Tarkoitus oli kosia mutta toisin kävi...mies avautuu
Tapasimme viime kesänä, se oli menoa molemmilta heti kerrasta. Kaikki tuntu kolahtavan pelottavan hyvin yhteen, rakastuimme. Tuo tunne mitä en ole eläessäni saanut kokea, en edes aidosti lasteni äidin kanssa. Nyt sen koin, kuinka ihana tunne se onkaan., se yhteenkuuluvuuden tunne. Meidän piti viettää ihana joulu yhdessä meidän uusperheen kanssa. Odotukset oli tietty suuret, jouluihmisiä ollaan molemmat. Mutta sitten tuli sairastumisia, kumppani joutu sairaalahoitoon ennen joulua. Pääsi kuitenkin kotiin jouluksi, mutta voimat oli heikot. Sitten sairastuin itse, olin kuitenkin siinä kunnossa että sain hoidettua jouluun liittyvät asiat. Odotukset edelleen korkealla että tämä joulu pelastetaan vielä. Sain apua lapsilta, siivosivat, auttoivat kauppa-asioissa jne. Mutta hänen poikansa ja minun poika 8 v ja 11 v olivatkin hieman erimieltä yhteisestä mukavasta ajasta. Jatkuvaa vääntämistä milloin mistäkin. (ei ole uutta minulle että uusperhekuviossa näitä tulee). Ymmärrän myös kumppania, kenellä tahansa menee hermot kun makaa toimettomana ja voimattomanaeikä mitään jaksa tehdä. En minä siitä valita että hoidin joulun asioita, tein sen halusta en velvollisuudesta. Olin jo jokin aikaa miettinyt että kosin tätä naista jouluna, no kaikki meni sitten vihkoon. Pikkuhiljaa syntyi hermojen kisirtystä eri asioista ja se päätty siihen että meni hermot, ei vaan kestäny enään lasten jatkuvaa kiukuttelua ja vanhempien pahaa oloa. Lähdimme omaan kotiin tapaninpäivänä. Menin sitten päivittämään fb:hen kommentin joka ymmärrettiin väärin, olipa hieno teko minulta. Nyt on riita päällä ja paha, minun viesteihin ei vastata millään tavalla. Omat sanomiset olen myöntänyt ja anteeksi pyytänyt. Kosia piti mutta pahaan riitaan se johti, ei menny ihan suunnitelmien mukaan.
Nyt joku tietenkin takertuu tohon lyheeseen aikaan. Meidän mielestä ei ole olemassa mitään sääntökirjaa siitä kuinka lyhyen tai pitkän seurustelu suhteen on oikea aika kosia. Se on ihmisen tunteita, ja ne tunteet kyl kertoo.
Kommentit (26)
Olkaa sitten lukematta, ihan sama. Eihän täällä ikinä mitään muutakaan ole kun vittuilua ihmisten päivityksistä.
Miten surkeita olette lukemaan jos tuota ette kykene? :D
Mutta jooh, face pitäisi kieltää lailla. Tai ainakin tajuttoman isolla varoitusteksti heti alkuun. Älä kirjoita mitään erikoisempia avauksia! Ihan varmasti joku sen kuulee ja loukkaantuu. Ellei asia liity sitten täysin pelkästään sinuun.
Odota hetki vielä jos toinenkin. Elämässä on paljon yllätyksiä! :)
Anna ajan kulua ja kosi ystävänpäivänä! :)
Eli päivitit Facebookiin, miten joulu pilalla ja nainen paska?
Niinpä, mieti kaksi kertaa lähdetkö uusperhekuvioon. Miksi et voi seurustella ja elää omalla taholla lapsiperhe-elämää? Kaikkea ei voi katsos saada.
Annat tilanteen rauhoittua ja sovitte riidat. Jos riidat pystyy sopimaan hyvin ja jatkamaan elämää yhdessä normaalisti niin sitten kosinta. Jokaisessa suhteessa tulee riitoja vastaan, eikä se tarkoita, että kosinta pitäisi jättää väliin. Varsinkin jouluna odotukset kaiken suhteen on niin suuria, että stressi purkaantuu helposti riitelynä läheisimmän kanssa. :(
Annat tilanteen rauhoittua ja sovitte riidat. Jos riidat pystyy sopimaan hyvin ja jatkamaan elämää yhdessä normaalisti niin sitten kosinta. Jokaisessa suhteessa tulee riitoja vastaan, eikä se tarkoita, että kosinta pitäisi jättää väliin. Varsinkin jouluna odotukset kaiken suhteen on niin suuria, että stressi purkaantuu helposti riitelynä läheisimmän kanssa. :(
Jouluun oli varmasti ladattu paljon odotuksia, jolloin monesti ihmisillä on pinna entistä kireämmällä. On paineita siitä, että pitää olla ihanaa ja täydellistä.
Teit aika ajattelemattomasti päivittäessäsi Facebookiin kiukuspäissäsi. Itse en ainakaan haluaisi, että mieheni kommentoisi keskinäisiä asioitamme/riitojamme Facebookissa. Paha sanoa muuta, kun en tiedä, mitä olet päivitykseesi kirjoittanut.
Voitte vielä saada ihan hyvän uuden vuoden aaton, mutta anna hänelle nyt aikaa. Lykkää suosiolla kosintaasi. Tuo selkkaus jo kertoo, että nyt ei ehkä ole vielä sopiva aika.
Kuka idiootti menee kirjoittamaan facebookiin kotiriidoista? Ja sitten sen jälkeen tulee av:lle kerjäämään sääliä?
Kai poistit sen fb-kommentin? Anna tilanteen rauhoittua vähän aikaa äläkä pommita puheluilla tai viesteillä. Oletko kertonut naiselle haluavasi hänen kanssaan naimisiin? Jos et niin kerro ihmeessä, vaikka tesktiviestillä. Ei kosinnan tarvitse olla mikään yltiöromanttinen polvistuminen kynttiläillallisella.
Tulee mieleen joku teinimeininki. Että heti fb:iin. Taidat(te) olla aika impulssiivista porukkaa.. No, toivottavasti asiat kuitenkin järjestyy. Kyllä kai sitä myöhemminkin ehtii kosasemaan?
Selvittäkää nyt tää eka iso riita (niitä tulee kyllä lisää sitten myöhemmin, mutta niidenkään kohdalla ei syytä huoleen ja hätäilyyn) ihan rauhassa. Kosia ehdit vaikka viikon, kuukauden, puolen vuoden tai vuosien päästä. Tärkeää on vaan selvitä tästä rakkauden rypystä yhdessä niin, että molemmat kokee sekä saavansa että antavansa sanomisia anteeksi.
Yhdessä vaan eteenpäin, tärkeintä on nyt puhua rauhassa ja kyllä, pyytää myös anteeksi asioita joita et oikeastaan tahtoisi pahoitella. Joskus täytyy pyytää anteeksi juttuja (huom, ilman sivumuminoita), joissa tietää toimineensa ihan oikein. Välillä toisen huomioon ottaminen vaatii tällaista pientä limboilua. ETENKIN NAISTEN KANSSA!!
Kyllä se siitä, rakkaus voittaa kunhan suut käyvät molemmin puolin! Tsemppiä ja kaikkea hyvää teidän tulevalle taipaleelle! :)
Suhteen hyvyyttä ei määrittele se, kuinka hyvin menee normaalisti vaan se, kuinka hyvin pääsette yli riidoista ja osaatte sopia. Jos koko suhde näyttää kaatuvan yhteen riitaan, jolle ei periaatteessa ole mitään stressiä suurempaa syytä (toisin kuin esim. pettämistilanteessa), niin en usko, että kannattaa kosia.
Meinas kosia jouluna ja tapanina vasta häipyi. Oishan tuota ehtinyt jos tosissaan ois ollut. Tää nainen vedättää.
Poistin koko fb tilini, ollut siis jo pidemmän aikaa mielessä. Se on nähty, kirjoitetun sanan ku voi ymmärtää miten kukin haluaa. Mun kommentti ei ollut millään tavalla kohdistettu ihmisiin tai asioihin. Vaan minun tuntemuksiin yleisesti, mutta kun haluaa ymmärtää asian väärin niin sitten ymmärtää. Asiasta on puhuttu useasti, naimisiin menosta. Ja sitä on minulta odotettu että kosin, yhdessä siitä vihkimisestä ollaan puhuttu.
Siis sinä aikuinen ihminen hermostuit siitä, että ei tullut sairaalta naiselta pillua, vaikka ostit kaupasta sekä lanttu- että maksalaatikkoa (joita molempia lapset inhosi ja sanoi sen ääneen) ja katoit pöytään haarukan vierelle veitsen, vaikka teilä kotona ei moista hienostelua ole tapana laittaa.
Mikä ihmeen uusperhe se on, jossa sinulla on oma koti muualla?
tosi rakkaus kestää- teillä on pintaliitoa, kun pikkuasoista loukkaannutte
t. 25 v naimisisa ollut
Wut!? Ei pysty lukemaan tollasta tekstimuuria.
Vaihda normaalipäiseen akkaan. Skitsoja ei kannata jäädä katselemaan!!