin) huomioonottavaksi, olen ystävällinen kaikille, pidän kaupan ovea auki niin hienolle naiselle kuin pultsarillekin, kuka nyt perässä sattuu tulemaan.
Mä olen kyllä törmännyt yhteen ihmiseen, joka käytti mua lähinnä hyväkseen, siis oli jatkuvasti valittamassa omista ongelmistaan, minua ei kuunnellut yhtään, ei siis yhtään, aloitti puhelut samantien alkamalla valittamaan asiastaan eikä kysäissyt edes alkuun että miten menee tai ootko sopivassa paikassa tms. Tähän ihmiseen en jaksanut sitten enää pitää yhteyttä, aloin voida pahoin fyysisesti jo kun näin hänen nimensä ilmestyvän puhelimen näyttöön... Otin etäisyyttä ja pidän etäisyyttä edelleen.
Muuten olen kyllä huomannut 90 %, että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Olen ilokseni huomannut, että kun minä olen ystävällinen ihmisille, hekin ovat minulle. Ainoastaan tuntemattomammilta ihmisiltä on tullut joskus mulle jotain tylytystä tms. mutta kun olen vaan vastaillut ystävällisesti ja huomioinut heidät positiivisesti, on sävy yhtäkkiä muuttunutkin toisenlaiseksi, toisilla heti, toisilla vaatinut vähän enemmän aikaa, mutta kuitenkin. Kai se johtuu siitä, että harva kehtaa olla tyly tai vittumainen sellaiselle ihmiselle, joka on häntä itseään kohtaan kiltti ja ystävällinen.
Ei kai sitä aina jaksakaan. Mä olen samanlainen kuin sinä, ja voit uskoa, ettei ole kuule helppoa.
Naisvaltaisella alalla olen tehnyt sijaisuuksia, ja todellakin riemuinnut siitä, että ovat vaan sijaisuuksia. Olen kai joku Pahaa päiväänsä viettävien- magneetti. Teet sitten niin, tai näin, teet sen huonosti tai väärinpäin. Olen esim. pari kertaa unohtanut töissä hakea puhtaat pyykit kuivaustilasta, ja voi helvetti, mikä veemäinen irvailu siitä on seurannut. Vakituinen työntekijä on saattanut laittaa "sydänvikaiselle syöpäpotilaan lääkkeet tarjolle", niin se on vaan että "tekevälle sattuu"...
Meitä on aina kerrallaan ollut useita sijaisia, mutta nuo toiset saavat ihmisen kohtelua, minä en. Jos on sata akkaa paikalla, ja mietitään yhdessä, kuka voisi lähteä suorittamaan jotain "ei niin kivaa hommaa", niin meikän on parasta alkaa jo katselemaan työkenkiään jalkaan ja suuntaamaan naulakolle...
En ole kynnysmatto, vaan olen todellakin kieltäytynyt kohteliaasti useinkin, mutta sehän otetaan tietenkin vaan niskoitteluna....
Takuuvarma täky on kertoa, etten juo kahvia ollenkaan, niin aamulla töihin tullessa on koko kööri "Me keitettin sen verran kahvia, että riittää sullekin, ja pullaakin on", ja ivalliset naurut päälle. Pullaa tarjotaan tietenkin siksi, että olen ylipainoinen. Mulle on tuotu jopa täysi kupillinen ihan käteen asti vimmaisine silmänpyörityksineen, mutta kun kippasin sen limoviikunan ruukkuun, niin lopettivat.
JA itse asiaan: Tämä vittuilu alkoi, kun huomasivat, että teen työni valittamatta, enkä juorua tai hauku ketään selän takana. Toivotan iloisesti huomenta ja osallistun yhteisiin hommiin vinkumatta ja kiertelemättä. Pomon perseen nuolijakaan en varmasti ole, kertaakaan en ole näistä mulkuista valittanut.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 12:46"]
minä olin myös ennen yltiöpäisen ystävällinen. en koskaan valittanut omista murheistani muille, mutta ystävien olkapäänä sain olla harva se päivä. jossain kohtaa mulle vaan riitti kun itse sairastuin elinikäisee v-mäiseen tautiin, menetin duunini sairauden takia (vaikka edelleen olen ainakin toistaiseksi työkykyinen) yms murhetta ja huomasin että kukaan ei jaksanut kuunnella minun murheitani.
kiitti mulle riitti!
edelleen olen kyllä ystävällinen ihminen ja käyttäydyn kuvaamallasi tavalla (avaan ovia,hymyilen ja tervehdin jne) mutta en enää jaksa olla jatkuvasti olkapäänä kun en saa samaa kohtelua itse takaisin.
[/quote]
Tuo liika kilttiys on mielestäni eri juttu, itse en koskaan ole jäänyt ystävyyssuhteissa kynnysmatoksi ja murheiden kaatamiseen tarkoitetuksi ämpäriksi. Tarkoitin vaan sellaista normaalia, ystävällistä käytöstä ja muiden huomioimista mikä on harvinaista nykyään. En koe että niin käyttäytyminen olisi liiallista ystävällisyyttä.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, ensinnäkin ei ihmisen aina tarvitse hymyillä, mutta silti hän voi olla todella paljonkin muita huomioiva toimissaan ja huom. tekemättä siitä mitään numeroa. Mikähän velvoite sullakin muuten on sulloa hymynaamoja joka rakoon? Sä itse nämä jutut valitset tykönäsi, ja on ehkä parantamisen varaa sun omassa itsetunnossasikin, mikäli sä otat pokerinaamaisen ihmisen jotenkin itseesi. Tai mikäli sä jäät kuuntelemaan ilman (terapeutin)palkkaa milloin mitäkin ruikutusta oman hyvinvointisi kustannuksella keneltä tahansa. Haloo, miten tärkeänä sä nyt sitten itseäsi oikein piditkään? Avaa silmäsi ja ala miettiä että oikeasti tuskin kukaan jaksaa koko ajan olla se kaikkien huomioija. Melko pimeää se jo olisikin. Oma mokasi lopultakin jos olet ihan liian kiltti ja miellyttäjä. Joko sä opit siitä pois jonkun kunnon pohjakosketuksen tai bönärin kautta (liiallisesta kiltteydestä voi joskus johtua) tai sitten sä jatkat sellaisena ihmeen hymynaamana, jonka AINA pitäisi muka olla jollain miellyttämiesvaihteella muita kohtaan. Hei, ei vaan tarvitse olla. Riittää välillä ja usein ihan sekin, kun on ihan vaan neutraali. Se on sitten ihan toinen juttu mikäli ihminen on muista negatiivisesti juoruileva tai oikein ilkeä, mutta ei sitä mielestäni pidä sotkea sellaiseen neutraaliin ja mukavan asialliseen olemiseen. Mulle vakavat ja hiljaiset ihmiset eivät koskaan ole olleet mikään ongelma, vaan ihan päin vastoin. Sielu lepää heidän kanssaan enkä ollenkaan koe heitä uhkan, sen sijaan alati kaikkien kanssa kommunikoivia hymynaamoja aika helposti kokemusteni pohjalta oppineena karsastan.
7, et tainnut lukea kaikkia viestejä. Se että on ystävällinen ihmisille ei ole sama kuin jäädä kynnysmatoksi ja juurihan niin kirjoitin. Minä puhuin siitä, että miksi se vähinkin ystävällinen ele on niin vaikeaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että joskus hyvä palaa luokseni :) siksi olen diplomaattinen ja ystävällinen.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 12:54"]
no en tiedä, minä olen ainakin niin tyhmä, että en vaan opi, millään, ja joka kerran jaksan hämmästyä ja pettyä kun joku laukoo jotain tahallista ilkeää tai piilottaa ilkeyden johonkin hämmästelyyn tai ihmettelyyn. Siihenkin että niin monelle on ok puhua toisista ihmisistä takanapäin. Negatiivista.
Kyllähän se henkisesti syö naista, joka päivä hämmästyä.
Ja itku tulee jos huomaa jonkun olevan enkeli. Pyyteettömästi.
[/quote] Hahaa. Minä en suostu ymmärtämään ilkeyksiä joita ei sanota suoraan. Minulle voi vihjailla ihan miten kauan vain kaikenlaista mutta jatkan hymyillen niin kauan kun ko. persoona oikeasti sanoo ääneen, mitä tarkoittaa. Sitten voidaan alkaa keskustella asiasta oikeasti. Ja koska asia ei ikinä koske mitään järin tärkeätä, tämä mielensäpahoittaja tajuaa aika nopeasti että ei, pukeutumisasiat tai makuasiat eivät kiinnosta minua tippaakaan. Tai kissankummin käytös viime kesänä tai äitieni synnit vuodelta nappi ja paavo tai jonkun tuntemani ihmisen käytös tai opettajan homous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin jaksan, tällainen olen, ei vaadi mitään ponnisteluja. Onneksi ympärilläni on enemmän samanlaisia, etten ole joutunut ajattelemaankaan,e ttä pitäisi ponnistella.
[quote author="Vierailija" time="17.01.2014 klo 13:43"]
7, et tainnut lukea kaikkia viestejä. Se että on ystävällinen ihmisille ei ole sama kuin jäädä kynnysmatoksi ja juurihan niin kirjoitin. Minä puhuin siitä, että miksi se vähinkin ystävällinen ele on niin vaikeaa?
ap
[/quote]
Tiedätkö sulla on odotuksia muita kohtaan ja petyt ja ihmettelet, ja luulet että muut on jotenkin epäystävällisiä.
Ei mulla todellakaan ole sellaista kokemusta, että ihmiset olisivat epäystävällisiä tms. Tietysti aina välillä voi tulla joku oikea konflikti asiasta jonkun kanssa, se kuuluu elämään.
Mutta sanoisin kyllä, että tuo on illuusio, että muut olisivat muka jonkinlaisia, jonka olet ajatuksinesi kehittänyt.
Epäilen, että noiden odotustesi kautta saat myös tuollaista kohtelua tai sitten olet hyvin herkkä arvioimaan ja tuomitsemaan muita.
Todennäköisesti tulkitset muiden ihmisten sanomiset väärin.
Sinä et taida olla ystävällinen omasta halustasi, vaan koet että sinun pitää olla ja odotat samaa muilta. Anna lupa itsellesikin olla ihan vaan tavallinen ja ennen kaikkea anna lupa hermostua ja suuttua joskus.
Kokeilepa oikeasti ottaa muihin kevyempi asenne. Jos näet muissa negatiivista, niin sitten sulle tulee sellainen kokemus, ja jatkuvasti koet muiden taholta epäystävällisyyttä.
Miksi kenenkään pitäisi olla minkäänlainen? Sinulla on odotuksia muita kohtaan, luovu niistä ja keskity vain itsesi tarkkailuun. Oikeasti, sinun olosi paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jaksan koska minullekin ollaan ystävällisiä. Arvostan ystävällisyyttä suuresti, ja haluan itselleni ystäviä samantyyppisistä ihmisistä. Totta kai joskus tuntuu raskaalta olla vähätelty ja näkymätön, mutta näitä tilanteita sattuu lähinnä töissä. Oma elämäni on hyvin myönteistä ja siinä on hyviä ihmissuhteita. Totta kai saan kritiikkiä siinäkin, mutta se ei ole pahantaihtoista, ja siten aivan eri asia.
Ja minusta ihan rehellisesti tuntuu, että ihminen, joka jaksaa pysyä ystävällisenä ja empaattisena vastoinkäymisistä huolimatta, on tässä elämässä saavuttanut jotain hyvin arvokasta itsensä kanssa. Ystävällisimmät ihmiset, joita olen tavannut, ovat olleet niitä jotka ovat kohdanneet enemmän julmuutta ja surua kuin minä ikinä; olleet sodassa tai heidän henkeään on uhattu. He ovat valinneet, tietoisesti, että vaalivat elämässään sitä mikä ihmisyydessä on hyvää.
Juuri eilen puhuin tällaisen ihmisen kanssa, kysyin miksi hän ei ole vihainen ja katkera, koska minä olisin, kaiken sen jälkeen mitä hän on kokenut. Hän oli yllättynyt tästä minun näkökulmastani, koska hänelle oli selvää että juuri siksi maailmassa on vaalittava rakkautta, luottamusta ja toivoa, että täällä on niin paljon pahaa. Se oli jotenkin niin empaattinen ja muita huomioivat, epäitsekäs tapa ajatella, että olin aivan mykistynyt. Näinhän se on, että paha tapahtuu mutta hyvä tehdään itse.
Sinua ap varmasti pidetään kaikessa hiljaisuudessa hyvänä tyyppinä. Me vain annamme yleensä toisillemme harvoin myönteistä palautetta, ja silloin se negatiivinen palaute määrittää ihan liikaa käsitystä itsestä ja toisista.
Itselle tulee parempi mieli. En muutenkaan noteeraa yleensä tylyjä ihmisiä, ja jos, niin ajattelen, että heillä on varmaan kurja elämä kun sitä täytyy purkaa muihin. Olen myös huomannut, että yleensä kun on ensin itse ystävällinen, niin ihmiset ovat sitä myös takaisin. Ja jos eivät ole, niin mitä sitten? En ole ystävällinen ja kohtelias siksi, että saisin siitä jonkinlaisen vastapalveluksen, vaan siksi että en osaisi olla muutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytöstavat ja miellyttävä kanssakäyminen on syvään juurtunut tapa. Se sopii oikeellisuuskäsityksiini ja etiikkaani. Toivon, että voin laittaa hyvää liikkeelle.
Sorrun myös liialliseen myötäilyyn ja omien tarpeideni unohtamiseen. Se on vienyt voimat ja vääristynyt käsitystä itseni arvosta ihmisenä. Tuosta en selviäkään yksin, vaan on nyt yli nelikymppisenä ollut pakko aloittaa terapiaistunnot. En löydä oikeata minääni mistään, olen kaiketi traumojen pohjalta jakautunut erilaisiin osiin, joita käytän vuorotellen. En odota, että ystävät korjaavat sen, tämä on minun oma työmaani.
minä olin myös ennen yltiöpäisen ystävällinen. en koskaan valittanut omista murheistani muille, mutta ystävien olkapäänä sain olla harva se päivä. jossain kohtaa mulle vaan riitti kun itse sairastuin elinikäisee v-mäiseen tautiin, menetin duunini sairauden takia (vaikka edelleen olen ainakin toistaiseksi työkykyinen) yms murhetta ja huomasin että kukaan ei jaksanut kuunnella minun murheitani.
kiitti mulle riitti!
edelleen olen kyllä ystävällinen ihminen ja käyttäydyn kuvaamallasi tavalla (avaan ovia,hymyilen ja tervehdin jne) mutta en enää jaksa olla jatkuvasti olkapäänä kun en saa samaa kohtelua itse takaisin.