Lue keskustelun säännöt.
Uusi yritys miehen kanssa vuoden asumiseron jälkeen?
19.11.2013 |
"Lyhyesti": ollaan asuttu yli vuosi eri asunnoissa. Meillä on kaksi lasta. Avioeron 2. paperia ei ole vielä laitettu menemään. Ero johtui alunperin siitä, että mulla tuli kuppi täyteen.
Mies uhkaili "yksiön hankkimisella", haukkui, nälvi, kaikki mitä tein oli väärin, ei osallistunut mihinkään _mihinkään_ perheen juttuihin. En nyt sen isommin erottele yksityiskohtia esim. toisen lapsen synnytyksessä oli hiprakassa (tai no - mun mielestä kännissä) ja lapsi syntyi siis lasketun ajan jälkeen! Näitä juttuja on vaikka ja kuinka... Mies on sellainen murheenkivireki, joka vatvoo päässään ihan kaikkea joka päin ja ammentaa pahan olon ympärilleen. Mut toisaalta - ihan tavallinen mies kumminkin, ei mikään "juoppohullu" tai muuta. Hoisi kaikki meidän raha-asiat ja on "jämpti" luonteltaan.
No, minä taas olin hiljaa - vihjailin, että tee nyt jotain, osallistu. Mutta en räjähtänyt. En suuttunut. OIin vaan hiljaa ja patosin. Sitten sain sanottua, että haluan eron. Ja sitten kävin toimeen ja hankin asunnon.
Käytiin kyllä asumiseron jälkeen vielä perheneuvolassa ja yritettiin availla solmuja. Mä en vaan pystynyt siihen touhuun. Kaikki kaivelu tuntui vievän vaan taaksepäin ja teki olosta kurjemman. Olin vain niin huojentunut, kun olin vihdoin tehnyt niinkuin oma pää sanoo. Viime jouluna kutsuin miehen syömään (ajattelin, että olisi kiva olla perheenä) ja joulu päättyi katastrofiin. Silloin "päätin" että tämä oli tässä. En tosin taaskaan puhunut miehelle mitään. Puhisin vain sisäisesti. Keväällä käytiin vielä perheneuvolassa, mutta olin jo aika päätöksestä horjumaton tuolloin. Sanoinkin siitä, mutta kun olen vähän arka, niin se oli semmoista kiertelyä...
Keväällä myös tapasin miehen, johon ihastuin. Kesällä ja nyt syksyllä on tapailtu ja olo on ollut hyvä. Uusperhekuviot alkoi kuitenkin ahdistamaan. Ajatus siitä, että lapsilla on kaksi kotia tuntui pahalta. No, otin vielä uudestaan nyt syksyllä "ex-miehen" kanssa puheeksi, että pitäisi ne paperit kirjoittaa ja toisaalta tuntuu kurjalta rikkoa ydinperhe. Mies sanoi, että hän on muuttunut ja ymmärtänyt kuinka perseestä on ollut. Sanoi, ettei voi kelloa vääntää taaksepäin, mutta haluaisi yrittää. Ei haluaisi että mä kokoajan vaan mietin menneitä ja että rakastaa vielä minua. Kertoi, että kaikenlaisia "känniämmiä" (käytti tuota sanaa... yök) on hänellä kesällä ollut, mutta ei sen kummempaa. Minä kerroin omasta alkaneesta suhteestani, joka oli hänen mielestään tietysti ihan väärin, koska oli tunteita mukana. Oli sitä mieltä, että en ole mitään enää pitkään aikaan työstänyt meidän välillä, mutta että olisi valmis antamaan mulle kaiken anteeksi... Siis sen, että olin jo keväällä miehen tavannut. Ehkä se oli tottakin, mutta ei kyllä johtunut omasta mielestäni uudesta miehestä.
Mitä ihmettä pitäisi ajatella? Olenko ihan hullu, kun edes harkitsen jatkamista? Ahdistaa ajatus siitä, että jatkaisi miehen kanssa. Mutta se on lasten isä. Ei koteja saisi hepposesti rikkoa. Jos nyt palaamme yhteen, niin sitten en enää eroa vaikka mitä kävisi - se olisi tupla kurjuus lapsille. Ahdistaa ihan hulluna ajatus paluusta. Tiedän, että varmaan pystyisin työstämään jonkunlaisen parisuhteen meille, jos oikein kovasti yrittäisin. Mutta mitäpä jos se ei ole yhtään muuttunut? Mun mielestä kuitenkin edelleen dokaa liikaa (en itsekään ole mikään absolutisti). Mutta dokailuunkin löytyy kuulemma syy meidän kariutuneesta liitosta.
Auttakaa. En halua tehdä uusia virheitä, mutta haluaisin korjata jos korjattavaa löytyy...
Kommentit (62)
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 09:54"][quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 23:51"]
Ei. Hyvin yksinkertaista. Olet jo kerran pystynyt eroamaan, ihan turha sotkea lasten tai kenenkään päätä millään soutamisella ja huopaamisella. Mies ei ole muuttunut, suhteenne ei ole muuttunut, hyvä puoli on se, että miehen on pakko olla isä ja olla vastuussa lapsista, kun tapaa niitä ilman sinua. Monet täydet hunsvotit ovat oikeasti isiä vasta eron jälkeen, kun vastuuta ei voi kaataa äidin niskaan vaan on kanssa OLTAVA omien lastensa kanssa. Ero on siis myös lasten kannalta vain hyvä asia. Pidä siitä kiinni. Kaikki ovat onnellisempia.
[/quote] Kyllä te nyky naiset ja äidit ootte hoopoja.
Avioliitoissa nyt vaan on kauytta aikain ollut ja tulee olemaan ylä ja alamäkiä ja silloin on pakko osata soutaa ja huovata, jos haluaa pitää ydinperheen kasaasa ja lapsilla YHDEN OIKEAN kodin.
Vastaajat 17 ja 18 on aivan oikeassa, sillä jokainen suhde on erilainen ja ei niitä voi rinnastaa jonkin muun kokemuksiin omissa suhteissaan. Sä tunnet parhaiten sun miehesi ja hän sinut. Yhdessä teidän pitää solmunne selvittää ja jos molemmilta löytyy vielä siihen tunteita ja tahtoa, niin yrittäkää ihmeessä.
[/quote]
Tahtoa voisi olla, mutta niitä tunteita ei niinkään. Saisiko ne heräämään? En tiedä... Oma jaksaminen arveluttaa. Toisaalta toista yritystä ei tämän jälkeen tule. Näenkö itseni miehen kanssa loppuelämän? Vastaus on aika selvä: en. Mutta voisinko pystyä muuttamaan tuota vastausta? En tiedä... Huh. On tää vaikeaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 23:51"]
Ei. Hyvin yksinkertaista. Olet jo kerran pystynyt eroamaan, ihan turha sotkea lasten tai kenenkään päätä millään soutamisella ja huopaamisella. Mies ei ole muuttunut, suhteenne ei ole muuttunut, hyvä puoli on se, että miehen on pakko olla isä ja olla vastuussa lapsista, kun tapaa niitä ilman sinua. Monet täydet hunsvotit ovat oikeasti isiä vasta eron jälkeen, kun vastuuta ei voi kaataa äidin niskaan vaan on kanssa OLTAVA omien lastensa kanssa. Ero on siis myös lasten kannalta vain hyvä asia. Pidä siitä kiinni. Kaikki ovat onnellisempia.
[/quote]
Tässä asiaa.
Tässä vielä yksi miinus mietittäväksi lapsiin liittyen. Lapset voivat traumatisoitua ja saada mallin omaan elämäänsä sellaisesta jatkuvasta haukkumisesta. Se on hyvin vahingollista heidän itsetunnolleen varsinkin jos ovat tyttöjä, ja pojillekin omiin tuleviin parisuhteisiinsa. Mieti millaisen mallin annat lapsillesi. Tuollaisesta kuluttavasta suhteesta eronnut äiti on hyvä roolimalli :) Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 11:46"]
been there, done that. Vähän samankaltainen tilanne oli itsellä kymmenkunta vuotta sitten mutta palasin alkuperäiseen liittoon ja siitä asti olemme olleet onnellisesti yhdessä nyt kolmen lapsen kanssa. Silmiini osui orig. viestistä kohta "Hoisi kaikki meidän raha-asiat ja on "jämpti" luonteltaan" ja se siitä että oot saanut miehes avautumaan. Jos motivaatio on kunnossa niin sehän parasta on, muuten voi kaiken rakentaa uudelleen.
[/quote]
Juuri noin. Hienoa. Sinusta voi sanoa, että olet toiminut lastesi ja perheesi parhaaksi. Olet ollut vastuullinen vanhempi ja sellaiset ovat nykyisin todella katoavaa luonnonvaraa täällä sekalaisten uusioperheitten helvetissä.
Ajatelkaa lapsianne hyvät naiset, älkääkä aina olettako, että kaiki miehet ovat samanlaisia, eivätkä osaa ottaa oppia kantapään kautta ja muuttua.
Vanhempana elämää kokeena olen sitä mieltä, että kyllä mieskin voi muuttua, kun huomaa, että kaikki se tuttu ja turvallinen. Rakkaus, luotettu ystävä ja lapset asuukin eri osoitteessa.
Itse olen jo mummoiässä ja tunnen monia ikäistäni, kuin myös itseäni nuorempia naista, jotka ovat eronneet liian hätäisesti ja jossain myöhemmässä elämänsä vaiheessa ovat tuota hätiköintiään minulle katuneet.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 13:26"]
Tässä vielä yksi miinus mietittäväksi lapsiin liittyen. Lapset voivat traumatisoitua ja saada mallin omaan elämäänsä sellaisesta jatkuvasta haukkumisesta. Se on hyvin vahingollista heidän itsetunnolleen varsinkin jos ovat tyttöjä, ja pojillekin omiin tuleviin parisuhteisiinsa. Mieti millaisen mallin annat lapsillesi. Tuollaisesta kuluttavasta suhteesta eronnut äiti on hyvä roolimalli :) Tsemppiä!
[/quote] Mallia todella. Nimittäin eromallia.
Tätä asiaahan on tutkittu ja lopputulos oli. Ero- ja uusioperheitten lapset eroavat todennäköisemmin omista liitoistaan, kuin lapset, jotka ovat varttuneet ydinperheissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai mies antaisi anteeksi sulle. Ja sinä olisit valmis saamaan suhteen toimimaan.
Ihan oikeasti. Miehellä on tilaisuutensa ollut ja se on tyrinyt sen moneen kertaan. Ei se isyys ja ydinperhe mihinkään riitä, jos toinen osapuoli on täys kusipää.
Et todellakaan ole eronnut heppoisin perustein, mutta heppoisin perustein olet palaamassa yhteen.
Kokeillaan olisko jollain jotain ajatuksia tähän... täällä edelleen itse vähän pihalla siitä, miksi taas olen tässä miettimässä näitä samoja asoita, jotka jo kerran luulin käsitelleeni.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda, ei se siitä miksikään muutu
Älä palaa takaisin yhteen. Kuulostaa kauhealta mieheltä ja se dokailu on ilmeisesti jonkon sirtin ongelma joka tuskin loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaan palaa yhteen, ei tule toimimaan. Sä olet sen nähnyt jo ja ihmettelen syvästi, miksi edes ajattelet paluuta yhteen, kun se ahdistaa sua selvästi todella paljon?!
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 21:57"]
Unohda, ei se siitä miksikään muutu
[/quote]
Taidan olla oikeassa. Yritän vielä semmoista + ja - listausta. Tosin tuntuu, että sinne plussaan tulee lähinnä lapsiin liittyvää asiaa. Mut kokeilen. Harmittaa, kun ei silloin parikymppisenä sit osannutkaan (ylläri ylläri) valita ihan oikein. Hmph. Olis kai pitänyt sinkkuilla 3kymppiseksi ja sitten yrittää bongata vasta miestä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä helvetissä tee sitä virhettä että palaat tuollaisen luokse. Tein lapsen samanlaisen kanssa ja tuosta seuraava vaihe oli väkivalta. Erosta aikaa jo useampi vuosi, olen joutunut hakemaan lähestymiskiellon ja mies ei vaan jätä rauhaan. Ihan oikeesti. Varo!
Ei kannata, tulisit vaan katumaan. Vähän aikaa menisi hyvin, mutta ei toista ihmistä voi muuttaa. Mies yrittäisi vähän aikaa olla mieliksi ja sitten jatkaisi taas entiseen malliin, kun yhteiselonne alkaisi olla taas itsestäänselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:05"]
Älä vaan palaa yhteen, ei tule toimimaan. Sä olet sen nähnyt jo ja ihmettelen syvästi, miksi edes ajattelet paluuta yhteen, kun se ahdistaa sua selvästi todella paljon?!
[/quote]
Niin ahdistaa. Jotenkin exä saa vaan puettua asiat aina niin, että "Mitä hävittävää sulla tässä olisi? Eikö kannattaisi vielä kerran kokeilla? Lapsien takia ees? Lähde nyt ees treffeille?"
Sit siihen kaikkeen vaikuttaa myös se, kun välillä pyydän syömään tänne ja lapset tykkää tosi paljon kun isi tulee syömään. Isin luona vetelevät lähinnä eineksiä. Pitäisi varmaan lopettaa tuo syömään pyytely. Olen kyllä sanonut monta kertaa selkeästi miksi pyydän, mutta saattaahan tuo silti väärinymmärtää.
Argh!
AP
Puhtaasti tarinasi perusteella arvioisin että ei onnistu. Mies tuntuu ihan kakaralle, jolla menokenkä viipottaa liikaa. Dokailu ja känniämmät todistaa sen.
Ei kukaan muutu puolessa vuodessa, eikä varsinkaan kun sen puolen vuoden aikana on jatkanut dokailua oikein kunnolla ja vielä harrastanut känniämmiä, kun siihen on ollut kerrankin mahdollisuus.
Mikä sun mielestä muka on muuttunut parempaan suuntaan ja minkä perusteella? Hänhän vaan SANOO että on muka muuttunut. Höpö höpö.
Älä palaa yhteen. Kuuntele tunteitasi eli ahdistustasi. Mies ei tule muuttumaan.
Älä palaa yhteen. Kuuntele tunteitasi eli ahdistustasi. Mies ei tule muuttumaan.
Hei!
Itse muutin avoliitosta pois viime kesänä. Meillä on yksi lapsi. Miehen alkoholinkäyttö oli suuri syy.; välillä ei juo, ja välillä sitten liikaakin.
Yhteinen talo oli, edelleenkin, vaikka olen jo muuttanut.
En kuitenkaan voi palata takaisin, enkä halua.
Olemme melko hyvissä väleissä ja hän viettää aikaa lapsen kanssakin.
Hän ei ole pyytänyt minua takaisin ja varmastikin tietää, etten halua.
Uusia kumppaneita ei ole, mistään toisten deittailuista ei olla puhuttu,eli kumpikaan ei tiedä, onko ollut jotain sutinaa.
Joka tapauksessa minulla on oma asunto ( vuokra ) ja olen erittäin tyytyväinen,ettei tarvi enää hiiviskellä omassa kodissaan ( vrt. edellinen asumus miehen kanssa ok-talo ja hän milloin missäkin juhlimassa x-päivää... ).
Lapsi on tottunut hyvin siihen, että muutettiin ja siihen että "mennään isin luo".
En missään vaiheessa ole harkinnut palaavani, koska alkoholi hallitsee lapsen isää jollain tavalla, vaikka onkin ok-työssäkäyvä ihminen ja siksi myös, että ei ole minulle ns. suuri rakkaus, Tai edes pienempi rakkaus. Niin paljon on vuosia mennyt, että tämän olen todennut ja voin asua hyvällä omallatunnolla itsekseni.
Ystävinä toivon meidän toki aina pysyvän.
En tiedä auttaako tämä sinua, mutta näin meidän kohdalla meni.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:11"]
Puhtaasti tarinasi perusteella arvioisin että ei onnistu. Mies tuntuu ihan kakaralle, jolla menokenkä viipottaa liikaa. Dokailu ja känniämmät todistaa sen.
Ei kukaan muutu puolessa vuodessa, eikä varsinkaan kun sen puolen vuoden aikana on jatkanut dokailua oikein kunnolla ja vielä harrastanut känniämmiä, kun siihen on ollut kerrankin mahdollisuus.
Mikä sun mielestä muka on muuttunut parempaan suuntaan ja minkä perusteella? Hänhän vaan SANOO että on muka muuttunut. Höpö höpö.
[/quote]
Muuttunut on kyllä se, että hän viettää nykyään aikaa lasten kanssa. Mutta heh - pakkohan se on, kun lapset hänellä on enkä minä ole siinä kokoajan pyörimässä.
Mutta joo - totta, mitään muuta muutosta ei juuri ole tapahtunut... Ehkä se, että ei enää nälvi ja arvostele kokoajan, mutta johtunee sekin siitä, ettei olla asuttu yli vuoteen yhdessä :D
SANOO kyllä, että nyt alkaa elämään terveellisempää elämää, ettei baarit kiinnosta ja sit lähtee heti seuraavana vkoloppuna vetämään järkyttävät perseet...
AP
been there, done that. Vähän samankaltainen tilanne oli itsellä kymmenkunta vuotta sitten mutta palasin alkuperäiseen liittoon ja siitä asti olemme olleet onnellisesti yhdessä nyt kolmen lapsen kanssa. Silmiini osui orig. viestistä kohta "Hoisi kaikki meidän raha-asiat ja on "jämpti" luonteltaan" ja se siitä että oot saanut miehes avautumaan. Jos motivaatio on kunnossa niin sehän parasta on, muuten voi kaiken rakentaa uudelleen.