Miten suhtautua ihmiseen (lähisukulainen), joka ei kykene pyytämään anteeksi?

Hanki itsellesi elämä, niin ei tarvitse vatvoa jotain sukua maailman tappiin saakka.

Ota asia puheeksi. Kun kysymys on lähisukulaisesta, asia on sen arvoinen. Jonkun puolitututun kanssa ei ehkä jaksaisi, mutta lähisukulaisen kanssa on ikävää jos vuosikaudet joku tällainen asia häiritsee.

Mä olen joutunut miehelleni vääntämään asiaa rautalangasta useampaankin kertaan, ja kyllä siinä jonkinlaista edistystä on nähtävissäkin. Ensinnäkin mies on vaistomaisesti sitä mieltä (ei kuitenkaan kun pysähtyy ajattelemaan) että anteeksi pyytäminen, joka siis lähtökohtaisesti on oman väärässäolon ja heikkouden myöntämistä, saa hänet näyttämään vähemmän vahvalta ja fiksulta tms. Ja että parempi olisi jos se tilanne näyttäisi siltä kuin hän ei olisi mitään väärin tehnyt, ja sitten tilanne saattaa kääntyä jopa niin päin että pahoittelun sijaan hän lähtee tosi hyökkäävään puolustukseen.

Lisäksi mieheni ei ollut tajunnut ettei todella KOSKAAN pyytänyt anteeksi, sillä hän omassa päässään aina välillä niin teki. Se mitä suusta oli ulos tullut ei kuitenkaan ollut "anteeksi" vaan esim. "voi helvetti" - hän oli siis pahoillaan siitä että oli tehnyt jotain hölmösti, mutta purkikin sen pahoillaanolon vain olemalla vihainen itselleen, ei pyytämällä anteeksi. Hän on vähän herännyt tähän tapaansa kun olen muutaman kerran sen tilanteen ollessa päällä kysynyt että onko tämä nyt sellainen esimerkki jossa hän omasta mielestään on pyytänyt anteeksi. Tästä on ollut apua toistemme ymmärtämisessä.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 11:07"]

Ota asia puheeksi. Kun kysymys on lähisukulaisesta, asia on sen arvoinen. Jonkun puolitututun kanssa ei ehkä jaksaisi, mutta lähisukulaisen kanssa on ikävää jos vuosikaudet joku tällainen asia häiritsee.

Mä olen joutunut miehelleni vääntämään asiaa rautalangasta useampaankin kertaan, ja kyllä siinä jonkinlaista edistystä on nähtävissäkin. Ensinnäkin mies on vaistomaisesti sitä mieltä (ei kuitenkaan kun pysähtyy ajattelemaan) että anteeksi pyytäminen, joka siis lähtökohtaisesti on oman väärässäolon ja heikkouden myöntämistä, saa hänet näyttämään vähemmän vahvalta ja fiksulta tms. Ja että parempi olisi jos se tilanne näyttäisi siltä kuin hän ei olisi mitään väärin tehnyt, ja sitten tilanne saattaa kääntyä jopa niin päin että pahoittelun sijaan hän lähtee tosi hyökkäävään puolustukseen.

Lisäksi mieheni ei ollut tajunnut ettei todella KOSKAAN pyytänyt anteeksi, sillä hän omassa päässään aina välillä niin teki. Se mitä suusta oli ulos tullut ei kuitenkaan ollut "anteeksi" vaan esim. "voi helvetti" - hän oli siis pahoillaan siitä että oli tehnyt jotain hölmösti, mutta purkikin sen pahoillaanolon vain olemalla vihainen itselleen, ei pyytämällä anteeksi. Hän on vähän herännyt tähän tapaansa kun olen muutaman kerran sen tilanteen ollessa päällä kysynyt että onko tämä nyt sellainen esimerkki jossa hän omasta mielestään on pyytänyt anteeksi. Tästä on ollut apua toistemme ymmärtämisessä.

[/quote]

se on narsisti. 

Koska lähisukuluainen on se loukattu osapuoli, ja hänen pitäisi vielä pyytää anteeksi?

Kyky ja tahto eivät ole sama asia. Ehkä kykenee, mutta ei tahdo.