Lue keskustelun säännöt.
Päiväkoti-ikäisten vanhemmat - saako teille tulla arkena kylään?
Minun on vaikea sopia näkemisiä kaverini ja hänen päiväkoti-ikäisen lapsensa kanssa. Itselläni on harvoin vapaita viikonloppuja, mutta kaverini ei koskaan halua sopia näkemisiä töiden jälkeen arki-illoille, vaan syyllistävään sävyyn vaatii tapaamisia vain viikonlopuille.
Asumme hyvin lähellä toisiamme, joten etäisyyden takia arki-iltojen vierailut eivät koidu ongelmaksi. Ja tosiaan, tarkoitus on nähdä yhdessä lapsen kanssa, ja useimmiten niin että minä tulisin kylään (tarjoilut mukana) tai ulkoilisimme kaikki yhdessä. Näettekö te päiväkoti-ikäisten vanhemmat kavereita tai kaveriperheitä iltaisin, vai onko tämä haaste kaikille?
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua: kyllä täällä ketjussa on useampi sitä mieltä, että arjen ei tarvitse olla ankeaa eikä myöskään aina ns ydinperheeseen rajattua. Itse olen kirjoittanut tänne kaksi viestiä ja tämä on kolmas. Kyllä meitä on, jotka emme usko, että parasta valmistelua ja kasvamista hyvään (aikuis)elämään on jotkut 1,5h-iltapuuhasulkeiset jotka nielaisee jokaisesta illasta ison palan, vaan se, että lapsille opettaa lähipiirin merkityksen ja yhteisöllisyyttä. Meille turvaverkkoa ja sosiaalinen henkireikä on nimenomaan ne kaveriperheet, joiden arkirytmiin pääsemme osalliseksi ja joiden luona nähdään vähän erilaisiakin tapoja. Lapset rakastavat olla lauman jatkona, ja siinä myös ainoat lapset kokevat sisarussuhteen veroista yhdessä kasvamista. Ilot ovat isompia yhdessä koettuina, ja raskaat päivät rikkonaisine öineen jaksetaan yhdessä, kun muut tietävät miltä ne tuntuvat. Joku tuo ruuan mukanaan, yksi vie koiran ulos, joku varaa saunavuoron, toinen nostaa pyykkitelineen syrjään sen sijaan että käyttäisi illan viikkaamiseen ja puunaamiseen. Lapset saavat hyväksytyksi tulemisen kokemuksen myös siitä, että pääsevät kaveriaikuisen satuhetkeä kuuntelemaan tai kummisedän kanssa puistoon. Näkevät, että omat vanhemmat nauttivat elämästään eivätkä ole uhrautuneet heidän takiaan. Jos aikuisuus on ahdistavaa ja joka päivä tarpomista, miksi kukaan haluaisi olla aikuinen ja kasvaa isoksi, ottaa vastuuta?
On tosi jees, jos toi yhteisöllisyys on teille jees. :)
Mutta tässäkin viestissä on oudosti vedetty yhtäläisyysmerkit rutiiniarjen ja ahdistavan tarpomisen, uhrautumisen välille. (Tämä on ketjussa yhdistänyt jankkaajan viesteiltä tuntuvia viestejä - pahoittelut sinulle, jos et ole tämä jankkaaja vaan sattumalta kirjoitat samaan tapaan.)
Toisn sanoen, mites jos meidän arki ei ole meille mitkään "iltapuuhasulkeiset", vaan ihanaa, rentouttavaa perheen omaa aikaa? Onko tämä teille sosiaalisemmille OK, vai onko meidän pakko alkaa hampaat irvessä suorittaa sosiaalisuutta, ja vielä nimenomaan arki-iltaisin, jotta lapsemme eivät saa traumoja vaan voivat kasvaa yhteisöllisyyteen?
Mä nimittäin rauhaa rakastavana introverttinä enemmän uhriutuisin siitä. :D
Ei ole pakko. Sitähän täällä on sanottu. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään. Mutta jos haluaisi, muttei jaksa, niin sitten kannattaa miettiä missä vika. Ehkä organisoinnissa.
Okei, mutta ON siis täysin OK, jos mä ihan oikeasti en halua? Ja on mahdollista, että elämä on näin täysin onnellista, jos koko perhe nauttii rauhallisista illoista?
Huh. Kivi vierähti sydämeltäni.
Mun mielestäni tätä ei esim. lainaamassani viestissä lainkaan tuotu esiin, vaan esitettiin koti-iltojen rauhoittaminen "ahdistavana joka päivä tarpomisena" ja melko yksiselitteisesti asiana, josta lapset saavat traumoja. Jos missasin viestistä jonkun kohdan, niin kertokaa.
Siis siinähän tuotiin lasten tarpeet esille. Että olisi hyvä, että lapsella on kontakteja muihinkin aikuisiin ja lapsiin. Toki niitä päiväkodissa tulee. Lapset nauttii huomiosta. Mutta tuskin siitä traumoja tulee. Lähinnä, että normiarjessa otetaan myös rennosti, ei suoriteta ja pingoteta esim. aina klo 19 tehtävä sitä ja tätä. Mutta niinhän teillä tehdään, otetaan rennosti.
Meidän autistiselle lapselle yhden illan yllätysvieras saattaa laittaa pariksi päiväksi kaikki vaikeammaksi. Nämä jankkaajat, jotka sanovat ettei lapsiperheessä saa elää kellolleen ja rennosti pitää ottaa vieraita vastaan, kuulostaa lähinnä sukulaisiltani, jotka eivät ymmärrä lapsen haasteita ja kuvittelevat että heidän jatkuva läsnäolo lapsen arjessa olisi lapsen pelastus. Todellisuudessa lapsen tarpeet otetaan paremmin huomioon päiväkodissa kuin sukulaisten taholta ja lapselle päiväkodin henkilöstö on jos rakkaampaa kuin sukulaiset. Tämä johtuu ihan siitä, että täyttävät puheella ääniherkän lapsen ympäristön ja paheksuvat kun tämä ei tätä kestä, sekä he tunkeilevat jatkuvasti lapsen kanssa vuorovaikutukseen, eivätkä ymmärrä että lapselle oikeasti se päivän isoin ja tärkein vuorovaikutussaavutus on tapahtunut päivällä kun hän on pystynyt vastavuoroiseen leikkiin toisen lapsen kanssa.
En oikein ymmärrä ihmisiä, joilla on kova tarve määrittää miten toisten pitää elää arkea ja elämäänsä. Jos sinua ei kutsuta kylään toisen luo, niin sille on joku syy. Se syy on sinussa itsessäsi tämä näiden toisten elämässä, mutta se nyt vaan on siedettävä ettei joka paikkaan ole tervetullut.
Sekin on siedettävä ilman ap:n kokemaa syyllistämistä, että jollei itse voi koskaan sovittaa tapaamista viikolle, niin vastaavasti sen toisenkaan ei tarvitse sovittaa niitä viikonloppuihinsa.
Jos kumpikaan ei jousta, niin ystävyys ei varmaan ole kovin läheinen ja tärkeä. Minä kyllä käyn ystävien kanssa lenkillä arkena 1-2 kertaa viikossa. Mutta meille ei tulla soittamalla pitsalle maanantai-iltana, ja on kyllä ikävää lukea täältä, kuinka osa väittää sen johtuvan huonosta vanhemmuudesta tai laiskuudesta. Sekin on aika törkeää syyllistämistä.
Ja enemmän tässä ketjussa on syyllistetty siitä, ettei ota vastaan vieraita kotiinsa arki-iltoisin kuin siitä, että haluaa nähdä toisia arki-iltoisin. Ja todella törkeällä tavalla onkin syyllistetty. Vastahan joku kirjoitti, että jos ei halua nähdä arkisin niin se voi tarkoittaa sitä ettei omat lastenkasvatuskäytännöt siedä muiden katseita. Haloo nyt järkeä vähän päähän.
Ja useinhan on niinkin, että joku haluaa läheisempää ystävyyttä kuin joku toinen. Tällöin täytyy vain sietää se, ettei toinen haluakaan olla niin läheinen ystävä kuin itse toivoisi. Myös tällaisesta voi olla kyse, ja minkäs sille tekee. Jos toinen ei näe yhtään vaivaa ystävyyden eteen, niin se ei varmasti kovin hyvää ystävyyttä ole. Jos minun hyvä ystäväni olisi estynyt näkemään viikonloppuisin, niin varmasti järjestäisin hänelle aikaa arkisin. Sillä oletuksella että hän joustaa myös ja tekee parhaansa.
Tämänkin on moni jo kirjoittanut täällä, mutta ettehän te "onpa kurjaa elämää ja arkea teillä" -jankkaajat niitä lue ja sisäistä.
T. Lainaamasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille saa tulla vain tiistaisin klo 17-22 välisenä aikana. Pizzatarjoilu ja kahvit lupaan keittää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua: kyllä täällä ketjussa on useampi sitä mieltä, että arjen ei tarvitse olla ankeaa eikä myöskään aina ns ydinperheeseen rajattua. Itse olen kirjoittanut tänne kaksi viestiä ja tämä on kolmas. Kyllä meitä on, jotka emme usko, että parasta valmistelua ja kasvamista hyvään (aikuis)elämään on jotkut 1,5h-iltapuuhasulkeiset jotka nielaisee jokaisesta illasta ison palan, vaan se, että lapsille opettaa lähipiirin merkityksen ja yhteisöllisyyttä. Meille turvaverkkoa ja sosiaalinen henkireikä on nimenomaan ne kaveriperheet, joiden arkirytmiin pääsemme osalliseksi ja joiden luona nähdään vähän erilaisiakin tapoja. Lapset rakastavat olla lauman jatkona, ja siinä myös ainoat lapset kokevat sisarussuhteen veroista yhdessä kasvamista. Ilot ovat isompia yhdessä koettuina, ja raskaat päivät rikkonaisine öineen jaksetaan yhdessä, kun muut tietävät miltä ne tuntuvat. Joku tuo ruuan mukanaan, yksi vie koiran ulos, joku varaa saunavuoron, toinen nostaa pyykkitelineen syrjään sen sijaan että käyttäisi illan viikkaamiseen ja puunaamiseen. Lapset saavat hyväksytyksi tulemisen kokemuksen myös siitä, että pääsevät kaveriaikuisen satuhetkeä kuuntelemaan tai kummisedän kanssa puistoon. Näkevät, että omat vanhemmat nauttivat elämästään eivätkä ole uhrautuneet heidän takiaan. Jos aikuisuus on ahdistavaa ja joka päivä tarpomista, miksi kukaan haluaisi olla aikuinen ja kasvaa isoksi, ottaa vastuuta?
On tosi jees, jos toi yhteisöllisyys on teille jees. :)
Mutta tässäkin viestissä on oudosti vedetty yhtäläisyysmerkit rutiiniarjen ja ahdistavan tarpomisen, uhrautumisen välille. (Tämä on ketjussa yhdistänyt jankkaajan viesteiltä tuntuvia viestejä - pahoittelut sinulle, jos et ole tämä jankkaaja vaan sattumalta kirjoitat samaan tapaan.)
Toisn sanoen, mites jos meidän arki ei ole meille mitkään "iltapuuhasulkeiset", vaan ihanaa, rentouttavaa perheen omaa aikaa? Onko tämä teille sosiaalisemmille OK, vai onko meidän pakko alkaa hampaat irvessä suorittaa sosiaalisuutta, ja vielä nimenomaan arki-iltaisin, jotta lapsemme eivät saa traumoja vaan voivat kasvaa yhteisöllisyyteen?
Mä nimittäin rauhaa rakastavana introverttinä enemmän uhriutuisin siitä. :D
Ei ole pakko. Sitähän täällä on sanottu. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään. Mutta jos haluaisi, muttei jaksa, niin sitten kannattaa miettiä missä vika. Ehkä organisoinnissa.
Okei, mutta ON siis täysin OK, jos mä ihan oikeasti en halua? Ja on mahdollista, että elämä on näin täysin onnellista, jos koko perhe nauttii rauhallisista illoista?
Huh. Kivi vierähti sydämeltäni.
Mun mielestäni tätä ei esim. lainaamassani viestissä lainkaan tuotu esiin, vaan esitettiin koti-iltojen rauhoittaminen "ahdistavana joka päivä tarpomisena" ja melko yksiselitteisesti asiana, josta lapset saavat traumoja. Jos missasin viestistä jonkun kohdan, niin kertokaa.
Siis siinähän tuotiin lasten tarpeet esille. Että olisi hyvä, että lapsella on kontakteja muihinkin aikuisiin ja lapsiin. Toki niitä päiväkodissa tulee. Lapset nauttii huomiosta. Mutta tuskin siitä traumoja tulee. Lähinnä, että normiarjessa otetaan myös rennosti, ei suoriteta ja pingoteta esim. aina klo 19 tehtävä sitä ja tätä. Mutta niinhän teillä tehdään, otetaan rennosti.
Meidän autistiselle lapselle yhden illan yllätysvieras saattaa laittaa pariksi päiväksi kaikki vaikeammaksi. Nämä jankkaajat, jotka sanovat ettei lapsiperheessä saa elää kellolleen ja rennosti pitää ottaa vieraita vastaan, kuulostaa lähinnä sukulaisiltani, jotka eivät ymmärrä lapsen haasteita ja kuvittelevat että heidän jatkuva läsnäolo lapsen arjessa olisi lapsen pelastus. Todellisuudessa lapsen tarpeet otetaan paremmin huomioon päiväkodissa kuin sukulaisten taholta ja lapselle päiväkodin henkilöstö on jos rakkaampaa kuin sukulaiset. Tämä johtuu ihan siitä, että täyttävät puheella ääniherkän lapsen ympäristön ja paheksuvat kun tämä ei tätä kestä, sekä he tunkeilevat jatkuvasti lapsen kanssa vuorovaikutukseen, eivätkä ymmärrä että lapselle oikeasti se päivän isoin ja tärkein vuorovaikutussaavutus on tapahtunut päivällä kun hän on pystynyt vastavuoroiseen leikkiin toisen lapsen kanssa.
En oikein ymmärrä ihmisiä, joilla on kova tarve määrittää miten toisten pitää elää arkea ja elämäänsä. Jos sinua ei kutsuta kylään toisen luo, niin sille on joku syy. Se syy on sinussa itsessäsi tämä näiden toisten elämässä, mutta se nyt vaan on siedettävä ettei joka paikkaan ole tervetullut.
Sekin on siedettävä ilman ap:n kokemaa syyllistämistä, että jollei itse voi koskaan sovittaa tapaamista viikolle, niin vastaavasti sen toisenkaan ei tarvitse sovittaa niitä viikonloppuihinsa.
Jos kumpikaan ei jousta, niin ystävyys ei varmaan ole kovin läheinen ja tärkeä. Minä kyllä käyn ystävien kanssa lenkillä arkena 1-2 kertaa viikossa. Mutta meille ei tulla soittamalla pitsalle maanantai-iltana, ja on kyllä ikävää lukea täältä, kuinka osa väittää sen johtuvan huonosta vanhemmuudesta tai laiskuudesta. Sekin on aika törkeää syyllistämistä.
Ja enemmän tässä ketjussa on syyllistetty siitä, ettei ota vastaan vieraita kotiinsa arki-iltoisin kuin siitä, että haluaa nähdä toisia arki-iltoisin. Ja todella törkeällä tavalla onkin syyllistetty. Vastahan joku kirjoitti, että jos ei halua nähdä arkisin niin se voi tarkoittaa sitä ettei omat lastenkasvatuskäytännöt siedä muiden katseita. Haloo nyt järkeä vähän päähän.
Ja useinhan on niinkin, että joku haluaa läheisempää ystävyyttä kuin joku toinen. Tällöin täytyy vain sietää se, ettei toinen haluakaan olla niin läheinen ystävä kuin itse toivoisi. Myös tällaisesta voi olla kyse, ja minkäs sille tekee. Jos toinen ei näe yhtään vaivaa ystävyyden eteen, niin se ei varmasti kovin hyvää ystävyyttä ole. Jos minun hyvä ystäväni olisi estynyt näkemään viikonloppuisin, niin varmasti järjestäisin hänelle aikaa arkisin. Sillä oletuksella että hän joustaa myös ja tekee parhaansa.
Tämänkin on moni jo kirjoittanut täällä, mutta ettehän te "onpa kurjaa elämää ja arkea teillä" -jankkaajat niitä lue ja sisäistä.
T. Lainaamasi
Ap taisi olla viikonloppuisin töissä. En itsekkään pysty viikonloppuisin kyläilemään, kun on iltavuorot tai yövuorot.
Mutta itse olen myös jätyänyt sellaiset ystävät, joille yhteydenpito on aina vaikeaa, kun pirkkopetteri juuri nyt on suorittamassa iltarituaaleja ja me miehen kanssa ei haluta nähdä ketään.
Se ei lämmitä, että viiden vuoden päästä soitetaan, että mitä kuuluu, mies lähti, voitaisiinko lämmittää ystävyyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari juttua: kyllä täällä ketjussa on useampi sitä mieltä, että arjen ei tarvitse olla ankeaa eikä myöskään aina ns ydinperheeseen rajattua. Itse olen kirjoittanut tänne kaksi viestiä ja tämä on kolmas. Kyllä meitä on, jotka emme usko, että parasta valmistelua ja kasvamista hyvään (aikuis)elämään on jotkut 1,5h-iltapuuhasulkeiset jotka nielaisee jokaisesta illasta ison palan, vaan se, että lapsille opettaa lähipiirin merkityksen ja yhteisöllisyyttä. Meille turvaverkkoa ja sosiaalinen henkireikä on nimenomaan ne kaveriperheet, joiden arkirytmiin pääsemme osalliseksi ja joiden luona nähdään vähän erilaisiakin tapoja. Lapset rakastavat olla lauman jatkona, ja siinä myös ainoat lapset kokevat sisarussuhteen veroista yhdessä kasvamista. Ilot ovat isompia yhdessä koettuina, ja raskaat päivät rikkonaisine öineen jaksetaan yhdessä, kun muut tietävät miltä ne tuntuvat. Joku tuo ruuan mukanaan, yksi vie koiran ulos, joku varaa saunavuoron, toinen nostaa pyykkitelineen syrjään sen sijaan että käyttäisi illan viikkaamiseen ja puunaamiseen. Lapset saavat hyväksytyksi tulemisen kokemuksen myös siitä, että pääsevät kaveriaikuisen satuhetkeä kuuntelemaan tai kummisedän kanssa puistoon. Näkevät, että omat vanhemmat nauttivat elämästään eivätkä ole uhrautuneet heidän takiaan. Jos aikuisuus on ahdistavaa ja joka päivä tarpomista, miksi kukaan haluaisi olla aikuinen ja kasvaa isoksi, ottaa vastuuta?
On tosi jees, jos toi yhteisöllisyys on teille jees. :)
Mutta tässäkin viestissä on oudosti vedetty yhtäläisyysmerkit rutiiniarjen ja ahdistavan tarpomisen, uhrautumisen välille. (Tämä on ketjussa yhdistänyt jankkaajan viesteiltä tuntuvia viestejä - pahoittelut sinulle, jos et ole tämä jankkaaja vaan sattumalta kirjoitat samaan tapaan.)
Toisn sanoen, mites jos meidän arki ei ole meille mitkään "iltapuuhasulkeiset", vaan ihanaa, rentouttavaa perheen omaa aikaa? Onko tämä teille sosiaalisemmille OK, vai onko meidän pakko alkaa hampaat irvessä suorittaa sosiaalisuutta, ja vielä nimenomaan arki-iltaisin, jotta lapsemme eivät saa traumoja vaan voivat kasvaa yhteisöllisyyteen?
Mä nimittäin rauhaa rakastavana introverttinä enemmän uhriutuisin siitä. :D
Ei ole pakko. Sitähän täällä on sanottu. Kenenkään ei ole pakko tehdä mitään. Mutta jos haluaisi, muttei jaksa, niin sitten kannattaa miettiä missä vika. Ehkä organisoinnissa.
Okei, mutta ON siis täysin OK, jos mä ihan oikeasti en halua? Ja on mahdollista, että elämä on näin täysin onnellista, jos koko perhe nauttii rauhallisista illoista?
Huh. Kivi vierähti sydämeltäni.
Mun mielestäni tätä ei esim. lainaamassani viestissä lainkaan tuotu esiin, vaan esitettiin koti-iltojen rauhoittaminen "ahdistavana joka päivä tarpomisena" ja melko yksiselitteisesti asiana, josta lapset saavat traumoja. Jos missasin viestistä jonkun kohdan, niin kertokaa.
Siis siinähän tuotiin lasten tarpeet esille. Että olisi hyvä, että lapsella on kontakteja muihinkin aikuisiin ja lapsiin. Toki niitä päiväkodissa tulee. Lapset nauttii huomiosta. Mutta tuskin siitä traumoja tulee. Lähinnä, että normiarjessa otetaan myös rennosti, ei suoriteta ja pingoteta esim. aina klo 19 tehtävä sitä ja tätä. Mutta niinhän teillä tehdään, otetaan rennosti.
Meidän autistiselle lapselle yhden illan yllätysvieras saattaa laittaa pariksi päiväksi kaikki vaikeammaksi. Nämä jankkaajat, jotka sanovat ettei lapsiperheessä saa elää kellolleen ja rennosti pitää ottaa vieraita vastaan, kuulostaa lähinnä sukulaisiltani, jotka eivät ymmärrä lapsen haasteita ja kuvittelevat että heidän jatkuva läsnäolo lapsen arjessa olisi lapsen pelastus. Todellisuudessa lapsen tarpeet otetaan paremmin huomioon päiväkodissa kuin sukulaisten taholta ja lapselle päiväkodin henkilöstö on jos rakkaampaa kuin sukulaiset. Tämä johtuu ihan siitä, että täyttävät puheella ääniherkän lapsen ympäristön ja paheksuvat kun tämä ei tätä kestä, sekä he tunkeilevat jatkuvasti lapsen kanssa vuorovaikutukseen, eivätkä ymmärrä että lapselle oikeasti se päivän isoin ja tärkein vuorovaikutussaavutus on tapahtunut päivällä kun hän on pystynyt vastavuoroiseen leikkiin toisen lapsen kanssa.
En oikein ymmärrä ihmisiä, joilla on kova tarve määrittää miten toisten pitää elää arkea ja elämäänsä. Jos sinua ei kutsuta kylään toisen luo, niin sille on joku syy. Se syy on sinussa itsessäsi tämä näiden toisten elämässä, mutta se nyt vaan on siedettävä ettei joka paikkaan ole tervetullut.
Sekin on siedettävä ilman ap:n kokemaa syyllistämistä, että jollei itse voi koskaan sovittaa tapaamista viikolle, niin vastaavasti sen toisenkaan ei tarvitse sovittaa niitä viikonloppuihinsa.
Jos kumpikaan ei jousta, niin ystävyys ei varmaan ole kovin läheinen ja tärkeä. Minä kyllä käyn ystävien kanssa lenkillä arkena 1-2 kertaa viikossa. Mutta meille ei tulla soittamalla pitsalle maanantai-iltana, ja on kyllä ikävää lukea täältä, kuinka osa väittää sen johtuvan huonosta vanhemmuudesta tai laiskuudesta. Sekin on aika törkeää syyllistämistä.
Ja enemmän tässä ketjussa on syyllistetty siitä, ettei ota vastaan vieraita kotiinsa arki-iltoisin kuin siitä, että haluaa nähdä toisia arki-iltoisin. Ja todella törkeällä tavalla onkin syyllistetty. Vastahan joku kirjoitti, että jos ei halua nähdä arkisin niin se voi tarkoittaa sitä ettei omat lastenkasvatuskäytännöt siedä muiden katseita. Haloo nyt järkeä vähän päähän.
Ja useinhan on niinkin, että joku haluaa läheisempää ystävyyttä kuin joku toinen. Tällöin täytyy vain sietää se, ettei toinen haluakaan olla niin läheinen ystävä kuin itse toivoisi. Myös tällaisesta voi olla kyse, ja minkäs sille tekee. Jos toinen ei näe yhtään vaivaa ystävyyden eteen, niin se ei varmasti kovin hyvää ystävyyttä ole. Jos minun hyvä ystäväni olisi estynyt näkemään viikonloppuisin, niin varmasti järjestäisin hänelle aikaa arkisin. Sillä oletuksella että hän joustaa myös ja tekee parhaansa.
Tämänkin on moni jo kirjoittanut täällä, mutta ettehän te "onpa kurjaa elämää ja arkea teillä" -jankkaajat niitä lue ja sisäistä.
T. Lainaamasi
Ap taisi olla viikonloppuisin töissä. En itsekkään pysty viikonloppuisin kyläilemään, kun on iltavuorot tai yövuorot.
Mutta itse olen myös jätyänyt sellaiset ystävät, joille yhteydenpito on aina vaikeaa, kun pirkkopetteri juuri nyt on suorittamassa iltarituaaleja ja me miehen kanssa ei haluta nähdä ketään.
Se ei lämmitä, että viiden vuoden päästä soitetaan, että mitä kuuluu, mies lähti, voitaisiinko lämmittää ystävyyttä
Tuskin se 24/7 on töissä. Aamuviideltähän voisi tulla katsomaan piirrettyjä lapsiperheeseen!
Vierailija kirjoitti:
Kuvaukset lapsiperhe-elämästä kuulostavat aivan kauhealta. Milloin ehditte elää, jos arki on pelkkää suoritusta?
Just ajattelin samaa tätä lukiessani... onneksi ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tykkää vieraista arkena, koska eivät tajua lähteä vaikka meillä alkaa iltatoimet. Meidän toista lasta on todella vaikea saada rauhoittumaan nukkumaan, jos talossa on joku vieras. Ja vieraat ei pyynnöistä huolimatta puhu hiljempaa vaikka pyytää. Todella tyhmää yrittää tunninkin nukuttaa lasta kun vieras kailottaa olkkarissa miehelle asioitaan. Yleensä nää on siis miehen kavereita, itse en tod ota ketään vastaan arkena
Kyllä kyläillään, näin: Otetaan kaveri mukaan päiväkodista, molemmat muksut syövät meillä ja leikkivät noin klo 18:30-19 asti, jolloin vanhemmat tulevat hakemaan lasta. Lapset noin 5-7 - vuotiaita. Tai sitten lapsi menee kavereille samalla sapluunalla.
Enintään kerran viikossa näin, muuten menisi levottomaksi. Sitten on perheaikaa tai harrastuksia muina arki-iltoina. Välillä kyläilyjä myös vkl. Näin siis meillä kerrostaloasujilla.
Ehkä joskus asutaan vielä jossain missä lapsilla on leikkikavereita pihapiirissä niin että voi päästää ovesta vaan ulos leikkimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa tulla ja usein mekin ollaan arki-iltoina jossain menossa, kavereilla joilla on lapsia tai sukulaisia tulee meille käymään, sama meno oli arki tai viikonloppu.
En jaksa tehdä arjesta mitään suoritusta. Haen lapset hoidosta, syödään (monesti jotain kaupan kotiruoka-osastolta tai pinaattikeittotyylistä) sitten lapset autoon tai pihaan ja tuttuja moikkaamaan. Lapsetkin viihtyy ja itse pääsee lastenhoidossa vähemmällä.
Viikonloppuisin siivotaan mitä ehditään ja laitetaan parempaa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaukset lapsiperhe-elämästä kuulostavat aivan kauhealta. Milloin ehditte elää, jos arki on pelkkää suoritusta?
Just ajattelin samaa tätä lukiessani... onneksi ei ole lapsia.
Mietin ihan samaa, että kuulostaa kauhealta elämältä.
Meillä on yksi lapsi ja elämä ei oo koskaan ollut tuollaista helvettiä, vaan pikkulapsiaikanakin elettiin ihan normaalisti ja nähtiin kavereita jne. viikollakin. Luojan kiitos ei oo tarvinnut elää tuollaisesta arjessa. Olis hirveetä, jos olis monta lasta 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotka otatte lapsen kaverinkin mukaan päiväkodista, miten kuljetatte? Onko teillä varaistuin autoon tätä varten vai kuljetteko kävellen tai julkisilla? Kuulostaa kivalta järjestelyltä. Minkä ikäisistä lapsista kyse?
Kyläillään! Ja nähdään puistossa! Mutta nautinkin hirveästi ihmisen seurasta. Jaksan sekä omia että lasten kavereita töiden jälkeen - ja viikonloppuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai saa tulla kylään viikolla. Meillä käy aika usein kavereita arkisin. Lapsien kanssa ja ilman. Meillä on yksi lapsi.
Usein me tavataan tuttujen äitien kesken töiden jälkeen jonkun kotona. Asutaan aika lähekkäin ja on kiva laittaa yhdessä ruokaa ja jutella. Lapset leikkivät keskenään. Klo 20 aikaan yleensä viimeistään mennään omaan kotiin.
Tämä sopii meille, ehkä toiset on luonteeltaan enemmän erakkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaukset lapsiperhe-elämästä kuulostavat aivan kauhealta. Milloin ehditte elää, jos arki on pelkkää suoritusta?
Just ajattelin samaa tätä lukiessani... onneksi ei ole lapsia.
No joo! Kaikilla talo hiljenee klo 19 ja ketään ei voi nähdä missään välissä... pelkkää ruuanlaittoa ja lasten nukutusta elämä. En tosiaankaan jaksaisi tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka otatte lapsen kaverinkin mukaan päiväkodista, miten kuljetatte? Onko teillä varaistuin autoon tätä varten vai kuljetteko kävellen tai julkisilla? Kuulostaa kivalta järjestelyltä. Minkä ikäisistä lapsista kyse?
Varaistuin autossa. Monta kaveria käy kyläilemässä. Minusta hauska ja toimiva järjestely. Ruoka tietysti myös vieraalle. 4-vuotiaasta alkaen.
En ole kommentoinut asiaa edellä, mutta me tehdään tätä naapurin yh-äidin kanssa; siis haetaan välillä toisen lapsi samalla hoidosta. Meillä on laatikkopyörä, johon mahtuu monta lasta. Hän saa lainata pyörää silloin kun ottaa vuorostaan meidän lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka otatte lapsen kaverinkin mukaan päiväkodista, miten kuljetatte? Onko teillä varaistuin autoon tätä varten vai kuljetteko kävellen tai julkisilla? Kuulostaa kivalta järjestelyltä. Minkä ikäisistä lapsista kyse?
Ei tarvi tämän keskustelun perusteella ihmetellä miksei nykynuoriso halua lisääntyä.
T. Kauhistunut lapseton N24
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvi tämän keskustelun perusteella ihmetellä miksei nykynuoriso halua lisääntyä.
T. Kauhistunut lapseton N24
Vaikka jotkut toista väittää, niin kyllä lapset muuttaa elämää. Pienten lasten kanssa on hankalaa, mutta luulisi, että koululaisten kanssa helpottaa, kun eivät enää tarvitse varsinaista hoitamista (en siis tiedä, kun omat lapset vasta 1 ja 3). Koko elämän mittakaavassa se on kuitenkin lyhyt aika. Ja on mukava sitten kun on aikuisia lapsia.
Juu, meille sai tulla silloin ja saa tulla nytkin kun ovat jo eskarissa ja koulussa. Ei rauhoituta puoli kuudelta vielä mihinkään vaan eletään ihan normaalia elämää. Harrastetaan ja kyläillään. Joskus lähdetään vielä kahdeksan jälkeenkin ulos jos huvittaa. Ei elämää tartte niin vakavasti ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä teiden kommenteista saa sen käsityksen, että se lapsi menee rikki jos se ei yhtenä iltana pääse nukkumaan kl. 19.20. Tarkka aika. Mitä jos menee tunnin yli.
Mihin aikaan nämä lapset heräävät jotka joutuvat menemään nukkumaan heti jo ilta seiskan aikoihin?
Meillä n. 5:30. Mutta olen itsekin aamu ihminen ja nuo pari tuntia ennen töihin ja päiväkotiin lähtöä ovat parasta. Syödään ajan kanssa aamupalaa arkenakin ja puuhastellaan lapsen kanssa jotain. Mulle kävisi enemmänkin niin päin, että aamupalalle voisi tulla vierailulle, mutta harva tuohon aikaan jaksaa häteä kyläilemään.
Tuohan kuulostaa aivan järjettömältä! En ole koskaan kuullut, että joku herättäisi lapsensa 5.30 aamulla ”puuhastelemaan” kun hoitoon mennä vasta vähän ennen kasia. Ja alkuillasta laitetaan sen vuoksi sänkyyn jo 19.00. Aivan hullua..
Kyllä saa, mutta lapsen mennessä ensimmäiselle luokalle, kylään saa tulla vain parillisina viikkoina ja lapsen siirtyessä yläasteella kyläilyt meille ovat luvallisia vain torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin.