Vituttaa "lapsi saa vapaasti valita ammattinsa" -lätinä, Kuukasiliitteessä

Aivan sama, kunhan opiskelevat jokainen sellaisen ammatin joka heitä todella kiinnostaa. Vanhempana tehtäväni on tukea heidän päätöksiään, eikä tehdä niitä heidän puolestaan. Lisäkoulutus on mahdollista, jos he sitä kokevat joskus tulevaisuudessa tarvitsevansa.

Mä olen duunariperheestä ja mua aina kannustettu tekemään, mitä huvittaa. Niinpä hain ja pääsin yliopistoon. Duuni on monen himoitsemalla media-alalla ja palkka kohtuullinen. Suomessa voi todellakin edetä vaatimattomasta torpasta vaikka kansanedustajaksi ja professoriksi, mutta jos on kolmannen polven työttömän tenava, voi tulevaisuudenusko olla hieman rajoittunut, arvelen.

Olisi hyvä kertoa realiteetit eli joillakin aloilla ei sinkkuna pärjää, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Eli tiettyjen ammattien mukana tulee "pakkopariutuminen". 

Olisikohan sinun aika opetella puhumaan ja kirjoittamaan sivistyneen ihmisen tavoin? Antaisit paremman esimerkin lapsillesi.

Vittua hokevan äidin lapsista tulee vittua hokevia aikuisia, jotka sopivat vastustamiisi ammatteihin. Käytöstavoilla on merkitystä.

Lapsen pitää tietysti saada valita itseään kiinnostava ja itselle sopiva ala. Vanhempien tehtävä on muistuttaa ja kertoa realiteeteista, joita nuori ei välttämättä tiedä tai tule ajatelleeksi. Esim. joidenkin alojen työt ovat vaan loppumassa nyky-yhteiskunnasta tai niille koulutetaan liikaa porukkaa, vuorotyön huonot puolet jos hankkii lapsia, luonteenpiirteiden sopivuus ammatteihin, jne.. Ei silti saa liikaa painottaa omaa näkemystään ja mielipidettään vaan puhua mahdollisimman neutraalisti.

Itse aikoinaan hylkäsin alan, joka todennäköisesti olisi ollut minulle se kaikkein sopivin ja johon minulla olisi ollut taipumuksia ja riittävästi kykyäkin. Vanhempani olivat sitä mieltä, että ammatin pitää ehdottomasti olla kahdeksasta neljään työ jossa voi työskennellä vakivirassa tasaisen tappavasti, mutta riskittömästi. Olen palvelualalla, mikä ei oikeasti sovi yhtään minulle. Työtä kohtaan tuntemani vastenmielisyys liittyy pitkälti tuohon jatkuvaan vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa ja työn joustamattomaan 8:00-16:00 työaikaan, jota ei voi tehdä etätyönä.

Itse olen sitä mieltä, että lapsi itse elää oman elämänsä. En minä elä hänen puolestaan hänen elämäänsä. Ap, koita antaa lapsillesi tilaa hengittää ja mahdollisuus ihan omaan elämään, et voi elää lapsiesi kautta.

Meillä on kolmesta lapsesta kaksi jo opiskelemassa ja kolmas vielä lukiossa. Meillä vanhemmilla on DI-tutkinnot ja meidän taustat ovat virkamies/duunaritaustaiset. Lapset ovat yksi toisensa perään päätyneet kaupalliselle alalle. Kenelläkään ei ole ollut haahuiluhaaveita ja kotona emme ole ohjailleet muuten kuin kertoneet omista koulutuksistamme ja niiden mahdollisuuksista työelämässä. Lisäksi olemme olleet siinä mielessä aika realistisuuteen kallellaan, että kun lapsilla sattuu olemaan odotukset tietynlaisesta tulotasosta, olemme kertoneet niistä mitä tiedämme. Jokainen lapsi on ollut töissä ja sitäkin kautta oppinut rahan arvon. 

Noin yleisesti mielestäni alanvalinta on yhdistelmä omasta kiinnostuksesta, taidoista ja taipumuksista sekä tulevaisuuden odotuksista. Jos vaikkapa on normaalin mutta ei loistavan hyvä taideaineissa, mielestäni kannattaa jättää se puoli harrastukseksi ja mennä alalle, joka ei ehkä ole aivan niin sykähdyttävä kuin taiteilu, mutta jolla saa toivomansa elintason ja työllistyy.

Olipa harvinaisen hyvä aloitus. Tässä keskustelussa pistää silmään, että puhutaan lapsista ja nimenomaan esim. lukio/amis-valintavaiheessa ovat ihan laillisestikin lapsia - eikö seksinkin suojaikäraja ole 16. (tästä en ole varma). No autolla ajamiseen heidän ei katsota olemaan vielä kypsiä, mutta ammatinvalintaan kyllä.

Kuitenkin ihmetyttää jos lapsi saa täysin vapaasti valita koulutuksensa, kyllä muissakin asioissa alaikäinen tarvitsee aikuisen vankkaa ohjausta.

Kun oma poikani alkoi puhumaan kiusallaan amiksesta niin sanoin, että totutellaan jo nyt niihin pienempiin tuloihin; vähän vähemmän viikkorahaa, ei kalliita merkkivaatteita, lautailukin taitaa olla liian kallista. Ei tule sitten niin isoa pudotusta sitten, kun joutuu omilla rahoillaan elmänsä kustantamaan. Hyvä tehdä elämän realiteetit selväksi.

Tietenkään ei aina kaikille oikea ammatinvalintakaan ja koulutuskaan takaa kohtuullista toimeentuloa, mutta todennäköisempää se on, jos tekee nuorena viisaita valintoja.

Jälleen yksi keskustelu, jota ei haluaisi nykyaikana näkevän.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 19:57"]Meillä on kolmesta lapsesta kaksi jo opiskelemassa ja kolmas vielä lukiossa. Meillä vanhemmilla on DI-tutkinnot ja meidän taustat ovat virkamies/duunaritaustaiset. Lapset ovat yksi toisensa perään päätyneet kaupalliselle alalle. Kenelläkään ei ole ollut haahuiluhaaveita ja kotona emme ole ohjailleet muuten kuin kertoneet omista koulutuksistamme ja niiden mahdollisuuksista työelämässä. Lisäksi olemme olleet siinä mielessä aika realistisuuteen kallellaan, että kun lapsilla sattuu olemaan odotukset tietynlaisesta tulotasosta, olemme kertoneet niistä mitä tiedämme. Jokainen lapsi on ollut töissä ja sitäkin kautta oppinut rahan arvon. 

Noin yleisesti mielestäni alanvalinta on yhdistelmä omasta kiinnostuksesta, taidoista ja taipumuksista sekä tulevaisuuden odotuksista. Jos vaikkapa on normaalin mutta ei loistavan hyvä taideaineissa, mielestäni kannattaa jättää se puoli harrastukseksi ja mennä alalle, joka ei ehkä ole aivan niin sykähdyttävä kuin taiteilu, mutta jolla saa toivomansa elintason ja työllistyy.

[/quote]Jos pystyy yhdistämään sen, mitä haluaa eniten tehdä, siihen tasoon jolla tulee rahallisesti toimeen, elämä on täydellistä. Ja tuo sana "sykähdyttävä" Siis voi herran jestas. Luuletko että muusikot, taiteilijat, kirjailijat tekevät työtään sen takia että se on sykähdyttävää? Ei, suurin osa tekee sitä esimerkiksi siksi että muuten kuolisi, näivettyisi, surkastuisi. Paitsi joku Cheek tietty.

Nimenomaan. Pahin virhe, jonka omat vanhemmat on tehnyt on näyttänyt huonoa esimerkkiä ja vielä puhunut siihen tyyliin, ettei ammatti luokittele ketään paremmuusjärjestykseen tai kerro ihmisestä mitään. Tottahan sekin on osittain, mutta vituttaa oma alisuorittaminen ja se että omat vanhemmat ei kouluaikoina kannustanut panostamaan koulunkäyntiin vaan vähättelivät sen tärkeyttä. Sitten jälkikäteen pyöritellä silmiä että olis kannattanu opiskella. Ottaa niin päähän. Sain itselleni kuitenkin ammatin, joka on jotain-sinnepäin mitä haluaisin tehdä. Mutta paskan todistuksen takia en pääse opiskelemaan sitä alaa mitä haluaisin :'( Ja kun tietää että parempaan olisi pystynyt.

Jep, esim. pieneläinhoitajiksi ahluavien tyttöjen olisi hyvä huomata, että ne ihanat matkat, muotivaaatteet yms. jää kyllä niillä palkoilla saamatta. Kirppari/kierrätyshenkinen olemus taitaa olla realistisempi vaihtoehto. Toisaalta oman yrityksen perustamisella voisi silläkin alalla päästä kunnolla leivänsyrjään kiinni.

Ehkä realiteetteja olisi se, että ymmärtää, että harvalla ihmisellä ammatti on kaikilta osin aivan ideaali. (tulot, työnkuva yms.)

Kyllä mersussa on kuitekin kivempi itkeä kuin Samarassa.

Niin. Tosin jos menee sillä Samaralla keikalle soittamaan ei itketä koskaan.

Putkimiehillä on muuten aika hyvä palkka, samoin muurareilla kunhan vaan on töitä. Mutta jos lapsi ehdottomasti haluaa vaikka sosiaalitoimistoon töihin, niin minkäpä tuolle voi jos änkeytyy yliopistoon ja sitten kymmenen vuoden päästä harmittelee, kun pieni palkka on suunnilleen yhtä p'skatyöt kuin olisi ollut putkihenkilönäkin.

Elämän realiteetti ei ole kaikille meistä valjennut: hyvä ammattilainen voi saada paljon enemmän palkkaa kuin akateeminen. Sitä paitsi ehtii hankkia monta vuotta kauemmin niin palkkaa kuin eläkettä kuin se, joka ensin opiskelee puolenkymmentä vuotta yliopistossa ennen ensimmäistä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa.

Ei 18-vuotias ole enää alaikäinen. Siinä iässä saa päättää paljon muutakin kuin ammattinsa, vaikka vanhemmat olisivatkin onnistuneet pakottamaan (turhaan) lukioon peruskoulun jälkeen akateemisen tutkinnon toivossa.

Itse olen myös jäänyt vaille tukea ammatinvalintavaiheessa ja luultavasti sen vuoksi aluksi hankin koulutuksen alemmalta asteelta. Onneksi kuitenkin jossain vaiheessa heräsin ja kouluttauduin lisää ja sitä en ole koskaan ikinä katunut. Minulle on suoraan sanotuna koulutuksella ihan selvä itseisarvokin; haluan olla koulutettu ihminen ja nyt olen ylpeä ammattini edustaja, tähän hommaan kuuluu tietty koulutus ja sinne ei kaikki pääse ja se on minulle tärkeää. Selvennykseksi vielä, vain oma koulutukseni on minulle tärkeää,  muut saavat tehdä ja valita mitä haluavat, minä en sitä arvostele.

Omien kokemusteni perusteella ohjaani tietysti jälkikasvuni mahdollisimman korkeaan koulukseen - heidän taitojensa mukaan tietysti. Opiskeluaikana saa tehdä hanttihommia ja erilaisia töitä aivan tarpeeksi ja niiden mukaan yleensä palo ns.parempiin hommiin kasvaa. Jos ei kasva niin voi jäädä niihin hanttihommiin ja jos jossain vaiheessa kypsyy niin voi kaivaa sen tutkinnon takataskusta ja pyrkiä vähän eteenpäin.

Sosiaalialantutkinnollakin + pienellä lisäkoulutuksella perustaa jo hyvin yrityksen, jolla riittää asikkaita, kun koulutetut ihmiset eivät enää mene kunnalle töihin. Pääkaupunkiseudulla monet sosiaalialalla työskentelevät ovat epäpäteviä, koska päteviä ei noihin hommiin ole saatavilla. Mielekkäämmät ja rahakkaammat hommat ovat muualla. Tietysi muutama vuosi siinä uran alussa ja sitten he, jotka ovat idealisteja (jonkin aikaa). Sitten, jos lama tulee niin sitten muutamaksi vuodeksi kunnalle töihin, siellähän vain työt lisääntyy lama-aikana.

Itse olen akateeminen ja opiskellut hyvin palkattua alaa, mutta kaksi nuorta sisarustani ovat suorittaneet vain ammattikoulun (Saattavat kohta tosin jatkaa opintojaan kun ovat kyllästyneet silpputöihin ja työttömyyteen). Heillä ei ole mitään realistista käsitystä millainen palkkataso heidän valitsemissaan ammateissa on ammattikoulupohjaisella koulutuksella. Toisella on media-alan koulutus ja sillähän on pirun vaikea saada työtä. He odottavat saavansa palkkaa yli 3000 eur/kk, mutta eipä taida olla kovin todennäköistä ainakaan muutamaan vuoteen koska kumpikin on ollut silpputöissä ja media-alaa opiskellut ei ole ollut koskaan muualla paitsi alansa harjoitteluissa (sellaisia minne ylä-astelainenkin pääsi aikanaan). Että ei kovin hyvältä näytä... On ihan realistinen mahdollisuus, että kummastakin tulee hyvin pienipalkkaisia pitkän päälle tai heillä tulee olemaan työuransa aikana hyvin pitkiä työttömyysjaksoja, koska työnantajat mieluummin palkkaavat AMK-koulutetun tai yliopistosta valmistuneen tekevät niiden alojen hommia.

Syytän tästä aika paljon vanhempiani, koska meillä kotona ei koskaan puhuttu rahasta, koulutuksesta tai eri palkkatasoista. Vanhempani ovat hyvin varakkaita, mutta eivät kovin korkeasti koulutettuja. Sisarillani on hyvin epärealistinen maailmankuva ja he vain olettavat että sitä rahaa alkaa satamaan jostain taivaasta ja hekin saavat jumalattoman kokoisen omakotitalon, matkoineen kolmen uuden auton kera suurinpiirtein automaattisesti. Vanhempani ovat aina kitsaita, mutta jostain syystä muut sisareni eivät vaikuta elävän tässä maailmassa.

Heitä myös kiinnostaa johtajatason hyvin palkatut +5000 eur KK hommat hyvin paljon, mutta eipä taida olla noilla koulutuksilla mitään asiaa. Maailma on koventunut niin paljon viimeisen 20 vuoden aikana, että pelkällä ammattikoulutuksella harvoin enää noustaan kovin korkeisiin tuloihin vaikka omat vanhempanikin pystyivät tekemään niin nuorina.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 18:16"]

meillä kotona sanottiin samaa, että ihan itse päätät mihin haluat opiskelemaan, mutta auta armias kun tajusivat että vaihtoehtoina oli duunariammattiin valmistavia koulutuksia. Sitten aloi silmien pyörittely, huokailu ja johdattelu, koska tottakai olettivat minun hakeutuvan yliopistoon.

[/quote]

Meillä ihan sama. Äiti oli jopa vuosia leikillään haaveillut omasta ravintolasta (ei siis tehnyt mitään asian eteen ja nautti kyllä omasta akateemisesta ammatistaan), mutta kun minä yritin hakea kokkikouluun niin jopas siitä syntyi valtava äläkkä.

No, nyt jälkikäteen olen kyllä iloinen että menin yliopistoon, ei siinä mitään. Mutta vanhempieni vapaamielisyys tämän ammattiasian suhteen oli kyllä ihan pelkkää teoriaa.

Vastaus 36:lle; itse olen vanhempana mennyt vielä pidemmälle, sanoin pojalleni, että kokkikouluun vain kuolleen ruumini yli. Ei kyllä oikeasti sinne halunnutkaan, on sivusta nähnyt mitä se työ oikasti on. Toinen syy on se, että ainakaan minä en ole tavannut kovinkaan monta ravintola-alalla olevaa, joka olisi tyytyväinen ammatinvalintaansa. Kaikilta en ole kysynyt, mutta yhtään sellaista en muita joka ttyöstään pitäisi - oltuaan vaikka 15 v allalla.

Ravintola-alan hommat on ihan kivoja extrana opiskeluaikona, mutta ei sitä alaa todellakaan kannata opiskella. Näkeehän sen siitäkin, että ulkomaalaisia on aina ja kaikkialla eniten paskahommissa eli siivoamassa, ravintoloissa ja bussikuskeina - hyviä välikulkuammatteja, kun jostain pitää rahaa repiä, muten e, ei, ei!

36 täällä taas, ihan sekava viesti, mutta konkretisoi lukijoille, minkälaiseksi ravintola-ala ihmisen tekee. Eli selvennykseksi; Kaikilta alalla olevilta en ole kysynyt ovatko tyytyväisiä ammatinvalintaansa, mutta kaikki ne joiden kanssa jutellut suorastaan vihaavat alaa eivätkä missään nimessä suosittele sitä kenellekään.

Niin ja tuo ed. vastaus oli 35:lle.