Olen niin väsynyt teinilapseeni.. :(

Kohteleeko se sun miestä tai sisaruksiaan samalla tavalla?

Teini kyllä kuulostaa ihan normaalilta. Miten jonkun äitykän päivä voi mennä pilalle 20 kolahduksesta aamulla? Ei se maailma kaadu, jos teini ei syö samassa pöydässä. Teinin tuskin tekee mielikään, kun menestyvä, kaverien kesken pidetty ja urheileva nuori on äidin mielestä moniongelmainen narsisti.

On meillä sääntöjä. Niistäkin teini jo 11 vuotiaana valitti mun äidille, että äiti vaatii ihan liikaa. Mummo siinä säälivänä kyseli, että mitä kaikkea se äiti vaatii. Äiti kuulemma vaatii siivoamaan huoneen lattian leluista, vaatii viemään likapyykit pyykkikaappiin, vaatii viemään likaiset astiansa ainakin tiskipöydälle, vaatii kaikkea ja iso itku päälle. Ja mummo mua syyttävästi katsomaan ja sanomaan, että sä vaadit liikaa lapselta. Voihan kettu.

 Teini vaan huomasi, että voi pompotella muita, kun alkoi syödä omassa huoneessaan. Käy ostamassa ruoatkin itse kaupasta. Pesee pyykkinsä...mutta alkoi äsken ihan huvittaa, että pesi koneellisen pyykkiä, jossa oli kaksi hänen pyyhettä ja kuusi sukkaa. Missään tapauksessa ei pese muiden pyykkejä, vaikka niitä olisi pyykkikaappi täynnä. :D

Mut huumoria on ihan pakko repiä vaikka mistä, että tätä jaksaisi.  Teini on isälleen aivan yhtä hirviö.

Ajattelen itsekin, että tämä on ohimenevää. Ehdotin Turkin matkaa keväämmällä, että mentäis ihan kahdestaan. teini kysy, että mitä me oikein tehtäis siellä muuta ku tapeltais. No, en mieti mitään matkoja enää,, en jaksaisi matkalla tapella ja maksaa vielä isoja rahoja siitä ilosta. :(

Et välitää huudosta vaan ilmoitat että joko muuttaa tai lopettaa pelleilyn ja kohtaukset. Ja sitten pidät kiinni siitä. 

loitan aina keskustelun uudelleen alusta ja iloisena ja positiivisena. Mut nyt alan katsoa peiliin! Kiitos neuvoista!  Mies sanoi just, että kannattaako niitä tänne kertoa, tulee vaan entistäkin pahempi mieli!.

Mulla oli kanssa heikkohermoinen äiti, joka oletti että elin vain kiusatakseni häntä. Kaiken mitä tein, äiti onnistui tulkitsemaan itseensä suunnatuksi kiusaamiseksi. Just tuollaista, että ihan vaan vittuillakseni kolistelin, tai jos hymyilin niin hymyni oli ivallinen tai röyhkeä. Tai jos tein jotain kivaa perheen hyväksi, niin siinäkin oli äidin mielestä jotkut katalat motiivit takana. Ja tietysti sekin vaikutti, että äiti aina oletti pahinta minusta, aika helppo siihen oli mennä mukaan ja olla sitten huonokäytöksinen ja ilkeä, kun äiti joka tapauksessa uskoi niin. Ihme, että selvisin ilman persoonaallisuushäiriötä.

Ihan normaalia teinimeininkiä. Lueppa jotain kirjallisuutta aiheesta, niin ymmärrät mikä kehitystehtävä hänellä on menossa. Hänen kuuluukin olla tuommoinen nyt. Väsytte molemmat vähän toisiinne ja pesästä lentäminen sujuu vähän helpommin. 

Älä nyt palkitse sitä millään matkalla. Miten ei muka ole persoonallisuushäiriö, jos huutaa kurkku suorana, että äiti hänet hylkää, jos pakkaat muuttolaatikot?

Sanot sille, että saatanan kakara! Tässä huoneistossa määrään minä, sinä pidät turpas kiinni, tai opettelet puhuttelemaan muita ihmisiä. Vaihtoehto on että menet pesemään sukkasi ja pyyhkeesi jonnekin toiseen osoitteeseen.

Ap hyvä, et vaikuta aivan tasapainoiselta. En osaa auttaa muuten, kuin pyytämällä sinua - ei teiniä - ottamaan yhteyttä mielenterveysammattilaiseen.

Jotenkin tästä jää nyt vähän kummallinen fiilis. Melkein epäilisin tuota juuri, että teini etsii juuri sinusta jotain vastusta, tai reaktiota tai huomiota jos kerran muuten pärjää koulussa ja muiden seurassa hyvin. Miten yleensä reagoi positiiviseen palautteeseen kun (jos) sitä annat? Esimerkiksi jos kehut koulumenestystä tai muuta positiivista?

Rehellisesti sanottuna mietin myös, luetko liikaa mahdollisia eleitä tai ilmeitä ja tämä näkyy reaktoissasi. Jos yritän pohtia tätä keskustelua teinin kannalta, niin hän avasi kanssasi kaksi kertaa keskustelun. Toisen puhumalla säästä, johon sinä reagoit natkutuksella (vaikkakin omien sanojesi mukaan kepeällä äänensävyllä). Toiseen reagoit siten, että se on yhdentekevää. Mietin, mikä olisi ollut lopputulos, jos olisit osallistunut teinin aloittamaan keskusteluun normaalisti. Mahdoton tietää, ehkä siitäkin olisi tullut draamaa, mutta ehkä ei.

Varmasti teinin käytöksessä on parannettavaaa paljon, mutta mietin myös onko päässyt syntymään ns. noidankehä jossa myös teinin normaaleihin avauksiin tulee vastaus olettamuksella, että hän on taas "pahanteossa" ja hän reagoi siihen kuten nyt olettaa saattaa, provosoitumalla. Tästä taas sinulle syntyy mielikuva, että "noniin, olin oikeassa, käytös on ihan mahdotonta".

Miten isä siihen suhtautuu? Sanoit että itse vältät konflikteja ja olet alistuva, miten isä? 

Mietin vaan, että koska on vähän myöhäistä alkaa "kasvattaa" tyttöä uudestaan, niin jos yhteistuumin isän kanssa laaditte ensin sopimuksen: mitä tytöltä vaaditaan kotona asumista vastaan. Sitten esitätte sopimuksen tytölle, kerrotte rehellisesti ja suoraan että olette väsyneitä ja surullisia nykyiseen tilanteeseen. (Kannattaa ehkä alleviivata että vikaa on sekä teissä, että tytössä, ettei tytöllä tule vaan heti puolustusreaktio päälle... vaikka taitaa tulla joka tapauksessa?) Kerrotte että ette jaksa enää. Että rakastatte tyttöä niin kuin omaa lastaan vaan rakastaa, mutta arki väsyttää teidät loppuun ja haluatte antaa ratkaisun avaimet tytölle: joko hän suostuu puhumaan asiallisesti (ei tarvitse puhua muuten kuin pakollisista jutuista, jos ei huvita, mutta asiallinen pitää jaksaa olla), ja mitä nyt koettekin välttämättömiksi jutuiksi että saman katon alla jaksatte asua. Tai, jos hän ei halua noudattaa sääntöjä, autatte häntä etsimään asunnon ja hän saa muuttaa omilleen. Te ette ole häntä hylkäämässä, te vain tahdotte välillä rauhaa kotiin. Antakaa pari päivää aikaa miettiä. Ja sitten pysytte sanojenne takana. Jos sopimusta ei noudateta, niin etsitte sen vuokra-asunnon ja muistatte alleviivata, että tämä on hänen ratkaisunsa. 

Voimia!!

Okei. 1. Jos äiti huutaa ja raivoaa koko ajan sun muuta käskee ja valittaa niin ihan tiedoksi että siihen tottuu! Ei sillä kohta ole enää mitään väliä huudatko täyttä kurkkua kun ketään ei enää kiinosta. Pitäisi toimia niin, että huutaisi lapselle mahdollisimman vähän ja sitten aina kerralla kunnolla jos asiat ei suju. 2. Aseta rajat. En ihmettele tuollaista käytöstä ollenkaan jos pelkäät lastasi etkä edes uskalla tehdö ruokaa... Haloo! Olet vanhempi, määräät lastasi, päätät säännöt.

3. Tee teinisi kanssa aina välillä jotsin kivaa, huomio ihan muuten vaan. Vie vaikka shoppailemaan tai syömään, menkää yhdessä keilaamaan, mitä vain josta tulee hyvä mieli!

Tsemppiä :)

Ja mun täytyy kyllä vielä sanoa, että vaikka tuossa noidankehä-jutussa on perää ja se on varmasti oikea, niin ymmärrän ap sinua hyvin. Olen itse ollut parisuhteessa, jossa ongelmat eskaloituivat siihen pisteeseen, että teki kumpi tahansa mitä tahansa, niin riita tuli joka tapauksessa. Ymmärsin hyvin itse pahentavani tilannetta oamlla käytökselläni, mutta toisaalta koin olleeni vuosia se joka aina jousti, pyysi anteeksi, unohti menneet, jousti, unohti loukkaukset ja aloitti alusta, niin lopulta en vaan jaksanut. Siksi luulen, että teillä ei oikeastaan auta kuin tuo tytön pois muutto. Ja sitä odotellessa tuo "kylmä" sopimus, joka rajaisi kaiken kanssakäymisen vaan siihen välttämättömimpään. "Tässä on minimi mitä me vaadimme, jotta saat asua kotona"

32

Niin, en huuda tytölle koskaan. Joten sen voi unohtaa. En huuda koskaan kellekään, ehkä mun pitäisi alkaakin huutamaan? :)

Ota vaikka kännykällä salaa videokuvaa (joo tiedän laitonta vaikka omassa kotonaan kuvaa salaa) ja tee tallenteista kooste ja näytä se teinille ja sano että menee julkiseen jakeluu  filmi jos ei ala käyttäytymään.

1. se hakee sun huomiota jota ei ilmeiisimmin muilla keinoin saa ts. yhteys muutoin poikki

2. aikuisen pitäisi olla päällisin teflonpinta eli toisesta korvasta sisään toisesta ulos eli mahd. vähän huutoa ja itseensä ottamista

3. ole aikuinen, näytä mallia että kestät mielenosoitukset, se ei todella tarkoita etteikö sääntöjä noudatettaisi eli esim. kaikki yhdessä pöytään samaan aikaan mitä ihmettä on omassa huoneessa syöminen ja eväiden ostelu?!

4. kun näytät rajoilla ja rauhallisuudella olevasi aikuinen, löytyy myös toisenlainen yhteys. se ottaa aikaa koska tilanne on päässyt tänne asti eli ote aiemminlipsunut

tsemppiä, älä luovuta ja nyt ne säännöt yhdessä miehen kanssa, sieltä tuki, toinen vetää kun toinen väsyy

Kuulostaa ihan absurdilta stoorilta. Kukaan ei syö omassa huoneessaan edes yhtä kertaa, jos vanhemmat eivät sihen anna lupaa. Siis hei haloo, aseta nyt herran tähdet rajat lapsellesi ja vähän äkkiä!

Osoita, että rakastat ja välität, huomio toivottu, hyvä käytös  ja jätä huono ei-toivottu käytös huomiotta. Kysy mitä lapsellesi kuuluu, ja kuuntele häntä oikeasti,aidosti, läsnäollen ja pitkään. Tee jotain kivaa lapsesi kanssa kaksin, mene viikonloppureissulle tai mitä ikinä tykkäätte tehdäkin. Kuuntele, kuuntele, kuuntele. Älä tuomitse. Kuuntele. Älä esitä heti omia mielipiteitäsi, vaan kuuntele. Kerro, mitä aikuisen ajattelet, sitten kun sitä sinulta kysytään.

Kerro omasta nuoruudestasi, omista ajatuksista, omista tunnelmistasi, rupattele! Viljele huumoria. Rakenna pohjaa keskustelulle ja luottamukselle.

Terveisin kolmen teinin äiti

Kyllä sun kannattais huolestua. Toi käytöshän kuullostaa 14-vuotiaan murrosiältä, eikä miltään 18 v nuorelta aikuiselta !!

Itse tossa iässä asuin vielä vanhemmilla, mutta kävin koulussa ja koulun jälkeen töissä. Murrosikä oli mennyt ohi vuosia sitten ja äitin kanssa tultiin toimeen erinomaisesti.

[quote author="Vierailija" time="08.12.2013 klo 17:45"]

Miksi se teini on jo vuoden syönyt omassa huoneessaan? Etkö ole sanonut, että syö pöydässä niin kuin muutkin tai ei syö ollenkaan? Sinun suurin ongelmasi tuntuu olevan se, että pelkäät konflikteja ja tunnereaktioita. Ja teini käyttää tätä täysillä hyväkseen, on ilmeisesti oppinut siihen jo lapsena. Käykä teini töissä vai saako viikkorahaa?

[/quote]

Mulle tuli sama mieleen. Olin itse todella haastava lapsi ja kaikista ärsyttävintä jopa raivostuttavaa oli, kun omalla äidilläni ei ollut muhun minkäänlaista otetta. En tiedä miten äitini sen otteen olisi saanut, ehkä olisi pitänyt olla napakampi ja johdonmukaisempi jo lapsesta lähtien tai yksinkertaisesti kunnioittaa itseään jonkun verran. Osaatko sanoa, mikä sinua estää pitämästä teidän perheen säännöistä kiinni tämän lapsen kohdalla? Lukemani perusteella tulee mieleen, että rajoja hän koettelee, mutta ne ei vain tunnu tulevan vastaan.

Teinilapsi ?  18v on täysikäinen aikuinen, ei teini eikä lapsi.

Äidillä tässä on nyt ongelmia.