Siskoni ihastunut tulevaan mieheeni, ärsyttää!!!!
enpä olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen oman siskon kanssa. Tiedän siskon olevan astetta kevytkenkäisempi tyyppi mutta että oman siskon miestä yrittäminen on mun mielestä todella todella moraalitonta. Eli siis sisko yrittää jatkuvasti milloin milläkin verukkeella kutsua miestäni yksin kylään ja flirttailee, kaulailee mieheni kanssa, tyrkyttää itseään ja haukkuu minua muiden kuullen kun olemme porukassa. Tosi rasittavaa kun ei voi luottaa omaan siskoonsa ollenkaan.
Sisko on aina ollut huonoitsetuntoinen ja pienestä pitäen varastanut minulta kaverit ja mitätöi sen mitä minulla on. Jos joku sanoo minua kauniiksi niin sisko lyttää ja alkaa nolata minua julkisesti. Miessuhteet on taas menneet miten sattuu, jatkuvasti ihastuu muihin miehiin eikä kykene olemaan uskollinen vaan on pettänyt jokaista miestään ja vaihtaa lennossa aina uuteen. Nyt se on naimisissa hyvän miehen kanssa ja kaksi lastakin on, mutta äidin rooli ahdistaa ja sisko yrittää kai saada kadonnutta nuoruuttaan takaisin. No, kuitenkin mieheni on torjunut siskon kyläilykutsut ja sanoo olevansa imarreltu kun naiset tykkää mutta pysyvänsä uskollisena minulle. Minä taas kun olen siskolta kysynyt, että miksi minä en ole tervetullut kylään niin sisko suuttui ja sanoi että saa kai sinun miehelläsi muitakin kavereita olla kuin sinä. Ei siinä muuten mitään, mutta kaikki sen suhteet on alkaneet samalla kaavalla- ensiksi vokotellaan jonkun mies ja ollaan "kavereita" ja hups sitten ollaankin suhteessa. kun tiedän siskon tarkoitusperät niin en voi kyllä antaa miehen mennä kyläilemään tai sitten saa mennä mutta takaisin ei tarvi tulla. Mitä voin oikein tehdä? Miksi joku tekee omalle siskolleen näin?:(
Kommentit (39)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:04"]

[/quote]
Ihan kuin mun siskoni. Viimeksi lähetti illanvieton jälkeen mun miehelle viestiä miten tyhmä ja paska mä olen. Mies laittoi siskolle viestin, että minä olen hänen vaimonsa ja hän vaimon sisko, ei hänen ystävänsä ja hän ei semmosia ystäviä kaipaakkaan jotka vaimoaan haukkuu. Ja me ollaan aina oltu sille huithapelille tukena ja apuna jos on rahat loppu tai taas miesjuttu menny mönkään. Ennen tota tekstaria oli ollu meillä monta päivää kun ei halunnu olla yksin kipeenä. Mies pelas sen kanssa lautapelejä ja viihdytti. Sisko ilmeisesti aatteli, että pari paskaviestiä musta ni mies on sen. No laitoin välit poikki. En tartte tommosta siskoa.
No en pitäisi yhteyttä muuten kuin pakollisten sukujuhlien tiimoilta. älä anna siskon häiritä teidän suhdettanne!! Nyt jo tekee sitä näillä viestittelyillä ja kylään kutsumisilla. Sano napakasti siskollesi että nyt loppuu se pelleily ja ettet hyvöksy että hän ottaa yhteyttä mieheesi,.Älä jatka sen kummemmin keskustelua ja äläkä ajaudu kiistelemään. Kylmän viileetä toimintaa sinulta. Niinhän siskosikin näyttää toimivan.
En usko, että siskosi on oikeasti ihastunut mieheesi. Luulen että hän vain haluaa saada miehesi koukkuun ja sulle pahan mielen.
Yököttävä sisko...kuulostaa kyllä erittäin löyhämoraaliselta. Minä pistäisin välit kokonaan poikki siskoon.
En hääkutsua laittas tollaselle siskolle. Hyi helvetti.
Se tässä onkin vaikeaa kun sisko osaa olla niiiiin mukava ja ihana kun haluaa, niin unohtuu kaikki sen tekemät ilkeydet. Se jotenkin saa aina asian käännettyä niin että minä olen aiheetta suuttunut. Sitten kun olen antanut anteeksi niin sama touhu jatkuu. Kai olen itse liian anteeksiantavainen kynnysmatto
t.ap
Sun systerillä ei tosiaan oo kaikki himassa kun näyttää siltä että miesten huomio on ainut itsetunnon kohotin. Voisiko hän vaikka opiskella tai hankkia harrastuksen niin elämään tulisi muutakin sisältöä kuin huomionkerjääminen miehiltä.
Sun systerillä ei tosiaan oo kaikki himassa kun näyttää siltä että miesten huomio on ainut itsetunnon kohotin. Voisiko hän vaikka opiskella tai hankkia harrastuksen niin elämään tulisi muutakin sisältöä kuin huomionkerjääminen mieh6iltä.
Mitäs siskon mies siihen sitten, että...??
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]
Mitäs siskon mies siihen sitten, että...??
[/quote]
Siskon mies on tosi kiltti ja vähän sellainen tossukka. Ei uskalla yhtään sanoa vaimolleen vastaan, vaikka pahoittaisi mielensä. Sääliksi käy kun on tosi hyvä ja uskollinen mies ja tuollainen vaimo. Ei saisi omasta siskostaan näin puhua mutta kun se on totta..
ap
Onko sisärelläsi ja sinulla ehkä huonot välit? Hiertako jotain,kannatta keskustella rauhassa,olette siskoja ja varmaan välitätte toisista. Ei varsinkaan raivoamalla mitään kaunista aikaan saa. Avoin ja rauhallinen tuokio auttais varmasti.
En tiedä onko lapsellista mutta mitä jos alkaisit puhua hänen miehestään samaan sävyyn..?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:38"][quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]
Mitäs siskon mies siihen sitten, että...??
[/quote]
Siskon mies on tosi kiltti ja vähän sellainen tossukka. Ei uskalla yhtään sanoa vaimolleen vastaan, vaikka pahoittaisi mielensä. Sääliksi käy kun on tosi hyvä ja uskollinen mies ja tuollainen vaimo. Ei saisi omasta siskostaan näin puhua mutta kun se on totta..
ap
[/quote]kälyllä myös tälläinen mies,seukkas 16-vuotiaasta asti,kälyni ei ollut siis koskaan aikuisella iällä sinkku. Menohalut ylty tossa 30 ja risat... Lähti sit viettämään sinkkuelämää ja kyyti oli aika kylmää. Oppi kantapään kautta että kaikki miehet ei tod ole yhtä kunnollisia kuin se kunnollinen exä. Käly vaihtaa miestä ja exä on löytänyt fiksun naisen joka osaa antaa arvoa miehelle.
Miksi et luota mieheesi? Jos mies on sanonut pysyvänsä uskollisena sinulle, miksei voi mennä käymään siskosi luona? Mä sanoisin, ettei sun kannata naimisiin mennä, kun et voi luottaa, ettei miehesi lankea siskosi pauloihin :(
Pane se ukonrutjake vaan systerin luo kylään, ja älä ota paineita. Hyväähän se sisko miehelles antaa. Ole iloinen miehestäsi tekee hyvää ettei ole kurja kokemus.
Ei se ukkos sua jätä vai siskosi pillua sille antaakin. Voitte sitten yhdessä nauraa asialle jälkeenpäin --> erävoitto! :)
Itsekin katkaisisin välit. Tietäähän miehesi 100% siskosi toimintatavan, ettei käy niin että "no mä nyt kävin jeesaa lampun kaa kun se niin kyseli"? Inhottava olisi alkaa miehen kanssa vielä väätämään, jos kyse miehen mielestä väärinkäsityksestä. En laskis minäkään ukkoa tuollaisen siskon luo. Jos jotain hyvää niin onneksi siskosi toiminta on melko läpinäkyvää, tiedät mistä kyse eikä sinun tarvitse miettiä oletko vainoharhainen tms. Ehkä tämä on koetinkivi, joka mittaa miestäsikin ennen naimisiinmenoa.
Olisiko siskossasi narsistin vikaa? Osaa olla niin ihana yms yms ja silti haluaa kuitenkin nöyryyttää ja polkea maanrakoon. Haluaa siis valtaa enemmän kuin mitään. Tuskin on ihastunut mieheesi, haluaa vain näyttää sinulle kuinka paljon parempi, kauniimpi, haluttavampi hän on ja nöyryyttää tätä kautta sinua. Katkaise välit, tuollaisen ihmisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä vaikka onkin sukua.
Siskos on vissiin jotenkin päästä vikainen, jos kerran lapsuudesta asti halunnut sitä, mitä sulla on. Se tietty kuuluu johonkin kohtaan lapsuutta, mutta ei enää aikuisuuteen ja varsinkin, kun ei tapella nukesta vaan miehestä. Mä en olis tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa, oli sisko tai ei.
Miksi pitäisi laittaa välit poikki, kun ongelma on noin hyvin tiedossa. Munahaukkasisko on vähän samanlainen kuin alkoholisti - kun on viinaa tai mulkkua näköpiirissä, tolkku katoaa hommasta lopullisesti.
Sanot tämän ap miehellesi suoraan, ja puhutte läpi munahaukkasiskon ongelman. Miehelle se tuskin tulee olemaan ylitsepääsemätön juttu - hänhän voi vain sivuuttaa koko ihmisen. Siskon kanssa voi pitää hyvät välit muuten, kunhan pitää miehet sen ulkopuolella. Ei alkoholistiinkaan tarvitse välejä laittaa poikki mienkään oletusarvoisesti.
Välit paukkuu vasta sitten, kun jotain on tapahtunut. Ihmisillä on heikkouksia ja niiden kanssa on helpompi elää, kun ne tunnistaa.