Miten nopeasti masennuitte työttömänä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä järjetön systeemi. No, onneksi sentään inflaatio pysyy kurissa. Ja jossain vaiheessa tämä vapaaehtoinen loikoilu loppuu. Tuolla on kuitenkin paljon paikkoja, joihin ei löydy työntekijöitä. Ja turha valittaa sitten myöskään eläkkeiden pienuutta yms. Oma valinta näyttää olevan monella.

Itse kysymykseen: en masentunut työttömänä. Aloin opiskelemaan avoimessa ja sitten pääsinkin töihin, kun olin kolme vuotta opiskellut. Nyt töissä ja valmistumassa opinnoista. Ärsyttää kyllä maksaa veroja ja ylläpitää kaikkia lusmuja, mutta on mulla silti selvästi parempi elintaso onneksi. Ja aion äänestää oikeistoa seuraavissa vaaleissa.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että minä maisterina menisin jonnekin ihan mihin tahansa avoimeen p aska työhön vaikka puhelinmyyjäksi huonolla palkalla,jolla ei kyllä makseta ottamaan opintolainaa takaisin. Eikö olisi vähintä, että itse kun olen panostanut niin palkalla maksaisi tuon lainan edes? Ap

Jos on varaa valita työttömyys, niin tuet ovat liian hyvät. Ei kiva työpaikka ole mikään perusoikeus. Jokainen elättäköön itsensä. Jos opiskelee alan, jolla töitä ei ole, niin sitten on tehtävä niitä töitä, mitä löytää.

Entä jos valitsee alan, jolla kohtuullisen hyvä työllisyys ja jäät silti ilman töitä? Oletko ajatellut ikinä, että sillä ihmisten työttömyydellä olisi mitään tekemistä sen kanssa, että työnhakijoita on niin paljon ja avoimia työpaikkoja niin vähän. Kaikille ei vain ole töitä. Minulla ei myöskään ole edellytyksiä ilman tutkintia lääkärin tai hammaslääkärin ammattiin enkä varmasti pääse lääkikseen sisälle, joille olisi työ paikkoja, joten miten ratkaiset tämän yhtälön?

Mieli oli jo maassa ennen valmistumista, koska tiesin että ala tuli valittua väärin, se ei kiinnosta aidosti, olen huono siinä ja kukaan ei minua palkkaisi töihin. Näinhän siinä kävi että pääsin alalta vain palkattoman harjoitteluun ja muu työkokemus on vuokratyötä kympin tuntipalkalla. Nyt mieli on korkeammalla kun olen päättänyt vaihtaa alaa.

Noin 4kk valmistumisen jälkeen alkoi ahdistamaan, koska näin ihan hirveästi vaivaa työpaikkojen hakemiseen eikä siltikään mihinkään otettu. Joka päivä avoinna olevien työpaikkojen kyttäämistä, avoimia hakemuksia firmoille, tuttavat linkkasivat minulle myös tietämiään avoimia paikkoja ja pääsin pariin haastatteluun, mutten saanut paikkoja. Sitten muutaman kuukauden kuluttua tuosta sain tutun kautta hanttihommia eri alalta ja oltuani siellä "vain väliaikaisesti" vuoden töissä alkoikin jostain kumman syystä ilmaantua ihan hirveesti duunia joka suunnasta. Nyt joitakin vuosia myöhemmin olen omalla alallani juuri siinä työssä missä toivoinkin jonain päivänä olevani.

Masennus iskee heti kun sain kuulla töiden loppuvan. Oltiin luvattu jatkoa mutta työ päättyikin samana päivänä. Nyt oltu työttömänä kuukausi.

Masennun paljon pienemmästäkin, ei se paljoaa vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on moni sanonut että ei haluakaan töihin. Jätit vain ne kommentit lukematta - jostain syystä. Voit palata lukemaan tuosta ensimmäiseltä sivulta.

Tämä on aidosti ongelma jopa yleisen keskustelun tasolla, eli että työttömien joukossa on myös aina niitä, jotka eivät edes halua töihin. Vaikka itsekin työttömyydestä kokemusta omaan, niin silti sitä mieltä, ettei näiden kuuluisi olla oikeutettua työttömyyskorvaukseen. Mitäs sitä mitään korvaamaan, kun kyseessä valittu elämäntapa. Työttömyyskorvaus on uskoakseni tarkoitettu työttömille työnhakijoille - ei omavalintaiseen sluibailuun.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä aidosti kyselinkin ja tiedän kyllä nuo tosiasiat työnhausta jotka mainitset, koska olenhan itsekin kokenut työttömyyttä ja olen parhaillaan työtä vailla. Nostan sinulle hattua, että olet onnistunut säilyttämään tuon asenteen ja vahvuuden. Itsekin toivoisin olevani yhtä vahva. Ap

Ok, ehkä olen yhä turhan herkillä, vaikka useamman vuoden työelämässä taas takaisin ollut.

En kokenut ikinä siinä ongelmaa, että kun 250 hakijaa, joku toinen "voitti". Niin suuria en itsestäni kuitenkaan luule. Mutta nämä kokemukset, ja jotka eivät ole siis vain omia, vaan monen muunkin samanikäisen omasta tuttavapiiristä, eli että olet liian koulutettu tai kokenut haettuun tehtävään - ne tuntuvat nöyryytykseltä yhä. 

Sen lisäksi, että alistetaan numeroiksi tilastoihin, lähdetään kai vielä ennakko-oletuksesta että olet tahdoton, ailahteleva idiootti.

Jokainen niistä hakemuksista kuitenkin, jonka itse lähetin paikkaan mikä oli palkallisesti ja osaamisen alle, oli kuitenkin sellainen että valmiiksi laskeskelin kyllähän tuolla liksalla varmaan nyt vuoden tai kaksi toimeen tulisi, kun kulut jo valmiiksi mahdollisimman alas vedetty. Valmiiksi senkin miettien, että olisipa itseasiassa jopa monin tavoin kivaa vaihteeksi tehdä työtä, jossa tulosvastuu ei paina päälle, ja työtunnit kerrankin sen 37,5. Hain jopa muutamaa paikkaa, jossa "liksa" sen 9€.

Suurimpana vaikuttimena kuitenkin aina se, että pääsisipä taas takaisin siihen normaaliin työtätekevien elämänrytmiin, eli töihin.

Mutta ei! Liian kokenut! Liian koulutettu! Liian vanha!

Periaatteessa ymmärrän logiikan taustalla, eli ei se tyyppi välttämättä noissa hommissa kauan motivoituisi. Mutta harvempi työssään edes perustavanlaatuiseen palkka- tai urakehitykseen tähtäävä 25-vuotiaskaan vuosikausia jossain aspan tai respan roolissa jatkaa. 

Onko käynyt ikinä mielessä, että "töihin haluaminen" on melko epämääräinen käsite? Ei ihmisen kuulu haluta palavasti ihan mihin tahansa työhön millä vaan palkalla missä vain päin Suomea. Eihän tällaista halua edes kukaan jo töissä olevakaan. Voi olla erittäin motivoitunut omalle alalleen, vähän omaa alaansa sivuaviin töihin tai edes suunnilleen omaa osaamistasoaan edellyttäviin töihin (siis vaikka asiantuntijana keskitason asiantuntijatöihin) tai vaikka väliaikaisesti muuhunkin, mutta ei välttämättä rappusiivoojaksi kokopäiväisenä 50 kilometrin päähän tai kauppaan nollasopparilla tai puhelinmyyjäksi. Voi olla hetki paskan stressaavan työsuhteen jälkeen että ei halua töihin kuukauteen-kahteen, sitten alkaa hakemaan. Voi olla, kuten itselläni, että on ikänsä ollut työhaluinen mutta nyt näyttää ura terveyden kannalta järkevissä töissä olevan umpikujassa, eikä jaksa stressata. Ei minkään valtakunnan työkkärikyylä saa ihmisten mielihaluja selville, tai voi edellyttää että työttömän pitää olla onneton. Olisko kuitenkin parasta vain laittaa tuet sellaisiksi että liian hyvät ansiosidonnaiset poistetaan ja työpaikkojen syntyä edistettäisiin ja matalapalkka-alojen palkat olisivat sellaiset että työnteko kannattaa?

Mitä oikeasti työstä kieltäytyjiin tulee niin jotain kautta ihminen saa Suomessa perusturvan. Viimeistään sossusta alennetun työmarkkinatuen. Voin sallia tuon muutaman satasen heille, eihän meillä ole enää aikoihin riittänyt palkkatyötä kaikille muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä järjetön systeemi. No, onneksi sentään inflaatio pysyy kurissa. Ja jossain vaiheessa tämä vapaaehtoinen loikoilu loppuu. Tuolla on kuitenkin paljon paikkoja, joihin ei löydy työntekijöitä. Ja turha valittaa sitten myöskään eläkkeiden pienuutta yms. Oma valinta näyttää olevan monella.

Itse kysymykseen: en masentunut työttömänä. Aloin opiskelemaan avoimessa ja sitten pääsinkin töihin, kun olin kolme vuotta opiskellut. Nyt töissä ja valmistumassa opinnoista. Ärsyttää kyllä maksaa veroja ja ylläpitää kaikkia lusmuja, mutta on mulla silti selvästi parempi elintaso onneksi. Ja aion äänestää oikeistoa seuraavissa vaaleissa.

Itse lusmuilit opiskellen avoimessa, ja nyt äkillisesti oletkin maan suurin veronmaksaja joka ylläpitää muita lusmuja:D?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut kohta kuukauden työttömänä, ja parin viikon jälkeen aloin tuntemaan itseni jatkuvasti alakuloiseksi, enkä saanut enää oikein mitään tehtyä. Tilannetta pahentaa se, että olen muutamaa opintopistettä ja opparia valmis insinööri, mutta töiden loputtua jäi jotenkin kaikki rakenteellisuus elämästä, ja vaikea saada opintoja loppuun. Vaikka pakko olisi, sillä tällä hetkellä en saa mitään tukia, koska mies tienaa liikaa. Maksan omista säästöistä asuntolainan ja omat laskuni, mutta ne riittävät vain muutamaksi kuukaudeksi. Olen hakenut useita töitä, mutta olen hankalassa välikädessä - 28v nainen, melkein valmis insinööri, liian koulutettu tai liian vähän koulutettu, ja alan ollessa miesvaltainen huomaan jo nyt, että osaamistani vähätellään, mikä ei auta työllistymisen suhteen. Pelkään, että jään ajelehtimaan pätkätöistä toiseen loppu elämäni ajaksi ja saan murehtia raha-asioita liiankin paljon.

Ei miehen tulot työmarkkinatukeen vaikuta.

Masennuin jo ennen kuin työt loppui. En saanut edes aikaiseksi hakea uusia paikkoja. Ja kyllä tutkimuksetkin osoittavat, että työttömyys voi laukaista masennuksen. Turha asiaa vähätellä ja sanoa, että kyse ei olisi aidosta masennuksesta. Muutenkin ihmetyttää tämä toisten kyttääminen. Ei, et ole masentunut, koska se on sairaus, eikä johdu olosuhteista. Mutta kun joku olosuhde voi altistaa sairaudelle. Ihan niin kuin kylmettyminen nuhalle. Ja tosiaan tunsin itseni niin kelpaamattomaksi. Nyt olen taas töissä ja tosi iloinen siitä. Mutta luulen, että ensi kerralla työttömyyden kohdatessa olen jotenkin vahvempi. Kun on kokenut ne tunteet, niin ainakin toivon, että enää niin syvälle alakuloon en joudu.

Itse olen ollut pätkätyöttömänä pian liki 5 vuotta (määrä- ja osa-aikaisia töitä sekalaisina yhdistelminä vähintään puolet vuodesta), mutta nyt kun tämä koronapandemia vei työt sekä keväältä että kesältä ja nyt pahasti näyttää menevän tuleva joulusesonkikin niin ekaa kertaa alan tuntea toivottomuutta.

No en nyt ainakaan ensimmäiseen viiteentoista vuoteen. Tuskin on myöhemminkään tulossa.

Olin jo valmiiksi uupunut ja todella stressaantunut töistä keväällä, kun työni loppui yhtäkkiä kuin seinään koronan takia. Masennuin jo ennen töiden loppumista. Otin sen todella raskaasti. Ensimmäiset 1,5 kuukautta makasin sängyssä ja itkin ja mietin hyppääväni jostain sillalta alas. Uskon, että tähän vaikutti se, kun olin jo valmiiksi uupumuksen partaalla. Pitkään jatkunut stressi purkautui. Sitten vaan romahdin. Tunsin itseni huonoksi, epäonnistuneeksi ja arvottomaksi ihmiseksi.

Olen jo palannut töihin samaan paikkaan, mutta en ole päässyt vieläkään kunnolla yli tuosta keväästä ja kesästä. Pelkään koko ajan, että työt loppuvat uudestaan. Herään murehtimaan öisin ja nämä ajatukset vaan kiertävät kehää päässä. Pelkään jo ennakkoon, jos romahdan taas ihan täysin. Tämä vie jo ilon työnteosta. Pitäisi varmaan mennä juttelemaan työterveyteen. Mutta niin kuin tuossa edellä toinenkin kirjoitti, toivottavasti on seuraavalla kerralla vahvempi kohtaamaan tunteensa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Jokainen niistä hakemuksista kuitenkin, jonka itse lähetin paikkaan mikä oli palkallisesti ja osaamisen alle, oli kuitenkin sellainen että valmiiksi laskeskelin kyllähän tuolla liksalla varmaan nyt vuoden tai kaksi toimeen tulisi, kun kulut jo valmiiksi mahdollisimman alas vedetty. Valmiiksi senkin miettien, että olisipa itseasiassa jopa monin tavoin kivaa vaihteeksi tehdä työtä, jossa tulosvastuu ei paina päälle, ja työtunnit kerrankin sen 37,5. Hain jopa muutamaa paikkaa, jossa "liksa" sen 9€.

Siis ymmärräthän että se 9 euroa millä työttömiä siivotaan pois tilastoista on 9 euroa PÄIVÄSSÄ? Ei tunnissa. Oikeastiko hait sellaista työtä ja laskit että sillä tulisit toimeen?

Sain pahan burn outin töissä ja työttömyys on pikemmin ollut helpotus kuin masennuksen aihe.

Muutama viikko, ehkä pari kuukautta. Olin aluksi niin vakuuttunut omasta erinomaisuudestani, että luulin voivani lähes kävellä mihin tahansa oman alani yritykseen ja ilmoittaa alkavani hommiin. Ei se ihan niin mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika surullista jos jonkun onnellisuus on kiinni siitä käykö töissä..

Ei se onnellisuus pelkästään siitä ole kiinni. Kaipaan sitä, että on jotain hyödyllistä ja järkevää tekemistä ja olen muutenkin energisempi ja aikaan saavempi elämän muillakin osa-alueilla töissä ollessani. Tää pelkkä oleminen alkaa helposti passivoida enkä saa itsestäni samaa irti. Jotenkin sitä ajattelee, että teen tuon myöhemmin kun tätä aikaa on. Toki haluaisin työn josta saisin itsekin jotain irti ja kokisin sen mielenkiintoiseksi. Kyllä siitä silloin iloakin saisi. Ap

Olen ollut monia kertoja työtön ennenkin mutta vasta tämänkertainen työttömyys on alkanut ahdistaa. Nyt ollut yli vuoden ja arjessa haittaa tällä hetkellä esim justiin asioiden siirtäminen kun sitä aikaa on. Toiveikkuus on pysynyt yllä koska ansiosidonnaista on vielä jäljellä. Oma olo pitäisi nyt saada niin hyväksi, että pärjäisin työelämässä. Olisin ihan supertoiveikas jos työttömyyttä olisi vasta 1kk takana. :)

Up

Masennukseni pysyy aisoissa mitä vähemmän olen töissä. Masennusjaksot ovat lyhyempiä ja kevyempiä.

20 vuotta työelämää takana.

Työttömyys on hienoa aikaa mutta TE-toimiston yhteydenotot masentavat.

keikkatöitä olis tarjolla mutta ei voi vastaanottaa mitä vaan koska kelan päähänpotkimissysteemi tekee työnteosta täysin hyödytöntä tietyillä aloilla. Olen ollut matkailualalla kausityössä useamman kauden ja rahaa jäi yhdessä vaiheessa vähemmän käteen entä työttömänä koska joudun maksamaan todella kalliita lääkkeitä ahdistushäiriööni. Lääkkeet maksaa useita satoja ja sen päälle tulee muut kulut. Työttömänä saan kelalta lääkkeet ja lisäkorvauksen mutta kyllä tähänkin pää hajoaa kun ei ole sosiaalisuutta ja merkitystä päivillä