Kauheaa nähdä ex jossakin sattumalta

Vierailija kirjoitti:

Onneksi asutaan nykyään eri kaupungeissa satojen kilometrien päässä toisistamme. Minua oikeasti hävettäisi jos joku yhdistäisi minut exääni. Vielä eromme aikaan hän pukeutui siististi ja oli muutenkin olemukseltaan siistin ja luotettavan näköinen. Nykyään näyttää aivan nistiltä. Ilmeisesti käy kuitenkin töissä jne. mutta tyyli on muuttunut aivan sen näköiseksi että jos tulisi kadulla vastaan niin luulisin epämääräiseksi narkkariksi enkä todellakaan halua että minut yhditetään häneen millään tavalla. 

Sama juttu! Exä lihonut varmaan 30kg, kaljuuntumassa ja liuta lapsia usealle naiselle. Hävetti joutua samoihin bileisiin hänen kanssaan viime kesänä. En tiennyt katsoako seiniin päin vai minne. Kiusallinen tilanne, vaikka erosta jo vuosikymmen aikaa!

En vain haluaisi, että kukaan muistaa meidän olleen joskus yhdessä. Puistattaa ja jopa säälittää, miten hän on onnistunut kusemaan useat parisuhteensa, eikä selvästikään huolehdi enää itsestään ollenkaan.

Ensirakkauteni asuu samassa pikkukaupungissa ja meillä kummallakin tahoillamme perheet, silloin tällöin olen nähnyt hänet kauppakeskuksessa kaukaa ja pari kertaa joutunut kohtaamaankin...aivan kauheita tilanteita ovat olleet minulle koska menen ihan lukkoon. Asioita jäi auki eromme aikana ja ero tapahtui ikävissä merkeissä, nopeasti, kummallakin oli vielä tunteita, olimme nuoria. Sanotaanhan niin, ettei ensirakkaus ikinä unohdu. En minäkään ikinä unohtanut häntä, vaan aina jollain tavalla hän on aina ollut mielessäni. Mutta se on menneisyyttä. Toivon, ettei tarvitsisi törmätä häneen, ja muistoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Ette ole koskaan kokeneet rakkautta vielä, jos exän näkeminen ei mitään tunteita herätä. Tai olette narskuja/kautta psykoja. En puhu joistain muutaman kk tapailusuhteista nuorilla, vaan ihmisistä, jotka ovat vannoneet ikuista rakkautta toisilleen. Näissä on suht iso ero.

No, jos ei enää ole rakastunut eksään, niin mitä tunteita näkemisen pitäisi herättää? Tietysti jonkinlaista rakkautta voi olla vaikka ei olisikaan enää rakastunut, mutta se on niin eri asia kuitenkin.

Kaksi kertaa olen törmännyt exääni, josta erosin todella riitaisasti ja yllättäen. Molemmilla kerroilla tuntuu edelleen kuin joku potkaisisi vatsaan, henki salpautuu. Ja autossa tulee holtiton itku kun vihdoin sinne selviää.

Olimme yhdessä 8 vuotta ja viimeisen vuoden aikana aloitimme yrittämään lasta. Mies oli kaikin puolin ihana, huomaavainen, hyvännäköinen, hyvä työ, arki yhdessä kivaa, kivat appivanhemmatkin. Kävimme asuntonäytöissä aikeena ostaa tai rakennuttaa talo. Stressiä oli kyllä vauva-asiasta, mutta luulin että muuten oli kaikki hyvin.

Mies jäi kiinni pettämisestä ja tuntui, että maailma romahti. Yritettiin jatkaa, mies oli pahoillaan, ja jotenkin siitä rämmittiin eteenpäin. Kunnes maailma todella romahti. Tämä lunttu oli tullut raskaaksi. Jätin miehen siihen paikkaan.

Mies olisi halunnut jatkaa, vannoi ettei halua tätä toista. Eivät olleet tekemisissä juurikaan ennen synnytystä. Mutta nopeasti sen jälkeen muuttivat yhteen. Nyt heillä on 3 pientä lasta. Petturimies sai lopulta kaiken, minä en mitään. Tuntuu niin pahalta.

Vihaisin nähdä yhtään exää, ihan yrjöttää koko ajatus. Onneksi asun kaukana jokaisesta. Kaikki leffat ja kirjat joissa palataan exän kanssa yhteen ovat inhottavia.

Mä olen vaan ilonen, jos nykyään nään. Olen nykyään valoisa, elämäniloinen, paljon paremman näköinen ja kroppakin on kunnossa. Hän on samanlainen masentuvainen marisija kuin aiemminkin ja kolmen minuutin keskustelun jälkeen olen maailman onnellisin, että tajuttiin erota. Takana pitkä liitto.

Olen nähnyt exän sattumalta muutaman kerran. Ei se kauheaa ole ollut. Esimerkiksi yhdessä baarissa satuttiin olemaan juopottelemassa samaan aikaan. Hetki juteltiin ja sitten mentiin menojamme omissa porukoissamme. Tarpeeksi vuosia yhdessä, niin ollaan kuitenkin aika tutut toisillemme, vaikka parisuhde menikin penkin alle. Mitäpä siinä kauhistelemaan tai muutenkaan tunnereagoimaan. Tuttava mikä tuttava ja yhteistäkin löytyy. Ihan ihmisenä voi suhtautua. 

Jos näkisin, saisin varmaan paniikkikohtauksen. En ole koskaan saanut paniikkikohtausta, mutta tuo voisi olla se hetki kun kokisin sen. Siispä toivon etten näe häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole sellaisia eksiä, joiden näkeminen tuntuisi pahalta. Useimpien näkemisestä jopa ilahtuisin, niin kuin yleensä vanhan tuttavan näkemisestä.

Sama täällä. Kumpaakin pitkän suhteen eksääni näen aina silloin tällöin, koska yhteisiä kaveri- ja harrastuspiirejä. Aina on mukava vaihtaa kuulumiset. 

Miksi ihmiset lähtevät vakavaan suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jota ei suhteen päätyttyä halua enää nähdä? 

Mä asetan kysymyksen niin päin, että miksi ihminen lähtee vakavasta suhteesta, jos toinen on edelleen ihana ja rakas? Eihän silloin ole mitään syytä päättää suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen vaan ilonen, jos nykyään nään. Olen nykyään valoisa, elämäniloinen, paljon paremman näköinen ja kroppakin on kunnossa. Hän on samanlainen masentuvainen marisija kuin aiemminkin ja kolmen minuutin keskustelun jälkeen olen maailman onnellisin, että tajuttiin erota. Takana pitkä liitto.

Olin valoisa, elämäniloinen ja hyvännäköinen kun eksän kanssa tavattiin. Se suhde imi kuiviin ja nykyään olen valoni kadottanut ja surullinen. Jätin miehen, mutta en enää ole löytänyt sitä samaa perus-onnellisuuden virettä, joka elämässäni oli tätä miestä ennen.

Miestä en luontaisestikaan halua ikinä, koskaan enää nähdä. Muistan kun näin sen viimeisen kerran: mä tiesin että tämä on viimeinen kerta kun tämän ihmisen näen. Ei ole ollut ikävä sekuntiakaan. Kun hän lähti, tuntui että pystyi hengittämään ekaa kertaa pitkästä aikaa.

Jos sattumalta näkeminen on kauheaa, niin mitä on se, jos näkee exää jatkuvasti tarkoituksella?

Vierailija kirjoitti:

Jos sattumalta näkeminen on kauheaa, niin mitä on se, jos näkee exää jatkuvasti tarkoituksella?

Joko hyvät välit tai masokismia.

Kylläpä on katkeria vosuja- Olen itse eronnut pitkästä liitosta, mutta en näe tarpeelliseksi haukkua exääni vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa olen törmännyt exääni, josta erosin todella riitaisasti ja yllättäen. Molemmilla kerroilla tuntuu edelleen kuin joku potkaisisi vatsaan, henki salpautuu. Ja autossa tulee holtiton itku kun vihdoin sinne selviää.

Olimme yhdessä 8 vuotta ja viimeisen vuoden aikana aloitimme yrittämään lasta. Mies oli kaikin puolin ihana, huomaavainen, hyvännäköinen, hyvä työ, arki yhdessä kivaa, kivat appivanhemmatkin. Kävimme asuntonäytöissä aikeena ostaa tai rakennuttaa talo. Stressiä oli kyllä vauva-asiasta, mutta luulin että muuten oli kaikki hyvin.

Mies jäi kiinni pettämisestä ja tuntui, että maailma romahti. Yritettiin jatkaa, mies oli pahoillaan, ja jotenkin siitä rämmittiin eteenpäin. Kunnes maailma todella romahti. Tämä lunttu oli tullut raskaaksi. Jätin miehen siihen paikkaan.

Mies olisi halunnut jatkaa, vannoi ettei halua tätä toista. Eivät olleet tekemisissä juurikaan ennen synnytystä. Mutta nopeasti sen jälkeen muuttivat yhteen. Nyt heillä on 3 pientä lasta. Petturimies sai lopulta kaiken, minä en mitään. Tuntuu niin pahalta.

Mies ei kyllä ollut ihana, kun petti eikä ilmeisesti edes käyttänyt ehkäisyä näin tehdessään.

Mulla oli eksä, joka myöskin jätti toisen naisen vuoksi tilanteessa, jossa olimme ehtineet jo jättää ehkäisyn pois ja etsimme yhteistä omistusasuntoa. Oli kipeä ero, mutta ammattiavun kanssa selvisin kun mies ei halunnut selvitellä mitään.

Asuimme 200m päässä toisistamme erosta seuraavat kaksi vuotta. Ensimmäiset 6kk kävin kaupassa muualla etten törmäisi äijään, sitten päätin ettei hän saa hallita reittejäni eikä vointiani. Exän uuden näin joskus kun kääntyi kannoillaan leipomon ikkunan takana. Häpesi? tai pelkäsi että kävisin päälle tms, mihin minulla ei ollut minkäänlaista halua.

Lopulta kohtasin eksän uuden miesystäväni kanssa ihan muutamaa viikkoa ennen yhteenmuuttoamme. Tunnistin jo kaukaa että se on hän, ja kerroin miesystävälleni joka otti vaistomaisesti kädestäni kiinni. Ex ei vaikuttanut ensin tunnistavan minua. Minä nyökkäsin vain pienesti kohdatessamme, ja hän ihan konkreettisesti pysähtyi niille sijoilleen. Ehdin lukea eksän kasvoilta vain hämmentyneen ilmeen, miesystäväni katsoi olkansa yli perään ja näki miten ex toljotti meitä epäuskoisena.

Sain vielä samana iltana tekstarin exältä, ehdotti että nähtäis ja juteltais. Vastasin että se juna meni jo.

Ihan fifti-siksti haluaisinko tavata ex vaimon vuosien takaa. Vilaukselta olen pari kertaa kaupoissa nähnyt. Ensirakkaus ja ero oli aika katkera pala.

Kauheaa se kyllä on. Ei ole oikein ketään, ketä haluaisin mielellään nähdä. Niiden kanssa, joiden kanssa päättyi erittäin huonosti, olisin mieluummin kohtaamatta ikinä. Sitten on sellaisiakin, joista ihan pidän edelleen, mutta jotenkin on niin kiusallista nähdä se toinen uuden, kauniin tyttöystävänsä kanssa ja vaihtaa pari jotain turhaa sanaa muodon vuoksi.

Kiitos tästä avauksesta... Olin tuntenut itseni vähän epänormaaliksi, kun reaktiot nousee pintaan aina väkisin näistä. Ilmeisesti aika yleistä. Eksät myös käyttäytyy vaihtelevan oudosti minut nähdessään.

Ihan sama juttu kuin ap:lla. Ja jälleennäkeminen tapahtui jopa Prismassa sekin! Oli väkivaltainen mies, jonka jälleennäkeminenkin tuntui edelleen pahalta.

Prisma boikottiin