Kun on koko päivän hoitanut ja hellinyt lapsia, en jaksa enää miehen läheisyydentarvetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkos ap toikaan rahaa talouteen? 

No enpä tuo kun hoidan kotia ja lapsia mitä mies ei tee. Mies halusi monta lasta ja että jään kotiäidiksi. Kohta kyllä menen takaisin töihin kun sitten saisi edes päivät olla rauhassa. Nuorin on jo vuoden, hän selviää kyllä päiväkodissa.

Ap

Eli olet pelkkä itsekäs elätti. 

Älä väkisin lääpi toista, jos sinua ällöttää, sanot että haluat olla rauhassa ja että halasit koko päivän lapsia tms. Mitäs järkeä sellaisessa on että väkisin yrittäisit toisen mieliksi, etkä saa siitä yhtään mitään itse, päinvastoin ahdistut /väsyt. Mies saattaa olla jatkossa samanlainen liimautuja ja sinä taas erilainen sen suhteen. Onko suhteissa aina järkeä kun toiveet erilaiset. Vaikka olisi minkälainen halailija, sellainen tyrkytys lääpittäväksi ei kuulu suhteeseen. Pitäisikö sinun ottaa se ihan keskustelun aiheeksi? Vai erota että saat rauhaa? 

Kun ihminen on ihan poikki, hän on sitä. Sekä ap että puoliso. Eri tavoin.

Masentunut puoliso joka vielä juurikin miehen kyseessä ollessa yleensä ei hoida itseään, ei puhu todellisista tunnoistaan kotona eikä missään, ei mene terapiaan eikä edes lääkäriin, joten ei ole lääkitystä jne, tämmöinen kivireki arjessa on ihan ilmankin pieniä lapsia todella, todella, todella raskas kaveri.

Te jotka ette ole kokeneet voitte jättää täysin kommentoimatta. Turhaa te aloittajaa haukutte. Masennussairaus nimenomaan hoitamattomana (!) kun tekisi myös äiti Teresasta ja Dalai Lamasta itsekkäitä kusipäitä. Niin se vain menee.

Ymmärrän täysin aloittajaa. Been there, done that. Eikä enää koskaan, kiitos. Ei sellainen ole mikään parisuhde. Se on hurjan raskasta vuodesta toiseen ja lapsiperheessä varmasti sille terveelle aivan kaiken hoitavalle aikuiselle ajoittain jopa helvetti.

Yh:t ja lesket, älkäpä aloittako. Se vain ON ihan eri asia. Yksin lasten kanssa on erittäin erittäin paljon parempi kuin ap:n tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Älä väkisin lääpi toista, jos sinua ällöttää, sanot että haluat olla rauhassa ja että halasit koko päivän lapsia tms. Mitäs järkeä sellaisessa on että väkisin yrittäisit toisen mieliksi, etkä saa siitä yhtään mitään itse, päinvastoin ahdistut /väsyt. Mies saattaa olla jatkossa samanlainen liimautuja ja sinä taas erilainen sen suhteen. Onko suhteissa aina järkeä kun toiveet erilaiset. Vaikka olisi minkälainen halailija, sellainen tyrkytys lääpittäväksi ei kuulu suhteeseen. Pitäisikö sinun ottaa se ihan keskustelun aiheeksi? Vai erota että saat rauhaa? 

Minäkin olin liimautuja, ja ennen tätä tilannetta muutama vuosi sitten läheisyyden tarpeet kohtasi hyvin. Nyt multa on mennyt pois kaikki tarve läheisyydelle, haluaisin vain välillä omaa tilaa ja rauhaa.

Ap

Ei ihme, että mies on masentunut, kun on noin kamala muija.

Tiedän tunteen, olin samassa tilanteessa. Erosin, parhain päätös ikinä!

Hoidin silloin lapset ja kodin yksin, ja nyt hoidan edelleen. Mutta yksi mies lapsi vähemmän hoidettavana ja huomioitavana.

Eniten ärsytti se että tyhmänä kuvittelin, että kun kaksi aikuista on hoitamassa kotia/lapsia, on työtä yhdelle vähemmän. No ei ollut mies vain lisäsi minun työni määrää, ei vähentänyt sitä.

Elämä on nyt paljon mielekkäämpää. :)

Tiedän tunteen. Etenkin se, kun koko päivän aikana ei ole edes 5 minuuttia sellaista, että saisi rauhassa istua alas ja ajatella omia ajatuksiaan, vaikka jo valmiiksi väsyttää niin paljon että oksettaa.

Sitten tulee ilta, ja yllättäen mies innostuukin vaihtamaan vaippaa ja leikittämään lasta viimeiseksi puoleksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa niin että itse voi siivota ja hoidella iltahommat. Siinä jo ehtii tulla se ihana tunne, että nyt pääseekin ehkä ajoissa suihkuun ja nukkumaan ja saa viimein levätä. Mutta ei toki - kun lapsi on nukahtanut, mies haluaa aloitttaa pitkän ja kiireettömän seksimaratonin. Siksi hän ”auttoi”, tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väkisin lääpi toista, jos sinua ällöttää, sanot että haluat olla rauhassa ja että halasit koko päivän lapsia tms. Mitäs järkeä sellaisessa on että väkisin yrittäisit toisen mieliksi, etkä saa siitä yhtään mitään itse, päinvastoin ahdistut /väsyt. Mies saattaa olla jatkossa samanlainen liimautuja ja sinä taas erilainen sen suhteen. Onko suhteissa aina järkeä kun toiveet erilaiset. Vaikka olisi minkälainen halailija, sellainen tyrkytys lääpittäväksi ei kuulu suhteeseen. Pitäisikö sinun ottaa se ihan keskustelun aiheeksi? Vai erota että saat rauhaa? 

Minäkin olin liimautuja, ja ennen tätä tilannetta muutama vuosi sitten läheisyyden tarpeet kohtasi hyvin. Nyt multa on mennyt pois kaikki tarve läheisyydelle, haluaisin vain välillä omaa tilaa ja rauhaa.

Ap

Jos selittää miehelle asia suoraan. Ja kehuu ennen sekä sen jälkeen, ettei loukkaannu liikaa. Joskus näissä tilanteissa tulee ero, kun toinen on tottunut että toinen silittää tai lääppii, mutta harva jaksaa koko ajan lääppiä - voi olla lapsia, koiria ja ties mitä. Mutta se riski on otettava että sanoo, tai sitten joudut tekemään sitä 20 vuotta putkeen hiljaa alistettuna ja ärsytettynä. Ehkä mies haluaa tietää kauanko tauko kestää, ehkä siihen ei ole vastausta. Sano että sinulla on yliannostus silittämisestä koska silität lapsia. Ehkä halausyliannostus myös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se voi noin vaikeata olla. Kun istut siinä sohvalla ja toisella kädellä vedät irtokarkkia niin sinulla on vielä yks käsi vapaana ja voit sillä antaa helpotusta miehellesi, kyllä se sen jälkeen rauhoittuu ja menee tekemään omia juttujaan.

En syö karkkia eikä seksi riitä. Pitää keskustella tuntitolkulla ja rapsutella ja silitellä ja olla kainalossa ja jos seksiä, sekin pitkän kaavan mukaan "nautitaan kunnolla". En vaan jaksa miestä enää yhtään. Ja kyllä lasten-, kodin- ja miehen hoito on jäänyt kokonaan minun vastuulleni miehen mielenterveysongelmien takia. Hakee minusta ja läheisyydestä turvaa kun mieli on nyt erinäisistä, perheestä riippumattomista syistä järkkynyt.

Ap

Ap

Eikai tuollaista miestä kukaan halua. Tuohan on kuin yksi ylimääräinen lapsi. Yök.

Onneksi minun mieheni on jaksanut seistä rinnallani, vaikka minulla on ollut mielenterveysongelmia ja välillä huonoja kausia, jolloin en pysty kaikkeen. Saan levätä ja hän jaksaa silti paijata vaimoaan eikä koskaan syyllistä. Sairas ihminen osaa kyllä syyllistää itseään itsekin ihan tarpeeksi.

Meitä mielenterveyspotilaitakin voi joku rakastaa, ei meitä tarvii yökötellä. Nämä sairaudet ei valitettavasti ole mitään flunssia, jotka paranee parissa päivässä.

Ap:n tilanteessa molemmat vanhemmat ovat siis uupuneita: toinen kaikesta työstä ja toinen sairauden takia. Olisiko mahdollista hankkia jonkinlaista apua? Onko tukiverkkoja? Lapsille palkattu hoitaja, lapset virikehoitoon osa-aikaisesti, siivooja kotiin, valmiiden ruoka-annosten tilaaminen pakkaseen?

Erohan teille tulee, se on jo tässä kohtaa varma. Olisi kannattanut miettiä yläpäälläkin alussa.

Niin rakkaita kun lapset ovatkin, niin silloin kun lapset laittaa parisuhteen edelle niin ei se hyvin pääty.

AP:n miehen olisi syytä hakea apua masennukseensa. Ja vaikka AP onkin päivän kotona hoitaen lapsia, niin mies käy töissä. Kuten tiedetään niin kyllä sekin voimille ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun ihminen on ihan poikki, hän on sitä. Sekä ap että puoliso. Eri tavoin.

Masentunut puoliso joka vielä juurikin miehen kyseessä ollessa yleensä ei hoida itseään, ei puhu todellisista tunnoistaan kotona eikä missään, ei mene terapiaan eikä edes lääkäriin, joten ei ole lääkitystä jne, tämmöinen kivireki arjessa on ihan ilmankin pieniä lapsia todella, todella, todella raskas kaveri.

Te jotka ette ole kokeneet voitte jättää täysin kommentoimatta. Turhaa te aloittajaa haukutte. Masennussairaus nimenomaan hoitamattomana (!) kun tekisi myös äiti Teresasta ja Dalai Lamasta itsekkäitä kusipäitä. Niin se vain menee.

Ymmärrän täysin aloittajaa. Been there, done that. Eikä enää koskaan, kiitos. Ei sellainen ole mikään parisuhde. Se on hurjan raskasta vuodesta toiseen ja lapsiperheessä varmasti sille terveelle aivan kaiken hoitavalle aikuiselle ajoittain jopa helvetti.

Yh:t ja lesket, älkäpä aloittako. Se vain ON ihan eri asia. Yksin lasten kanssa on erittäin erittäin paljon parempi kuin ap:n tilanne.

Kiitos empatiasta, luulen myös että yksin lasten kanssa olisi todellakin helpompaa mutta en ole valmis kovin kevyin perustein rikkomaan perhettä. Fakta on että masentunut mies on minulle tällä hetkellä raskas taakka. Joka ei sitä ymmärrä, ei voi mitään. Kaikilla loppuu jossain vaiheessa voimat kun tarpeeksi koetellaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se voi noin vaikeata olla. Kun istut siinä sohvalla ja toisella kädellä vedät irtokarkkia niin sinulla on vielä yks käsi vapaana ja voit sillä antaa helpotusta miehellesi, kyllä se sen jälkeen rauhoittuu ja menee tekemään omia juttujaan.

En syö karkkia eikä seksi riitä. Pitää keskustella tuntitolkulla ja rapsutella ja silitellä ja olla kainalossa ja jos seksiä, sekin pitkän kaavan mukaan "nautitaan kunnolla". En vaan jaksa miestä enää yhtään. Ja kyllä lasten-, kodin- ja miehen hoito on jäänyt kokonaan minun vastuulleni miehen mielenterveysongelmien takia. Hakee minusta ja läheisyydestä turvaa kun mieli on nyt erinäisistä, perheestä riippumattomista syistä järkkynyt.

Ap

Ap

Eikai tuollaista miestä kukaan halua. Tuohan on kuin yksi ylimääräinen lapsi. Yök.

Onneksi minun mieheni on jaksanut seistä rinnallani, vaikka minulla on ollut mielenterveysongelmia ja välillä huonoja kausia, jolloin en pysty kaikkeen. Saan levätä ja hän jaksaa silti paijata vaimoaan eikä koskaan syyllistä. Sairas ihminen osaa kyllä syyllistää itseään itsekin ihan tarpeeksi.

Meitä mielenterveyspotilaitakin voi joku rakastaa, ei meitä tarvii yökötellä. Nämä sairaudet ei valitettavasti ole mitään flunssia, jotka paranee parissa päivässä.

Ap:n tilanteessa molemmat vanhemmat ovat siis uupuneita: toinen kaikesta työstä ja toinen sairauden takia. Olisiko mahdollista hankkia jonkinlaista apua? Onko tukiverkkoja? Lapsille palkattu hoitaja, lapset virikehoitoon osa-aikaisesti, siivooja kotiin, valmiiden ruoka-annosten tilaaminen pakkaseen?

Älä nyt järkevillä asioilla ja kysymyksillä pilaa hyvää miesvihapaskaöyhötystä. Sitähän tämä ketju ja aloitus kokonaisuudessaan on ja sitä varten tehty 

Sanoisin, että sun on pakko sanoa miehelle kuten asia on, että et jaksa yksin hoitaa kaikkea. Joko hän osallistuu lasten hoitoon ja hoitaa itseään, tai kärsii hellyyden puutteesta. Älä enempää ainakaan omasta selkänahasta ota voimia, koska silloin se ero tulee varmasti, kun uuvut.

Vieraisiin virkistäytymään kirjoitti:

Huoli pois, kyllä se mies kohta löytää jonkun muun, joka haluaa täyttää hänen läheisyydentarpeensa.

Niin, jos ei ole aikuinen.

Aikuinen ihminen ymmärtää että lasten jatkuva huomionkipeys todella kuluttaa, ja ymmärtää myös että tilanne on hetkellinen.

Ihme miesvauvoja täällä.

Ymmärrän että tilanne on ap:lle tukala. Miehen pitäisi ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja alkaa vastavuoroisesti ottamaan huomioon ap:n tarpeet.

Sellaista ihmettelin lukiessa näin lapsettomana, että jos lasten iholla olo ärsyttää, niin kai sillekin voi laittaa rajoja? Äidilläkin on oikeus henkilökohtaiseen tilaan ja rauhaa. Kuulostaa ahdistavalta että kokisi tulevansa lääpityksi. Kai se riittää että lohduttaa, halii ja silittää tarpeen mukaan, muttei jatkuvasti? Ihmettelen vaan, en sano että tämä oli ap:n ydinongelma.

Mitäs jos kokeilisitte vaihtaa osia. Mene sinä töihin, jolloin mies voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Miehesi voi virkistyä, kun ei ole kodin ulkopuolisia työpaineita, ja voi olla täysipainoisesti lasten kanssa.

Ilmeisesti hän on lapsirakaskin, kun hänen toiveestaan olette lapset tehneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se voi noin vaikeata olla. Kun istut siinä sohvalla ja toisella kädellä vedät irtokarkkia niin sinulla on vielä yks käsi vapaana ja voit sillä antaa helpotusta miehellesi, kyllä se sen jälkeen rauhoittuu ja menee tekemään omia juttujaan.

En syö karkkia eikä seksi riitä. Pitää keskustella tuntitolkulla ja rapsutella ja silitellä ja olla kainalossa ja jos seksiä, sekin pitkän kaavan mukaan "nautitaan kunnolla". En vaan jaksa miestä enää yhtään. Ja kyllä lasten-, kodin- ja miehen hoito on jäänyt kokonaan minun vastuulleni miehen mielenterveysongelmien takia. Hakee minusta ja läheisyydestä turvaa kun mieli on nyt erinäisistä, perheestä riippumattomista syistä järkkynyt.

Ap

Ap

Eikai tuollaista miestä kukaan halua. Tuohan on kuin yksi ylimääräinen lapsi. Yök.

Onneksi minun mieheni on jaksanut seistä rinnallani, vaikka minulla on ollut mielenterveysongelmia ja välillä huonoja kausia, jolloin en pysty kaikkeen. Saan levätä ja hän jaksaa silti paijata vaimoaan eikä koskaan syyllistä. Sairas ihminen osaa kyllä syyllistää itseään itsekin ihan tarpeeksi.

Meitä mielenterveyspotilaitakin voi joku rakastaa, ei meitä tarvii yökötellä. Nämä sairaudet ei valitettavasti ole mitään flunssia, jotka paranee parissa päivässä.

Ap:n tilanteessa molemmat vanhemmat ovat siis uupuneita: toinen kaikesta työstä ja toinen sairauden takia. Olisiko mahdollista hankkia jonkinlaista apua? Onko tukiverkkoja? Lapsille palkattu hoitaja, lapset virikehoitoon osa-aikaisesti, siivooja kotiin, valmiiden ruoka-annosten tilaaminen pakkaseen?

Älä nyt järkevillä asioilla ja kysymyksillä pilaa hyvää miesvihapaskaöyhötystä. Sitähän tämä ketju ja aloitus kokonaisuudessaan on ja sitä varten tehty 

Kun mies ei suostu hakemaan apua. Sanoo että liian kallista (ei ole jos sillä tilanne helpottuisi). Kipeitä aiheita pitää vältellä eikä niistä voi keskustella, kun hän käsittelee ne "omalla tavallaan". Eli lakaisee maton alle tai hukuttaa töihin ja kun ne taas nostaa päätään, vajoaa syvään masennuksen suohon moneksi päiväksi. Mikään ei ratkea ikinä kun yksin pyörittelee eikä mulla ole ammattitaitoa tukea tällaista

Ap

Johtuuko hormoneista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se voi noin vaikeata olla. Kun istut siinä sohvalla ja toisella kädellä vedät irtokarkkia niin sinulla on vielä yks käsi vapaana ja voit sillä antaa helpotusta miehellesi, kyllä se sen jälkeen rauhoittuu ja menee tekemään omia juttujaan.

En syö karkkia eikä seksi riitä. Pitää keskustella tuntitolkulla ja rapsutella ja silitellä ja olla kainalossa ja jos seksiä, sekin pitkän kaavan mukaan "nautitaan kunnolla". En vaan jaksa miestä enää yhtään. Ja kyllä lasten-, kodin- ja miehen hoito on jäänyt kokonaan minun vastuulleni miehen mielenterveysongelmien takia. Hakee minusta ja läheisyydestä turvaa kun mieli on nyt erinäisistä, perheestä riippumattomista syistä järkkynyt.

Ap

Ap

Eikai tuollaista miestä kukaan halua. Tuohan on kuin yksi ylimääräinen lapsi. Yök.

Onneksi minun mieheni on jaksanut seistä rinnallani, vaikka minulla on ollut mielenterveysongelmia ja välillä huonoja kausia, jolloin en pysty kaikkeen. Saan levätä ja hän jaksaa silti paijata vaimoaan eikä koskaan syyllistä. Sairas ihminen osaa kyllä syyllistää itseään itsekin ihan tarpeeksi.

Meitä mielenterveyspotilaitakin voi joku rakastaa, ei meitä tarvii yökötellä. Nämä sairaudet ei valitettavasti ole mitään flunssia, jotka paranee parissa päivässä.

Ap:n tilanteessa molemmat vanhemmat ovat siis uupuneita: toinen kaikesta työstä ja toinen sairauden takia. Olisiko mahdollista hankkia jonkinlaista apua? Onko tukiverkkoja? Lapsille palkattu hoitaja, lapset virikehoitoon osa-aikaisesti, siivooja kotiin, valmiiden ruoka-annosten tilaaminen pakkaseen?

Älä nyt järkevillä asioilla ja kysymyksillä pilaa hyvää miesvihapaskaöyhötystä. Sitähän tämä ketju ja aloitus kokonaisuudessaan on ja sitä varten tehty 

Kun mies ei suostu hakemaan apua. Sanoo että liian kallista (ei ole jos sillä tilanne helpottuisi). Kipeitä aiheita pitää vältellä eikä niistä voi keskustella, kun hän käsittelee ne "omalla tavallaan". Eli lakaisee maton alle tai hukuttaa töihin ja kun ne taas nostaa päätään, vajoaa syvään masennuksen suohon moneksi päiväksi. Mikään ei ratkea ikinä kun yksin pyörittelee eikä mulla ole ammattitaitoa tukea tällaista

Ap

Aloituksessahan ainoastaan vihaat ja halveksit miestäsi. Niin se trolli aina keksii uusia satuja tarinan edetessä.