Kehitysvammaisten kanssa työskentelevät! Kuormittaako kehitysvammaisten seura teitä?

Jo pelkkä ajatuskin rasittaa. Naapurustossa asuu muutamia lievästi kehitysvammaisia ja joskus heidän kanssaan tulee juteltua ulkoillessa. Ja kyllä, se on rasittavaa. En jakaisi moista muutamaa minuuttia pidempään.

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukkuvat lasta tyhmäksi yms., jos tämä alkaa vaikka paniikissa itkeä.

Eli joo, en ehkä kestäisi viikkoakaan työtä pelkkien kehitysvammaisten kanssa. En myöskään pidä juuri yhteyttä näihin sukulaisiini, koska heistä on iän myötä tullut avoimen aggressiivisia ja hyökkääviä. Ei heidän kanssaan voi enää edes keskustella millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukkuvat lasta tyhmäksi yms., jos tämä alkaa vaikka paniikissa itkeä.

Eli joo, en ehkä kestäisi viikkoakaan työtä pelkkien kehitysvammaisten kanssa. En myöskään pidä juuri yhteyttä näihin sukulaisiini, koska heistä on iän myötä tullut avoimen aggressiivisia ja hyökkääviä. Ei heidän kanssaan voi enää edes keskustella millään tasolla.

Minulla taitaa olla käynyt hyvä tuuri, kun siskoni kuin hänen muutkin kehitysvammaiset ystävänsä ovat niitä joiden kanssa voi keskustella, ja eivät ole väkivaltaisia, Siskoni on myös työskennellyt samassa avotyöpaikassa 18 vuotta, mikä varmasti osaltaan kertoo, että siitä on kykenevä tulemaan ihmisten kanssa hyvin toimeen. Työpaikka on siis kaupassa, missä kohtaa päivittäin myös asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

En ole ollut kehvapuolella enää pariin vuoteen, paloin loppuun ja vaihdoin vanhustyöhön. Asumisyksikössä olin pari vuotta. Parhaimmillaan 3-4 vuotiaan tasoiset aikuisen kokoiset ihmiset ovat herttaisia ja kivoja, mutta useimmiten eivät. Meteli on kamala, väkivallan uhka koko ajan läsnä, joka päivä joku masturboi edessäni tai kaiveli ulostetta pyllystä, joka viikko sattui jotakin työntekijää pahasti ja jengiä oli aina saikulla fyysisten tai henkisten vaurioiden takia. Yksilöllistä huomiota oli lähes mahdoton antaa, sillä ainakin mun yksikössä oli joka päivä liian vähän henkilökuntaa, mikä ilmeisesti on ongelmana vähän joka paikassa.

Kuulostaa tutulta. Olin itse kehitysvammaisten päiväkotiryhmässä. Eräs lapsi oli todella aggerssiivinen ja hyökkäili päälle, huusi ja rääkyi, sai raivareita päivän ympäri, lensi tavarat, lelut lensi ja oli purrut jopa mummultansa palan ihoa pois ja puri minuakin monesti. Haki huomiota kiusaamalla muita lapsia, heittämällä leluja, nousemalla pöydille, tekemällä kaikkea pahaa ja joutui niistä jäähylle. Joskus oli heittäytynyt rappuset kuulemma alas, kun sai raivarit. Sitten just yks meni pahvilaatikkoon ja sotki sen ulostellaan. Yksi pudotti pehmolelunsa wc-pönttöön ja kerran tunki jalkansa sinne. Sitten on paljon ruokailun yhteydessä sylkemistä, toisen ruoan varastamista. Käsidesit ja pesuaineet oltava korkealla, etteivät juo niitä. Jatkuvaa huutoa ja melua. En juuri mitään hyvää päivistä valitettavasti löydä. Tekevät kaikkea kiellettyä. Joskus maalattiin heidän kanssaan niin yks meni istumaan maalauksensa päälle, toinen kaatoi vedet ja roiski pöydälle, kolmas söi niitä värejä jne. Vaihdan alaa ja opiskelen nyt korona-aikaan.  Aikuisen raivarit varmasti vielä pahempia. En tiedä kannattaisiko aina lähteä kahdestaan hoitajien heidän kanssaan, jos sattuisi jotain. Minusta hullua että joku 45kg pieni nainen on semmoisen 180cm ja 100kg miehen kanssa näin kärjistettynä. Pelottavaa työtä on, ei kiitos enää..

On

Kyllä kuormittaa. Ja vain samassa tilassa oleminen.

Minkälaista olisi työskennellä hahmotushäiriöisen CP-vammaisen avustajana? 🤔

Vierailija kirjoitti:

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukku

Höpöhöpö. Huomaa, ettet todellakaan ole ollut monen kehitysvammaisen kanssa tekemisissä.

Eiköhän tämä ketju kerro brutaalin rehellisesti, mikä on kehitysvammaisen asema yhteiskunnassa. Äärettömän harva aidosti tuntee empatiaa näitä kohtaan mutta vielä harvempi kehtaa sanoa ääneen että ovat todella rasittavia niin perheelle, sote-alalle ja koko yhteiskunnalle. 

Minäkin joskus joudun kehitysvammaisia hoitamaan ja päällimmäisenä ajatuksena on se, kuinka monta normaalia ihmistä voitaisiin auttaa yhden kehitysvammaisen kuluttamilla resursseilla. Onko tämä eettisesti oikein? Peräänkuuluttaisin vammaisten vanhempien vastuuta, jos he ovat tietoisesti jatkaneet raskautta vaikka tietäisivät mitä tuleman pitää! 

On kuormittavaa, työskentelen asumisyksikössä. Meillä on asukkaita vuodepotilaista kohtalaisen omatoimisiin. 

Moni on kotonaan ihan pilalle passattu, pystyisivät itse vaikka mihin mutta eivät vaan viitsi. Sitten on hoitajilla pakko esim. pilkkoa perunat tai leipä valmiiksi että syövät jotain.

Monesti tosiaan miettii onko jonkun vaikeasti vammaisen sänkypotilaan elämä minkään arvoista. Jotkut tarvii oman hoitajan viereen 24/7 ja sehän on todella kallista yhteiskunnalle.