Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan tehnyt sitä, että on yks kaks vain irtisanonut itsensä koska on kyllästynyt työhönsä
28.09.2020 |
Itsellä tulee mieleen välillä tällainen.
Miten se toisi helpottavan ja onnellisen olon. Hetkeksi.
Kriiseilen välillä koska koen työni raskaaksi ja olen menettänyt mielenkiintoni.
Kommentit (59)
Olen jättänyt taakseni jo monta savuavaa siltaa. Ei ole vi**uttanut kertaakaan. Aina on asiat järjestynyt tavalla tai toisella. Jotain itsekunnioitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa joo!
Tai en ihan yks kaks, koska olen hyvin varovainen ihminen, halusin jotenkin turvata selustani ettei tarvis irtisanoutuessa stressata karenssia eikä rahapulaa, jos ei heti löytys mielekästä työtä. Ja että sais pitää vaikka sapattivuoden siinä samalla.
Säästin vajaat 2 vuotta ihan älyttömän nuukasti eläen, motivaatio pihistelyyn riitti, kun pidin mielessä tavoitteeni, ja sain kun sainkin verrattaen pienestä palkasta liki 20 000 € säästöön.
No nyt se hetki on lähellä. Mulla on vielä 2 viikkoa töitä, ja sen jälkeen ei, irtisanomisilmoituksen vein pomolle juuri.
Uskomatonta mutta totta, tämä todella tapahtuu nyt!!
Hienoa! Vähän haastavaa aikaa tietysti nyt eletään, mutta tulkoon unelmistasi silti totta <3
Mikäs siinä, jos ei ole taloudellista tarvetta käydä töissä tai voi olla varma, että työllistyy pian uudelleen. Tiedän tällaisia tapauksia, mutta myös yhden entisen työkaverini, joka lähti viisikymppisenä. Siitä on jo viisi vuotta ja on nyt sitten kaikenlaisten työllistämistoimien kohteena.
Olen nuorempana. Moni asia vaivasi, erityisesti työpaikkakiusaava esimies. Pisti minun piikkiini vuosia sitten tehtyjä virheitä jne. Neljä kuukautta kestin, sitten yks päivä tuli mitta täyteen ihan yllättäen.
Tein sen työvaiheen loppuun, siistin työpisteeni, vedin takin ylle ja menin sanomaan pomolle, että tämä oli nyt tässä. Pomon mielestä irtisanomisaikaa ei tarvinnut noudattaa tapauksessani - mulle ei tullut mieleenkään, että sellainen voisi olla.
Tuntui niin hyvältä kävellä pois töistä kesken päivää. Muistan, että huimasi se yllätyksen tunne. En tosiaan ollut aamulla töihin mennessä arvannut, että irtisanoutuisin. Viikon päästä sain parempia töitä.
Nuorena olen kaksi kertaa vain jättänyt menemättä töihin. Ei pystynyt oleen mitään irtisanomisaikoja. En kyllä enää niin tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt, tulisin säästöilläni toimeen useammankin vuoden. Ellei ihan ovet paukkuen lähtisi, niin mahdollisesti pääsisin takaisinkin mikäli firma vielä pystössä eikä parempaakaan keksi. Toki vakituisen edut menettäisin enkä varmaan pääsisi enää takaisin vakituiseksi, koska nykyään näyttää olevan tällainen sopimusten ketjuttelu suosiossa että työntekijästä pääsisi tarpeen vaatiessa helposti eroon.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorempana. Moni asia vaivasi, erityisesti työpaikkakiusaava esimies. Pisti minun piikkiini vuosia sitten tehtyjä virheitä jne. Neljä kuukautta kestin, sitten yks päivä tuli mitta täyteen ihan yllättäen.
Tein sen työvaiheen loppuun, siistin työpisteeni, vedin takin ylle ja menin sanomaan pomolle, että tämä oli nyt tässä. Pomon mielestä irtisanomisaikaa ei tarvinnut noudattaa tapauksessani - mulle ei tullut mieleenkään, että sellainen voisi olla.
Tuntui niin hyvältä kävellä pois töistä kesken päivää. Muistan, että huimasi se yllätyksen tunne. En tosiaan ollut aamulla töihin mennessä arvannut, että irtisanoutuisin. Viikon päästä sain parempia töitä.
Kerroitko kellekään? Millanen sun työ oli, meinaan että onko jollain alalla enemmänkin noita kiusaajia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole, mutta haaveilen tuollaisesta hyvin usein. En kuitenkaan voi hypätä tyhjän päälle, on lapset ja kaikki. Säästöjä on reilusti, mutta ei ne koko loppuelämää riitä. Pari kolme vuotta maksimissaan ja sekin köyhäillen. Ei kiitos.
Tosin, ei vika varmaan ole mun työpaikassa. Kaikki muutkin työpaikat on yhtä ikäviä, ainakin mitä puolison/tuttujen/tämän ketjun perusteella ymmärtäisin. Vika on työelämässä, kaikilta vaaditaan liikaa, asiat on liian vaikeita/työ on huonosti johdettua.
Tunnen useampiakin jotka on niin tehneet, vain yhdellä ei ollut hyvätuloista puolisoa turvaamassa toimeentuloa. Osa on palannut työelämään, osa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus nuoruudessa pakkasin apteekin lääkepurkkeja tehtaassa. Koko paikka ja kaikki oli niin ahdistavaa. Iltapäivällä leimasin ulos kellokortin ja esimies oli siinä vieressä. Ojensin sen kortin sille käteen, en seinälle lokerikkoon niin kuin olisi tullut tehdä ja sanoin, että se oli sitten siinä.
Käyttäjä35319 kirjoitti:
JhS kirjoitti:
Olen, kahdesti.
Toisen pihalta lähdin taksilla ja mietin, että ei koskaan enää töihin. Sit erehdyin taas ja muutaman vuoden kuluttua tuli jälleen mitta täyteen. Sieltä lähdin jo omalla autolla. Kummastakaan en saanut loma-ajan palkkoja, koska en jäänyt irtisanomisajaksi. Se oli koko pennin arvoista vaan lähteä, koska kumpikin firma täysin ansaitsi sen ja onhan se tyylikästä. Vieläkin hymyilyttää; "osta ittelles jotain kivaa" -vastaus pomon huutoon lomarahoista.
Parhaita hetkiä elämässä. Minua ei kukaan omista.
Lähdin kerran ekan työpäivän jälkeen.
N-77
Sama täällä. Helppoa koeajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorempana. Moni asia vaivasi, erityisesti työpaikkakiusaava esimies. Pisti minun piikkiini vuosia sitten tehtyjä virheitä jne. Neljä kuukautta kestin, sitten yks päivä tuli mitta täyteen ihan yllättäen.
Tein sen työvaiheen loppuun, siistin työpisteeni, vedin takin ylle ja menin sanomaan pomolle, että tämä oli nyt tässä. Pomon mielestä irtisanomisaikaa ei tarvinnut noudattaa tapauksessani - mulle ei tullut mieleenkään, että sellainen voisi olla.
Tuntui niin hyvältä kävellä pois töistä kesken päivää. Muistan, että huimasi se yllätyksen tunne. En tosiaan ollut aamulla töihin mennessä arvannut, että irtisanoutuisin. Viikon päästä sain parempia töitä.
Jep! Just näin. Se hyväolo kantaa pitkään.
Muutin stadista pieneen taajamaan lähelle Kouvolaa. Kaksion vuokra 320€! Elän hiljaista luontoelämää, hankin veneen ja kalastelen, kuljen metsissä. Otin kauan haaveilemani koiran ystäväksi. Sen myötä on harrastuselämä melko vilkasta. Nautin elämästä ja etenkin kiireettömistä aamuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin napit vastakkain puljun omistajan kanssa tärkeästä periaatekysymyksestä. Olisin varmaan voinut toimia kypsemmin, mutta keskustelu päättyi "Tää oli sitten viimeinen minuuttini tässä lafkassa" -kommenttiini ja ulosmarssiin. Ei toisaalta ole kaduttanut ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä. Kävin työterveydessä itkemässä kiusaamista ym. Sain 2vk saikkua. Sitten sanouduin irti mielenterv syistä (kiusaaminen). Pääsin heti ansiosidonnaiselle. Nyt makailen kotona. Oikea syy oli nykyinen hallitus joka roudaa elätettäviä tänne. En rahoita tuollaista toimintaa.
Ja edellisten hallitusten aikanahan kukaan ei tullut tänne ja olit silloin normaalisti töissä, vai miten?
1980 luvulla. Olin töissä todella hyvässä firmassa, jossa vastasin tuotekehityksestä ja sen ohessa firman kehittämisestä yleensä, toki toimarin kanssa yhteistyössä. Eli siis alle 10 henkilön nyrkkipajasta 2-3 vuodessa merkittäväksi tekijäksi alallaan, jossa firma toimii vieläkin.
Eräänä päivänä vain totesin että nyt pyörii melko hyvin ja jotenkin oli itsellä vähän poltekin lopussa. Soitin tutulle toisen firman omistajalle ja kysyin mitä mieltä hän olisi jos tulisin heille hommiin ja ottaisin sen heidän tietyn koneen myynnin hoidettavakseni?
No tämähän sopi, eli eikun työpaikan vaihto. Toki vielä tein edellisellekin jotain pikku keikkoja.
Meni parisen vuotta niin tuli eräästä paikasta sellainen tarjous josta en voinut kieltäytyä, eli taas vaihtui työpaikka. Mutta tämä on eri juttu, tuon ekan vaihdoin tein ihan omasta ideastani.
Vierailija kirjoitti:
En ole, mutta haaveilen tuollaisesta hyvin usein. En kuitenkaan voi hypätä tyhjän päälle, on lapset ja kaikki. Säästöjä on reilusti, mutta ei ne koko loppuelämää riitä. Pari kolme vuotta maksimissaan ja sekin köyhäillen. Ei kiitos.
Tosin, ei vika varmaan ole mun työpaikassa. Kaikki muutkin työpaikat on yhtä ikäviä, ainakin mitä puolison/tuttujen/tämän ketjun perusteella ymmärtäisin. Vika on työelämässä, kaikilta vaaditaan liikaa, asiat on liian vaikeita/työ on huonosti johdettua.
Sanos muuta, poissa on ne ajat kun talossa oli 100 tyyppiä eikä tarvinut niin kauheasti stressata kun kaikki ei ollut kuitenkaan omilla harteilla. Toisin kuin nykyään, väki on vähentynyt n. kolmasosaan ja tuntuu että joutuu tehdä nykyään kaikki yksin ja kauhea kiire koko ajan. Kauankohan tätä vielä kestää, jonkinlaisia henkisiä tilttejä on kyllä silloin tällöin tullut jot pidemmän aikaa. Pomon mielestä meillä ei kuitenkaan niin kauheasti töitä ole, no hän sieltä toimiston puolelta varmaan parhaiten sen tietääkin.
Olen tehnyt.
Se vapauden tunne on uskomaton.
Aina on raha-asiat järjestyneet. En ole koskaan osannut arvostaa säännöllisiä tuloja.
Olen jo pitkään miettinyt, että on niitä jotka miettii, ja niitä jotka tekee. Nää mammapalstoilla miettijät eivät koskaan löydä rohkeutta tehdä asian eteen jotain, ja ne jotka mammapalstoilla väittävät tehneensä näin, eivät todennäköisesti ole oikeasti uskaltaneet kuitenkaan.
Irtisanoin itseni ja vuokrakämppäni ja muutin satojen kilsojen päähän tyhjän päälle. Elin lomarahoilla ja lopputilillä ja viimeisillä ylityökorvauksilla nuukasti vuoden verran ja mietin mitä tehdä. Sitten opiskelin, tein osa-aikatyötä opintojen ohessa ja pääsin lopulta mukavaan työpaikkaan, jossa en enää ole, mutta nykyinen työ on ihan yhtä kiva.