Ostin pojalle vain neljä pakettia,
mutta niitä on tullut jo 17. Ostin pojalle lahjaksi PS4 pelikonsolin, siihen Skylanders aloituspakkauksen, temppupotkulaudan ja Lego paketin. Nyt isovanhemmat ovat ostaneet pelin 3DS koneelle, Angry brids jutun, Planes jutun ja karkkia pakkauksen sekä mahdollisesti muutamakin. Nämä ovat kertoneet. Yhdeltä kummilta tuli kolme pakettia. Toiselta kummilta yksi paketti, kolmannelta ja neljänneltä kummilta kaksi paketti eli yhteensä 4. Eli nyt on jo pojalle ainakin 16 pakettia lahjoja ja lisää saattaa hyvinkin olla tulossa.
Täällä on keskuteltu siitä että lahjoja ei saisi olla montaa. Millä ihmellä saan tämän määrän rajoitettua? Enhän itse ostanut kuin neljä lahjaa joita poika toivoi. Miten te muut onnistutte siinä että lapsi saa vain muutaman lahjan?
Kommentit (34)
Olen sopinut muiden sukulaisten, paitsi isovanhempien kanssa, että ei ostella lahjoja toistemme lapsille. Isovanhemmilta tulee yhdet toivelahjat, onneksi noudattavat tätä toivetta. Me vanhemmat ostamme lisäksi n. 4-5 lahjaa, jotka ovat laadukkaita ja toivottuja. Vähemmän on enemmän. Krääsää, joka kestää hetken tai unohtuu laatikon pohjalle jo seuraavana päivänä ei tule. Sekin on koettu.
Sovitaan ettei vaihdeta kaikkien sukulaisten kesken lahjoja, koska muuten niiltä tulisi vain jotain tarpeetonta ja turhaa. Itse hankitaan sitten ne toivelahjat.
Yllätys kyllä, mutta näistä pojan lahjoista suurin osa oli toivelahjoja. Kärsää ei tullut. Se mikä ei ehkä ollut toivetta niin karkit ja suklaa, mutta hyvin nekinkelpaavat:)
Isovanhemat ostavat toiveita ja lisäksi tosiaan soittivat kaupasta kysyivät mikä peli 3DS:n ja kärryssä on lisäksi tätä ja tätä sarjaa onko nämä ok? Ne tosiaan tietävät mitä lapsi haluaisi ja ostavat niitä toiveiveiden lisäksi. Samoin muutamat kummit kysyvät. Ne jotka ei kysy ostavat kuitenkin hittijuttuja, kuten vasta ilmestynyt DVD, vasta ilmestynyt peli jne. Tosiaan mielestäni pelikone jne. On liian kalliita toiveita kenellekään muulle kuin omalle vanhemmalle.
Meidän tyttö (8 kk) sai eilen yli kymmenen (!) pakettia. Tänään hän saa vielä lisää (!) paketteja, koska eilen hän sai "vain" miehen suvulta paketteja. Kauhistuttaa. Ei hän edes ymmärrä vielä!
Mä yritin rajoittaa.. Alunperin ajattelin että yhdet toivelelut ja sitten ehkä joku yhteinen matka (jolle ei olla koskaan päästy, iso perhe ja yh olen) säästyvillä rahoilla. No ne ainoat toiveet oli sitten 70-80€ hintaisia. Sitten jotain pientä järkevää ja tarpeellista siihen päälle tyyliin vaatetta, kimaltavaa suihkusaippuaa, hiuspinnejä niin johan nousi tyttöjen lahjat jo 120-130€/lapsi. Ja paketteja on jotain 6-7 kpl. Ja tottakai sitten pojillekin pitää useampi paketti saada, lahjakortteja lähinnä kun vaatteita toivoivat (teinejä jo). Idea oli ettei tarpeetonta roinaa hankita ollenkaan. Minua ällöttää kulutusjuhla mikä näyttää olevankin kasvava trendi. Alunperin piti aineettomia lahjoja hankkia, mutta tulipa tavaraakin osteltua vaikkakin tarpeellista. On meillä ollut niitä 20 pakettia leluja/lapsi jouluja, mutta ei kiitos enää. Mun upeat lapseni ovat samaa mieltä, 19v toivoi sukkia ja pitkiä kalsareita, 18v sukkia, 11v sahaa ja että ukki opettaisi tekemään varsijousen, 10v toivoi mummilta jotain mummin tekemää lelua ja liimaa jolla voi liimata puupalikoita, 8v toivoi huopaa josta voi ommella jotain. Ihan mahdottoman hellyttävät toiveet, en tiedä mikä niille nyt yhtäkkiä tuli<3 kyllästyminen romuhelvettiin kenties? Lapset taisi onnistua tässä projektissa "materialismin kitkeminen joulusta" vähän paremmin kuin äitinsä.
Joo, minäkään en aikoinut ostaa oikein mitään, mutta kummasti niitä on taas kertynyt. Ei kylläkään mun mielestä isovanhempien ja kummien tarvi ostaa montaa lahjaa per lärvi, ja tietysti pariskunta lasketaan vaan yhdeksi antajaksi. Meillä ei lasten kaikki kummit edes osta mitään, esim. mun nuorempi pikkusisko on toisen kaksospojan kummi, mutta ei ole tainnut koskaan poijille ostaa mitään, ei edes sille kummipojalle. Ei sisko ole kyllä mullekaan koskaan mitään ostanut, kuten ei pikkuvelikään (miehen jotenkin vielä ymmärrän että ei osaa ostaa) Minä ostan yleensä kaikille sisaruksille ja sisarusten lapsille. Saattaa olla että joskus ostan useamman jutun, mutta yleensä laitan sitten yhteen ja samaan pakettiin kaiken pikkusälän.
Meillä pojat saa nyt lähes kaiken toivomansa ja muutakin, ovat tietysti lelukirjat luetelleet läpi että haluan tuon ja tuon, mutta joulupukin kirjeeseen laitetut pitäisi mun mielestä toteuttaa. Toinen poika vaan toivoi yli 60€ robottikoiraa, mutta sitä ei tule saamaan, se on mun mielestä tarkotettu isommille. Toinen poika taas toivoi paitaa jossa Salama, Jasu Juntti ja mikä sen kolmannen auton nimi nyt oli, kilpailee, ja tämä yks lentää radalta ja rengas irtoaa, mutta eihän tuollaista paitaa ole olemassakaan. Poika luottaa että pukilta voi toivoa mitä vaan :)
Suurinta tavaratulvaa yritän sillä estää, että sanon niille jotka ostaa jotain, että mitä kannattaa ostaa, ja osa antaakin sitten rahana, nytkin pojat sai kahdelta taholta rahat luistimia varten.
Meillä lasten toiset isovanhemmat tykkäisivät antaa useamman paketin, mutta ollaan rajoitettu niin, että 1 lahja/lapsi, koska muiltakin sukulaisilta tulee paketteja ja siihen kummit jne. päälle. Itse ostetaan yleensä muutama lahja, usein niin, että yksi isompi (joku toivottu juttu) ja sitten pari pienempää. Lapset on aika pieniä vielä ja viime joulunakin kävi niin, etteivät edes jaksaneet avata kaikkia paketteja, joita oli 10-15/lapsi. Nro 21 tavoin laitetaan toiveita tietyille tahoille, jotta saadaan lahjatulvaa jotenkin järkevöitettyä edes.
Itsekin mielelläni annan lahjoja ja etenkin lapsille, mutta joku järki vaan on pidettävä, koska eihän ole järkeä vetää mitään lahjaövereitä, kun lapset ei edes jaksa avata niitä paketteja.
[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 15:54"]
Me ostetaan aina vain yhdet lahjat, koska paketteja tulee joka tapauksessa sukulaisilta noin 20 per lapsi. Sukulaiset kysyvät yleensä lahjatoiveita, joten osaamme vähän vihjata mieluisista lahjoista. Osa tulee myös rahana, jolla voi ostaa tarpeellista (esim. nyt toiselle lapselle kallis villahaalari), joita emme edes laita pakettiin. Eli kovin hyvin ei onnistu pakettimäärän rajoittaminen, mutta ainakaan itse ei osteta montaa lahjaa, kun niitä muutenkin tulee.
[/quote]
AP tällä taas. Löysin taas tämä ketjun ja ehdin koneelle. Meilläkin kummit ja isovanhemmat kysyvät lahjatoiveita, mutta minusta pelikone ja temppupotkulauta oli niin kalliita toiveita että niitä en kenellekään sanonut vaan päätin ostaa ne itse, koska ne oli ykköstoiveita. Lahjatoiveiksi sanoin sitten halvempia toiveita pojan listalta esim. tietty DVD tai Lego paketti sarjasta X. Tälle yhdelle kummille sanoimme yhden lahjatoiveen, mutta kummi antoi pojalle kolme pakettia eli sillä on yleensä ollut se mitä toivoi ja jotain muutakin sen ikäisten toivejuttua.
Joskus poika on saanut rahaa lahjaksi, mutta en osta sillä vaatteita koska mielestäni se on vanhempien tehtävä hankkia vaatteet. Villakerraston ostin jo pojalle ja myös sai sen jo. Jos poika on saanut rahaa on yhdessä mietitty mitä haluaisi ostaa ja menty kauppaan hakemaan. Koko rahan on saanut itse käyttää siihen mihin haluaa. Ostokset on ainakin tähän asti ollut järkeviä eli ei esim. karkkia 100e:lla, koska kotona on juteltu läpi vaihtoehtoja mitä sillä rahalla saa ja kaupassa osannut katsoa sen tasoisia juttuja.
AP
Rajoita sitä omaa ostamistasi, jos isovanhemmilla on ongelmia rajoittaa lahjojen hankintaa. Jos sinä olisit ostanut vain yhden lapsen toivoman lahjan ja jakanut ne muut muille lahjan ostajille lapsen toiveina, olisi pysynyt paremmin määrä kurissa. Tänä vuonna lahjoja tulee paljon, ensi vuonna yrität uudestaan rajoittaa sukulaisten ja kummien lahjatulvaa. Vain yksi lahja jokaiselta, kiitos.
Lapset ovat saaneet aina paljon paketteja. Siitä on tullut ongelma kun ovat tulleet teini-ikään. Toiveet ovat kalliita ja toivoissa suuri lahja määrä. Ymmärrän heitä kyllä koska vuosia hautautivat lahjoihin. Olemme itse tämän aiheuttaneet.
Nyt tekisin toisin, lahjoja tulisi vähän.
mun lapsi saa multa yhden paketin,
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/15225/dmfnh/BRIO-Railway-Monorail-lentokenttasetti
tämän haluaa ja tämän saa. Mun vanhemmilta tulee iso laatikko pingispalloja, myös halusi.
Toinen kummi antoi mäkistä saaman kirjan ja toinen osti rukkaset.
4 pakettia yhteensä. Ex ei anna mitään eikä toiset isovanhemmat.
Mutta tiedän että 2 on tosi mieleistä ja kirja luetaan iltasatuna, rukkaset otetaan heti käyttöön, hyvä tulee
t 1 lapsen yh
Meidän 12-vuotias poika saa vain 4 pakettia. 3 vanhemmilta: takki, kirja ja cd-levy. Kummeilta tulee rahaa. Isovanhemmat eivät ole elossa ja me vanhemmat olemme ainoita lapsia.
[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 06:57"]
Ystäviä? Ostaako ystävännekin lahjoja?
Meillä ei sukulaisten kesken osteta lahjoja, koska miehen suku on niin valtava, että itse kukin menisi konkurssiin jos alettaisiin lahjoja vaihtaa. Jokainen ostaa vain omilleen. Mummokaan ei hanki, koska ei kansaneläke riitä hankkia edes pientä yli 20 lapsenlapselle. Mun veli ostaa, kun hänellä lapsia ei ole itsellä ja hän tykkää lahjoa ihmisiä. Nyt kun ovat isompia, antaa rahaa.
[/quote]
Ostaa myös ystävät. Poika sai myös esim. työkaveriltani paketin. Meillä töissä on tapana vaihtaa paketteja muutaman työkaverin kesken. Paketit on pieniä muistamisia. Yksi työkaveri ostaa myös pojalleni paketin. Hänen omat lapsensa on jo aikuisia joten toisin päin en osta. Poika sai paketin myös mummon kaverilta samalla kun hän toi paketin mummolle. Hänelläkin omat lapset aikuisua, mutta ei lapsenlapsia. Myös serkkuni perheineen toi paketin pojalle kun kävi kylässä. Serkkuja minulla on monta ja kaikkien kanssa ei nähdä usein. Tämän serkun kansaa muutaman kerran vuodessa synttäreillä jne.
Paketteja tuli myös useampia yhdeltä. Kuten sanoin jo aloituksessa yksi kummi osti kolme pakettia. Ison pelipaketin konsolille, lapsen lempiaiheisen tietotehtäväkirjan ja karkkia. Toinen kummi jonka epäilin antavan yhden paketin antoikin kaksi pakettia. ison karkkipakkauksen ja lelun. Jne. Siitä niitä kertyy.