Lue keskustelun säännöt.
Koen, että mieheni asettaa itsensä lasten edelle - mitä mieltä?
02.12.2013 |
Musta tuntuu, että mies asettaa aina itsensä lasten edelle. Tai sitten on täysin kykenemätön ymmärtämään asioita lasten kannalta. Haluaisin kuulla mielipiteitänne, onko tämä vaan mun tunne vai miltä teistä vaikuttaa? Vai olenko minä liian uhrautuva ja muutkin aikuiset pikemminkin samankaltaisia kuin mieheni?
Mulla on tunne, että lapset ovat ikään kuin "ylimääräinen asia" hänen elämässään. Että töiden jälkeen hän haluaa käydä kuntosalilla tai lenkillä, sitten olla kaikessa rauhassa suihkussa, ajella partaa, leikellä varpaankynsiä...sitten rauhakseltaan laittelee ruokaa jos minä en ole ehtinyt tehdä. Ruuan jälkeen kahvit rauhassa, sitten mies voisi mieluiten makoilla sohvalla telkkarin ääressä loppuillan. Meillä on kaksi pientä lasta, ja mies juttelee heille (paitsi työstressaantuneena ärisee ja käskee lapsia leikkeihinsä tai on paljon vaan hiljaa), pitää polvella jne. mutta jotenkin aina ne omat jutut on se, mihin kaikessa rauhassa käyttää aikaa. Esim ulos lasten kanssa ei viitsisi enää millään. Ja hups, kellokin meni, eihän enää ehdikään..
Jos jonnekin lähdössä, valikoi vaatteitaan, tyhjentää lompakkoaan. Lapsi kiukkuaa eteisessä että anna mulle mun vaatteet, missä mun hattu on niin isä sanoo "ooodota rauhassa" ja sitten alkaa katsoa onko puhelimessaan akku vähissä tms. epäolennaista. Auttelee se sitten jossakin vaiheessa. Mutta ei todellakaan niin, että ensin lapsi ja sitten muut. Tänä iltana minä hoidin toista lasta, toinen huuteli vessassa että isii tuu peppua pesemään. Kello oli jo paljon, oli nukkumaanmenoa-aika. Mies istui kaikessa rauhassa iltapalojensa kanssa keittiössä. Kuulin kuinka lapsi alkoi itse pestä käsisuihkulla, sitten kipitti pesuhuoneeseen (eri paikka) ja kohta kuului muks, lapsi oli kiivennyt ottamaan pyyhettä ja kolautti itseään. Riensin toisen lapsen nukutteluilta toista lohduttamaan. Mies oli siinä vaiheessa juuri ehtinyt sinne vessaan missä lapsi oli pessyt itseään ja kuului kiivas ääni "mitä täällä oikein on touhutta, vessan lattia aivan märkänä!?". Minä tulin siihen kiukkuisena, että lapsesi oli urheasti pessyt itse itseään kun ei ollut saanut apua, on sulla reipas pikkuinen!. Mies ärähti, että ei saa olla malttamaton, asiat kerrallaan ja minähän en hötkyile.
Tällaista meillä arjessa paljon, mitä mieltä olette? Loputun puhuminen ja näkemykseni selittäminen ei ole tuottanut mitään tulosta. Joskus olen kiukkuisena todennut, että miksi hankki lapsia kun itsekkyys tärkeintä. Sanoo siihen joko, että puhun älyttömiä tai sitten joskus tokaissut että ei sitä tullut etukäteen silloin ajateltua mihin itsensä pisti (isyys/vanhemmuus). Miten te näette asian?
Hyvää se, ettei mies ryyppää, mene muissa menoissaan paitsi urheiluissa, myös halailee ja hellii lapsia, lukee ja piirtää heidän kanssaan, tekee kotitöitä.
Kommentit (112)
Nuukaa ostamaan kenellekään mitään. Ei osta erityisiä lahjoja minulle (varmasti hänen mielessään laittaisi ennemmin omaan juttuunsa kuin minuun rahaa), ei laittele tekstareita tms. kaikessa sellaisessa nihkeä. Lapsille ostaa joululahjoja kyllä, mutta ei siis sen enempää ostele itselleenkään mitään kuin toisillekaan. Mutta taloustilanteemme onkin sellainen, ettei raaski isompiin laitella. Sanoin juuri, että kannattaa kirjoitella joulukortit pian ja laitetaan sitten punaisella kuorella menemään. Mies tokaisi, että etkö sä nyt voi kirjoittaa kaikki kortit (myös ns. hänen kavereilleen) samalla kertaa? Vastasin, että kirjoitahan vaan itse osa. Tuhahti kiukkuisena. Samalla luki automainoslehteä kaikessa rauhassa, mutta tottahan se on tärkeämpää puuhaa..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP-jätä miehesi kavereiden joulukortit kirjoittamatta. Älä edes muistuta niistä. Jos kaverilta tulee kortti, ja miehesi kysyy, että laitoitko sä Pertsalle kortin, niin vastaat vaan juujuu. Samaan tapaan myös appivanhempien joululahjat, jätät ne miehelle taakaksi. Jos ei muista niin ei tuu lahjoja.
Oma tilanteeni oli ennen eroa ihan samanlainen. miehellä mielenterveysongelma, ja aina vain hullummaksi meni.
Tietenkin jätän kirjoittamatta. Ja hän saa myös nähdä, että jätän kirjoittamatta.
Miten mielenterveysongelma miehessäsi muuten näkyi? ap
Minusta kuulostaa, että miehellä on lievä narsistinen persoonallisuushäiriö. Tilanne tuskin tuosta riitelemällä paranee; kuten huomaat, hän on joskus (ilmeisesti huonona hetkenä?) tokaissut siihen suuntaan, että olisi ollut parempi jättää lapset hankkimatta.
Mies selvästi pitää itseään perheen päänä ja luomakunnan kruununa, sillai väärällä tavalla. Hän on henkisesti lapsi - ei osaa ottaa toisia huomioon. Hän ei ota vaimonsa toiveita huomioon; vaimon/äidin toive tässä (kuten yleensä) on lasten etu. Mies ei ole kasvanut aikuiseksi perheestään huolehtijaksi.
Eipä sillä, tuo tilanne on äärimmäisen tavallinen. Valitettavasti et voi tehdä juuri mitään muuta kuin uhkailla tai yrittää sopeutua. Uhkailu johtaa tuonluonteisen miehen kanssa yleensä yhä paheneviin riitoihin. Siksi suosittelen oikeastaan ei uhkailua, ei riitaa, ei mitään muutosyrityksiä (sillä mieshän ei kuuntele), vaan pois muuttamista. Se on se hetki, joka ehkä herättää miehen ottamaan asiat aikuisten oikeasti tosissaan, tai sitten jättää katkeroituneena ruikuttamaan, että "naiset ei ymmärrä ja ne on käsittämättömiä ja meillähän oli kaikki hyvin". Mutta se on hänen valintansa.
Ero on helpompi silloin kun ei ole kärjistynyttä riitaa.
Puhuin paljon ja monesti asioista, mitkä lasten hoidossa ja kasvatuksessa olivat tärkeitä ja selitin, miksi hän joskus ei saa lapsia toimimaan toivomallaan tavalla. Hän myönteli ja ymmärsin, että olisimme ne asiat sopineet tehtäväksi ehdottamallani tavalla. Pari päivää, viikkoa, kuukautta myöhemmin huomasin, että taas tapahtui samalla tapaa, ja kysyin, että muistatko kun sovittiin/puhuttiin. Ei, ei hän muistanut. Koin sen niin, ettei hän halunnutkaan oppia toimimaan lasten kanssa, sillä myös hänelle omat asiat olivat koko ajan tärkeämpiä.
Myös niissä tapauksissa, kun kerroin hänelle, miten hänen sanansa, toimensa tai välinpitämättömyytensä oli minua loukannut, hän sanoi ymmärtävänsä. Ei kuitenkaan koskaan pyytänyt anteeksi. Ja teki saman asian uudestaan, eikä myöntänyt, että muistaisi että olin jo monta kertaa aikaisemmin kertonut (kovinkin sanoin) että se minua loukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
P.S. Voisin ehdottaa myös kodinhoitoavun palkkaamista, jos on ajatus, että lapset ovat pieniä vain hetken ja tilanne usein muuttuu, kun lapset ovat isompia, sillä miehet harvemmin ymmärtävät pienten lasten tarpeita. Mutta mies on työtön, joten siihen ei kai ole rahkeita.
Tilanne tuskin paranee sillä, että sanot miehellesi, että "jos edes kävisit töissä, voitaisiin palkata vaikka siivooja avuksi, mutta et edes käy töissä ja silti et auta".
T. 53
Itse olen ihan samanlainen kun aloittajan mies. Kyllä lasten pitää oppia odottamaan. En pelaa, en leiki saati laula tai piirrä, kyllä muksut osaavat itsekseenkin puuhastella. Ja jos olen aamulla vaikka meikkaamassa en tasan mene silloin katsomaan mitään lasten piirustusta, hoidan itseni ensin kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laiska mies suoraan sanottuna. Haluaa päästä mahdollisimman helpolla. Minusta tuommoinen jatkuva odotuttaminen on törkeää, mutta mitä muuta itsekkäältä ihmiseltä voi odottaa. Kyllä nyt aikuisen miehen pitää jaksaa ja viitsiä pikkuisen rivakammin tehdä asioita lasten eteen. Ei tietenkään joka inahdukseen salamana, mutta jos toinen oottaa pyllynpesua, niin on kyllä aika kohtuutonta latkia kahvia kaikessa rauhassa. Hohhoijjaa.
Meillä on vähän samanlainen tilanne. Mies on ns. "hyvä mies" ei ryyppää, petä tai käytä holtittomasti rahaa. Rakastaa lapsiaan ja joskus touhuaakin heidän kanssa, mutta ne omat tarpeet on etusijalla. Harrastaa paljon liikuntaa, joka päivä pitää päästä urheilemaan, siitä ei tingi, joten minä sitten tingin omista urheiluistani. Kaikki konkreettiset esimerkit, mitä tähän voisin kirjoittaa, tuntuvat turhalta vinkumiselta joten en nyt viitsi mitään listata.
Toinen mistä ei tingi on omat yöunet. Ne on kaikista tärkeimmät. Meillä lapset on jo isompia; 13v, 9v ja 5v joten enää ei ole yövalvomisia kuin poikkeustapauksissa jos joku oksentaa tms. mutta ikinä mies ei ole yöllä lasten takia noussut. "Paras" oli kun muutama vuosi sitten itse keuhkokuumeessa jouduin siivoamaan lapsen oksennuksia keskellä yötä kun herra vaan kiroilee että vittu kun ei saa ikinä nukkua. Ikinä = ensimmäinen kerta vuoteen.
En nyt oikein osaa mitenkään "auttaa" mutta kohtalotoverina sympatiseeraan. Itse yritän hyväksyä miehen tämän "virheen" vuoksi koska enpä itsekään ole täydellinen. Mutta kyllä se aikalailla rassaa, ei nyt päivittäin mutta sanotaanko että viikottain vituttaa kun on tuollainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 00:03"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 23:33"]
Minä mietin välillä eroa saman asian takia.... Esikoista hoidin paljon itse, koska hän ei huolinut pulloa eikä tuttia ja oli aika kun vain äiti kelpasi. Mies oli kuitenkin kotona lapsen kanssa työttömyyden takia kun minä menin töihin, ja uskalsin tehdä toisenkin. Virhe.
Tyypillinen aamu:
Esikoinen herättää ysiltä, minä nousen, mies jää nukkumaan vauvan kanssa. Teen esikoiselle pikaisen aamupesun, vaihdan vaipan, annan aamupalan, tyjennän tiskikoneen jos kone on pyörinyt yöllä, vauva herää, käyn hakemassa sängyltä, mies mutisee että tulee kohta.
Vaihdan vauvan vaipan, annan aamupalaa ja imetän.
Mies kömpii hereille, keittää meille kahvit. Hörppii kahvia kaikessa rauhassa, käy röökillä, menee suihkuun, leikkaa kynsiään jne... Jos esikoinen kakkaa vaippaan kun imetän ja pyydän että mies kävisi vaihtamassa, tulee vastaus "joojoo, kohta, juon kahvin ensin".
Miehellä on aina jotain kesken, aina pitää tehdä jotain ensin, jos pyydän ottamaan vauvaa syliin niin laittaa sitteriin jne....
Kuitenkin osaa olla hellä, piirtää esikoisen kanssa, lukea jne ja hoitaakin melkein joka ilta esikoisen nukuttamisen (koska minä olen vauvassa kiinni, joka tankkaa ennen yötä...)
Ulos ei päästä joka päivä, koska välillä päätän että en hitossa jaksa kaikkea tehdä, mutta jos odotan että mies auttaisi esim lasten pukemisessa, niin kello on siiä kohtaa jo niin paljon että ei ehditä ulos ennen kuin pitäisi syödä lounasta ja sitten mennä päikkäreille.
Ja jos pyydän että mies menisi lasten kanssa ulos, niin että minä saisin olla ihan yksin ja rauhassa hetken ja vaikka siivota vaatekaapit, niin no... On onnistunut 4 kertaa, ja vauva on nyt 7kk.
Olenkin sanonut että en jaksaisi taaperoa, vauvaa ja teiniä nyt samaan aikaan.
[/quote]Noniin, ja taas.... Mies on väsy ja kiukkuinen, vauva valvotti yöllä ja miehellä lämpöä huimat 37,1. Vauvallakin kuumetta, on halipulainen. Pyysin miestä pitämään vauvaa että saisin rauhassa kirjoittaa ylläolevan, ja mies ei jaksanut kun vauva vain kitisi, niin laittoi kävelytuoliin ja antoi maissinaksuja jotta vauva olisi hiljaa. Itse meni sänkyyn lukemaan.
Tällaisina hetkinä en oikein jaksa muistella mihin rakastuin, miksi mentiin naimisiin ja miksi haluttii lapsia... (ja se oli mies joka ylipuhui minut lapsenhankintaan!)
[/quote]
Kuule, teillä on ilmeisesti aika pieni ikäero, kun molemmat lapset on vielä vaipoissa?
Tuo on rankkaa aikaa, ja monet asiat kasvaa ihan turhan suuriin mittasuhteisiin silloin. Lapset kasvaa koko ajan, ja arki helpottaa siinä samalla.
Joku teillä kyllä selvästi on muutenkin pielessä, jos yksi ihminen ei saa kahta lasta pihalle aamupäivän aikana ilman toisen apua. Mä ymmärrän että ärsyttää, jos toinen tuntuu vapaamatkustajalta, mutta ei nuo asiat oikeasti noin vaikeita ole.
[/quote] Tässähän oli kyse siitä että yksin kyllä pärjää, mutta jos odottaa että mies auttaisi niin hommasta ei tule mitään... Eihän siinä lukenut että ikinä ei päästä ulos kun toinen ei auta, vaan että välillä ottaa päähän kun kaikkea joutuu itse tekemään ja aina ei vaan jaksa.
Minusta ongelman ydin on se, että miehesi on vaan hidas. Ei ole yhtä nopea reagoimaan tilanteisiin kuin sinä, tai ylipäätään miten nopea pikkulapsiperheessä pitäisi olla. Tilanteet muuttuvat ja on pakko opetella keskeyttämään oma tekeminen, jos lapsen hoito vaatii välitöntä reagointia.
Minunkin mieheni on hitaampi kuin minä, mutta ei sentään yhtä hidas kuin sinun miehesi. Minulla menisi kyllä hermo monta kertaa päivässä, vaikka olenkin sitä mieltä, etteivät lapset määrää vaan aikuiset. Mutta se peppu nyt on vaan pakko pyyhkiä tai kaatunut maito siivota.
AP - ostaako miehesi sinulle osuvia synttäri-ja joululahjoja? Ajatuksella ja rakkaudella? Vai käyttää omiin ostoksiinsa valtaosan "budjetistaan" ja sitten kiukkuisena soittaa kauppakeskuksesta "pitäiskö sullekin joku lahja nyt ostaa"?
Ei osta eikä edes ajattele hankkivansa lapsille mitään? (Paitsi jos on aina himoinnut autorataa niin osti sen muka lapselle lahjaksi jo ristiäispäivänä)