Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Minä en lentokoneella lentämistä pitäisi vaarallisena, ja kyllähän nykyisinkin lapset lentää, jos toinen vanhemmista asuu eri maassa. Lensin itse Joensuusta Helsinkiin ja takaisin Joensuuhun useamman kerran vuodessa. Isä sai Helsingistä hyvän työpaikan ja sen takia tuli ero. Äiti jäi minun ja isoveljeni kanssa Joensuuhun. Isoveli oli jo aikuinen, ja jos hän kävi joskus Helsingissä, hän meni junalla, eikä minua huolinut matkaseuraksi. Äiti vei Joensuussa lähtöselvitystiskille, jossa sain kaulaan sellaisen nauhan ja kyltin. Niitä oli Finnairilla käytössä, siitä tunnistivat, että yksin matkustava lapsi. Yleensä joku virkailija vei turvatarkastuksen läpi lähtöportille, ainakin Helsingin päässä. Joensuun kenttä oli niin pieni, että mahtoiko siellä ollakaan saattajaa. Aina ensimmäisenä minut ohjattiin lentokoneeseen ja yleensä sain jotain puuhakirjoja tai värityskuvia. Helsingin päässä kävelin vaan muun porukan mukana ja osasin kyllä reitin aulaan, missä isä oli vastassa. Minulla ei matkatavaroita ollut ruumassa, yleensä pelkkä reppu lentokoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on jätetty, isot lastenvaunut ja äiti vei nukkumaan paikkaan jossa järvi aika lähellä, oli nk kesänavetassa ja sinne matkaa noin 300m. Muistan kun heräsin, meitä oli 3, minä vanhin ja lähdettiin kotitalolle ja sinne oli matkaa n 400 metriä, ehkä se väli ei ollut 300 m vaan n 200 m
Voi sentään. Me kävimme isomman siskon, 4 vuotta vanhempi ja veljen 7 vuotta vanhempi minä rattaissa uimarannalla kolmen kilometrin päässä. Tai sitten veli kuljetti meitä pyörällä. Taisin olla joku 3-vuotias. Itse en laittaisi sen ikäisiä keskenään minnekään!
Siellä mulittiin koko päivä, ilman valvontaa. No olihan siellä ihmisiä tietysti mutta meitä mukuloita pilvin pimein. Harvalla ketään vanhempaa mukana.
Juoksimme metsissä ja kallioilla koko päivät kesällä. Pudottiin puusta välillä, oli monen moista seikkailua. Kuka niitä valvoi, ei kukaan. Tehtiin retkiä ja seikkailtiin. Meitä oli naapurustossa joka talossa lapsia, monen ikäisiä.
Kerran kiipesimme naapurintytön, vuotta minua vanhempi meidän katolle. Siellä istuimme kun äiti meni kauppaan ja vilkuttelimme. Kukaan ei kieltänyt.
Oltiin vapaita kuin taivaan linnut. Joku joskus sanoikin että kuinkahan meistä kukaan ei kuollut eikä loukkaantunut vakavasti?
Oli kyllä vaarojakin ainakin meille tytöille. En tiedä syytä mutta sihen aikaan - en tiedä onko vieläkin - oli liikkeellä niitä ukkoja jotka kyttäili meitä tyttöjä. Kerran houkuteltiin minua ja siskoa autoon, onneksi sisko ymmärsi että nyt pitää juosta ja niin sitten juostiin. Itse olin varmaan joku 5-vuotias. Näitä tapahtui, varsinkin uimarannalla puskissa hiiviskelijöitä oli.
Ei se maailma sen turvallisempi ollut silloin.
Lapsuuden kokemukset on kyllä opettaneet suojelemaan enemmän, aika vaarallisia tilanteita oli aikanaan, tuurilla selvittiin. Vanhemmilla ei ollut itsellä aikaa vahtia eikä myöskään rahaa palkata lapsenvahtia.
Paljonkin. Yksin hoitamassa alakouluikäisenä 3 lasta, joista yksi vasta taapero mökillä, joka oli järvenrannassa. Vanhemmat baarissa. Jos sairaus iski, minut jätettiin kotiin yksin ihan sama missä taudissa. Ihmeen kaupalla selvisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole jätetty vaaraan. Olen 70-luvulla syntynyt, eikä vanhemmat käyttäneet alkoholia. Siihen aikaan oli paljon absolutisteja, vaikkei sellaista sanaa vielä tiedetty. Jos vanhemmat kävivät kesäisin tanssilavalla tanssimassa, minä olin mukana sielläkin, yksin ei jätetty kotiin. Kioskista sai keltaista Jaffaa. Saattaa olla, ettei silloin tanssilavoilla ollut a-oikeuksia. Kahvia ja pullaahan ne ihmiset nautti, ja joillain taisi olla mukana taskumatteja.
Järven rantaan ei ollut asiaa keskenään, vaan aina piti olla aikuinen mukana. Niin syvälle ei saanut uida, ettei jalat yllä pohjaan. 12-vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran kaverin kanssa uimahalliin ilman vanhempia. Muistan edelleen, että lipunmyynnissä kysyttiin, osaajia tytöt varmasti uida (koska oltiin ilman aikuisia menossa). Ei nykypäivänä varmaan uimahallissa lipunmyyjä kysele, osaako varmasti uida. Tuo oli siis kasarilla. Siihen aikaan uimavalvojat myös kiertelivät uimahallissa, eikä istuneet pelkästään lasikopissa. Ehkä ei ollut vielä valvontakameroita, niin niiden piti katsoa, ettei kukaan huku.
Vierailija kirjoitti:
Joo, veden ääressä kallioilla ja rannoilla leikittiin pienestä pitäen hyvinkin vapaasti. Alakouluikäisenä vietin jo yksin tyyliin koko kesän rannalla - lähdin aamulla ja menin kotiin illalla. Muutama markka oli mukana että sai jonkun evään ostettua. Silloin toki osasin jo uida mutta jälkikäteen ajatellen kyllä sitä aika rohkea oli. Sukeltelin ennätyksiä ja hypin viidestä metristä.
No mikä ongelma? Kaikkihan kesällä uimassa kävi. Uimataidossa on just se idea että osaa uida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole jätetty vaaraan. Olen 70-luvulla syntynyt, eikä vanhemmat käyttäneet alkoholia. Siihen aikaan oli paljon absolutisteja, vaikkei sellaista sanaa vielä tiedetty. Jos vanhemmat kävivät kesäisin tanssilavalla tanssimassa, minä olin mukana sielläkin, yksin ei jätetty kotiin. Kioskista sai keltaista Jaffaa. Saattaa olla, ettei silloin tanssilavoilla ollut a-oikeuksia. Kahvia ja pullaahan ne ihmiset nautti, ja joillain taisi olla mukana taskumatteja.
Sen täyden raittiuden muistan minäkin, vanhempani joivat korkeintaan puoliksi saunakaljan, jos sitäkään. Mutta kyllä raittiudesta puhuttiin siihen aikaan, olihan olemassa myös raittiusseurat! LOL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole jätetty vaaraan. Olen 70-luvulla syntynyt, eikä vanhemmat käyttäneet alkoholia. Siihen aikaan oli paljon absolutisteja, vaikkei sellaista sanaa vielä tiedetty. Jos vanhemmat kävivät kesäisin tanssilavalla tanssimassa, minä olin mukana sielläkin, yksin ei jätetty kotiin. Kioskista sai keltaista Jaffaa. Saattaa olla, ettei silloin tanssilavoilla ollut a-oikeuksia. Kahvia ja pullaahan ne ihmiset nautti, ja joillain taisi olla mukana taskumatteja.
Sen täyden raittiuden muistan minäkin, vanhempani joivat korkeintaan puoliksi saunakaljan, jos sitäkään. Mutta kyllä raittiudesta puhuttiin siihen aikaan, olihan olemassa myös raittiusseurat! LOL
Matti Nykänenkin oli joskus Raittiuskasvatusliiton mainoksessa "Selvästi pitemmälle". Googlella löytyy. Jostain syystä kyseinen kampanja loppui lyhyeen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä juttuja lukiessa, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä, että 70-luvulla rakennetuissa ja sitä vanhemmissa hisseissä lukee teksti "alle 12-vuotiaat eivät saa yksin käyttää hissiä". Moni näistä asioista, mitä jo eka-tokaluokkalaiset ja jopa sitä nuoremmatkin ovat saaneet tehdä, vaikuttavat paljon vaarallisemmilta kuin yksin hissillä liikkuminen.
Leikin alakouluikäisenä kavereiden kanssa lähes päivittäin junaradalla. Hypättiin vaan ojaan, kun juna lähestyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkustin etupenkillä 300 km päähän mummolaan. Olin ehkä 5-vuotias. Äiti ajoi ja meidän koira makasi takapenkillä. Äiti muistaa kun joku hirvi smyygaili silloin tien vieressä iltapimeässä. Matkustajan airbag oli silloin uusinta uutta, joten ei vielä erityisesti tiedetty, että vasta vähintään 140-150-senttiselle airbag toimii oikein eikä aiheuta kaula- ja niskavammoja. Tuolloin oletettiin, että vain selkä menosuuntaan matkustaville vauvoille ja taaperoille se airbag olisi vaarallinen.
Me matkustettiin veljen kanssa (10 ja 11v) junalla kahdestaan Lappeenrannasta Kuopioon ja vaihdettiin junaa Pieksämäen asemalla. Kuopiosta lähetettiin postikortti kotiin, että perillä ollaan. Se oli mukavaa aikaa. Enää noin ei varmaan saisi tehdä.
T. Äiti Etelä-Karjalasta😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Spurguisäni olisi vetänyt viinaa naamaan juuri kun sen olisi pitänyt lähteä ajamaan pitkää matkaa.En keksi mitähän sen päässä olisi voinut sillä hetkellä liikkua.
Kaikki mitä 70-luvulla lapsena tehtiin olisi nykyään kauhistus varhaisemmista ajoista puhumattakaan. Samoiltiin lähimetsissä, pyöräiltiin kymmenen kilometrin päähän, käytiin uimassa ym. Kaikki alle 10-vuotiaana.
Vanhempani lähtivät kerran kesällä parin viikon lomalle ja minä jäin yksin kotiin. Olin 11v. Äiti oli kokannut pakkaseen jotain ruokia valmiiksi ja ostanut valmisaterioita jääkaappiin ja niitä sitten itselleni lämmittelin mikrossa/hellalla/uunissa. Kaupassa kävin pari kertaa ostamassa pakastepizzan + leipää ja tuoreita hedelmiä jne.
Tämä oli 90-luvulla.
Kun olin 9v, asuimme Imatralla ja uimme Vuoksen kylmässä virtaavassa vedessä. Minä ja 9v koulukaverini toimittiin lastenvahteina pienemmille, jotka olivat 2, 3, 5 vuotiaita. Sillä aikaa kun uimme, taaperot seisoivat niin kauan siinä rantavedessä, että heidän jalkoihinsa tarttui iilimatoja. Niitä sitten nypittiin pois. Kesät olivat hauskoja ja aurinko paistoi aina.
En minä oman lapseni antaisi vuoleskella kaikenlaisia puupalikoita vapaasti ja ilman valvontaa jo joskus 5-vuotiaana kuten minun annettiin tehdä 1980-luvulla. Ihme kyllä haavoja ei tullut kuin pari kertaa sormiin. T: Mies 43v.
On jätetty, 5-vuotiaana mökille. Mökiltä piti mennä veneellä mantereelle hakemaan ruokaa ja juomavettä. Olen ollut useampia kertoja yksin mökkisaarella 5-vuotiaana, kun äiti miesystävän kanssa käynyt hakemassa juomavettä ja lisää ruokaa. Olen varma iästä, koska täytin 6 vuotta syksyllä, ja se mökkisaari myytiin talvella. Siihen aikaan ei ollut kännyköitå. Entäs jos minulle olisi sattunut jotain sillä aikaa, kun aikuiset kävivät veneellä mantereella? Tai entäs jos niille aikuisille olisi sattunut jotain matkalla? Kuka olisi edes tiennyt, että siellä saaressa on yksin 5-vuotias? Matka ei siis ollut pitkä, mutta silti, kuka jättäisi nykypäivänä lähes uimataidottoman 5-vuotiaan yksin saarelle?
Ei ole jätetty. Päin vastoin varoiteltiin aina kaikesta.
Sain naapurin tytön kanssa leikkiä lähimetsässä noin 5-9-vuotiaana, rakennettiin majaa ja leikittiin monenlaisia leikkejä, joskus mukana oli isompi lapsiporukla. Sitten eräänä syksynä joku oli mennyt sanomaan meidän äidille, että on nähnyt kyykäärmeen pellon ja metsän rajassa. Meidän äiti oli niin hysteerinen, että hän kielsi enää ikinä leikkimästä siinä metsässä. Taisin olla 9-vuotias.
Minä en saanut myöskään ajaa pyörällä kouluun, jos oli ollut yhtään yöpakkasia. Muut lapset ajoivat pyörillään vielä lokakuun lopussakin, mutta minun piti kävellä. Matkaa oli yhteen suuntaan 2,7 km. Sitten kun tuli kovemmat pakkaset ja lunta, sain kävelyyn kavereita, kun muutkin lähiseudun lapset lakkasivat pyöräilemästä. Sama juttu oli keväisin, että pyörä pysyi varastossa pitkään. Ei tarvinnut olla kuin pikkuisen jäähilettä jossain lätäkössä, niin pyöräily oli vanhempieni mielestä liian vaarallista.
En saanut myöskään käyttää puukkoa. Olin rippileirillä ja leirin ohjaaja sanoi, että vuole puukolla sytykkeitä haloista, kun oli nuotion sytytys kyseessä. Kyllä hävetti, etten osannut. Tuskin olin ikinä puukkoa kädessä pitänyt, saati että olisin puuta vuollut.
Minua varoiteltiin oikeastaan kaikesta. Jos joku tuntematon alkaa puhua, älä sano mitään, vaan juokse pois. Mustikkametsässä käskettiin pitää silmällä sekä käärmeitä että karhuja, ja oli hyvinkin tarkat ohjeet, mitä tehdä, jos näkee karhun. En muuten ole 47 ikävuoteen nähnyt elävää karhua missään metsässä, vaikka marjastan edelleen. Meillä oli kesämökki, joka ostettiin, kun olin 12 v. Siellä oli puukiuas ja kiukaan päällä lämpimän veden pata. Minä en saanut laskea hanasta kiehuvan kuumaa vettä sankoon, koska äiti oli varma, että poltan itseni. Hän kävi laittamassa pesuvedet valmiiksi. Lakkasin käymästä vanhempien mukana mökillä, kun menin lukioon. Se oli juuri sellainen paikka, missä sanottiin koko ajan, että varo sitä tai varo tätä. Älä ui liian kauas rannasta, varo sitä kiveä, ettet kolauta jalkaasi, varo kun menet riippumattoon, se keikahtaa helposti nurin jne.