Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.

Vierailija
07.10.2020 |

Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.

Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.

Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.

No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.

Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.

Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.

Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?

Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.

Kommentit (565)

Vierailija
141/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika mielenkiintoista, että ap toteaa yhdessä kommentissa, että ”mies on tässäKIN asiassa liian sovinnollinen”. Herää kysymys, että onko anopin ajatuksissa perää. Jospa se lapsettomuus todella on ap:n toimesta miehen päähän syötetty idea. Jos näin on, niin suhdehan kaatuu lopulta, ja mies perustaa sen perheen toisen kanssa ja ratsastavat yhdessä auringonlaskuun. Ap jää vanhaksipiiaksi ja ryhtyy hulluksi kissatädiksi.

Vierailija
142/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap ja Mies38, get a room.

Vierailija kirjoitti:

Moi Ap.

Ei meidän tarvitse niitä lapsia tehdä. Tykkään vain tavastasi kirjoittaa.

Artikuloit ajatuksesi selkeästi ja vaikutat määrätietoiselta. Ajattelusi omaa substanssia. Haluaisin tavata sinut ja katsoa klikkaako meillä.

Mulle tuli vahva fiilis et me voitais olla hyvä pari.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Se on ihan ok jos et tee lapsia. Haluatko itse sitä? Todella?

Voit myös jättää miehesi ja alkaa tapailemaan minua? Koulutettua ja työpaikan omaavaa miestä. Voimme harkita lapsia jos meillä natsaa? Lähdetkö kaville huomenna?

M38

Kiitos deittiviestistä, M38. :D En halua lasta, en mieheni kanssa, en sinun kanssasi, en kenenkään kanssa.

Toivottavasti löydät emon jälkeläisillesi! <3

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
143/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei niille kelpaa ikinä mikään.

Miehen veli sai lapsen ja se oli oikea maailmanloppu kun elämällä voisi tehdä jotain muutakin. Sitten saivat päähänsä, että minäkin olin raskaana (olin vain sairas) ja alkoi kauhea voivottelu, että mitä me olemme menneet tekemään. Mies sitten korjasi, että emme edes halua lapsia ja siitä seurasi kauhea meuhkaus kuinka pilaamme elämämme lapsettomana. Valehtelematta viiden minuutin sisään siitä kun saimme huudot siitä, miten pilaamme elämämme lapsella!

Sitten minä olin se syypää tähän kurjuuteen, milloin hedelmätön, milloin kylmä ja kamala nainen ilman pyhää äidinvaistoa ja kun mies laitatti piuhat poikki ja lopulta tuohon jankutukseen hermostuneena ilmoitti, että nyt on sitten turha enää spekuloida, niin hän on samaan aikaan minun manipulointini uhri, että hän on vienyt minulta mahdollisuuden lapsiin ja tulen ottamaan eron kun katkeroidun mieheni vallan alla.

On aivan ällistyttävää kuinka paljon tuo asia jaksaa kiinnostaa muita ihmisiä. Tunnen syvää sympatiaa tahattomasti lapsettomia kohtaan, jotka saavat kuulla varmasti aivan samantasoisia aivopieruja ja typeriä neuvoja siihen päälle samalla kun kamppailevat itsekin niin kauhean vaikean asian äärellä. Meille tämä on vain ärsyttävää, mutta aina kylmää ajatella miten tuon kaltaiset ihmiset sitten suhtautuvat kun asia ei olekaan vapaaehtoisesti päätetty...

Vierailija
144/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika mielenkiintoista, että ap toteaa yhdessä kommentissa, että ”mies on tässäKIN asiassa liian sovinnollinen”. Herää kysymys, että onko anopin ajatuksissa perää. Jospa se lapsettomuus todella on ap:n toimesta miehen päähän syötetty idea. Jos näin on, niin suhdehan kaatuu lopulta, ja mies perustaa sen perheen toisen kanssa ja ratsastavat yhdessä auringonlaskuun. Ap jää vanhaksipiiaksi ja ryhtyy hulluksi kissatädiksi.

Olen hullu kissatäti jo nyt, se kortti on siis käännetty. :D Mies oli se joka otti lapsettomuuden puheeksi ensin joten en usko että olisin voinut hänen päätään kääntää vaikka olisin halunnutkin. Itse tosiaan mietin näitä asioita sen melkein pari vuotta jokunen vuosi takaperin, ja mies oli silloin avoin että ahdistaa jos muutankin mieleni. Sanoi että ei voi lisääntyä siksi että toinen haluaa, mutta ei halua erotakaan. Onneksi siis mieleni ei muuttunut.

Ap

Vierailija
145/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei niille kelpaa ikinä mikään.

Miehen veli sai lapsen ja se oli oikea maailmanloppu kun elämällä voisi tehdä jotain muutakin. Sitten saivat päähänsä, että minäkin olin raskaana (olin vain sairas) ja alkoi kauhea voivottelu, että mitä me olemme menneet tekemään. Mies sitten korjasi, että emme edes halua lapsia ja siitä seurasi kauhea meuhkaus kuinka pilaamme elämämme lapsettomana. Valehtelematta viiden minuutin sisään siitä kun saimme huudot siitä, miten pilaamme elämämme lapsella!

Sitten minä olin se syypää tähän kurjuuteen, milloin hedelmätön, milloin kylmä ja kamala nainen ilman pyhää äidinvaistoa ja kun mies laitatti piuhat poikki ja lopulta tuohon jankutukseen hermostuneena ilmoitti, että nyt on sitten turha enää spekuloida, niin hän on samaan aikaan minun manipulointini uhri, että hän on vienyt minulta mahdollisuuden lapsiin ja tulen ottamaan eron kun katkeroidun mieheni vallan alla.

On aivan ällistyttävää kuinka paljon tuo asia jaksaa kiinnostaa muita ihmisiä. Tunnen syvää sympatiaa tahattomasti lapsettomia kohtaan, jotka saavat kuulla varmasti aivan samantasoisia aivopieruja ja typeriä neuvoja siihen päälle samalla kun kamppailevat itsekin niin kauhean vaikean asian äärellä. Meille tämä on vain ärsyttävää, mutta aina kylmää ajatella miten tuon kaltaiset ihmiset sitten suhtautuvat kun asia ei olekaan vapaaehtoisesti päätetty...

Tätäkin olen miettinyt. Kun veljeni oli ollut naisensa kanssa yhdessä 10 vuotta, äiti alkoi haaveilla lapsenlapsista. Ei koskaan vihjaillut veljelle mitään eikä kysynyt suoraankaan. Minulle vihjaili jo silloin, vaikken ollut edes vakituisessa parisuhteessa. Kysyin että miksi et suuntaa tuota lapsenlapsitoivetta veljeen, ja vastaus oli että eihän sellaista nyt voi kysyä, herranjestas, mistä tietää vaikka olisivat yrittäneet jo pitkään eikä vaan natsaa.

Sitä en tähän päivään mennessä ole saanut selville miksi minulle saa vihjailla mutta veljelle ei. Veli on onneksi sittemmin lisääntynyt, tosin äiti edelleen tosiaan kaipaa niitä tyttärenlapsia.

Ap

Vierailija
146/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

-kyllä olemme  kaikki velkaa tälle yhteiskunnalle sen että synnytämme ja kasvatamme lapsia. Olet sinäkin saanut ilmaisen koulutuksen ja terveydenhoidon tältä yhteiskunnalta.

On itsekästä olla hankkimatta lapsia ja olla huolehtimatta kansakuntamme  tulevaisuudesta.

Äitini kertoi että ennen vanhaan rippikoulussa oli kehotettu hankkimaan neljä lasta:

yksi isänmaalle (sota)

yksi kuolemalle ( sairaudet)

yksi isälle 

yksi äidille

Ja näin huolehdittiin ettei kansa kuole sukupuuttoon ja veronmaksajia ja elättäjiä  riittää jatkossakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
147/565 |

Ja toisaalta olemme ylikansoittuneelle maapallolle velkaa sen ettemme lisäänny enää yhtään enempää. Mutta tästä asiasta nyt on turha alkaa jankata tässä ketjussa.

Ap

Vierailija
148/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikottainen vela-avautuminen VAUVA.fi palstalla. Myötähäpeilen, kun naisista näin kerrotaan. Sekä kertoja, että anoppi ja äiti.

Toivotaan, ettei tarina jatku 15 - 20 vuoden päästä, kun velamies vaihtaa nuorempaan ja syntyy lapsi tälle uudelle pariskunnalle. Tämäkin olisi niin tyypillinen tarinan jatko-osa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
149/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sano sille anopille, että poikansa saa hankkia kuinka monta lasta haluaa, tehkööt sen vaan jonkun muun kanssa. Sano, että aikuisella ihmisellä on vapaa tahto, poikansa saa olla sinun kanssa tai hommata toisen ihan oman vapaan halunsa mukaan. Hiljentäisikö? 

Oo, edgyä. Olen itse lähes vela, tai ihan saamattomuuttani jättänyt lapset tekemättä ja tyytyväinen näin, mutta on elämä mennyt monimutkaiseksi jos ei saa edes haluta lapsenlapsia tai kysyä kerran asiasta. Siis jauhamaan, painostamaan tai syyllistämään ei saa jäädä mutta sallittakoon muorille sisäinen vtutus asiasta. Jos on jo ennestään lapsenlapsia niin sitten ei pitäisi edes kipuilla.

Vierailija
150/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viikottainen vela-avautuminen VAUVA.fi palstalla. Myötähäpeilen, kun naisista näin kerrotaan. Sekä kertoja, että anoppi ja äiti.

Toivotaan, ettei tarina jatku 15 - 20 vuoden päästä, kun velamies vaihtaa nuorempaan ja syntyy lapsi tälle uudelle pariskunnalle. Tämäkin olisi niin tyypillinen tarinan jatko-osa.

Kai tämä on provo:)? Miksi toivot tuollaista? Elä omaa elämääsi. Ei kai sinullekaan kukaan tervepäinen toivo eroa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
151/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap.

Ymmärrän ja arvostan. Teillä on miehenne kanssa selkeästi hyvä suhde, kun en siihen väliin harmikseni mahdu :)

Kaikkea hyvää sulle!

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moi Ap.

Ei meidän tarvitse niitä lapsia tehdä. Tykkään vain tavastasi kirjoittaa.

Artikuloit ajatuksesi selkeästi ja vaikutat määrätietoiselta. Ajattelusi omaa substanssia. Haluaisin tavata sinut ja katsoa klikkaako meillä.

Mulle tuli vahva fiilis et me voitais olla hyvä pari.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Se on ihan ok jos et tee lapsia. Haluatko itse sitä? Todella?

Voit myös jättää miehesi ja alkaa tapailemaan minua? Koulutettua ja työpaikan omaavaa miestä. Voimme harkita lapsia jos meillä natsaa? Lähdetkö kaville huomenna?

M38

Kiitos deittiviestistä, M38. :D En halua lasta, en mieheni kanssa, en sinun kanssasi, en kenenkään kanssa.

Toivottavasti löydät emon jälkeläisillesi! <3

Ap

Sinnikäs kaveri, tykkään siitä! :D Olen onnellinen mieheni kanssa enkä vaihtaisi häntä mihinkään enkä kehenkään. Löydät varmasti oman määrätietoisen mimmisi, ehkä nopeammin kuin luuletkaan!

Ap

Vierailija
152/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä olette?

Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.

Ap

😂😂😂

Joo katsotaan asiaa uudelleen kun olette noin 35v - ja teillä on pari lasta + farmariauto ja koira 😂

Sori AP, tämä on vähän ohis... Mutta ai saakeli että tämänkaltaiset kommentit saavat verenpaineeni nousemaan. 

Joku hormonimammako siellä ulisee taas? Itse pohdin asiaa vuosikausia, olin aina ollut epäileväinen lasten suhteen (siis mahdollisten omieni) - ajatus ei vain koskaan tuntunut mukavalta, pikemminkin rupesi ahdistamaan oikein kunnolla aina kun kuvittelin olevani äiti. Aloitin asian pohdinnan noin kaksvitosena, ja olen nyt lähempänä neljääkymppiä. Kas vain! Niitä lapsia ei vieläkään ole, ja oma mielipiteeni asiasta on vain vahvistunut vuosi vuodelta. Ja kohtahan onkin "liian myöhäistä," voi harmi :)

Koira kyllä löytyy ja puolisokin on tuossa jaksanut katsella tätä pärstää melkein 10 vuotta. Mutta teidän lapsihullujen mielestänne mieheni varmaankin jo heti huomenna karkaa tästä kamalasta lapsettomuusvankilasta ja käy pökkäisemässä jonkun parikymppisen böönan paksuksi, vai mitä? :D 

(Mieheni vela-asennoituminen on vielä jyrkempää kuin omani, sikäli kuin se on mahdollista.)

Ja lopuksi AP:lle - myös minun "anoppini" (emme ole aviossa) itki tätä asiaa ja koin sen kieltämättä ahdistavana. Pojalleen ei tästä juuri puhunut, minä toki naisena olin syypää kaikkeen... "Anoppi" on jo edesmennyt, ja vaikka oli muuten sydämellinen ja mukava ihminen, niin tuo lapsettomuudesta kitiseminen (ja oikea vollotus toisinaan) on asia, mitä en kyllä kaipaa. :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
153/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Moi Ap.

Ei meidän tarvitse niitä lapsia tehdä. Tykkään vain tavastasi kirjoittaa.

Artikuloit ajatuksesi selkeästi ja vaikutat määrätietoiselta. Ajattelusi omaa substanssia. Haluaisin tavata sinut ja katsoa klikkaako meillä.

Mulle tuli vahva fiilis et me voitais olla hyvä pari.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.

Se on ihan ok jos et tee lapsia. Haluatko itse sitä? Todella?

Voit myös jättää miehesi ja alkaa tapailemaan minua? Koulutettua ja työpaikan omaavaa miestä. Voimme harkita lapsia jos meillä natsaa? Lähdetkö kaville huomenna?

M38

Kiitos deittiviestistä, M38. :D En halua lasta, en mieheni kanssa, en sinun kanssasi, en kenenkään kanssa.

Toivottavasti löydät emon jälkeläisillesi! <3

Ap

Mikä ihmeen stalkkeri-mentalcase tämä M38 oikein on:D? Alkaa ehdottelemaan tuikituntemattomalle varatulle vauvapalstalla.

Vierailija
154/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies jättää sut parin vuoden päästä ja panee jonkun nuoremman paksuksi. Ei tämän takia tule tietenkään lasta tehdä, mutta kannattaa vaihtaa mies jos lapsettomuus kipuiluttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
155/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

60 vuotiaana, kuuntelen kun samanikäiset puhuu aikuisista lapsistaan. Miten se perhe kuitenkin tekee elämän rikkaammaksi. Ainakin vanhemman kannalta. Vaikka lapsi on aina altavastaaja vanhempiin nähden. Kuitenkin, vanhat kuolee, jostain niitä uusia pitää tulla.

Vierailija
156/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viikottainen vela-avautuminen VAUVA.fi palstalla. Myötähäpeilen, kun naisista näin kerrotaan. Sekä kertoja, että anoppi ja äiti.

Toivotaan, ettei tarina jatku 15 - 20 vuoden päästä, kun velamies vaihtaa nuorempaan ja syntyy lapsi tälle uudelle pariskunnalle. Tämäkin olisi niin tyypillinen tarinan jatko-osa.

Sinulla ei taida olla kuin peruskoulu käytynä? Päättelen surkeasta kirjoitustaidostasi ja yksinkertaisesta ajatusmaailmastasi.

Vierailija
157/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viikottainen vela-avautuminen VAUVA.fi palstalla. Myötähäpeilen, kun naisista näin kerrotaan. Sekä kertoja, että anoppi ja äiti.

Toivotaan, ettei tarina jatku 15 - 20 vuoden päästä, kun velamies vaihtaa nuorempaan ja syntyy lapsi tälle uudelle pariskunnalle. Tämäkin olisi niin tyypillinen tarinan jatko-osa.

Jos se on se mitä mieheni haluaa, olen onnellinen hänen puolestaan jos hän löytää onnen ja elämälleen tarkoituksen.

Sulla on tossa taustalla nyt oletus (etkä ole ainut) että mies ei halua mutta minä haluan, ja katkeroidun sitten kun mies lisääntyy toisaalla. Mies saa lisääntyä rauhassa jos haluaa. Minä en hänen lapsiaan tule synnyttämään.

Ap

Vierailija
158/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

60 vuotiaana, kuuntelen kun samanikäiset puhuu aikuisista lapsistaan. Miten se perhe kuitenkin tekee elämän rikkaammaksi. Ainakin vanhemman kannalta. Vaikka lapsi on aina altavastaaja vanhempiin nähden. Kuitenkin, vanhat kuolee, jostain niitä uusia pitää tulla.

Mitä sössötät?

Vierailija
159/565 |

Tekee aivan varmasti, jos lapsia haluaa ja on halunnut. On varmasti kamala tragedia olla lapseton vasten tahtoaan, kaikki sympatiani heille.

Ihmisiä ei vaan tee onnellisiksi samat asiat. Joidenkin tuntuu olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa tätä ymmärtää.

P.S. Kaikki aikuiset lapset eivät ole vanhempiensa ylpeydenaiheita. Kaikki eivät ole edes missään tekemisissä jälkeläistensä kanssa, syitä siihen on varmaan yhtä monta kuin välirikkojakin.

Ap

Vierailija
160/565 |
07.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju mutta ei kukaan ei kerro syytä siihen miksi ei halua lapsia.

Tunnekylmyyteen löytyy joku syy lapsuudessa.

Eikä oma äiti antanut rakkautta ja hellyyttä? Eikö ottanut syliin ja halannut? Eikä antanut rakkautta, josta jäit vajaaksi?

Oma äiti ei antanut rakkautta ja hellyyttä.

Ei ottanut syliin, ei halaillut. Jäin todellakin vajaaksi.

Oma äiti teki kaikkensa saadakseen lapsensa tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä kaikesta. Näitä lapsuuden traumoja nyt lähes nelikymppisenä edelleen läpikäyn terapiassa. En todellakaan olisi äidiksi soveltuva ihminen, vaikka kuinka lapsia haluaisinkin (EN halua, onneksi).

Syitä on monia, monilla ei ole mitään traumataustaakaan, eivät vain halua. Tämä on niin järjettömän hankala asia monille ymmärtää... Pikemminkin ihmisiltä pitäisi kysyä, miksi HALUAVAT lapsia, ja kuinka moni oikeasti on millään tavalla kelvollinen isä- tai äitiehdokas.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän neljä