Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

No, jos katsoo asiaa ihan täysin verraten nykymittapuuhun, niin kyllä on:

-Olin kolme tuntia yksin kotona kun olin 9.

-Olin siskon ja yhteisen kaverimme kanssa useasti yötä jommankumman kotona ilman vanhempia siinä 13-15-vuotiaina. 

-Menin 2,5 km koulumatkan pääsääntöisesti itsekseni pyörällä tai kävellen. 

-Kävin kaveriporukalla uimarannalla jo alle 10-vuotiaana, osattiin kyllä uida mutta kyllä se nykyään hurjalta tuntuisi.

-Taisin olla 5 tai 6 kun menin ensimmäistä kertaa ulos ilman aikuista. Asuinalue oli todella rauhallinen ja liikennettä minimaalisesti mutta nykyään sekään ei olisi syy päästää eskari-ikäistä ulos vahtimatta. 

-Kiipeilin puissa jo yksivuotiaana ja vanhempieni mielestä se oli vain hyvä juttu. 

-Jo 7-vuotiaana sain liikkua kaveriporukan kanssa pihapiirin ulkopuolella ilman että vanhemmat seurasi tai tiesi missä tarkalleen olin. Rannekellosta näki milloin pitää mennä syömään.

-14-vuotiaana hoidin 6-vuotiasta veljeäni vanhempieni iltavuorojen ajan. 

-12-vuotiaana tulin välillä kesäisin kotiin vasta vanhempieni mentyä nukkumaan.

Lapsuuden kotini on joen vieressä ja siinä oli myös hyvin kova virtainen koski. Käytiin veljen kanssa usein naapurin muksujen kanssa ongella ja uimassa rannassa. Ja kyllä kiipeiltiin myös siellä koskessa liukkaiden kivien päällä. On ihme ettei meistä kukaan koskaan pudonnut sinne koskeen ja hukkunut. Mutta onnea on ollut matkassa..

Vierailija kirjoitti:

No, jos katsoo asiaa ihan täysin verraten nykymittapuuhun, niin kyllä on:

-Olin kolme tuntia yksin kotona kun olin 9.

-Olin siskon ja yhteisen kaverimme kanssa useasti yötä jommankumman kotona ilman vanhempia siinä 13-15-vuotiaina. 

-Menin 2,5 km koulumatkan pääsääntöisesti itsekseni pyörällä tai kävellen. 

-Kävin kaveriporukalla uimarannalla jo alle 10-vuotiaana, osattiin kyllä uida mutta kyllä se nykyään hurjalta tuntuisi.

-Taisin olla 5 tai 6 kun menin ensimmäistä kertaa ulos ilman aikuista. Asuinalue oli todella rauhallinen ja liikennettä minimaalisesti mutta nykyään sekään ei olisi syy päästää eskari-ikäistä ulos vahtimatta. 

-Kiipeilin puissa jo yksivuotiaana ja vanhempieni mielestä se oli vain hyvä juttu. 

-Jo 7-vuotiaana sain liikkua kaveriporukan kanssa pihapiirin ulkopuolella ilman että vanhemmat seurasi tai tiesi missä tarkalleen olin. Rannekellosta näki milloin pitää mennä syömään.

-14-vuotiaana hoidin 6-vuotiasta veljeäni vanhempieni iltavuorojen ajan. 

-12-vuotiaana tulin välillä kesäisin kotiin vasta vanhempieni mentyä nukkumaan.

Siis nämä kaikkiko ovat nykyään kiellettyjä? Kuulostaa ihan normaalilta. Olen kolmikymppinen ja ihmettelen.

Faija jätti suvereenisti 80-luvulla parin viikon työmatkojen ajaksi minut ja sisareni alkoholisoituneen skitsofreenikkoäidin huostaan. Yleensä yritti saada jonkun hoitoavuksi esim. äidinäidin, mutta aina tuokaan ei aina onnistunut ja tuollakin mammalla oli tapana ratsata meidän kaapit ja viedä mukanaan kaikki säilykkeet silloin kun joskus kävi hoitamassa. Itse sitten teininä jouduin käymään Hesperian suljetulla 10 osastolle viemään äidille yksin äitienpäivämuistamisia ja vaatteita, oli yksi traumaattisimpia kokemuksia. Hoitajatkin olivat järkyttyneitä, että pistetään lapsi yksinään tämmöiseen hommaan. Myöhemmin mutsi psykoosissa pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, kun oli päässyt kotiin ja serkku sitten hoiti minut Töölön ensiapuun, mistä tehtiin rikosilmoitus. Faija sitten pakotti vetämään pahoinpitelyilmoituksen pois poliisista, kun olisi joutunut äitini holhoojana maksamaan vahingonkorvauksia minulle. Eli näitä on varmasti tänäkin päivänä ja jopa pahempiakin tilanteita.

Aivan 90-luvun alussa päiväkodissa noin 5- ja 6-vuotiaiden lasten eri tarvinnut nukkua päiväunia. Ihan järkevää, itseäni ei ainakaan enää silloin nukuttanut. Se mitä en ymmärrä oli ja on, että henkilökunta jätti sekä nukkuvat lapset että meidät, jotka saivat olla hereillä valvomatta. Kaikki heistä menivät siis päivittäin toiselle puolelle sokkeloista rakennusta ja jättivät lapset keskenään. Kerran sitten tapahtui jotain ikävämpää ja minä 6-vuotiaana ja minua vielä nuorempi lapsi jouduimme hoitamaan tilannetta ja hankkimaan apua.

Myös vanhempani jättivät liikaa ja liian pian nuorempien sisarusteni valvontaa minulle. Olin kyllä luotettava mutta oma lapsuus kärsi. Eikä pelkästään lapsuus, minusta kasvoi ylitunnollinen ja paloin loppuun kun olisi pitänyt osata pitää puolensa. Siitä toipuminen kesti vuosia. Ylipäätään ihmettelen kuinka leväperäistä vanhemmuus todella monen kohdalla oli niinkin lähiaikoina kuin 90-luvulla, jopa sen jälkeenkin (omat vanhempani eivät olleet edes pahimmasta päästä). Toivottavasti nykylapsilla olisi paremmin.

Oltiin keskenämme aina kerrostaloalueen pihassa, ja minä 3-4-vuotiaana vahdin pari vuotta nuorempaa siskoa, kun äiti siivosi ja teki ruokaa sisällä. Kerrostaloalue oli vilkkaan tien vieressä ja autoja tuli ja meni parkkipaikalla, missä mekin silloin leikittiin muiden pikkukakaroiden kanssa. En muista että olisi yhtään aikuista ollut pitämässä meitä silmällä silloin 70-80-luvulla.

Uimassa käytiin 6-vuotiaasta lähtien keskenämme lähirannoilla, ja ylipäätään paljon oltiin ulkona; käveltiin, juostiin, pyöräiltiin kilometritolkulla, ja kotona käytiin kun tuli nälkä tai pimeä. Kesällä etenkin oltiin ulkona aamusta iltaan.

Sitä jaksan kans ihmetellä, että teini-iässä, 14-16-vuotiaana, oli ihan normaalia seurustella parikymppisten miesten kanssa, eikä kukaan ihmetellyt että jotain viisitoistavuotiasta tyttöä hakee aikuinen mies autolla treffeille. Minunkin varsin tiukkapipoiset ja vanhanaikaiset vanhempani olivat vain ylpeitä kun olin 16-17-vuotias ja useampi poikaystävä peräjälkeen oli 20-22-vuotiaita. Kai ne tosissaan luuli että pidellään vain kädestä ja vähän pussaillaan, kun ainoa neuvo oli että pidä sitten housut jalassa. Tuon outouden tajusi varsinkin silloin kun oma tytär oli teini-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen käynyt ehkä noin 7 vuotiaasta saakka ilman valvontaa uimassa. Meinasin hukkua monta kertaa kesässä kun leikin tyhmän rohkeasti. Onneksi joku oli lähellä pelastamassa: usein ventovieras aikuinen.

En siis koskaan tule päästämään omia lapsiani uimaan ilman valvontaa ennen kuin niillä kasvaa järki.

Ilman kypärää tietenkin kaikki pyöräili silloin. Monet kerrat meinasin jäädä autonkin alle. Tyhmän rohkea siis olin.

Ei tuo ole mitään tyhmänrohkeutta vaan normaalia lapsen toimintaa. Itsekin ihmettelen, miten olen vielä hengissä. Kuin tyhjästä ilmestyi kerrankin serkku paikalle pelastamaan, kun yritin päästä yksin joen virtauksesta pois.

Vierailija kirjoitti:

Sitä jaksan kans ihmetellä, että teini-iässä, 14-16-vuotiaana, oli ihan normaalia seurustella parikymppisten miesten kanssa, eikä kukaan ihmetellyt että jotain viisitoistavuotiasta tyttöä hakee aikuinen mies autolla treffeille. Minunkin varsin tiukkapipoiset ja vanhanaikaiset vanhempani olivat vain ylpeitä kun olin 16-17-vuotias ja useampi poikaystävä peräjälkeen oli 20-22-vuotiaita. Kai ne tosissaan luuli että pidellään vain kädestä ja vähän pussaillaan, kun ainoa neuvo oli että pidä sitten housut jalassa. Tuon outouden tajusi varsinkin silloin kun oma tytär oli teini-ikäinen.

Yläasteella oli samalla luokalla tyttö joka oli 15-vuotiaana kihloissa 24-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Vuosi oli kuitenkin "jo" 2005, muistan opettajien vain onnitelleen kun mimsy esitteli kolikkoautomaatti-sormusta. Jotenkin tyttö perusteli kihlausta sillä että jos joutuu sossujen huostaan niin kihlattua ei voi estää näkemästä kuten peruspoikkista, väitteen totuudesta en tiedä. Oli outoa ja on edelleen.

Näin viiskytlukulaisena voin sanoa, että elimme koko ajan vaarallisessa tilanteessa

Halon hakkuuta itsekseen, puukolla vuolemista, puitten sahaamista, vesurilla pöllien parkkuuta.. Yksin kaukana suolla ja metsissä marjoja poimimassa. Hiihtämällä pimeän metsän läpi kouluun, jossa joen ylitys (saattoi olla sulia kohtia siellä joessa) monen metrin korkeudessa heinäladossa heiniä polkemassa, heinäkuorman päällä traktorissa ja kuskina 13 vuotias poika. Siellä seassa heinähangot pystyssä. Ainakin yhden kerran muistan, kun kuorma kaatui ojaan ja me kakarat mukana. Saunassa, jossa avonainen kuuma vesipata. Kaikki pesuaineet ei missään lukkojen takana. Koko kylän lapsilauma rallattamassa omin nokkineen uimassa joessa ja metsissä kiipeämässä puihin. Pyssyt roikkuivat seinällä hirvensarvessa ja panoksetkin saattoivat olla paikoillaan. Kerran yks kehitysvammainen poika ottikin ladatun pysyn ja meinas tulla ruumiita. Onneksi ei osunut. Kiipeilyä katoilla ja mäenlaskua myös sieltä. Kiva hyppyri jne eli vaaratilanteita joka paikka täynnä ja tässä puhutaan ihan pikkulapsista alkaen, heistä jotka liikkeelle pääsivät. Vanhemmat varoittelivat mörköistä ja kinkinokista, joita asui kaivoissa, jotka myös olivat lasten ulottuvilla ja piti sieltä vettäkin nostaa. Sitten lapset varottelivat tai yllyttivät toisiaan. Ja pienemmistä piti huolehtia. Joskus sattui vaikka mitä esim. kun pojat olivat viikatteella heinää niittämässä. Toinen juoksi viikatteeseen ja tänä päivänä siitä muistona pitkät tikkien jäljet. Joku poltti naamansa nuotiossa, josta ikuiset jäljet..

Silti onnettomuuksia sattuu tänäkin päivänä vaikka lapsia suojellaan ja varjellaan. MUTTA onhan se ollut melkoista ainakin mun lapsuusmuistojen mukaan ja silloin se oli ihan normaalia. Niin ja tupakkaa poltettiin joka paikassa niin, että kodit oli savusta sakeana ja samoin linja-autot, joilla sitten myöhemmin mentiin kouluun. Itsekin kokeilimme yhen mummon sikaarileikkaa eli piipputupakkaa polttaa metsässä kuivan kannon juurella ja pahaa oli. Hyvä ettei syttynyt tulipalojne jne Jännää oli.

Koko lapsuuteni oli yhtä vaarallista tilannetta. Juostiin pitkin kyliä iltamyöhään,ei ollut kännyköitä eivätkä vanhemmat tienneet missä olimme ja mitä teimme. Vieraiden koirien ulkoilutus oli suosittua,eli mentiin vain johonkin ovelle ja  kysyttiin onko teillä koira ja saako sitä viedä ulos.

Vanhempani olivat hyvät vanhemmat,ajat vain olivat toisenlaiset.

Ulkona ei koskaan ollut mitään vaaraa, vaikka menimme kouluunkin junan tai kahden ali, mennen tullen.

Mutta, että meidät jätettiin muiden aikuisten vahdittavaksi. Se oli SUURI VIRHE. Siellä tapahtui kaikki vakaviin traumoihin johtaneet tapahtumat. Arvaat ainakin osan.

Älä jätä lastasi KENENKÄÄN edes sukulaisen tai tutun hoitoon, on minun rukoukseni.

Äitini halusi kerran hoitaa omaa lastani, että olisin päässyt vieraan kielen tunnille. Heti kadulle päästyäni, juoksin takaisin sisälle, nappasin lapsen syliini ja sanoin äidilleni, äiti, minä en tähän pysty.

Kukaan muu ihminen ei vieläkään tiedä näistä lapsuuteni traumoista. Vaikka jouduin niiden vuoksi sairaala kierteeseen. Edes äitini ei tiedä. Vain lapsi itse joutuu kokemaan nämä traumat.

Älä luota ihmisiin, varmuuden vuoksi.

Olin perheeni ja ystäväperheen kanssa laivalla lapsena, olin ehkä 7-8vuotias. Kiersimme kaverini kanssa laivalla keskenämme, vanhemmat olivat jossain muualla, varmaan baarissa. En muista mihin olimme menossa, ehkä hyttiin. Matkalla meidän pysäytti tummaihoinen aikuinen mies, joka alkoi kysellä ikäämme ja puhua kaikenlaista. Sitten alkoi yrittää että lähtisimme hänen mukaansa hyttiin. Tässä kohtaa lähdimme juoksemaan niin kovaa kuin pääsimme ja mies juoksi vielä peräämme. Ihan kaikkea siitä tapahtumasta en muista, koska olin niin nuori. Kauhistuttaa edes ajatella mitä olis tapahtunut jos olisimme lähteneet miehen mukaan. Ikinä en omia kouluikäisiä lapsia päästäisi laivalla kulkemaan itsekseen, ainakaan illalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä jaksan kans ihmetellä, että teini-iässä, 14-16-vuotiaana, oli ihan normaalia seurustella parikymppisten miesten kanssa, eikä kukaan ihmetellyt että jotain viisitoistavuotiasta tyttöä hakee aikuinen mies autolla treffeille. Minunkin varsin tiukkapipoiset ja vanhanaikaiset vanhempani olivat vain ylpeitä kun olin 16-17-vuotias ja useampi poikaystävä peräjälkeen oli 20-22-vuotiaita. Kai ne tosissaan luuli että pidellään vain kädestä ja vähän pussaillaan, kun ainoa neuvo oli että pidä sitten housut jalassa. Tuon outouden tajusi varsinkin silloin kun oma tytär oli teini-ikäinen.

Yläasteella oli samalla luokalla tyttö joka oli 15-vuotiaana kihloissa 24-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Vuosi oli kuitenkin "jo" 2005, muistan opettajien vain onnitelleen kun mimsy esitteli kolikkoautomaatti-sormusta. Jotenkin tyttö perusteli kihlausta sillä että jos joutuu sossujen huostaan niin kihlattua ei voi estää näkemästä kuten peruspoikkista, väitteen totuudesta en tiedä. Oli outoa ja on edelleen.

Itse ihmettelen vieläkin, että miten ihmeessä ne parikymppiset miehet jaksoi teinityttöjen kikatusta ja typeriä juttuja! Mitä yhteistä voi olla peruskoululaisella ja käytännössä aikuisella miehellä?! No, ei ihme että ne seurustelut parikymppisten kanssa eivät kauaa kestäneet ainakaan mulla, vaikka silloinhan se oli katastrofi kun poikakaveri jätti. Nyt sen tajuaa erittäin hyvin 😁

En osannut edes uida kunnolla 10-vuotiaana, mutta pyöräiltiin 7v pikkuveljen kanssa 5km päähän järvelle uimaan. Kukaan ei käskenyt ottaa eväitä, ei edes juomavettä ollut mukana ja rannalla ei yleensä edes ollut ketään. Paloin myös auringossa pahasti koska ei meille mitään aurinkorasvoja osteltu. Tämä 90-luvun alussa.

Monta kertaa lapsena oltiin myös tilanteessa, että joku humalainen kylän mies tuli käymään, vanhemmat oli jossain ulkotöillä ja ja me lapset keskenään sisällä. Kerrankin eräs mies kouri minua rinnoista ja jalkovälistä, olin ehkä 11v. En tiedä mitä olisi käynyt jos en olisi päässyt juoksemaan ulos.

Maalla oli ihan normaalia että sai käyttää puukkoa, sahaa, ilmakivääriä yms ilman valvontaa.

Kukaan ei myöskään valvonut että mitä tehtiin isojen eläinten kuten hevosten ja lehmien kanssa, kiipeiltiin niitten selkään ja ratsastettiin keskenämme. Ihme kun kenellekään ei käynyt huonosti pudotessa.

Olin 5v. ja sisko 10v. kun jouduimme olemaan kahdestaan leski-äitimme yö-ja iltavuorot. Äiti ajatteli ettei meillä ollut mitään hätää kun asuimme kerrostalossa. Hän vaan varoitti aina lähtiessään ettei saa koskaan aukaista ovea kenellekään. Seinänaapuri oli väkivaltainen alkoholisti joka joskus seisoskeli rapussa ja örisi sekavia. Hän kävi myös toisinaan soittamassa ovikelloamme. Pelkäsin kuollakseni sitä miestä. Olin hyvin ahdistunut ja peloissani ne illat, en koskaan saanut unta ennenkuin äiti tuli töistä. Traumatisoiduin myös niin että inhoan tänäkin päivänä ovikellon ääntä.

Jatkan juttuani.. siis N63v. Äitini oli hyvä ja rakastava, en häntä moiti! Siihen aikaan ei vaan ollut kasvattajilla ymmärrystä lapsen tunne-elämään vaikuttavista peloista.

Asuttiin järven rannalla. Päivät pitkät oltiin kesällä veljen kanssa kahdestaan minä 7 v. veli 8v. kahdestaan rannalla. Veli teki lautan jolla seilattiin järvellä. Välillä lautta upposi ja uitiin takasin rantaan. Oli äiti kotona nuorempien lasten kanssa. Myös naapurin samanikäiset lapset oli keskenään tai oltiin yhdessä. Tämä 60-luvun lopussa.

Mut lähetettiin eskari-ikäisenä yksin iltamyöhällä/yöllä (pimeällä) pienen metsän läpi hakemaan jotain (en muista mitä) äitini kaverilta. Kun tulin takaisin, kerrostalon alaovi tietysti jo lukossa ja huutelin "äiti, tuu ikkunaan". No, oma äiti ei tullut ikkunaan hyvin pitkään aikaan, mutta naapurien ikkunoissa kävi päitä kyyläämässä, kukaan ei vaivautunut auttamaan ja päästämään rappuun, vaikka tiesivät kuka olin. Kävivät vaan kurkkaamassa ja vetäytyivät takaisin. Traumat jäi.

Vierailija kirjoitti:

Mut lähetettiin eskari-ikäisenä yksin iltamyöhällä/yöllä (pimeällä) pienen metsän läpi hakemaan jotain (en muista mitä) äitini kaverilta. Kun tulin takaisin, kerrostalon alaovi tietysti jo lukossa ja huutelin "äiti, tuu ikkunaan". No, oma äiti ei tullut ikkunaan hyvin pitkään aikaan, mutta naapurien ikkunoissa kävi päitä kyyläämässä, kukaan ei vaivautunut auttamaan ja päästämään rappuun, vaikka tiesivät kuka olin. Kävivät vaan kurkkaamassa ja vetäytyivät takaisin. Traumat jäi.

Tämä siis 70-luvun alussa.

Vierailija kirjoitti:

Asuttiin järven rannalla. Päivät pitkät oltiin kesällä veljen kanssa kahdestaan minä 7 v. veli 8v. kahdestaan rannalla. Veli teki lautan jolla seilattiin järvellä. Välillä lautta upposi ja uitiin takasin rantaan. Oli äiti kotona nuorempien lasten kanssa. Myös naapurin samanikäiset lapset oli keskenään tai oltiin yhdessä. Tämä 60-luvun lopussa.

Tuo selaaminen kuulostaa tosi hauskalta touhulta mutta on siinä riskinsä toki ollut.