kumman pelastaisit, oman puolison vai oman lapsen?

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:33"]

Koska puolison kuolemasta voi toipua. Lapsen kuolemasta sen sijaan ei voi koskaan. Eli mies tuomitsee vaimonsa ikuiseen tuskaan .

[/quote]

Aikamoisia yleistyksiä... Kun yksi lapsi kuolee esim. leukemiaan ja kaksi jää jäljelle, hekin siis tavallaan menettävät äitinsä? Kun lapsen kuolemasta ei millään voi toipua, vaan sitä jäädään suremaan kuvaannollinen suruhuntu kasvoilla ikuisiksi ajoiksi ikuiseen tuskaan. Nauru ja ilo on ainiaaksi mennyttä näiltä kahdelta muulta, koska ei saa olla onnellinen, kun se äitimuori nyt suree tuskissaan sitä kuollutta sisarusta. Joo... On teillä tuskat.

Sitä saa mitä tilaa.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:38"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:33"]

Lapsen kuolemasta sen sijaan ei voi koskaan. Eli mies tuomitsee vaimonsa ikuiseen tuskaan

[/quote]

En ole niin ylimielinen, että voisin tuomita toisen kuolemaan, vaikka toinen joutuisi kokemaan millaista surua tahansa. Lapsen kuoleman jälkeenkin voi kuitenkin elää aivan hyvää elämää. Asia on ileisesti sinulle vielä jotenkin akuutti, jos todella toivoisit itse olevasi mieluummin kuollut.

[/quote]

Lapsen kuolema pysyy aina akuuttina. Sitä ymmärtämättömille voi feikata muuta, kun ei enää jaksa "typeriä juttuja", mutta lapsensa menettäneet tietävät paremmin.

Vähällä olet elämässä päässyt jos oikeasti kuvittelet että oma kuolema on pahinta mitä aikuinen ihminen voi kohdata.SIllä ei pääse lähelelkään niitä pahimpia juttuja. Ei todellakaan.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:35"]

Kannattaa oikeasti miettiä kannattaako niitä lapsia hankkia jos sitten esim. onnettomuudessa onkin valmis pelastamaan puolisonsa ensin. Minusta tuollainen ihminen ei ole kypsä vanhemmaksi ja liekö koskaan tulee sellaiseksi kypsymään.

[/quote]

Ajattelin kysyä sitä samaa, mutta minusta vain nämä lapsi ensin -hihhuloijat kuulostavat todella lapsellisilta, varsinkin ne perustelut ja toisella tavalla ajattelevien mollaaminen. Onkohan se jotenkin vinksahtanut? Pitäisköhän sen ajatella jotain ihan muuta kuin kuolemista koko ajan?

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:41"]

Aikamoisia yleistyksiä... Kun yksi lapsi kuolee esim. leukemiaan ja kaksi jää jäljelle, hekin siis tavallaan menettävät äitinsä? Kun lapsen kuolemasta ei millään voi toipua, vaan sitä jäädään suremaan kuvaannollinen suruhuntu kasvoilla ikuisiksi ajoiksi ikuiseen tuskaan. Nauru ja ilo on ainiaaksi mennyttä näiltä kahdelta muulta, koska ei saa olla onnellinen, kun se äitimuori nyt suree tuskissaan sitä kuollutta sisarusta. Joo... On teillä tuskat.

Sitä saa mitä tilaa.

[/quote]

Sinä et varmaankaan ole menettänyt lasta etkä puolisoa?

Hämmästyisin kovasti jos olisit, koska kenenkään sen kokeneen en ole koskana kuullut puhuneen noin hölmöjä.

Viipaleita-blogin pitäjä kirjoittaa lapsenlapsensa kuolemasta kertovassa kirjassaan ( http://www.viipaleita.net/docs/valo.pdf) hyvin tuosta "selviämisestä". Elämä jatkuu kyllä, mutta tuska ei koskaan katoa:

Kun sanon, että höpöttää joutavia, kun väittää selvinneensä, nainen tuhahtelee:
”Selvisinhän minä. Tavallaan. Se on kuin amputaatio. Jos ihmiseltä otetaan pois vaikkapa jalka tai käsi niin kyllä hän jää henkiin. Ja aikaa myöten elämä jatkuu ja hän kokee kaikenlaista – myös iloa. Jalatonkin voi nauraa, pelleillä, innostua, kokea vaikka mitä. Mutta… kokonainen hän ei koskaan enää ole, tunsi sitten mitä vain. Samalla lailla elän ja jatkan minä, en ehkä kokonaisena, mutta yhtä kaikki teen, koen, näen, menen eteenpäin.”

Minä katselen häntä enkä ole aivan varma valehteleeko hän minulle vai itselleen. 
Se on juuri niin kuin hän sanoo, elämä jatkuu. 
Hän saa uusia lapsenlapsia, uusia töitä, opiskelee eteenpäin, kirjoittaa, leipoo, remontoi ja niin edelleen. 
Pienistä hän iloitsee ja nauttii elosta näiden kanssa. 
Puoliso pysyy rinnalla ja siteet tiivistyvät.

Elämä siis jatkuu ja sen jatko-osassa useimpia hän onnistuu kusettamaan, läheisiäänkin.
Vain minä näin, miten hillittömästi hän riemastui, kun lääkärit löysivät hänen sisältään kasvaimen ja sen, miten valtavasti hän pettyi, kun se osoittautui vaarattomaksi."

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:43"]

Lapsen kuolema pysyy aina akuuttina. Sitä ymmärtämättömille voi feikata muuta, kun ei enää jaksa "typeriä juttuja", mutta lapsensa menettäneet tietävät paremmin.

Vähällä olet elämässä päässyt jos oikeasti kuvittelet että oma kuolema on pahinta mitä aikuinen ihminen voi kohdata.SIllä ei pääse lähelelkään niitä pahimpia juttuja. Ei todellakaan.

[/quote]Paitsi että puolinsonsa lasten edelle asettavat ihmiset ovat sairaita (koska luonto) ja äärettömän itsekkäitä, väität siis nyt myös, että kaikki lapsensa kuolemasta huolimatta hyvää elämää viettävät ihmiset ovat teeskentelijöitä? Jatka kuule samaan malliin vain.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:28"]

Ei, vaan sinä olet kykenemätön näkemään rajattoman itsekkyytesi.[/quote]

Selitäpä sitten, minkä takia nainen ei osoita rajatonta itsekkyyttä pelastaessaan itselleen rakkaimman ihmisen (lapsensa) mutta mies osoittaa, kun hän pelastaa itselleen rakkaimman ihmisen (vaimonsa). 

[/quote]

Ehkä tässä mättää se, että ei rehellisesti myönnä, että kyse on pohjimmiltaan itsestä. Että valitsee sen kumpi tuottaa itselle vähemmän surua. Lapsen kohdalla tämä itsekkyys on tavallaan sallittua, me ajattelemme, että vanhempien tehtävä on pelastaa ensin lapsensa. On jotenkin outo ajatus että joku vanhempi ei koe lapsiaan pelastamisen arvoisiksi vaan valitseekin heidän sijastaan jonkun muun.

Tosin tuossa tilanteessa taitaa muuten olla niin että parisuhde on mennyttä, harva nainen taitaisi enää jatkaa miehen kanssa. Eli valitset niin tai näin, aina kuitenkin menetät naisen.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 10:51"]

Paitsi että puolinsonsa lasten edelle asettavat ihmiset ovat sairaita (koska luonto) ja äärettömän itsekkäitä, väität siis nyt myös, että kaikki lapsensa kuolemasta huolimatta hyvää elämää viettävät ihmiset ovat teeskentelijöitä? Jatka kuule samaan malliin vain. 

[/quote]

En ole sanonut ketään sairaaksi, mutta sen tiedän, että lapsen kuolemasta ei koskaan toivu.

Isoäitini menetti yhden tyttäristään vuonna 1942. Kun hän teki kuolemaa viime vuonna niin hän kertoi kuinka toivottu se viimeinkin tullessaan oli. Kuinka hän oli rukoillut ja kaivannut sitä jokaikinen päivä siitä asti kun tyttärensä menehtyi. Sinunkaltaisiesi silmissä oli varmasti elänyt tuskatonta elämää. Enemmän kokeneet taas ymmärtävät paremmin.