GALLUP: Kamalinta alatiesynnytyksessä? Kaikki mukaan! :)

Supistukset tuli toisesta lapsesta niin tiheeseen, että mua alko oksettamaan, kun tuntu ettei happi riitä.... Siitä aiheutu myös ihan hirvee paniikki! 

Ja toinen oli just toi repeytymien tikkaaminen! Hyi helkkari..

synnytyksestä ei mitään kauheaa. oli nopea synnytys, ei ehditty antaa kivunlievitystä mutta en sitä lopulta tarvinnutkaan.

No kamalaa oli se, että supistukset oli kovia kotona ja ajattelin että tällaistako se nyt sitten on sen 12 tuntia mitä ensisynnytys kestää. No, sairaalaan kun päästiin niin helpotti kun kuulin että olinkin jo 9 cm auki.

Kamalinta oli tulehtunut 2-asteen repeämä/episiotomia, mutta se nyt ei ole synnytystä. Se oli todella kipeä, viikkotolkulla. Jossain 2kk kohdalla alkoi vasta helpottaa.

Minulla on ollut kohtuu mukavat alatiesynnytykset, mutta kamalinta on ollut ensimmäisen synnytyksen jälkeen vatsan runnominen. Se sattui kun täti jotakuinkin pahoinpiteli kohtua, että saisi kaikki ulos kun oli jotain materiaalia vielä kohdussa. Onneksi seuraavassa kahdessa vältyin tuolta runnomiselta. Ekassa myös ponnistusvaihe oli puuduttavan pitkä ja meinasi usko loppua, että sieltä mitään lasta tulee. Näin jälkeenpäin olen kyllä ihan tyytyväinen, että oli hidas ponnistusvaihe kun näin vältyin epiosotomialta ja isommilta repeämiltä kun oli iso lapsi.

Viimeinen puoli tuntia synnytyksestä on kyllä aina aika kivuliasta, mutta sentään voi lohduttaa itseään siinä tilassa, että kohta se on ohi.

Se kun kätilö hosui ponnistamisen kanssa ja en olisi saanut tehdä töitä omaan tahtiin sen mukaan mitä kroppa sanoo. Kun sydänäänissä ei ollut vikaa niin en suostunut hosumaan eikä siitäkään sen enempää tarvinnut kinastella. 

Kertonee siitä että mitään kamalaa synnytyksessä  ei siis ollut kun mun valittamisen aihe on tuollainen :D 

Siirtymävaihe oli kamalinta 

Se että 20 kandia oli katsomassa kun kätilö työnsi käden römpsään.

Se että 20 kandia oli katsomassa kun kätilö työnsi käden römpsään.

Se, että se johtaa vanhemmuuteen.

Se, että lääkäri mokaili II asteen repeämien ompelussa ja jouduin lisäksi odottamaan loppuun ompelua yli puoli tuntia, koska lääkärin vuoro päättyi ja vain häippäsi kesken kaiken!

Ekassa synnytyksessä repesin jonkin verran, ja ompelu tehtiin ilman kivunlievitystä. Se sattui aivan järkyttävästi, silmissä salamoi ja meinasi taju mennä. Muu (luomu)synnytyksen kipu oli ihan olematonta verrattuna siihen. Kaksi seuraavaa synnytystä olikin sitten älyttömän helppoja, kivutkin luokkaa kuukautiskipukrampit, ei repeämiä tms.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 11:08"]

Se että 20 kandia oli katsomassa kun kätilö työnsi käden römpsään.

[/quote]

Mä ainakin kiellän kaikkien opiskelijoiden läsnäolon synnytyksessä, haluan kätilön ja mahd. lääkärin kskittyvän synnytykseen, enkä opiskelijoiden ohjaukseen. Enkä halua saliin yhtään ylimääräistä ihmistä enkä häiriötekijää.

Mulla myös iskiaskipu synnytyksen aikana, itse synnytys oli helpompi nakki.

Kipu, joka meni niin pahasti yli, että luulin kuolevani.

Lähinnä synnytyksen jälkeiset päivät, hirvee kipu ja vuoro epparista, vessalla käynti ja jopa suihkuttelu tuntu hirveelle ja inhottavalle, en uskaltanut oikein koskeakaan alapäähän 

Synnytin kuopuksen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, käytössä oli ainoastaa ilokaasu. Synnytyksen jälkeen minulle oli ommeltava kolme tikkiä. Nämä ommeltiin ilman puudutusta. Jotain puudutussuihketta kätilö hieman ruiskutteli iholle, mutta ei se mitään auttanut. Melkein potkaisin kätilöä ja toinen hoitaja joutui pitämään kiinni, että toinen sai ommeltua. Miksei tässä voi antaa jotain paikallispuudutusta, ihan eläimellistä tuollainen että ilman puudutusta tikataan. Tunsin kun se lanka meni ihon läpi ja neulalla tökittiin.

Ensimmäisessä synnytyksessä sain pahat repeämät, mutta silloin olin ottanut epiduraalipuudutuksen, joten tikkaamista en tuntenut ollenkaan.

Lopun supistukset, kun ne tuli niin peräkkäin ettei ehtinyt välissä yhtään hengähtää. Ja ponnistus, se karmea polttelu alapäässä kun lapsen pää venytti synnytyskanavan äärimmilleen. Sen alle jäi supistuskipukin.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeinen tikkien laitto! Kätilö ei laittanut kunnon puudutusta ja alkoi huutaa, jos vähänkään liikahdin. Itkin koko tikkauksen ajan (17 tikkiä). Seuraavassa opiskelija laittoi tikit eikä sattunut ollenkaan, silloin aloin itkeä helpotuksesta :D

No ei se ponnistusvaiheen kramppisupistuskaan kyllä herkkua ollut, en meinannut saada happea ja taisin pyörtyä, kun joku läpsi mua naamaan. Mutta silti tuo tikkien laittaminen jätti lähtemättömät arvet myös sieluun. Kolmatta kertaa raskaana ja kukaan ei todellakaan enää töki alapäätäni ilman kunnon puudutusta!

Imukupin laitto paikalleen, ehdottomasti pahinta.

Kipu oli hirveintä molemmissa synnytyksissä ja se että epiduraali ei toiminut. Avautumisvaiheen lopun/siirtymävaiheen kivut pahimmat, esikoisen kanssa myös ponnistusvaihe oli tosi kivulias pään virheasennon takia. Ekassa synnytyksessä myös koko synnytyksen kesto sekä ponnistusvaiheen kesto olivat hirvittävän pitkiä.

Kaksi vauhdikasta synnytystä, ekan kesto 3 tuntia ja toisen 1,5 tuntia. Ekassa ei ollut oikeastaan mitään kamalaa, ehdin saada epiduraalinkin. Mutta toisessa ei ehditty lääkitä ollenkaan, paikat oli vielä kiinni, kun pääsimme sairaalaan ja puolentoista tunnin päästä oli vauva sylissä. Pahinta oli ponnistuvaihe, kun supistukset olivat tolkuttoman kovat ja tiheät ja olisi pitänyt ehtiä hengittää, jotta jaksaa ponnistaa. Ja vauva oli monta kertaa ihan hollilla ja aina vetäytyi takaisin. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja avautumiseen meni siis maksimissaan tunti.

Eli vastaan ponnistusvaihe ilman kivunlievitystä.

Toipuminen oli kyllä nopeaa. Episiotomia tehtiin mutta pystyin heti istumaan ihan normaalisti.