Lue keskustelun säännöt.
Miksi useat kaverisuhteeni päätyvät riitaisasti?
12.01.2014 |
Onhan tässä nyt pakko hieman katsoa peiliinkin, joten haluaisin tietää, että mitä semmoisia piirteitä on ollut ihmisessä/ihmisissä jotka ovat ystävinä alkaneet teitä ärsyttämään niin paljon, että olette laittaneet välit poikki?
Kommentit (61)
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 14:53"]
No ei ole tasan aina kyse vallasta.
On myös mahdollista, että on kyse ns. tunneyhteyden katkeamisesta, tai uhasta, että se katkeaa: Välittääkö toinen vielä minusta, tuntuuko minusta, että olen hänelle arvokas?
Toki voi myös olla paikallaan kysyä, haluanko olla oikeassa vai olla väleissä, mutta miten sitä kysytään, jos olen oikeasti vaikkapa loukkaantunut siksi, ettei toinen tunnu välittävän minusta?
[/quote]
Oliko tässä ap?
Tuo on narsistista käytöstä. Ei kuulu terveeseen kaveruussuhteeseen tuollainen välittämisen miettimisen sävyttämä mustasukkaisuus. Paremminkin mustasukkaiseen rakkaussuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä kaverit kenen kanssa välit ovat menneet riitaisasti poikki ovat kyllä olleet sattumoisin lapsettomia... Ja ehkä niihinkin välirikkoihin liittyi se asia jollakin tavalla, että minä sain lapsia ja siten alkoi vähän erilainen elämä, jota nämä kaverit eivät oikein ymmärtäneet. Tai sitten minä vaan ymmärsin, että mulla on oikeasti parempaa tekemistä kun tuhlata energiaani näihin pelkästään omaa napaa tuijottaviin, moniongelmaisiin ihmisiin.
11&15
Ei ollut ap. Miten niin narsismi? Miksei kuuluisi ystävyyteen? Mustasukkaisuutta en tuossa myöskään näe, en ainakaan ketään toiseen sitovaa. Koska mustasukkaiset teot ja tunteet ovat eri asia. Eikö se ole vain positiivinen asia, että haluaa toisen välittävän itsestä? Ja jos toinen taas ei välitä, miksi ihmeessä olla ystäviä?
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 14:58"]
Näitä lukiessa tulee mieleen pikkuisen mustavalkoiset ja ehkä jollain lailla kypsymättömät ihmiset kumpaankin suuntaan. Mä en ymmärrä, miten te ylipäätään saatte aikaan riitoja joidenkin äitikavereidenne kanssa! Varmaankin siten, että ei yritä välttää niitä ja asettua toisen asemaan, vaan pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistään riidankin uhalla. Nämä kaikkihan ovat juuri sentyyppisiä. Eli jos järkähtämättä seisoo omalla puolellaan yrittämättä joustaa, alkaa rähjäämään helposti jne. niin kai se riita syntyy.
Olen itse torpannut esim. narsistisvivahteisten ihmisten "ystävyyttä", mutta teen sen mahdollisimman nätisti eli otan vain etäisyyttä. Jos joku kohtelee minua huonosti tai on ilkeä/epämiellyttävä ihminen tms. yksinkertaisesti karttelen hänen seuraansa. Ja samoin vältän tuollaiset räjähdystilanteet vetäytymällä kanssakäymisestä siinä vaiheessa, kun huomaa, että vastapuoli esim. arvostelee kovaan ääneen lapsiani, minua tms kuten ap:lle oli käynyt. Miksi jäisin hengailemaan sellaisen ihmisen kanssa?
[/quote]
Mulla on vähän samoja ajatuksia... Ei aikuisen ihmisen tarvitse laittaa välejä poikki, ja aivan liikaa painotetaan sitä suunsa puhtaaksi puhumista. Miksi? Ihminen jolla on "vääristynyt" minäkuva ei pysty vastaan ottamaan kritiikkiä missään muodossa, ja on ihan hyvä nähdä milloin tilanne on sellainen että siihen ei auta edes keskustelu.
Mulla oli serkku jonka kanssa olin hyvissä väleissä, ja sillä ihmisellä oli kyllä tarve puhua suunsa puhtaaksi selän takana ja edessä, ja tämän ihmisen koko energiakenttä koostui negaatioista. Hänen seurassaan oli aina jotenkin raskas olla, ja olin hyvin väsynyt fyysisesti tapaamistemme jälkeen. Mulla oli aina heikko itsetunto ja minun avulla serkkuni sai omalle itsetunnolleen nostetta, ja erittelemättä sen kummemmin olin aina nk. alempaa kastia. Sitä jatkui vuosikausia koska annoin sen jatkua, en koskaan uskaltanut sanoa ääneen miten pahalta hänen käytöksensä tuntuu. Minä sen sijaan sain hyvinkin kevyesti palautetta käytöksestäni ja sitä ruodittiin usein myös sisaruksilleni. Meille kehittyi hyvin toksinen suhde ja se meni suunnilleen niin että serkkuni haukkui minua muille, ja minä haukuin serkkuani sisaruksilleni ja toisille ystäville. Välimme olivat niin kieroutuneet vuosien saatossa että en nähnyt ulospääsyä tilanteesta, paitsi totaalisen välien "jäädyttämisen". Meidän onnelliset hetkemme eivät olleet mielestäni koskaan onnellisia, kaikki yhteiset matkammekin menivät voimakkaasti hänen sanelunsa mukaan ja kohteissa hän meni, minä kuljin perässä. Alistuin arvosteltavaksi ja loukattavaksi, halvennettavaksi. Jos minä olin velkaa euron, sain kuulla siitä koko ajan mutta jos hän oli velkaa 10e, naureskeli hän hyväntahtoisesti että voi kun hän ei muista. En syytä tästä häntä, vaan itseäni. Miksi hän olisi muuttanut käytöstään koska en sitä koskaan uskaltanut kertoa? Itkin monesti alemmuuttani ja minulla oli paha olla, mutta en rohjennut kertoa että hän musersi itsetuntoani. Jos olisin vuosien jälkeen kertarykäisyllä kaatanut hänen niskaansa pahan oloni (jota oli kertynyt puolet elämästäni) olisi se ollut kohtuutonta.
Ainoa keinoa oli jättää yhteydenpito. Se mikä tilanteessa on kummallista, on se että serkkuni ei missään vaiheessa ole ottanut minuun yhteyttä. Jos olisin ollut hänelle tärkeä, olisi hän kaivannut minua. Oli helpotus kun huomasin että hän ei tarvinnutkaan minua mihinkään, enkä minä varsinkaan häntä. Kuulin kyllä että hän on aika kovin sanoin haukkunut minua selän takana ja keksinyt että meillä on ollut jokin riita, jonka minä aiheutin. Ei ole ollut mitään, eikä tule. Minä olen vahvistunut ja saanut itsekunnioitusta enkä koskaan enää alistu ihmissuhteeseen missä minun päätäni painetaan alas, olen arvokkaampi.
Pitkä juttu tämä, mutta pointti on se että riitaista ero ystävästä kertoo siitä että siinä käydään läpi pitkäaikaisia patoutumia ja riita puhkeaa kun asiat on jätetty liian kauan sanomatta. Omalla kohdallani oltiin menty jo riidan yli, ei ollut enää keinoa pelastaa ihmissuhdettani. Eikä minulla ole häntä yhtään ikävä, elämä vaan menee niin että heikolla itsetunnolla varustetut ihmiset nojautuvat herkästi ihmisiin jotka ruokkivat sitä kurjuuden tunnetta. Ei se ole kenenkään vika, ja ottaa aikaa että on kykenevä näkemään sen missä seisoo.
Ehkä riitaisa ero ystävästä kertoo sen, että olisi vielä mahdollisuus korjata välit? Kun välit vaan etääntyvät ja asioista ei enää lainkaan puhuta, ollaan menty jo tunnekuohujen ohi.
Mutta silti ei pitäisi riidellä ja haukkua toisia, kun ystävyys päättyy siinä on aina molemmilla sanansa sanottavana eikä pidä haukkua vain toista. Olemme myös itse vastuussa siitä kuinka annamme itseämme kohdeltavan, tod. näk. serkkuni ei ole lainkaan ymmärtänyt omaa käytöstään mutta minä olin liian nynny ottamaan asiaa esille. Se oli minun vikani se. Mutta ikävä ei ole, elämä on rikkaampaa kun ei ole enää ihmissuhdetta mikä syö energiaa niin paljon.
Nro 26 oli kuin minun kynästäni erään ystäväni kanssa nuorena parikymppisenä. Jälkipyykin olen pessyt myös aivan saman oivaltaen, minä annoin ystäväni käyttäytyä minua kohtaan kuin olisin alempiarvoinen. Minunkaan ystäväni ei jaksanut kaivata minua yhtä peräänsoittoa enempää ja kun kerran vielä kirjoitin tunteistani hänelle, hän ei tajunnut yhtään, mistä puhuin.
En katsonut asialliseksi enää sen jälkeen selittää hänelle yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvä varmasti että katsot myös peiliin, luulen että jos näin on käynyt toistuvasti, jotain vikaa sieltäkin löytyy. Oletko vähän turhan kärkäs? Sinun on aina sanottava viimeinen sana ja "totuus"? Et osaa pyytää anteeksi, vaan odotat sitä aina toiselta? Oletko pitkävihainen? Tällaisia tulee mieleen...
Itse olen mm. katkonut välit kun toinen osapuoli kävi liian tunkeilevaksi ja määräileväksi. Tämä ihminen halusi spämmätä joka päivä viesteillä ja niihin oli pakko vastata. Sain kuitenkin kerrottua etten halua olla niin tiiviisti tekemisissä, joten hänet lopulta piti aina "palkita" tapaamisella jos hän kykeni niinkin suureen urotekoon kuin olemaan pari päivää viestittelemättä. Hän yritti muutenkin muiluttaa itseään elämääni monella eri verukkeella. Meni maku koko hommasta viimeistään silloin kuin vaihtoehdot olivat enää joko tapaaminen tai raivokohtaus. Tästä johtuen hän katkaisikin välit muutamaan otteeseen, mutta pyysi aina anteeksi ja oli muka oppivinaan jotain. Tapaamiset venyivät monituntisiksi maratoneiksi ja aloin olla todella väsynyt koko ihmiseen. Jokin aika sitten katkaisin välit häneen lopullisesti enkä ole katunut. Ja hän ei edelleenkään osaa nähdä, missä meni pieleen. Aivan uskomaton tyyppi ja mikä energiavaras! Vieläkin suututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tää jo selvinnyt? Ap myötäilee ja pitää alkuun mölyt mahassaan, ja sitten jossain vaiheessa ei enää kestä ja pulauttaa kaiken kerralla ulos. Kaverit, jotka ovat olleet hieman kypsymättömiä touhuajia ja ihailijoita eivät pysty käsittelemään Ap:n möläytystä. Niks naks, välit poikki.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:03"]
Eikö tää jo selvinnyt? Ap myötäilee ja pitää alkuun mölyt mahassaan, ja sitten jossain vaiheessa ei enää kestä ja pulauttaa kaiken kerralla ulos. Kaverit, jotka ovat olleet hieman kypsymättömiä touhuajia ja ihailijoita eivät pysty käsittelemään Ap:n möläytystä. Niks naks, välit poikki.
[/quote]
Ja ap:n ei sinun mielestäsi pidä ottaa oppia mistään? Mistä sinä sen tiedät, kuinka hyvin näillä toisilla menee muiden kanssa, kuin ap:n? Lisäksi, ap halusi katsoa peiliin, toisin kuin ilmeisesti sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:03"]
Eikö tää jo selvinnyt? Ap myötäilee ja pitää alkuun mölyt mahassaan, ja sitten jossain vaiheessa ei enää kestä ja pulauttaa kaiken kerralla ulos. Kaverit, jotka ovat olleet hieman kypsymättömiä touhuajia ja ihailijoita eivät pysty käsittelemään Ap:n möläytystä. Niks naks, välit poikki.
[/quote]
Ja ap:n ei sinun mielestäsi pidä ottaa oppia mistään? Mistä sinä sen tiedät, kuinka hyvin näillä toisilla menee muiden kanssa, kuin ap:n? Lisäksi, ap halusi katsoa peiliin, toisin kuin ilmeisesti sinä.
[/quote]
Häh?
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:03"]
Eikö tää jo selvinnyt? Ap myötäilee ja pitää alkuun mölyt mahassaan, ja sitten jossain vaiheessa ei enää kestä ja pulauttaa kaiken kerralla ulos. Kaverit, jotka ovat olleet hieman kypsymättömiä touhuajia ja ihailijoita eivät pysty käsittelemään Ap:n möläytystä. Niks naks, välit poikki.
[/quote]
Ja ap:n ei sinun mielestäsi pidä ottaa oppia mistään? Mistä sinä sen tiedät, kuinka hyvin näillä toisilla menee muiden kanssa, kuin ap:n? Lisäksi, ap halusi katsoa peiliin, toisin kuin ilmeisesti sinä.
[/quote]
Päättyykö sullakin kaverisuhteet usein riitaisasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 16:03"]
Eikö tää jo selvinnyt? Ap myötäilee ja pitää alkuun mölyt mahassaan, ja sitten jossain vaiheessa ei enää kestä ja pulauttaa kaiken kerralla ulos. Kaverit, jotka ovat olleet hieman kypsymättömiä touhuajia ja ihailijoita eivät pysty käsittelemään Ap:n möläytystä. Niks naks, välit poikki.
[/quote]
ihan kuin minä! Ja ai että on rasittavaa olla tämmönen
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 14:53"]
No ei ole tasan aina kyse vallasta.
On myös mahdollista, että on kyse ns. tunneyhteyden katkeamisesta, tai uhasta, että se katkeaa: Välittääkö toinen vielä minusta, tuntuuko minusta, että olen hänelle arvokas?
Toki voi myös olla paikallaan kysyä, haluanko olla oikeassa vai olla väleissä, mutta miten sitä kysytään, jos olen oikeasti vaikkapa loukkaantunut siksi, ettei toinen tunnu välittävän minusta?
[/quote]
Oliko tässä ap?
Tuo on narsistista käytöstä. Ei kuulu terveeseen kaveruussuhteeseen tuollainen välittämisen miettimisen sävyttämä mustasukkaisuus. Paremminkin mustasukkaiseen rakkaussuhteeseen.
[/quote]
Ei ollut ap. Minä olen ap ja en ole kirjoittanut tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 14:58"]
Näitä lukiessa tulee mieleen pikkuisen mustavalkoiset ja ehkä jollain lailla kypsymättömät ihmiset kumpaankin suuntaan. Mä en ymmärrä, miten te ylipäätään saatte aikaan riitoja joidenkin äitikavereidenne kanssa! Varmaankin siten, että ei yritä välttää niitä ja asettua toisen asemaan, vaan pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistään riidankin uhalla. Nämä kaikkihan ovat juuri sentyyppisiä. Eli jos järkähtämättä seisoo omalla puolellaan yrittämättä joustaa, alkaa rähjäämään helposti jne. niin kai se riita syntyy.
Olen itse torpannut esim. narsistisvivahteisten ihmisten "ystävyyttä", mutta teen sen mahdollisimman nätisti eli otan vain etäisyyttä. Jos joku kohtelee minua huonosti tai on ilkeä/epämiellyttävä ihminen tms. yksinkertaisesti karttelen hänen seuraansa. Ja samoin vältän tuollaiset räjähdystilanteet vetäytymällä kanssakäymisestä siinä vaiheessa, kun huomaa, että vastapuoli esim. arvostelee kovaan ääneen lapsiani, minua tms kuten ap:lle oli käynyt. Miksi jäisin hengailemaan sellaisen ihmisen kanssa?
[/quote]
Kyllä olet oikeassa. Miksi olen jäänyt hengailemaan kyseisen ihmisen kanssa? Sitä ihmettelen itsekin, sillä hänen seuransa oli pääsääntöisesti kuluttavaa ja ahdistavaa. Olen pohitinut, että johtuukohan se siitä, että jollain alitajuisella tasolla tykkään olla "ihailtavana" vaikka ihalija olisikin ahdistava. Voisiko se olla jotain tällaista? Toisaalta näissä jokaisessa tapauksessa nämä uudet ystäväni ovat ihan oikeasti olleet mielestäni myös todella kivoja ja meillä on löytynyt joku sielujen sympatia heti alusta asti. Kunnes he ovat meinanneet tukehduttaa minut jatkuvilla kyläilyillä ja soitteluilla ja yht äkkiä on alettukin sitten haukkumaan...
ap
Dramaattisesti ja riitaisasti välit olen katkaissut erääseen ihmiseen joka ei omalla toiminnallaan ja käytöksellään osoittanut olevansa hyvä ystävä, vaan itsekäs ja ilkeä ihminen. Oikeastaan koko homma meni lopulta niin että minä monta päivää (olikohan viikko) suuttumiseni jälkeen laitoin hälle asiallisen viestin jossa kerroin että olen pahoillani mutta en enää halua olla tekemisissä, sekä myös syyn ja toivotin hyvää jatkoa. Vastaukseksi sain vain ilkeäsävytteisen viestin jossa hän ivaili minua, parisuhdettani sekä elämänkatsomustani (olen uskossa). En kovin lämpimästi kykene hänestä enää ajattelemaan.
Muihin suhteet ovat vain laimentuneet ja etääntyneet ajan ja välimatkan johdosta ilman draamaa.
On hankalaa kun en pysty avaamaan enempää näitä tarinoita, ettei ketään tunnisteta täältä eikä kukaan tunnista itse itseään. Mutta olisi tietysti auttamisen kannalta ollut hyvä jos olisin pystynyt vähän kertomaan tarkemmin mitä missäkin tapauksessa on aina käynyt. Jokatapauksessa muuttumattomat tekijät ovat aina olleet ne, että ystävä on fanittanut aluksi ihan täysillä ja ystävyys on ollut nopeasti kovin syvää. Sitten ystävä on alkanut yht äkkiä etääntymään, en ole tiennyt syytä ja seuraavaksi on tullut haukkuryöppy. Millon mistäkin.
ap
Kaverin kanssa laitoin välit poikki joka jatkuvasti "pelasi" kaveripiirillään ja puhui muista ristiin pahaa ja yritti olla kavereidensa keskellä "queen bee" ja tarvitsi aina jonkun adjutantin jonka kanssa liittoutui jotain vastaan.
Minäkään en uskalla availla näitä enempää, mutta olen joutunut miettimään täsmälleen samaa, kuin ap. Minulla on ehkä erona se, etten ole koskaan kokenut olevani kenellekään se ystävä numero 1. Olen ollut pitkissä parisuhteissa, joissa ei ole ollut sen kummempaa draamaa, ne vain on päättyneet, ja sitten elin sinkkuna muutaman vuoden tehden töitä ja eläen omaa elämääni. Koko aikuisikäni olen kuitenkin kokenut ihmissuhteet naisten kanssa äärimmäisen hankaliksi, enkä vielä kolmekymppisenäkään ymmärrä mistä se johtuu.
Peiliin olen katsonut, mielipiteitä yrittänyt kysyä neutraaleilta ihmisiltä, olen ottanut etäisyyttä ja huomannut jääväni täysin yksin, sillä minuun ei pidetä yhteyttä.
Kaksi kertaa olen suoraan katkaissut välit, ensimmäisellä kerralla ystävä olikin ihastunut silloiseen poikaystävääni ja klassisesti yritti meitä erottaa. Toisella kerralla uudempi tuttavuus vain lakkasi pitämättä yhteyttä, ja kun puolen vuoden päästä uskalsin kysyä miksi näin, niin kävi ilmi että hän oli suuttunut mielipiteestäni, jonka olin esittänyt suljetussa mutta isossa FB-ryhmässä aiheesta, jota käsiteltiin täysin yleisesti. Sanoin mielipiteeni, pohdinkin vielä tarkkaan miten asian ilmaisen, ja puhuin niin yleisesti kuin mahdollista. Lopputulos: olen kuulemma sitä mieltä, että ystävä on paska äiti.
Mitäpä tuohon sanomaan enää mitään? :( Huomaan kyllä, että naiset eivät minusta pidä. Joskus mietin, että olen outo ja ruma. Joskus ajattelen, että olen silti liian huoliteltu ja siisti, ja siksi ärsyttävä. Meillä ei ole rahasta pulaa, mutta en leuhki, mutta ehkä se silti ärsyttää, kun näkyyhän se nyt väkisinkin jollain tavalla, joskus. En ole tyhjänpäiväisistä välittänyt koskaan, en juuri katso telkkaria, luen paljon, olen hakemassa yliopistoon... ehkä siinäkin on jotain luotaantyöntävää?
En tiedä. Mutta tsemppiä ap.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 21:54"]
Minäkään en uskalla availla näitä enempää, mutta olen joutunut miettimään täsmälleen samaa, kuin ap. Minulla on ehkä erona se, etten ole koskaan kokenut olevani kenellekään se ystävä numero 1. Olen ollut pitkissä parisuhteissa, joissa ei ole ollut sen kummempaa draamaa, ne vain on päättyneet, ja sitten elin sinkkuna muutaman vuoden tehden töitä ja eläen omaa elämääni. Koko aikuisikäni olen kuitenkin kokenut ihmissuhteet naisten kanssa äärimmäisen hankaliksi, enkä vielä kolmekymppisenäkään ymmärrä mistä se johtuu.
Peiliin olen katsonut, mielipiteitä yrittänyt kysyä neutraaleilta ihmisiltä, olen ottanut etäisyyttä ja huomannut jääväni täysin yksin, sillä minuun ei pidetä yhteyttä.
Kaksi kertaa olen suoraan katkaissut välit, ensimmäisellä kerralla ystävä olikin ihastunut silloiseen poikaystävääni ja klassisesti yritti meitä erottaa. Toisella kerralla uudempi tuttavuus vain lakkasi pitämättä yhteyttä, ja kun puolen vuoden päästä uskalsin kysyä miksi näin, niin kävi ilmi että hän oli suuttunut mielipiteestäni, jonka olin esittänyt suljetussa mutta isossa FB-ryhmässä aiheesta, jota käsiteltiin täysin yleisesti. Sanoin mielipiteeni, pohdinkin vielä tarkkaan miten asian ilmaisen, ja puhuin niin yleisesti kuin mahdollista. Lopputulos: olen kuulemma sitä mieltä, että ystävä on paska äiti.
Mitäpä tuohon sanomaan enää mitään? :( Huomaan kyllä, että naiset eivät minusta pidä. Joskus mietin, että olen outo ja ruma. Joskus ajattelen, että olen silti liian huoliteltu ja siisti, ja siksi ärsyttävä. Meillä ei ole rahasta pulaa, mutta en leuhki, mutta ehkä se silti ärsyttää, kun näkyyhän se nyt väkisinkin jollain tavalla, joskus. En ole tyhjänpäiväisistä välittänyt koskaan, en juuri katso telkkaria, luen paljon, olen hakemassa yliopistoon... ehkä siinäkin on jotain luotaantyöntävää?
En tiedä. Mutta tsemppiä ap.
[/quote]
No loppu kuvauksesi perusteella emme ole ainakaan samanlaisia :) Minä olen köyhä kun perkele :D Mutta kiitos kirjoituksestasi. On minulla näköjään kohtalotovereita. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miehiä, että naiset ON todella hankalia :)
ap
Näitä lukiessa tulee mieleen pikkuisen mustavalkoiset ja ehkä jollain lailla kypsymättömät ihmiset kumpaankin suuntaan. Mä en ymmärrä, miten te ylipäätään saatte aikaan riitoja joidenkin äitikavereidenne kanssa! Varmaankin siten, että ei yritä välttää niitä ja asettua toisen asemaan, vaan pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistään riidankin uhalla. Nämä kaikkihan ovat juuri sentyyppisiä. Eli jos järkähtämättä seisoo omalla puolellaan yrittämättä joustaa, alkaa rähjäämään helposti jne. niin kai se riita syntyy.
Olen itse torpannut esim. narsistisvivahteisten ihmisten "ystävyyttä", mutta teen sen mahdollisimman nätisti eli otan vain etäisyyttä. Jos joku kohtelee minua huonosti tai on ilkeä/epämiellyttävä ihminen tms. yksinkertaisesti karttelen hänen seuraansa. Ja samoin vältän tuollaiset räjähdystilanteet vetäytymällä kanssakäymisestä siinä vaiheessa, kun huomaa, että vastapuoli esim. arvostelee kovaan ääneen lapsiani, minua tms kuten ap:lle oli käynyt. Miksi jäisin hengailemaan sellaisen ihmisen kanssa?