Miten valmennat lastasi pärjäämään kilpailuyhteiskunnassa
...jossa korkeakoulupaikkoja ja hyväpalkkaisia töitä riitää vain pienelle osalle ihmisistä? Ostatko esimerkiksi yksityisopetusta? Ovatko ”oikeanlaiset” harrastukset, vaatteet ja tavarat tärkeitä, jotta lapsi pärjää sosiaalisessa vertailussa ja pystyy rakentamaan hyvät suhdeverkostot jo lapsuudessa ja nuoruudessa? Olisi kiinnostavaa kuulla, miten muut panostavat tähän. Koetteko ylipäätään tärkeäksi, että lapsi pääsee aikuisena kiinni ainakin keskiluokkaiseen elämään?
Kommentit (30)
Kaikki johki kilpailuyhteiskuntaan itse itsensä asettavat on naru-ukkoja. Kannattaa hankkia aivot.
Olen opettanut, ettei sellaisesta tarvitse välittää. Muiden kanssa ei tarvitse lähteä kilpailemaan eikä verrata itseään muihin. Tekee omaa juttuaan ja keskittyy siihen.
Millaiset taidot ja lähtökohdat pyrit siis lapsillesi tarjoamaan, jotta he voivat vapautua kilpailuyhteiskunnan kahleista? Pystytkö tarjoamaan omavaraisen elämän? Vai opetatko, että vähäänkin tyytyminen riittää? Vai yrittäjyystaitoja?
Haluat tai et, elämme kilpailuyhteiskunnassa ja kilpailu vain kiihtyy globalisaation edetessä. Lapset altistuvat sosiaaliselle vertailulle ja paremmuusjärjestykseen laittamiselle viimeistään koulussa. Minun nähdäkseni koululaitos toimii yhteiskunnassa eräänlaisena suppilona/siivilänä, jonka kautta jatkokoulutuspaikat ja sitä myötä pitkälti myös työpaikat jaetaan. Toki koululaitoksella on tehtäviä on muitakin, ja varmasti tärkeämpiä, sitä en kiellä. Ap
He ovat hyvässä koulussa, ja saavat tarpeeksi hyvät puhelimet ja merkkivaatteet. Kuulostaa tyhmältä, mutta on niillä merkitystä. Koulumenestyksen tärkeyttä ei olla painotettu, mutta jostain ihmeen syystä he molemmat ovat sitä mieltä, että koulu hoidetaan kunnolla. En tiedä mistä ovat sen ajatuksen saaneet. Varmaan tuosta kävi ilmi kumpaa sukupuolta meidän lapset on.
Me keskustellaan heidän kanssa. Siis ihan kaikista maailman asioista: politiikasta, taloudesta, köyhyydestä, ympäristöasioista... tarkoitus on tietenkin opettaa näistä asioista, mutta myös opettaa ihan keskustelutaitoa. Heidän täytyy perustella kantansa, ja hyviä perusteluja kehutaan.
yritetään myös tukea heidän itsetuntoa kannustamalla, ja he saavat harrastaa haluamiaan juttuja.
Nämä ei varsinaisesti liity kilpailuyhteiskunnassa pärjäämiseen mielestäni, vaan elämässä yleensä pärjäämiseen.
Jos he päätyvät talleille hoitamaan hevosia Sysi-Suomeen, olkoon niin. Jos he päätyvät vaativiin kansainvälisiin tehtäviin, hyvä niin, kunhan ovat onnellisia.
Nykyään jo pelkästään se, ettei käytä paljon nettiä, on valtava kilpailuetu.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jo pelkästään se, ettei käytä paljon nettiä, on valtava kilpailuetu.
Mitä tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Kasvatan pojistani jänniksiä.
Tämä ei kyllä kannata.
Jänniksillä on nuorena hauskaa, mutta ne rupsahtaa nopeasti eikä onnistu yleensä kasvattamaan varallisuutta tai hankimaan elämäänsä mitään pysyvää.
30+ ovat jo aika surullisia tapauksia.
Mutta oli niillä se jännittävä nuoruus!
Nykyään on ylitarjontaa korkeakoulutetuista ihmisistä. Oikealke alalle kouluttautuva tekevän työn ammattilainen työllistyy ja tienaa paremmin.
Onnellisuus ei tule kilpailusta, tai paremmuudesta, tai siitä että tähtää muita korkeammalle. Ei mistään näistä!
Vastaus 5/6 kuulostaa asialliselta ja jalat maassa olevan henkilön ajatuksilta. 👍
Myönnetään realistisesti, missä yhteiskunnassa mennään. Sitä en oikein ymmärrä, että kilpailuyhteiskunnan olemassaolo joissain viesteissä lähes kielletään, tai siltä ummistetaan silmät. Ei se poistu työntämällä pää pensaaseen. Ei nyky-yhteiskunta Suomessa ole kollektivistinen, vaan yksilökeskeinen.
Ei tässä ole takana sellainen ajatus, että materia ja paremmuuden kokeminen muihin nähden olisivat tavoiteltavia ja onnea tuovis, vaan elintasosta.
Aika pitkälle keskinäisellä kilpailulla ne mukavat asumisolosuhteet ja siistit sisätyöt, joissa kroppa ei mene rikki, jaetaan.
Hankimme kotiimme sellaisen oravanpyörän, jossa lapsemme saavat juosta joka ilta läksyjen ja harrastusten jälkeen, kovempaa ja kovempaa.
Verkostoitumistaidot koen kaikista oleellisimpina, ja ylipäätään sosiaalisen pääoman perinnön jonka lapselleni annan.
Kielitaito myös, lapsi puhuu nyt 9-vuotiaana kolmea eri kieltä eli uusia oletettavasti tulee myöhemmin.
Hän on kohtuullisen älyn lisäksi myös symmetrinen ja viehättävä, mikä on iso etu elämässä.
Kuulen usein muilta aikuisilta, miten viehättävä ja ihanan itsevarma lapsi on.
Kerran lääkärillä käyttäessä lääkärikin sanoi minulle hiljaa lapsen huomaamatta, että on todella viehättävä lapsi.
Eiköhän tuossa ole jo tarpeeksi?
On siis normaaliälyinen, kielitaitoinen, itsevarma, sosiaalisesti lahjakas ja viehättävä - ominaisuuksia, jotka kyllä auttavat elämässä pärjäämisestä valitsee sitten minkälaisen elämäntavan tahansa.
En siis sen kummemmin stressaa, puhdasta ruokaa ja sopivasti kehittäviä virikkeitä, tavoitteellisuutta, luovaa luppoaikaa, muiden ihmisten kanssa seurustelua sekä lepoa.
En halua mennä äärimmäisyyksiin ja tehdä lapsen lapsuudesta kiireistä.
Olemme puhuneet paljon siitä, että Aasia on täynnä fiksuja nuoria, joilla on nälkä menestyä.. Ja kilpailemaan joutuu juuri tämän porukan kanssa ellei jää loppuiäkseen Taka-Hikiälle.
Extrakoulutukseen on uponnut tuhansia euroja mutta nyt on mahdollisuus, että hän pääse jatkamaan arvostetussa yliopistossa. Ja tietenkin koko peruskoulu oli yhtä tervanjuontia, joka ei olisi johtanut mihinkään ilman vanhempien puuttumista.Että panostettu on.
Kilpailuyhteiskunta on mennyttä aikaa
Vierailija kirjoitti:
Olemme puhuneet paljon siitä, että Aasia on täynnä fiksuja nuoria, joilla on nälkä menestyä.. Ja kilpailemaan joutuu juuri tämän porukan kanssa ellei jää loppuiäkseen Taka-Hikiälle.
Extrakoulutukseen on uponnut tuhansia euroja mutta nyt on mahdollisuus, että hän pääse jatkamaan arvostetussa yliopistossa. Ja tietenkin koko peruskoulu oli yhtä tervanjuontia, joka ei olisi johtanut mihinkään ilman vanhempien puuttumista.Että panostettu on.
hehe
Opetan lapsilleni erätaitoja, aseenkäyttöä, metsästystä ja kädentaitoja. Harrastavat urheilua, kokkausta, lukemista, teatteria ja musiikkia. Kai noilla taidoilla jotenkin selviää elämässä etenpäin.
” Olen opettanut, ettei sellaisesta tarvitse välittää. Muiden kanssa ei tarvitse lähteä kilpailemaan eikä verrata itseään muihin. Tekee omaa juttuaan ja keskittyy siihen.”
Mutta eiväthän ihmiset elä missään umpioissa. Jo pelkästään Suomessa on todennäköisesti tuhansia muita nuoria ja lahjakkaita ihmisiä, jotka tulevat haluamaan tehdä samaa asiaa ”omana juttunaan”. Vain osa heistä tulee pääsemään haluamalleen alalle, ja heistäkin vain osa tulee pärjäämään työelämässä hyvin. Kyllä kilpailu yleensä koskettaa kaikkia. Myös Suomi maana kilpailee toisten maiden kanssa maapallon yhä rajallisemmiksi käyvistä resursseista.
Maailma on muuttunut ja muutos vain kiihtyy.
Vai kenellä täällä on nykyisin niin varma työpaikka, ettei yhtään tarvitse vilkuilla olan taakse, tuleeko sieltä joku pätevämpi ohi ja vie paikkasi?
Itse tulin siihen tulokseen et erosin, kun vaikutti että puoliso alkoi väkisin ahdistaa oravanpyörään. Siis valitti tosissaan niin että keskipalkka ei riitä, pitää olla top 10% kuten vanhempansa.
Juuri pyysin lyhennetyn työajan. Oon sivutyössä luovalla alalla ja päätyössä alempi basic toimihenkilö.
Lapset oon koittanut opettaa ymmärtämään, miten erityislaatuisilla lähtökohdilla saadaan elää. Historian ja maailman näkökulmasta suomalaisella pienipalkkaisella yh:llakin on kaikki hyvin. Arvostamaan pieniä juttuja, käyttämään aikansa luovasti. Arvioimaan itse sen, mikä on omassa elämässä tavoiteltavaa. Toisaalta ymmärtämään, että esim. taidot tuottaa onnea ja hyvää, mutta niiden hankkiminen vaatii työtä. Ei tartte kilpailla eikä voittaa, mutta jos ei yritä tosissaan, se yleensä jää harmittamaan.
Muksut on fiksuja, uskon että pärjäävät. Toki on todennäköistä että jotain perintöäkin heille on, mutta ei niiden varaan voi laskea. Silloin selviytyy kun tietää, ettei oikeasti tarvitse juuri mitään.
Kasvatan pojistani jänniksiä.