Lue keskustelun säännöt.
uskallanko mennä turvakotiin?Pelkona huostaanotto
01.12.2013 |
Kärsin masenuksesta, mikä on on ollut ihan hallinassa ilman lääkitystä psykoterpian avulla. Väsynyt olen ollut, mutta minulloa on päivittäistä apua kotona ja terve ja tasapainoinen mies. Nyt sitten psykiatri ehdotti uutta lääkettä, koska kuntoutussuunnitelmaan Kelaa varten pitäisi saada mielelläänn muutakin kuin terapia plus olo ei ole ollut vielä normaaali. Nyt sitten n. viikon olo ihan hirveä, toivoton, haluaisin vain kuolla. Mies hoitaa lapsia, mutta haluaisin mennä jonnekin oikeasti lepäämään kunnes olo rauhoittuu lähinnä lasten takia. Sellaisia sukulaisia ei ole minne voisi mennä eikä oikein ystävienkään nurkkiin, hotelliin ei ole rahaa. Itse en jaksaisi edes omasta ruokahuollosta huollehtia. Turvakotiin ehkä otettaisiin minut ilman lapsia, jos vetoaisin siihen että mies useita vuosia sitten potkaisi minua selkään, vai ottaisivatko ja pelottaa jos nyt katsotaan huostaanotto aiheelliseksi. Pelkäänkä turhaan, vai mitä pitäisi tehdä. Kotona ei ole nyt hyvä olla minulla.Ja kauhea syyllisyyss kun haluaisi olla mukana lasten jouluilossa, pelkään pilaaavani sen.
Kommentit (86)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähimmät hotellit 15km päässä, ei autoa, taksi pitäisi ottaa, voihan olla että onnistuu. Edelleen aamutakissa eilisestä aamusta asti, hiukset pesty 3pv sitten, suihkussa samoin 3pv sitten, ei meikattu, sänkyssä läppärin kanssa. Suurimman osan ajasta kuitenkin vain sängyssä makaillein. Tästä on ihan oikeasti vaikea päästä ylös. En vaan jaksa. Päivystykseenkin vain soitin, mikä oli tietysti virhe, kun olisi henk. koht. mennä, mutta ne sanoi kyllä eitä, joten en jaksanut lähteä sinne. Eli pahoittelen, että tässä päivystysasiassa johdin harhaan, koska vaan soitin, mutta puhuin kyllä sekä hoitajalle että lääkärille.
Ehkä mä huomenna kokeilen sitä hostelli/hotellivaihtoehtoa. Tänään ei kyllä enää onnistu.
En halua enää jutella tästä asiasta, tuskin enää kukaan mukaan. Mutta mielisairaalaan on vaikea päästä ja yhtään uutta lääkettä en enää kokeile enkä ole enää niin varma etteikö nuo lapset selviäisi ilman minuakin. Ei minustakaan mitään tullut. Olisi ollut hauskaa jos heillä olisi ollut paremmat lähtökohdat elämään, mutta ei elämästä kuitenkaan mitään takeita saa. Ehkä se riittää että niillä on ainakin isä.
ap
Tämä alkoi nyt kuulostaa itsemurhan harkinnalta tai perustelulta. Hoitoon nyt! Pyydä miehesi soittamaan jos et itse enää kykene.
ap täällä samat mietteet mutta ei sitä kannata luovuttaa ihan vielä :)
Hakeudu hoitoon ja kerro itsarisuunnitelmista. Luulisi saavan edes parempaa avohoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinne saatana pääse, luovutin jo!
ap
Kuinka jaksat ap? Laitathan tännekuulumisia kun jaksat! Muistahan että lapset tarvitsee äitiä ja he rakastaa sua valtavasti vaikka kärsit masennuksesta!! Ai,mistäkö tiedän.. Olen itse masentuneen äidin lapsi! Olen kasvanut ihan terveeksi tasapainoiseksi nuoreksi aikuiseksi äidin masennuksesta huolimatta!! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, en lukenut viestiketjua, mutta itse uupuneena soitin lastensuojelun päivystykseen ja sossut olisivat passittaneet minut sairaalaan _nukkumaan_ . Ei puhettakaan huostaanotosta vaan mun tokenemisesta. Lasten isä on kuvioissa mukana.
Tarkoitus ei ole olla ilkeä, mutta mitä apua luulet osastolle joutumisesta olevan itsellesi vaikka pääsisit sinne? Siellä laitetaan korkeintaan jotain tabuja naamaan, annetaan vähän sähköshokkihoitoa ja sitten laitetaan loppuajaksi sänkyyn. Pääset sitten jollain toiminta-tauolla katsomaan telkkaa tai pelaamaan lautapelejä. Mua vaan mietityttää, että miten tuollainen oikeasti parantais sun väsymyksen ja masennuksen? Nukkua voi kotonakin? Sukua on ollut aikanaan paljon työssä mt-puolella ja olen kuullut ihmisten kokemuksia niin tuollainen käsitys mulla on osasto-hoidosta ihmisten tarinoiden perusteella.
Sulla taitaa olla jotain suurempia ongelmia elämässä mikä sua masentaa. Ootko missään vaiheessa kenties saanut jotain ideaa millä saisit elämästäsi vähän elettävemmän arvoisen ihan vain elintapaa tai joitain tiettyjä tapoja muuttamalla? Sä parut täällä vielä 20-vuoden päästä jos et saa jotenkin elämääsi kuosiin tekemällä siihen muutoksia, jotka tekevät susta onnellisemman. Ei onnettomuuteen mikään osasto-hoito auta pitkän päälle.
... mutta yritä pärjäillä. Kaikkien elämässä on joskus paskoja ajanjaksoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi tarvitsevat sinua, ei isä pelkästään riitä.
Jos teet itsellesi jotain lapset jäävät kärsimään siitä.
Tuli myös mieleen, että vähätteletkä itseäsi ja korotat miestäsi johonkin asemaan jota hän ei oikeasti täytä. Olisiko todellisuus sellainen,e ttä olette kumpikin yhtälailla hyviä vanhempia ja kummallakin jotkut ongelmat joita täytyisi käydä lävitse? Sinulla on tämä masennus ja miehellä se väkivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, minulla on ongelmia (ei mitään alkoholiin tai päihteisiin liittyvää), mutta minulla on mm. luottamusongelmia, perusajatus itsestäni on että en kelpaa enkä ole hyvä sellaisena kuin olen ja näin olen muokannut itselleni sellaisen identiteetin, mikä mielyttää useampia ja yritän aina hoitaa kaikkia (paitsi itseäni) ja olen ankara itselleni ja vielä on varmaan paljon muutakin. Minullahan ei siis ole vahvaa omaa identiteettiä ollenkaan ja koen välillä hajoamisen tunteita ja tunteita että minua on kaksi.
Miehelläni on myös varmasti ongelmansa, mutta mielestäni huomattavasti vähemmällä kuin itselläni.
Sairaalaan olisin nyt halunnut juuri siksi että siellä saisi levätä, täällä ei saa.Ainakin niin toivoin, Vaikka tavallaan lepäänkin kotona, Enhön minä viimeiset päivät ole jaksanut tehdä yhtöön mitään käytännössä, mutta saan aina aika ajoin turhautuneita kommentteja siitä miksen vieläkään ole parempana/miksi en lopettaisi lääkitystä ja eikö tämä perhe nyt ole tarpeeksi minulle jne.Ja lapset käy hyppimässä sängyllä ja haluamassa kaikenlaista, mitä ei millään jaksaisi tehdä.
Kotoa pois pääseminen riittäisi, mutta haluan paikkaan jossa minua kunnioitetaan niin että minut jätettäisiin rauhaan ainakin suurimmaksi osaksi aikaa. Ei kai ne kaikkia siellä sairaalassakaan heti yritä aktivoida?
Ongelmieni takia käyn psykoterapiassa ja tämä uuden lääkkeen aloitus laukausi aloitusoireena pahan masennuksen. Mutta kun tuntuu että ongelmani ovat aivan ylitsepääsemättömiä enkä millään 3 vuoden terapiassa parannu. Olo on että en parannu ikinä. En odotakaan sairaalan parantavan. Itse olen ollut motivoitunut psykoterapiaan, mutta tällä hetkellä en edes välitä parantua ja jos ei välitä parantua ei nyöskään paraannu eikä elämä ei ole minkään arvioista näillä ongelmilla. Kun et edes tiedä kuka olet. Ja sitten joku sanoo, ettö se etsiminen se voikin olla sitä oikea elämää. Mutta kun mistään ei saa mitään tyydytystä enää. Jne.jne.Tähän hukkuu, voimat ihan nollassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap
Ota yhteyttä johonkin auttavaan puhelimeen, jossa voit saada neuvoja ja tukea. Kirkko auttaa myös, kun muut eivät. Voit hakeutua papin tai diakonin vastaanotolle, josta jälkimmäinen osaa auttaa sinua myös avun etsimisessä.
Osastolle pääsemisestä:
Voihan sinne tehdä lähetteen yksityinen lääkäri. Menet tutkimuksiin ja sulla todetaan itsemurha-alttiuden lisäksi vaikka psykoottinen masennus tai skitsoidi häiriö, niin johan heidän täytyy sut ottaa, jos ei akuuttina heti, niin sitten kun vapautuu paikka. Onhan päiväsairaaloitakin.
Muista pyytää siltä yksityiseltä lääkäriltä arvio tosiaan psykoottisuudesta, että saat jotain särvintä masisahdistusdiagnoosin päälle. Persoonallisuushäiriö olisi kiva myös.
Ja sairaalassa voi saada erilaista hoitoa, vaikkapa sähköhoitoa syvään masennukseen.
Onpa omituista, enpä ole koskaa törmännyt tapaukseen, että mielialalääke aiheuttaisi mssennusta. Kerrot oireistasi, mm.hajoamisen tunteesta ja kuin olisi kaksi persoonaa. Ei liene kyseessä ns. puhdas masenus, vaan kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä, joka hyvin usein altistaa masennukselle. Jos dg on arvelemani tarvitsisit siihen toimivaa terapiaa, kolme vuotta terapiassa ilman tuloksia on järjetöntä!Epävakaat hyötyvät dkt:sta(dialektinen käyttäytymisterapia). Oikeaa hoitoa oikeaan vaivaan! Peli ei ole menetetty ja apua löytyy kyllä! Onko sulla jo taustalla sairaalahoitoja?Kesken jääneitähoitoja tms? Terveisin alalla pitkään työskennellyt!
Auttavaan puhelimeen ja akuuttityöryhmään ollut yhteydessä samoin päivystykseen, mutta vain puhelimitse. Ei minulla mitään psykottisuutta ole.Persoonallisuushäiriöhän se kiva juuri onkin.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 21:47"]
Onpa omituista, enpä ole koskaa törmännyt tapaukseen, että mielialalääke aiheuttaisi mssennusta. Kerrot oireistasi, mm.hajoamisen tunteesta ja kuin olisi kaksi persoonaa. Ei liene kyseessä ns. puhdas masenus, vaan kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä, joka hyvin usein altistaa masennukselle. Jos dg on arvelemani tarvitsisit siihen toimivaa terapiaa, kolme vuotta terapiassa ilman tuloksia on järjetöntä!Epävakaat hyötyvät dkt:sta(dialektinen käyttäytymisterapia). Oikeaa hoitoa oikeaan vaivaan! Peli ei ole menetetty ja apua löytyy kyllä! Onko sulla jo taustalla sairaalahoitoja?Kesken jääneitähoitoja tms? Terveisin alalla pitkään työskennellyt!
[/quote]
Siis oli minulla masennus jo alunperin, mutta lievänä. Jaksoja on ollut.Taustalla ei siraalahoitoja, koska en ole hoitoon uskaltanut hakeutua. 17-v. olin tod. näk. psykoottistasoisesti masentunut, kuulin ääniä, oli harhoja ja voimakasta masennusta. Minulla on ollut tämän jälkeen myös ihan vakavia masennusjaksija, joihin en niihinköön uskaltanut hakea apua. Mutta on ollut pari aika lennokasta aikaa (tuhlailua, lukuisia poikaystäviäm yhdenillansuhteita, tunnetta että pystyy mihin vaan ja maailma on avoinna minulle) Nämä irtosuhteet eivät ole minulle mitenkään tyypillisiä, yleensä en lähde edes jatkoille ja yleensä olen tarkka rahani kanssa. Siis voi viitata myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
Itsekin olen ajatellut kärsiväni epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, mikä suorastaan kuvottaa minua. En halua olla epävakaa. Se on pahinta mitä voin kuvitella.Mutta voi minulla sekin olla. Tosin nuo hajoamisen tunteet olivat minulla ennen ja samaan aikaan tuon psykoottisen jakson aikana. (oitoon minua ei silloinkaan vanhemat vieneet) Sittemmin näitä hajoamisen tunteita ei ole ollut kuin vain kaksi kertaa viimeisen kuukauden aikana. En tiedä ennakoi tää nyt sitten jotain vakavampaa.
Siis terapiassa olen ollut vasta 6kk eli aikalailla alussa tässä ollaan, mutta synkistelin, että en usko 3vuoden terapiankaan auttavan. Tosin terapia on jo auttanut minua, mutta nää lääkkeet tuntuu sekoittavan ja pilaavan kaiken (siis se on vain nyt tunne, totuus tietysti paljastuu vasta myöhemmin).Mutta jos syön niitä tuon ajan kuin psykiatri ehdotti eikä sitten tepsi, niin saahan ne lopettaa. Jos näin käy, niin tuntuuhan se ajan huuskaukselta. Mutta ehkä ne tepsii...mutta ei tällä hetkellä jaksa siihen uskoa.
Kiitos muuten kirjoituksesta, viisasta tekstiä!
Niin ja lisäykseksi vielä: keskenjääneitä hoitoja ei ole ollut. Sitoudun kyllä hoitoihin. Aina olen lääkkeet kiltisti syönyt sen sovitun ajan vaikka kaikista on tullut hankalia oireita. Yhtään terapiaistuntoa en ole jättänyt väliin jne.
ap
Ajattelin että ei ole varaa hotelliin, mutta olisi sitä ehkä sitten ollut, mutta nyt ei kyllä ole koska minä maksoin osan junamatkoista ja lentolipusta näillä huimilla 600e netto sairaspäivärahoilla. Ja minulle jää maksettavaksi yhtiövastike, sähkö (yli 100e) ja vesi. Mutta eiköhän se tästä. Ainakin lääkkeet on vieneet ruokahalun täysin, joten ruokaa ei tarvitse paljon ostella ja mies huolehtikoon lapsista. Mies on halunnut jo pitkään päästä pois tästä kylmästä muutenkin, joten hänelle tämä on hyvä dilli. Lapsetkin menevät mielellään.
ap