Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsetonta sorsitaan kaikessa, myös omassa perheessä
25.09.2020 |
Kerron esimerkin meidän perheestä ja asia on vaivannut minua jo vähän aikaa. Minulla on 2 siskoa, joilla molemmilla 2 lasta, minulla ei ole lapsia ja olen sinkku. Olen huomannut, että rahallisesti tässä jää aika paljon saamatta esim. omilta vanhemmilta. Ei sillä että olettaisin heidän elättävän minua, käyn itse töissä ja pystyn elättämään itseni, mutta reiluuden nimissä tässä on mielestäni epäkohta.
Joskus äiti laittaa perhechattiin vaikka viestin, että "laitoimme 200€ *siskojeni nimet* tilille, koska lapsillahan alkoi koulu. Ostakaa sitten jotain kivaa tai koulutarvikkeita."
Jouluna ja esim. siskojen lasten syntymäpäivinä vanhemmat laittavat viestejä tyyliin "Sanokaa mitä *lapsien nimet* haluavat lahjaksi niin laitetaan teille rahaa tilille meiltä."
Varmasti osa rahasta meneekin siskojen lasten juttuihin, mutta ei todellakaan kaikki. Minä en siis saa mitään, koska ei meillä enää osteta aikuisille lahjoja.
En ole katkera siskoilleni, mutta onhan tämä aika iso epäkohta, että heille tulee vanhemmilta avokätistä avustusta ja se lapseton jää kokonaan ilman.
Vai onko tämä ylireagointia?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sanonut lapsettomalle lapselleni, että koska sinä et halua jatkaa näitä geenejä, niin älä oleta, että minä sinua mitenkään tukisin. Biologia vaatii minua pitämään huolta lapsenlapsista, joissa elämä jatkuu.
😂 Kiesus. Mikä niissä sinun geeneissä muka on niin kamalan erikoista? Ymmärrän että halutaan tukea lastenlapsia mutta tuo geenijuttu on ihan absurdi. Geenisihän siirtyvät yhteiskunnassa ilman sinun jälkikasvuakin. Huomaat tämän kun tarkastelet vaikkapa sukupuussa isoisovanhempiesi (molempien vanhempien puolelta) jälkikasvua. Samat geenit siellä porskuttavat sukupolvesta toiseen ihan ilman sinuakin.
Meillä ei naida serkkua, joten sisäsiittoisuus ei ole samalla tavalla arkea kuin sinulla.
Ja jos ajattelee niin, että geeniperimä on jonkinlainen erillisten geenien pallomeri, niin sitä suuremmalla syyllä tahallisesti lapsettomalle lapselleen ei anna samaa rahamäärää kuin lapsenlapsille. Tuossa kohdassa tulee katko ja niiden isoisovanhempienkaan geenit eivät enää leviä.
Tunnut ymmärtävän että omat geenisi menee eteenpäin lapsiisi, mutta et sitten tajua että sinä olet saanut omasi vanhemmaltasi kuten myös sisaruksesi? Että ei siinä tarvitse sisäsiittoisuutta harrastaa että omat geenit menee eri sukuhaaroissa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap:n pitää rohkeasti avautua perheelleen tästä epäkohdasta. Sillä ei kaikissa perheissä tosiaankaan noin toimita. Mulla on isosisko, jolla ei ole puolisoa eikä lapsia. Mulla on mies ja kolme lasta. Vanhempani antavat lahjat mieluiten rahana, niin että jokainen voi sitten hankkia sitä mitä eniten haluaa tai tarvitsee. Niinpä jouluisin minä ja siskoni saadaan sama määrä rahaa, MUTTA minä saan saatesanoiksi ohjeen jakaa saamani osuus viiteen osaan niin että jokainen perheeni jäsen saa samankokoisen siivun siitä. Sisko taas totta kai saa koko satsinsa pitää itse, eikä kehotusta jakaa se esim. kodittomien kissojen yhdistykselle.
Tai toinen esimerkki - kun meidän lapsista yksi osoittautui hyvin musikaaliseksi, isä halusi lahjoittaa hänelle pianon. Näin tapahtui, JA sen lisäksi myös siskoni sai pianon hinnan verran rahaa.
Sitä voi tietysti kukin tahollaan miettiä, onko tuo tasapuolista vai ei.
Sanottakoon nyt vielä, ettei kukaan meistä tarvitse lahjoja , ne on mukavia ylläreitä, mutta henkikulta ei ole niistä kiinni
Minusta tässä toimitaan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
Tässähän on oletuksena rakkauden, tuen ja välittämisen ehdollisuus. Jos saat lapsen, saat tukea. Jos sitä ja jos tätä. Jos rakkaus kerta on ehdollista, ei siihen voi luottaa. Selvää silloin on, ettet omana itsenäsi ole mitään. Tyhjän saa pyytämättäkin, olisi naurettavaa tehdä lapset siksi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää.
Toki moni elää lastensa kautta, saa huomiota ja tarkoituksen. Juuri silloin on vaarana erään kommentoijan kohtalo; lasten tehtävä on tuottaa geenien jatkumo, mainetta tai pönkitystä, muuten heistä on "helppo irtautua". No kai nyt, kun omilla lapsilla on pelkkä välinearvo. Saattavat itsekin olla ehdollisen rakkauden tuotteita, mikä on vammauttanut tunne-elämää pysyvästi, jos ei ole käsitellyt sen aiheuttamaa vaille jäämisen tunnetta.
Ööh, tarkoitin tuolla tuella sellaista tukea, jota vanhemmat voivat antaa lastenhoidossa ja rahallisesti lapsiperhearjen pyöritykseen. Eihän sellaista tukea lapseton tarvitse, kun ei ole niitä lapsia. Ihan eri asia, kuin lapsettoman hyljeksiminen.
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki ole vapaaehtoisesti lapsettomia te idiootit. Olen 38-vuotias eikä minulla ole lapsia, vaikka olisin niitä halunnut.
Tämä niin totta. Olisin todella paljon halunnut omia lapsia ja kaikki mahdolliset hoidot käyty tuloksetta. Sisarellani on useampia lapsia ja minä olen menettänyt äitini täysin. Olen kakkosluokan kansalainen mitä omaan perheeseni tulee. Äitini viettää mahdollisimman paljon aikaansa sisareni perheen kanssa mutta minun kanssani ei juurikaan vaivaudu.
En ole katkera lapsettomuudestani koska tietoisesti päätin että sille tielle en lähde. Pilaan sillä vain oman ja muiden elämän. Olen löytänyt ilon ja parhaan tavan elää ilman lapsia. Rakastan sisareni lapsia ja kaiken lapsirakkauteni tuhlaan heihin. Ja koska rakastan heitä kuten äitinikin en koe pahaa mieltä siitä että hän viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta samalla myös sisareni saa enemmän äitini seuraa,tukea ja läheisyyttä. Pahaa mieltä aiheuttaa se että tunuu että tämän ansaitsee vain jos on omia lapsia. Minut tavallaan heivataan kaikesta ulos ja unohdetaan koska minulla ei ole lapsia. Ja tässä tapauksessa lapsettomuus ei ole oma valintani. Mutta vaikka olisikin niin mielestäni tämä ei ole reilua.
Mikset, ap, sitten lisäänny itsekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen huomaa vasta sitten, kun saa omia lapsia, että kaikki lapset eivät ole yhtä rakkaita ja vanhetessaan jokaisesta heistä on ihan helppoa irrottautua varsinkin jos eivät edes geenejä edistä.
Jessus. Oletan todellakin että et edusta tavanomaista, normaalia vanhempaa. Minulla ei lapsia ole, mutta olen kyllä ollut siinä käsityksessä että useimmat vanhemmat vaikka kuolisivat lastensa puolesta. Eivätkä "irrottautuisi heistä helposti" jos he jossain kohdassa eivät vastaakaan toiveita ja odotuksia.
Minun kolme lastani ovat jo aikuisia ja vilpittömästi voin sanoa, että aivan yhtä rakkaita he ovat kaikki. En ikipäivänä ole pistänyt, enkä pistäisi toista toisen edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki ole vapaaehtoisesti lapsettomia te idiootit. Olen 38-vuotias eikä minulla ole lapsia, vaikka olisin niitä halunnut.
Tämä niin totta. Olisin todella paljon halunnut omia lapsia ja kaikki mahdolliset hoidot käyty tuloksetta. Sisarellani on useampia lapsia ja minä olen menettänyt äitini täysin. Olen kakkosluokan kansalainen mitä omaan perheeseni tulee. Äitini viettää mahdollisimman paljon aikaansa sisareni perheen kanssa mutta minun kanssani ei juurikaan vaivaudu.
En ole katkera lapsettomuudestani koska tietoisesti päätin että sille tielle en lähde. Pilaan sillä vain oman ja muiden elämän. Olen löytänyt ilon ja parhaan tavan elää ilman lapsia. Rakastan sisareni lapsia ja kaiken lapsirakkauteni tuhlaan heihin. Ja koska rakastan heitä kuten äitinikin en koe pahaa mieltä siitä että hän viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta samalla myös sisareni saa enemmän äitini seuraa,tukea ja läheisyyttä. Pahaa mieltä aiheuttaa se että tunuu että tämän ansaitsee vain jos on omia lapsia. Minut tavallaan heivataan kaikesta ulos ja unohdetaan koska minulla ei ole lapsia. Ja tässä tapauksessa lapsettomuus ei ole oma valintani. Mutta vaikka olisikin niin mielestäni tämä ei ole reilua.
Meillä taas vanha leskiäitini viettää aikaa siskoni kanssa ja meillä hän on käynyt yhdeksän kertaa viimeisen 29 vuoden aikana: kolmissa ristiäisissä, kerran kun olimme muuttaneet uuteen kaupunkiin, kolmissa rippijuhlissa, ja kaksissa lakkiaisissa. Kolmansiin ei enää tullut kun oli matka kuulemma jo liian pitkä. On kuitenkin käynyt naapurikaupungissa päiväseltään eläkeläisten teatteri- ja ekskursioreissuilla useammankin kerran. Nyt kun siskokin (ei perhettä) on eläkkeellä niin on niin nastaa tehdä yhdessä kaikenlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä pointti, ap. Jos minulla olisi lapsia, ottaisin tämän huomioon. Oma kokemukseni on että aika paljon lapsia hankkineet puhuu minulle "hieman alas" eli ethän tajua ns oikeista haasteista koska sinulla ei ole lapsia. Päästän heidät toisesta korvasta ulos, koska minulla on ollut sellaisia haasteita joista he toivottavasti eivät koskaan joudu tietämään. Jos joskus joudutaan nokikkain niin toki murskaan heidät tässä asiassa. Heillä ei ole ollut sitä helvettiä josta itse olen kärsinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vanhempiesi antamaa rahaa lapsenlapsilleen, eikä sisaruksillesi, pöljä. Etkai oikeasti kadehdi sisarustesi lapsia siitä, että he saavat lahjoja ja rahaa, mutta sinä aikuinen ihminen et?
Ei kyllä noin taidettu sanoa vaan raha menee sisaruksille, jotka päättävät loppupeleissä mitä rahalla tekevät.
Henkilö X saa 200 € rahaa ja viestin "lapsilla alkoi koulu. Ostakaa jotain kivaa". Menet Prismaan ja ostat lapsille jotain a 30 € ja teet loput ostokset, yhteensä 100 €. Nyt olet säästänyt 100€ ruokalaskussa ja vielä on 100€ käytettävissä. Kotisi on siis 200€ rikkaampi.
Lapsettoman kommentti. Kyllä niihin lapsiin menee paljon enemmän kuin tuo 200 joten mitä väliä tuhlaanko sisko sen kerralla vai ostaa ruokaa, josta lapset myös hyötyvät. Tai pistää säästöön ja ostaa sitten myöhemmin jotain lapsille. Minusta on normaalia, että isovanhemmat tukevat lapsenlapsia. Se on tapa siirtää perintöä pikkuhiljaa eteenpäin, heillehän se raha kuitenkin päätyisi verojen kera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
Tässähän on oletuksena rakkauden, tuen ja välittämisen ehdollisuus. Jos saat lapsen, saat tukea. Jos sitä ja jos tätä. Jos rakkaus kerta on ehdollista, ei siihen voi luottaa. Selvää silloin on, ettet omana itsenäsi ole mitään. Tyhjän saa pyytämättäkin, olisi naurettavaa tehdä lapset siksi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää.
Toki moni elää lastensa kautta, saa huomiota ja tarkoituksen. Juuri silloin on vaarana erään kommentoijan kohtalo; lasten tehtävä on tuottaa geenien jatkumo, mainetta tai pönkitystä, muuten heistä on "helppo irtautua". No kai nyt, kun omilla lapsilla on pelkkä välinearvo. Saattavat itsekin olla ehdollisen rakkauden tuotteita, mikä on vammauttanut tunne-elämää pysyvästi, jos ei ole käsitellyt sen aiheuttamaa vaille jäämisen tunnetta.
Ööh, tarkoitin tuolla tuella sellaista tukea, jota vanhemmat voivat antaa lastenhoidossa ja rahallisesti lapsiperhearjen pyöritykseen. Eihän sellaista tukea lapseton tarvitse, kun ei ole niitä lapsia. Ihan eri asia, kuin lapsettoman hyljeksiminen.
Mutta lapseton voi tarvita tukea jossain muussa, tai edes kuulumisten kysymistä. Tuskin täällä euroja tai konkreettista tekemistä kadehditaan, jos tasapuolisuus tai välittäminen ilmenee muutoin. Mutta se on ikävää, jos tulee ikäänkuin näkyväksi muille vasta lastenlasten tai vaikkapa saavutusten kautta. Vaikka tuki suuntautuisi lapsille, vanhemmatkin varmaan saavat tunteen, että minusta ja jaksamisestani välitetään, kun apua annetaan. Tai ehkä se otetaan itsestäänselvyytenä, eikä tällaisia tunteita tarvitse silloinkaan pohtia. Vastaavanlainen epäreiluuden kokemus monissa perheissä syntyy lapsista huolimatta - toisen lapsen perhettä tavataan useammin tai lastenlapsia hoidetaan useammin, toiset saavat arvokkaampia lahjoja, enemmän aikaa jne. Vaikea kysymys on myös se, annetaanko kaikille tasapuolisesti vai tarpeen mukaan.
Onneksi aikuisilla on myös mahdollisuus irrottautua "lapsen" roolista ja määrittää itse oma paikkansa ja arvonsa perhedynamiikoista huolimatta. Voi myös ajatella mikä on oma rooli omien vanhempien suuntaan, mitä itse vastavuoroisesti antaa. Jos suhteet ovat "viralliset", saattavat lapsenlapset olla helppo keino osoittaa välittämistä ja heidän kautta voi helpommin olla tekemisissä, ehkäpä näinkin. On jokin asia mikä yhdistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
Tässähän on oletuksena rakkauden, tuen ja välittämisen ehdollisuus. Jos saat lapsen, saat tukea. Jos sitä ja jos tätä. Jos rakkaus kerta on ehdollista, ei siihen voi luottaa. Selvää silloin on, ettet omana itsenäsi ole mitään. Tyhjän saa pyytämättäkin, olisi naurettavaa tehdä lapset siksi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää.
Toki moni elää lastensa kautta, saa huomiota ja tarkoituksen. Juuri silloin on vaarana erään kommentoijan kohtalo; lasten tehtävä on tuottaa geenien jatkumo, mainetta tai pönkitystä, muuten heistä on "helppo irtautua". No kai nyt, kun omilla lapsilla on pelkkä välinearvo. Saattavat itsekin olla ehdollisen rakkauden tuotteita, mikä on vammauttanut tunne-elämää pysyvästi, jos ei ole käsitellyt sen aiheuttamaa vaille jäämisen tunnetta.
Ööh, tarkoitin tuolla tuella sellaista tukea, jota vanhemmat voivat antaa lastenhoidossa ja rahallisesti lapsiperhearjen pyöritykseen. Eihän sellaista tukea lapseton tarvitse, kun ei ole niitä lapsia. Ihan eri asia, kuin lapsettoman hyljeksiminen.
Mutta lapseton voi tarvita tukea jossain muussa, tai edes kuulumisten kysymistä. Tuskin täällä euroja tai konkreettista tekemistä kadehditaan, jos tasapuolisuus tai välittäminen ilmenee muutoin. Mutta se on ikävää, jos tulee ikäänkuin näkyväksi muille vasta lastenlasten tai vaikkapa saavutusten kautta. Vaikka tuki suuntautuisi lapsille, vanhemmatkin varmaan saavat tunteen, että minusta ja jaksamisestani välitetään, kun apua annetaan. Tai ehkä se otetaan itsestäänselvyytenä, eikä tällaisia tunteita tarvitse silloinkaan pohtia. Vastaavanlainen epäreiluuden kokemus monissa perheissä syntyy lapsista huolimatta - toisen lapsen perhettä tavataan useammin tai lastenlapsia hoidetaan useammin, toiset saavat arvokkaampia lahjoja, enemmän aikaa jne. Vaikea kysymys on myös se, annetaanko kaikille tasapuolisesti vai tarpeen mukaan.
Onneksi aikuisilla on myös mahdollisuus irrottautua "lapsen" roolista ja määrittää itse oma paikkansa ja arvonsa perhedynamiikoista huolimatta. Voi myös ajatella mikä on oma rooli omien vanhempien suuntaan, mitä itse vastavuoroisesti antaa. Jos suhteet ovat "viralliset", saattavat lapsenlapset olla helppo keino osoittaa välittämistä ja heidän kautta voi helpommin olla tekemisissä, ehkäpä näinkin. On jokin asia mikä yhdistää.
En ole varma, yritätkö vängätä mua vastaan, mutta olen siis samaa mieltä kanssasi ja puhut asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko huomanneet että osa isovanhennista hurahtaa lapsenlapsiin ja heidän kanssaan olemiseen, kun taas osa suhtautuu inhoten ja torjuvasti. Olen alkanyt epäillä että tässä on kyse jo LAPSUUDESSA olleesta suosio/lellikki kuviosta.
Minä en ole ollut koskaan vanhempien suosikki, vaan minut on jätetty aina ypöyksin pärjäämään ilman mitään apua tai tukea. En ole saanut mitään rahatukea tai edes hätälainaa koskaan. Koska olen ”inhokki” niin lapsistani ei välitetä yhtään, ei muisteta edes nimiä, ikiä tms ja ei tavata koskaan, edes ristiäisiin ei viitsitty tulla.
Toinen sisaruksista on ollut myös lievästi inhottu ja häbellä on aika sama kohtalo, jätetty yksin, ei pidetä yhteyttä. Tämä inhottu sisarus ja minä emme saa mennä jouluna käymään, tämä ”ei jouluna kotiin” -kielto alkoi heti kun muutimme pois kotoa (vanhempien kehotuksesta lukion viimeisellä luokalla).
Sitten se suosikkisisarus on aina saanut kaiken, avun, tuen, rakkauden, valtavasti rahaa, sen kanssa vietetään koko ajan aikaa, sille maksellaan kalliit jutut. Viimeisimpänä - mistä varsinkin toinen lapseton sisarus suuttui ja minäkin närkästyin - hänelle ostettiin asunto. Jotain 150ke hintatasoa eli ei valtavan kallis mutta silti. Ja tämä oli tehty lahjana eli maksettu vero ja tehty kirja että tämä ei ole ennakkoperintö. Tämän sisarus on myös lapseton mutta saattaa vielä tehdä lapsen, ja on etukäteen selvä että silloin taivas repeää ja vanhemmat syytävät kaiken avun ja tuen ja rahan tähän perheeseen.
Meistä minä olen ollut aina se kiltein ja avuliain ja vanhempia eniten auttanut - ja silti paskimmin kohdeltu. Se suosikki on ollut ilkein, tiuskivin, kiukuttelevin ja huonokäytöksisin vanhemmille - ja silti eniten rakastettu.
Ei nämä suosimiset voi johtua muusta kuin niiden suosija-vanhempien omista mielenvikaisista ajatuksista ja uskomuksista.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet että osa isovanhennista hurahtaa lapsenlapsiin ja heidän kanssaan olemiseen, kun taas osa suhtautuu inhoten ja torjuvasti. Olen alkanyt epäillä että tässä on kyse jo LAPSUUDESSA olleesta suosio/lellikki kuviosta.
Minä en ole ollut koskaan vanhempien suosikki, vaan minut on jätetty aina ypöyksin pärjäämään ilman mitään apua tai tukea. En ole saanut mitään rahatukea tai edes hätälainaa koskaan. Koska olen ”inhokki” niin lapsistani ei välitetä yhtään, ei muisteta edes nimiä, ikiä tms ja ei tavata koskaan, edes ristiäisiin ei viitsitty tulla.
Toinen sisaruksista on ollut myös lievästi inhottu ja häbellä on aika sama kohtalo, jätetty yksin, ei pidetä yhteyttä. Tämä inhottu sisarus ja minä emme saa mennä jouluna käymään, tämä ”ei jouluna kotiin” -kielto alkoi heti kun muutimme pois kotoa (vanhempien kehotuksesta lukion viimeisellä luokalla).
Sitten se suosikkisisarus on aina saanut kaiken, avun, tuen, rakkauden, valtavasti rahaa, sen kanssa vietetään koko ajan aikaa, sille maksellaan kalliit jutut. Viimeisimpänä - mistä varsinkin toinen lapseton sisarus suuttui ja minäkin närkästyin - hänelle ostettiin asunto. Jotain 150ke hintatasoa eli ei valtavan kallis mutta silti. Ja tämä oli tehty lahjana eli maksettu vero ja tehty kirja että tämä ei ole ennakkoperintö. Tämän sisarus on myös lapseton mutta saattaa vielä tehdä lapsen, ja on etukäteen selvä että silloin taivas repeää ja vanhemmat syytävät kaiken avun ja tuen ja rahan tähän perheeseen.
Meistä minä olen ollut aina se kiltein ja avuliain ja vanhempia eniten auttanut - ja silti paskimmin kohdeltu. Se suosikki on ollut ilkein, tiuskivin, kiukuttelevin ja huonokäytöksisin vanhemmille - ja silti eniten rakastettu.
Ei nämä suosimiset voi johtua muusta kuin niiden suosija-vanhempien omista mielenvikaisista ajatuksista ja uskomuksista.
Onpa sulla kamalat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellisille annetaan rahaa he ovat tärkeitä mutta lapseton muistetaan vain kun on jotain työtä tehtävänä tai häneltä halutaan muutoin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Lapsellisille annetaan rahaa he ovat tärkeitä mutta lapseton muistetaan vain kun on jotain työtä tehtävänä tai häneltä halutaan muutoin jotain.
En voi ymmärtää, mikä aikuisia ihmisiä hiertää siinä, että isovanhemmat haluavat tukea lapsenlapsiaan. Voisitte itsekin vaikka kokeilla tutustua sisarustenne lapsiin ja olla heille sukulaisia, tätejä, enoja ja setiä. Voisitte saada itsekin jotain iloa sukulaisuudesta. Köyhää suhtautua sisarusten lapsiin pelkkinä esineinä.
Miten en tajunnut olla sisarilleni katkera silloin, kun minulla ei vielä ollut lapsia enkä niitä suunnitellut. Pidin vain luonnollisena, että vanhempani halusivat antaa kaikenlaista lapsenlapsilleen. Harvapa käteistä enää käyttää, joten luonnollisesti lahjarahat lapsille menivät sisarieni tileille, sillä eihän heidän lapsillaan edes tilejä ollut. Pieni lapsi ei myöskään käteisellä pysty itse tekemään järkeviä isompia hankintoja itselleen. Teinit on eri asia.
Kun itse sain myöhemmin lapsia, myös minun lapseni saivat tukea. Mutta huomasin myös, etteivät vanhempani enää huomanneet minua, vain ihanat lapseni.
Luulisin, että ap saa vanhemmiltaan myöskin paljon enemmän henkilökohtaista huomiota kuin sisaruksensa, joilla on lapsia. Ap vain näkee sisarustensa lapset hänen sisarustensa jatkeina ja kaikki huomio ja lahjat lapsille ovat hänen mielestään huomiota sisaruksille. On myös törkeää väittää ilman mitään todistetta, että sisarukset eivät olisi lastensa lahjarahoja lapsiin käyttäneet.
Monet vanhemmat tukevat lapsiaan "tarpeen mukaan"
Tottakai jokainen ansaitsee merkkipäivämuistamiset. Mutta mihin ihmeeseen keski-ikäinen hyvässä työpaikassa oleva lapseton tarvitsee niitä vanhempiensa lahjarahoja kun omastakin takaa on "ylimääräistä" kertynyt. On lisäksi melko tavallista että lapsettoman sedän/tädin testamentti muistaa sisarusten lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
Tässähän on oletuksena rakkauden, tuen ja välittämisen ehdollisuus. Jos saat lapsen, saat tukea. Jos sitä ja jos tätä. Jos rakkaus kerta on ehdollista, ei siihen voi luottaa. Selvää silloin on, ettet omana itsenäsi ole mitään. Tyhjän saa pyytämättäkin, olisi naurettavaa tehdä lapset siksi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää.
Toki moni elää lastensa kautta, saa huomiota ja tarkoituksen. Juuri silloin on vaarana erään kommentoijan kohtalo; lasten tehtävä on tuottaa geenien jatkumo, mainetta tai pönkitystä, muuten heistä on "helppo irtautua". No kai nyt, kun omilla lapsilla on pelkkä välinearvo. Saattavat itsekin olla ehdollisen rakkauden tuotteita, mikä on vammauttanut tunne-elämää pysyvästi, jos ei ole käsitellyt sen aiheuttamaa vaille jäämisen tunnetta.
Ööh, tarkoitin tuolla tuella sellaista tukea, jota vanhemmat voivat antaa lastenhoidossa ja rahallisesti lapsiperhearjen pyöritykseen. Eihän sellaista tukea lapseton tarvitse, kun ei ole niitä lapsia. Ihan eri asia, kuin lapsettoman hyljeksiminen.
Mutta lapseton voi tarvita tukea jossain muussa, tai edes kuulumisten kysymistä. Tuskin täällä euroja tai konkreettista tekemistä kadehditaan, jos tasapuolisuus tai välittäminen ilmenee muutoin. Mutta se on ikävää, jos tulee ikäänkuin näkyväksi muille vasta lastenlasten tai vaikkapa saavutusten kautta. Vaikka tuki suuntautuisi lapsille, vanhemmatkin varmaan saavat tunteen, että minusta ja jaksamisestani välitetään, kun apua annetaan. Tai ehkä se otetaan itsestäänselvyytenä, eikä tällaisia tunteita tarvitse silloinkaan pohtia. Vastaavanlainen epäreiluuden kokemus monissa perheissä syntyy lapsista huolimatta - toisen lapsen perhettä tavataan useammin tai lastenlapsia hoidetaan useammin, toiset saavat arvokkaampia lahjoja, enemmän aikaa jne. Vaikea kysymys on myös se, annetaanko kaikille tasapuolisesti vai tarpeen mukaan.
Onneksi aikuisilla on myös mahdollisuus irrottautua "lapsen" roolista ja määrittää itse oma paikkansa ja arvonsa perhedynamiikoista huolimatta. Voi myös ajatella mikä on oma rooli omien vanhempien suuntaan, mitä itse vastavuoroisesti antaa. Jos suhteet ovat "viralliset", saattavat lapsenlapset olla helppo keino osoittaa välittämistä ja heidän kautta voi helpommin olla tekemisissä, ehkäpä näinkin. On jokin asia mikä yhdistää.
En ole varma, yritätkö vängätä mua vastaan, mutta olen siis samaa mieltä kanssasi ja puhut asiaa.
En vänkää, kunhan pohdin eri ajatuksia joita aihe herättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat hiukan katkeralta ja katelliselta. Nuo vanhempasi lähettämät rahat menevä siskosi LAPSILLE.
Ja se nyt vaan on se elämän kiertokulku, että uusi sukupolvi on se johon tulee panostaa, eikä lapsettomaan vanhapiikaan.
Oikein! Osaatko muuten arvioida omista lapsistasi, kenestä tulee se paskainen vanhapiika, säälittävä runkkari, jonka päälle syljet? Tai kukaan teistä äideistä? Onkohan se se pieni Tiina, joka vielä konttaa ja haluaa paljon sylejä ja haleja, ja rakastaa äitiä? Ootko jo suunnitellut, miten kaikin tavoin väheksyt häntä aikuisena? Kiinnostaa :)
Ei anna lapsettomalle aikuiselle lapselleen rahaa koulureppuihin ja joululahjoihin = sylkee päälle, väheksyy, pitää säälittävänä runkkarina ja paskaisena vanhapiikana. Kylläpä nyt uhriudutaan.
Alue: Aihe vapaa
Tässähän on oletuksena rakkauden, tuen ja välittämisen ehdollisuus. Jos saat lapsen, saat tukea. Jos sitä ja jos tätä. Jos rakkaus kerta on ehdollista, ei siihen voi luottaa. Selvää silloin on, ettet omana itsenäsi ole mitään. Tyhjän saa pyytämättäkin, olisi naurettavaa tehdä lapset siksi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää.
Toki moni elää lastensa kautta, saa huomiota ja tarkoituksen. Juuri silloin on vaarana erään kommentoijan kohtalo; lasten tehtävä on tuottaa geenien jatkumo, mainetta tai pönkitystä, muuten heistä on "helppo irtautua". No kai nyt, kun omilla lapsilla on pelkkä välinearvo. Saattavat itsekin olla ehdollisen rakkauden tuotteita, mikä on vammauttanut tunne-elämää pysyvästi, jos ei ole käsitellyt sen aiheuttamaa vaille jäämisen tunnetta.