Äiti sitten haukkui mieheni, suhteeni ja miesmakuni...

Ap kiittää tuesta. Varmasti äiti omalla tavallaan rakastaa, mutta on aina myös osannut loukata. Itkin pitkään äsken töissä, onneksi ei tullut ketään huoneeseen.. En ole ateistiksi, kuulun kirkkoon ja suhtaudun ihan positiivisesti uskon asioihin. Ehkä enemmän fiiliksellä että jumala voi olla olemassa, en niin että ei ole. Pitäisi kai käydä rukouspiireissä tms.

Äiti aina vertaa muutamiin uskoviin nuoriin naisiin, joilla on jo perhe. Kuinka heillä on komeita uskovia miehiä ja perheet. Serkustani sanoo myös, että ei-uskovaisen kanssa pilannut elämänsä, kun serkun mies jätti serkun kahden pienen lapsen kanssa yksin. Serkun äiti on myös uskovainen, ja äitini rukoilee hänen kanssa yhdessä paljon. Äitini on mielestäni hyvin uskovainen, mutta ihmisenä aika itsekäs. Säännöt koskevat muita, eivät äitiäni. Oma käsitykseni uskovasta on vähän toisenlainen, sellainen pyyteetön rakastava ihminen. Äitini saattaa vaikka vaatekaupassa rukoilla, että jeesuksen nimessä onnistuu luotolla ostaminen kun ei tiedä, onko luottoraja ylittynyt.

Odotan mielenkiinnolla, mitä parisuhdeterapeutti sanoo. Tuntuu, etten kestäisi eroa miehestäni, kun tukea ei tule vanhemmiltakaan. Onneksi saan puhua edes hetken jonkun objektiivisen ihmisen kanssa. Voihan olla, ettei parisuhdekaan tule enää kuntoon.

En jotenkin pysty sisäsitämään, että äitini mielestä miehelläni on skitsofrenia. En vain ymmärrä.. Mies kun kuulemma peseytyi työttömänä niin harvoin eikä saa aikaiseksi mitään. Näkee kuitenkin kavereitaan, vähän liiankin kanssa. Joitakin selkeästi masennukseen viittaavia oireita mielestäni on, mutta ett väittää nyt miestäni mielisairaaksi.

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 12:20"]

On hurjaa kuulla omalta äidiltä, että olen itse pilannut elämäni. En ole näihin uskon asioihin niin syvästi perehtynyt, mutta vähän ihmetyttää jos tuollainen teksti on se normi. Eikö sitä pitäisi olla tuomitsematta muita tms.? Mietin, että onko tuo sitten terveen ihmisen puhetta...

[/quote]

Noh, joillain vain on mielenkiintoiset tulkinnat näistä uskontojutuista. Olen jutellut mm. pilkkimiehen kanssa, joka oli vakaasti sitä mieltä, että siikaa nousee jatkuvasti avannosta, jos on suhteet yläkertaan kunnossa. Pilkkisaalis on kuulemma täysin riippuvainen uskon määrästä ja jumalasuhteesta.

Minun äitini ei ole uskovainen, mutta silti hän on sanonut painavan (negatiivisen) mielipiteensä miehestäni ja lasteni isästä minulle päin naamaa, vaikka mieheni ei ole väkivaltainen alkoholisti kuten isäni. Itse asiassa äitini haukkui minut jo ollessani 15-vuotias ja sanoi, että olen täysin viallinen kappale tässä maailmassa eikä kukaan koskaan huoli minua. No, sen päivän jälkeen ei ole pahemmin hänen kanssaan jutellut tai kertonut uutisiani. Raskaudestakin hän sai tietää kaikkein viimeiseksi, lähinnä sen takia, että näki minut ja ison mahani muutama viikko ennen synnytystä. Yritän vältellä häntä ja pitää lapseni kaukana hänestä. Minun asiani eivät kuulu ihmiselle, joka pitää minua viallisena ja vastenmielisenä.

Minun äidilläni on taustalla traumat esikoisen kuolemasta. Kuulin lapsena useamman kerran, että xxx (esikoisen nimi) ei olisi koskaan tehnyt tuollaista, xxx olisi käynyt kirkossa, sillä olisi perhe, olisi jo lapsenlapsia, laulaisi kuorossa jne.

Minulla on oikeastaan ihan sama päätös taustalla, 16-vuotiaana ajattelin, etten enää koskaan tässä elämässä itke äitini takia, koska hän oli lapsuudessa minua itkettänyt ihan riittävästi. Isäni on vahvasti sitä mieltä, että äiti on narsisti. En tiedä onko, mutta käytös on todella ilkeää.

Tuntuu tosi raskaalta, kun parisuhde on vaikeuksissa ja äiti siihen päälle syyllistää minut. Siitä huolimatta, että ongelmat suhteessa johtuvat pitkälti miehestäni tällä hetkellä ja siitä, että hän ei ollenkaan tiedä mitä enää haluaa. Tosi masentavaa omalta äidiltä kuulla tuollaista.

Äskeinen oli siis ap.

Äitisi on hullu. Kannattaa kääntyä jonkun muun puoleen jos tukea kaipaat. Valitettavasti joillain mielenterveysongelmaisilla oireilukanavaksi muodostuu uskonto ja sillä sitten tuomitaan kaikkia ympärillä olevia.

Oma äitini ei ole uskovainen, mutta on kyllä juuri yhtä tukea antava ja empaattinen kuin sinunkin äitisi. Kun erosin avopuolisostani, äitini ensimmäinen kysymys oli että millä tavalla mokasin (mies oli siis pettänyt ja kovaa vauhtia muuttamassa yhteen ystäväksi luulemani ihmisen kanssa). Itsetunto oli aika nollassa jo valmiina ja äiti kruunasi sen. Toisaalta olen tottunut, samanlaista se oli lapsuuskin.

Toivottavasti sinulla on ap ystäviä joille voit puhua parisuhdeongelmistasi. Minulla ei ole, en halua kuormittaa ihmisiä ja olla riesa, äiti opetti jo varhain että olen sellainen kaikille ympärilläni oleville. Käsittämätöntä miten sen sanomiset voivatkin vaikuttaa vieläkin vaikka tiedän sen olevan todella vialla päästään.

Olen itse uskossa ja luulen äitisi olevan yleisesti huolissaan sielunelämästäsi, niinkuin täällä onkin jo mainittu. Jos on kristitty joka uskoo taivaan ja helvetin olemassaoloon, ajatus siitä että joku läheinen ei pääsekään taivaaseen tuntuu kamalalta.

Olen silti ehdottomasti sitä mieltä, että äitisi käyttäytyi törkeästi. Hän itse toimii täysin Raamattua vastaan syyttelemällä ja tuomitsemalla sinua. Kristityn tulisi olla rakkauden ja empaattisuuden ruumiillistuma, vaikka kuinka arvot ja näkemykset eroaisivat toisten kanssa (muistaen toki, että yhtä syntisiä ja pahoja ihmisiä ollaan kuin muutkin, joten täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan). Sen sijaan äitisi on loukannut sinua työntämällä pois sillä hetkellä, kun olet apua ja lohdutusta tarvinnut. Uskon ei koskaan pitäisi olla asia, jolla syyllistetään toista ja saadaan toinen tuntemaan olevansa ns. "alemmalla tasolla" kuin uskovaiset ovat. Uskon pitäisi olla vapauttavaa iloa.

En myöskään allekirjoita äitisi menestysteologiaa. Ei todellakaan pidä paikkaansa, että heti kun tulee uskoon, elämä lähtisi noususuhdanteeseen ja komea mies, hyvä parisuhde, omakotitalo ja perunamaa olisi taattu. Ei usko takaa mitään maallista menestystä, vaan sydämen rauhan ja tiedon, että Jumala kantaa elämässä hyvinä ja huonoimpinakin aikoina. Tuntuu, että äitisi käyttää tätä ns. valtakeinona, jolla saisi sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa valinnoistasi. Voimia sinulle ja  parisuhteellesi, toivottavasti asiat selviävät.

Niin totta, ei äiti itsekään ole varakas, hänellä ja isälläkin on ollut parisuhdeongelmia, jopa niin että äiti on isään käynyt käsiksi. Taitaa moni uskovakin rukoilla puolisoa, on sinkkuja, köyhiä jne. niin kuin kaikissa muissakin.

Kaiken kukkuraksi kun en edes ole ateisti niin äidin loukkaukset tuntuvat uskomattomilta. Ei isänikään käy missään kirkon tilaisuuksissa, mutta on ns. mielessään uskova. Isäni myös ymmärtää, ettei esim. työpaikalla voi suureen ääneen rukoilla, äidille tällainen ei mene perille. Minun uskostani äiti ei ole varma, ja on jostakin tulkinnut että olen ateisti, vähintäänkin suhde ei-uskovaan on jokin punainen vaate nykyään. Siis nykyään, kun miehelläni ja minulla meni hyvin äiti kyllä piti miehestä ja sanoi tänään itsekin että uskoi vielä vuosi takaperin, että olen löytänyt elämäni miehen. Nyt kun on tullut ongelmia, ne onkin aiheutettu itse ottamalla ei-uskova mies.

En ymmärrä, mitä äitini saa siitä että syyllistää minut parisuhteemme ja mieheni ongelmista. Olkoonkin, että mies on mielisairas äitini mielestä.. Ylpäätään jos miehen mielenterveys huolestuttaa, huolen voisi kyllä tuoda esiin tyylillä oletko miettinyt tätä ja tätä ja voisiko miehelläsi olla jotakin. Hulluinta on, että alle viikko sitten äiti soitti että jumala oli puhunut hänelle, että mieheni on masentunut ja että äidinhän se pitäisi ymmärtää koska hänkin on ollut masentunut ja että hänen pitäisi mieheltäni pyytää anteeksi että kehotti meitä eroamaan. Nyt viikon myöhemmin mieheni onkin mielisairas ja olen ihan liian pitkään katsonut tätä menoa.

Kaiken tämän keskellä en tiedä mitä enää ajatella. Töissä huonekaverini esim pitää joitakin asioita täysin normaaleina ja odotuksiani liiallisina/huvittavina (esim jos mies ei halua konserttiin). Äitini taas pitää miestäni mielisairaana. En tiedä ollenkaan, mitä ajatella. Tuntuu, etten pysty ajattelemaan selkeästi.

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 12:39"]

Ei todellakaan ole normi, mitä äitisi sanoo. Hän ei tunne tai noudata omaa uskoaan ja ajaa sinut pois. Varmasti kuitenkin rakastaa sinua. Omat vanhempani ovat uskossa ja ihania, mutta appi, joka myös uskossa, manaa meitä helvettiin varmaan tälläkin hetkellä. Etenkin miehelleni tämä on ollut vaikeaa. Varsinkin kun olemme itse mielestämme uskossa. Vanhempien vain täytyy kestää lasten erilaiset valinnat.

Tarvitset tueksi jonkun täysjärkisen. Parisuhdeterapeutti on varmaan hyvä.

t.5

[/quote]

Mistä sinä tiedät mihin ap:n äiti uskoo?

Äiti siis on uskovainen eli siinä mielessä uskoo niihin asioihin, joihin muutkin uskovaiset. Maallisessa mielessä hän sitten saattaa ns. uskoa esim. syyllistämisen voimaan... Mene ja tiedä. Tuntuu, että sekä mieheni että äitini purkavat pahan olonsa minuun!! Voin itsekin pahoin jatkuvasta negatiivisuudesta.

t. Ap

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 15:49"]Kaiken tämän keskellä en tiedä mitä enää ajatella. Töissä huonekaverini esim pitää joitakin asioita täysin normaaleina ja odotuksiani liiallisina/huvittavina (esim jos mies ei halua konserttiin). Äitini taas pitää miestäni mielisairaana. En tiedä ollenkaan, mitä ajatella. Tuntuu, etten pysty ajattelemaan selkeästi.

[/quote]

Äitisi on siis varmaan lääkäri kun on mielisairauden diagnosoinut?

Minkään en halua konserttiin, enkä festareille. Mielestäni olisi outoa, jos sitä yhtäkkiä minulta vaadittaisiin. Paremmin ymmärtäisin, jos olisin aiemmin moisia harrastanut. Tai jos fanittaisin jotain bändiä. Tai jos olisi ylimääräistä rahaa moiseen... mitä työttömänä tuskin olisi.

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 15:49"]

Niin totta, ei äiti itsekään ole varakas, hänellä ja isälläkin on ollut parisuhdeongelmia, jopa niin että äiti on isään käynyt käsiksi. Taitaa moni uskovakin rukoilla puolisoa, on sinkkuja, köyhiä jne. niin kuin kaikissa muissakin.

Kaiken kukkuraksi kun en edes ole ateisti niin äidin loukkaukset tuntuvat uskomattomilta. Ei isänikään käy missään kirkon tilaisuuksissa, mutta on ns. mielessään uskova. Isäni myös ymmärtää, ettei esim. työpaikalla voi suureen ääneen rukoilla, äidille tällainen ei mene perille. Minun uskostani äiti ei ole varma, ja on jostakin tulkinnut että olen ateisti, vähintäänkin suhde ei-uskovaan on jokin punainen vaate nykyään. Siis nykyään, kun miehelläni ja minulla meni hyvin äiti kyllä piti miehestä ja sanoi tänään itsekin että uskoi vielä vuosi takaperin, että olen löytänyt elämäni miehen. Nyt kun on tullut ongelmia, ne onkin aiheutettu itse ottamalla ei-uskova mies.

En ymmärrä, mitä äitini saa siitä että syyllistää minut parisuhteemme ja mieheni ongelmista. Olkoonkin, että mies on mielisairas äitini mielestä.. Ylpäätään jos miehen mielenterveys huolestuttaa, huolen voisi kyllä tuoda esiin tyylillä oletko miettinyt tätä ja tätä ja voisiko miehelläsi olla jotakin. Hulluinta on, että alle viikko sitten äiti soitti että jumala oli puhunut hänelle, että mieheni on masentunut ja että äidinhän se pitäisi ymmärtää koska hänkin on ollut masentunut ja että hänen pitäisi mieheltäni pyytää anteeksi että kehotti meitä eroamaan. Nyt viikon myöhemmin mieheni onkin mielisairas ja olen ihan liian pitkään katsonut tätä menoa.

Kaiken tämän keskellä en tiedä mitä enää ajatella. Töissä huonekaverini esim pitää joitakin asioita täysin normaaleina ja odotuksiani liiallisina/huvittavina (esim jos mies ei halua konserttiin). Äitini taas pitää miestäni mielisairaana. En tiedä ollenkaan, mitä ajatella. Tuntuu, etten pysty ajattelemaan selkeästi.

[/quote]

Alan pikkuhiljaa olemaan samoilla linjoilla siitä, että äidilläsi on ehkä itsellään narsismia tai jotain muuta häikkää.. jos viikon sisällä mieli muuttuu katuvaisesta siihen, että syyttelee skitsofreniasta niin ei kuulosta kovin normaalilta. Yritä olla ottamatta äitisi kommenttia tosissasi, itse kuitenkin tunnet miehesi, ja jos hänellä skitsofreniaa olisi, olen melko varma että olisit itse huomannut sen ensimmäisenä.

Saako kysyä, minkälaisia ongelmia parisuhteessanne on? Onko keskusteluyhteys tallella, pystyttekö puhumaan toisillenne vaikeista asioista? Varmaankaan äidille asioiden purkaminen ei nyt auta, vaan pelkästään pahentaa tilannetta. Parisuhdeterapeutti on mielestäni hyvä idea, ehkä sieltä saatte työkaluja ongelmien avaamiseen. Toinen vaihtoehto voisi olla esim. avioliitto/parisuhdeleiri, josta olen kuullut paljon hyvää. Rukoilen puolestasi, että asiat selkeytyvät ja saat taas mielenrauhan.

-14

Lääkäriystäväni totesikin, ettei diagnooseja pitäisi mennä arpomaan kun niitä voi antaa vain lääkäri! Toki oireita voi olla, mutta varmuutta ei voi sanoa kuin lääkäri. Äitihän ei miestäni ole edes nähnyt aikoihin. Ylipäätään skitsofrenia kuulostaa tosi rajulle, aikaisemmin äitikin ajatteli että miehellä masennusta. Ja sanoi nyt sitten että jätä se mies samantien kun se ei parane jne.

Mies periaatteessa pitää musiikista ja olemme joskus konserteissakin käynyt, joulukonserteissakin. Nyt ei vaan halunnut lähteä. No, menen kuuntelemaan joululauluja itsekseen tai muiden kanssa. Yritän siis olla tekemättä ongelmaa. Miehen kanssa sitten muita juttuja. Tapahtumat ovat tällä hetkellä enemmän kiinni minun tuloistani kuin miehen eli rahakysymys lähteminen ei ole.

Kiitos nro 14 kauniista sanoista.

Olin itsekin aivan ymmälläni, että äiti yhtäkkiä olikin keksinyt tämän skitsofrenian.

Tosin kyllähän meillä miehen kanssa on ongelmia. Epäilen, että jotakin mielialaongelmaa/masentuneisuutta, koska mies on usein esim. ahdistunut. Mies oli työtön pitkään. Nyt onneksi ok vakituonen työ. Mies on kotona todella saamaton, ei jaksa tehdä mitään ja kotityöt jäävät minun harteilleni. En tiedä, eikö mies jaksa vai onko hän ilkeä/laiska. Tästä ollaan riidelty keväällä paljon, nyt en enää jaksa. Siivoan minkä itse jaksan. Mies tosin muistaa asiat toisin ja on mielestään kovasti osallistunut. Aina myös muistuttaa, miten tiskit ovat pikkujuttu, mutta ei koskaan osallistu koneen täyttämiseen/tyhjentämiseen.

Nyt mies on ikään kuin hukassa, ei tiedä enää mitä haluaa. Vielä vuosi sitten meillä oli selkeät suunnitelmat. Nyt hän en enää tiedä, onko esim. perhe-elämä häntä varten ylipäätään, haluaisi vain olla rauhassa tms. Mieheni muistelee vanhoja asioita/riitoja, ajattelee välillä erikoisia ajatuksia miten emme tule toimeen joidenkin ihmisten kanssa ja syyttelee minua eri asioista. Mies on myös alkanut selittää, että hänen perheensä ovat hänen ystävänsä ja hän kuulemma irtaantuu vanhemmistaan ja muuta erikoista. Miehelle ystävät ovat tosi tärkeitä siinä määrin, että asia on ongelma suhteellemme.

Keskusteluyhteys on kärsinyt viime aikoina, jos yritän kysellä mies sulkeutuu. En oikein saa hänestä mitään irti tällä hetkellä. Terapeutille hän ei halunnut joten menen yksin. Ensimmäisen käynnin jälkeen katson mitä terapeutti suositteli eli pyydänkö miestä mukaan. Mies ahdistuu/turhautuu jos kyselen hänen mielestään samoja asioita varsinkin, kun hänellä ei ole vastauksia. Mies on ylipäätään kovin negatiivinen ja saamaton. Valittaa särkyjä, kipuja jne. eikä jaksa juuri liikkua. Töissä kyllä käy ja nykyään näkee ystäviäänkin jo. Toivon, että terapeutilla on joka tapauksessa ajatuksia kuinka saada ratkaisu tilanteeseen.

Mies ei koskaan ole ollut hyvä puhumaan vaikeista asioista. Jälkiiviisaasti voi miettiä, että kun ensimmäisenä parina vuotena emme riidelleen ollenkaan niin pitiköhän mies ajatukset sisällään. :(

Minä sain kuulla mieheni äidiltä hetki sitten, että miehen olisi parempi olla yksin eikä tämä tule koskaan sopeutumaan perhe-elämään. Olen siis raskaana. Äiti totesi vielä "lohduttaen", että on niitä kaikenlaisia uusioperheitä. 

Tosi masentavaa, että sieltä suunnalta ei tule kannustusta meidän tulevalle perheelle. 

Eipä ole kiva toikaan. Nuoruudessa oli poikaystävä, jonka äidin mielestä olin hänen ruotsinkieliselle herrantertulleen vääränkielinen ja painosti jättämään minut. En tiedä mistä kyse, mutta kelpaatko miehen äidille? Kai mies pitää sinun puolta? Varmaan kun olet raskaana.

Tuntuu kuitenkin vielä pahemmalta, kun oma äiti sättii ja syyttelee vaikeimmilla hetkillä. Äitihän sanoi kerrankin, että ei kukaan mies minua halua kun olen tällainen nörtti (en tajua mitä sillä tarkoitti) ja kaikkea muutakin on tullut kuultua. Ap

[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 17:33"]

Eipä ole kiva toikaan. Nuoruudessa oli poikaystävä, jonka äidin mielestä olin hänen ruotsinkieliselle herrantertulleen vääränkielinen ja painosti jättämään minut. En tiedä mistä kyse, mutta kelpaatko miehen äidille? Kai mies pitää sinun puolta? Varmaan kun olet raskaana.

Tuntuu kuitenkin vielä pahemmalta, kun oma äiti sättii ja syyttelee vaikeimmilla hetkillä. Äitihän sanoi kerrankin, että ei kukaan mies minua halua kun olen tällainen nörtti (en tajua mitä sillä tarkoitti) ja kaikkea muutakin on tullut kuultua. Ap

[/quote]

Kerroin miehelle tapahtuneesta. Parin päivän päästä mies alkoi syyttelemään minua, että minä olisin alkanut huutaan hänen äidillensä ja äitinsä oli vaan sanonut takaisin. Eli äiti käänsi asian omaksi edukseen. Mies ei siis pidä puoliani. Hetki sitten jutteli innokkaasti äitinsä kanssa puhelimess.

Minusta hänen äitinsä käytös on ollut todella törkeää.

22

Mietityttää, että näinkö äidit "tukevat" tyttäriään.. Onko tuollainen normaalia??

t. Ap

Kuulostaa ihan normaalilta hihhuliuskovan toiminnalta. Ei sentään lentele pilvenpiirtäjiä päin.

Äidilläsi on vankka uskonnolinen vakaamus ja olet hänen mielestään tehnyt väärin. Toimit kuitenkin kuten mielestäsi on oikein toimia. 

Kannattaa hakea tukea asioihin ihmiseltä joka ei tyrmää uskonnon takia sinua.

Mielestäni äitisi toimi väärin. Voimia!