Voisitko asua kumppanisi kanssa kumpikin omassa asunnossaan?

Voi kunpa asuisimmekin. Muuten ihana ja täydellinen ihminen, mutta meillä on aivan erilaiset siisteyskäsitykset.

Hän voisi muhia likaisessa asunnossaan ja vaihtaa pari kertaa vuodessa lakanansa, eikä minun tarvitsisi koko ajan korjailla käsistään tippuneita tavaroita paikoilleen.

Ja ennen kuin kukaan alkaa huudella marttyyrimammaa, niin olen mies.

Naimisissa moottoriturvan kanssa kirjoitti:

Heti kun nuorimmaiseni muuttaa kotoa, muutamme mieheni kanssa eri osoitteisiin.

Emme eroa. Pidämme yhteyttä ja uskon, että jaksan hänen seuraansa paremmin, kun saan välillä happea, tilaa hengittää.

Ei vain kertakaikkiaan meinaa enää jaksaa.

Puhetta tulee kuin urheiluselostajalta ihan aivan koko ajan. Lapsetkin ovat nääntyneet tähän. Ei auta vaikka sanoisi suoraan, että " nyt hetken hiljaa" ym. mitä hänelle miljoonasti sanottu.

Hetkeksi taukoaa( pari minuuttia) sitten se taas alkaa. Hän saa puheenaiheen vaikka kivestä.

Tavallaan rakastan häntä, en halua erota, mutta en vain enää jaksa.

Niin ymmärrän tuon tilanteen. Meillä samanlaista. Oikein varon sanomasta jotakin sellaista minkä tiedän avaavan puhehanat taas täysille. Mitä vanhemmaksi hän tulee sitä enemmän juttua riittää.

Minulla taas toisinpäin. Haluaisin jo omaa rauhaa.

Me asutaan eri paikkakunnilla viikot erillään ja viikonloput ollaan yhdessä jommankumman luona. Eläkepäivinä varmaankin muutetaan yhteen.