Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsetonta sorsitaan kaikessa, myös omassa perheessä
25.09.2020 |
Kerron esimerkin meidän perheestä ja asia on vaivannut minua jo vähän aikaa. Minulla on 2 siskoa, joilla molemmilla 2 lasta, minulla ei ole lapsia ja olen sinkku. Olen huomannut, että rahallisesti tässä jää aika paljon saamatta esim. omilta vanhemmilta. Ei sillä että olettaisin heidän elättävän minua, käyn itse töissä ja pystyn elättämään itseni, mutta reiluuden nimissä tässä on mielestäni epäkohta.
Joskus äiti laittaa perhechattiin vaikka viestin, että "laitoimme 200€ *siskojeni nimet* tilille, koska lapsillahan alkoi koulu. Ostakaa sitten jotain kivaa tai koulutarvikkeita."
Jouluna ja esim. siskojen lasten syntymäpäivinä vanhemmat laittavat viestejä tyyliin "Sanokaa mitä *lapsien nimet* haluavat lahjaksi niin laitetaan teille rahaa tilille meiltä."
Varmasti osa rahasta meneekin siskojen lasten juttuihin, mutta ei todellakaan kaikki. Minä en siis saa mitään, koska ei meillä enää osteta aikuisille lahjoja.
En ole katkera siskoilleni, mutta onhan tämä aika iso epäkohta, että heille tulee vanhemmilta avokätistä avustusta ja se lapseton jää kokonaan ilman.
Vai onko tämä ylireagointia?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole katkera, mutta postasit tämän avautumisen? Tuossahan kävi ilmi, että vanhempasi siirtävät ne rahat lapsenlapsilleen. Älä ole huolissasi, tulet varmasti taloudellisesti paremmin toimeen kuin lapsiperhe. Terveisin Persaukinen perheenäiti
Siis eivät siirrä lapsenlapsille vaan antavat rahat siskoilleni, jotka sitten oman harkintansa mukaan tietysti käyttävät ne milloin mihinkin. Mutta se nyt ei ole se pointti.
Sinunkin mielestäsi ansaitset siis palkinnon, koska olet tehnyt lapsia?
Tän täytyy olla provo. Ei kukaan aikuinen ole noin idiootti, et kadehtii että siskon lapset saavat isovanhemmiltaan jotain. Ei voi olla. En halua uskoa.
En minä sitä ihan kohtuullisena pidä, että yhden lapsen elämää rahoitetaan vain siksi, että hänellä on lapsia. Lapsille ei tietenkään kukaan ole kateellinen, tai itse en ainakaan ymmärrä sitä tuota kautta ollenkaan. Lapset eivät ole syyllisiä yhtään mihinkään.
Ne lastenlapsetkin on ihmisiä ja omia persoonia. Tietysti heille annetaan omat lahjat, eivät he ole vanhempiensa jatke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole katkera, mutta postasit tämän avautumisen? Tuossahan kävi ilmi, että vanhempasi siirtävät ne rahat lapsenlapsilleen. Älä ole huolissasi, tulet varmasti taloudellisesti paremmin toimeen kuin lapsiperhe. Terveisin Persaukinen perheenäiti
Siis eivät siirrä lapsenlapsille vaan antavat rahat siskoilleni, jotka sitten oman harkintansa mukaan tietysti käyttävät ne milloin mihinkin. Mutta se nyt ei ole se pointti.
Sinunkin mielestäsi ansaitset siis palkinnon, koska olet tehnyt lapsia?
Tän täytyy olla provo. Ei kukaan aikuinen ole noin idiootti, et kadehtii että siskon lapset saavat isovanhemmiltaan jotain. Ei voi olla. En halua uskoa.
En minä sitä ihan kohtuullisena pidä, että yhden lapsen elämää rahoitetaan vain siksi, että hänellä on lapsia. Lapsille ei tietenkään kukaan ole kateellinen, tai itse en ainakaan ymmärrä sitä tuota kautta ollenkaan. Lapset eivät ole syyllisiä yhtään mihinkään.
Nuo esimerkit osoittavat selvästi, että kyse on lapsille /lasten juttuihin meneviä rahoja. Ihanko totta käyt joka kuitin kyyläämässä mitä on milläkin rahalla ostettu? Hanki elämä ja lakkaa kyttäämästä siskojesi perheitä. Säälittävää. Ei tulis mieleenkään kadehtia jotain siskonlapsen penaalin/repun/synttärilahjan ostamista.
Oletko jotain 18 v.??
Heh... tulee ap:sta mieleen enoni. Siskollaan (äidilläni siis) on viisi lasta, enolla yksi. Äitini äidilläni oli antoi jokaiselle meistä kohtuullisen summan (sanotaan nyt 10 000 markkaa) kun muutimme pois kotoa. Enon lapsi oli vasta taapero ja eno rupesi vaatimaan, että hänen lapsensa tulee saada 50 000 markkaa. Äitinsä heltyi, siirsi rahat enolle, joka joi rahat.
Ehkä ap:n pitää rohkeasti avautua perheelleen tästä epäkohdasta. Sillä ei kaikissa perheissä tosiaankaan noin toimita. Mulla on isosisko, jolla ei ole puolisoa eikä lapsia. Mulla on mies ja kolme lasta. Vanhempani antavat lahjat mieluiten rahana, niin että jokainen voi sitten hankkia sitä mitä eniten haluaa tai tarvitsee. Niinpä jouluisin minä ja siskoni saadaan sama määrä rahaa, MUTTA minä saan saatesanoiksi ohjeen jakaa saamani osuus viiteen osaan niin että jokainen perheeni jäsen saa samankokoisen siivun siitä. Sisko taas totta kai saa koko satsinsa pitää itse, eikä kehotusta jakaa se esim. kodittomien kissojen yhdistykselle.
Tai toinen esimerkki - kun meidän lapsista yksi osoittautui hyvin musikaaliseksi, isä halusi lahjoittaa hänelle pianon. Näin tapahtui, JA sen lisäksi myös siskoni sai pianon hinnan verran rahaa.
Sitä voi tietysti kukin tahollaan miettiä, onko tuo tasapuolista vai ei.
Sanottakoon nyt vielä, ettei kukaan meistä tarvitse lahjoja , ne on mukavia ylläreitä, mutta henkikulta ei ole niistä kiinni
Vierailija kirjoitti:
Ikävää ap! En silti yleistäisi tuota noin, että lapsettomia syrjitään kaikessa. Mutta onhan tuo teidän perheen (tai vanhempiesi tapa) hoitaa asia ihan älyttömän törkeä sinua kohtaan. Toki vanhempasi saavat tehdä omilla rahoillaan mitä haluavat, mutta tuo asian tiedottaminen yhteisessä chatissä on aika törkeää. Ymmärrän tunteesi.
Hyvin räikeätä eriarvoistavaa toimintaa aapeen vanhemmilta. Kaikille lapsille annettava tasapuolisesti. Jo se on kumma, miksi pitää tehdä useampi lapsi jos ei kykene tasa-arvoiseen kohteluun.
Ap, ota puheeksi vanhempien kanssa asia. Että on epäoikeudenmukaista ja pahoitat mielesi. Puhu ihan rauhallisesti. Ellei muutosta tule, ota puheeksi toistamiseen. Jos meno jatkuu, katkaise välit. Oman mielenterveytesi vuoksi. Ja tee testamentti omasta omausuudestasi muualle kun tökeröille sukulaisillesi.
Olen itse kahden äiti ja yhden tytön isoäiti ja etoo tuollaset isovanhemmat. Ei tulisi mieleenkään suosia tätä synnyttänyttä tytärtä, lapsettoman kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sen huomaa vasta sitten, kun saa omia lapsia, että kaikki lapset eivät ole yhtä rakkaita ja vanhetessaan jokaisesta heistä on ihan helppoa irrottautua varsinkin jos eivät edes geenejä edistä.
Jessus. Oletan todellakin että et edusta tavanomaista, normaalia vanhempaa. Minulla ei lapsia ole, mutta olen kyllä ollut siinä käsityksessä että useimmat vanhemmat vaikka kuolisivat lastensa puolesta. Eivätkä "irrottautuisi heistä helposti" jos he jossain kohdassa eivät vastaakaan toiveita ja odotuksia.
Omia lapsiaan pitää kyllä kohdella tasapuolisesti. Jos nuo lahjat "kirjataan" ennakkoperinnöksi, kertyyhän siitä aikamoinen potti kymmenien vuosien aikana. Minusta olisi reilua antaa kaikille lapsille sama summa. Lapsien hankinta on ihan oma päätös ja kaikkien lapsia hankkivien oletetaan olevan niin fiksuja, että osaavat laskea, onko heillä varaa lapsiin.
Minulla on onneksi yksi tytär, joten hänen ei tarvitse kilpailla huomiosta muiden kanssa. Eipä todellakaan. Itselläni on kolme veljeä, minkä kokemuksen vuoksi en halunnut suurperhettä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeudenmukaisuus on todellakin taitolaji.
Vai miten ajattelette, jos vanhemmilla on kolme lasta, ja näillä yhdellä ei lapsi, toisella kaksi, kolmannella neljä. Rahaa 10 000 EUR jaettavaksi. Mikä on oikeudenmukaista? Raha kolmeen ja joka perheelle samanverran? Raha yhdeksään osaan ja joka lapselle ja lapsenlapselle samanverran? Vai otetaanko vielä puolisotkin mukaan?
Me puolisoni kanssa pyrimme siirtämään pienen varallisuutemme eteenpäin jo ennen lapsenlapsia niin ei tarvi pohtia.
Kolmeen osaan. Ei se ole sen lapsettoman vika, että muut ovat tehneet lapsia ja heillä menee enemmän rahaa.
Jep. PErintökaaren mukaan. Jokainen sitten päättää antaako rahoistaan lapsilleen tai eläinsuojeluyhdistykselle vaikka.
Vaikka apta täällä haukutaankin niin onhan tuossa vähän perääkin. Aika paljon tulee säästöä vuosien kuluessa, jos "koulun alkamisen kunniaksi" annetaan lastenlasten vanhemmille 200€ joka vuosi. Tai "jaa se Joonas haluaa uudet 600€:n luistimet, no pappa maksaa ettei vanhemmilta mene rahaa" -> taas on säästetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
En, vaan että koska en ole saanut apua aikuiselämässäni niin koen niin isoa turvattomuutta että päällä on jatkuva jäytävä stressi, ei sellainen että jee haluanpa lisääntyä ja alkaa elää kivaa elämää vaan ahdistus seuraavasta päivästä, epävarmasta tulevaisuudesta... Oon vaan ollut niin yksin ja yksin pärjäävä, että vaikka miten järjellä tietäisin saavani jotain tukea, niin sisimmissäni vaistoni ei anna minun luottaa mihinkään ulkopuoliseen. En usko että tätä yksinäisen ihmisen huolta voi ymmärtää jos sitä ei koe.
Sairastuin esim. vakavasti, ja en viittinyt soittaa kenellekään pyytääkseni apua. Miksi olisin? Ei kukaan auta koskaan muutenkaan. Ei kukaan kysy, miten voin. Tai tarvitsenko jossain apua. Soitetaan, kerrotaan mitä on tehty lastenlasten kanssa ja sitten moikka.
Kurjaa, että tunnet itsesi noin yksinäiseksi. Etkö voisi yrittää puhua tästä perheellesi? Perheesi nimittäin varmaan myös kuvittelee, että kyllä sä pärjäät, kun et koskaan ole apua tarvinnut etkä pyytänyt. Valitettavasti kukaan ei ehkä voi sua koskaan auttaakaan ja tukeakaan, jos aina salaat avuntarpeesi.
Kaikissa perheissä ei todellakaan voi tai saa pyytää apua. Se olisi heikkous ja siitä saa ilkkumista ja ivanaurua. Ja sitä apua ei siltikään saa vaan siitä ainostaan ilkutaan ja kiusataan kun kehtasi pyytää.
Myöskään ei voi ”puhua asiasta” kun ne vanhemmat on sokeita omalle epäreiluudelleen ja saa raivokohtauksen jos varovasti yrittää aihetta aloittaa. Saat sitten huudot miten pha ja epäonnistunut ja kiittämätön lapsi olet.Huomaa että osa on hyvien perheiden lapsia jotka ei tajua millaista se meno huonoissa perheissä on...
En tiedä kirjoittajan koko tarinaa, etkä sinäkään. Tekstin perusteella sain kuitenkin sen käsityksen, että vanhemmilta voisi kyllä saadakin apua, mutta kirjoittaja on niin yksinäinen ja solmussa, ettei uskalla ja kehtaa pyytää. Ymmärrän tällaista tunnetta, olen paininut sen kanssa itsekin elämässäni. Mutta joo, olen kyllä ihan ok hyvästä perheestä, jossa on rakastettu ja kannustettu, dissaamisen ja epäreiluuden sijaan, myönnetään.
En ole solmussa, ei ole kyse uskalluksesta pyytää. Vaan siitä, että minulle tunne siitä että saisin apua, on yhtä tavoittamattomissa oleva konsepti, kuin että osaisin lentää. Ymmärrätkö? Vaikka kertoisin sinulle tuhat kertaa että jos hyppäät ikkunasta, niin osaat lentää ja näyttäisin kuinka se sujuu, et silti hyppäisi tai uskoisi, eikö vain? siltä se turvattomuus tuntuu, ei kehtaamiselta tai kyvyttömyydeltä pyytää, vaan ominaisuudelta jota ei ole olemassa joten mikään mielen nurkka ei voi koskaan siihen psyykkisesti nojata alitajuisesti - ikinä.
On kyse vähän samasta asiasta kun että jos ei ole rahaa mutta tietää kuitenkin että voi vaikka muuttaa takas kotiin, rahaa tulee ensi kuussa tai että kaapit on täynnä kuivatuotteita. Silloin on turvan tunne. Jos taas koko perhe on kuollut, työttömyys on jatkunut vuosia ja lonkka on sökönä, tiedät että se kaikki vaan jatkuu ja jatkuu siihen asti että kuolee pois. Ensimmäinen ihminen voi kuvitella että ymmärtäisi jotain toisen ihmisen tilanteesta. Ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
En, vaan että koska en ole saanut apua aikuiselämässäni niin koen niin isoa turvattomuutta että päällä on jatkuva jäytävä stressi, ei sellainen että jee haluanpa lisääntyä ja alkaa elää kivaa elämää vaan ahdistus seuraavasta päivästä, epävarmasta tulevaisuudesta... Oon vaan ollut niin yksin ja yksin pärjäävä, että vaikka miten järjellä tietäisin saavani jotain tukea, niin sisimmissäni vaistoni ei anna minun luottaa mihinkään ulkopuoliseen. En usko että tätä yksinäisen ihmisen huolta voi ymmärtää jos sitä ei koe.
Sairastuin esim. vakavasti, ja en viittinyt soittaa kenellekään pyytääkseni apua. Miksi olisin? Ei kukaan auta koskaan muutenkaan. Ei kukaan kysy, miten voin. Tai tarvitsenko jossain apua. Soitetaan, kerrotaan mitä on tehty lastenlasten kanssa ja sitten moikka.
Kurjaa, että tunnet itsesi noin yksinäiseksi. Etkö voisi yrittää puhua tästä perheellesi? Perheesi nimittäin varmaan myös kuvittelee, että kyllä sä pärjäät, kun et koskaan ole apua tarvinnut etkä pyytänyt. Valitettavasti kukaan ei ehkä voi sua koskaan auttaakaan ja tukeakaan, jos aina salaat avuntarpeesi.
Kaikissa perheissä ei todellakaan voi tai saa pyytää apua. Se olisi heikkous ja siitä saa ilkkumista ja ivanaurua. Ja sitä apua ei siltikään saa vaan siitä ainostaan ilkutaan ja kiusataan kun kehtasi pyytää.
Myöskään ei voi ”puhua asiasta” kun ne vanhemmat on sokeita omalle epäreiluudelleen ja saa raivokohtauksen jos varovasti yrittää aihetta aloittaa. Saat sitten huudot miten pha ja epäonnistunut ja kiittämätön lapsi olet.Huomaa että osa on hyvien perheiden lapsia jotka ei tajua millaista se meno huonoissa perheissä on...
En tiedä kirjoittajan koko tarinaa, etkä sinäkään. Tekstin perusteella sain kuitenkin sen käsityksen, että vanhemmilta voisi kyllä saadakin apua, mutta kirjoittaja on niin yksinäinen ja solmussa, ettei uskalla ja kehtaa pyytää. Ymmärrän tällaista tunnetta, olen paininut sen kanssa itsekin elämässäni. Mutta joo, olen kyllä ihan ok hyvästä perheestä, jossa on rakastettu ja kannustettu, dissaamisen ja epäreiluuden sijaan, myönnetään.
En ole solmussa, ei ole kyse uskalluksesta pyytää. Vaan siitä, että minulle tunne siitä että saisin apua, on yhtä tavoittamattomissa oleva konsepti, kuin että osaisin lentää. Ymmärrätkö? Vaikka kertoisin sinulle tuhat kertaa että jos hyppäät ikkunasta, niin osaat lentää ja näyttäisin kuinka se sujuu, et silti hyppäisi tai uskoisi, eikö vain? siltä se turvattomuus tuntuu, ei kehtaamiselta tai kyvyttömyydeltä pyytää, vaan ominaisuudelta jota ei ole olemassa joten mikään mielen nurkka ei voi koskaan siihen psyykkisesti nojata alitajuisesti - ikinä.
On kyse vähän samasta asiasta kun että jos ei ole rahaa mutta tietää kuitenkin että voi vaikka muuttaa takas kotiin, rahaa tulee ensi kuussa tai että kaapit on täynnä kuivatuotteita. Silloin on turvan tunne. Jos taas koko perhe on kuollut, työttömyys on jatkunut vuosia ja lonkka on sökönä, tiedät että se kaikki vaan jatkuu ja jatkuu siihen asti että kuolee pois. Ensimmäinen ihminen voi kuvitella että ymmärtäisi jotain toisen ihmisen tilanteesta. Ei voi.
Anteeksi, en ymmärrä sinua enkä tilannettasi. Jos minulle näytettäisiin, että lentäminen on ihmiselle mahdollista, niin kyllä voisin sitä hyvinkin kokeilla, toki tarpeeksi matalalta aluksi. Tulipa taas opetus, että ei pidä yrittää netissä muita neuvoa, siinä vain loukkaa toista. Mutta kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti elämäsi muuttuu onnellisemmaksi jonain päivänä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä isovanhemmat antoi kaikille lapsenlapsille osakkeita. Siskollani on 3 lasta, veljellä 2 ja minulla 1. en kokenut epäreiluksi vaikka jokainen sai saman määrän. Miksi mun lapsen olisi pitänyt saada enemmän, en ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Omia lapsiaan pitää kyllä kohdella tasapuolisesti. Jos nuo lahjat "kirjataan" ennakkoperinnöksi, kertyyhän siitä aikamoinen potti kymmenien vuosien aikana. Minusta olisi reilua antaa kaikille lapsille sama summa. Lapsien hankinta on ihan oma päätös ja kaikkien lapsia hankkivien oletetaan olevan niin fiksuja, että osaavat laskea, onko heillä varaa lapsiin.
Minulla on onneksi yksi tytär, joten hänen ei tarvitse kilpailla huomiosta muiden kanssa. Eipä todellakaan. Itselläni on kolme veljeä, minkä kokemuksen vuoksi en halunnut suurperhettä :D
Pidin omien lasten kotitöistä tarkkaa kirjanpitoa, kun he asuivat kotona. Nyt kun Laura saa 500 e ja Leevi kysyy, että miksi hän ei saa, niin nostan esille esim. vuoden 2005 tiskikoneentyhjennykset, joita Lauralla oli 114 kpl ja Leevillä vain 19. Kysyn, että tuliko silloin lapsena oltua tasapuolisia vai työnnettiinkö työt pikkusiskolle. Leevi vetoaa samantien autotallin siivoamiseen, jolloin muistutan, että se oli erityistyö, siitä maksettiin jo silloin oma korvauksensa.
Pitää olla tasapuolinen koko ajasta, ei vain tästä nykyhetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lahja on eri asia kuin perintö. Turha tällaisessa on mitään perinnönjaon kaavaa vaatia. Lahjan saa antaa kelle vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin omalla kohdalla monesti samaa, ja miten se on vaikuttanut omaan elämään... Meillä sisaruksia autetaan rahallisesti ja lastenhoidossa, molemmat on päätyneet hankkimaan lisää lapsia ja lisää apua tulee. Itse kitkuttelen enkä uskalla hankkia ensimmäistäkään kun koko ajan on niin huono rahatilanne... Uskon että ainakin toinen siskoni teki lisää lapsia juuri siksi, että sai tukea ja turvaa vanhemmiltani. Oma elämäni on pelottavaa ja yksinäistä, mutta pitää vaan näyttää pärjäävältä kun mullahan on työ ja kaikki hyvin.. Ei mene tasan...
En nyt ymmärrä. Koetko siis, että et saisi vanhemmiltasi samalla tavalla tukea ja apua, jos hankkisit lapsen?
En, vaan että koska en ole saanut apua aikuiselämässäni niin koen niin isoa turvattomuutta että päällä on jatkuva jäytävä stressi, ei sellainen että jee haluanpa lisääntyä ja alkaa elää kivaa elämää vaan ahdistus seuraavasta päivästä, epävarmasta tulevaisuudesta... Oon vaan ollut niin yksin ja yksin pärjäävä, että vaikka miten järjellä tietäisin saavani jotain tukea, niin sisimmissäni vaistoni ei anna minun luottaa mihinkään ulkopuoliseen. En usko että tätä yksinäisen ihmisen huolta voi ymmärtää jos sitä ei koe.
Sairastuin esim. vakavasti, ja en viittinyt soittaa kenellekään pyytääkseni apua. Miksi olisin? Ei kukaan auta koskaan muutenkaan. Ei kukaan kysy, miten voin. Tai tarvitsenko jossain apua. Soitetaan, kerrotaan mitä on tehty lastenlasten kanssa ja sitten moikka.
Kurjaa, että tunnet itsesi noin yksinäiseksi. Etkö voisi yrittää puhua tästä perheellesi? Perheesi nimittäin varmaan myös kuvittelee, että kyllä sä pärjäät, kun et koskaan ole apua tarvinnut etkä pyytänyt. Valitettavasti kukaan ei ehkä voi sua koskaan auttaakaan ja tukeakaan, jos aina salaat avuntarpeesi.
Kaikissa perheissä ei todellakaan voi tai saa pyytää apua. Se olisi heikkous ja siitä saa ilkkumista ja ivanaurua. Ja sitä apua ei siltikään saa vaan siitä ainostaan ilkutaan ja kiusataan kun kehtasi pyytää.
Myöskään ei voi ”puhua asiasta” kun ne vanhemmat on sokeita omalle epäreiluudelleen ja saa raivokohtauksen jos varovasti yrittää aihetta aloittaa. Saat sitten huudot miten pha ja epäonnistunut ja kiittämätön lapsi olet.Huomaa että osa on hyvien perheiden lapsia jotka ei tajua millaista se meno huonoissa perheissä on...
En tiedä kirjoittajan koko tarinaa, etkä sinäkään. Tekstin perusteella sain kuitenkin sen käsityksen, että vanhemmilta voisi kyllä saadakin apua, mutta kirjoittaja on niin yksinäinen ja solmussa, ettei uskalla ja kehtaa pyytää. Ymmärrän tällaista tunnetta, olen paininut sen kanssa itsekin elämässäni. Mutta joo, olen kyllä ihan ok hyvästä perheestä, jossa on rakastettu ja kannustettu, dissaamisen ja epäreiluuden sijaan, myönnetään.
En ole solmussa, ei ole kyse uskalluksesta pyytää. Vaan siitä, että minulle tunne siitä että saisin apua, on yhtä tavoittamattomissa oleva konsepti, kuin että osaisin lentää. Ymmärrätkö? Vaikka kertoisin sinulle tuhat kertaa että jos hyppäät ikkunasta, niin osaat lentää ja näyttäisin kuinka se sujuu, et silti hyppäisi tai uskoisi, eikö vain? siltä se turvattomuus tuntuu, ei kehtaamiselta tai kyvyttömyydeltä pyytää, vaan ominaisuudelta jota ei ole olemassa joten mikään mielen nurkka ei voi koskaan siihen psyykkisesti nojata alitajuisesti - ikinä.
On kyse vähän samasta asiasta kun että jos ei ole rahaa mutta tietää kuitenkin että voi vaikka muuttaa takas kotiin, rahaa tulee ensi kuussa tai että kaapit on täynnä kuivatuotteita. Silloin on turvan tunne. Jos taas koko perhe on kuollut, työttömyys on jatkunut vuosia ja lonkka on sökönä, tiedät että se kaikki vaan jatkuu ja jatkuu siihen asti että kuolee pois. Ensimmäinen ihminen voi kuvitella että ymmärtäisi jotain toisen ihmisen tilanteesta. Ei voi.
Anteeksi, en ymmärrä sinua enkä tilannettasi. Jos minulle näytettäisiin, että lentäminen on ihmiselle mahdollista, niin kyllä voisin sitä hyvinkin kokeilla, toki tarpeeksi matalalta aluksi. Tulipa taas opetus, että ei pidä yrittää netissä muita neuvoa, siinä vain loukkaa toista. Mutta kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti elämäsi muuttuu onnellisemmaksi jonain päivänä!
En kokenut että loukkasit, en ottanut itseeni, päinvastoin mukavaa että olit kiinnostunut ja yritit ymmärtää. Mun on ollut vaikea itsekin käsitteellistää tätä perusturvallisuuden puutetta itselleni, miksi se on niin kokonaisvaltaista että sen puuttumisen tajuaminen ei auta yhtään. Se ei ole järkeä vaan jotain syvempää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä(kin) ketju todistaa että velat on uniikkeja lumihiutaleita ja kosmoksen keskipisteitä - ainakin omasta mielestään.
Ei, te lisääntyneet olette niitä. Se on muuten jännä juttu, että ei yhden lapsen vanhemmista yleensä tule sellaisia. Jos tekee useampia niin kaikki näyttää muuttuvan, hei kukaan ei suakaan ole pakottanut.
Tasapuolisuus ja tasapäisyys on kaksi eri asiaa.
Mun vanhemmat on aina olleet tosi ankaria ja tiukkoja, vaativat hyviä kouluarvosanoja ja pakottivat lukioon ja käskivät kouluttautumaan korkealle jotta meidän elämä olisi helpompaa kuin heidän on ollut. Itse kuuliaisena tyttönä tietysti näin tein, veljeni ei tehnyt.
Kustansin itse elämäni opintojen aikana käymällä töissä ja nostamalla opintolainaa. Mitään apua en koskaan saanut, joskus kun olisin tarvinnut niin olisin saanut vanhemmilta korollista lainaa. Opintolainassa oli kuitenkin pienempi korko, joten en lainannut vanhemmilta. Nykyään tienaan todella hyvin ja minulla on mahdollisuus elää laadukasta elämää
Kaikkia vanhempien ohjeita ja toiveita vastoin toiminut veljeni on kaikki vuodet ja edelleenkin saanut vanhemmilta milloin autoja, milloin apua asunnon hankintaan ja oikeastaan kaikkeen elämässä. Vanhempani kokeva toimivansa tasapuolisesti, koska mahdollistavat kummallekin lapselleen saman, hyvän elintason.
En ole katkera siitä, että veljeä autetaan. Toivon veljelleni kaikkea parasta elämässä. Olen katkera siitä, että itse jään täysin ilman tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sanonut lapsettomalle lapselleni, että koska sinä et halua jatkaa näitä geenejä, niin älä oleta, että minä sinua mitenkään tukisin. Biologia vaatii minua pitämään huolta lapsenlapsista, joissa elämä jatkuu.
😂 Kiesus. Mikä niissä sinun geeneissä muka on niin kamalan erikoista? Ymmärrän että halutaan tukea lastenlapsia mutta tuo geenijuttu on ihan absurdi. Geenisihän siirtyvät yhteiskunnassa ilman sinun jälkikasvuakin. Huomaat tämän kun tarkastelet vaikkapa sukupuussa isoisovanhempiesi (molempien vanhempien puolelta) jälkikasvua. Samat geenit siellä porskuttavat sukupolvesta toiseen ihan ilman sinuakin.
Meillä ei naida serkkua, joten sisäsiittoisuus ei ole samalla tavalla arkea kuin sinulla.
Ja jos ajattelee niin, että geeniperimä on jonkinlainen erillisten geenien pallomeri, niin sitä suuremmalla syyllä tahallisesti lapsettomalle lapselleen ei anna samaa rahamäärää kuin lapsenlapsille. Tuossa kohdassa tulee katko ja niiden isoisovanhempienkaan geenit eivät enää leviä.
Ei aikuisen kuulu enää toista aikuista paapoa. On luonnollista, että vanhempien ja isovanhempien huomio kohdistuu niihin pieniin, jotka ikänsä puolesta tarvitsevat aikuisen hoivaa ja tukea. Samoin lasten tädit ja sedät voivat huolehtia sisarustensa lapsista, jos ovat jo kasvaneet aikuisiksi eikä omia lapsia (vielä) ole.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä kirjoittajan koko tarinaa, etkä sinäkään. Tekstin perusteella sain kuitenkin sen käsityksen, että vanhemmilta voisi kyllä saadakin apua, mutta kirjoittaja on niin yksinäinen ja solmussa, ettei uskalla ja kehtaa pyytää. Ymmärrän tällaista tunnetta, olen paininut sen kanssa itsekin elämässäni. Mutta joo, olen kyllä ihan ok hyvästä perheestä, jossa on rakastettu ja kannustettu, dissaamisen ja epäreiluuden sijaan, myönnetään.