Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.
Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.
Kuinka suuri? Omasta lapsuudesta en muista kuin yhden kuoleman, mutta se poika oli lievästi kehitysvammainen ja kuoli muistaakseni jo lähellä täysi-ikäisyyttä humalassa. Eli ei johtunut mistään tämän langan aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Autossa ei ollut turvavöitä,pyörin siellä takapenkillä pehmojen kanssa välillä hyvä etten päälläni seisten
- Kun molemmilla vanhemmilla oli yhtä aikaa iltavuoro olin illan yksin kotona ja kumma kun en polttanut itseäni tai koko asuntoa teevedenkeitollani tai lettujen paistollani
- Ollessani noin 9vuotiaana ruotsinlaivalla tutustuin saman ikäiseen tyttöön, pyörimme kahdestaan ympäri laivaa seikkaillen mm. autokannella ja baarissa jossa kävimme pyytämässä hänen isältään kolikoita
- Naapurilla oli iso,kovasti hihnassa vetävä koira jota sain pikkupalkalla lenkittää 10-11vuotiaana,lenkitys oli sitä että minä käytännössä raahauduin tämän tanskandogin perässä, koira taisi olla aika nuori itsekin eikä juurikaan koulutettu
- Kotini lähellä asui juoppo ukko ja joka aina jahtasi ja jos sai kiinni, halasi sekä kutitteli pikkutyttöjä,aikuiset sanoivat että koettakaa vaan pysyä siitä kaukana ( Vasta Jammun tapaus muutti aikuisten asenteita ja näihin kutittelijoihin alettiin suhtautua uhkana lapsille)
- Uimaan mentiin lapset keskenään,joillakin oli jopa uimataidottomia nuorempia sisaruksia mukana
- Tämä nyt asettanut minua vaaraan mutta johtaisi nykyajan mittapuulla lasuun,kävin nimittäin ostamassa vanhemmille tupakkaa
Minut hylättiin vaaraan Suomen peruskoululaitokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä jaksan kans ihmetellä, että teini-iässä, 14-16-vuotiaana, oli ihan normaalia seurustella parikymppisten miesten kanssa, eikä kukaan ihmetellyt että jotain viisitoistavuotiasta tyttöä hakee aikuinen mies autolla treffeille. Minunkin varsin tiukkapipoiset ja vanhanaikaiset vanhempani olivat vain ylpeitä kun olin 16-17-vuotias ja useampi poikaystävä peräjälkeen oli 20-22-vuotiaita. Kai ne tosissaan luuli että pidellään vain kädestä ja vähän pussaillaan, kun ainoa neuvo oli että pidä sitten housut jalassa. Tuon outouden tajusi varsinkin silloin kun oma tytär oli teini-ikäinen.
Yläasteella oli samalla luokalla tyttö joka oli 15-vuotiaana kihloissa 24-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Vuosi oli kuitenkin "jo" 2005, muistan opettajien vain onnitelleen kun mimsy esitteli kolikkoautomaatti-sormusta. Jotenkin tyttö perusteli kihlausta sillä että jos joutuu sossujen huostaan niin kihlattua ei voi estää näkemästä kuten peruspoikkista, väitteen totuudesta en tiedä. Oli outoa ja on edelleen.
Itse ihmettelen vieläkin, että miten ihmeessä ne parikymppiset miehet jaksoi teinityttöjen kikatusta ja typeriä juttuja! Mitä yhteistä voi olla peruskoululaisella ja käytännössä aikuisella miehellä?! No, ei ihme että ne seurustelut parikymppisten kanssa eivät kauaa kestäneet ainakaan mulla, vaikka silloinhan se oli katastrofi kun poikakaveri jätti. Nyt sen tajuaa erittäin hyvin 😁
Kysymys pitäisi kuulua lähinnä niin, että mitä ihmettä aikuiset miehet tekevät lasten kanssa?
Sitä ihmettelen itsekin. Seurustelivat, viettivät aikaa yhdessä, pussailivat ja harrastivat seksiä. Kasilla ja ysillä (90-luvun alussa) oli ihan normaalia, että joidenkin tyttöjen poikakaverit hakivat heidät autolla koulusta. Eräskin tyttö oli 13-vuotiaasta asti seurustellut itseään kahdeksan vuotta vanhemman miehen kanssa, ja he erosivat vasta kun tyttö oli lukiossa. Eräs toinen oli 14-vuotias kun alkoi seurustella 21-vuotiaan miehen kanssa, ja molempien vanhemmat oli asian kans ihan sinut. Tuo 14-vuotias oli kaverini ja muistan kuinka mies sai olla heillä yötä ja kaverini siellä miehen kotona viikonloput jne. Äiti oli vain nakannut kondomipaketin mukaan. En muista itsekään silloin kakarana asiaa juuri ihmetelleeni. Kasarilla ja ysärillä se oli niin tavallista. Omanikäisiä ei tainnut juuri kukaan katsella sillä silmällä. Itsekin yläasteikäisenä ihastuin vain niihin lukion poikiin ja heitäkin vanhempiin kavereihin.
Onneksi ajat ovat tuosta muuttuneet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.
Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.
Kuinka suuri? Omasta lapsuudesta en muista kuin yhden kuoleman, mutta se poika oli lievästi kehitysvammainen ja kuoli muistaakseni jo lähellä täysi-ikäisyyttä humalassa. Eli ei johtunut mistään tämän langan aiheesta.
Tilastokeskuksen sivuilta on kuolemansyytilastoja helposti käytettävässä muodossa vuodesta 1969 alkaen. Tarkastellaan vaikka viisivuotiskausia, niin ei pieni kausivaihtelu vääristä.
1970-luvun alkupuoliskolla, 1970–74, Suomessa kuoli tapaturmaisesti keskimäärin 272,6 alle 15-vuotiasta lasta joka vuosi. Koska koronavuosina lasten liikkuvuus oli epänormaalin vähäistä ja tapaturmille altistuminen siten myös, annetaan vielä tasoitusta ja otetaan vertailukohdaksi sitä edeltävä viisivuotiskausi 2015–19. Silloin kuoli tapaturmaisesti keskimäärin 16,4 alle 15-vuotiasta lasta joka vuosi.
Eli lasten tapaturmakuolleisuus on minun elinaikanani pudonnut Suomessa noin yhteen kuudestoistaosaan lähtötasosta.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ksyyt/statfin_ks…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me leikittiin perhepäivähoidossa keskenämme ulkona aina kun hoitotäti laittoi ruokaa tai teki muita hommia.
Hoitopaikka oli järven rannassa ja sinne ei saanut mennä. No mentiin silti. Yhtenä talvena tuli riitaa ja yksi lapsista juoksi jäälle. Tämä oli mun syy, koska olin vanhimpana ollut vastuussa muista lapsista. Kesällä lutrattiin ilman lupaa aina rannassa
Lisäksi leikittiin tien varressa leikkiä, että kuka uskaltaa jäädä lumiauran puskeman lumen alle. Minä en olisi uskaltanut, mutta jäädyin pelostani auran lähestyessä ja jäin sinne lumiverhon alle. Suojasin pään käsillä ja olkavarteen iso jääpala josta tuli iso ruhje. Se oli pakko tunnustaa kotona, mutta mun porukat syytti toki minua vaikka kyllähän se niin oli, ettei missään tapauksessa oltaisi saatu olla keskenämme ulkona!
Assburger kirjoitti:
Abt. 12v hytittömällä traktorilla rehuauman tallominen.
Heinäpellolle seipäiden levitys saman ikäisenänoikkuveljen kanssa, toinen ajaa traktoria, toinen kärrtltä syytää seipäitä pellolle.
Totta, sellasta se oli maalla ja Mosseakin ajettiin ainakin pihalla ja pihateillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset, joille kävi todella huonosti, eivät ole näitä tarinoita kertomassa. Kuten se 9-vuotias pieni tyttö, joka hukkui 80-luvulla jokeen uidessaan kavereiden kanssa.
Totta. Mutta me jotka selvittiin ((eli enemmistö) saatiin kyllä elää paljon vapaampi ja kokemusrikkaampi lapsuus, kuin nykylapset.
Juurikin näin. Ja luulen, että juuri sen ansiosta meidän ikäpolvesta tuli sinnikkäitä taistelijoita. Kun on joutunut lapsesta alkaen huolehtimaan itsestä ja pienemmistä ei vinguta ihan vähästä. Kun saa kaiken liian helpolla, millään ei ole mitään väliä eikä osata arvostaa mitään.
Kuten nykyajan kakarat, masennutaan kaikesta ja elämä paljon helpompaa.
Kyllä ennenkin masennuttiin yms. Niistä vaan ei saanut puhua eikä apua saanut. Luuletko että sota-aikana ja jälkeen ei oltu masentuneita ja ahdistuneita? Miehet hakkas perheen ja veti viinaa ja saattoi t ppaakin itsensä. Pakkoavioliittoja ja köyhyyttä. Kyllä oli ihmiset ennen onnellisia.
Kyllä masennukseen vaikuttaa oikeasti se elämisen mielekkyys, missä järkevä fyysinen työ helpottaa. Abstrakti "hyvä elämä" voi olla meille ihmiseläimille liian tarkoituksetonta, mistä seuraa arvottomuutta ja masennusta. Lisäksi nykynuoret saavat tietoa koko maailman surkeudesta, omasta huonoudestaan ja joutuvat päättämään ammatillisesta tulevaisuudestaan jo ennen lukiota.
Mutta ihan höpöä sanoa, ettei näitä hylkäämisiä ja suorastaan rikoksia kokeneet olisi kärsineet psyykkisesti. Ihan yhtä monta tarinaa löytyy täällä niistä ketkä on kasvaneet kunnon ihmisiksi kuin niistä ketkä eivät ole pystyneet perustamaan perhettä/parisuhdetta/kärsineet hermoromahduksista. Osa on osannut hakeutua hoitoon, osa siirtää ehkä huomaamattaan traumojaan eteenpäin.
Järkevissä määrin itsenäisyyttä, tylsyyttä ja seikkailua, niitä luontokokemuksia, onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta tunne siitä että oma itsesi riittää siihen, että olet tärkeä ja riittävä. Se taitaa olla se nykylapsien psyykeelle tärkein ohjenuora.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on sanonut ihmetelleensä kavereiden kanssa, että kaikkien 60-luvulla syntyneet lapset selvisivät hengissä. Ilman valvontaa pyörittiin pitkin kyliä ja metsiä ja kerran saatiin metsäpalon alkukin sytytettyä, kun viriteltiin nuotiota lähimetsään, jossa paljon leikittiin.
Itsekin 60-luvulla syntyneenä olen ihmetellyt, ettei pahemmin käynyt. Oltiin kyllä tosi uskaliaita vaikka mihin vaaraan itsemme asettamaan.
Varsinkin kun naapurin Peten kanssa ajeltiin pitkin metsäteitä niin kovaa kuin sen viritetystä moposta lähti. Kerran osuttiin johonkin kuoppaan ja lennettiin molemmat sen mopon kyydistä pusikkoon. Ei käynyt mitenkään kummallekaan, vaikka ainekset olisi ollut pahempaankin.
Joskus vedettiin rallia Peten isoveljen Fiatilla, ilman turvavöitä, niillä samoilla metsäteillä. Ikää oli 10-12. Tokihan silloin jo autoa ajaa osattiin.
Vanhemmat tiesivät puuhistamme, mutta eivät kieltäneet. Se oli ajan henki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ristiriitaisia fiiliksia naita juttuja lukiessa. Aitina moni tarina kauhistuttaa, mutta toisaalta tulee oma laspsuus 80- ja 90-luvuilla mieleen ja kummasti aika kultaa joitain muistoja tilanteista joihin usein jouduttiin vaikka silloin pelotti. Esim:
-naapuruston lapset paniikissa koulupaivan jalkeen koska yksi poika oli vakuuttunut nahneensa vieraan miehen kodissaan veitsi kadessa kun meni yksin sisalle. Ihan mielikuvitusjuttuhan se oli, mutta se tunne kun kenenkaan vanhemmat eivat olleet kotona ja odotettiin pakkasessa pihalla kun kukaan ei uskaltanut menna kotiinsa sisalle jos se mies olisi siellakin.
-monen tunnin pituiset eeppiset matkat ala-asteella koulusta kotiin kun vuodenajasta riippuen harhailtiin metsassa, junaradalla, autiotalon pihalla, hylatylla teollisuusalueella, jaatyneella lammella.. muistuu paljon pelottavia tilanteita, mutta ne olivat lahinna mielikuvituksen tuotetta. Siis esim. kuviteltiin etta joku seuraa meita tai kerrottiin legendoja namusedista ja paikosta jossa joku oli muka kuollut. Ja pelattiin kovasti missa jotkut isot pojat tai kiusaajat saattoivat hengata joten piti keksia kiertoteita tai juosta henkensa kaupalla etteivat huomaisi. Todella dramaattista menoa ja usein ihan omasta tahdosta! Vanhemmille ei kerrottu ikina koska olisivat vaan kaskeneet tulemaan suoraa tieta kotiin.
-Pyoraretket ihan hemmetin kauas katsomaan vaikka elaimia lemmikkikaupassa tai hevosia talleilla. Siis erityisesti kesalomilla pyorailtiin varmaan 20km paivassa tammoisilla retkilla silla valin kun vanhemmat oli toissa ilman hajuakaan missa mentiin.
Kuten sanoinkin, aika kultaa muistoja ja nyt nelikymppisena tuota aikaa ajattelee vapaana ja turvallisena. Kuten moni on maininnutkin, lasten tapaturmatilastot kertovat myos sen toisen puolen. Se ettei itse loukkaantunut pahasti eika muista kenenkaan kuolleen, ei varsinaisesti kay todisteena etta kaikki oli ookoo. Eleettinhan silloinkin jo hyvinvointivaltiossa ja modernin laaketieteen piirissa eli korkeampi lapsikuolleisuus on suhteellinen eika onneksi koskettanut joka perhetta. Mutta kyselkaapas vanhemmiltanne ja niita tarinoita muistuu varmaan useampia. Aitini tyopaikalla oli joltain lapsi pudonnut kyydista autosta ja kuollut kun turvavoita ei viela takapenkilla kaytetty, jonkun toisen taapero tukehtui kolikkoon kun oli pihalla sisarusten kanssa, kaverin 5 vuotias serkku hukkui koska eihan soutuveneessa yleensa pelastusliiveja viitsitty kayttaa.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Abt. 12v hytittömällä traktorilla rehuauman tallominen.
Heinäpellolle seipäiden levitys saman ikäisenänoikkuveljen kanssa, toinen ajaa traktoria, toinen kärrtltä syytää seipäitä pellolle.
Totta, sellasta se oli maalla ja Mosseakin ajettiin ainakin pihalla ja pihateillä.
Parhaan kaverini kolme vuotta vanhemmalla isoveljellä oli ns. peltoauto, se oli monen kadehtimisen kohde kaikessa surkeudessaankin. Ei ollut Mosse mutta joku itäauto kumminkin, olisko ollut Polski-Fiat. Peltoautoja kai on vielä nykyäänkin jonneilla jossain maaseudulla.
Itselläni oli vaan mopo, ja ennen kuin tuli ikää, niin silläkin sai harjoitella ajoa ainoastaan omassa pihassa ja viereisellä siihen kuuluvalla metsäpalstalla. Viidesluokkalaisena olin tehnyt sitä jo noin vuoden verran ja kyllästytti. Yksi samanikäinen kaverini oli mennyt omalla mopollaan yleiselle tielle autojen sekaan, ja siitä ei vanhemmat olleet pitäneet, mutta kaverini oli kuitenkin saanut vain huudot ja mopo oli lähtenyt hetkeksi lukkojen taa. Kokeilin sitten samaa, kun luulin olevani vieläpä yksin kotona ja kiinnijäämisriskin olevan siten hyvin pieni. Kun tulin takaisin kierrokselta, isosiskoni oli sillä välin tullut vähän etuajassa kotiin koulustaan ja näki ja kuuli tuloni. Ei ollut yhtä lepsu suhtautuminen omilla vanhemmilla. Neuvottelut siitä, kannattiko vaarantaa henkensä, käytiin isän nahkavyön ja pojan paljaan pyllyn välillä. Viimeiseksi jäänyt selkäsaunani, niin jäi senkin takia mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isoveli lensi 7-vuotiaana yksin ja emot huolehti hänestä ja isovanhemmat oli odottamassa kentällä.
Uitiin omassa rannassa tosi pieninä ilman kunnollista vahtia. Äiti kuulemma kurkki välillä ikkunasta.
Isoveli jäi viikoksi yksin kotiin 14-vuotiaana.
Mitään näistä en voisi kuvitella omien lasten kanssa nykypäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.
Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.
Kuinka suuri? Omasta lapsuudesta en muista kuin yhden kuoleman, mutta se poika oli lievästi kehitysvammainen ja kuoli muistaakseni jo lähellä täysi-ikäisyyttä humalassa. Eli ei johtunut mistään tämän langan aiheesta.
Tilastokeskuksen sivuilta on kuolemansyytilastoja helposti käytettävässä muodossa vuodesta 1969 alkaen. Tarkastellaan vaikka viisivuotiskausia, niin ei pieni kausivaihtelu vääristä.
1970-luvun alkupuoliskolla, 1970–74, Suomessa kuoli tapaturmaisesti keskimäärin 272,6 alle 15-vuotiasta lasta joka vuosi. Koska koronavuosina lasten liikkuvuus oli epänormaalin vähäistä ja tapaturmille altistuminen siten myös, annetaan vielä tasoitusta ja otetaan vertailukohdaksi sitä edeltävä viisivuotiskausi 2015–19. Silloin kuoli tapaturmaisesti keskimäärin 16,4 alle 15-vuotiasta lasta joka vuosi.
Eli lasten tapaturmakuolleisuus on minun elinaikanani pudonnut Suomessa noin yhteen kuudestoistaosaan lähtötasosta.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ksyyt/statfin_ks…
Kiitos tästä selvityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
7-vuotiaana hain 5-vuotiaan siskon ja toisen 5-vuotiaan tarhasta. Käveltiin pidemmän kautta, saatoimme toisen kotiinsa.
Se oli kaupungin puutalo, toisen asunnon ikkunassa juoppo mies munasillaan. Tytön äidillä monta tyttölasta. Vähän alakuloista.
Näitä ikkunassa m*nasillaan olijoita oli ennen takuulla enemmän kuin nykyään. Esittelivät siis itseään ohikulkijoille.
Vierailija kirjoitti:
Pyoraretket ihan hemmetin kauas katsomaan vaikka elaimia lemmikkikaupassa tai hevosia talleilla. Siis erityisesti kesalomilla pyorailtiin varmaan 20km paivassa tammoisilla retkilla silla valin kun vanhemmat oli toissa ilman hajuakaan missa mentiin.
Tästä tuli mieleen yksi joka unohtui kertoa kun omia kokemuksia selostin joku päivä sitten. Kun olin jotain 10 tai 11 ja täysin autohullu poika, niin oli paikallislehdessä läheisen pikkukaupungin yhden autokaupan mainos, että jokin uusi kiehtova kallis urheiluautomalli, jollaista Suomeen ei muutamaa kappaletta enempää edes koskaan tuotaisi (en enää edes muista mikä se malli oli, enkä edes automerkkiä) olisi yhden viikonlopun ajan nähtävänä liikkeessä. Olin nähnyt siitä kuvia Tekniikan Maailmassa, ja halusin nähdä sen omin silmin.
En kuitenkaan ollut ikinä käynyt kaupungissa asti kuin vanhempien kanssa heidän omalla autollaan, ja he kieltäytyivät lähtemästä sinne tämän takia. Bussiin ei ollut rahaa, ja oli talvi ja pyöräily oli talvikeleillä minulta täysin kielletty (sen verran turvallisuuden tajua oli sentään jo 80-luvulla omilla vanhemmilla). Kävelin sitten lauantaiaamuna noin 7 kilometriä nähdäkseni sen auton, istuin siinä kuljettajan paikalla onnellisena jonkun minuutin tai pari, sain autokauppiaalta mukaani esitteen "jos vaikka isäsi kiinnostuisi", ja kävelin toiset 7 kilometriä takaisin kotiin. Kevyessä lumisateessa, ankeassa loskakelissä.
Lastensuojelun holhottavaksi en laittaisi lastani.
Henki siellä lähtee ja vammautumis riski kasvaa 1000% eikä se ole lapselle oikea paikka missään olosuhteissa.
Itse asuin lapsuuteni lastenkodissa 4-17 vuotiaaksi asti.
Mielivaltaa ja kurjuutta se jakoi tasapuolisesti sekä traumoja yllin kyllin.
Koko järjestelmä tulisi lakkauttaa ja siirtää 1,2 miljardia euroa lapsiperheille hyvinvointia lisäämään.
Henkilöstö voisi mennä uudelleen koulutukseen vanhusten hoitoon. Siellä tarvitaan käsiä pyllyn pesuun, ulkoiluun ja vaipan vaihtoon.
Ei jätetty, vaan olihan se aika erikoista kun oli ne eka viikon alaste koulureissut linja autolla.
Vanhemmilla ei ollut aikaa hakea koulupv jälkeen kun heillä se oma firma hoidettavana, ja minun sisarukset ympäri kaupunkiseutua.
No, aamun koulureissu meni Ok, en ollut ihan 7v vielä silloin. Menin sit koulupv lopuksi samalle pysäkille, ehkä ajatus siellä vuoro joka vie suuntaan jossa koti on, vaan ei, Hki kamppiin päädyin, jo puolimatkassa totesin että tämä ei hyvä.
Itkuisin silmin siellä mietin että miten täältä pääsisi himaan. Onneksi oli yksi rouva omasta kylästä joka tunnisti minut, ja saattoi.
Ehkä olen kertoillut aiemmin, mutsi ja sisko kävi shoppailemassa autolla jotain 5km päässä, no minua ei nuo jutut kiinnostanut jäin kiipeilemään sen paikan leikkipuistoon.
Kenties tunti pari mennyt, menin katsomaan että missä auto, enpä löytänyt oli todennäk. jossain toisessa rivissä. Eiku 5km marssi kotiin, sit puolimatkassa näin että heidän billi pyyhälsi ohi, eivät nähneet minua, onneksi oli hyvä sää.
Kyllähän 7v jotain 5km voi marssia.
Nykylapset yritetään kääriä kuplamuoviin.
Kamalaa! Tiesivätkö hoitolasten äidit ja isät "hoitotätinne" oudoista tavoista? Nykyään vanhemmat tekisivät tämmöisestä hoitajasta rikosilmoituksen ja perhepäivähoitaja saisi välittömästi kengänkuvan persuksiinsa!
Onneksi ei ole tarvinnut mennä koskaan päivähoitoon, kun äiti on hoitanut kotona maalaistalossa!
Perhepäivähoitajaksi on päässyt 1970- ja 1980-luvuilla lähes kuka tahansa ja ilman mitään hoito- ja kasvatusalan koulutusta. Perhepäivähoitajat ja päiväkotien lastenhoitajat ovat olleet yleensä kouluttamattomia naisia. Eipä onnistuisi nykyään!
Perhepäivähoidossa ja päiväkodeissa on ollut paljon ongelmia hoidon laadun ja turvallisuuden kanssa. Pieniä lapsia on komennettu huutamalla, peloteltu ja jopa kuritettu fyysisesti. Joissakin paikoissa lasta on ruokailuissa pakotettu syömään lautanen tyhjäksi. On ollut tavallista, että alle kouluikäiset lapset ovat leikkineet ulkona ilman hoitajien valvontaa. Turvattomuutta on lisännyt hoitolasten välillä tapahtunut kiusaaminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta.
Nivalassa sattui vuonna 1985 järkyttävä onnettomuus, kun kolme perhepäivähoidossa ollutta hoitolasta menehtyi tulipalossa.
Vierailija kirjoitti:
Me leikittiin perhepäivähoidossa keskenämme ulkona aina kun hoitotäti laittoi ruokaa tai teki muita hommia.
Hoitopaikka oli järven rannassa ja sinne ei saanut mennä. No mentiin silti. Yhtenä talvena tuli riitaa ja yksi lapsista juoksi jäälle. Tämä oli mun syy, koska olin vanhimpana ollut vastuussa muista lapsista. Kesällä lutrattiin ilman lupaa aina rannassa
Lisäksi leikittiin tien varressa leikkiä, että kuka uskaltaa jäädä lumiauran puskeman lumen alle. Minä en olisi uskaltanut, mutta jäädyin pelostani auran lähestyessä ja jäin sinne lumiverhon alle. Suojasin pään käsillä ja olkavarteen iso jääpala josta tuli iso ruhje. Se oli pakko tunnustaa kotona, mutta mun porukat syytti toki minua vaikka kyllähän se niin oli, ettei missään tapauksessa oltaisi saatu olla keskenämme ulkona!
Alue: Aihe vapaa
Onhan se selvää, että jos pääajanviete on jostain 5-vuotiaasta alkaen puhelimen tuijottaminen, niin ei sellaisista lapsista ainakaan mitään kovin kekseliäitä tai viitseliäitä tule. Luppohetkellä otetaan aina puhelin vain taskusta, niin taas on tekemistä. Ei tarvitse vaivata aivojaan minkään tekemisen kehittelemiseen. Keskittymiskyvyllehän tuo tulee tekemään myös hallaa, mutta tämän hulluuden satoa niitetään tosissaan n. 5-10 vuoden kuluttua.