Avopuolisoni himouskovainen perhe ahdistaa

jos olet rohkea, ei tarvitse näytellä.

jos ne eivät osaa käyttäytyä, ei se ole sinun vika.

jos ovat terveitä ja kunnioittavat Suomen lakia

ja tapoja, niin hyväksyvät, että sulla voi olla

toinen vakaumus tai usko tai olla olematta.

itse olen uskossa (sillai klassisesti, eli

Augustinuksen ja Nikean tunnustuksen mukaan),

ja koen monenlaisia himoja. Olenko himouskovainen?

En tosin "usko" himoihin samalla tavalla kuin esim.

mitä uskon Raamatun kertomuksiin.

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 13:31"]

jos asia on niin perin juurin vastenmielinen, tulee mieleen, että ehkä ko. henkilö ei sittenkään ole niin sinut asian kanssa, kuin väittää.

[/quote]

Onpas älytöntä logiikkaa.

minkälaisia samanlaisia ovat fundamentalistit?

itse tunnen 100 "fundamentalistia"

 eli siis sellaisia luthersäätiön tai paavalin synodin 

tai tunnustuksellisen luterilaisen kirkon jäseniä,

mutta vaikea keksiä heistä mitään sen isompaa yhtäläisyyttä

kuin muistakaan ihmisistä.

Hyvä juttu ettet ole naimisissa, ei ole pakko katsella ja kuunnella tuota!

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 13:31"]

On myös ero tuputtamisella ja asian esillä pitämisellä. Monet uskovat katsovat tehtäväkseen pitää uskon sanomaa esillä, esim kertovat avoimesti uskostaan silloin, kun asia tulee luontevasti esille, saattavat antaa jotain hengellistä luettavaa tai joskus kutsua tilaisuuksiin. Minusta sellaisesta loukkaantuminen on nipottamista. sen sijaan voi kohteliaasti kieltäytyä ja kertoa, että on vaikka ateisti eikä ole kiinnostunut keskustelemaan uskonnosta. Jos uskovainen tämän jälkeenkin jatkaa jankkaamista, mennään jo tuputtamisen puolelle. 

Henk koht en vaan ole koskaan jaksanut ymmärtää ihmisiä, jotka loukkaantuvat ja ahdistuva kuollakseen siitä, että heidän kuultensa joku puhuu uskostaan. jos asia on niin perin juurin vastenmielinen, tulee mieleen, että ehkä ko. henkilö ei sittenkään ole niin sinut asian kanssa, kuin väittää.

[/quote]

KIRJOITIT TODELLA HYVIN! En itsekään ole ikinä tajunnut käsitettä "himouskovaine" en ole ikinä sellaisia ihmisiä tavannut. Joulunvietosta sen verran, että mielestäni koti jossa joulua vietetään saa päättää myös tavasta. Jos se ei sovi muille pysykööt poissa. Itse en halua mennä paikkoihin joissa tyrkytetään viinaa, kiiroillaan jne. Koska olen uskovaine sellainen seura ei kiinnosta. Itse olen aina ihmetellyt esim tuota alkoholin tyrkyttämistä kun selvä kielto ei riitä vaan pitää onta kertaa selittää ja rautalangasta vääntää että en halua.Myöskin kartan seuraa jossa kiroillaan. Ystäväni eivät kiroile kuulteni vaikka muuten niin tekisivätkin ja minä en paasaa heille koko ajan Jumalasta. Molemmat tietävät että tuo on uskossaja tuo ei ja kunnioitetaan toisen "reviiriä".

[quote author="Vierailija" time="18.12.2013 klo 12:19"]

Onko avomiehesi kuitenkin normaali? Yleensä kotitausta vaikuttaa jotenkin, vaikka tietoisesti vastustaisikin sitä.

--

Voisiko ratkaisu olla yltiöavoimuus tämän perheen kanssa:niin kuin tässä aloituksessa, että olet uskonnoton etkä halua keskustella asiasta, etkä myöskään osallistua heidän palvontamenoihinsa millään lailla.

--.

Joskus totuus toimii yllättävän hyvin.

[/quote]

Tuon ensimmäisen lauseen vuoksi en viitsi koskaan kertoa ihmisille heti, että taustani on uskonnollinen: olen ollut 20 vuotta ateisti eikä uskonto vaikuta elämääni muuten kuin siten, että otan vanhempani huomioon siellä käydessä. En "vastusta" uskontoa sen enempää kuin jotain poliittista puoluetta, ellen kohtaa väärinkäytöksiä, joihin puuttua. Mutta huoh, kyllä sen täytyy olla totta, että uskisperheen lapsi on ikuisesti hihhuli, vähän samaan tapaan kuin vangin lapset ovat aina rikollisia. 

Neuvosi ovat kyllä ihan hyviä, olen itse toiminut juuri olemalla avoin. Emme keskustele uskonnosta vanhemopien ja sisarusten kanssa ja pysyn hienotunteisesti poissa, jos on luvassa jotain sen henkistä. 

Jo on porukkaa!! Siis aika vihamielistä sakkia!

Eli he uskovat himoihin? Aika liberaalilta porukalta kuulostaa.

Itse tulen sinänsä ateistisesta perheestä, mutta toisen vanhempani suku on himouskovaista. Meidän kasvatuksessamme se ei näkynyt oikeastaan mitenkään, mutta tuli esille jouluina ynnä muina perhejuhlina sekä uskovaisten isovanhempieni luona vieraillessa.

Ehkä ongelmana oli enemmän se, että uskovaisesta taustasta tullut vanhempani ei saanut koskaan suutaan kunnolla auki, koska ei halunnut loukata omia vanhempiaan. Siksi meidän muiden täytyi aina yhteisinä hetkinä taipua isovanhempieni mieleiseen käytökseen (esim. jouluna lukea raamattua), mikä johti siihen, että viimeistään teini-ikäisenä aloin tuntea katkeruutta ja negatiivisia tuntemuksia isovanhempiani kohtaan (heidän läsnäolonsa oli yhtä kuin ankeuttajan läsnäolo).

Sanoisin ap:lle, että on mahdollista, että avopuolisosi tausta ei näy eikä tule missään vaiheessa näkymään teidän yhteisessä kodissanne ja mahdollisten lasten kasvatuksessa, mutta se kyllä näkyy, jos hän ei ole katkaissut napanuoraansa vanhempiinsa ja valitsee aina heidän puolensa eikä sinun. Jutelkaa asia selväksi. Meidän perheessämme oli perisuomalainen puhumattomuuden kulttuuri, mikä ei ollut toimiva tapa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että sinua ahdistavat omat ennakkoluulosi enemmän kuin mikään todellinen käytännön tilanne.

Olisi myös kiva tietää, mitä tarkoitat lahkolla. Esim. luterilaisen kirkon herätysliikkeet eivät ole lahkoja, eikä sitä ole myöskään Vapaakirkko tai Helluntaiherätys (jossa on monta kertaa enemmän jäseniä maailmanlaajuisesti kuin ev.lut. kirkoilla).

No samaa hörhöilyä ja propagandaa kuitenkin harrastavat. Lahko tarkoittaa puhekielellä juuri tuollaista.

Epäilen, ettei kaikilla vastanneilla ole omakohtaisia kokemusta "himouskovaisten" kanssa elämisestä.

Mieheni on lestadiolaisperheestä ja eronnut liikkeestä vasta aikuisiällä. Sittemmin erosi myös ensimmäisestä vaimostaan, jonka nai hyvin nuorena uskon takia. Hän itse puhuu lahkosta. Edelleen on läheinen vanhempiensa kanssa, mutta kaikkien sisarusten kanssa ei enää ole tekemisissä. Monella muulla liikkeestä eroaminen tarkoittaa samalla eroa koko suvusta.

Käytännön arjessa uskonto näkyy meillä lähinnä vieraillessa vanhempiensa luona. Siellä käytös pidetään hillittynä. Miehen lapset saavat halutessaan käydä rippikoulun muiden ev. lut. lasten tapaan. Lestadiolaisuuteen lapsia ei kasvateta emmekä miehen kanssa ole lainkaan seurakunnan jäseniä.

Osalla uskovista on kovin jyrkkä kanta maallisia kohtaan. Myös syyllistäminen on yleistä, esimerkiksi sairautta voidaan pitää jumalan rangaistuksena ja sairas leimataan huonoksi ihmiseksi. Saatetaan myös oikeuttaa itselle enemmän vapauksia kuin kaverille, joka ei ole uskossa, eikä tämä ole perinteistä oman edun ajamista vaan he todella kuvittelevat olevansa arvokkaampia.

Jotain hyvääkin lahkolaislapsuudesta on seurannut. Mies on oppinut huomioimaan muut eläessään 9 sisaruksen kanssa ja käytös on aina pitkäpinnaista ja kohteliasta.

On ole onnellinen jos tulet "hyljityksi"! Miksi haluaisit olla tekemisissä pimahtaneiden ihmisten kanssa yhtään enempää kuin on pakko?

Sano että uskot jumalaan nimeltä Guggelisguu ja se tarkottaa että aina täydenkuun aikaan sun pitää ulvoa kuus tuntia, ja niiden on nyt vaan hyväksyttävä tämä jos haluavat seuraasi.

Uskonnot on SONTAA.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, ettei kaikilla vastanneilla ole omakohtaisia kokemusta "himouskovaisten" kanssa elämisestä.

Mieheni on lestadiolaisperheestä ja eronnut liikkeestä vasta aikuisiällä. Sittemmin erosi myös ensimmäisestä vaimostaan, jonka nai hyvin nuorena uskon takia. Hän itse puhuu lahkosta. Edelleen on läheinen vanhempiensa kanssa, mutta kaikkien sisarusten kanssa ei enää ole tekemisissä. Monella muulla liikkeestä eroaminen tarkoittaa samalla eroa koko suvusta.

Käytännön arjessa uskonto näkyy meillä lähinnä vieraillessa vanhempiensa luona. Siellä käytös pidetään hillittynä. Miehen lapset saavat halutessaan käydä rippikoulun muiden ev. lut. lasten tapaan. Lestadiolaisuuteen lapsia ei kasvateta emmekä miehen kanssa ole lainkaan seurakunnan jäseniä.

Osalla uskovista on kovin jyrkkä kanta maallisia kohtaan. Myös syyllistäminen on yleistä, esimerkiksi sairautta voidaan pitää jumalan rangaistuksena ja sairas leimataan huonoksi ihmiseksi. Saatetaan myös oikeuttaa itselle enemmän vapauksia kuin kaverille, joka ei ole uskossa, eikä tämä ole perinteistä oman edun ajamista vaan he todella kuvittelevat olevansa arvokkaampia.

Jotain hyvääkin lahkolaislapsuudesta on seurannut. Mies on oppinut huomioimaan muut eläessään 9 sisaruksen kanssa ja käytös on aina pitkäpinnaista ja kohteliasta.

Oudosti minäkin, yhden veljen seurassa kasvanut, olen oppinut huomioimaan muut ihmiset ja olemaan pitkäpinnainen ja kohtelias, paitsi jos kyseessä on totaalityperys.

En näe näissä kiihkolahkoissa yhtään mitään hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, ettei kaikilla vastanneilla ole omakohtaisia kokemusta "himouskovaisten" kanssa elämisestä.

Mieheni on lestadiolaisperheestä ja eronnut liikkeestä vasta aikuisiällä. Sittemmin erosi myös ensimmäisestä vaimostaan, jonka nai hyvin nuorena uskon takia. Hän itse puhuu lahkosta. Edelleen on läheinen vanhempiensa kanssa, mutta kaikkien sisarusten kanssa ei enää ole tekemisissä. Monella muulla liikkeestä eroaminen tarkoittaa samalla eroa koko suvusta.

Käytännön arjessa uskonto näkyy meillä lähinnä vieraillessa vanhempiensa luona. Siellä käytös pidetään hillittynä. Miehen lapset saavat halutessaan käydä rippikoulun muiden ev. lut. lasten tapaan. Lestadiolaisuuteen lapsia ei kasvateta emmekä miehen kanssa ole lainkaan seurakunnan jäseniä.

Osalla uskovista on kovin jyrkkä kanta maallisia kohtaan. Myös syyllistäminen on yleistä, esimerkiksi sairautta voidaan pitää jumalan rangaistuksena ja sairas leimataan huonoksi ihmiseksi. Saatetaan myös oikeuttaa itselle enemmän vapauksia kuin kaverille, joka ei ole uskossa, eikä tämä ole perinteistä oman edun ajamista vaan he todella kuvittelevat olevansa arvokkaampia.

Jotain hyvääkin lahkolaislapsuudesta on seurannut. Mies on oppinut huomioimaan muut eläessään 9 sisaruksen kanssa ja käytös on aina pitkäpinnaista ja kohteliasta.

Oudosti minäkin, yhden veljen seurassa kasvanut, olen oppinut huomioimaan muut ihmiset ja olemaan pitkäpinnainen ja kohtelias, paitsi jos kyseessä on totaalityperys.

En näe näissä kiihkolahkoissa yhtään mitään hyvää. 

Vika kappale taisi olla loppukevennys.

Vierailija kirjoitti:

On myös ero tuputtamisella ja asian esillä pitämisellä. Monet uskovat katsovat tehtäväkseen pitää uskon sanomaa esillä, esim kertovat avoimesti uskostaan silloin, kun asia tulee luontevasti esille, saattavat antaa jotain hengellistä luettavaa tai joskus kutsua tilaisuuksiin. Minusta sellaisesta loukkaantuminen on nipottamista. sen sijaan voi kohteliaasti kieltäytyä ja kertoa, että on vaikka ateisti eikä ole kiinnostunut keskustelemaan uskonnosta. Jos uskovainen tämän jälkeenkin jatkaa jankkaamista, mennään jo tuputtamisen puolelle. 

Henk koht en vaan ole koskaan jaksanut ymmärtää ihmisiä, jotka loukkaantuvat ja ahdistuva kuollakseen siitä, että heidän kuultensa joku puhuu uskostaan. jos asia on niin perin juurin vastenmielinen, tulee mieleen, että ehkä ko. henkilö ei sittenkään ole niin sinut asian kanssa, kuin väittää.

Kyllä minä ainakin raivostun, en loukkaanu tai ahdistu, mutta raivostun, jos joku jatkuvasti tuo esiin jotain omituisia uskomuksiaan ja sääntöjä, kuten vaikka että naisen hiukset eivät saa näykyä tai muuta idioottimaista. En halua kuulla tällasestä yhtään, jutelkoon kiihkouskovaiset keskenään niin paljon kuin tykkäävät, en halua kuulla siitä sanaakaan.

Itse uskon jumalaan nimelta Guggeliguu ja tiedättekö se tarkoittaa että mun pitää ulvoa kuuta ja pukeutua ainoastaan oranssiin ja vihreään. Ja aion tuoda tämän jatkuvasti esille! Aion ujuttaa nämä faktat jokaiseen kahvihuonekeskusteluun! Aion jatkuvasti kysyä sulta eikö sua ahdista pukeutua siniseen kun oikeestihan kaikkien kuuluis pukeutua oranssiin ja vihreään! Ymmärtäisit jos olisit valaistunut kuten minä!