Lue keskustelun säännöt.
Nyt kaikki ideat kehiin kuinka unohdetaan ihastus!
29.09.2020 |
Heitä parhaat vinkkisi kehiin! Kolmea parasta ideaa kokeilen. :)
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Asun pienellä muuttotappio paikkakunnalla. Vapaita miesoletettuja on. Heillä voi olla esimerkiksi eläinharrastukselle sopivat puitteet olemassa vaikka eivät itse olisi työssä tai tekemisissä eläinten kanssa.
Puuttuu vain se tinderi mikä yhdistäisi nämä henkilöt. Ehkä täällä on liian vähän neonvaloja?
Jäsen 18
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Ainakin oli kyse siitä, miten unohtaa ihastus. Mitä kauempana teidän mielipiteet ovat toisistaan, sitä helpommin erkaannutte toisistanne.
Jos teillä sitä vastoin on yhteneväiset unelmat, niin lähennytte.
Olen tosi huono käsittelemään aihetta vain siitä näkökulmasta, mikä johtaa erkaantumiseen.
Jäsen 18
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Ainakin oli kyse siitä, miten unohtaa ihastus. Mitä kauempana teidän mielipiteet ovat toisistaan, sitä helpommin erkaannutte toisistanne.
Jos teillä sitä vastoin on yhteneväiset unelmat, niin lähennytte.
Olen tosi huono käsittelemään aihetta vain siitä näkökulmasta, mikä johtaa erkaantumiseen.
Jäsen 18
Mielelläni käsittelisin aihetta lähentymisen näkökulmasta ihastukseni kanssa, jos siihen tilaisuus tulisi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että hän ottaisi yhteyttä tai että törmättäisiin jossain. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Ainakin oli kyse siitä, miten unohtaa ihastus. Mitä kauempana teidän mielipiteet ovat toisistaan, sitä helpommin erkaannutte toisistanne.
Jos teillä sitä vastoin on yhteneväiset unelmat, niin lähennytte.
Olen tosi huono käsittelemään aihetta vain siitä näkökulmasta, mikä johtaa erkaantumiseen.
Jäsen 18
Mielelläni käsittelisin aihetta lähentymisen näkökulmasta ihastukseni kanssa, jos siihen tilaisuus tulisi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että hän ottaisi yhteyttä tai että törmättäisiin jossain. - ap
Oletko miettinyt, että ihastuksesi kohteen voi olla vaikea ottaa sinuun yhteyttä tai onko se vaihtoehto mahdollinen ettei hän tiedä että olevansa ihastuksen kohde?
Jos teillä on työhön tai harrastukseen liittyviä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, voisitte törmätä vaikka messuilla toisiinne? Törmäyksestä tulee kyllä mieleen yhtä ja toista. Sarjakuvamessut? Tai, mistäpä tietäisin mistä hän tai sinä olette kiinnostuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Ainakin oli kyse siitä, miten unohtaa ihastus. Mitä kauempana teidän mielipiteet ovat toisistaan, sitä helpommin erkaannutte toisistanne.
Jos teillä sitä vastoin on yhteneväiset unelmat, niin lähennytte.
Olen tosi huono käsittelemään aihetta vain siitä näkökulmasta, mikä johtaa erkaantumiseen.
Jäsen 18
Mielelläni käsittelisin aihetta lähentymisen näkökulmasta ihastukseni kanssa, jos siihen tilaisuus tulisi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että hän ottaisi yhteyttä tai että törmättäisiin jossain. - ap
Oletko miettinyt, että ihastuksesi kohteen voi olla vaikea ottaa sinuun yhteyttä tai onko se vaihtoehto mahdollinen ettei hän tiedä että olevansa ihastuksen kohde?
Jos teillä on työhön tai harrastukseen liittyviä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, voisitte törmätä vaikka messuilla toisiinne? Törmäyksestä tulee kyllä mieleen yhtä ja toista. Sarjakuvamessut? Tai, mistäpä tietäisin mistä hän tai sinä olette kiinnostuneet.
En halua antaa enempää vastauksia. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?
En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap
Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.
Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.
Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.
Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.
Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap
Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua.
Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.
Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.
Jäsen 18
En tiedä uskooko alkuperäinen sanan varsinaisessa merkityksessä "siihen oikeaan", vai tarkoittaako yleisesti ihmisiä, joiden kanssa mahdollista kolahtaa. Toki esim. Moni kristillisen kasvatuksen saanut voi uskoa siihen, että ihmiselle on se yksi oikea. -ap
Kasvatus voi olla erottava tekijä. Samoin väärinymmärretyksi tuleminen. Seurauksena on kait katkeruutta.
Tutustuin mielenkiintoiseen henkilöön joskus kauan sitten. Uskonnossa olimme täysin eri linjoilla. Toinen halusi kuoltuaan arkkuun. Toinen tulla poltetuksi.
Väärinymmärrykset on ikäviä, mutta ne on mahdollista selvittää puhumalla. En tiedä, voiko kasvatukselliset erot olla syy sille, ettei suhde voisi muodostua. Tai voi toki olla, jos jommalla kummalla tai molemmilla on kovin jyrkkiä mielipiteitä asioista.
Nyt ollaan aika kaukana alkuperäisestä aiheesta. - ap
Ainakin oli kyse siitä, miten unohtaa ihastus. Mitä kauempana teidän mielipiteet ovat toisistaan, sitä helpommin erkaannutte toisistanne.
Jos teillä sitä vastoin on yhteneväiset unelmat, niin lähennytte.
Olen tosi huono käsittelemään aihetta vain siitä näkökulmasta, mikä johtaa erkaantumiseen.
Jäsen 18
Mielelläni käsittelisin aihetta lähentymisen näkökulmasta ihastukseni kanssa, jos siihen tilaisuus tulisi. Tarkoittaa käytännössä sitä, että hän ottaisi yhteyttä tai että törmättäisiin jossain. - ap
Oletko miettinyt, että ihastuksesi kohteen voi olla vaikea ottaa sinuun yhteyttä tai onko se vaihtoehto mahdollinen ettei hän tiedä että olevansa ihastuksen kohde?
Jos teillä on työhön tai harrastukseen liittyviä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, voisitte törmätä vaikka messuilla toisiinne? Törmäyksestä tulee kyllä mieleen yhtä ja toista. Sarjakuvamessut? Tai, mistäpä tietäisin mistä hän tai sinä olette kiinnostuneet.
En halua antaa enempää vastauksia. - ap
V
Ehkä voit silti kysyä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh, kauhean pitkää jaarittelua vain sen takia, ettei uskalleta kysyä suoraan.
Onko ap ja ihastus vapaita vai miksi ihastus pitäisi unohtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap ja ihastus vapaita vai miksi ihastus pitäisi unohtaa?
Ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Onko ap ja ihastus vapaita vai miksi ihastus pitäisi unohtaa?
Näyttää siltä ettei dementiaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin kerran ap:n kaltaisen. Ei päässyt puusta pitkälle, ikuinen haaveilija ja sitku-ihminen. Jotenkin söpöä kun rakenteli pilvilinnoja, eli kuvitelmissaan ihastuksen kanssa, välillä suurta draamaa ja välillä kiihkeää. Ei se olisi mitään parisuhdetta saanut aikaiseksi koskaan jos ei kumppani olisi määrätietoisesi ollut aktiivinen. Mutta onhan se turvallista elellä pilvilinnoissa ja kuvitelmissa, saa itse päättää draaman kaaren. Sama kaikessa muussakin tuntemallani ihmisellä. Ei saa kunnon uraa kun on jäänyt jumittamaan turvallisessa työpaikassa vaikka ei edes viihdy siellä. No, on ihmisiä jotka tekevät ja niitä jotka sitku, kun....
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kauhean pitkää jaarittelua vain sen takia, ettei uskalleta kysyä suoraan.
Joskus ajatuksia pitää kypsyttää mielessä. Tämä ketju auttoi siinä. Koska en voi unohtaa, on sama lähestyä. Teen sen kun siihen seuraavan kerran tilaisuus tulee. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kauhean pitkää jaarittelua vain sen takia, ettei uskalleta kysyä suoraan.
Joskus ajatuksia pitää kypsyttää mielessä. Tämä ketju auttoi siinä. Koska en voi unohtaa, on sama lähestyä. Teen sen kun siihen seuraavan kerran tilaisuus tulee. - ap
Jotkut eivät voi näemmä unohtaa. Toiset eivät voi antaa puolestaan anteeksi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kauhean pitkää jaarittelua vain sen takia, ettei uskalleta kysyä suoraan.
Joskus ajatuksia pitää kypsyttää mielessä. Tämä ketju auttoi siinä. Koska en voi unohtaa, on sama lähestyä. Teen sen kun siihen seuraavan kerran tilaisuus tulee. - ap
Jotkut eivät voi näemmä unohtaa. Toiset eivät voi antaa puolestaan anteeksi..
Haluatko avata asiaa? Miten liittyy tähän ketjuun? - ap
tsemppiä, muistan edelleen ihastuksen 20 vuoden takaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kauhean pitkää jaarittelua vain sen takia, ettei uskalleta kysyä suoraan.
Joskus ajatuksia pitää kypsyttää mielessä. Tämä ketju auttoi siinä. Koska en voi unohtaa, on sama lähestyä. Teen sen kun siihen seuraavan kerran tilaisuus tulee. - ap
Jotkut eivät voi näemmä unohtaa. Toiset eivät voi antaa puolestaan anteeksi..
Haluatko avata asiaa? Miten liittyy tähän ketjuun? - ap
Joskus sitä huomaa olleensa tosi mäntti.
Nykyinen kumppani kyllä haluaisi parisuhteen, haluaisi asua yhdessä jne. Eli on rakastunut minuun. En "ole ajatellut" toimia niin, että olen tämän kanssa, kunnes löydän toisen. En usko, että tämä suhde voi tällaisena jatkua kovin kauan, eli missään tapauksessa ei jatkuisi loppuelämää. Oikeastaan toivon, että kumppanini itse jättää minut jossain vaiheessa. Ja minusta tuntuu, että se ajatus on hänellä jossain mielen pohjalla jo hautumassa. Pohjimmiltaan hän kuitenkin haluaa jotain ihan muuta. Ehkä hän sen vuoksi itse ihastuu johonkin toiseen ja jättää minut sitten. Mutta jos rakastuisin ihmiseen, joka oikeasti kolahtaa, niin kyllä tämä suhde sitten päättyisi.