Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen kolmekymppinen eikä ole yhtäkään ystävää.
13.10.2020 |
Olen niin murtunut kun kaikki ystävyyssuhteet vain häviävät elämästä + pätkätyö + jatkuva epävarmuus. Elämänlaatu tasaisesti vain hiipuu pois. Olen jo vuosia tässä miettinyt että jos joskus sairastuisin pahasti niin en varmaan hoida itseäni vaan kuolisin varmasti pois.
En enää jaksaa elää itselleni, vuodesta toiseen arki ilman mitään kulumisia, juhlia. Jotain mitä katkaisee arjen. Vaikka on mies mulla, niin se ei tarkoita sitä etten tunne kärsimystä ja yksinäisyyttä. Varsinkin kun mies on introvertti, ei halu ystäviä ja sillä on omat harrastukset.
Mikään suhde ei kestä elämässä. Ihmiset muuttavat pois ja yhteys loppuu siihen, vanha ystävä löysi uudelleen lapsuuskaverit ja hän jatkoi heidän kanssa.
Ottaa niin päähän sitten nähdä kuinka muut menevät mökkeilemään ystäväseurassa, kokevat yhdessä asioita, jakavat ilonsa ja tuskansa. Minä istun kaikki uudet vuodet sohvalla, kesät sohvalla/lenkkipolulla/töissä.
Koen olevani niin arvoton, ei edes yhden viestin arvoinen.
Kommentit (57)
Miksi yhteiskunta ei auta viedä elämänsä pois? Miksi pakotetaan elää? Kaikille elämä on pelkkää riesa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä mutta kyllä siihen on jo tottunut ja voisi olla pahemminkin asiat esim. väkivaltaa ja kiusaamista.
Ei minullakaan, ei ole koskaan edes lapsena ollut, ikää nyt 46. Ei miestä eikä lapsia myöskään. Mutta ei minua haittaa ollenkaan, viihdyn erittäin hyvin yksin. Vanhemmiten minutsa on tullut hyvinkin erakkoluonne, enää en edes jaksaisi mitään ihmisten seuraa.
Pitää vaan yrittää löytää uutta seuraa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä istu sohvalla vaan tee jotain, koska kukaan ei tule sua sieltä sohvalta hakemaan vaan itse pitää olla erittäin aktiivinen ja yritteliäs jotta voi onnistua ja siltikään et välttämättä löydä ystäviä mutta passiivisuus ei ainakaan toimi.
Korona-aika tietysti haittaa paljon, mutta yrittäkää hankkia sosiaalisia harrastuksia. Tai olisiko tarjolla jotain vapaaehtoistyötä? Jotain, missä varmasti tapaa ihmisiä ja pääsee puheisiin. Siinä voisi tutustua enemmänkin, tai ainakin pääsee alkuun. Vähän sosiaalisia energioita liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen ottamaan mallia sellaisilta joilla on paljon tai jonkin verran ystäviä. Mutta tietysti vaikeampaa jos on ihmisarka erakko.
Voi kuulkas olen ties mitä yrittänyt, mistään ei jää ihmisiä! Siksi en jaksakkaan enää!! Olen käynyt läpi KAIKKI sivustot, järjestöt, vapaaehtoishommat jne jne jne jne
En ole koko elämäni aikana edes KERTAAKAAN saanut yhtäkään ihmistä seuraamaan minua somessa.
Ette ymmärrä minkalaista on olla ihmisten seassa täysin eristäytyneenä ja yksinäisenä. Kun mitkään ihmisuhde eivät tarttu niin tuska on kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkas olen ties mitä yrittänyt, mistään ei jää ihmisiä! Siksi en jaksakkaan enää!! Olen käynyt läpi KAIKKI sivustot, järjestöt, vapaaehtoishommat jne jne jne jne
En ole koko elämäni aikana edes KERTAAKAAN saanut yhtäkään ihmistä seuraamaan minua somessa.
Ette ymmärrä minkalaista on olla ihmisten seassa täysin eristäytyneenä ja yksinäisenä. Kun mitkään ihmisuhde eivät tarttu niin tuska on kova.
Mistä se johtuu? Mitä voisit muuttaa ja tehdä toisin?
Jaa-a ehkä ei auta muu kuin muuttaa asennetta ja alkaa nauttia yksinolosta. Minulla olisi kyllä ystäväehdokkaita ollut, ja varmaan saisin vieläkin, mutta kun tunnen olevani niin erilainen kuin muut ihmiset, että joudun esittämään ja varomaan, etten saa vihoja niskaani. Siksi on paljon helpompaa ja hauskempaa yksin. En oikein jaksa edes mieheni ja lasteni seuraa. Onneksi lapset ovat jo isoja, eivätkä minua enää tarvitsekaan.
Sinänsä en kyllä todellakaan yritä pitkittää elämääni, nämä 53 vuotta ovat jo ihan tarpeeksi. Eli jos tulee joku vakava tauti, niin tervehdin sitä vapauttajana, enkä todellakaan hoida itseäni. Uskon kuolemanjälkeiseen elämään, eli menisin jo mielellään katselemaan sinne rajan taakse. Aktiiviseen elämän päättämiseen ei kuitenkaan ole mitään tarvetta, kaikki aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö sosiaaliset ihmiset oo sellaisia hirveen tyrkkyjä että tyrkyttää omaa seuraansa jokaiselle vastaantulevalle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuulkas olen ties mitä yrittänyt, mistään ei jää ihmisiä! Siksi en jaksakkaan enää!! Olen käynyt läpi KAIKKI sivustot, järjestöt, vapaaehtoishommat jne jne jne jne
En ole koko elämäni aikana edes KERTAAKAAN saanut yhtäkään ihmistä seuraamaan minua somessa.
Ette ymmärrä minkalaista on olla ihmisten seassa täysin eristäytyneenä ja yksinäisenä. Kun mitkään ihmisuhde eivät tarttu niin tuska on kova.
Mistä se johtuu? Mitä voisit muuttaa ja tehdä toisin?
se varmaan johtuu siitä että kun tapaa ihmisiä, niin niillä on aina kuitenkin valmiit verkostot, ystäväporukat jne... ei ne jaksa uusia ihmisiä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt korona-aikana yksinäisyys korostuu, kun ei ole oikein mahdollisuuksia tavata ihmisiä - tavallistakin vaikeampi solmia uusia tuttavuus/ystävyyssuhteita.
Normaalioloissa kannattaa hankkia harrastuksia, jotka tapahtuvat ryhmissä. Niitähän on laidasta laitaan, löytyy jumppa + kielikursseja + erilaisia käsityö tai askartelujuttuja - ruuanlaittoklurssit jne. Sieltä saattaa löytyä ystäviäkin joskus ja ainakin on jotain, missä tapaa muita ihmisiä.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille yksinäisille! Yrittäkää nauttia kaikista pienistäkin iloisista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a ehkä ei auta muu kuin muuttaa asennetta ja alkaa nauttia yksinolosta. Minulla olisi kyllä ystäväehdokkaita ollut, ja varmaan saisin vieläkin, mutta kun tunnen olevani niin erilainen kuin muut ihmiset, että joudun esittämään ja varomaan, etten saa vihoja niskaani. Siksi on paljon helpompaa ja hauskempaa yksin. En oikein jaksa edes mieheni ja lasteni seuraa. Onneksi lapset ovat jo isoja, eivätkä minua enää tarvitsekaan.
Sinänsä en kyllä todellakaan yritä pitkittää elämääni, nämä 53 vuotta ovat jo ihan tarpeeksi. Eli jos tulee joku vakava tauti, niin tervehdin sitä vapauttajana, enkä todellakaan hoida itseäni. Uskon kuolemanjälkeiseen elämään, eli menisin jo mielellään katselemaan sinne rajan taakse. Aktiiviseen elämän päättämiseen ei kuitenkaan ole mitään tarvetta, kaikki aikanaan.
Toivottavasti oot kristitty uskovainen ettet joku buddhalainen tai muu vääräuskoinen.
Mulla sama tilanne ja olen myös kolmekymppinen. Periaatteessa en enää edes perus arjessa osaa kaivata ystäviä, olen ehkä yrittänyt työntää harmituksen taka-alalle ja touhuillaan paljon miehen kanssa yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta. Kuitenkin aika-ajoin nousee tunteet pintaan ja harmittaa, kun ei ole sitä ystäväporukkaa, jonka kanssa käydä vaikka ihan vaan kahvilla tai syömässä ja vaihtamassa kuulumisia.
Tutustun kyllä ihmisiin, mutta suhteet ei ikinä syvene tuttavuudesta kaveruuteen ja siitä ystäväksi asti. Ja tästä johtuen yhteydenpito jää tai sitä ei synny ollenkaan.
Tämän ketjun ihmiset.Perustakaa oma ystävärinki.Vaihtakaa osoitteita,laittakaa mailia tai puhelinnumeroita tulemaan toisillenne.Kaikki yksinäiset mukaan tähän ketjuun. Ystäviä tarjolla.N .Y .T . NYT!!!!!!!!!!
Ystäväpalvelut? SPR, seurakunnat...ainakin joillakin toimijoilla on tarjolla ystäväpalvelua yksinäisille. Ei varmaan haittaisi kokeilla niitäkin?
Vierailija kirjoitti:
Eikö sosiaaliset ihmiset oo sellaisia hirveen tyrkkyjä että tyrkyttää omaa seuraansa jokaiselle vastaantulevalle...
No ei ole. Vaan sellaisia jotka ovat kiinnostuneita muista ihmisistä ja osallistuvat keskusteluun muutenkin kuin yksisanaisilla joo/ei vastauksilla ja hauskuuttavat mielellään muita.
Alue: Aihe vapaa
Minä täytän 40v ja mulla ei ole yhtään ystävää. Seurana vain lapset ja mies joka on aamusta iltaan töissä.