Miten saan mieheni kiinni pettämisestä?
Hei neuvokkaat sisaret, kaipaan apuanne!
Tilanne on tämä: olen tutustunut todella ihanaan mieheen, jonka kanssa emme vielä seurustele virallisesti. Olemme tapailleet muutaman kuukauden, ja jonkin aikaa sitten päätimme katsoa mihin suhteemme etenee, ja sovimme ettemme enää tapaile muita. Olen kuitenkin viime aikoina huomannut selkeitä (ja vähemmän selkeitä) merkkejä siitä, etten välttämättä olekaan mieheni ainoa nainen:
- Mieheni vessassa on ylimääräinen hammasharja. Hänellä on toki muutama "matkahammasharja", mutta tämä ei ole yksi niistä. Kun ohimennen kysäisin tuosta ylimääräisestä harjasta (jota hän ei ikinä käytä tai ota mukaan minnekkään), sain vastaukseksi ihmeellistä änkytystä ja mies vaihtoi puheenaihetta välittömästi
- Mies jättää usein vastaamatta viesteihini tai puheluihini ollessaan baarireissulla
- Vilkaisin miehen puhelinta uteliaisuuksissani, ja huomasin hänen sopineen tapaamisen jonkun naisen kanssa, kenestä en ole ikinä kuullutkaan, vaikka mies kertoo naispuolisista kavereistaan minulle avoimesti
- Vilkaisin miehen puhelinta toisen kerran, ja tällä kertaa näin muutaman viestin eri naiselle, jossa mies kyseli minne nainen on menossa yöksi. Montaa viestiä en kerennyt lukea, mutta viestit oli lähetelty baari-illan aikana
Periaatteessa jokaiseen näistä voi hyvin olla järkevä selitys. Mies vaikuttaa todella uskolliselta ja pidän hänestä kovasti. Suhde on kuitenkin niin tuore, että en viitsisi aiheuttaa kitkaa välillemme turhilla epäilyilläni.
Kaipaisin siis lisää varmistusta asiaan, ennen kuin otan sen puheeksi. Miten siis saada todisteita ja varmuus asiaan? Puhelimeen en mielelläni kajoa, ja tilaisuudetkin siihen ovat melko harvassa.
Olemme molemmat siis vähän päälle parikymppisiä.
Kommentit (120)
vainoharhaisuuteen saa kyllä helpotusta varmaan omalta lääkäriltä (ei seukata, tapailtu 2kk, miten saan miehen kiinni pettämisestä?).
toinen vaihtoehto on kysyä reilusti mikä meininki on.
Jatkan
Juota se humalaan, kiehnaa kainalossa ja kysele viehkeästi: Oonks mä sun oma, oonks mä sun ainut rakkaus, oonks mä sun only one, haluun olla, pusu pusu...Ja tarkkaile reaktioita, vastaustyylin ääntä, painoa, sanoja... Kännissä voi sanoa totuudenkin.
Onko kaapissa siideriä, lonkeroa, niitä ei miehet juo. Onko seuraavalla vierailulla vähemmän kuin edellisellä.
Sano puolihuomaamattomana sivulaiseena" Näinks mä sut muuten eilen, kenen kans sä olit ku en tuntenut..." Tarkkaile miehen vastaustyyliä, sanoja, menikö paniikkiin. Sit toteat: Jaa et se ollutkaan sä, luulin ja ihmettelin, ku et moikannut" ja sit vähän naurahdat päälle.
Pihtaa. Ihastunut mies haluaa koko ajan. Jos puhtaus on hänelle ok, hän joko ei ole kiinnostunut tai sitten on joku toinen tyydyttämässä hänen tarpeita.
Ehdot romanttista viikon loppua. Jos miehelle se käy ilman mutinoita, hän on kiinnostunut eikä esim kaavaile lauantaita jonkun toisen kanssa.
Onko miehellä sauna? Onko kaksi laudeliinaa yhtäkkiä? Ilmestyykö pyykkikoriin yhtäkkiä pyyhe, vaikka miehellä sama pyyhe naulakossa kuin viime vierailulla eli paina tarkasti pyyhe mieleen, mikä on naulakossa.
Eteisen naulakko, onko naisten käsineitä, huiveja tms.
Klassinen huulipunaa kauluksessa eli ratsaa pyykkikori tarkasti.
Ratsaa lompakko ja kuitit. Voitko päätellä jotain ostoksista?
Tsekkaa netin selaushistoria. Mitä näkyy? Sihteeriopistoo? Yritä hakkeroitua sähköpostiin.
Jos lähdet illalla pois miehen luota, laittele kaikenlaisia merkkejä maahan, lankoja, kiviä tms... Sir ilmestyy heti aamusta takaisin syyllä " Alkoi panettaa kulta" ja samalla tarkistat, onko merkit liikkuneet, jos on, kysele vaivihkaa, että aloitko heti nukkuun ku lähdin, väsytinkö sut ja jos mies sanoo olleensa koko yön kotona, niin voit päätellä jotakin merkeistä.
Kyl saat näillä ohjeilla äijän kaikkiin!
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 16:09"]

[/quote]
En ole ap, mu wow sulla on kyllä homma hallussa! :D Tosiaan jos noilla keinoilla ei ala humpan juoni selviämään, niin ei sit kyllä millään :D
63 pahoittelee ennakoivan tekstinsyötön tekemiä kirjoitus virheitä.
50 & 63 - aivan sairasta. Mutta jotain tällaista ap kai toivoikin saavansa vastaukseksi. Komppaan aivan täysillä numero 61:tä ja kaikkia muita jotka kritisoivat yrityksiä saada mies nalkkiin.
Siis vieläkö sä tarvitset todisteita tuon hammasharjan jälkeen?! Viestit luettuani mä pistäisn miehen kiertoon samantien. Useimmat miehet nyt ei vaan ole yksiavioisia. Ei sitä sen kauniimmaksi saa vaikka kuinka uskoisi hyvää ja tykkäisi toisesta. Miehillä kiertää veri alapäässä nopeammin kuin yläpäässä, alapää haluaa lykkiä yhtäaikaa yhteen suuntaan ja yläpää katselee jo muualle. Miehellä on luontainen tarve saada sitä alapään värkkiä soviteltua vastakappaleisiin 24/7. Vaihda miestä siis.
jos on kova törpöttelemään baareissa, voisit hankkia prepaid liittymän ja laittaa jotain viestin tynkää, että otin nyt yhteyttä, kun annoit numeron. Jos yrittää udella koska nähtiin, voit "loukkaantua" kun ei mies edes muista ja yritä vältellä "ensitapaamis" aihetta. Kunnon pelimies, alkaa varmaan viestitteleen ja voit vaikka sopia tapaamisen. Kenttä on sulle avoin, jos tärppää.
Mikset vain kysy? Ei sinun tarvitse paljastaa että tutkit puhelinta. Kerrot että hammasharja ja vastaamattomuus puheluihin/viesteihin on saanut sinut epäluuloiseksi ja kysyt suoraan että onko hän tosissaan kanssasi. Miten hän reagoi jos pyydät häntä näyttämään viestinsä?
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 16:43"]jos on kova törpöttelemään baareissa, voisit hankkia prepaid liittymän ja laittaa jotain viestin tynkää, että otin nyt yhteyttä, kun annoit numeron. Jos yrittää udella koska nähtiin, voit "loukkaantua" kun ei mies edes muista ja yritä vältellä "ensitapaamis" aihetta. Kunnon pelimies, alkaa varmaan viestitteleen ja voit vaikka sopia tapaamisen. Kenttä on sulle avoin, jos tärppää.
[/quote]
Tää on ihan paras!
Luota vaistoasi,kuka nyt tartte monta hammasharjaa ellei lapsensa käy kylässä,olen pahoillani ei taitaa oo rehellinen tyyppi. Kysy häneltä suora,ja vaikka ehkä totuus tuntuukiin kipeeltä mutta se että olit oikeess niin on erittäin rohkaiseva. Itseluottamuksesi kasva heti koska A:olit rohkea B:toimit rehellisesti jaC: pystyit katsoa häntä silmiin. Hyviä miehiäkiin on olemassa :) !!!!!
Ap, sä oot heikolla itsevarmuudella varustettu tarrautuja, joka hakee seuraa itsekkäistä miehistä, jotka vaan hyväkskäyttää sua.
Puhu miehelle suoraan peloistas tai mee terapiaan ja rupee sit etsii kunnon miehiä, niitäki on.
Jos sattuisikin niin, että mies on aivan viaton ja puhdas kuin pulmunen, niin näillä neuvoilla ap melko varmasti tyrii koko suhteen. Kun tuolle tielle lähtee, että yrittää koko ajan vahtia toista löytääkseen merkkejä petoksesta, niin voiko ikinä lopettaa sitä ja luottaa mieheen?
Pelimies taas tuskin tulee myöntämään mitään ellei jää rysän päältä kiinni, vaikka ap kuinka keräisi todistusaineistoa paikaltaan siirtyneistä ja kosteista hammasharjoista.
Kertomasi perusteella on aivan selvää, että miehellä on muitakin kierrossa. Mikäli hänellä olisi ylimääräinen hammasharja, jonka olemassaololle olisi hyvä selitys, niin silloihan hän olisi sen kertonut, kun asiasta kysyit. Olisi tietenkin mahdollista, että harja olisi exän, missä tilanteessa änkytys oli ymmärrettävää, mutta hän olisi sen tietenkin samantien lähdettyäsi poistanut. Näin ei ilmeisesti ole käynyt..? Nuo viestit ovat vielä selvempi todiste. Mielestäni sinun kannattaisi vain kysyä asiasta. Selvää on, että hän pettää, ja luultavasti et vain ihastumiseltasi nyt näe sitä. Ei tuollaiselle käytökselle yksinkertaisesti ole mitään muuta selitystä.
Ei ap:n ja miehensä ole mitään järkeä olla yhdessä.
Joko
A) Mies on pettäjä ja peluri
B) Ap on vainoharhainen ja pakkomielteinen takertuja joka ei osaa luottaa ainakaan kyseiseen mieheen
tai
C) Mies on pettäjä ja peluri JA Ap on vainoharhainen ja pakkomielteinen takertuja joka ei osaa luottaa ainakaan kyseiseen mieheen
Jokin noista kolmesta on tilanne. Oli mikä tahansa noista, yhdessäolossa ei ole mitään järkeä. Jätä se.
AP täällä taas!
En ole käynyt miehen luona viikonlopun jälkeen, joten en tiedä onko vieras hammasharja lentänyt roskiin. Muutenkin oleilemme aika usein minun kämpälläni, koska miehellä on auto ja hänen on helpompi tulla luokseni, kuin minun mennä hänen.
Olemme molemmat korkeakouluopiskelijoita, joten en joutaisi vakoilemaan miestä omilta kiireiltäni, eikä sillä että haluaisinkaan.. Menee jo överiksi. Myöskään keskellä yötä/heti aamulla ovelle ilmestyminen sopimatta tuntuisi melkoisen hölmöltä. Mutta pakko myöntää että olette aika ovelia!
Ajattelin, että voisin noudattaa vinkkiä ja olla itse ottamatta yhteyttä mieheen vähään aikaan ja katsoa miten hän siihen suhtautuu. Luulen kyllä että hän jatkaa yhteydenpitoa entiseen malliin, mutta se selviää sitten.
Numero 61: Olemme kyllä sopineet miehen kanssa, ettemme tapaile muita. Hän itse otti asian puheeksi. Olemme myös myöhemmin jutelleet aiheesta ja hän on tehnyt selväksi, että haluaa olla vain minun kanssani. Mutta nämä todisteet kun kertovat aika erilaista tarinaa... Tiedä tässä nyt ketä tai mitä uskoa. Ja vakuuttuisin kyllä kun saisin kunnon todisteita, joille ei ole muuta selitystä. Esim. näkisin kokonaisen tekstiviestikeskustelun (yksittäisen tekstarin sijaan). Tai löytäisin asunnosta toisen naisen vaatteita tai vastaavaa.
Roskisten tutkiminen on myös hankalaa ja jo ajatuksena etova. Mies on myös todella siisti, joten astiat on aina tiskattu kun tulen kylään.
Sattumalta voisin kyllä eksyä samaan baariin silloin kun hän lähtee kavereidensa kanssa illan viettoon? Huomenna olisi ainakin tapahtuma, jonne mies on varmaankin kavereineen lähdössä. Voisimme sattumalta kesken "tyttöjen illan" sattua samaan baariin.
AP
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 18:27"]
Ei ap:n ja miehensä ole mitään järkeä olla yhdessä.
Joko
A) Mies on pettäjä ja peluri
B) Ap on vainoharhainen ja pakkomielteinen takertuja joka ei osaa luottaa ainakaan kyseiseen mieheen
tai
C) Mies on pettäjä ja peluri JA Ap on vainoharhainen ja pakkomielteinen takertuja joka ei osaa luottaa ainakaan kyseiseen mieheen
Jokin noista kolmesta on tilanne. Oli mikä tahansa noista, yhdessäolossa ei ole mitään järkeä. Jätä se.
[/quote]Vaikuttaa C-tilanteelta valitettavasti, eikä mies taida olla vakavissaan kiinnostunut. Mitkään "tutkimukset" ei ratkaise perusongelmia, kaivavat vain lisää pahaa mieltä teille molemmille tai ainakin sulle.
Anna miehen mennä AP, maailmassa on muitakin miehiä. On ihan ok olla sinkkuna siihen asti, että löytää jonkun jonka kanssa kemiat kohtaa ja molemmilla on hyvä olla.
Tässä teidän "suhteessa" kumpikaan ei ole rehellinen.
Nuo viestit on kyllä ihan selvä tapaus. Miksi miestä kiinnostaisi kenenkään naisen yöpaikka, jos hän on vain sinun kanssasi.
Soita miehelle keskellä yötä näin: ( kuulosta itkuiselta ja vähän hysteeriseltä) Kulta mul on kyl menkat alkamassa ja mä oon aika herkkänä, mut byääh ( niiskuta ) mä näin ihan kauheeta painajaista. (Niiskuta silleen, että miehen suojelunhalu herää) Mä näin kauheeta unta, että sulla oli joku toinen. (Nikottele) Ja nyt mulle tuli kauhee pelko, että sulla on, siis mitä jos sä et rakaskaan mua, mä en kestä, byääh (nikottele) Anteeks ku mä soitin, menkat tekee tätä, mutta mua alkoi niin ahdistaa, se uni oli niin kauhee ja elävä, tuntui niin kauheelta, ku kosketit toista, byääh, mä en uskalla nyt nukkuu, alkoi niin ahdistaa... ( ja niiskuttele sydäntäsärkevästi )
Ja sit tarkkailet miehen reaktioita ja sanoja, meneekö selvästi paniikkiin ja talelteleeko sanoissaan vai lohduttelee vilpittömän lämpimästi, pyytääkö vaikka luokseen yöksi tai heti aamulla, vakuutteleeko vilpittämästi rakkauttaan jne.
63
tavallaanhan olet jos saanut miehen "kiinni2 asioista, joita et haluaisi hänen tekevän. ongelma teidän todistusaineistoja etsivien kanssa on se, että mikään merkki ei riitä, koska itse haluatte nähdä jotain muuta. oletko nyt esimerkiksi ihan varma, että mies on sanonut, että ette tapailisi muita? miten hän asian ilmaisi?
mulla on ystävä, jolle mies on suoraan sanonut, ettei halua seurustella ja että tapailee muita. siitä huolimatta ystäväni kyttää miehen puheluita ja saa mustasukkaisuuskohtauksia sekä säännöllisin väliajoin itkeskelee sitä, että mies antaa ristiriitaisia merkkejä. mulle ei avaudu mitä ristiriitaista on siinä, että joku sanoo suoraan , että tapailee muita ja sitten tekee niin.
monet naiset on hyväuskoisia ja luulee että suhteiden siältö on miehen puhelimen tarkastaminen ja valvontasoitot baarireissuille.