Nyt kaikki ideat kehiin kuinka unohdetaan ihastus!

Vierailija kirjoitti:

Ja tietysti pakkoavioliitot ja muut järjestetyt ja ostetut.

Suomessa on ollut myös lailla kielletty naimasta toisesta säädystä. Tämä on yksi syy siihen, miksi Suomeen karkoitettu Ruotsin kuninkaan vaimo sai kunnioitusta osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Sen kun osaisin kertoa. Minulla on ihana, mahtava, seksikäs, komea ja karismaattinen mies. Olen rakastunut häneen ja onnellinen. Hän vie minulta edelleen jalat alta joinain päivinä, mutta olen sellainen perinteinen sarjaihastuja ja saan ihan älyttömästi energiaa ja voimia ihastumisen tunteesta. Mieheni tietää sen kyllä ja on ihan sinut sen asian kanssa.

Viimeksi ihastuin noin kaksi vuotta sitten ja en ole 1,5v edes kuullut ihastuksestani mitään. Edelleen ajattelen häntä. En halunnut pettää miestäni, enkä varsinkaan jättää miestäni, en edelleenkään tietenkään halua. Mutta silti välillä tuo ihana ihastus tulee mieleen. Uskon sen johtuvan siitä että en ole ihastunut keheenkään hänen jälkeensä, en ole ollut työelämässä enkä missään uusissa ympyröissä jossa olisin tavannut ketään.

Eli oma veikkaukseni on että uusi ihastus vasta päihittää vanhan.

Olen samanlainen, mutta miespuolinen versio.

Olen ollut pian 20 vuotta ihanan naisen kanssa jonka kanssa sänky natisee ja jonka kanssa on hyvä olla. Silti, keskimäärin 5 vuoden välein ihastun toiseen naiseen jonka kanssa koen vahvaa vetovoimaa, jota huomaan ajattelevani, ja lähes aina saan myös vastakaikua. Monesti olen käynyt lähellä hyväksyttävän rajaa, mutta en kuitenkaan petä. En ole koskaan käytännön tasolla pettänyt. Ajan myötä ihastus sitten laskee kun kuviot muuttuvat. Ja aina ne muuttuvat koska elämä. Joskus vie kuukausia ja joskus vuosia.

Minulla on itselleni toimiva keino pitää ihastukset kontrollissa päivä kerrallaan: kun kotona suunnittelen ja olen lähellä sopia tapaamisia ihastuksen kanssa, ja sortua pettämisen tielle, sen sijaan fantasioin ja masturboin ajatellen ihastustani. Kun olen saanut orgasmin, niin sen jälkeisessä tunnetilassa mietin kumpaa haluan yhä ja kummasta olen kiinnostunut vaikka kassit ovat tyhjät - ihastusta vai vaimoani :D

Aika äkkiä siinä huomaa mistä olikaan kyse ja lähes aina se oli ulkoista viehätysvoimaa. Vaimo taas on erittäin kattava paketti sekä ulkoista että sisäistä kauneutta ja vie voiton joka kerta. Kun tämä kerran toimii niin hyvähän sitä on silloin käyttää :) pettämismielessä tehdyt yhteydenotot jää tekemättä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen kun osaisin kertoa. Minulla on ihana, mahtava, seksikäs, komea ja karismaattinen mies. Olen rakastunut häneen ja onnellinen. Hän vie minulta edelleen jalat alta joinain päivinä, mutta olen sellainen perinteinen sarjaihastuja ja saan ihan älyttömästi energiaa ja voimia ihastumisen tunteesta. Mieheni tietää sen kyllä ja on ihan sinut sen asian kanssa.

Viimeksi ihastuin noin kaksi vuotta sitten ja en ole 1,5v edes kuullut ihastuksestani mitään. Edelleen ajattelen häntä. En halunnut pettää miestäni, enkä varsinkaan jättää miestäni, en edelleenkään tietenkään halua. Mutta silti välillä tuo ihana ihastus tulee mieleen. Uskon sen johtuvan siitä että en ole ihastunut keheenkään hänen jälkeensä, en ole ollut työelämässä enkä missään uusissa ympyröissä jossa olisin tavannut ketään.

Eli oma veikkaukseni on että uusi ihastus vasta päihittää vanhan.

Olen samanlainen, mutta miespuolinen versio.

Olen ollut pian 20 vuotta ihanan naisen kanssa jonka kanssa sänky natisee ja jonka kanssa on hyvä olla. Silti, keskimäärin 5 vuoden välein ihastun toiseen naiseen jonka kanssa koen vahvaa vetovoimaa, jota huomaan ajattelevani, ja lähes aina saan myös vastakaikua. Monesti olen käynyt lähellä hyväksyttävän rajaa, mutta en kuitenkaan petä. En ole koskaan käytännön tasolla pettänyt. Ajan myötä ihastus sitten laskee kun kuviot muuttuvat. Ja aina ne muuttuvat koska elämä. Joskus vie kuukausia ja joskus vuosia.

Minulla on itselleni toimiva keino pitää ihastukset kontrollissa päivä kerrallaan: kun kotona suunnittelen ja olen lähellä sopia tapaamisia ihastuksen kanssa, ja sortua pettämisen tielle, sen sijaan fantasioin ja masturboin ajatellen ihastustani. Kun olen saanut orgasmin, niin sen jälkeisessä tunnetilassa mietin kumpaa haluan yhä ja kummasta olen kiinnostunut vaikka kassit ovat tyhjät - ihastusta vai vaimoani :D

Aika äkkiä siinä huomaa mistä olikaan kyse ja lähes aina se oli ulkoista viehätysvoimaa. Vaimo taas on erittäin kattava paketti sekä ulkoista että sisäistä kauneutta ja vie voiton joka kerta. Kun tämä kerran toimii niin hyvähän sitä on silloin käyttää :) pettämismielessä tehdyt yhteydenotot jää tekemättä!

Heh, tuohan on hyvä hetki testata ihastuksen syvyys. Sun tapauksessa ei voi sanoa että muna veisi miestä, vaan mies vie selvästi munaa. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, millaisia muuveja ei tule tehdä, ettei synny väärinkäsityksiä.

En voi puhua kuin omasta puolestani, mutta itselleni toimii parhaiten varovainen lähestyminen, tai se että itse lähestyn. Kiinnostuksen osoittaminen ihan sillä, että haluaa viettää mun kanssani aikaa ja on kiinnostunut juttelemaan. En halua että mun iholleni pyrkii ennen kuin oon siihen valmis. Mikään ensitreffeiltä suoraan sänkyyn ei ole mun juttuni.

Jollekin toiselle toimii joku muu. - ap

Opettavaista. Uskotko enemmän sähköön vai kemiaan ihmissuhteissa? :)

Tämä taitaa olla v*ttuilu mielellä laitettu, mutta vastaan silti. Kemiaan. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni ehdottaa ihastumaan uuteen. Miten se tapahtuu? 

Itse ihastuin reilu neljä vuotta sitten yhteen ihmiseen, ihastuin todella voimakkaasti, mutta siitäkään jutusta ei tullut mitään, vaikka aluksi näytti lupaavalta. Eikä ollut syynä se, että en itse olisi tehnyt aloitetta tai muuten toiminut. Nyt aikaa on kulunut tosiaan nelisen vuotta, mutta en ole vieläkään ihastunut toiseen. Olen yrittänyt, ja on ollut pari suhdettakin - näissä en ollut oikeasti ihastunut, mutta yritin olla kiinnostunut ja yritin saada jotain iloa irti suhteista. En ole enää ehkä varsinaisesti ihastunut, mutta ei mieleni silti ole tuosta pettymyksestä ja surusta toipunut. Eikä ole kyse siitä, että minulla olisi kyseisestä ihmisestä vääristynyt ihannekuva - tiedostan etenkin nyt myöhemmin hyvinkin hänen huonoja puoliaan, mutta ei se silti ole palauttanut mieltäni sellaiseen tilaan, että ihastuminen toiseen onnistuisi. Tämä yksi ihminen kolahti aikoinaan todella kovasti, hän liikautti minussa jotain syvästi - ja toista vastaavaa ei ole tullut. Kaikki muut tuntuvat vaan tylsiltä ja tavanomaisilta, eikä kenenkään kanssa tunnu samalla lailla siltä, kuin olisi ns. tullut kotiin, ja samaan aikaan olisi vielä mieletön kemia ja kipinöinti. Kaikki muut ovat vain kivoja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva ja helppo olla, mutta kun olen kokenut paljon voimakkaamman, merkityksellisemmän ja säväyttävämmänkin tunteen, niin muut vaan tuntuvat kovin laimeilta.

Suhteisiin kyllä näytän pääsevän, mutta en vaan ihastu, en rakastu. Suhteet sitten päättyvät, kun pikkuhiljaa kiinnostus seksiin ja läheisyyteen vähenee ja loppuu, ja huomaan että kaikki tuntuvat vain kavereilta.

Siis meneekö jotkut suhteeseen vaikka ei ole ihastunut? Jotenkin ymmärrän että jotkut menee suhteeseen jos toinen erittäin rikas, mutta joillekin siis tosiaan riittää en on mukava ja kiva. No huh.

Menee. Eivät osaa elää yksin, sosiaalinen paine ajaa suhteeseen, kullin/pillun himo, taloudelliset syyt(etenkin naisilla)j jne. monia on syitä.

Ihmisiä on niin erilaisista lähtökohdista, etten suoraan lähtisi tuomitsemaan ketään sen perusteella, miten puolisonsa. Mitäpä siihen sanomaan jos vaikka esimerkiksi kaksi yksinäistä vanhusta pitää toisiaan mukavina ja sen pohjalta alkavat suhteeseen. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni ehdottaa ihastumaan uuteen. Miten se tapahtuu? 

Itse ihastuin reilu neljä vuotta sitten yhteen ihmiseen, ihastuin todella voimakkaasti, mutta siitäkään jutusta ei tullut mitään, vaikka aluksi näytti lupaavalta. Eikä ollut syynä se, että en itse olisi tehnyt aloitetta tai muuten toiminut. Nyt aikaa on kulunut tosiaan nelisen vuotta, mutta en ole vieläkään ihastunut toiseen. Olen yrittänyt, ja on ollut pari suhdettakin - näissä en ollut oikeasti ihastunut, mutta yritin olla kiinnostunut ja yritin saada jotain iloa irti suhteista. En ole enää ehkä varsinaisesti ihastunut, mutta ei mieleni silti ole tuosta pettymyksestä ja surusta toipunut. Eikä ole kyse siitä, että minulla olisi kyseisestä ihmisestä vääristynyt ihannekuva - tiedostan etenkin nyt myöhemmin hyvinkin hänen huonoja puoliaan, mutta ei se silti ole palauttanut mieltäni sellaiseen tilaan, että ihastuminen toiseen onnistuisi. Tämä yksi ihminen kolahti aikoinaan todella kovasti, hän liikautti minussa jotain syvästi - ja toista vastaavaa ei ole tullut. Kaikki muut tuntuvat vaan tylsiltä ja tavanomaisilta, eikä kenenkään kanssa tunnu samalla lailla siltä, kuin olisi ns. tullut kotiin, ja samaan aikaan olisi vielä mieletön kemia ja kipinöinti. Kaikki muut ovat vain kivoja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva ja helppo olla, mutta kun olen kokenut paljon voimakkaamman, merkityksellisemmän ja säväyttävämmänkin tunteen, niin muut vaan tuntuvat kovin laimeilta.

Suhteisiin kyllä näytän pääsevän, mutta en vaan ihastu, en rakastu. Suhteet sitten päättyvät, kun pikkuhiljaa kiinnostus seksiin ja läheisyyteen vähenee ja loppuu, ja huomaan että kaikki tuntuvat vain kavereilta.

Siis meneekö jotkut suhteeseen vaikka ei ole ihastunut? Jotenkin ymmärrän että jotkut menee suhteeseen jos toinen erittäin rikas, mutta joillekin siis tosiaan riittää en on mukava ja kiva. No huh.

No aika moni aloittaa suhteen vaan jonkun mukavan ja kivan kanssa, kenet sattuvat saamaan. Eivät kaikki saa ihastuksensa kohdetta. Kaikki eivät saa edes toiveittensa mukaista ihmistä. Ja jotkut eivät edes kykene ihastumaan. Minulle nuo muut olivat selvästi laastareita ja yrityksiä lakata ajattelemasta sitä yhtä ihmistä. Ja en toki ilman ihastusta mitään kauhean syvällistä suunnittelekaan, mutta jonkinlaisia kevytsuhteita tms voisin harrastaa. Seksi, läheisyys, romanttiset jutut kuitenkin ovat ihan kivoja, enkä halua olla loppuikääni sinkkuna vain siksi, että en löydä ketään uutta yhtä kiinnostavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni ehdottaa ihastumaan uuteen. Miten se tapahtuu? 

Itse ihastuin reilu neljä vuotta sitten yhteen ihmiseen, ihastuin todella voimakkaasti, mutta siitäkään jutusta ei tullut mitään, vaikka aluksi näytti lupaavalta. Eikä ollut syynä se, että en itse olisi tehnyt aloitetta tai muuten toiminut. Nyt aikaa on kulunut tosiaan nelisen vuotta, mutta en ole vieläkään ihastunut toiseen. Olen yrittänyt, ja on ollut pari suhdettakin - näissä en ollut oikeasti ihastunut, mutta yritin olla kiinnostunut ja yritin saada jotain iloa irti suhteista. En ole enää ehkä varsinaisesti ihastunut, mutta ei mieleni silti ole tuosta pettymyksestä ja surusta toipunut. Eikä ole kyse siitä, että minulla olisi kyseisestä ihmisestä vääristynyt ihannekuva - tiedostan etenkin nyt myöhemmin hyvinkin hänen huonoja puoliaan, mutta ei se silti ole palauttanut mieltäni sellaiseen tilaan, että ihastuminen toiseen onnistuisi. Tämä yksi ihminen kolahti aikoinaan todella kovasti, hän liikautti minussa jotain syvästi - ja toista vastaavaa ei ole tullut. Kaikki muut tuntuvat vaan tylsiltä ja tavanomaisilta, eikä kenenkään kanssa tunnu samalla lailla siltä, kuin olisi ns. tullut kotiin, ja samaan aikaan olisi vielä mieletön kemia ja kipinöinti. Kaikki muut ovat vain kivoja ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva ja helppo olla, mutta kun olen kokenut paljon voimakkaamman, merkityksellisemmän ja säväyttävämmänkin tunteen, niin muut vaan tuntuvat kovin laimeilta.

Suhteisiin kyllä näytän pääsevän, mutta en vaan ihastu, en rakastu. Suhteet sitten päättyvät, kun pikkuhiljaa kiinnostus seksiin ja läheisyyteen vähenee ja loppuu, ja huomaan että kaikki tuntuvat vain kavereilta.

Siis meneekö jotkut suhteeseen vaikka ei ole ihastunut? Jotenkin ymmärrän että jotkut menee suhteeseen jos toinen erittäin rikas, mutta joillekin siis tosiaan riittää en on mukava ja kiva. No huh.

Miksi suhteessa pitäisi olla ihastunut?

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Hyvää yötä kaikille ihastuneille ja ihastuksille!

Ole ajattelematta häntä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään muu ei auta kun uusi ihastus :/

Yhtä älykästä kuin että velka maksetaan uudella velalla. Kyllä siitä parhaiten pääsee niin että maksaa velan kerralla pois. Eli rohkeasti vain kysymään vaikka kahville, kävi niin tai näin. Joko käy hyvin ja hän suostuu, tai sitten ei. Jokatapauksessa kituminen loppuu. Uusi ihastus ei sitä ainakaan ratkaise, olette pian samassa pisteessä senkin kanssa.

Hyvä neuvo, mutta ei kohdallani toimiva. Ajattelen tehneeni kiinnostukseni riittävän selväksi. Sen takia olisikin parempi päästä eteenpäin. - ap

Eli olet nainen. Mikäli olet sellainen "sosiaalinen" nainen niin merkkisi eivät välttämättä ole kovinkaan selviä miesnäkökulmasta. Olin tekemisissä tällaisen naisen kanssa, joka oli hyvin nauravainen, flirttaileva ja välillä fyysinenkin niiden miesten kanssa joiden seurassa viihtyi kaveritasolla. Ei näyttänyt siis olevan mitään kiinnostuksen merkkejä ne vaikka niistä olisi hyvinkin saattanut erehtyä. Itsekin alkuun kuvittelin, että oli muusta kyse, mutta sitten kun sen naisen tyylin oppi niin haihtui ne kuvitelmat. Mietinkin, että mitähän ne hänen kiinnostuksen merkit sitten mahtavat olla, kaipa kysyy suoraan kahville tai jotain sillä muusta ei todellakaan olisi ottanut selvää. Jos taas et ole tällainen nainen ja olet osoittanut erityiskäytöstä vain tätä ihastusta kohtaan, niin sitten taitaa olla pahemman luokan putkiaivo vain kyseessä, tai ei kiinnostunut.

Tällaisilla iloisilla naisilla homma toimii niin, etteivät tee eroa käytöksellään kiinnosti mies tai ei. Nainen ei erityisesti lähesty ketään, vaan laittaa flirttaavalla käytöksellään kaikkien miesten kalsarit pyörimään jaloissa jolloin itsevarmimmat tietenkin himoissaan lähestyy kuvitellessaan, että nyt on saumaa. Välillä saattaa homma tapahtua niin maagisesti, että juuri se naista kiinnostava mies tekee aloitteen. Naisella on siis jatkuvasti käynnissä karsintaohjelma, jolla surkeimmat miehet tippuu kelkasta. Epävarmemmat miehet kun tarkkailee ja havaitsee, että nainenhan on samanlainem flirtti kaikille, miehen itsetunto ei kestä sitä joten lähestyminen ei maksa vaivaa. Toki tällainen ympäriinsä roiskiva tyyli tuppaa jättämään jälkeensä paljon mielipahaa miesten keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Varmaan kunkin unelmilla on väliä. Sivuuttaako omat toiveensa, vai tuleeko huomioiduksi.

Ei ollut tarkoitus kiusata kemialla. Joidenkin kemiat vaan sopii yhteen ja joidenkin sitten ei. Olen miettiny ihan kavereista, että onko joillakin vaikkapa omaa horoskooppiaan lähinnä olevia tuttavia enemmän.... mutta sitten jo seuraavaksi mietin että kestävimmät kaverisuhteet varmaan muodostuu enemmän tietyssä elämänvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailpija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Eri elämänvaiheissa on varmaan tarpeetkin erilaisia. Myös se, mistä kokee saavansa nautintoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.

Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään muu ei auta kun uusi ihastus :/

Yhtä älykästä kuin että velka maksetaan uudella velalla. Kyllä siitä parhaiten pääsee niin että maksaa velan kerralla pois. Eli rohkeasti vain kysymään vaikka kahville, kävi niin tai näin. Joko käy hyvin ja hän suostuu, tai sitten ei. Jokatapauksessa kituminen loppuu. Uusi ihastus ei sitä ainakaan ratkaise, olette pian samassa pisteessä senkin kanssa.

Hyvä neuvo, mutta ei kohdallani toimiva. Ajattelen tehneeni kiinnostukseni riittävän selväksi. Sen takia olisikin parempi päästä eteenpäin. - ap

Eli olet nainen. Mikäli olet sellainen "sosiaalinen" nainen niin merkkisi eivät välttämättä ole kovinkaan selviä miesnäkökulmasta. Olin tekemisissä tällaisen naisen kanssa, joka oli hyvin nauravainen, flirttaileva ja välillä fyysinenkin niiden miesten kanssa joiden seurassa viihtyi kaveritasolla. Ei näyttänyt siis olevan mitään kiinnostuksen merkkejä ne vaikka niistä olisi hyvinkin saattanut erehtyä. Itsekin alkuun kuvittelin, että oli muusta kyse, mutta sitten kun sen naisen tyylin oppi niin haihtui ne kuvitelmat. Mietinkin, että mitähän ne hänen kiinnostuksen merkit sitten mahtavat olla, kaipa kysyy suoraan kahville tai jotain sillä muusta ei todellakaan olisi ottanut selvää. Jos taas et ole tällainen nainen ja olet osoittanut erityiskäytöstä vain tätä ihastusta kohtaan, niin sitten taitaa olla pahemman luokan putkiaivo vain kyseessä, tai ei kiinnostunut.

Tällaisilla iloisilla naisilla homma toimii niin, etteivät tee eroa käytöksellään kiinnosti mies tai ei. Nainen ei erityisesti lähesty ketään, vaan laittaa flirttaavalla käytöksellään kaikkien miesten kalsarit pyörimään jaloissa jolloin itsevarmimmat tietenkin himoissaan lähestyy kuvitellessaan, että nyt on saumaa. Välillä saattaa homma tapahtua niin maagisesti, että juuri se naista kiinnostava mies tekee aloitteen. Naisella on siis jatkuvasti käynnissä karsintaohjelma, jolla surkeimmat miehet tippuu kelkasta. Epävarmemmat miehet kun tarkkailee ja havaitsee, että nainenhan on samanlainem flirtti kaikille, miehen itsetunto ei kestä sitä joten lähestyminen ei maksa vaivaa. Toki tällainen ympäriinsä roiskiva tyyli tuppaa jättämään jälkeensä paljon mielipahaa miesten keskuudessa.

Eikö tämä nyt ole sellainen aiemmassa viestissä kuvailtu ihmistyyppi, joka ns. jättää nuolemaan näppejään? - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.

Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap

Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua. 

Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.

Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap

Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua. 

Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.

Ymmärrän kyllä syyn, miksi toimit noin. Onko nykyisesi tunteet samanlaiset sinua kohtaan? Jätätkö nykyisesi sitten jos löydät jonkun jonka kanssa kolahtaa, vai miten olet ajatellut toimia? Tuntuu julmalta kumppaniasi kohtaan, jos rakastaa sinua. Vaikka toisaalta kuten sanoit, et välttämättä koskaan löydä ketään muutakaan jolloin suhteenne voi kestää vaikka loppuelämän. En tuomitse tapaasi toimia, en vain itse usko voivani tehdä samoin. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.

Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap

Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua. 

Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.

Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.

Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.

Jäsen 18

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaisi sellaisen ajatukset, joka on mennyt suhteeseen mukavan ja kivan ihmisen kanssa ilman ihastumista. Koetko rakkautta puolisoasi kohtaan, vai riittääkö se että arki sujuu ja on joku jonka kanssa se jakaa? Näetkö vaivaa suhteen eteen?

En itse osaa kuvitella omalle kohdalleni suhdetta ilman ihastumista ja siitä seuraavaa rakastumista. Tästä rakastumisen tunteesta sitten seuraa tahto ja päätös sitoutua toiseen ihmiseen. Tämä pitää sisällään sen, että haluan molempien olevan valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Yksipuolinen panostus suhteeseen uuvuttaa pitkässä juoksussa. -ap

Minä taisin täällä kertoa tehneeni noin, joten voin vastata tietysti vain omasta puolestani. Ensinnäkään en kutsu kumppaniani puolisoksi - emme ole naimisissa, emme asu yhdessä, tämä on lähinnä seurustelua tai jonkinlainen suhde. Enemmän kutsuisin tätä kevytsuhteeksi. En siis ole sitoutunut. Minulla ei ole kysymys sujuvasta arjesta, vaan seksistä, läheisyydestä ja romantiikasta. Yhteinen ja sujuva arki tulee minulla kuvioihin vasta silloin, jos oikeasti sitoudun, ja sitä en tee, jos en ole oikeasti rakastunut. En sanoisi rakastavani, mutta tykkään tästä ihmisestä kyllä paljon - mutta en niin paljon ja sillä lailla, että haluaisin rakentaa yhteisen elämän. Näen kyllä vaivaa suhteen eteen, kuten muidenkin ihmsisuhteiden. Tietenkin näkisin vielä enemmän vaivaa rakastamani ihmisen eteen. Ja en usko, että tämä kestää pitkään. En edes toivo tämän kestävän pitkään. Toivon kyllä joskus löytäväni ihmisen, joka kolahtaa oikeasti - mutta niitä tulee vaan NIIN harvoin vastaan... Voi olla, että löydän vasta viiden vuoden kuluttua ihmisen, johon oikeasti ihastun. Ja se on sitten toinen kysymys, tuleeko siitäkään jutusta mitään.

Lapset olen aiemmin tehnyt suhteessa, jossa olin rakastunut ja rakastin, meillä oli ihan toisella tavalla yhteinen elämä ja olin sitoutunut. Silloin halusin myös jakaa arkea toisen kanssa, asua yhdessä, perustaa perheen... Hän tuntui myös ihan eri tavalla läheiseltä, paljon merkityksekkäämmällä tavalla.

Ajattelin aiemmin itse niin, etten voisi olal suhteessa ilman rakastumista ja rakkautta. Nyt ajattelen eri lailla. Voi olla erilaisia suhteita. Kevytsuhde on myös ihan ok välillä.

Vähän samanlaista ajatusta tiedän olevan joillain, joilla on ollut raskas parisuhde. Ei uskalleta sitoutua, mutta kaivataan kuvailemiasi asioita. On jonkinlainen "pääsuhde", jonka lisäksi sitten saatetaan ottaa iloa muualta tilaisuuden tullen. Suhteen toinen tai molemmat osapuolet tekevät samaa. Kaivataan suhdetta, muttei osata kiintyä tai sitoutua. Toisaalta ei haluta tai osata olla yksinkään.

Itsestä tuntuu, että eikö tuolla tavalla sulje mahdollisuuden löytää itselleen hyvä ja kunnollinen puoliso? Moni edelleen kunnioittaa toisten parisuhteita, eikä näe potentiaalisena kumppanina toista niin kauan kuin on suhteessa. - ap

Noo, minä ajattelen juuri nyt niin, että kun koronan takia elämä on muutenkin hiljaisempaa, tuskin edes voisin tavata ketään. Olen aika paljon vähentänyt aktiviteettaja nyt tänä vuonna. Mutta noin muuten, uskoisin kyllä, että jos oikeanlainen ihminen löytyisi, ihastuisin kyllä. Minä vaan ihastun todella harvoin, enkä ole sen yhden pieleen menneen jutun jälkeen tavannut KETÄÄN, joka edes voisi olla sen tyyppinen, että ihastuisin. Ja en tietysti sitten enää jatkaisi suhdetta, jos ihastuisin johonkin toiseen. Vaikka siitä ihastuksesta ei mitään tulisikaan, niin juuri tuosta syystä, etten kuitenkaan haluaisi mitään päällekkäisiä juttuja. Enkä varmaan toiseen ihastuneena pystyisi edes jatkamaan tätä juttua. 

Ja mikä se toinen vaihtoehto sitten olisi? Olla yksin ja sinkkuna, ilman seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa, vaikka juuri niitä haluan elämään. Mistään yhden illan jutuista en saa tyydytystä, ja minulle seksissä on tärkeää seksuaalinen tyydytys ja orgasmi. Enkä edes haluaisi seksiä tuntemattoman kanssa, enkä todellakaan lähtisi baarista jonkun randomin matkaan. En edes kauheasti käy baarissa, siis normaaliaikanakaan (nyt korona-aikana en varsinkaan). Ihastun niin harvoin, että jos jään odottelemaan Sitä Oikeaa, saatan joutua odottamaan vaikka kymmenen vuotta.

Muistelen lukeneeni, että on melko mahdoton oletus, yhdelle olisi vain yksi oikea. Missä maassa hän asuisi, mitä kieltä puhuisi.

Ymmärrän kyllä pointin, mutta se-yksi-oikea ei ole totta.

Jäsen 18

Ymmärsitköhän nyt jotenkin väärin tuon tekstini? En suinkaan ajattele tai ole kirjoittanut, että jokaiselle olisi vain yksi oikea. Käytin tuossa tekstissä termiä Se Oikea, mutta tarkoitin sillä nyt vaan ihmistä, joka OIKEASTI kolahtaisi ja OIKEASTI tuntuisi minulle oikealta ihmiseltä. Minä vaan ihastun todella harvoin, niin näitä ei tule niin  usein vastaan. Ja voi hyvinkin olla, että en edes koskaan enää kohtaa uutta ihmistä, joka kolahtaisi yhtä voimakkaasti. Joten voi hyvinkin olla, että lopputulos on se, että minulle olisi tuntunut oikealta kumppanilta vain se yksi ihminen. Joku muu voi löytää oikealta tuntuvan kumppanin helposti, vaikka kerran vuodessa. Joku muu löytää kerran elämässä. Itse olen tähän mennessä löytänyt kaksi kertaa - minulla on ollut pitkä suhde, josta on lapsiakin (se päättyi, ja on hyvä, että päättyi, sillä vaikka hän silloin tuntui Siltä Oikealta, ei hän olisi sitä enää), ja sitten yksi sellainen, josta ei tullut mitään.

Voi toki olla, että ihastun ja rakastun joskus vielä. Ja ehkä hän sitten tuntuu oikealta. Mutta ei voi tietää, käykö niin.