Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa minua pääsemään eroon älypuhelimesta. Onko joku onnistunut?
07.10.2020 |
Liittymämyyjäni soitti, ja tiedostin taas kerran miten naurettavan paljon rahaa kuluu siihen, että minulla on puhelin, jossa on netti. Mitään lisäarvoa tuo ei käytännössä elämääni tuo. Päinvastoin. Jos saisin luovuttua älypuhelimesta, vähenisi esim. facen käyttö samaan tahtiin. Ennen kävin facessa kerran päivässä, nykyään monta kertaa kun on sovellus.
Ainoat asiat, joiden oikeasti koen tuovan lisäarvoa elämääni älypuhelimessa, ovat:
1. Whatsappilla yhteydenpito vanhempiini ja sisaruksiini. En nimittäin tykkää puhua puhelimessa. Ja tietysti esim. opiskelu- ja harrastusryhmissä on aina WA, jossa tieto kulkee.
2. 112-sovellus. Tosin olen 41-vuotiaan elämäni aikana joutunut soittamaan kerran häkeen, peruspuhelimesta ja hyvin osasivat palomiehet paikalle silti.
3. Karttapalvelu on osoittautunut hyödylliseksi muutaman kerran kun olen eksynyt metsässä.
4. Kuvien ottaminen ja niiden helppo lataaminen faceen, jota käytän "pilvenäni". Toisaalta välillä jatkuva kuvaaminenkin tuntuu kuormittavalta enkä edes kuvaa niin paljon kuin monet, lähinnä luontokuvia. Olen sitäpaitsi tosi surkea kuvaaja.
Tietysti voisin aloittaa sillä, että pitäisin älypuhelimen, mutta ottaisin liittymän jossa ei ole dataa. Käyttäisin vain wifiä kotona. Silloin saisin kuvani faceen ja WA toimisi, mutta turhanaikainen lääppiminen ja rahanmeno jäisi pois.
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Kiinteä kk lasku 19,90 rajaton netti ja puhelut, ei oo kallista
Mikä firma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös se Nokian karttasovellus toimi ilman nettiä?
Lataa se älyluuriisi, mutta luovu netillisestä liittymästä.
Google Mapsin Android- ja iOS-mobiilisovelluksissa on mahdollista ladata valittujen alueiden kartat valmiiksi puhelimeen, jotta niitä voi käyttää myös ilman nettiä.
Kiitos tyypit, todella hyvää kommentointia kaikilta ja asiallista fiksua keskustelua. Olen kovin iloinen että tulin avanneeksi tämän.
Luulen, että tässä älypuhelinjutussa kulminoituu nykymaailman suurin haaste: itsesäätely. Ennen vanhaan oikein mitään ei ollut riittävästi, joten aivomme on ohjelmoituneet siihen. Nykyään taas kaikkea on liikaa, joten aivojen softa on aika pulassa. Joten modernin ihmisen tärkein haaste on oppia itsesäätelyä ihan kaiken suhteen: somen, p.ornon, herkkujen syönnin. Jopa työnteon, niissä töissä missä työt tulee helposti kotiin ja vapaa-ajan ja työn raja hämärtyy.
Luin aiemmin linkatun artikkelin ja siinä oli linkki vinkkeihin miten hallita älypuhelimenkäyttöään. Joten niiden vinkkien ja tämän ketjun hyvien vinkkien perusteella teen seuraavat asiat NYT:
1. Puhelimeni paikka on tästä eteenpäin senkin päällä, ei sohvan selkänojalla tai keittiön pöydällä.
2. Data/wifi on pois päältä (kuten tähänkin saakka) jos en niitä nimenomaan käytä.
3. Tarkitsan WA:n kahdesti päivässä. Klo 8 ja 20. Maksimissaan. Informoin läheisiä että jos tahtoo minun reagoivan johonkin heti, soittaa tai laittaa vanhanaikaisen tekstarin.
4. Klo 20 loppuu ruutuaika. Poislukien joku Hercule Poirotin katsominen töllöstä. Mutta siis ei nettiä sen varsinaisessa merkityksessä. Tähän pyrin kyllä muutenkin mutta helposti lipsuu.
5. Ajastan jonkun lampun syttymään silloin kun pitää herätä, ja laitan kännykän yöksi pois päältä. Yleensä se on lentokonetilassa nyt jo, mutta herätys päällä. Tunnen ahdistusta kun ajattelen että puhelin olisi pois päältä yöllä, joten selväti minun pitää tehdä juuri niin. Meillä ei ole herätyskelloa, mutta sattuu olemaan ylimääräinen ajastin, joten siksi tuo lamppuherätys.
6. Annan itselleni luvan lähteä koiran kanssa lenkille ilman puhelinta. Koska se on tästä eteenpäin kuin lankapuhelin, aina senkin päällä. Jos työkkäri on soittanut sen parin tunnin aikana minkä olen lenkillä, soitan takaisin ja selitän että yritän voittaa puhelinaddiktioni ja siksi en ota puhelinta joka paikkaan mukaan. Eivätköhän he ymmärrä. Huomaan että tässäkin minulla on melkein pelkotila En Voi Poistua Kotoa Ilman Puhelinta. Ja se jos mikä on sairasta.
7. Otan lenkille hienostuneen pikku muistivihon. Se vie saman verran tilaa kuin älypuhelin. Saatan ottaa kynänkin.
Sitä en ole vielä päättänyt mitä teen facen suhteen. Mutta tuskinpa viitsin hirveästi seistä senkin vieressä sitä selaamassa, ja jos en ota puhelinta mukaan, en ota kuvia, joten ei ole mitään ladattavaa.
Huomaatteko, että en mainitse mitään puhelimen tai liittymän vaihtamisesta? Tämä siksi, että nähdäkseni ongelma on tosiaan itsesäätelyssä. Lisäksi minulla on pakettihinta kännykkä+netti, joten täytyy keskustella miehen kanssa tuosta netistä. Hän saa meille varmasti edullisemman netin jos minä siirryn "tyhmään" liittymään. Minullahan on kaksi viikkoa aikaa purkaa kauppa, kun tänään operaattorilta soitettiin.
Vihaan muuten noita operaattoreiden määräaikaisia sopimuksiakin. Harkitsen vakavissani prepaid-liittymää.
-ap-
digiloikkaa!!
vaan entäköpä jos otso korvessa syö puhelimes etkä tiiä mihin suunnata
😮😆
Vierailija kirjoitti:
Mä olen käsittänyt että datatonta liittymää ei edes oikein saa, tai että niissä on muuten sitten huonot hinnat tms. Tietääkö joku tarkemmin?
Ainakin DNA:lla on 7,9 e/kk dataton liittymä ja viestit 7 snt/kpl ja puhelut 7 snt/alkava minuutti. Että kallistahan tuo on, jos puhelimessa puhuu tai tekstailee paljon.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Julkisella liikkuvilla ei ole ainakaan mitään hätää vaikka ei olisikaan älypuhelinta, koska joka paikassa on niitä aikataulu- infotauluja. Ja maalaisjärjellä pääsee jo puolet matkaa, se on vaan huijausta se alaston ja avuton olo mikä tulee aluksi ilman älypuhelinta. Ja ihan loppujen lopuksi voi niiltä muiltakin ihmisiltä kysyä neuvoja, yleensä suomalaiset auttaa mielellään ja tällainen maine meillä on ulkomaalaistenkin mielestä. :)
Olen monta kertaa ajanut autolla ilman navigaattoria niin, että olen katsonut kartasta etukäteen reitin ja kirjoittanut lapulle järjestykseen kaupungit missä/minne pitää kääntyä ja mille tielle (numero). Piirtänyt nuolen viereen osoittamaan käännöstä oikealle tai vasemmalle helpottaakseni nopeaa vilkaisua. Hanskalokerossa on isän neuvosta aina ollut tiekartta ja kännykkä oli kyllä mukana jos olisi tullut joku semmoinen tilanne mistä en olisi yksin selvinnyt. Tiukan paikan tullen olisin vaan kurvannut lähimmälle huoltsikalle ja kysynyt joltain tyypiltä voisko se tarkistaa jotain mulle netistä. Eipä koskaan tarvinnut, aina löysin perille.
Pääkaupunkiseudulla uusia reittejä julkisilla mennessäni kirjoitin ylös reittioppaasta oleelliset asiat paperille ja sillä mentiin. Takaisin vaikkapa päärautatieasemalle on helppo palata vaikka oli eksynyt minne. Toki siitä oli valtavasti etua että olin asunut siellä aikaisemmin vuosien ajan.
Ja hei, hukassa se oli Kolumbuskin! :D
Aloin pitkästä aikaa lukea oikeaa kirjaa ja huomasin katsovani kelloa kirjan yläreunasta ja yritin vierittää sivua alaspäin sormella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11/12 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse korvasin älypuhelimen pienellä kameralla ja moleskin-viholla.
Kameralla siksi, että olisi jotain oheistoimintaa lenkkeillessä ym.
Moleskinin siksi, että huomasin netteilyni olevan usein tiedonhakua. Elämä ilman googlea takataskussa TURHAUTTI! Nykyään kirjaan kysymykseni ja pohdintani muistiin. Jos jokin kysymys jää vaivaamaan pitkäksi aikaa (esimerkiksi se, mistä leppälinnun nimi tulee tai ovatko kaikki lupiinit myrkyllisiä), tiedän että se kannattaa tarkistaa netistä. Nettiin pääsee niin monessa paikassa, ettei kysynyksiä tarvitse pohtia viikkokaupalla. Toisaalta tiedonhaun rasittava impulsiivisuus on vähentynyt.
Tämä! Olen yllättänyt itseni joskus ajattelemassa jotain kysymystä niin, että visualisoin mielessäni valkoisen hakukonesivun värikkäin kirjaimin, johon ajattelemani teksti ilmestyy. Pelottavaa! Oletteko te muuten koskaan vilkaiseet peilin oikeaan alakulmaan katsoaksenne paljonko kello on?
Elämme aivan uskomattoman tiedon määrän aikaa. Ei ihmisen tarvitse yrittää ihan joka asiaa omaksua. Olen tiedonjanoinen ja utelias luonne ja myös googlettelin ahkerasti ihan kaikenlaisia asioita. Pirstaloitti hirveästi arkea se pakonomainen tarve selvittää kaikenlaista nippelitietoa. Aivoni olivat täysin virittyneet sille tasolle, missä koin käsittämätöntä turhautumista jos en päässyt heti askarruttavaan kysymykseen käsiksi. Olin täysin orja enkä isäntä tuossa vaiheessa.
Nykyään luotan siihen, että jos asia on oikeasti tärkeää, se palaa kummittelemaan uudestaan ja silloin muistan sen seuraavalla kerralla netissä tarkistaa. Myöskin kirjoitan ylös asiat muistilapuille, kännykän kalenteriin tai tarvittaessa mihin vaan tahansa mitä käsiinsä saa, jos on tärkeä asia mikä pitää muistaa. Hyvin olen pärjännyt.
Hyvä että otit esiin tuon kellojutun. Mun on pitkään tehnyt mieleni sellaista kelloa, jonka voi laittaa housujen vyönlenksuun roikkumaan. Sellaisesta tulee hiukan mieleen miesten vanhanaikainen taskukello. En ole viitsinyt ostaa, koska ajattelin että kännykässä on kumminkin kello.
Mutta nytpä voin ostaa ihan oikean kellon, jossa on ihan oikeat viisarit! Ehkä ostan kompassinkin sen viereen killumaan niin ei tarvitse pelätä eksymistä. Eksyn siis yleensä sellaisissa paikoissa että kunhan löydän karttapohjoisen ja pystyn kulkemaan suoraan, osun kyllä jollekin tutulle tielle. En missään itäkairassa.
Pelkästään se, että jätän puhelimen pois aamulenkiltä (mennään yleensä metsään ja ollaan pari tuntia nyt kun en ole töissä), tulee muuttamaan elämääni merkittävästi. Parempaan suuntaan.
Kertoo jotain addiktion tasosta että ajatus tuntuu hyvin jännittävältä. Sellaisella vähän ahdistavalla tavalla. Että jos en pärjääkään. Tutuissa paikoissa...
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Mä olen käsittänyt että datatonta liittymää ei edes oikein saa, tai että niissä on muuten sitten huonot hinnat tms. Tietääkö joku tarkemmin?
Kyllä noita saa. Mulla on Elisa Tarkka Puhe, kk-maksu 7,90 e ja puhelut sekä tekstarit 0,069 e/min.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse korvasin älypuhelimen pienellä kameralla ja moleskin-viholla.
Kameralla siksi, että olisi jotain oheistoimintaa lenkkeillessä ym.
Moleskinin siksi, että huomasin netteilyni olevan usein tiedonhakua. Elämä ilman googlea takataskussa TURHAUTTI! Nykyään kirjaan kysymykseni ja pohdintani muistiin. Jos jokin kysymys jää vaivaamaan pitkäksi aikaa (esimerkiksi se, mistä leppälinnun nimi tulee tai ovatko kaikki lupiinit myrkyllisiä), tiedän että se kannattaa tarkistaa netistä. Nettiin pääsee niin monessa paikassa, ettei kysynyksiä tarvitse pohtia viikkokaupalla. Toisaalta tiedonhaun rasittava impulsiivisuus on vähentynyt.
Toi vihko on hyvä idea. Itse rakastan googlea, koska kaiken saa heti tietoon. Mutta oikeasti samalla se on ihan hirveä aikavaras, koska siihen uppoutuu joka kerta. Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta tulee noukittua tietoa sieltä täältä. Ja netissähän on koko maailma, se on ihan loputonta tiedonvirtaa, joka todella koukuttaa.
Ärsyttävää olla koukussa näin. Luin kirjankin kuinka pääsee kännykästä eroon ja sain vähäsen vähennettyä käyttöä, mutta totaalista sapattia en osaa pitää. Seuraan käyttöä ja yritän vähentää, mutta usein huomaan, että petyn siihen miten paljon taas tuli roikuttua netissä.
Latausliittymä maksaa sen mitä käyttää, minulla n.50-60 cent per kk. Ei nettiä.eikä kk maksua.
googlella löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, tärkeä pointti unohtui:
Minulla on todella introvertti luonne, ja olen huomannut että kuormitun sosiaalisesti nykyään lähes tyhjästä. Mietin, mahtaako älypuhelin/some tehdä tuon? Että vaikka ei tosiasiassa ole ihmisten kanssa tekemisissä, face, WA, keskustelupalstat luovat kuitenkin saman sosiaalisen kuormituksen efektin ja sitten en jaksa ihmisiä IRL juuri lainkaan?
Jos näin on, kyseessä on todella vakava asia. Olen vaihtanut todellisen, introverteilläkin hyvinvointia edistävän vuorovaikutuksen Matrixiin, joka vaan tuhoaa uskoni ihmiskuntaan (koska kaikki ovat netissä idiootimpia kuin IRL.)
Tietysti aina välilllä keskustelupalstoillakin on oikeasti hyvää, fiksua keskustelua jollaista ei välttämättä IRL ole, koska ne samat ihmiset ei koskaan IRL kohtaisi.
-ap-
Hei,
Mäkin oon tosi introvertti ja oon miettinyt ihan samaa asiaa. Eli meneekö se sosiaalisen kanssakäymisen kuppi yli jo somesta. Näin se oikeasti saattaa olla. Itselläkin on melkein kokoajan sellanen olo, että haluaisin olla yksin ja rauhassa. Pitää nyt ottaa tää asiakseen, että rajoittaa merkittävästi älypuhelimen käyttöä. Itekin oon miettinyt sitä, että haluaisin vanhanaikaisen puhelimen. Whatsappia tulee kuitenkin käytettyä ja tosiaan sitä Google mapsia. Lisäksi oon tottunut siihen, että jos mua mietityttää joku asia niin voin selvittää sen heti. Tuntuu, että elämä menee hukkaan tuon liiallisen älypuhelimen räpläämisen takia.
Vierailija kirjoitti:
11/12 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse korvasin älypuhelimen pienellä kameralla ja moleskin-viholla.
Kameralla siksi, että olisi jotain oheistoimintaa lenkkeillessä ym.
Moleskinin siksi, että huomasin netteilyni olevan usein tiedonhakua. Elämä ilman googlea takataskussa TURHAUTTI! Nykyään kirjaan kysymykseni ja pohdintani muistiin. Jos jokin kysymys jää vaivaamaan pitkäksi aikaa (esimerkiksi se, mistä leppälinnun nimi tulee tai ovatko kaikki lupiinit myrkyllisiä), tiedän että se kannattaa tarkistaa netistä. Nettiin pääsee niin monessa paikassa, ettei kysynyksiä tarvitse pohtia viikkokaupalla. Toisaalta tiedonhaun rasittava impulsiivisuus on vähentynyt.
Tämä! Olen yllättänyt itseni joskus ajattelemassa jotain kysymystä niin, että visualisoin mielessäni valkoisen hakukonesivun värikkäin kirjaimin, johon ajattelemani teksti ilmestyy. Pelottavaa! Oletteko te muuten koskaan vilkaiseet peilin oikeaan alakulmaan katsoaksenne paljonko kello on?
Elämme aivan uskomattoman tiedon määrän aikaa. Ei ihmisen tarvitse yrittää ihan joka asiaa omaksua. Olen tiedonjanoinen ja utelias luonne ja myös googlettelin ahkerasti ihan kaikenlaisia asioita. Pirstaloitti hirveästi arkea se pakonomainen tarve selvittää kaikenlaista nippelitietoa. Aivoni olivat täysin virittyneet sille tasolle, missä koin käsittämätöntä turhautumista jos en päässyt heti askarruttavaan kysymykseen käsiksi. Olin täysin orja enkä isäntä tuossa vaiheessa.
Nykyään luotan siihen, että jos asia on oikeasti tärkeää, se palaa kummittelemaan uudestaan ja silloin muistan sen seuraavalla kerralla netissä tarkistaa. Myöskin kirjoitan ylös asiat muistilapuille, kännykän kalenteriin tai tarvittaessa mihin vaan tahansa mitä käsiinsä saa, jos on tärkeä asia mikä pitää muistaa. Hyvin olen pärjännyt.
Hyvä että otit esiin tuon kellojutun. Mun on pitkään tehnyt mieleni sellaista kelloa, jonka voi laittaa housujen vyönlenksuun roikkumaan. Sellaisesta tulee hiukan mieleen miesten vanhanaikainen taskukello. En ole viitsinyt ostaa, koska ajattelin että kännykässä on kumminkin kello.
Mutta nytpä voin ostaa ihan oikean kellon, jossa on ihan oikeat viisarit! Ehkä ostan kompassinkin sen viereen killumaan niin ei tarvitse pelätä eksymistä. Eksyn siis yleensä sellaisissa paikoissa että kunhan löydän karttapohjoisen ja pystyn kulkemaan suoraan, osun kyllä jollekin tutulle tielle. En missään itäkairassa.
Pelkästään se, että jätän puhelimen pois aamulenkiltä (mennään yleensä metsään ja ollaan pari tuntia nyt kun en ole töissä), tulee muuttamaan elämääni merkittävästi. Parempaan suuntaan.
Kertoo jotain addiktion tasosta että ajatus tuntuu hyvin jännittävältä. Sellaisella vähän ahdistavalla tavalla. Että jos en pärjääkään. Tutuissa paikoissa...
-ap-
Jos jaksat säästää tai löytyy jo valmiiksi pätäkkää niin tässä olisi mielestäni aika hyvä kandidaatti ja vaihtoehto taskunauriille (jotka tosin ovat upeita nekin):
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11/12 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11/12 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse korvasin älypuhelimen pienellä kameralla ja moleskin-viholla.
Kameralla siksi, että olisi jotain oheistoimintaa lenkkeillessä ym.
Moleskinin siksi, että huomasin netteilyni olevan usein tiedonhakua. Elämä ilman googlea takataskussa TURHAUTTI! Nykyään kirjaan kysymykseni ja pohdintani muistiin. Jos jokin kysymys jää vaivaamaan pitkäksi aikaa (esimerkiksi se, mistä leppälinnun nimi tulee tai ovatko kaikki lupiinit myrkyllisiä), tiedän että se kannattaa tarkistaa netistä. Nettiin pääsee niin monessa paikassa, ettei kysynyksiä tarvitse pohtia viikkokaupalla. Toisaalta tiedonhaun rasittava impulsiivisuus on vähentynyt.
Tämä! Olen yllättänyt itseni joskus ajattelemassa jotain kysymystä niin, että visualisoin mielessäni valkoisen hakukonesivun värikkäin kirjaimin, johon ajattelemani teksti ilmestyy. Pelottavaa! Oletteko te muuten koskaan vilkaiseet peilin oikeaan alakulmaan katsoaksenne paljonko kello on?
Elämme aivan uskomattoman tiedon määrän aikaa. Ei ihmisen tarvitse yrittää ihan joka asiaa omaksua. Olen tiedonjanoinen ja utelias luonne ja myös googlettelin ahkerasti ihan kaikenlaisia asioita. Pirstaloitti hirveästi arkea se pakonomainen tarve selvittää kaikenlaista nippelitietoa. Aivoni olivat täysin virittyneet sille tasolle, missä koin käsittämätöntä turhautumista jos en päässyt heti askarruttavaan kysymykseen käsiksi. Olin täysin orja enkä isäntä tuossa vaiheessa.
Nykyään luotan siihen, että jos asia on oikeasti tärkeää, se palaa kummittelemaan uudestaan ja silloin muistan sen seuraavalla kerralla netissä tarkistaa. Myöskin kirjoitan ylös asiat muistilapuille, kännykän kalenteriin tai tarvittaessa mihin vaan tahansa mitä käsiinsä saa, jos on tärkeä asia mikä pitää muistaa. Hyvin olen pärjännyt.
Hyvä että otit esiin tuon kellojutun. Mun on pitkään tehnyt mieleni sellaista kelloa, jonka voi laittaa housujen vyönlenksuun roikkumaan. Sellaisesta tulee hiukan mieleen miesten vanhanaikainen taskukello. En ole viitsinyt ostaa, koska ajattelin että kännykässä on kumminkin kello.
Mutta nytpä voin ostaa ihan oikean kellon, jossa on ihan oikeat viisarit! Ehkä ostan kompassinkin sen viereen killumaan niin ei tarvitse pelätä eksymistä. Eksyn siis yleensä sellaisissa paikoissa että kunhan löydän karttapohjoisen ja pystyn kulkemaan suoraan, osun kyllä jollekin tutulle tielle. En missään itäkairassa.
Pelkästään se, että jätän puhelimen pois aamulenkiltä (mennään yleensä metsään ja ollaan pari tuntia nyt kun en ole töissä), tulee muuttamaan elämääni merkittävästi. Parempaan suuntaan.
Kertoo jotain addiktion tasosta että ajatus tuntuu hyvin jännittävältä. Sellaisella vähän ahdistavalla tavalla. Että jos en pärjääkään. Tutuissa paikoissa...
-ap-
Jos jaksat säästää tai löytyy jo valmiiksi pätäkkää niin tässä olisi mielestäni aika hyvä kandidaatti ja vaihtoehto taskunauriille (jotka tosin ovat upeita nekin):
Komento takaisin! Se oliki pelkkä kompassi. No, toisaalta olihan niistä eksymishommista jo puhetta aiemmin.
Päätin, että lopetan myös peukuttamisen. Koska peukuttamalla en suinkaan anna toiselle ihmiselle myönteistä palautetta, kuten olen ajatellut, vaan tuen sen ihmisen addiktiota. Joten suonette anteeksi, että en peukuta hyviä kommenttejanne.
Tämän on muuten todella vaikeaa. Ilmeisesti sitä saa itsekin jonkun piikin siitä peukun painamisesta.
Tuli muuten hyvään kohtaan minulla tämä oivallus älypuhelinvankilasta. Olen jo jonkin aikaa kokenut, että joku muu ohjaa elämääni ja olen pelkkä heittopussi. Olen luullut sen johtuvan työttömyydestä, koska tunne alkoi samoihin aikoihin. Työttömyys voi olla osasyy, mutta samoihin aikoihin netin käyttöni lisääntyi (töissä ollessa en ikinä enää iltasella kotona avannut konetta) ja älypuhelin tuli hankittua.
Olen ihmetellyt mitä voisin tehdä että tuo tunne menisi pois ja muutenkin elämänlaatu kohenisi. Tässä on nyt se ratkaisu. Ei maksa mitään edes. Voin saada takaisin sen tunteen että minä hallitsen elämääni ainakin jossain määrin ja muutenkin edistää hyvinvointiani.
-ap-
Hyvä keskustelu ja inspiroiduin tästä itsekin!
Nyt on ollut facebook kaksi viikkoa kiinni (yleensä käyn siellä monta kertaa päivässä) ja olo on paljon virkeämpi ja parempi. Mietin jo itseasiassa koko fb-tilin poistoa...
Kyllä älypuhelin selvästi kuluttaa minun voimavarojani ja koukuttaa lähes huomaamatta.
Yksi keino millä itse aloin lempeästi vähentämään puhelimen käyttöä on se, että ottaa kaikki värinähälytykset pois päältä ja pistää kännykän säännöllisesti äänettömälle ja sivuun ruutu alaspäin vaikka lemppariohjelman ajaksi tai jotain vastaavaa. Ruoanlaiton ja syönnin ajaksi. Että on täysin kaikkien kuulo- ja näköärsykkeiden ulottumattomissa puhelimeen liittyen. Alkaa tehdä siitä rutiinia samalla rikkoen vanhaa ja harjoittelee siihen oloon että yhtäkkiä a) onkin alaston olo ja b) onkin VAPAA olo yhtäaikaa. Hiljalleen venyttää irtioloa ja/tai jäsentää selvästi tarpeellisten ja säännöllisten taukojen kehyksiä.
Järjestää muuta tekemistä tilalle ja jos se on jotain semmoista tekemistä missä et muutenkaan voisi puhelinta käyttää, niin sammuttaa luurin. Esim. uimahallissa puhelin ei voi olla vieressä. Sammuttaa puhelimen jo parkkipaikalla, hoitaa kaaaaaikessa rauhassa ja luksus-tavoittamattomuus-yksityisyydessä uinnit, saunat ja pukemiset. Ja ulkona taas avaa luurin jos on pakko. Jos vielä voi vaikka kotimatkan odottaa niin entistä parempi.
Itse pidän tätä älytöntä puhelinta edelleen ruutu alaspäin jos se on äänettömällä halutessani totaalista irtiottoa. Joskus voi mennä pitkäänkin että huomaan, että akku on loppunut. Minuun saa kyllä yhteyden yleensä vuorokauden sisällä. Usein pyhitän illat itselleni ja todellakin oikeutan sen, että vaikkapa klo 20 jälkeen en ole tavoitettavissa ja joko laitan äänettömälle ja syrjään tai sammutan kokonaan.
Yksi harjoitus tai muutos arkeen voisi olla myös se, että ei tuo älypuhelinta makuuhuoneeseen. Jos siinä on herätyskello, niin jättää sen makkarin oven viereen ulkopuolelle. Kyllä sen siitä kuulee ja herää ja tulee kätevästi noustuakin samalla. En itse huolisi sänkyyni kumppania joka ei tätä toivetta kunnioittaisi. Sängyssä haluan että näplätään toisiamme ja nukutaan ja levätään omassa rauhassa.
Semmoinen sana on syntynyt kuin doomscrolling, joka tarkoittaa kaikkien ikävien uutisten ja muun pahaa oloa aiheuttavan vyöryn selaamista kännykältä varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa, tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Twitterissä toimii semmoinen tyyppi kuin Doomscroller Reminder Lady, joka lisää tietoutta tästä ja muistuttaa ihmisiä sulkemaan puhelimensa ja rauhoittumaan.
Ironista ja irvokasta, että tässä tavallaan neuvon some- ja nettiriippuvaisena muita irti pyrkiviä seuraamaan somekanavalta jonkun sisältöä. Siispä: tehkää asiasta omat johtopäätöksenne ja olkaa klikkaamatta kyseisen Ladyn kanavalle tai ei. Kannustan vain viettämään vähemmän aikaa netissä ja enemmän laitteiden ulkopuolella.
Niin, voiko lääkkeenä toimia myrkky itse?
Mulla ei ole älypuhelinta. On kyllä ollut, joten tiedän millaista sekin on. Todella hyvin pärjää ilmankin! Ainoa, joka mulle napisi, oli äitini. Sanoi, että teen vaan elämästäni vaikeaa näin, mutta en koe elämääni yhtään vaikeammaksi, kuin mitä se oli. Juuri WhatsApp oli isoin juttu. Siis äidille. Muut kaverit ovat lähinnä sanoneet olleensa jopa kateellisia siitä, että pystyin irroittautumaan.
Tietokonejutut (pankki, facebook jne jne) onnistuu läppärillä. Puhelimeni toimii kaikessa, mihin sitä tarvitsen. Puhelut, viestit, herätyskello ja bonuksena voin kuunnella radiota kävelyillä.
Useita vuosia olen saanut osakseni ihmetteleviä kommentteja, koska mulla ei ole facea, ei ole siis koskaan ollut. Nyt on muutaman kerran törmännyt ihmiseen, joka kertoi lopettaneensa Facen käytön ja samalla on kysellyt olenko minä facessa. Kun sanon, että en ole, niin tämä ihminen on lähinnä onnitellut minua fiksuudesta. Huomaan että moni alkaa huomaamaan millainen aika syöppöseon ja kuinka se hallitsee elämää.
Eli mun suositus ensimmäiseksi toimenpiteeksi lopettaa Facen käyttö. Ainakin jos se on päivittäisessä käytössä.
Mua on pitkän ärsyttänyt kun luuria täytyy hinkata lähes taukoamatta. Ei voi mihinkään lähteä ilman puhelinta kun lähes kaikki asiat on puhelimen takana, parkkimaksun maksamisesta lähtien. Ärsyttää! Missä tahansa kun asioi, nii aina suositellaan sitä äppiä ja tätä nettipalvelua. Mä haluisin hoitaa asiat vanhanaikaisesti konttorilla asioiden.
Mä olen käsittänyt että datatonta liittymää ei edes oikein saa, tai että niissä on muuten sitten huonot hinnat tms. Tietääkö joku tarkemmin?