uskallanko mennä turvakotiin?Pelkona huostaanotto

Ei sinne psyk. polille pääse ihan noin vain! Se väkivaltajuttu ei ole mikään sepitetty, mutta olen jo sen antanut anteeksi, Todella itsekin tiedän että ongelma nyt on psyk. puolella ja olenkin tässä jo viikonlopun aikana joka päivänä psyk. puolelle päivystykseen soitellut. Mutta en ole vaatinut vielä päästä minnekään. Ihan oikeastiko te ajattelette että sairaalaan osastolle pääsee, jos ei ole todellinen itsemurhavaara (pelkkä itsemurhan ajattelu päivittäin ei riitä) Viimeksi kävin psykiatrilla viikko sitten ja nämä tuli kyllä kaikki esille. Vai onko olemassa joku muukin paikka kuin psyk. sairaalaa johon pääsee? Ja olen käsittänyt että sinnekin on aikamoiset jonot, jos nyt ei M1-lähetteellä pääse.

ap

Ei sinne psyk. polille pääse ihan noin vain! Se väkivaltajuttu ei ole mikään sepitetty, mutta olen jo sen antanut anteeksi, Todella itsekin tiedän että ongelma nyt on psyk. puolella ja olenkin tässä jo viikonlopun aikana joka päivänä psyk. puolelle päivystykseen soitellut. Mutta en ole vaatinut vielä päästä minnekään. Ihan oikeastiko te ajattelette että sairaalaan osastolle pääsee, jos ei ole todellinen itsemurhavaara (pelkkä itsemurhan ajattelu päivittäin ei riitä) Viimeksi kävin psykiatrilla viikko sitten ja nämä tuli kyllä kaikki esille. Vai onko olemassa joku muukin paikka kuin psyk. sairaalaa johon pääsee? Ja olen käsittänyt että sinnekin on aikamoiset jonot, jos nyt ei M1-lähetteellä pääse.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 22:51"]

Turvakoti ei ole pelkästään väkivallan uhreille. Tässä esim.  keski-suomen alueen ensi. ja turvakodin esittely :

ensi- ja turvakoti on lastensuojeluyksikkö, jonka tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin, tukea vanhemmuutta ja perheenjäsenten keskinäistä vuorovaikutusta, ennaltaehkäistä perheväkivaltaa sekä auttaa ja hoitaa perheväkivallasta kärsiviä ja kriisitilanteissa olevia perheitä ja perheenjäseniä. Tehtäväänsä yhdistys toteuttaa työskentelemällä ammatillisin ja vapaaehtoistyön menetelmin lasten ja lapsiperheiden kanssa sekä tiedottamalla ja vaikuttamalla kansalaisjärjestönä erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä asemaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Toimintamme perustana on lapsen oikeus turvalliseen kasvuun, kehitykseen ja vuorovaikutukseen. Varhaisen vuorovaikutuksen periaate läpäisee ja yhdistää eri työmuotoja ja työtä kehitetään ja arvioidaan vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen näkökulmasta.

[/quote]

Se on lastensuojeluyksikkö! Ap;n lapsilla ei ole mitään hätää, he ovat isänsä kanssa joten mitä ihmeen lasten suojelua ap yksin tarvitsee? Ei turvakotiin oteta pelkkää äitiä, joka väittää isän olevan väkivaltainen, kyllä ne laittaa hyvin äkkiä sossun sinne kotiin varmistamaan lasten tilanteen.

Joo, turvakotiin voi päästä myös esim. teiniäiti, joka tarvitsee tukea päästäkseen alkuun vauvan kanssa tai esim. ihminen, jolla ongelmia normaalissa vuorovaikutuksessa pienen lapsen kanssa.

En usko, että apta sinne kuitenkaan otettaisiin, etenkään ilman lapsia. Hänellä on nyt ihan toisentyyppinen ongelma.

Ja vaikka sen potkaisun olen antanut anteeksi, en silti vielä täysin häneen luota, viime aikoina on ollut ihan tälläistä lievää hartioista puristusta vihastuksissaan. Mutta en minä häntä pelkää, joten tiedän kyllä että turvakoti ei ihan oikea paikka, mutta psyk. puolelle on vaikea saada apua.Ja lääkkeitä olen muuten kyllä syönyt.

ap

Joo no totta kun itsekin asiaa nyt ajattelen. En vaan ole joutunut tuommoista miettimään, niin vaikea antaa mitään vastausta. Itse ehkä menisin terveyskeskukseen ja sitä kautta koittaisin kysyä, että mihin olis mahdollista päästä lepäämään ja saamaan apua tuohon tilanteeseen.

Ja nyt kun olen sinne psyk. puolelle joka päivä perjantaista asti soitellut, olen kyllä kertonut että en enää kerta kaikkiaan jaksa ja itkenyt kertonut olevan täysin toivoton ja mieluummin kuolisin. Mutta un en kuitenkaan aio itseäni tappaa niin en kai sitten ole vaaraksi. En vaan ole osannut vaatia mitään. Niin ei kai sitten mitään annetakaan. Paitsi sympatiaa. Kyllä ne puhelut aina ihan vähän aikaan pikaisen auttoivat. Lastensuojelusta olen huolissani,koska en ole kykenevä huolehtimaan lapsistani tällä hetkellä ja mukava kuulla että muidenkin mielestä se on ihan riittävää että mies on kykenevä. (Nykyään kun tuntuu että noissa lastensuojeluhommissa ei ole mitään järkeä)

ap

Kuinka moni on oikeasti päässyt akuutisti jonnekin osastolle lepäämään vaan siksi, että lääkkeen aloitukset/vaihdot on tosi rankkoja? Ja missä päin Suomea saa tälläistä palvelua?  Se tk-kommentti oli ihan hyvä. tk:n vuodeosastolle parhaimmillaann saattaisi päästä, mikä sekin jo ok. Tosin siellä sitten tapaat kollegan jos toisenkin. Mutta ehkäpä se tk kuitenkin vetää parhaiten, kiitti vinkistä, jos tuolta psyk. puolelta ei mitään saa. Ja se on totta että vaatia nykyään pitää-

Jospa ensin soitat uudestaan sinne päivystykseen, ja sanot että sinun täytyy päästä sisään, et kestä. Et voi tietää ettei ne ota ennen kuin olet kysynyt. Olet nyt hukassa mutta keskityt vääriin asioihin. Jos ne ei ota sua osastolle heti, niin soitat uudestaan ja vaadit. Jos ei sittenkään, menet ensiapuun ja sanot ettet kestä nyt, en lähde kotiin vaan päästätte nyt johonkin sisään. Mutta nyt ensin soitat sinne päivystykseen ja sanot että heidän pitää ottaa sinut osastolle.

 Lapsia ei oteta huostaan, mutta turvakoti ei ole ollenkaan oikea paikka.

Ja kun en ole jaksanut vaatia, kun tunne että mikään ei kuitenkaan auta mitään. Jaksanut itkeä vaan. Silloin on ihan oikeasti vaikea vaatia mitään varsinkaan kun olen ainakin elänyt siinä vahvassa uskossa että osastolle ei oteta näin kevyin perustein.Hyvä että edes pystyin soittamaan. Nyt on illalla pikkasen helpompaa, jaksaa kirjoittaa. Koko päivänä en saanut vaatteita laitettua päälle, aamutakissa makasin sängyssä, söin vain pienen aamupalan ja iltapalan (muiden laittaman) ja kun oli hyvä hetki sen soiton jälkeen, pelasin ja leikin vähän lasten kanssa. Katsotaan miten huomenna käy.

ap

Tietenkään psykiatriin, joka lääkkeen määräsi, ei suoraan voi soitella. Se menee psyk.-hoitajan kautta ja pyysin tätä jo perjantaina. Ei onnistunut, mutta sanoi kyllä että nyt tänään maanantaina saattaisi hänellä olla joku rako jo täydessä työlistassa, että saattaisi onnistua. Nyt sitten yrittelen soittaa sille psyk. sairaahoitajalle, jolla on tunnin soittoaika keskipäivällä, mutta hän saattaa vastata potilaiden välissä jos olen oikein sinnikäs. Sääliksi käy kyllä näitä työntekijöitäkin.

Ja tod.näk. mitään hoitopaikkaa ei järjesty, kun en ole avoimesti suisidaalinen.   Mutta en minä nyt tosissani minnekään turvakotiin ole menossa, se oli vain sellainen mielenhäiriöajatus, kun tuntuu että minnekään ei täältä pääse lepäämään, kun ei ole Suomessa turvaverkkoa. Toinen vaihtoehto on sitten, että mies ehdotti lentävänsä lasten kanssa omaan kotimaansa ainakin jouluksi. Mutta en minä sittenkään levätä saisi, ruokaa en jaksa laittaa, lumitöistä, siivouksesta, pyykinpesusta puhumattakaan. Mutta kaikki sanoo, että kyllä ne lääkkeet rupeaa auttaamaan kunhan vaan kärvistelet nyt. Omalla kokemuksella tuo kärvistely kestää omalla kokemuksella n.3-4vk. Voi olla eri juttu tällä lääkkeellä. Mieskin sanoi, että ei jaksa tätä enää, 3 lasta eikä luota suomalaiseen sosiaalisysteemiin ja lapset on kotihoidossa ja miehenkin pitäisi välillä käydä töissä.  En kyllä ymmärrä miten ne siellä ulkomailla pärjää, kun ei sitten ole töitä ja rahaa tilillä hänellä 1000e ja palkka tuli just. minulla vielä vähemmän. Noh, hän tekee omat ratkaisunsa jos tähän ei tule muutosta.

ap

Tietenkään psykiatriin, joka lääkkeen määräsi, ei suoraan voi soitella. Se menee psyk.-hoitajan kautta ja pyysin tätä jo perjantaina. Ei onnistunut, mutta sanoi kyllä että nyt tänään maanantaina saattaisi hänellä olla joku rako jo täydessä työlistassa, että saattaisi onnistua. Nyt sitten yrittelen soittaa sille psyk. sairaahoitajalle, jolla on tunnin soittoaika keskipäivällä, mutta hän saattaa vastata potilaiden välissä jos olen oikein sinnikäs. Sääliksi käy kyllä näitä työntekijöitäkin.

Ja tod.näk. mitään hoitopaikkaa ei järjesty, kun en ole avoimesti suisidaalinen.   Mutta en minä nyt tosissani minnekään turvakotiin ole menossa, se oli vain sellainen mielenhäiriöajatus, kun tuntuu että minnekään ei täältä pääse lepäämään, kun ei ole Suomessa turvaverkkoa. Toinen vaihtoehto on sitten, että mies ehdotti lentävänsä lasten kanssa omaan kotimaansa ainakin jouluksi. Mutta en minä sittenkään levätä saisi, ruokaa en jaksa laittaa, lumitöistä, siivouksesta, pyykinpesusta puhumattakaan. Mutta kaikki sanoo, että kyllä ne lääkkeet rupeaa auttaamaan kunhan vaan kärvistelet nyt. Omalla kokemuksella tuo kärvistely kestää omalla kokemuksella n.3-4vk. Voi olla eri juttu tällä lääkkeellä. Mieskin sanoi, että ei jaksa tätä enää, 3 lasta eikä luota suomalaiseen sosiaalisysteemiin ja lapset on kotihoidossa ja miehenkin pitäisi välillä käydä töissä.  En kyllä ymmärrä miten ne siellä ulkomailla pärjää, kun ei sitten ole töitä ja rahaa tilillä hänellä 1000e ja palkka tuli just. minulla vielä vähemmän. Noh, hän tekee omat ratkaisunsa jos tähän ei tule muutosta.

ap

Yritä pärjätä.. Jos yhtään lohduttaa, oon kuullut, että kamalat aloitusoireet indikoi sitä, että alkuvaiheen jälkeen lääke toimii sulla hyvin!

Toivottavasti pääset juttelemaan jollekin. Koeta kestää, sun olo paranee kyllä vielä.

Minulla on aina ollut hankalat aloitusoireet (mutta olen ollut kuulias ja kiltti ja kärsinyt ne ottamatta yhteyttä minnekkään) eikä lääkkeet ole silti toimineet,vaikka niitä olen sen 3-4kk aina syönyt. Mutta ehkä tämä sitten toimii. Toivotonta vaan on, että masennusjaksoja on ollut 12-vuotiaasta asti ainakin (yritin lapsellisella keinolla itsemurhaa), mutta apua uskalsin ensimmäisen kerran hakea v.2007 eli 13 vuotta tuon ensimmäisen tapauksen jälkeen. Meillä kotona ei saanut olla masentunut ja kun olin, niin uhkailtiin mielisairaalalla, käskettiin ja pakotettiin pitämään kulissit yllä, ottaa niskasta kiinni ja hymyillä ja tehdä kotityöt ym. ym. ihan väkisin vaikka ei olisi mitenkään jaksanut. Sitten kun olin taas parempana minusta pidettiin parempaa huolta ja hyväksyttiin. Mä en oikeasti tiedä tuleeko minusta enää koskaan elämästä nauttivaa ihmistä. Toivotonta ja itkuista.

Siis edellinen oli ap.

Nyt vaan tunne, että en enää väkisin jaksa mitään, vaikka sitähän tässä aika paljon elämässä tullut tehtyä, siitä tuli toinen luonto. Nyt tuntuu, että ne viimeisetkin voimat on kyllä käytetty. Ikää 32. Mutta näitä tarinoita mt-puolella lääkärit ja hoitajat kuulee kyllä eikä sitä potilasta aina oteta ihan tosissaan. "kyllä sinä vielä jaksat"

siis ja edelleen ap tuo edellinen

Minä olen juuri joutunut ajamaan vaimoni asioita samanlaisessa tapauksessa lähiviikkoina, onneksi monen vuoden projektipäällikökokemus auttaa asiaan. Pyydä miestäsi mukaan jokaiseen palaveriin/lääkärikäyntiin ja ottamaan vastuulleen sun hoidon kokonaisuus, sulla itsellä ei ole nyt voimia siihen. Mä jouduin vaatimalla vaatimaan hoitoa sillä perusteella, että eikö terveydenhuollon ensisijaisena tarkoituksena ole turvata ihmisen hengissä pysyminen. Vaimoni mietti pelkästään tapoja päästä hengestään ja vielä TK:n vuodeosastolle päästyäänkin. Sitten sain puhuttua sairaalahoidon, vaimon pyynnöt kun ei auttaneet. Ikävä kyllä nyt on vuoden loppu ja teidänkin TK:lla on rahat lopussa eikä hoitoon niin vaan päästä. Onneksi uusi vuosi on lähellä.

Pelottavaa ajatella, että miten yksinelävät selviää hengissä masennuksesta nykyisen terveyden huollon tilanteessa ja saavat edes jotain hoitoa.

Ps. Elä missään nimessä suostu ottamaan ketiapiinia (Ketipinor, Seroquel) tai muita neurolepteja, koska monelle niistä on ollut mahdoton päästä eroon ja aiheuttanut pysyviä sivuvaikutuksia, kuten unettomuuden loppuiäksi. Ennemmin vaikka Temestaa vaikka sekin riippuvuutta aiheuttaa - siitä pääsee kuitenkin eroon. Ja pyydä miestäsi lukemaan jokaisesta lääkkeestä (yksi ilta) netistä, niin niiden myrkkyjen sielunelämä paljastuu. Voimia!

Kiitos viimeisestä kommentista! Ymmärrät, että asian hoitaminen ei ole helpoimmasta päästä. Ja sinun vaimosi saa olla onnellinen, että olet sinnikkäästi jaksanut pitää hänen puoliaan! Ja kiitos tuosta lääkevinkistä myös.

Valitettavasti mieheni ei puhu kuin hyvin vähän suomea eikä hänellä ole minkäänlaista käsitystä Suomen terveydenhuoltojärjestelmistä. Onneksi sain nyt kiinni tuon akuuttityöryhmän, jotka lupasi yrittää saada yhteyden minun psykiatriin jne. Ja otti tosissaan, kun kerroin että mies eilen sanoi lähtevänsä kotimaahansa lasten kanssa, koska hän ei täällä jaksa yksin hoitaa sekä siellä on hänellä sosiaalinen tukiverkko sukulaisista. Näin taaten lasten hyvinvoinnin. Toki hän välittää minusta ja aikomuksena on tulla takaisin kun itse olen kunnossa.

Nyt just soitti psykiatri ja oli niin kylmä, vaikka mä en heitä yleensä vaivaa. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen heitä nyt 5 päivän ajan soitellut ja halunnut apua. Aiemmin olen ollut niin kiltti, niin kiltti ja hiljainen ja kuuliainen, että kyse ei ole huomionhakuisuudesta. Sanoi, että mielisairaalaan pääsee aikaisintaan muutaman viikon kuluttua. Ei se minua enää sitten kauheasti auta. Tuli kyllä tosi paha mieli tuosta soitosta! Ei edes mitään sympatiaa, kylmästi vaan, että jos se Voxra ei sitten tule sopimaan jatkossa niin kokeillaan jotain muuta. En ihan heti taas rupea taas tähän samaan rumbaan! Kai se olo pikkaisen helpottaa joskus, sanoi vielä n. parin viikon päästä kun elimistö tottuu lääkkeeseen, mutta eihän siitä mitään takeita ole, että se tähän alkuperäiseen masennukseen puree. Itkin sitten vaan puhelimessa ja hän toivotti heipat. Sanoi kyllä sitä ennen, että hän ei näe minun tulevaisuuttani aivan niin synkkänä kun minä nyt sen näen.Vielä pahempi mieli tuli ja nyt ei ole enää edes minne soittaa! Nyt mä vain haluaisin tappaa itseni, mutta en kykene kun on noi lapset. Mutta en mä näinkään koko elämääni voi jatkaa. Parhaimpinakin aikoina elämä vaan on jotenkin siedettävää ja on joitain asioita mistä voi nauttia, mutta nämä masennukset ja varsinkin nämä lääkkeet tekee hulluksi!

Siis ap oli tuo ed.