Opiskelen aineenopettajaksi enkä ymmärrä kasvatustieteen luennoilla MITÄÄN

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin itse aikoinaan luonnontieteitä opiskelleena. Osa etenkin alkupuolen kursseista on pelkkää humanistista sanahelinää ja puhdasta ajanhukkaa, mutta siellä tulee kanssa ihan oikeasti pedagogiikkaa käsitteleviä kursseja joissa on ideaa ja erityisesti sen oman alan didaktiikan kurssit on mahtavia.

Koeta kestää. Poimi luennoilta keskeisen oloisia termejä matkaan ja voit sitten viskoa niitä ympäriinsä johonkin esseeseen.

Meidän piti 15 vuotta sitten pohtia, millainen opettaja on erinomainen ja miten tehdään lehti. Siis sellaista kasarilehteä tarkoitan, johon pareittain kirjoitetaan ja piirretään juttuja ja sitten se niitataan kasaan ja kopioidaan kaikille. Ehdotin silloin, että mitä jos mietittäisiin, miten nettiä voisi käyttää opetuksessa hyväksi ja millainen on huono opettaja, siis mitä opettajan on syytä varoa opetuksessaan. Sain siltä vanhalta hörhöltä vain pitkän katseen ja sitten hän alkoi taas papattaa siitä paperilehdestä.

Oli joo tosi mahtavaa.

Ei ensimmäistäkään käytännön vinkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä haluaisi, että lastani opettaisi joku keittiöpsykologi-opettaja mutu-tuntumalla, koska veikkaa, että on käytännössä hyvä, mutta opinnot ovat p:stä.

Se kasvatuspuoli on tärkeä osa opettajan opintoja. Vaikka osaisitkin hyvin erityisalasi, pitää osata toimia sen lapsilauman kanssa niin, että hekin hyötyvät opetuksestasi.

Opitaanko lapsilauman kanssa toimiminen mielestäsi kirjoista ja diaesityksistä..?

Vilpitön kysymys, en tarkoita millään pahalla.

Ap

En ole opiskellut kasvatustiedettä, mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat - tuskin on vaikeampaa kuin moni muukaan ala.

Ainakin itselleni teoriaopinnoista omalla alallani on kaiken aikaa runsaasti käytännön hyötyä, koska teoriatietoja sovelletaan siihen käytäntöön. Se opiskeltu teoreettinen tieto on aina siellä käytännön taustalla.

Olet väärässä paikassa, jos et arvosta opintojasi. Jos on keskittymisvaikeus, siihen on saatavissa apuja.

Ilman suoritettuja opintoja pääset ehkä myös kouluun töihin, mutta tuskin vakkariopettajaksi. Sitten pyörit siellä epäpätevänä sijaisena tai vaikka koulunkäyntiavustajana ja luulet osaavasi opettaa paremmin kuin opintonsa loppuun asti suorittaneet vakkariopettajat.

Minulle kasvatustieteen luennot olivat ensimmäinen kerta, kun luennolta pääsi poistumaan fiiliksellä, että oli ymmärtänyt about kaiken. Ihan kivoja ja hyödyllisiä kursseja, turhaan niitä dissataan.

t. mafy-ope

Et välttämättä saakaan kasvatustieteen opinnoista suoria vastauksia siihen, miten pitää opettaa ja miten toimia missäkin tilanteessa, vaan saat teoreettisia eväitä ja ajattelun välineitä oman opettajuuden kehittämiseen. Tapoja opettaa on monenlaisia ja ne pohjautuvat erilaisille malleille, joita on hyvä ymmärtää, jotta löytää ne itselleen ja kulloiseenkin tilanteeseen omimmat.

Tarkoitus on, että oppisi perustelemaan omia ratkaisujaan ja analysoimaan omaa työtään kasvatustieteen näkökulmasta. Tätä taitoa tarvitaan esim. kurssisuunnitelmien teossa.

Ainakin omana opiskeluaikanani annettiin myös teoriaopinnoissa kullanarvoisia vinkkejä erilaisten oppijoiden kohtaamiseen ja oppilaiden motivointiin. Meillä kävi vierasluennoitsijana esim. Heron edustaja ja joku kuulovammaisten kanssa työskennellyt.

Jos luennot sattuisivat oikeasti olemaan täysin surkeita, ainahan voit miettiä, mikä niissä meni vikaan ja miten itse järjestäisit opetuksen realistisilla resurssoinneilla.

Vierailija kirjoitti:

Aivan suotta luet siellä opettajaksi. Ei sinulla eikä muillakaan nuorilla opettajilla ole töitä, koska lapsia syntyy niin vähän ja eläkeikä nousee kaiken aikaa.

Toisilla aineenopettajilla on selkeästi vaikeampi tilanne kuin toisilla eli riippuu vähän myös omasta aineyhdistelmästä. Ei ehkä kannata mitään kummallisia biologia-englanti yhdistelmiä opiskella kun virat on kuitenkin niitä perinteisiä esim. bilsa-matsa ja enkku-ruotsi. Omista opiskelukavereista jotkut teki näitä ihmeellisiä yhdistelmiä ja nyt sitten tekevät jälkikäteen pätevyyksiä niihin aineyhdistelmiin joita virkoihin tarvitaan. Seuraisin siis näitä jo opiskeluaikana. Onhan se varmasti kiva opiskella kaikkea itselle mielenkiintoista mutta vähän pitää ajatella jo tulevaisuuttakin. 

Eihän aineopettajan kasvatustieteellisiä opintoja edes arvostella nykyään vai olenko ymmärtänyt väärin? Kunhan jotenkin selvität sen teorian ja ota opetusharjoittelusta kaikki irti. Sieltä tulee parhaimmat vinkit, miten opettaa. Työ työnä, kaikki käy peruskoulun ja jonkunhan sekin homma on tehtävä.

Jos lohduttaa, niin täällä toinen joka selailee luennoilla AV:ta, ja ihan hyvin opinnot sujuvat. Tietenkään en kaikilla luennoilla selaile, mutta jos pitkästyttää likaa.

Ne kasvatustieteen luennot ovat sitä turhinta ajantuhlausta siinä opiskelussa. Hienoja termejä joku koittanut keksiä päivänselville asioille. 

Älä huoli - ne kurssit pääsee ihan maalaisjärjellä läpi. Voihan sitä krijasta opetella pari jotain kaaviota tai hienoa lausetta ulkoa ja tunkea sellaisen johonkin vastaukseen. Ei niitä kukaan ajatuksella lue - kunhan sitä samaa muka-tiede-jargonia kirjoittelet, niin hyvin kelpaa. 

Suosittelen vaihtamaan alaa, mutta en kuvailemasi ongelman takia, vaan sen takia, että aineenopettajien työllisyystilanne on erittäin heikko. Itse opiskelen nyt toista alaa tehtyäni pätkää ja silppua 15 vuotta.

T: Työtön aineenopettaja

Kasvatustieteen perusopinnot ei kyllä mitään rakettitiedettä ole. Kai yliopistossa pitäisi osata pohtia asioita teoreettisestikin.

En minäkään tajunnut enkä ymmärtänyt myöskään tenttien arviointiperusteita. Pääaineeni oli suomen kieli...

Ne kasvatustieteen opettajat on tutkijoita. Moni ollut viimeksi opettajana koululuokassa joskus 20-30v sitten, osa ei koskaan.

Osa niistä jutuista on etäisesti sovellettavissa käytäntöön. Mutta yritäpä nostaa oikeita luokassa esiintyviä ongelmia esiin noiden teoreetikkojen kanssa, niin ei niillä ole antaa mitään neuvoja. Itse nostin viimeksi esiin erään tosielämän kiusaamistilanteen, jonka kohtasin ollessani sijaisena. Neuvo, jonka sain kasvatustieteen opettajalta oli, että luokassa pitäisi olla niin hyvä ilmapiiri, että kiusaamista ei tapahtuisi missään tilanteessa.

Niin varmaan.

Oppimistyylit on todettu aikaa sitten huuhaaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä haluaisi, että lastani opettaisi joku keittiöpsykologi-opettaja mutu-tuntumalla, koska veikkaa, että on käytännössä hyvä, mutta opinnot ovat p:stä.

Se kasvatuspuoli on tärkeä osa opettajan opintoja. Vaikka osaisitkin hyvin erityisalasi, pitää osata toimia sen lapsilauman kanssa niin, että hekin hyötyvät opetuksestasi.

Opitaanko lapsilauman kanssa toimiminen mielestäsi kirjoista ja diaesityksistä..?

Vilpitön kysymys, en tarkoita millään pahalla.

Ap

Ei opita tekemään sitä työtä vaan opitaan ymmärtämään, miksi sitä työtä tehdään niin kuin tehdään. Kasvatustieteen maisterina en voi väittää opintojani täysin turhiksi, kyllä ne ainakin naistutkimuksen voittaa. Voit hyvinkin oppia jotain oppimisen ja opetuksen perusteista, vaikka olisitkin hyvällä menestyksellä suorittanut lukion psykologian kurssit.

Pääset paremmin kärryille asiasta, kun   luet jotain kasvatustieteen perusteosta, vaikka pääsykoekirjaa. Sitten ymmärrät luentojen asioita paremmin ja pysyt kärryillä. Tai sitten teet sen mitä eräs minun opiskelukaveri, eli kirjoitat suorasanaisesti kyseisen kurssin oppimispäiväkirjaan " mitään en oppinut, koska 37 lähdeviitettä ei ole mikään luento". 

Kasvatustieteet on ihan joke!

Vierailija kirjoitti:

Opettaminen ei ole sitä, että kirjoitat taululle niitä omia laskujasi vaan sinun pitää kommunikoida ja ottaa huomioon erilaiset oppimistyylit. Itselläni oli lukiossa matematiikan opettaja, joka ei tajunnut hölkäsen pöläystä opettamisesta. Tuhersi vain taululle omiaan ja jos joku joskus erehtyi jotain kysymään, meni ihan lukkoon tai sitten suuttui, kun oli hänen mielestään tyhmä kysymys. 

Mulla oli koko peruskoulun ja lukion ajan tuollaisia matikan opettajia, jotka eivät käytännössä lainkaan opettaneet. Kasiluokalle asti pärjäsin yksin ja sain kiitettäviä, mutta viimeistään lukiossa olisin tarvinnut opetusta. Ei herunut. Lopulta katosi motivaatio täysin, ja löin matikan opiskelun ihan läskiksi, kun sitä ei ollut pakko kirjoittaa.

Oken kuullut saman suuntaisia juttuja usein, ja ilmeisesti on niin, että matemaattisesti lahjakkaat ihmiset eivät useinkaan ole sosiaalisesti lahjakkaita (ja sitähän se pedagoginen taitavuus pohjimmiltaan on ja edellyttää).

Melkein tekisi mieli sanoa ap:lle, että jos ihan pihalla siellä kasvatustieteissä olet, niin oisko syytä miettiä muuta alaa...

Yliopisto ei ole ammattikoulu. Siellä ei suoraan kerrota, miten asiat tulee tehdä, ei edes pedagogisissa opinnoissa. Pedaopinnoissa luodaan sitä teoreettista pohjaa, johon voit myöhemmin nojata, kun teet salamannopeita päätöksiä työpäivän kaaosessa ja kakofoniassa.

Aineenopettajan työ on asiantuntijatyötä. Työn pohja on ennen kaikea oman aineen substanssiosaaminen, mutta sitä on myös se kasvatustieteellinen tietämys ja pohdinta, josta rakennat itsellesi toimintamalleja pedagogisten opintojen kautta.

 

Aineenopettajan pedakoomiset opinnot.

Älä huoli, opit kyllä kaiken kantapään kautta työelämässä, ei ne pedagogisten luennot mitään käytäntöä opeta. Itse olisin esim. kaivannut enemmän konkretiaa erityislasten kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen huoltajien kanssa. Harkat oli myös kivoja, mutta ei kukaan suunnittele minuuttiaikataululla tuntejaan, kun kaikki muuttuu koko ajan. Älä siis huolehdi, vaan tee parhaasi ja läpäise tentit. Opit sitten työelämässä.

Jumalauta sentään. Onko siellä taso noin huono? Kasvatustiede on helpoimmasta päästä mitä on. Itse selasin 12 vuotiaana opettajani gradua kun toi näytille ja siinäkään ei ollut mitään mihin en olisi jo nuoremmalla iällä törmännyt kehityspsykologiaa lukiessani. Millainen hemmetin tampio on ihminen jolle humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteen on vaikeita?!