Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saan kohta burn outin erityislapsiarjen takia
15.10.2020 |
Kaikki on niin vaikeaa normaaleista rutiineista alkaen. Lapset eivät tee mitään itse. Jatkuvaa sotkua, meteliä, riitoja. Palavereita, kuntoutusta, lääkäreitä. Kouluikäisten lasten ruokkimista, nukuttamista, vahtimista. Vireystilan, toiminnanohjauksen ja tunnesäätelyn tukemista. Sellaisten asioiden harjoittelua, jotka normaalit lapset osaavat jo taaperona. Tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen.
Samalla me molemmat vanhemmat ollaan töissä. Tukiverkostoa ei ole lainkaan ja se vähäkin on kaikonnut. Ahdistus- ja masennusdiagnoosit paperilla mutta ei aikaa terapiaan eikä itsestä huolehtimiseen. Tukiperhettä joutuu jonottamaan vuosia. Lasun jälkeen sossusta tarjotaan tukitoimena lisää palavereita, ja jos joudun enää yhteenkään palaveriin kahvittelemaan ja puhumaan mukavia, todennäköisesti räjähdän.
Päälle vielä huoli lapsista ja syyllisyys siitä, että tuli tehtyä lapsia ollenkaan.
Pyöräretkien ja pullan leipomisen sijaan sain raivareita, jumitusta, tic-oireita, lääkedosetteja ja itselleni kroonisen migreenin sekä fibromyalgian. Ja sen masennuksen.
Voimavarat on aivan loppu ja ainoa oikeasti auttava tukikeino olisi lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Ihan hullua, kun me vanhemmat ollaan kuitenkin ihan normaaleja ihmisiä ilman päihdeongelmia. Ja lastenkin ongelmat on neuropsykologisia eikä esim. kehitysvammaa.
En jaksa enää pitkään.
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on monia yhdistyksiä. Vertaistuki auttaa varmasti.
Ei auta tuki, myötätunto tai neuvominen tilanteessa, jossa tarvittaisiin konkreettista apua, lisää tekeviä käsipareja, joku ihan oikeasti auttamaan arjessa edes pieniä hetkiä, että vanhemmat saisivat lepotaukoja. Kaikenlaisia turhanpäiväisiä neuvojia ja pätijöitä ja suunnitelman tekijöitä kyllä löytyy, mutta oikeaa apua on vaikeaa saada. Voimia ap:lle!
Että oikein pitää ilmaisiablepohetkiä vanhemmille. No voi helkanlettas, me annoimme toisillemme ne lepohetket, toinen teki jotain itsekseen ja toinen hoiti lapset . Mutta me emme myöskään tehneet lapsistamme erityislapsia, vaan kasvatimme heistä oikeita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole muuten koskaan kuullut yhdenkään erityislapsen vanhemman valittavan mistään.
Vierailija kirjoitti:
En ole muuten koskaan kuullut yhdenkään erityislapsen vanhemman valittavan mistään.
No luepas tämä ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavan sairaita yksilöitä kommentoimassa!!! Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta. Ap, voimia sinulle ja älä ota itseesi noita juttuja.
Asenteesi kertoo kaiken teistä erityislasten vanhemmista. Te ette kestä kuulla totuutta, ettevvaikka totuuden kertoo asiantuntija. Tämä on niin miljoonaan kertaan tullut lastenne takia pidetyissä keskuteluissa ja kartoituksessa selväksi. Aina on muitten syy, eikä teiltä itseltänne saa kukaan mitään vaatia, vaan aina on jonkun muun tehtävä. Ja jonkun muun maksettava.
Olette yhteiskunnan syöpä.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavan sairaita yksilöitä kommentoimassa!!! Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta. Ap, voimia sinulle ja älä ota itseesi noita juttuja.
Asenteesi kertoo kaiken teistä erityislasten vanhemmista. Te ette kestä kuulla totuutta, ettevvaikka totuuden kertoo asiantuntija. Tämä on niin miljoonaan kertaan tullut lastenne takia pidetyissä keskuteluissa ja kartoituksessa selväksi. Aina on muitten syy, eikä teiltä itseltänne saa kukaan mitään vaatia, vaan aina on jonkun muun tehtävä. Ja jonkun muun maksettava.
Olette yhteiskunnan syöpä.
Kerrankin joku kertoo totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelottavan sairaita yksilöitä kommentoimassa!!! Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta. Ap, voimia sinulle ja älä ota itseesi noita juttuja.
On kyllä todella. Ja joillain heistä ilmeisesti ollut myös läheisiä. Se on todella surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavan sairaita yksilöitä kommentoimassa!!! Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta. Ap, voimia sinulle ja älä ota itseesi noita juttuja.
On kyllä todella. Ja joillain heistä ilmeisesti ollut myös läheisiä. Se on todella surullista.
Ja he vastailevat itselleen näköjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän on niin helppo ratkaisu. Lakkaa takertumasta erityis-huuhaahan ja ala kasvattaa lapsiasi niin kuin he olisivat ihan oikeita ihmisiä eivätkä jotain kuplasikiöitä.
Näin kirjoittaa sellainen, jolla ei ole aavistustakaan, mistä neuropsykologisissa poikkeavuuksissa on kyse.
Siinä ei vain ”aleta normaaleiksi”. Kehotan hankkimaan asiasta tietoa vaikka netistä, googlaamalla neuropsykiatriset sairaudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on niin helppo ratkaisu. Lakkaa takertumasta erityis-huuhaahan ja ala kasvattaa lapsiasi niin kuin he olisivat ihan oikeita ihmisiä eivätkä jotain kuplasikiöitä.
Noita lapsia on kasvatettu jo moninkertaisesti sen verran mitä normaalia lasta joutuu kasvattamaan. Ja päälle joutuu vielä jatkuvasti häpeämään, kun pidetään huonona vanhempana koska lasten sairaudet eivät näy päällepäin. AP
Ap, et ole huono vanhempi, älä kuuntele moittijoita. Nepsylapsen kanssa voi olla vaikeampaa kuin perinteisen kehitysvammaisen kanssa, koska ymmärrys ja tuki puuttuu.
Meillä perhepiirissä as-lapsi ja ilmiselvästi synnytyksessä hapenpuutteesta johtunut ongelma.
Vanhempien suvussa ei ole mitään vastaavaa.
Lapsi sai diagnoosin päiväkodissa, mutta ei juuri mitään terapiaa ole saanut.
Vanhemmat ovat saaneet tukea asiantuntijoilta lapsen kasvatukseen.
Suurin ongelma on sosiaaliset vaikeudet.
Sanoisin niille, jotka moittivat kasvatusta, että te ette tiedä todellisuutta nepsylapsen elämästä. Älkää puhuko asiasta, jota ette ymmärrä yhtään.
Tsemppiä ap:lle.
T.mummeli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketjuhan on aivan sairas. Ei tietenkään kokonaan, mutta suurelta osin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottavan sairaita yksilöitä kommentoimassa!!! Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta. Ap, voimia sinulle ja älä ota itseesi noita juttuja.
Asenteesi kertoo kaiken teistä erityislasten vanhemmista. Te ette kestä kuulla totuutta, ettevvaikka totuuden kertoo asiantuntija. Tämä on niin miljoonaan kertaan tullut lastenne takia pidetyissä keskuteluissa ja kartoituksessa selväksi. Aina on muitten syy, eikä teiltä itseltänne saa kukaan mitään vaatia, vaan aina on jonkun muun tehtävä. Ja jonkun muun maksettava.
Olette yhteiskunnan syöpä.Juuri näin.
Ehkä seuraava lapsest tai lapsen lapsesi on nepsylapsi. Palaa sitten kirjoittelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moikka Ap. On todella kurjaa, että nepsy-lapsille tunnu olevan yhteiskunnassamme kunnollisia, heille kohdennettuja ja matalakynnyksisiä peruspalveluita. Tästä syystä nepsy-lapset päätyvätkin usein lastensuojelun asiakkuuteen, vaikka itse henk. koht. ajattelisin, että tulisi olla jokin toinen organisaatio tai taho, joka tarjoaisi ennaltaehkäisevästi ja suunnitelmallisesti tukea näille lapsille ja heidän vanhemmilleen(!).
Jos olette kumppanisi kanssa todella uupuneita, on yksi vaihtoehto avohuollon sijoitus. Avohuollon sijoitus on vapaaehtoinen lastensuojelun tukitoimi, joka tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi. Tiedän, että ajatus kodin ulkopuolelle sijoittamisesta voi herättää vanhemmassa tiettyä latausta. Mutta halusin sen silti mainita. Avohuollon sijoituksessa lapsi voisi asua osan viikosta sijaisperheessä, osan kotona. Yksi vaihtoehto on myös ammatillinen tukihenkilö, jolla olisi esim. nepsyvalmentajan koulutus ja joka voisi tavata lasta esimerkiksi paristi viikossa, viettää hänen kanssaan aikaa kodin ulkopuolella ja työstää lapsen kanssa hänelle haasteellisia asioita.
Voi olla, että näitä on teidän perheelle ehdotettukin jo, mutta nämä vaihtoehdot heräsi itselleni mieleen kuvauksesi perusteella.
T. Lastensuojelun sossu
Kiitos tästä, pidän mielessä. Vastauksia muihin kysymyksiin:
- Ei saada vammaispalveluita eikä omaishoidon tukea tai vastaavia palveluita.
- Perheneuvola ei pysty auttamaan, ainoa mitä enää heidän kauttaan jonotetaan on se tukiperhe.
- Asutaan kunnassa, jossa resurssit äärimmäisen tiukassa ja se näkyy palveluissa. Meidät on rajattu monesta ulos kun ollaan ns. normaali työssäkäyvä keskiluokkainen perhe ja lapsetkin lasketaan melkein terveiksi.
- Vammaistukea ja kuntoutusta saadaan Kelan kautta.
- Käyn töissä täysipäiväisesti, teen vaativaa asiantuntijatyötä. Toisella vanhemmalla sama.
- Harrastuksia ja ystäviä on mutta aikaa niille hyvin vähän.
- Yhdistykset ovatkin jo tuttuja ja todella tärkeitä vertaistuen vuoksi.
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille ja jokaiselle "MiKsI eTtE vAaN kAsVaTa NiItÄ lApSiA"-kommentoijalle aion jatkossakin vastata samalla mitalla takaisin. AP
Mä ihmettelen miten ihmeessä mun vanhemmat pärjäsi kanssani 90-00 -luvuilla. Olin nepsy, mutta eihän sitä tuohon aikaan ymmärretty. Ei vaikka kävin useaan kertaan tutkimuksissa, olin kuulemma ihan tavallinen tyttö. Olin koulussa opettajien lellikki, kympin tyttö jota kumminkin kiusattiin rankasti. Todellisuudessa kotona olin hirveä raivotar, kävin jopa fyysisesti käsiksi, nirsoilin ruoan kanssa, kärsin useista aistiyliherkkyyksistä, univaikeuksista (kömmin porukoiden väliin nukkumaan vielä isona), ahmimishäiriötä... Sain diagnoosin vasta 30-vuotiaana tämän vuoden alussa.
Epäilen että minulla ei oikeasti ole pelkkiä asperger-piirteitä ja koulukiusaamisen aiheuttamaa epävakaata persoonallisuushäiriötä, vaan autismin syvempi muoto. En esim. voi katsoa ihmisiä ollenkaan silmiin ja puhun aika samalla äänellä. Vanhempien kanssa välit ovat suht ok mutta eivät ole ihanteelliset. Aiheuttamani kärsimys on erkaannuttanut meidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, googlaa sporttikummi. Pelastakaa lapset ry:n tukimuoto. Pientä helpotusta edes, jos saatte tuolta jonkun ulkoilemaan / touhuamaan lapsienne kanssa.
Voimia!
Ja hei tämä olikin unohtunut, otan työn alle. Kiitos! AP
Ymmärrän täysin. Olen erityislapsen vanhempi ns. terve sisarus ja omakin jaksamiseni ja mielenterveyteni järkkyi ihan pelkästään siitä että asuin sisarukseni kanssa ilman mitään vastuuta. En ole vieläkään täysin toipunut niistä vuosista jotka elin sisarukseni kanssa. Nautin vielä vuosienkin jälkeen esimerkiksi siitä että saan katsoa telkkaria ilman että joku esimerkiksi jankkaa ja selostaa tai kiukuttelee kun ohjelmavalinta ei miellytä.
Voimia AP. Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu.. minulla on autistinen ja kehityisvammainen poika sekä ADHD-tytär. Molemmat syntyi "terveinä". Poika sai "lopulliset" dg.t 6-vuotiaana, magneettikuvat vuoden vanhana paljasti sikiöaikaisen aivoverenvuodon hapenpuutteen seurauksena. Tyttö sai dg.n 11-vuotiaana. Jos teillä on mahdollista, niin edes kerran kuussa omaa aikaa tehdä omia juttuja molemmille vanhemmille. Joko niin että toinen vahtii lapsia tai joku läheinen, isovanhempi? Meillä kävi Suomessa asuessa kotihoitona omaishoidon vapaiden tekijä kerran viikossa.
Kaksi vuotta sitten paloin loppuun, olin vakitöissä hoitajana. Sain vuoden saikun, pari dg.tä ja irtisanottua itseni ilman karenssia.
Nyt elämä on kohtuullisen iisiä ja mukavaa.
Auttelen miestä firmassa jossa hän on osakkaana. Teen kotoa töitä. Poika on yksityiskoulussa 5h/pv. Tytär käy ylä-astetta normiluokalla, pienessä yksityiskoulussa. Pojan kanssa voi jopa käydä jo pienessä kaupassa tai esim. kylpylässä välillä jo ilman kohtauksia. Vaikka vasta nyt lasten ollessa jo varhaisnuoria olemme päässeet edes vähän tekemään niitä juttuja mitä muut perheet paljon aiemmin, on se suuri ilo ja voimavarojen lähde. Miltä me muiden silmiin vaikutetaan, sen miettiminen oli pakko lopettaa jo kauan sitten oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Jos on taloudelliset tsäänssit niin elämää kannattaa helpottaa minkä pystyy, esim.kotisiivoojalla ja ruokaa saa kuriiripalveluilla kotiin. Pieniä arjen iloja itselle, kylpy tai sauna eteerisillä öljyillä, iltalenkki ylhäisessä yksinäisyydessä. Elämän pienet jutut tuo ainakin itselle suunnattomasti iloa ja voimavaroja. Vaikka nyt tuntuu raskaalta niin seesteisemmät ajat odottavat. Usko minua *hali*
Vierailija kirjoitti:
Voimia AP. Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu.. minulla on autistinen ja kehityisvammainen poika sekä ADHD-tytär. Molemmat syntyi "terveinä". Poika sai "lopulliset" dg.t 6-vuotiaana, magneettikuvat vuoden vanhana paljasti sikiöaikaisen aivoverenvuodon hapenpuutteen seurauksena. Tyttö sai dg.n 11-vuotiaana. Jos teillä on mahdollista, niin edes kerran kuussa omaa aikaa tehdä omia juttuja molemmille vanhemmille. Joko niin että toinen vahtii lapsia tai joku läheinen, isovanhempi? Meillä kävi Suomessa asuessa kotihoitona omaishoidon vapaiden tekijä kerran viikossa.
Kaksi vuotta sitten paloin loppuun, olin vakitöissä hoitajana. Sain vuoden saikun, pari dg.tä ja irtisanottua itseni ilman karenssia.
Nyt elämä on kohtuullisen iisiä ja mukavaa.
Auttelen miestä firmassa jossa hän on osakkaana. Teen kotoa töitä. Poika on yksityiskoulussa 5h/pv. Tytär käy ylä-astetta normiluokalla, pienessä yksityiskoulussa. Pojan kanssa voi jopa käydä jo pienessä kaupassa tai esim. kylpylässä välillä jo ilman kohtauksia. Vaikka vasta nyt lasten ollessa jo varhaisnuoria olemme päässeet edes vähän tekemään niitä juttuja mitä muut perheet paljon aiemmin, on se suuri ilo ja voimavarojen lähde. Miltä me muiden silmiin vaikutetaan, sen miettiminen oli pakko lopettaa jo kauan sitten oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Jos on taloudelliset tsäänssit niin elämää kannattaa helpottaa minkä pystyy, esim.kotisiivoojalla ja ruokaa saa kuriiripalveluilla kotiin. Pieniä arjen iloja itselle, kylpy tai sauna eteerisillä öljyillä, iltalenkki ylhäisessä yksinäisyydessä. Elämän pienet jutut tuo ainakin itselle suunnattomasti iloa ja voimavaroja. Vaikka nyt tuntuu raskaalta niin seesteisemmät ajat odottavat. Usko minua *hali*
Kiitos, tämä oli lohdullinen viesti. Täytyy nyt yrittää keskittyä niihin pieniin arjen iloihin, helposti unohtuu kiireessä. AP
Luen vasta ensimmäistä sivua tästä ketjusta, ja hyi helvetti, minkälaista porukkaa tällä palstalla notkuu!
Kyllä ihmisten ilkeys vaan aina jotenkin yllättää, vaikka olis varmaan jo pitänyt tottua siihen, et tää maailma on paska.
Teidän kaltaisten ilkeitten ja tietämättömien ihmisten takia.
Voimia, AP.
Vierailija kirjoitti:
Luen vasta ensimmäistä sivua tästä ketjusta, ja hyi helvetti, minkälaista porukkaa tällä palstalla notkuu!
Kyllä ihmisten ilkeys vaan aina jotenkin yllättää, vaikka olis varmaan jo pitänyt tottua siihen, et tää maailma on paska.
Teidän kaltaisten ilkeitten ja tietämättömien ihmisten takia.
Voimia, AP.
Todennäköisesti nuo ilkeät vastaajat ovat jotain lauta-Jonneja eivätkä aikuisia ihmisiä.
Alue: Aihe vapaa
Moikka Ap. On todella kurjaa, että nepsy-lapsille tunnu olevan yhteiskunnassamme kunnollisia, heille kohdennettuja ja matalakynnyksisiä peruspalveluita. Tästä syystä nepsy-lapset päätyvätkin usein lastensuojelun asiakkuuteen, vaikka itse henk. koht. ajattelisin, että tulisi olla jokin toinen organisaatio tai taho, joka tarjoaisi ennaltaehkäisevästi ja suunnitelmallisesti tukea näille lapsille ja heidän vanhemmilleen(!).
Jos olette kumppanisi kanssa todella uupuneita, on yksi vaihtoehto avohuollon sijoitus. Avohuollon sijoitus on vapaaehtoinen lastensuojelun tukitoimi, joka tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi. Tiedän, että ajatus kodin ulkopuolelle sijoittamisesta voi herättää vanhemmassa tiettyä latausta. Mutta halusin sen silti mainita. Avohuollon sijoituksessa lapsi voisi asua osan viikosta sijaisperheessä, osan kotona. Yksi vaihtoehto on myös ammatillinen tukihenkilö, jolla olisi esim. nepsyvalmentajan koulutus ja joka voisi tavata lasta esimerkiksi paristi viikossa, viettää hänen kanssaan aikaa kodin ulkopuolella ja työstää lapsen kanssa hänelle haasteellisia asioita.
Voi olla, että näitä on teidän perheelle ehdotettukin jo, mutta nämä vaihtoehdot heräsi itselleni mieleen kuvauksesi perusteella.
T. Lastensuojelun sossu