Miksi useat kaverisuhteeni päätyvät riitaisasti?

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 21:37"]

On hankalaa kun en pysty avaamaan enempää näitä tarinoita, ettei ketään tunnisteta täältä eikä kukaan tunnista itse itseään. Mutta olisi tietysti auttamisen kannalta ollut hyvä jos olisin pystynyt vähän kertomaan tarkemmin mitä missäkin tapauksessa on aina käynyt. Jokatapauksessa muuttumattomat tekijät ovat aina olleet ne, että ystävä on fanittanut aluksi ihan täysillä ja ystävyys on ollut nopeasti kovin syvää. Sitten ystävä on alkanut yht äkkiä etääntymään, en ole tiennyt syytä ja seuraavaksi on tullut haukkuryöppy. Millon mistäkin.

ap

[/quote]

Minulla on ollut myös tällaisia ystävyyssuhteita, esim. tutustuin uudessa työssä kollegaan jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu vuoden ajan. Kävimme tanssimassa, lenkillä, lainailimme toistemme vaatteita yms. ja sitten erään kerran mulla oli häneltä lainassa housut, ja tämä nainen sanoi että koita muistaa tuoda housut huomenna (hällä oli lainassa mun vaatteita myös jtn en kokenut tätä kovin suureksi synniksi) ja mä unohdin tuoda ne (töihin). Unohdin toisenkin kerran ne ja olin jo ihan nolona, ja kun kaveri tuli töihin valmistauduin sanomaan että käyn ruokiksella hakemassa ne (asuin muutaman sadan metrin päässä duunista) mutta kaveri pillastui aivan täysin. Siis kukaan ei ollut mulle koskaan huutanut niin ja sain kyllä kuulla kaikki haukkumasanat.. Se tuli ihan puun takaa, vuoden ajan oltiin parhaita ystäviä ja sitten yhdet housut aiheutti järkyttävän riidan. Tiedänhän mä että taustalla oli joitain muitakin ongelmia pakosti, mutta mä oikeasti nautin sen ihmisen seurasta ja hän oli erittäin hauska ja vuorovaikutus toimi. Jotain meni kuitenkin pieleen ja pahasti, mutta en tehnyt mitään väärää sillä me tosiaan lainailtiin aiemminkin tavaroita ja unohdettiin toisinaan palauttaa heti ihan puolin ja toisin, eikä ystävyyden kuuluisi päättyä tällaisiin asioihin. Mun paidat jäi edelleen hänelle en uskaltanut enää ottaa yhteyttä. Vaihdoin muista syistä työpaikkaa aika pian eikä tää nainen puhunut mulle enää koskaan mitään, ja nykyisin tiedän että meillä on yksi yhteinen hyvä ystävä enkä uskalla mainita tästä naisesta mitään, liekö saanut päänsä kuntoon en tiedä. :P Ai niin ja en ole sen jälkeen lainannut mitään keneltäkään mitään enkä kenellekään. :D

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 15:16"]

Ei ollut ap. Miten niin narsismi? Miksei kuuluisi ystävyyteen? Mustasukkaisuutta en tuossa myöskään näe, en ainakaan ketään toiseen sitovaa. Koska mustasukkaiset teot ja tunteet ovat eri asia. Eikö se ole vain positiivinen asia, että haluaa toisen välittävän itsestä? Ja jos toinen taas ei välitä, miksi ihmeessä olla ystäviä? 

[/quote]

Esim siksi on, että on narsistista panikoitua siitä, että ystävä ei "välitä riittävästi" sinusta. Ystävyyssuhteisiin ei kuulu toisen tunteiden kyttääminen tai pyrkimys hallita ystävyyssuhteiden syvyyttä, ainakaan tuossa suunnassa. Että toinen vain pysyisi riittävän syvällä tunnetasolla kiinni sinussa.

Ystävyyteen ja kaveruuteen kuuluu normaalisti ymmärrys siitä, että toinen on vapaa ihminen, jonka kanssa ilmeisesti haluat viettää aikaa ja jakaa asioita. Ei siihen kuulu huolestumista siitä pitääkö joku sinusta tarpeeksi saatika äksyily sen vuoksi.  

Nämä ovat narsistista käytöstä, ja viittaavat jonkinlaisiin tunne-elämän ongelmakohtiin lapsuudessa, eivät kuitenkaan tee sinusta narsistia. Ylipäätään kyvyttömyys ratkaista ristiriitaisia tilanteita sosiaalisessa kanssakäymisessä osoittaa henkistä kypsymättömyyttä, mutta taitoa voi kyllä kehittää kunhan ymmärtää, ettei vika ole välttämättä toisessa - erityisesti, jos riitelyyn ajautuminen on tavallista.

Luulen että ihmiset, joilla on paljon riitaisia välirikkoja, ovat turhan seurankipeitä. Minulle esimerkiksi itsekseni oleminen ei ole mikään ongelma; yhdeksässä tapauksessa kymmenestä olen mielummin yksin kuin "huonossa" eli minulle sopimattomassa seurassa, toisinsanoen pitää olla ns. samalla aaltopituudella. Esimerkiksi uudessa ympäristössä seurailen tapahtumia ennemmin etäältä ja hymistelen kuin alan luomaan ihmissuhteita sellaisten henkilöiden kanssa, joista huomaan ettei heillä juurikaan olisi minulle annettavaa ja päin vastoin.

Siispä jos haluatte vakaita ystävyyssuhteita, opetelkaa tunnistamaan ne ihmistyypit, jotka mätsäävät omaanne, ja opetelkaa sietämään itsenäisyyttä! Kyllä se sopiva kaveri sieltä vielä vastaan tulee, kun ette tuhlaa aikaa toivottomiin tapauksiin. Tietysti se vaatii hieman ihmistuntemusta, mutta jos asian pohtimiseen uhraa edes hiemankaan aikaa, mielekkäiden ystävyyssuhteiden luominen helpottuu ehkä koko loppu elämäksi.

Jos ei sano ajoissa, ei useimmiten kannata sanoa myöhemminkään.

Ihmisten kanssa täytyy olla hirveän tarkkana siitä että oikeasti kestää ne asiat joita suostuu lähipiiriltään sietämään. On todella paljon vaadittu vastapuolelta, että ei tuo omaa näkemystään mukaan keskusteluun, vaan täräyttää sen sitten ärtyneenä kun vastapuoli on kuvitellut olevansa samanmielisessä seurassa.

Ihmiset eivät ole ajatuksenlukijoita. Omista fiiliksistä pitää olla tarkasti kartalla joka tilanteessa jotta niitä ei äkkiarvaamatta jysäytä toisen niskaan.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 22:19"]

Esim siksi on, että on narsistista panikoitua siitä, että ystävä ei "välitä riittävästi" sinusta. Ystävyyssuhteisiin ei kuulu toisen tunteiden kyttääminen tai pyrkimys hallita ystävyyssuhteiden syvyyttä, ainakaan tuossa suunnassa. Että toinen vain pysyisi riittävän syvällä tunnetasolla kiinni sinussa.

Ystävyyteen ja kaveruuteen kuuluu normaalisti ymmärrys siitä, että toinen on vapaa ihminen, jonka kanssa ilmeisesti haluat viettää aikaa ja jakaa asioita. Ei siihen kuulu huolestumista siitä pitääkö joku sinusta tarpeeksi saatika äksyily sen vuoksi.  

Nämä ovat narsistista käytöstä, ja viittaavat jonkinlaisiin tunne-elämän ongelmakohtiin lapsuudessa, eivät kuitenkaan tee sinusta narsistia. Ylipäätään kyvyttömyys ratkaista ristiriitaisia tilanteita sosiaalisessa kanssakäymisessä osoittaa henkistä kypsymättömyyttä, mutta taitoa voi kyllä kehittää kunhan ymmärtää, ettei vika ole välttämättä toisessa - erityisesti, jos riitelyyn ajautuminen on tavallista.

[/quote]

En ole kukaan edellisistä kirjoittajista, mutta tää kolahti muhun.

Mulla on ollut aina ongelmia ottaa rennosti ystävyyssuhteet. Olen ylianalysoinut kamalasti ja kysellyt toisen tunteista hulluuteen asti. Olen turhautunut ja ollut hankala. Tällä lailla olen menettänyt tai pilannut hyviäkin ystävyyssuhteita ja se kaduttaa minua. Tämä siis ennen kuin älysin mikä mussa on vikana.

Narsismista en niin osaa sanoa, mutta en kiellä etteikö mulla jotain piirteitä löytyisi. Vaikka riitaista ja kärkäs olenkin, en kuitenkaan halua manipuloida tai satuttaa ketään. Se vaikuttaa aina jotain kautta ikävästi meidän kaikkien maailmaan.

Pikahuomio keskustelusta: miksi tuota narsistisuutta etsitään ja löydetään aivan kaikkialta? Esim. täällä tulkinnat toisten keskustelijoiden mahdollisista narsistisista piirteistä ovat melko korkealentoista tulkintaa annettuun tietoon nähden (parista lauseesta). Minun on vaikea käsittää, että tämmöinen saa monta yläpeukkua. Ei narsistisuutta voi bongailla kuin patonkeja italialaistoreilta. En kiellä narsismin olemassaoloa, mutta siitä on aivan ehdottomasti tullut keittiöpsykologien muotisana, tyhjä sana joka asetetaan kun kohdataan mitä tahansa ymmärtämätöntä tai vaikeaa käytöstä.

Itse aiheeseen: sellaista sattuu, kun ihmisten kanssa ollaan tekemisissä. :) Toki jos kovin monta raakaa välirikkoa osuu kohdalle niin voi pohtia, onko kyseessä oma provosoiva käytös tai sitten hakeutuu tietämättään "väärään" seuraan. 

Nuorempana itsetunto-ongelmaisena olin huono valikoimaan ystäviäni, eikä tullut edes ajateltua että ystävyyttä voisi purkaa - varsinkin, kun niitä ystäviä oli ennestäänkin vähän. Huonoihin suhteisiin jäi riippumaan, vaikka ahdistuikin. 

Nykyään uskallan rohkeammin valita, keiden kanssa haluan olla tekemisissä. Ystävät voi valita. Toki kannatan kyllä tuota, että ei alun alkaenkaan päästä lähelle heitä, joista näkee jo pitkälle, ettei ystävyys tule tekemään hyvää. Mutta jos kohdalla on jo ongelmallinen kaveri, niin pitää lempeän varmasti kiinni omista rajoistaan, ja jos tilanne kärjistyy yhteenottoon niin ei säikähdä sitä. Aina ei voi kaikkea hoitaa kliinisen puhtaasti, muistaa vain että parempi, että riitatilanteessa on itse se fiksu osapuoli. :)

Omasta mielestään kaikki on niitä fiksuja osapuolia..

Mulla alkoi ihmissuhteiden hajoaminen siitä kun sairastuin vakavasti. Ei kukaan jaksa sellaista kuunnella. Eikä kukaan jaksa sellaista ihmistä...

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 14:58"]

Olen itse torpannut esim. narsistisvivahteisten ihmisten "ystävyyttä", mutta teen sen mahdollisimman nätisti eli otan vain etäisyyttä. Jos joku kohtelee minua huonosti tai on ilkeä/epämiellyttävä ihminen tms. yksinkertaisesti karttelen hänen seuraansa. Ja samoin vältän tuollaiset räjähdystilanteet vetäytymällä kanssakäymisestä siinä vaiheessa, kun huomaa, että vastapuoli esim. arvostelee kovaan ääneen lapsiani, minua tms kuten ap:lle oli käynyt. Miksi jäisin hengailemaan sellaisen ihmisen kanssa? 

[/quote]

Sä et ole selkeästi törmännyt oikeasti yli-innokkaaseen päällepäsmäriin, joka teeskentelee olevansa "ystäväsi". Minäkin yritin monta vuotta fiksusti pitää etäisyyttä siihen puhelinorjuudessa minua pitäneeseen tyyppiin, mutta mitä teet, kun tyyppi ei kerta kaikkiaan ota vihjettä vastaan. Ikinä en sille tyypille itse soittanut, kertaakaan en käynyt hänen luonaan kylässä jne. Normaali ihminen olisi siinä tajunnut, että tämä henkilö ei halua olla ystävä, mutta ei tällainen narsisti. Hänen ajatuksensahan pyörivät kokonaan hänen itsensä ympärillä.

Oli todella piinaavaa sitten lopulta sanoa ihmiselle, etten halua olla enää hänen kanssaan tekemisissä. Varsinkin kun virallisesti jouduttiin olemaan samoissa ympyröissä vielä vuosikausia.

Olen pistänyt välit poikki seuraavista syistä:
- "Kaveri" käytti minua tunteidensa kaatopaikkana. Sain aina kuulla pelkkää negatiivista ja minun olisi tullut olla päivystämässä hänen takiaan puhelimen ääressä aina silloin kun en ollut hänen kanssaan. Ko. ihminen sysäsi kaikki ongelmansa minun niskoilleni ja vaati minulta ratkaisuja hänen ongelmiinsa.Kaikki tapaamiset ja puhelut yms. menivät siihen että kuuntelin häntä. En jaksanut, joten katkaisin välit.

- Yksi ihminen kehui olevansa rehellinen, avoin ja positiivinen ihminen. Hänen rehellisyytensä oli kuitenkin junttimaista töksäyttelyä ja haukkumista. Kyllä, arvostan rehellisyyttä, mutta rehellinen voi olla myös niin ettei loukkaa toista. Hän esim. sanoi "VOI HALOO! Et sä voi tolla vartalolla käyttää vaakaraitoja! Sä näytät ihan raidalliselta valaalta!" Olin tuolloin raskaana. Tuokin on vain yksi monista vastaavista kommenteista mitä hän minulle sanoi, kaikissa kuitenkin haukuttiin ja oltiin alentuvia. Avoin se ihminen ei myöskään ollut, haukkui aika ison osan ihmisistä ulkonäön perusteella, arvosteli maahanmuuttajia tuntematta yhtäkään. Positiivisuus oli myös kaukana hänen luonteestaan.

- Myös monet erillaiset inhottavat piirteet ihmisissä ovat etäännyttäneet minut heistä. Niitä ovat mm. liiallinen muiden ihmisten pomottaminen lisättynä besserwisser luonteeseen, järkyttävä kateellisuus, pahantahtoinen juoruilu ja kännissä autolla ajaminen.

En voi mitenkään ymmärtää näitä jotka jostakin asiasta tai luonteenpiirteestä ärsyynnyttyään ottavat strategiakseen: "aloin sitten välttelemään häntä ja kun siitä huolimatta yritti pitää yhteyttä niin laitoin välit poikki". Mihin ihmeeseen on kadonnut ihan niinkin tavallinen käytös kuin keskustelu? Miten ihmeessä asiat nähdään niin mustavalkoisina, että ihmiselle jota on ainakin jossakin vaiheessa pidetty ystävänä (ei tuttavana),  ei anneta edes mahdollisuutta korjata käytöstään? Tuollainen “vältellään, eiköhän se ymmärrä” on mielestäni muutenkin todella outo strategia, joka toimii korkeintaan jos kyseessä on joku yhdenillan tuttavuus. Monilla on elämässään välillä kiirettä eikä näin ollen aikaa ottaa ystäviinsä yhteyttä. Itsekin välillä saattaa mennä todella useita viikkoja etten ota johonkin ystävääni yhteyttä (työ tai perhekiireiden vuoksi), mutta se ei millään tavalla tarkoita sitä että välttelisin häntä tai tahtoisin hänestä eroon. En siis itse tuollaisesta välttelystä osaisi edes tulkita että nyt on vedetty herneet nenään. Eli aika kauan toinen ihminen saisi mykkäkouluaan pitää ja omia energioitaan siihen tuhlata ennen kuin edes ajattelisin että siinä on kkyse muusta kuin tavallisesta elämästä ja kiireestä.

Muutenkin, minulle ystävät ovat ihmisiä, ja ihmisinä välillä erehtyväisiäkin. En ota heidän erehdyksistään niin suurta taakkaa itseeni että heittäisin menemään sen ystävyyden joka välillemme on toisinaan useiden vuosien aikana rakentunut. Parhaat ihmissuhteeni elämässäni ovat juuri niitä pitkäaikaisia, niitä ihmisiä jotka ovat vuosien varrella muuttuneetkin, ihmisiä jotka ovat välillä menneet läpi kausia jolloin he ovat olleet todella rasittavia ja minäkeskeisiä (milloin mistäkin syystä), mutta jotka ovat kuitenkin aina sisimmässään niitä samoja ihmisiä joihin olen vuosien saatossa tutustunut, jotka tuntevat myös minut minun eri kausina, hyvinä ja huonoina.

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 22:07"]

[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 21:37"]

On hankalaa kun en pysty avaamaan enempää näitä tarinoita, ettei ketään tunnisteta täältä eikä kukaan tunnista itse itseään. Mutta olisi tietysti auttamisen kannalta ollut hyvä jos olisin pystynyt vähän kertomaan tarkemmin mitä missäkin tapauksessa on aina käynyt. Jokatapauksessa muuttumattomat tekijät ovat aina olleet ne, että ystävä on fanittanut aluksi ihan täysillä ja ystävyys on ollut nopeasti kovin syvää. Sitten ystävä on alkanut yht äkkiä etääntymään, en ole tiennyt syytä ja seuraavaksi on tullut haukkuryöppy. Millon mistäkin.

ap

[/quote]

Minulla on ollut myös tällaisia ystävyyssuhteita, esim. tutustuin uudessa työssä kollegaan jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu vuoden ajan. Kävimme tanssimassa, lenkillä, lainailimme toistemme vaatteita yms. ja sitten erään kerran mulla oli häneltä lainassa housut, ja tämä nainen sanoi että koita muistaa tuoda housut huomenna (hällä oli lainassa mun vaatteita myös jtn en kokenut tätä kovin suureksi synniksi) ja mä unohdin tuoda ne (töihin). Unohdin toisenkin kerran ne ja olin jo ihan nolona, ja kun kaveri tuli töihin valmistauduin sanomaan että käyn ruokiksella hakemassa ne (asuin muutaman sadan metrin päässä duunista) mutta kaveri pillastui aivan täysin. Siis kukaan ei ollut mulle koskaan huutanut niin ja sain kyllä kuulla kaikki haukkumasanat.. Se tuli ihan puun takaa, vuoden ajan oltiin parhaita ystäviä ja sitten yhdet housut aiheutti järkyttävän riidan. Tiedänhän mä että taustalla oli joitain muitakin ongelmia pakosti, mutta mä oikeasti nautin sen ihmisen seurasta ja hän oli erittäin hauska ja vuorovaikutus toimi. Jotain meni kuitenkin pieleen ja pahasti, mutta en tehnyt mitään väärää sillä me tosiaan lainailtiin aiemminkin tavaroita ja unohdettiin toisinaan palauttaa heti ihan puolin ja toisin, eikä ystävyyden kuuluisi päättyä tällaisiin asioihin. Mun paidat jäi edelleen hänelle en uskaltanut enää ottaa yhteyttä. Vaihdoin muista syistä työpaikkaa aika pian eikä tää nainen puhunut mulle enää koskaan mitään, ja nykyisin tiedän että meillä on yksi yhteinen hyvä ystävä enkä uskalla mainita tästä naisesta mitään, liekö saanut päänsä kuntoon en tiedä. :P Ai niin ja en ole sen jälkeen lainannut mitään keneltäkään mitään enkä kenellekään. :D

[/quote]

Palautitko niitä housuja koskaan?

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 08:46"]

En voi mitenkään ymmärtää näitä jotka jostakin asiasta tai luonteenpiirteestä ärsyynnyttyään ottavat strategiakseen: "aloin sitten välttelemään häntä ja kun siitä huolimatta yritti pitää yhteyttä niin laitoin välit poikki". Mihin ihmeeseen on kadonnut ihan niinkin tavallinen käytös kuin keskustelu? Miten ihmeessä asiat nähdään niin mustavalkoisina, että ihmiselle jota on ainakin jossakin vaiheessa pidetty ystävänä (ei tuttavana),  ei anneta edes mahdollisuutta korjata käytöstään? Tuollainen “vältellään, eiköhän se ymmärrä” on mielestäni muutenkin todella outo strategia, joka toimii korkeintaan jos kyseessä on joku yhdenillan tuttavuus. Monilla on elämässään välillä kiirettä eikä näin ollen aikaa ottaa ystäviinsä yhteyttä. Itsekin välillä saattaa mennä todella useita viikkoja etten ota johonkin ystävääni yhteyttä (työ tai perhekiireiden vuoksi), mutta se ei millään tavalla tarkoita sitä että välttelisin häntä tai tahtoisin hänestä eroon. En siis itse tuollaisesta välttelystä osaisi edes tulkita että nyt on vedetty herneet nenään. Eli aika kauan toinen ihminen saisi mykkäkouluaan pitää ja omia energioitaan siihen tuhlata ennen kuin edes ajattelisin että siinä on kkyse muusta kuin tavallisesta elämästä ja kiireestä.

Muutenkin, minulle ystävät ovat ihmisiä, ja ihmisinä välillä erehtyväisiäkin. En ota heidän erehdyksistään niin suurta taakkaa itseeni että heittäisin menemään sen ystävyyden joka välillemme on toisinaan useiden vuosien aikana rakentunut. Parhaat ihmissuhteeni elämässäni ovat juuri niitä pitkäaikaisia, niitä ihmisiä jotka ovat vuosien varrella muuttuneetkin, ihmisiä jotka ovat välillä menneet läpi kausia jolloin he ovat olleet todella rasittavia ja minäkeskeisiä (milloin mistäkin syystä), mutta jotka ovat kuitenkin aina sisimmässään niitä samoja ihmisiä joihin olen vuosien saatossa tutustunut, jotka tuntevat myös minut minun eri kausina, hyvinä ja huonoina.

[/quote]

"Mihin ihmeeseen on kadonnut ihan niinkin tavallinen käytös kuin keskustelu?"

Mä kokeilin tätä kerran. Ajattelin, että sanonpa nyt mitä mieltä olen itse asiasta. Ei siitä tullut mitään, kun toinen alkoi puhua päälle ja sitä jatkui vaikka kuinka yritin pitää puoliani. En viitsi katsella sellasita, että jos itse asiallisesti sanon jotain, seurauksena on ihan aiheetonta tuohtumusta. Nyt on menossa etäännytystrategia. 

En ole "virallisesti" laittanut koskaan kenenkään kanssa välejä poikki. Mitään dramaattisia kohtauksia en ole koskaan harrastanut. Jos ystävyys on ollut ahdistavaa, olen ottanut etäisyyttä ja jättänyt pikkuhiljaa yhteydenotot vähemmälle. Tätä on tapahtunut ainakin seuraavista syistä:

Ystävä roikkuu minussa koko ajan. Jos on just tavattu ja oltu yhdessä muutama tunti, saattaa vielä illalla soittaa ja odottaa, että juttelen puhelimessa vähintään tunnin. Kun joku viikonloppu joku kolmas ystäväni (joka ei tunne lainkaan tätä takertujaa) järkkää bileet ja kutuu minut sinne, tämä takertuja valittaa minulle sitä, että mitä hän nyt tekee viikonloppuna ja ei ole ketään aj joutuuko hän nyt olemaan yksin jne. Ei jaksa tällaista pitkän päälle.

Ystävä on todella negatiivinen. On kateellinen ja katkera kaikille ja kaikesta. Kieriskelee oikein negaatiossa. Nauttii, kun toisilla menee huonosti ja oikein mässäilee sillä. Haukkuu toisia minulel selän takana. Kertoo kaikkien elämästä ne huonot asiat, ei ikinä mainitse mitään positiivista, vaikka sellaistakin olisi.

Ystävä yrittää käyttää hyväksi. Lainaa koko ajan rahaa, ei maksa takaisin. Yrittää elää toisen siivellä ja hyötyä toisista mahdollisimman paljon.

Mietin näitä narsisti-kommentteja, ja olen ihan oikeasti ihmeissäni, että sekö on narsismia jos on huoissaan siitä, välittääkö ystävä minusta vai ei? Eikö se ole perusluonnetta, että haluaa olla tykätty? Eri asia sitten kerjätä sitä rakkautta, sellaisesta en puhu. Mutta jos huomaa esimerkiksi porukassa aina jäävänsä ulkopuolelle, niin normaali ihminen vai kohauttaa olkiaan ja jatkaa elämää vai? 

En muista millä numerolla vastasin edellisellä sivulla, mutta luin näitä uudestaan yrittäen pohtia mikä minussa on vikana... en ole juoruilja, en besserwisser (vai millainen teidän mielestä on besserwisser? Olen saanut kummallisen ivallisen kommentin jo siihen, että yritin jutella ja sanoin, että "luin taloussanomista että..." ja siihen naureskeltiin että ai sulla on aikaa lukea vai?), en todellakaan aja kännissä, en elele kenenkään siivellä, en yritä hyötyä muista. 

Huoh.

Minulle tuli mieleen, että ap:n tapaamat tyypit (tai myös ap itse, näiden tekstien perusteella en osaa sanoa hänestä enempää) ovat niitä, jotka kaipaavat ihmissuhteissaan voimakasta stimulaatiota. Heillä on aina elämässään jotain draamaa, on suurta rakkautta mieheen tai naiseen tai ystävään, ja heillä on paljon ristiriitoja muiden ihmisten kanssa pitkällä aikavälillä. He tarvitsevat sen adrenaliinin jota saavat näistä suhteistaan, hyvässä ja pahassa. Sellainen ajatus, että oltaisiin ystäviä ilman sen suurempia ilon tai surun tunteita, on heille aivan vieras, se ei heidän mielestään edes ole ystävyyttä, koska sellainen ystävyys ei täytä sitä tunnetarvetta joka heillä on. Juuri tuo, että ensin ystävyys syvenee nopeasti, on merkki siitä että ei edes malteta ja haluta kaikessa rauhassa, realistisesti, oppia tuntemaan toista. Silloin väistämättä siitä ystävästä on luotu oman pään sisällä mielikuva, joka perustuu enemmän omiin toiveisiin ja odotuksiin kuin todellisuuteen. Sitä mielikuvaa tarvitaan johonkin, sen kautta hahmotetaan itseä ja maailmaa, ja pienikin särö siihen koetaan suurena pettymyksenä. Sen jälkeen se pettymys on niin suuri, ettei sitä osata käsitellä normaalisti, eikä ymmärretä että se pettymys olikin alunperinkin itsestä ja omista epärealistisista kuvitelmista johtuva.

Minä jotenkin en osaa ottaa näitä ihmisiä hirveän vakavasti siinä mielessä, että en koe olevani vastuussa siitä, millaisen mielikuvan joku minusta on luonut tuntematta minua. Ja toisinpäin; jos joku ihmissuhde ja ihminen ei vastaa odotuksiani, niin aivan rehellisesti ajatellen vika yleensä on ollut siinä, että olen alkanut toivoa muilta tiettyä käyttäytymistä. Totta kai on ihan inhimillistä toivoa, mutta se, että alkaa oikeasti uskoa että maailma toimii omien toiveiden  pohjalta, on lapsellinen tapa toimia. Silloin on jatkuvasti käymistilassa ympäristön kanssa, koska ei oikeastaan ikinä opi oikeasti tuntemaan ihmisiä tai hahmottamaan miten mikäkin asia toimii, kun rämpii vaan siellä oman päänsä sisällä jankuttaen siitä miten asioiden pitäisi olla.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 08:46"]

En voi mitenkään ymmärtää näitä jotka jostakin asiasta tai luonteenpiirteestä ärsyynnyttyään ottavat strategiakseen: "aloin sitten välttelemään häntä ja kun siitä huolimatta yritti pitää yhteyttä niin laitoin välit poikki". Mihin ihmeeseen on kadonnut ihan niinkin tavallinen käytös kuin keskustelu? Miten ihmeessä asiat nähdään niin mustavalkoisina, että ihmiselle jota on ainakin jossakin vaiheessa pidetty ystävänä (ei tuttavana),  ei anneta edes mahdollisuutta korjata käytöstään? Tuollainen “vältellään, eiköhän se ymmärrä” on mielestäni muutenkin todella outo strategia, joka toimii korkeintaan jos kyseessä on joku yhdenillan tuttavuus. Monilla on elämässään välillä kiirettä eikä näin ollen aikaa ottaa ystäviinsä yhteyttä. Itsekin välillä saattaa mennä todella useita viikkoja etten ota johonkin ystävääni yhteyttä (työ tai perhekiireiden vuoksi), mutta se ei millään tavalla tarkoita sitä että välttelisin häntä tai tahtoisin hänestä eroon. En siis itse tuollaisesta välttelystä osaisi edes tulkita että nyt on vedetty herneet nenään. Eli aika kauan toinen ihminen saisi mykkäkouluaan pitää ja omia energioitaan siihen tuhlata ennen kuin edes ajattelisin että siinä on kkyse muusta kuin tavallisesta elämästä ja kiireestä.

Muutenkin, minulle ystävät ovat ihmisiä, ja ihmisinä välillä erehtyväisiäkin. En ota heidän erehdyksistään niin suurta taakkaa itseeni että heittäisin menemään sen ystävyyden joka välillemme on toisinaan useiden vuosien aikana rakentunut. Parhaat ihmissuhteeni elämässäni ovat juuri niitä pitkäaikaisia, niitä ihmisiä jotka ovat vuosien varrella muuttuneetkin, ihmisiä jotka ovat välillä menneet läpi kausia jolloin he ovat olleet todella rasittavia ja minäkeskeisiä (milloin mistäkin syystä), mutta jotka ovat kuitenkin aina sisimmässään niitä samoja ihmisiä joihin olen vuosien saatossa tutustunut, jotka tuntevat myös minut minun eri kausina, hyvinä ja huonoina.

[/quote]

Voi että, jos olisin kirjoittanut yksityiskohtaisesti noista katkenneista kaverisuhteistani, olisi teksti ollut niin pitkä ettei kukaan sitä olisi lukenut.

Ei nimittäin käynyt mielessäsi, että esim. minä (51) yritin puhua, pitää puoliani ja kertoa tuntemuksistani noille ihmisille, mutta he tyrmäsivät minut. Esim. minua raidalliseksi valaaksi haukkunut "kaveri" sanoi että "Oot vain turhan herkkä kaikelle. Mä oon rehellinen ja hyvä ihminen" kun kerroin hänelle että hänen puheensa suurimmaksi osaksi ajasta vain loukkaavat minua ja että hänen käytöksensä on hiukan kyseenalaista. Tämä toistui muillakin kerroilla, eri sanoin. Aina kuitenkin lopputulos oli se, että hän käänsi käytöksensä minun syykseni.

Energiasyöppö "kaveri" taas alkoi joka kerralla huutamaan minulle että en ole hyvä kaveri koska puhun aina vain itsestäni....

Pomottava-besserwisser katsoi minua vain alentuvasti ja totesi "väärässä oleminen ottaa näköjaan aika koville, kuuntele vaan minua niin kaikki on hyvin". Hän alkoi puuttumaan asioihini hyvinkin yksityisellä tavalla sekä niinkin omavaltaisesti että mm. tutki tiliotteeni.

Rattijuopolle tosin vain ilmoitin että minua hän ei enää tule näkemään, enkä moikkaa jos tavataan. Varmaankin tein todella väärin, mutta en välitä. Inhoan rattijuoppoja todella paljon henk. koht. syistä.

Kaikille muille, tuota rattijuoppoa lukuunottamatta, olen kylläkin kertonut että minusta meidän tulee ottaa etäisyyttä toisiimme.

Ei sellaisten ihmisten kanssa pidä olla tekemisissä, joiden läsnäolosta tulee vain paha olla tai ahdistusta. Ei siinä enää auta mikään keskustelu.

up

Mä olen laittanut täysin välit poikki yhteen ihmiseen joka oli muuten mukava mutta elämänhallinta vähän sitä sun tätä. Varsnkin raha-asiat oli rouvalle ylitsepääsemättömän vaikeita.

Eihän tuo muuten minua haittaisi kun muuten kiva ihminen, mutta lopullisesti kamelinselkä katkesi kun ko. ihminen osti minulta kalusteen jonka lupasi maksaa viikon päästä. Ei maksanut. Mainitsin asiasta, ei maksanut edelleenkään. Mainitsin asiasta taas parin kk:n päästä, ja kolmen kk:n päästä jne. Aina sama tekosyy, ei ole rahaa.

Puolen vuoden päästä meni lopullisesti hermot kun laittoi kuvan facebookiin eräästä tosi kalliista tavarasta jonka oli ostanut, rahaa siis olikin, ei vaan huvittanut maksaa minulle. Mikä kusipää.

Minulla on yksi kaveri, jonka kohdalla olen miettinyt pitkään jo, että pitäisikö pistää välit poikki vai ei. Ensinnäkin tätä kaveria tulee nähtyä vain alkoholin merkeissä, koska hänen elämäntyylinsä on aika alkoholipainotteinen.Eli pitäisi aina olla joku viinaputelo mukana, muuten kaveri valittaa ja pienessä hiprakassa alkaa jankuttamaan ''juo! juo! juo!''. Itse olen vuosien varrella vähentänyt alkoholin kulutustani ja tullut siihen tulokseen muutenkin ettei se sovi mulle, enkä tykkää enään juoda. Tämä aiheuttaa kaverilleni selvästi ongelmia kun en vastaa jokaseen kaljalle pyyntöön myöntyvästi.

Olen sanonut kaverilleni asiasta, mutta hän ei koskaan kuuntele. Hän selvästi rakastaa oman äänensä kuulemista, koska hän vain puhuu itsestään eikä kiinnosta kuunnella minua tai minun kuulumisia. (tajusin juuri, ettei kyseinen kaveri ole koskaan kysynyt edes mun kuulumisia! Itse kysyn aina ekana että mitä kuuluu ja miten on mennyt.) Muutenkin meidän keskustelut ovat yleensä sitä kun hän puhuu vain itsestään ja siitä kenen miehen luona on ollut yötä tai haukkuu kavereitansa mulle. Aina puheenaiheena joku toinen ihminen, toisten ihmisten elämä ja paskanjauhaminen. Tai se kenet hän aikoo iskeä.

Nykyään vastaan aina näihin kaverini keskusteluihin että jaa, okei, just. Ihan vain senki takia, että hän mahdollisesti heräisi ja tajuaisi ettei jotakuta oikeesti kiinnosta paskanjauhaminen seläntakana.

Kaikenlisäksi kaverini on ruvennut arvostelemaan ja haukkumaan minua, kun olen vähentänyt yhteydenpitoa häneen.