Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että, voin niin samaistua monien teidän kertomuksiin.

Nyt kun mietin (ja vertaan lähipiirin lapsien elämään) niin mun lapsuus oli aika ankea. Oon itse vasta 23v mutta vanhemmat sai mut aika vanhana, ovat syntyneet 50-luvulla. Olen myös ainut lapsi.

Sunnuntait oli hirveitä. Siis niin masentavia. Mihinkään ei voinut mennä tai tehdä mitään. Vasta kun muutin omaan asuntoon ja aloin tienaamaan omaa rahaa, aloin nauttimaan sunnuntaista. Samoin joulut oli aika masentavia. Ei joulumusiikkia, ei katsottu jouluelokuvia, ei ollenkaan minkäänlaista ”joulufiilistä”. Vähän ennen aattoa vaan tehtiin torttuja ja pipareita ja sitten ne perinteiset ruuat. Moneen vuoteen meillä ei ollut kuustakaan. Olin jouluisin myös todella yksinäinen. Monet kaverit on kertoneet että heidän perheillään on tapana aattoiltana pelata lautapelejä/katsoa elokuvia tms myöhään yöhön, ja olen niin kateellinen siitä. Meillä ei ikinä vietetty minkäänlaista yhteistä perheaikaa, kun vanhempia ei kiinnostanut. Luulin pitkään että vihaan joulua, mutta oikeastihan minkä rakastan joulua! Nykyisin teen ensimmäiset tortut lokakuussa, kuuntelen joululauluja kun huvittaa, laitan paljon koristeita, katson jouluelokuvia, jne.

Toinen aika ankea juttu on se, että mun synttäreitä ei ikinä vietetty. Tai no yksivuotissynttärit taisi olla, mutta siihen ne sitten jäi. Mua ei ikinä edes onniteltu. Mulla ei siis ikinä ole ollut minkäänlaisia syntymäpäiväjuhlia, paitsi ne yksivuotissynttärit joita en luonnollisesti muista. Muistan yhtenä vuonna kun oli mun syntymäpäivä, ja äiti oli menossa kauppaan. Pyysin että voisiko ostaa jäätelöä kerta on mun syntymäpäivä, ja sain osakseni tuhahtelua, huokailua ja silmienpyörittelyä.

Lisään nyt vielä tähän loppuun lyhyesti että ei myöskään ikinä käyty missään. Ei matkusteltu ulkomailla eikä kotimaassa, ei käyty missään syömässä, ei elokuvissa, ei siis kerta kaikkiaan missään. Nyt aikuisena yritän tehdä elämästä mahdollisimman mukavaa ja hauskaa. Tuo mun syntymäpäivättömyys näkyy ehkä siinä että olen tosi tarkka muiden syntymäpäivistä, lähetän aina onnitteluviestejä ja panostan lahjoihin aika paljon. En tiedä mistä johtuu tuo vanhemman sukupolven mentaliteetti että kaiken pitää olla mahdollisimman harmaata ja kurjaa.

Ainiin, muistin vielä yhden jutun. Millään ei ollut oikein mitään väliä, kaikkeen todettiin että ”sille nyt on ihan sama”. Esimerkiksi jos olisin halunnut vaihtaa mun huoneen verhot, niin todettiin vaan että se nyt on aivan sama mitkä siinä roikkuu. Mun lapsuudenkoti olikin aika hirveän näköinen, enkä usein kehdannutkaan pyytää kavereita kylään. Oman kotini suhteen (tai ylipäänsä minkä tahansa suhteen), olen tarkka. Etsin niin kauan että löydän tismalleen sen minkä haluan. Näen vaivaa asuntoni, vaatteideni ja kaiken eteen eikä mikään ole ”ihan sama”.

Ei tuo nyt ihan yleisesti vanhemman väen juttu ole. Omat vanhempani ovat syntyneet 40-luvulla. Meillä vietettiin aina isosti synttäreitä ja joulua. Lisäksi koti oli, ja edelleen on, kauniisti sisustettu. Designesineitä ja -huonekaluja yms.

Mä kyllä luulen, että nykyajan vanhemmille on iskostunut ihan eri tavalla synttärien vietto eli jos et halua pitää lapsellesi juhlia tai juhlia edes kotona oman väen kesken, sitä pidettäisiin laiminlyöntinä. Tietenkin "ennen vanhaan" on myös juhlittu synttäreitä, mutt aika, jolloin se ei ollut omituistea käytöstä, on jo mennyt.

Luulin olevani ainoa ns.  näennäisesti normaalin (ei alkoholisti-) perheen lapsi, jolle on järjestetty eläessään vain kerran synttärit ja nekin pidettiin silloin, kun oli muita sukulaisia huudeilla ja joille piti kai vähän esittää. 

Tapa, jota en ole noudattanut omien lasten kanssa on se, etten pakota lasta pukeutumaan vaatteisiin, joita hän häpeää. 

Ehdottomasti se kun vanhempani juhlivat jokaikinen viikonloppu kotona luullen minun nukkuvan. Koskaan ei viikonloppuisin tehty mitään perheen kesken, vanhemmat makasivat sängyssä/sohvalla krapulaansa. Arki meillä oli hyvää, mutta viikonloput sitten ankeita. Luulen että vanhemmat alkoivat ”elämään nuoruuttaan” uusiksi kun kasvoin isommaksi ja siitä tämä juhliminen. Koskaan eivät baareihin lähteneet vaan kuuntelivat kovalla musiikkia 3-5 asti aamuyöhön ja kutsuivat kavereita kylään. Koskaan en tiennyt kuka naapurin Jamppa makaa olohuoneen lattialla herätessä. En koskaan voisi tehdä noin omille lapsilleni. En voi tänäpäivänäkään luottaa vanhempiini, onneksi miehen vanhemmat ovat ihania ja jos halutaan miehen kanssa vetää kalsarikännit niin lapset ovat silloin hoidossa heillä.

Vanhempani ovat syntyneet 50-luvun alkupuolella ja asuimme ison kaupungin kehyskunnassa maalaismaisessa ympäristössä. Itse olen 80-luvun puolivälissä syntynyt. 

Vanhempani eivät voineet lapsuuteni lomilla tai vapaapäivinä olla lainkaan jouten. Jos ei oltu töissä, oltiin aina huhkimassa joko puutarhassa, puutöissä, kunnostamassa jotain, poimimassa marjoja jne. Ja jos omalta tontilta ei löytynyt mitään työstettävää, mentiin jonkun tutun tai sukulaisen luo.

Olin ihan ihmeissäni, kun mediassa kuitenkin luotiin jo 90-luvulla kuva yhdessä aikaa viettävistä perheistä, ja joidenkin kavereiden luona vanhemmat ottivat aikaa viettääkseen sen lastensa kanssa. He saattoivat hakea pizzan ja katsoa yhdessä leffan, tai lähteä vaikka luontoretkelle. Puhumattakaan yhteisistä lomamatkoista. Äitini kyllä esim. luki meille, mutta kaikki tuollaiset hetket jäivät aina lyhyiksi, kun piti lähteä taas tekemään jotain työtä. Joskus isä kävi koko ajan ovella huutelemassa, että pitäisi tulla jo tekemään sitä tai tätä askaretta. Lapsuuden kesät olivat sitä, että kerjäsimme vanhemmiltamme huomiota kasvimaan laidalla tai kuljimme ympäri metsää vanhempien ollessa risusavotassa. Meillä ei ollut mökkiä, asuntoautoa, venettä tms. 

En ymmärrä miksi vanhempani eivät voineet ottaa silloin tällöin vaikka yhtä iltaa, että oltaisiin vain otettu rennosti yhdessä koko perhe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Ai sai normiduunari 80-luvulla 15000mk kuussa? Itse olen DI ja mun alkupalkka oli vuonna 2001 15000mk/kk. Se oli euroina pienellä pyöristyksellä 2525. Nykyrahassa 3230€.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Ai sai normiduunari 80-luvulla 15000mk kuussa? Itse olen DI ja mun alkupalkka oli vuonna 2001 15000mk/kk. Se oli euroina pienellä pyöristyksellä 2525. Nykyrahassa 3230€.

Juu ei saanut. Olisikohan normiduunarilla ollut puolet tuosta?

Meillä on perjantaisin siivouspäivä. Joka ikinen perjantai vanhempien töiden jälkeen matot ulos ja kunnon siivous. Mun tehtävä oli siivota oma huoneeni ja siitä ei saanut luistaa. En päässyt kavereiden kanssa edes ulos kun piti siivota.

Vierailija kirjoitti:

Joulu - oli aina ihme teeskentelyä. Kello 12 jälkeen ei mitään voinut sanoa tai tehdä koska ”joulurauha”, viinipullo avattiin heti jo kokkaillessa ja jouluateria pönotettiin. Vielä teininäkin piti esittää tonttuja jotka jakaa lahjat ja sitten ne paketit avattiin yksitellen ja kovaan ääneen päivitellen että ai miten se pukki osasikin. Iltaa kohti viini virtasi ja ilmapiiri kiristyi kunnes räjähti käsiin. Inhosin joulua.

Joka kesäinen ja viikonloppuinen mökkeily oli kanssa toinen mikä ei kiinnostanut. Nämäkin reissut usein alkoholilla siivotettyjä ja meillä lapsilla / varhaisteini-ikäinen usein aika tylsää. Onneksi n 14-15v alkoivat uskoa että en lähde ja sain jäädä kotiin omaan rauhaan eikä tarvinnut enää katsella aivan joka viikonloppu aikuisten ryyppäämistä.

Meillä taas oli kotona ihan kivat joulut.  Ja meilläkin oli tavoitteena tuo, että klo 12 ei enää olisi ollut mitään isompaa tekemistä, muuta kuin ruokien laittoa pöytään jne.

Äiti meillä joulusiivosi ankarasti, sen kyllä muistan, mutta se oli vähän kuin sen ajan tapa.  Ja luulen, että on nykyäänkin vielä.  Yhtenä jouluna äiti oli vetänyt hellan irti ja pessyt sieltä takaa kaiken putipuhtaaksi.  Ja sitten lähti jonnekin käymään vielä.  Me päätettiin isän kanssa keittää kahvit.  Siihen aikaan (60-luvulla) kahvit keitettiin pannussa ja kun vesi kiehui, lisättiin porot ja sitten vielä kiehautettiin kerran (joo ei ihan oikeaoppisesti ollut, mutta meillä niin)  mutta isä unohti sen pannun hellalle kiehumaan ja kaikki vedet ja porot ryöppysi siihen hellalle ja hellan taa seinän väliin.  Kiireellä pestiin hella puhtaaksi ja keitettiin uudet kahvit.  Äitille ei kerrottu, että siellä hellan takana on taas seinät likaisina.

Meillä kuunneltiin radiosta jouluohjelmaa koko päivän ja myöhemmin televisiosta, ja silloin tuli oikeasti kivoja ohjelmia, muistan vieläkin ne aaton joulukonsertit eri maista ja merimiesten joulutervehdykset kotimaahan ja paljon muuta aidosti jouluista ohjelmaa.  Ei minusta joulunvietto ollut yhtään pönötystä, meillä oli leppoisaa ja kivaa.  

Toivottavasti jotain siitä olen voinut tuoda tähän aikaan.  Ihan samaan tunnelmaan ei pääse, mutta ajathan aina muuttuu ja tulee toisenlaiset, toivottavasti yhtä mukavat tunnelmat.

Ei nyt ankea mutta jotenkin huvittava tapa. Kuten jollain aiemmalla kirjoittajalla, myös meidän perheellä oli tapana käydä lentokentällä katselemassa koneita. En ole koskaan kuullut että muut harrastivat samaa. Tämä tosin tapahtui joskus 70-80-luvulla kun matkustaminen oli vielä harvinaisempaa eikä me muutenkaan matkusteltu minun lapsuudessani missään kesämökkiä kauempana.

Minua ei lentokoneet kiinnostaneet mutta muistan miten hieno se vanhan puolen mosaiikkiparketti oli, vieläkin tulee nostalginen olo kun näkee sen. Etenkin äitini oli tohkeissaan näistä lentokenttäreissuista koska siellä näki tv:stä tuttuja julkkiksia. Saattoipa hän vähän meikata ja laittaa parempaa päälle itsekin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tänne...

Minulla oli hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, mutta nyt jo vanhempana aikuisena olen usein ihmetellyt viikonloppuisin tulevaa pahaa oloani. Äskettäin oivalsin että se johtuu siitä että isäni joi itsensä humalaan joka lauantai. Ei hän ollut koskaan paha tai ilkeä, mutta silti se jätti minulle nämä oireet. Toivon että paha olo helpottaa nyt kun tiedän sille syyn.

Päätin jo lapsena etten koskaan mene naimisiin miehen kanssa joka käyttää yhtään alkoholia.  Mieheni on raitis.

Minulla oli väkivaltaiset ja vainoharhaiset vanhemmat, jotka olivat kännissä joka viikonloppu. Viikonloppuisin pelkäsin olla kotona, kun uhkailtiin millä milloinkin. Huutoa keskellä yötä joka vkl ja sai aina herätä kun vanhemmat tulivat baarista 4 jälkeen. Huusivat ja uhkasivat toisiaan aamukuuteen tappamalla tmv. Lapset hiljennettiin ja lytättiin. Teeskentelin siskon kanssa et nukuttiin mut silmät auki katsoimme yön yli toisiamme turvaksi. Nuoruudessa join paljon ja voin huonost; oli useita huonoja suhteita kunnes tajusin itse että tarvitsen turvallisen miehen. Sain lapsen turvallisen miehen kanssa ja silti oma mielenterveys ja itsetunto kärsi lapsuuden traumoista. En pystyisi hoitamaan lastani ilman hyvää miestäni. Olen onnellinen että olen ainakin pystynyt katkaisemaan yhden kierteen ja yhdessä miehen kanssa tarjoamaan seuraavalle sukupolvelle jotakin turvallisempaa. En suosittele kenellekään alkoholisti/mt (joka ei suostu hoitoon aktiivisesti) puolisoa. Voit joutua sellaiseen helvettiin varsinkin jos kuvioon tulee lapsia. Alkoholistit ja mt potilaat kestää huonosti lapsiperhe elämän vaatimuksia ja vanhempien elämä voi mennä omaan ahdistuksen ja dokaamiseen ja lapset elävät pelossa. Jos joku vanhempi tunnistaa tästä itsensä, hae apua itsellesi, autat sillä omaa lastasi. Voi olla että hän ei pärjää tulevaisuudessa elämässään jos joutuu pelkäämään ja elämään vuosia turvattomuudessa. Katkaise se ketju. Tee jotain merkityksekästä. Jos ei muuta vaihtoehtoa, anna vaikka lapsesi huostaan jos kotiolot ovat huonot. Toivoimme siskon kanssa huostaanottoa koko lapsuuden mutta kukaan ei tiennyt ongelmista perheessämme koska asuimme kaukana muusta asutuksesta. Yön huudot eivät kuuluneet kenellekään.

Onpa ihmisillä ollut sekopäisiä lapsuudenperheitä. En voi samaistua mihinkään näistä kirjoituksista.

Välikausiverhot. Meillä on samat verhot vuodenajasta toiseen.

Tämä nyt ei sinänsä ole ankeaa. En ole vaihtanut omia verhoja vuodenajan mukaan ajan puutteen ts. laiskuuden takia. 😝

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Ai sai normiduunari 80-luvulla 15000mk kuussa? Itse olen DI ja mun alkupalkka oli vuonna 2001 15000mk/kk. Se oli euroina pienellä pyöristyksellä 2525. Nykyrahassa 3230€.

Halvallalapa töihin menit.

En nyt tiedä onko mistään arjen rutiinista kyse, mutta aina jos koko porukalla lähdettiin autolla jonnekin, isä ja äiti polttivat etupenkillä, ikkunat auki ja varmaan kuvittelivat että tupakankäryt menisivät ulos, mutta itse saimme niitä sisarusten kesken takapenkillä haistella. Muistan sen fyysisen pahoinvoinnin, ja auton ja tupakanhajun yhdistelmän. En ole eläissäni itse polttanut ensimmäistäkään savuketta.

Meillä äiti ei koskaan kertonut mitään kuukautisista. Äiti on syntynyt vuonna -59 ja hänellä on neljä tytärtä, nuorimmainen s. -96. Sain tietää kuukautisista koulussa 5-6 luokalla ja jotain vihkosia murrosiän muutoksista myös jaettiin koulusta. Siinä kaikki tietoni. Kuukautiseni alkoivat 12-vuotiaana ja siteitä sain pihistämällä niitä isosiskojeni kätköistä tai jos sain joskus rahaa niin pyöräilin 6km kauppaan ostamaan. Niin surullista ja hämmentävää, miten äiti jätti tyttärensä aivan yksin asian kanssa! Talossa asui viisi naista/tyttöä ja kuukautiset oli täysin vaiettu asia mistä ei saanut näkyä merkkiäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Ai sai normiduunari 80-luvulla 15000mk kuussa? Itse olen DI ja mun alkupalkka oli vuonna 2001 15000mk/kk. Se oli euroina pienellä pyöristyksellä 2525. Nykyrahassa 3230€.

Halvallalapa töihin menit.

Lalapa lalapa. Tuo oli kuitenkin suurinpiirtein silloinen TEKin alkupalkkasuositus. Toteutuneet palkathan on yleensä keskimäärin sen alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

No olipa minulla huono palkka vuonna 1985 kun olin itse työssä pankkivirkailijana, ja mieheni kodinkoneliikkeessä, ja molempien palkat n. 4000 markkaa/kk.  Normiduunarit ei saanu 15.000 palkkaa. Joskus 90-luvun puolella, jos työpaikkansa sai pitää lama-aikana, palkat alkoivat huidella siellä 10.000 eurossa. Yrittäjät, urakkatyöntekijät, ja tietyt alat sitten asia erikseen, mutta nyt puhutaan  normiduunarista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Mieheni oli kodinkoneliikkeessä töissä v. 1979 alkaen, ja kertoi että 70-80 -luvun taitteessa videoiden hintahaitari oli melko laaja. Videonauhurin hinta oli alkaen 3000 mk, eli puolet tuosta mitä sanoit. Joka tapauksessa kova raha siihen aikaan; viihde-elektroniikan hinta on tullut suhteessa alas vauhdilla tähän päivään mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin lapsena niin museoita, kuin kyläilyjäkin. Oli ihan mielenkiintoista oppia uusista asioista. Pitkät automatkatkin olivat ihan mukavia, koska meille juteltiin kyllä paljon ja keksimme itsekin kivoja leikkejä pitkin matkaa.

Kyse onkin asenteesta, ei paikoista. Siitä, onko perhe tekemässä yhdessä jotain, vai onko osa perheestä vain muiden itsekkäiden mukana. 

Ne illanvietot joissa aina vain laulettiin.

Aina laulua, ihan sama mitä laulua.

Inhoa laulamista ja sen kuuntelua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Mieheni oli kodinkoneliikkeessä töissä v. 1979 alkaen, ja kertoi että 70-80 -luvun taitteessa videoiden hintahaitari oli melko laaja. Videonauhurin hinta oli alkaen 3000 mk, eli puolet tuosta mitä sanoit. Joka tapauksessa kova raha siihen aikaan; viihde-elektroniikan hinta on tullut suhteessa alas vauhdilla tähän päivään mennessä.

Kuka ostaa ”hinnat alkaen”-mallia? Sitä paitsi miehelläsi taitaa muisti pettää.