Yhden lapsen yksinhuoltajat, mitä surette entiten?
Sitä, ettei lapsenne saaneet sisaruksia vai sitä, ettei lapsenne perhe pysynyt kasassa vai sitä, ettei ikinä ole varaa mihinkään? Minä olen sellaiseksi nyt yh:ksi, enkä tiedä mitä näistä surisin eniten, kun kaikkea suren niin helvetisti. :( Sitäkin suren, etten sitten saanutkaan tässä elämässä enempää kuin yhden lapsen, vaikka monesta haaveilin. Mutta se nyt on sellainen itsekäs suru, lapsen puolesta suren eniten.
Kommentit (10)
Olen onnellinen, enkä sure mitään mainitsemaasi. Aikoinaan surin sitä kun lapsi ei saanut mahdollisuutta tutustua isäänsä, mutta se päätös ei ollut meidän käsissä.
Tällä hetkellä suren vain ystäväni kuolemaa. Minua ei haittaa, ettei perheemme pysynyt kasassa. Olemme lapsen isän kanssa kuitenkin edelleen ystäviä. Mukavaa olla pojan kanssa kaksistaan, koska olemme hyvät kaverit ja teemme kaikkea kivaa yhdessä. Ja rahatilannekin on hyvä kun ei tarvitse elättää kuin meidät kaksi.
Leuka pystyyn, naiset! Nyt etsitte niitä hyviä puolia suremisen sijaan. Ette näe niitä kaikkia upeita mahdollisuuksia joita elämässänne on jos vain murehditte kaikkea. Hopi hopi, vaikka ulos siitä. Itse lähden kohta töihin ja illalla tuon tullessani pizzaa ja limpparia. Meillä on leffailta jos vain jaksamme valvoa.
Miksi olisi pitänyt surra jotain? Ei mulla ollut mitään suremista kun olin saanut juuri mistä olin haaveillut, lapsen yksinhuoltajana ja meillä oli siinä ihan perhe kasassa. Ei mulla ollut mitään lapsettomuusongelmaakaan, vaan olen sittemmin saanut 5 lasta lisää. En ole surrut mitään vaan elänyt haluamaani elämää. Sureminen on ihan turhaa elämänsä haaskausta.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 12:08"]
Sisaruksia voi kyllä saada =)
[/quote]
Ap vastaa... Anteeksi aloitukseni kirjoitusvirheet. En oikein usko että enää saa lapsi sisaruksia... Omasta puolestani en edes halua lapsia toisen miehen kanssa, koska en halua että esikoinen joutuu täten toisarvoiseen asemaan. Toisaalta koen tämän kaiken niin vääräksi lapseni kannalta, kun isä on tuollainen paska että rikkoi tämän lapsen perheen ja riisti mahdollisuuden sisaruksiin. :(( Toivon vaan että löydän joskus jonkun kivan miehen, jolla jo valmiiksi lapsia, ettei halua enää lisää, mutta toisaalta joka tykästyisi myös minun lapseeni niin ettei lapsi jäisi kokonaan kunnollista isähahmoa vaille.
En ole halunnutkaan usemapaa lasta, mutta muuten surua ja surua.