Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
YH-äiti rikkoi avioliittoni
Kommentit (78)
Mistä sä tiedät et se on yksinhuoltaja eikä ole yhteishuoltajuutta lapsensa isän kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 13:47"]
Mistä sä tiedät et se on yksinhuoltaja eikä ole yhteishuoltajuutta lapsensa isän kanssa?
[/quote]
Totta. Ap:n mies on todennäköisesti keskellä jotain ihmissuhdesoppaa, johon liittyy tää uusi tyttöystävä, tyttöystävän lapset aikaisemmista liitoista, mahdollisesti useampi lasten isäkin. Valtava baggage/( =painolasti) siis. Kyllä vähän arvelluttais sotkeutua sellaiseen. Siis jos ihmisellä on vähääkään aivoja päässä...
Oma parisuhteeni kariutui vajaa 1,5 vuotta sitten - mies löysi työpaikalta lähes 20 vuotta nuoremman kihloissa olevan pienen lapsen äidin.
Toki meillä oli ollut vaikeita aikoja, lasten ruuhkavuodet, muutto ja remonttia - enempää ei tarvittu.
Halusin yrittää yhdessä - ja mies jojotteli minua pitkään - hän vielä palasi viime keväänä, mutta lähti reilu kaden kuukauden päästä uudestaan. Ja nyt suhteessa tämän samaisen naisen kanssa.
Nyt keräilen elämäni murusia ja yritän selviytyä pikkuhiljaa eteenpäin.
Jos miehesi ei lopeta kaikkea yhteydenpitoa siihen naiseen, niin sinun on vain päätettävä, että se on nyt tässä. Ja silti se voi olla siinä
- 5-kympin villitys ainakin on vienyt meillä miestä - ja kärsijöitä on kaikki.
Mulla sama juttu. Mies yhtä syyllinen kyn yh mutta vtuttaa kun luulisi yh:n tajuavan ettei kannata tuhota kenenkään muun perhettä kun itse nähnyt läheltä oman tuhoutuneen perheensä kanssa mitä se on pienille lapsille on. Mutta ei, todella aktiivisesti pienten lasten isää ja mun miestäni vonkasi (edelleen korostan että mieheni oli yhtä syyllinen).
Tuli kuitenkin sellainen olo että ko. yh tuumi että samaa paskaa vaan muidenkin laariin kun itse on saanut osakseen. Katkera ämmä. Mutta loppujen lopuksi sai nenilleen ja jäi jakamaan persettään muualle (halusi nimenomaa aina anaaliseksiä..), ei saanut mun miehestä uutta elättäjää itselleen ja lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 21:06"]
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[/quote]
Rakkauteen ei kai päde ihan samat lainalaisuudet kuin ystävyyteen. Varmaan pitäisi, mutta elämä ei mene aina samaa käsikirjoitusta kuin jokin nyyhkyromaani. Miehen pahin rikos/ petos on siis se, ettei enää rakasta. Toiseksi pahin se, että ei pysty kertomaan tätä totuutta suoraan ja elää valheessa.
Yksin ei suhdetta voi pitää pystyssä. Jos toinen ei halua, toisen on turha pulikoida vastaan. Pitää vain tehdä oma surutyö, päästä jaloilleen. En ymmärrä sitä pakonomaista takertumista toiseen ihmiseen, kun rakkaus on loppu.
Eikä siinä usein edes ole mistään rakkaudesta kysymys, vaan omistajuudesta "minun mieheni", mustasukkaisuudesta, huonosta itsetunnosta "hävisin jollekin toiselle naiselle". Miksi pitää kiinni jostain, jossa molemmat osapuolet ovat viime kädessä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 21:06"]
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[/quote]
Rakkauteen ei kai päde ihan samat lainalaisuudet kuin ystävyyteen. Varmaan pitäisi, mutta elämä ei mene aina samaa käsikirjoitusta kuin jokin nyyhkyromaani. Miehen pahin rikos/ petos on siis se, ettei enää rakasta. Toiseksi pahin se, että ei pysty kertomaan tätä totuutta suoraan ja elää valheessa.
Yksin ei suhdetta voi pitää pystyssä. Jos toinen ei halua, toisen on turha pulikoida vastaan. Pitää vain tehdä oma surutyö, päästä jaloilleen. En ymmärrä sitä pakonomaista takertumista toiseen ihmiseen, kun rakkaus on loppu.
Eikä siinä usein edes ole mistään rakkaudesta kysymys, vaan omistajuudesta "minun mieheni", mustasukkaisuudesta, huonosta itsetunnosta "hävisin jollekin toiselle naiselle". Miksi pitää kiinni jostain, jossa molemmat osapuolet ovat viime kädessä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä?
[/quote]
Olet selvästikin itse toinen nainen.
Kyse on rehellisyydestä ja epärehellisyydestä. Siitä että on rakastuttu, on yhteinen talous, sitouduttu yhteiseen elämään, lapsiin, parisuhteeseen. Siinä sitten mies salassa pettää, valehtelee vaimolleen, huijaa ja kieroilee vaimon pään menoksi. Se on yksinkertaisesti väärin. Ei kenenkään pakko ole naimisissa pysyä, mutta sitä kumppania joka on tehnyt ties mitä uhrauksia yhteisen elämän eteen, ei häntä saa pettää ja huijata. Mikä ihmisiä nykyään vaivaa! Pitäisköhänz muuttaa avioliitto sellaiseksi että on kahdenlaisia liittoja: 1 perinteinen avioliitto ja 2 ollaan yhdessä jos huvittaa ja käytetään kumppania hyväksi ja petetään jos sattuu tilaisuus tulemaan. Tietäis naisparat mihin ovat ryhtymässä jo alusta alkaen.
Jos mies ei enää rakasta niin erotkoon ensin ja etsikööt sitten näitä yh-äitejä. Miksi pitää tehdä paskaa toisille?
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 21:06"]
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[/quote]
Rakkauteen ei kai päde ihan samat lainalaisuudet kuin ystävyyteen. Varmaan pitäisi, mutta elämä ei mene aina samaa käsikirjoitusta kuin jokin nyyhkyromaani. Miehen pahin rikos/ petos on siis se, ettei enää rakasta. Toiseksi pahin se, että ei pysty kertomaan tätä totuutta suoraan ja elää valheessa.
Yksin ei suhdetta voi pitää pystyssä. Jos toinen ei halua, toisen on turha pulikoida vastaan. Pitää vain tehdä oma surutyö, päästä jaloilleen. En ymmärrä sitä pakonomaista takertumista toiseen ihmiseen, kun rakkaus on loppu.
Eikä siinä usein edes ole mistään rakkaudesta kysymys, vaan omistajuudesta "minun mieheni", mustasukkaisuudesta, huonosta itsetunnosta "hävisin jollekin toiselle naiselle". Miksi pitää kiinni jostain, jossa molemmat osapuolet ovat viime kädessä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä?
[/quote]
Olet selvästikin itse toinen nainen.
Kyse on rehellisyydestä ja epärehellisyydestä. Siitä että on rakastuttu, on yhteinen talous, sitouduttu yhteiseen elämään, lapsiin, parisuhteeseen. Siinä sitten mies salassa pettää, valehtelee vaimolleen, huijaa ja kieroilee vaimon pään menoksi. Se on yksinkertaisesti väärin. Ei kenenkään pakko ole naimisissa pysyä, mutta sitä kumppania joka on tehnyt ties mitä uhrauksia yhteisen elämän eteen, ei häntä saa pettää ja huijata. Mikä ihmisiä nykyään vaivaa! Pitäisköhänz muuttaa avioliitto sellaiseksi että on kahdenlaisia liittoja: 1 perinteinen avioliitto ja 2 ollaan yhdessä jos huvittaa ja käytetään kumppania hyväksi ja petetään jos sattuu tilaisuus tulemaan. Tietäis naisparat mihin ovat ryhtymässä jo alusta alkaen.
Jos mies ei enää rakasta niin erotkoon ensin ja etsikööt sitten näitä yh-äitejä. Miksi pitää tehdä paskaa toisille?
[/quote]
Väärin meni Sherlokki. En ole toinen nainen, enkä ole myöskään "ensimmäinen nainen". Ja olen saanut henkisesti turpaani useammalta mieheltä. Olen ollut se surkea takertuja itsekin. Omat johtopäätökseni näissä kysymyksissä ovat tietysti hieman kyynisiä. En vain usko siihen "tosirakkauteen", joka kestää kaiken- juuri siksi, että itse voi vaikuttaa vain omaan mieleensä ja tekemisiiinsä. Toinen ihminen on aina mysteeri ja arvoitus. Elämän suuri epäoikeudenmukaisuus näyttää olevan se, että nainen omistautuessaan perheelleen uhrautuvassa rakkaudessaan jää useimmiten miinussaldolle sen jälkeen, kun mies on lähtenyt. Siinä surraan sitä panostusta, mitä itse on vuosien mittaan suhteelle annettu. Ollaan sidoksissa lapsiin, siihen yhteiseen projektiin, erosta huolimatta. Ei ole samaa vapautta liihottaa vapailla markkinoilla ja etsiä uutta onnea niin kuin miehellä. Usein myös 50 mies löytää sitä nuorempaa seuraa. 50 nainen taas on jo parasta ennen päivämääränsä ohittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:47"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 21:06"]
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[/quote]
Rakkauteen ei kai päde ihan samat lainalaisuudet kuin ystävyyteen. Varmaan pitäisi, mutta elämä ei mene aina samaa käsikirjoitusta kuin jokin nyyhkyromaani. Miehen pahin rikos/ petos on siis se, ettei enää rakasta. Toiseksi pahin se, että ei pysty kertomaan tätä totuutta suoraan ja elää valheessa.
Yksin ei suhdetta voi pitää pystyssä. Jos toinen ei halua, toisen on turha pulikoida vastaan. Pitää vain tehdä oma surutyö, päästä jaloilleen. En ymmärrä sitä pakonomaista takertumista toiseen ihmiseen, kun rakkaus on loppu.
Eikä siinä usein edes ole mistään rakkaudesta kysymys, vaan omistajuudesta "minun mieheni", mustasukkaisuudesta, huonosta itsetunnosta "hävisin jollekin toiselle naiselle". Miksi pitää kiinni jostain, jossa molemmat osapuolet ovat viime kädessä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä?
[/quote]
Olet selvästikin itse toinen nainen.
Kyse on rehellisyydestä ja epärehellisyydestä. Siitä että on rakastuttu, on yhteinen talous, sitouduttu yhteiseen elämään, lapsiin, parisuhteeseen. Siinä sitten mies salassa pettää, valehtelee vaimolleen, huijaa ja kieroilee vaimon pään menoksi. Se on yksinkertaisesti väärin. Ei kenenkään pakko ole naimisissa pysyä, mutta sitä kumppania joka on tehnyt ties mitä uhrauksia yhteisen elämän eteen, ei häntä saa pettää ja huijata. Mikä ihmisiä nykyään vaivaa! Pitäisköhänz muuttaa avioliitto sellaiseksi että on kahdenlaisia liittoja: 1 perinteinen avioliitto ja 2 ollaan yhdessä jos huvittaa ja käytetään kumppania hyväksi ja petetään jos sattuu tilaisuus tulemaan. Tietäis naisparat mihin ovat ryhtymässä jo alusta alkaen.
Jos mies ei enää rakasta niin erotkoon ensin ja etsikööt sitten näitä yh-äitejä. Miksi pitää tehdä paskaa toisille?
[/quote]
Väärin meni Sherlokki. En ole toinen nainen, enkä ole myöskään "ensimmäinen nainen". Ja olen saanut henkisesti turpaani useammalta mieheltä. Olen ollut se surkea takertuja itsekin. Omat johtopäätökseni näissä kysymyksissä ovat tietysti hieman kyynisiä. En vain usko siihen "tosirakkauteen", joka kestää kaiken- juuri siksi, että itse voi vaikuttaa vain omaan mieleensä ja tekemisiiinsä. Toinen ihminen on aina mysteeri ja arvoitus. Elämän suuri epäoikeudenmukaisuus näyttää olevan se, että nainen omistautuessaan perheelleen uhrautuvassa rakkaudessaan jää useimmiten miinussaldolle sen jälkeen, kun mies on lähtenyt. Siinä surraan sitä panostusta, mitä itse on vuosien mittaan suhteelle annettu. Ollaan sidoksissa lapsiin, siihen yhteiseen projektiin, erosta huolimatta. Ei ole samaa vapautta liihottaa vapailla markkinoilla ja etsiä uutta onnea niin kuin miehellä. Usein myös 50 mies löytää sitä nuorempaa seuraa. 50 nainen taas on jo parasta ennen päivämääränsä ohittanut.
[/quote]
Vaikka olisi saanut henkisesti turpaansa ei se tarkoita että aikuisen ihmisen huono käytös olisi hyväksyttävä tai suvaittava. En minäkään tiedä uskonko tosirakkauteen, mutta oikeudenmukaisuuteen uskon kyllä.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:54"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:47"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:32"]
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 22:32"][quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 21:06"]
Jos mies pettää ja valehtelee niin miten se muka voisi olla vaimon vika? Miettikääpä jos tilalla olisikin kahden naisen välinennormaali ystävyys ja toinen ystävyksistä valehtelee ja tekee petoksen, onko se sen toisen ystävän syy muka?
[/quote]
Rakkauteen ei kai päde ihan samat lainalaisuudet kuin ystävyyteen. Varmaan pitäisi, mutta elämä ei mene aina samaa käsikirjoitusta kuin jokin nyyhkyromaani. Miehen pahin rikos/ petos on siis se, ettei enää rakasta. Toiseksi pahin se, että ei pysty kertomaan tätä totuutta suoraan ja elää valheessa.
Yksin ei suhdetta voi pitää pystyssä. Jos toinen ei halua, toisen on turha pulikoida vastaan. Pitää vain tehdä oma surutyö, päästä jaloilleen. En ymmärrä sitä pakonomaista takertumista toiseen ihmiseen, kun rakkaus on loppu.
Eikä siinä usein edes ole mistään rakkaudesta kysymys, vaan omistajuudesta "minun mieheni", mustasukkaisuudesta, huonosta itsetunnosta "hävisin jollekin toiselle naiselle". Miksi pitää kiinni jostain, jossa molemmat osapuolet ovat viime kädessä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä?
[/quote]
Olet selvästikin itse toinen nainen.
Kyse on rehellisyydestä ja epärehellisyydestä. Siitä että on rakastuttu, on yhteinen talous, sitouduttu yhteiseen elämään, lapsiin, parisuhteeseen. Siinä sitten mies salassa pettää, valehtelee vaimolleen, huijaa ja kieroilee vaimon pään menoksi. Se on yksinkertaisesti väärin. Ei kenenkään pakko ole naimisissa pysyä, mutta sitä kumppania joka on tehnyt ties mitä uhrauksia yhteisen elämän eteen, ei häntä saa pettää ja huijata. Mikä ihmisiä nykyään vaivaa! Pitäisköhänz muuttaa avioliitto sellaiseksi että on kahdenlaisia liittoja: 1 perinteinen avioliitto ja 2 ollaan yhdessä jos huvittaa ja käytetään kumppania hyväksi ja petetään jos sattuu tilaisuus tulemaan. Tietäis naisparat mihin ovat ryhtymässä jo alusta alkaen.
Jos mies ei enää rakasta niin erotkoon ensin ja etsikööt sitten näitä yh-äitejä. Miksi pitää tehdä paskaa toisille?
[/quote]
Väärin meni Sherlokki. En ole toinen nainen, enkä ole myöskään "ensimmäinen nainen". Ja olen saanut henkisesti turpaani useammalta mieheltä. Olen ollut se surkea takertuja itsekin. Omat johtopäätökseni näissä kysymyksissä ovat tietysti hieman kyynisiä. En vain usko siihen "tosirakkauteen", joka kestää kaiken- juuri siksi, että itse voi vaikuttaa vain omaan mieleensä ja tekemisiiinsä. Toinen ihminen on aina mysteeri ja arvoitus. Elämän suuri epäoikeudenmukaisuus näyttää olevan se, että nainen omistautuessaan perheelleen uhrautuvassa rakkaudessaan jää useimmiten miinussaldolle sen jälkeen, kun mies on lähtenyt. Siinä surraan sitä panostusta, mitä itse on vuosien mittaan suhteelle annettu. Ollaan sidoksissa lapsiin, siihen yhteiseen projektiin, erosta huolimatta. Ei ole samaa vapautta liihottaa vapailla markkinoilla ja etsiä uutta onnea niin kuin miehellä. Usein myös 50 mies löytää sitä nuorempaa seuraa. 50 nainen taas on jo parasta ennen päivämääränsä ohittanut.
[/quote]
Vaikka olisi saanut henkisesti turpaansa ei se tarkoita että aikuisen ihmisen huono käytös olisi hyväksyttävä tai suvaittava. En minäkään tiedä uskonko tosirakkauteen, mutta oikeudenmukaisuuteen uskon kyllä.
[/quote]
Sehän siinä juuri onkin, ettei sitä "oikeudenmukaisuutta" esiinny kovin puhtaana tosielämässä. Surullinen tosiasia aivan siitä riippumatta hyväksynkö sen vai en. Pettymyksen yli olisi vain päästävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasteni isä jätti minut liki 20 avioliittovuoden jalkeen minua 15 vuotta nuoremman naisen vuoksi. En silti nimitä naista naikkoseksi enkä syytä häntä erostamme.
Olen yh, yhteishuolto tosin on, enkä koe saaneeni osakseni paskaa, jota haluaisin muillekin jakaa. En myöskään kaipaa elättäjää lapsilleni eikä minulla ole tarvetta todistaa olevani jotakuta ydinperheen äitiä parempi.
Ex-mieheni teki väärin, ei siinä että rakastui toiseen ja jätti minut, vaan siinä, että ei kertonut tästä suhteesta ja valehteli minulle monista asioista yli vuoden. Tämä exäni nykyinen ei minusta tehnyt väärin. Tunnen exäni ja tiedän nyt, kuinka paljon hän valehteli minulle. Luultavasti hän on valehdellut yhtä lailla tälle nykyiselleenkin: että me olemme yhdessä vain lasten vuoksi/että meillä on vapaa suhde/olen niin paha akka, ettei kanssani voi elää/en halua seksi ja hyväksyn, että hän hakee sitä muualta/tiedän heidän suhteestaan ja hyväksyn sen, kunhan kulissit on pystyssä/olemme jo sopineet erosta ja odotamme vain, että löydän uuden asunnon, koska hän on reiluuttaan luvannut minun asua nykyisessä siihen saakka jne.
AP: Oikeastiko se oli se yh, joka suhteenne rikkoi? Olet paskamaisessa tilanteessa, mutta syyllisten etsiminen kotianne kauempaa ei paranna tilannetta. Kuinka voi elää sellaisen miehen kanssa, jolla ei ole omaa tahtoa, vaan joka on satunnaisen yh:n vietävissä? Ette saa liittoanne kuntoon, jollet lakkaa syyttämästä tätä yh:ta tapahtuneesta.
Pettäminen on aina pettäjän valinta. Ei siinä oikeasti ole kyse siitä, onko liitossa jotain vikaa tai mahdollista sopivaa rakoa pettämiselle vaan siitä, että heikko ihminen tekee valinnan satuuttaakseen puolisoaan. Satunnaisesta panosta pettäminen eroaa siten, että se on suunnitelmallista ja pidempiaikaista eli sitä valintaa on tehty oikein urakalla päivästä, viikosta, kuukaudesta ja joskus vuodestakin toiseen.
Kaikissa ihmissuhteissa pettäminen on väärin. On aina väärin pettää toisen luottamus. Parisuhteessa pettäminen on erityisen väärää siksi, että toisella ei ole samoja mahdollisuuksia toimia omaksi parhaakseen kuin tällä pettäjällä, vaan hän saattaa tehdä henkilökohtaisia ja isoja uhrauksia siksi, että kunnioittaa sovittuja asioita, kun taas pettäjä ei näitä kunnioita. Tämän lisäksi pettäjän toimista kärsii koko perhe.
Ei kukaan vaadi yksiavioisuutta tai koko elämän läpi kulkevaa uskollisuutta. Jos löytyy ns. parempi, niin asia esille ja pelisäännöt selviksi kaikille osapuolille. Ei ole pakko roikkua epätyydyttävässä liitossa, mutta on äärimmäisen raukkamaista valehdella ja huijata toista tällaisessa asiassa vain, jotta itse voi saada maksimimäärän tyydytystä elämässään. Vain itsekkäät ja heikot ihmiset pettävät. On vaikea myöntää, ettei ole luotettava eikä sellainen, johon kukaan voisi turvata tai vaikeissa hetkissä nojata. Siksi pettäjät syyllistävät parisuhteen toista osapuolta. Ei vain kyetä myöntämään, että olen raukkamainen, selkärangaton, omien tarpeiden priorisoija, epäluotettava ja heikko, kun petän. Mikään tilanne ei oikeuta pettämistä. Aina on mahdollisuus hoitaa homma fiksulla tavalla. Siksi kyseessä on valinta ja siksi pettäminen on aina vain pettäjän oma vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti ottaa koville ap ja vihaat sitä naista, mutta se vaan on niin että ketään ei voi omistaa, vaikka naimisissa olisikin. Ota itsellesikin rakastaja ja nauti elämästä, ihan oikeasti mitä enemmän ripustaudut mieheen, sitä kauemmaksi hän menee. Itse en usko yksiavioisuuteen vaikka naimisissa olenkin, olemme välillä olleet erossa omaeta halustani ja meillä on ollut muita. Näin olen vakuuttunut siitä, että pärjään ilman miestäkin. Keskimääräinen mies ahdistuu suunnattomasti kaikesta sovinnaisesta, anna hänen maistaa omaa lääkettään ja virittele oma ihastus!
Ei. Oletan että koska puhut avioliitosta niin miehesi liittyy tuohon yh-äitiin - asenteesi tulisi olla "miehesi rikkoi avioliittosi."
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 13:08"]
Ei. Oletan että koska puhut avioliitosta niin miehesi liittyy tuohon yh-äitiin - asenteesi tulisi olla "miehesi rikkoi avioliittosi."
[/quote]
Kiitos tarkennuksesta, olen niin onneton pettynyt ja loukattu että hyvä kun täällä on noita palstapoliiseja jotka vahtii. Ajatukset sekaisin, en pysty ajattelemaan johdonmukaisesti.
Joka tapauksessa mieheni aloitti Yh-äidin kanssa jotain sellaista mikä loukkasi minua hyvin syvästi ja mitätöi koko elämäni ja avioliittoni.
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 13:12"]
sitten miehesi joutikin mennä :DDD yhäreissä on tulevaisuus :)
[/quote]
Olet siis sitä mieltä että tämä on mieheni puolelta ollut hyväksyttävää käytöstä ja Yh-äiti parempi?
ap.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 21:15"]
[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 20:37"]En ole katkera, mutta kuitenkin... Miehesi ei enää rakasta sinua. Eikä sinulla ole ollut korvaa kuunnella miehesi tuntemuksia, jos hän on niistä yrittänyt sinulle kertoa. Vaikka avioliitossa sitoudutaan loppuelämäksi toiseen, se ei ole mikään elinkautinen. Olet enemmän kiinni avioliiton mielikuvissa kuin todellisuudessa.
Vihantunteet purat yksinhuoltajaan, koska sinusta on itsestäsi tulossa kovaa vauhtia sellainen.
[/quote]juu , kumpa olisi saanut suunsa auki mutta haki sielunkumppanuutta muualta. Lapset täysi-ikäsiä.
[/quote]
Onhan tuossa tilanteessa edes jotain myönteistä. Et ole niin sidoksissa kuin vastaava jätetty pienten lasten äiti. Olet vapaa keskittymään omaan hyvinvointiisi, jos tähän asti olet laittanut perheen itsesi edelle.
Yh-äidin lapsiarki ei ole kovin romanttinen näkymä miehellesi pidemmän päälle. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, ennen pitkää. Mutta miksi edes ottaisit sen miehen takaisin? Prosessia voit nopeuttaa laittamalla ukon heti pihalle yhteisestä kodistanne. Tulee realiteetit nopeammin vastaan pilvilinnoissa leijujalle. Miksi mahdollistat hänelle tilanteen, jossa kilpailuttaa naisista perhaat puolet itselleen?