Onnettomimmat häätarjoilut?
Oletko ollut häissä, joissa tarjoilut olivat ankeat? Kerro!
Kommentit (166)
Miettikääpä hieman ennen kuin dissaatte hyvää Karjalanpaistia. Nykyään häiden 'hienoa' ruokaa on häränrinta tai porsaan ulkofile. Kummatkin tulevat valmiiksi maustettuna, kypsennettynä ja viipaloituna. Pitopalvelu rouhii hiukan pippuria kylkeen, laittaa litran halpaa ruokakermaa samaan vuokaan horeca-lihojen kanssa, tilkka soijaa väriksi, hyppysellinen suolaa ja avot, siinä on hienoa ja erikoista ruokaa av morsiamelle. 90% kate kylkeen ja kohti seuraavia palveltava pitoja!
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 02:14"]
Eli sinusta on ok, ettei kaikille kutsutuille vieraille ole ruokatarjoilua? Itselleni on kunnia-asia, että pöydästä löytyy jotain kaikille. Kasvisruokavalio on tämän päivän yleisimpiä erikoisruokavalioita, eikä sitä noudattavien voi kuvitella isäntäväen mieliksi muuttavan syömistään yhtään sen enempää kuin allegikkojenkaan.
Syön muuten tarvittaessa kalaa/äyriäisiä, juurikin siitä syystä, ettei elämä kävisi minulle ja muille liian hankalaksi. Ihan puhdas kasvissyöjä en siis ole. Ruokavalioni puitteissa olen kaikkiruokainen - ei ole inhokkeja tai allergioita, kaikki käy, paitsi liha ja lintueläimet. Ja kaikki minut tuntevat tietävät tämän. Koin kyllä aika tökeröksi sen, ettei minulle ollut noissa kuvaamissani häissä tarjolla muuta kuin keitettyjä perunoita ja vihersalaattia. Olin järjestänyt aikaa, hankkinut lahjan, tehnyt hääjuhlassa aika isojakin palveluksia hääparille. Juhlan järjestäjän pitäisi huolehtia siitä, että vieraat saavat syödäkseen.
[/quote]
En ole tuo kirjoittaja, mutta ihan samaa mieltä. Nykyisin noita allergioihin perustumattomia ruokarajoitteita on nimittäin ihan tuhottomasti. Kasvisvaihtoehtohan on nykyään niin peruskauraa, että sitä tuskin tarkoitettiin. Mutta kun löytyy näitä, jotka eivät voi syödä ruokaa koska siinä on tomaattia eivätkä tykkää tomaatista, lihasta ei kelpaa kuin hieno jauheliha koostumuksen vuoksi, kalaa ei voi syödä kun se näyttää liikaa kalalta - pitäisi olla kuutioita tai kalapuikkoja, leipää/perunaa/riisiä/pastaa/mitään lisukkeita ei voi syödä koska karpataan, kerma ja voi pitäisi olla luomukermaa... Nämä ovat mielestäni vain puhdasta asennevammaisuutta vierailta eikä niitä tarvitse huomioida, koska muutenhan se menisi siihen että joka hemmetin salaattikin pitäisi tarjoilla komponentit erillään, kun joku ei jostain tykkää. Kenenkään ruokavalio ei siihen kaadu, jos nyt yksissä juhlissä syö vaikka ihan tavallista leipää karppausleivän sijasta...
Pahinta on, jos ruoka loppuu. Toisiks pahinta on, jos hääpaikka on hieno ja vierailta edellytetään iltapukuja ja kalliitta lahjoja ja sitten tarjoilut on einestasoa. Joihinkin latohäihin ne nakit ja lihapullat varmaan sopiikin ihan hyvin.
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 07:42"]
Pahinta on, jos ruoka loppuu. Toisiks pahinta on, jos hääpaikka on hieno ja vierailta edellytetään iltapukuja ja kalliitta lahjoja ja sitten tarjoilut on einestasoa. Joihinkin latohäihin ne nakit ja lihapullat varmaan sopiikin ihan hyvin.
[/quote]
Lisäys: ja lihapullilla tarkoitan siis eineslihapullia. Ja lastenpöytä on tietysti asia erikseen.
Minä olin kerran kammohäissä, yököttää vieläkin.
kirkolta ajettiin melkein tunti aivan keskelle korpea jhlapaikalle. Tämä siis pikkukaupungissa jossa keskustasta ajaa 5min ja maalla ollaan.
noh juhlapaikalle päästyä pienen eksyilyn jälkeen totesimme että juhlakansa seisoo pihamaalla +25 helteessä, juhlapaikan ovet on lukossa. Siis vanhat mummotkin, ei varjoa missään. Tässä vaiheessa olisi kandenut lähteä kotiin, viimeistään.
hääpari ilmestyi paikalle viimein melkein 2 tunnin päästä, he oli käyneet kaikessa rauhassa hääkuvassa!
kaikki oli täysin pökertyneitä, väsyneitä ja hikisiä kun he viimein alkoi kätellä porukkaa ja juhlapaikan ovet avattiin. Ja kyllä, juuri silloin alkaa sataa vettä kaatamalla! Naisten meikit valuu ja hiukset pitkin päätä, korot uppoaa mutavelliin joka hetki sitten oli vielä piha.
viimein pääsemme sisälle ja kaikki ovat väsyneitä, litimärkiä, kuolemassa nälkään jne. No mutta sittenhän onkin hyvä tilaisuus pitää loputtoman pitkät, tylsät puheet (ilmeisesti takahuoneessa vasta tehdään ruokia?). Voi sanoa että kiviäkin kiinnosti. Yhdet lasit kuoharia sai tässä vaiheessa.
itse juhlapaikka on muuten tavallinen vanha maalaistalo, osa vieraista oli laitettu 'peräkammariin' ihan kuin kakkosluokan vieraat, kas kun tilat oli vain 50 hengelle ja sata oli kutsuttu jostakin ihme syystä? Istumajärjestys oli tarkka, jouduin eroon miehestäni täysin tintemattomien ihmisten kanssa johonkin vanhuspöytään.
Niin ja puolet vieraista ei kuulleet puheita koska he tosiaan oli survottu sinne peräkammariin. Survominen oli päivän sana tilan suhteen :/
ja hallelujaa, viimein ruokaa! Odotin siltä paljon sillä morsian itse on fanaattinen kasvissyöjä ja lihaa ei siis olisi tulossa tarjolle. Se mitä oli ruokana oli jotakin kesäkurpitsaklöntti-mössöä jonka makua ja koostumusta en halua tässä muistella etten voisi pahoin.
ruokaa oli vähän ja se oli huonoa. En tainnut saada maistetuksi juuri mitään koska kaikki loppui ennen kuin viimeisten joukossa ehdin hakemaan.
lopusta iltaa en halua puhua mitään, juotavaa ei ollut tarjolla, edes meille kuskeille! Pöydälle kannettiin joku hämärä booli josta ei ollut tietoa onko edes alkoholiton ja mitä se sisältää. Itse varastin lasin keittiöstä ja hain vessasta vettä, lukemattomat teki samoin. Ohjelmaa ei juuri olut ja bändi olisi aloittanut niin myöhään että oikeastaan kukaan ei jäänyt paikalle vaan joukkopako alkoi. Mekin lähdettiin mäkkäriin.
terkkuja vaan parille, toivottavasti kalliit lahjamme kelpasi!
oli tasan viimeiset häät mihin tää täti osallistui, tai sitten menen edes grillin kautta taskumatti laukussa enkä ole kuskina!
Olen ollut monissa häissä, joissa on tarjottu karjalanpaistia, omissa häissänikin oli. Se on hyvää ruokaa, kun sen hyvin tekee, sopii oikein hyvin häihinkin.
Nykyisin noita allergioihin perustumattomia ruokarajoitteita on nimittäin ihan tuhottomasti. Kasvisvaihtoehtohan on nykyään niin peruskauraa, että sitä tuskin tarkoitettiin. Mutta kun löytyy näitä, jotka eivät voi syödä ruokaa koska siinä on tomaattia eivätkä tykkää tomaatista, lihasta ei kelpaa kuin hieno jauheliha koostumuksen vuoksi, kalaa ei voi syödä kun se näyttää liikaa kalalta - pitäisi olla kuutioita tai kalapuikkoja, leipää/perunaa/riisiä/pastaa/mitään lisukkeita ei voi syödä koska karpataan, kerma ja voi pitäisi olla luomukermaa... Nämä ovat mielestäni vain puhdasta asennevammaisuutta vierailta eikä niitä tarvitse huomioida, koska muutenhan se menisi siihen että joka hemmetin salaattikin pitäisi tarjoilla komponentit erillään, kun joku ei jostain tykkää. Kenenkään ruokavalio ei siihen kaadu, jos nyt yksissä juhlissä syö vaikka ihan tavallista leipää karppausleivän sijasta...
No voi jessus, tuskin _kukaan_ tässä keskustelussa on tarkoittanutkaan jotain tomaatinvihaajia tai kalan muodosta inttäjiä. Vai kuvitteletko, että ruokarajoituksia kysyttäessä joku oikeasti vastaisi "kaikkiruokainen, mutta en syö kalan näköistä kalaa"? Eiköhän tällä tarkoitettu ihan perus ovo/lakto/gluteeniton tms. ruokavaliota. Ei nyt tartte kärjistamisen nimissäkään vetää ihan kaikkia mutkia suoraksi...
[quote author="Vierailija" time="03.12.2013 klo 09:01"]
Minä olin kerran kammohäissä, yököttää vieläkin.
kirkolta ajettiin melkein tunti aivan keskelle korpea jhlapaikalle. Tämä siis pikkukaupungissa jossa keskustasta ajaa 5min ja maalla ollaan.
noh juhlapaikalle päästyä pienen eksyilyn jälkeen totesimme että juhlakansa seisoo pihamaalla +25 helteessä, juhlapaikan ovet on lukossa. Siis vanhat mummotkin, ei varjoa missään. Tässä vaiheessa olisi kandenut lähteä kotiin, viimeistään.
hääpari ilmestyi paikalle viimein melkein 2 tunnin päästä, he oli käyneet kaikessa rauhassa hääkuvassa!
kaikki oli täysin pökertyneitä, väsyneitä ja hikisiä kun he viimein alkoi kätellä porukkaa ja juhlapaikan ovet avattiin. Ja kyllä, juuri silloin alkaa sataa vettä kaatamalla! Naisten meikit valuu ja hiukset pitkin päätä, korot uppoaa mutavelliin joka hetki sitten oli vielä piha.
viimein pääsemme sisälle ja kaikki ovat väsyneitä, litimärkiä, kuolemassa nälkään jne. No mutta sittenhän onkin hyvä tilaisuus pitää loputtoman pitkät, tylsät puheet (ilmeisesti takahuoneessa vasta tehdään ruokia?). Voi sanoa että kiviäkin kiinnosti. Yhdet lasit kuoharia sai tässä vaiheessa.
itse juhlapaikka on muuten tavallinen vanha maalaistalo, osa vieraista oli laitettu 'peräkammariin' ihan kuin kakkosluokan vieraat, kas kun tilat oli vain 50 hengelle ja sata oli kutsuttu jostakin ihme syystä? Istumajärjestys oli tarkka, jouduin eroon miehestäni täysin tintemattomien ihmisten kanssa johonkin vanhuspöytään.
Niin ja puolet vieraista ei kuulleet puheita koska he tosiaan oli survottu sinne peräkammariin. Survominen oli päivän sana tilan suhteen :/
ja hallelujaa, viimein ruokaa! Odotin siltä paljon sillä morsian itse on fanaattinen kasvissyöjä ja lihaa ei siis olisi tulossa tarjolle. Se mitä oli ruokana oli jotakin kesäkurpitsaklöntti-mössöä jonka makua ja koostumusta en halua tässä muistella etten voisi pahoin.
ruokaa oli vähän ja se oli huonoa. En tainnut saada maistetuksi juuri mitään koska kaikki loppui ennen kuin viimeisten joukossa ehdin hakemaan.
lopusta iltaa en halua puhua mitään, juotavaa ei ollut tarjolla, edes meille kuskeille! Pöydälle kannettiin joku hämärä booli josta ei ollut tietoa onko edes alkoholiton ja mitä se sisältää. Itse varastin lasin keittiöstä ja hain vessasta vettä, lukemattomat teki samoin. Ohjelmaa ei juuri olut ja bändi olisi aloittanut niin myöhään että oikeastaan kukaan ei jäänyt paikalle vaan joukkopako alkoi. Mekin lähdettiin mäkkäriin.
terkkuja vaan parille, toivottavasti kalliit lahjamme kelpasi!
oli tasan viimeiset häät mihin tää täti osallistui, tai sitten menen edes grillin kautta taskumatti laukussa enkä ole kuskina!
[/quote]
Haha, kuulostaa hienolta. Varmasti taas hääparilla ollut hienot visiot mielessä mutta ei mitään käsitystä siitä, miten ne olisi kannattanut hoitaa käytännössä. :D
karjalanpiirakat ja mokkapalat NAMS SLURPS!
Miksi, voi miksi niille lapsille pitää juhlissa olla jotain helvetin lihapullia ja nakkeja?! Opettakaa penskanne syömään kunnon ruokaa, ettei tarvii juhlissa syöttää niille tuommoista roskaa.
Sama muuten ravintoloissa. Lastenlistalla on aina ne nauravat nakit ja lihapullat. Joissain paikoisa saa jopa lehtipihviä.
LApset oppii syömään oikeeta ruokaa kun sitä syöttää niille pienestä pitäen.
Näin keliaakikkona täytyy sanoa, että minusta on hyvin surullista, että yleensä mennessäni juhliin kuin juhliin, en saa juuri mitään syömistä. Jos onkin jotain gluteenitonta, niin ei ymmärretä kontaminaatiota; en minä voi ottaa voita samalla veitsellä samasta rasiasta, mistä voidellaan tavallista leipää. Sama ongelma on varmasti monella kala- ja maitoallergiasta kärsivällä, sillä ovat usein voimakkaita reaktioita aiheuttavia.
Vuosi sitten olin häissä, joissa pääruokaa en saanut, mutta oli sentään tehty pieni gluteeniton mansikkakakku. Vaikka en mansikkakakun ystävä olekaan, olin hyvin kiitollinen, sillä olin ainoa keliaakikko juhlissa. :) Söin kaksi palaa oikein antaumuksella :)
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 07:32"]
Mä en ymmärrä, että miten joku karjalanpaisti, lasagne tai kinkkukiusaus eivät sopisi missään tapauksessa häihin. Mielestäni ehkä juhlavinta on se, että tarjolla on ainakin 2-3 pääruokaa, joista kaikki voivat valita mieluista. Esim. kaverin isoissa sukuhäissä oli pääruokina tarjolla karjalanpaistia, intialaista kanakastiketta riisin kanssa ja savukalaa kastikkeella. Ei todellakaan tullut sellainen olo, että olisi ollut liian arkiset tarjottavat, vaikka ruokalajit eivät niitä juhlavimpia mahdollisia olleetkaan.
[/quote]
Se ei kyllä ole mikään ison juhlan menu että on tarjolla vähän sitä sun tätä kuten intialaista ja karjalanpaistia. Vähän kuin oman keittiön tähteet. Sen sijaan karjalainen/hämäläinen pitopöytä onkin ja on ollut juhlaruokaa jo ammoisista ajoista lähtien. Sinne se karjalanpaisti sopii.
Pahinta on se kun tarjolla on vain maitoa, vettä, mehua ja kotikaljaa. Aikuisille. Ei juhlaruuan kanssa riitä tuollainen juomalista :X
[quote author="Vierailija" time="01.12.2013 klo 22:36"]
Häät saaressa, jonne yhteiskuljetus laivalla, pois ei siis päässy. Ennenko paatti lähti illalla takaisin. Ruuaksi vaiN lohisoppaa ja ruisleipää. Olen todella allerginen kalalle. Joten oli melko nälkäinen olo kun pois päästiin.
[/quote]
Tämä oli jo aika noloa, jos eivät etukäteen kysyneet vieraiden mahdollisia allergioita! Vielä paremmalla onnella olisi ollut myös kala-allerginen keliaakikko paikalla... Minä olen ollut myös häissä, joissa ainoa ruoka oli lohikeitto (erinomaista, eikä kalassa oltu säästelty!), mutta ilmoittautuessa kysyttiin jokaiselta onko kala-allergia/vegeruokavalio eikä vieraissa sattunut olemaan yhtään tällaista, siksi ei ollut toista ruokavaihtoehtoa turhaan. Lisäksi leipävalikoima oli monipuolisempi, juomat hyvät ja jälkiruoaksi tarjottu kakkukin onnistunut, joten näissä juhlissa ruokalista toimi hyvin. Lisäksi oli iltamenu grillimakkaraa ja monenlaisia salaatteja ja laadukas juomatarjoilu, eikä tarvinnut yöllä kotiin lähtiessä kurvata grillin kautta. Samalla kohtuullisen edullisella menulla saa tehtyä monenlaista jälkeä, toiset eivät vain osaa ajatella yhtään itse, siksi olisi hyvä käyttää ulkopuolista apua (vaikka anoppi tai kumminkaima osaisikin keittää sen kalakeiton).
Huonoin kokemus on ollut liian iso hääväki pienissä tiloissa, jolloin aika meni jonottamiseen, ruoka piti syödä lautasta sylissä pitäen. Ruoka ei todennäköisesti ollut huonoa, mutta ei erityisen hyvääkään, kun ei ole mitään mielikuvaa siitä, mitä siellä oli ruokana. Päällimmäisenä jäi vain mieleen ahtaus ja jonotus, meillä oli kuitenkin satoja kilometrejä matkaa häihin, joten oli pakko syödä jotakin, kun ei kehdattu kesken juhlan pois lähteä.
Tämä nyt on varmaan av palstan mukaan onnetonta mutta mun mielestä aika kiva idea jos ei halua nähdä kauheasti vaivaa häiden eteen. Yksi mun serkku kun meni naimisiin niin toive oli ettei lahjoja tuotaisi vaan sen puolesta tuotaisiin jotain tarjottavaa häihin. He olivat itse valmistaneet/tilanneet (en muista) kakun ja juomat, kaikki loput tarjoilut tuli vierailta. Eipä tarvinut paljoa stressata ennen häitä ja kustannukset pysyivät pieninä.
"Maksa itse ruokasi" -tarjoilu jäi kyllä mieleen. Olin juuri omilleen muuttanut opiskelija ja osallistuin tällaisiin häihin jossa pari oli itse kuitenkin töissä mutta halusivat sitten päästä halvalla. Olin vielä oikein säästänyt vatsaa sillä ajatuksella että ravintelin buffetista sitten tankkaan. Muistan vieläkin kun kiristelin menu kädessä hammasta ja yritin vedota närästykseen kun muut ehdotteli että tilataan jotain kuohuvaa maljan nostamiseen. Mikään näistä tarjoiluista joita täällä haukutaan ei kyllä sille kokemukselle vedä vertoja.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 14:31"]
On kyllä hääjutut muuttuneet sitten 90-luvun, joilloin minun kaveripiiri meni naimisiin... nykyään pitää olla jotain hiton kenkkihöpötystä: teemaväri, kaasoilla samanlaiset vaatteet, harjoitusillallinen, gourmet ruokaa, ilmainen viini ja viinatarjoilu ja jopa ns. coctailhour. Tuntuu, että vain ulkoiset asiat merkitsevät häissä... naurettavaa.
Yksissäkään 90-luvun näissä ei ollut juuri mitää yllämainittua. Kaasoilla omat vaatteet, ei yhtenäisiä asuja. Ruokana kinkkukiusausta, salaatteja ja leipää. Alkoholi maksullista. Ei teemaväliä eikä juuri muuta koristelua kuin luonnonkukat, noloja leikkeijä jne. KUkaan ei haukkunut tarjoiluja tai häitä. KAIKKI parit yhä edelleen naimisissa.
Nykyajan 20.000 e yksiin häihin laittavat pikkupissikset sitten eroavat muutaman vuoden kuluttua..
[/quote]
Minäkin kävin 90-luvulla useammissakin häissä, eikä YKSISSÄKÄÄN ollut ruokana kinkkukiusausta, saatika että alkoholi olisi ollut maksullista. Kyllä mua ainakin henkilökohtaisesti hävettäisi velottaa ihmisiä juomista (tai ruoista) järjestämissäni juhlissa, oli kyseessä sitten häät tai syntymäpäivät tai mitkä vaan.
Koristeina taasen oli yksiä lukuunottamassa jokaisissa häissä muutakin kuin luonnonkukkia, sitä vastoin ne nolot hääleikit kuuluivat ihan vakiokalustoon, tuntuu ettei 90-luvulla osattu edes järjestää häitä ilman niitä ah-niin-hauskoja-hääleikkejä.
Kovin on siis erilaiset kokemukset meillä, itse olen sitä mieltä, että noi nykyiset teemavärit näyttää useimmiten oikein kivoilta, ruoka saakin olla gourmeeta, onhan kyseessä sentään ainutkertainen tilaisuus, ja jos kaasot haluavat erottua joukosta pukeutumalla samoin, niin miksipä ei? Onhan sulhaspojilla/ bestmaneilläkin yleensä samanlaiset puvut.
Hyvä vaan että ideoita tulee lisää, vaikka sitten sieltä paljon parjatusta jenkkilästä. Tylsäähän se olisi jos kaikki häät olisi saman tyyppisiä (niinkuin 89- ja 90-luvulla tuppasi olemaan, anteeksi vaan). Ja saahan niitä ideoita ottaa muualtakin, intialaisista häistä vaikka :D
Keittolounas, oli jo kalat kaivettu keitosta kun tuli meidän vuoro. Olisivat edes itse leiponeet sämpylää kyytipojaksi tai jotain muuta kun x-tra höttöleipää ja halvinta margariinia kippoon laitettuna. Allergikot oli varmaan sitten nälissään...
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 14:31"]
On kyllä hääjutut muuttuneet sitten 90-luvun, joilloin minun kaveripiiri meni naimisiin... nykyään pitää olla jotain hiton kenkkihöpötystä: teemaväri, kaasoilla samanlaiset vaatteet, harjoitusillallinen, gourmet ruokaa, ilmainen viini ja viinatarjoilu ja jopa ns. coctailhour. Tuntuu, että vain ulkoiset asiat merkitsevät häissä... naurettavaa.
Yksissäkään 90-luvun näissä ei ollut juuri mitää yllämainittua. Kaasoilla omat vaatteet, ei yhtenäisiä asuja. Ruokana kinkkukiusausta, salaatteja ja leipää. Alkoholi maksullista. Ei teemaväliä eikä juuri muuta koristelua kuin luonnonkukat, noloja leikkeijä jne. KUkaan ei haukkunut tarjoiluja tai häitä. KAIKKI parit yhä edelleen naimisissa.
Nykyajan 20.000 e yksiin häihin laittavat pikkupissikset sitten eroavat muutaman vuoden kuluttua..
[/quote]
Ajat muuttuvat, muutu sinäkin. Minusta tuntuisi oudolta jos syntymäjuhlissani olevat tarjoilut olisivat esimerkiksi paremmat kuin häätarjoiluni? Jos tarjoan syntymäpäiväjuhlillani (ote viimevuoden tarjoilusta) härkäcarpacciota, sillikaviaaria, sushia, caesar-salaattia yms. (ei siis edes mitään överiä), juomien ollessa shampanjaa ja cocktaileja niin häissä mielestäni suunta voi olla vain ylöspäin. Vieraitakin oli melkein 50 ettei kyseessä olleet ihan pienet pidot, toki täytty ruokailua en tietenkään tarjoillut.
Istuvalla dinnerillä ei lopu ruoka kesken kuten ylhäältä olen lukenut, cocktailhourilla pidetään vieraat tyytyväisinä ja saadaan ihmiset tutustumaan toisiinsa kun hääparia odotetaan, pitääkö vielä listaa jatkaa?
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 23:30"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 18:34"]
Isoissa sukuhäissä tarjolla oli ainoastaan keitettyjä perunoita, karjalanpaistia ja salaattia. Salaatti oli koulun keittiön tasoa, kuten muukin ruoka. Jälkiruoaksi oli hääkakku + kahvi. Tarjolla ei ollut mitään ns. lisukkeita, ei suolaisella tai makealla puolella. Olen kasvissyöjä enkä juo kahvia, joten aika köykäiseltä tuntui. :/
[/quote]
Ymmärrän hyvin, ettei kaikilla ole resursseja huomioida ties mitä erityisruokavalioita, varsinkin jos ne perustuvat jollekin muulle kuin allergioille.
Yleensä vaihtoehtona on joko kahvi tai tee, joten sitä kummastelen, mikäli tarjolla oli pelkkää kahvia.