G: Miksi hankit ensimmäisen lapsesi?
Kommentit (24)
18 vuotiaana sanoin, että en tee koskaan lapsia, pelkään jo synnytystä niin paljon, no, 19 vuotiaana iski vauvakuume, ja 20-vuotislahjaksi sain esikoisen. En kyllä toista sitten tehnyt perään vaikka välillä vähän teki mieli, sen verran onneksi oli järkeä :)
En voinut tehdä aborttiakaan. Ei kuulunut moraliini. Mutta nyt kuuluisi
Rakkaudesta ja yhteisestä päätöksestä (miehen kanssa). Halu saada lapsia oli molemmilla kova
Tuli aivan mahdoton vauvakuume, siis ihan fyysisesti tuntui että jotain puuttui. Ja olosuhteet olivat vauvan tuloa ajatellen hyvät
Tuli aivan mahdoton vauvakuume, siis ihan fyysisesti tuntui että jotain puuttui. Ja olosuhteet olivat vauvan tuloa ajatellen hyvät
Hmmm... panikoin, kun pikkusiskoni tuli raskaaksi ennen minua. En tajua miksi, se vain säikäytti. Olin raskaana sitten yhdestä yrityksestä. Jos olisin ehtinyt ajatella asiaa täysjärkisesti, en olisi lasta hankkinut.
Olin nuori ja tyhmä ja rakastunut mamuun jolle tuli ilmoitus että häätö suomesta kolmen kuukauden kuluttua. Se oli paperiton joten naimisissa ei voitu mennä, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lapsi . Kuukauden päästä olin raskaana, ja mies sai jäädä suomeen. Myöhemmin sitten mentiin naimisiin ja tehtiin lisääkin lapsia, ja edelleen ollaan yhdessä. Mies ei ikinä pyytänyt multa mitään, mutta jotenkin Se ajatus että olen löytänyt sen elämäni rakkauden ja Se multa riistetään, sai ajattelemaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja tekemään sen lapsen tilanteessa, jossa en olisi muussa tapauksessa lasta edes ajatellut.
No ei minusta ole velvollinen teettämään aborttia, kun yllättäen raskautuu 41-vuotiaana.
Iski kauhea vauvakuume 35-vuotiaana. Aivan hirveä jäytäminen, joka ei laantunut ennen kuin vauva oli totta. Ihanin päätös ikinä - kunpa en olisi odottanut niin kauan niin olisin ehtinyt tehdä enemmänkin.. nyt minulla on kaksi lasta ja lapsiluku täynnä. Tosin tuskinpa olisin ollut kypsä äidiksi aiemmin, aika oli oikea sikäli.
Koska kaverini oli raskaana ja huomasin, että haluan itsekin lapsia. Lisäksi olisi kiva jos meillä olisi suurin piirtein saman ikäiset lapset. Suunnitelma toteutui.
Koska siltä vain alkoi siinä kolmikymppisenä tuntua ja elämäntilanne oli sopiva.
Rakastin ja rakastan lapsia ja halusin elämän suurperheessä.
Ensimmäisestä lapsesta oli hyvä aloitaa toivotun 12 lapsen "hankkiminen".
Tulin yllattaen raskaaksi. Olimme olleet naimisissa vuoden, joten lapsi oli tervetullut.
Löysin elämäni miehen ja menimme naimisiin kun olin 19v, molemmilla ammatit ja koti valmiina. Olin aina halunnut perheen ja halusin että tilanne on sellainen varat antaa myöten että voin hoitaa itse lapseni kotona, ehdottomasti. Kolmen vuoden kuluttua koitti aika ja saimme ensimmäisen lapsen, jäin kotiin ja kuuden vuoden kuluttua oli seuraavan aika, lapset jo isoja ja olen edelleen kotona, elän unelmaani.
En hankkinut, tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Kun elämäntilanne oli ok, vakituinen mies joka halusi lapsen ja on hyvä isä, olisi ollut väärin tehdä abortti. Olen minäkin lapsen kanssa pärjännyt.
Ehkäisy (kumit) petti kun olin 19v. uudehkon vakipanon kanssa. Ilmoitin miehelle että pidän lapsen, ei tarvitse osallistua jos ei halua. Eikä kyllä juurikaan halunnut.
Helpompaa olisi ollut jos olisi ehtinyt haluta lapsia ja käydä sen normaalin "mä haluun äidiksi"-prosessin läpi, mutta onhan tää näinkin mennyt. Lähipiirin tuki olisi myös ollut kova sana, on tosi vaikeaa totutella vauvaan ja muut vaan haukkuu ja joudut puolustelemaan koko ajan ratkaisuasi. Ymmärrystä ihmiset, jookos?
Saadakseni ihmisen, jota saan rakastaa niin paljon kuin ikinä haluan, eikä se ihminen hylkää minua.
Koska halusin äidiksi enkä uskaltanut odottaa enää kauempaa (olin 32). Jos ei tarvitsisi iästä välittää niin olisin kyllä viihtynyt lapsettomana vielä joitakin vuosia pitempäänkin.
Haluttiin miehen kanssa lapsi. En jaksa keksiä sille mitään syvällisempää syystä.
Halusin tulla äidiksi. Halusin sen oman lapsen jota rakastan ja halusin kokea vanhemmuuden. Ei mikään "kun muut niin minäkin" juttu. Vaan aidosti olen halunnut äidiksi jo pitkään