Väkivallasta jo lapsina tai aikuisina kärsineet!

Vierailija kirjoitti:

En ole vieläkään saanut apua vaikka koin äärimmäisiä asioita kotona.

Ymmärrys näistä asioista lisääntyy koko ajan. Tietoa on enemmän kuin vaikka 20vuotta sitten. Googlaa Tukinet, Tukinainen, aal, al-anon, Suomen delfins, narsistien uhrien tuki, Väestöliitto (jonka sivulta voi ladata maksutta Maaret kallion Oon siellä jossain mun kirjan). Vaikkei apua olisi tullut lähipiiristä, ammatti-apua on saatavilla.

Niin ja suojelkaa itseänne: valmiiksi haavoitettu on alttiimpi haavoittumaan lisää.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko se väkivallaksi, jos on saanut rangaistukseksi vyöllä kurittamista, mutta ei ollut varsinaista väkivaltaa ?

Tämä kommentti on niin surullinen. Kun ihminen kasvaa väkivallan keskellä, että ei edes hahmota mikä on väkivaltaa. Minäkin sain vain normaalin väkivaltaisen kasvatuksen. Myöhemmin en tiennyt mikä on normaalia väkivaltaa avioliitossa, että valitanko turhasta jos pahastun jostain. Älkää syyllistäkö ihmisiä jotka ei osaa lähteä tai hakea apua. Joillekin todellakin turpaan saaminen on ihan normaalia ja arkista kanssakäymistä eikä edes tiedä että muut ei saa turpaansa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi peruskoulun aikana ainakin kolme kertaa palokunnasta/ poliisista ihmisiä puhumassa tulipaloista ja toiminnasta tulipalon sattuessa sekä hätänumeroon soittamisesta tulipalotilanteessa sekä kovasti kiellettiin soittamasta turhaan hätänumeroon yms.

Kertaakaan ei siis kukaan käynyt puhumassa hyväksikäytöistä tai seksuaalisesta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta sekä niiden vääryydestä/ avun saamisesta. Näistä olisi voinut edes joskus joku poliisi tms. käydä puhumassa sekä lisäksi ihan opettajat voisivat toisinaan puhua tällaisista asioista, esim. terveystiedon tunnilla jne. Kuitenkin jonkinlaisesta väkivallasta taitaa useampi kärsiä elämänsä aikana verrattuna siihen, että kuinka moni kokee tulipalon.

Lisäksi toki terveydenhoitajat/ koululääkärit voisivat jollain tavalla kysyä, että onko kokenut väkivaltaa tms. normaalien terveystarkastusten yhteydessä. Tärkeintä olisi varmasti myös tuoda aina esille, että uhri/ lapsi on syytön näihin asioihin/ tilanteisiin jne. Tärkeää olisi myös huomioida pienetkin väkivaltaiset teot ja juuri se, että tekijä voi olla niin vanhempi, sukulainen, naapuri, valmentaja, sisarus jne.

Omalla kohdallani tosiaan koin aika rankkaakin väkivaltaa (seksuaalista, henkistä ja fyysistä) melkein koko lapsuuteni ajan eikä kukaan (aikuinen) koskaan asiasta kysynyt. En tiennyt sen olevan epänormaalia, kun minulle se oli arkea. Ja kerran kun minua taas satutettiin kotonani ja en tiennyt miten saisin sen loppumaan, niin otin jopa kännykän käteeni ja aioin soittaa hätänumeroon kunnes muistin, että ei sinne saa "turhaan" soittaa ja tyyliin vain tulipalo on ainoa järkevä syy soittaa hätänumeroon.

Eli oma neuvoni/ toiveeni olisi vain, että näistä asioista puhuttaisiin enemmän lapsille ja nuorille sekä myös järjestettäisiin mahdollisuuksia kertoa mahdollisista omista kokemuksista rauhallisessa ympäristössä ehkä vielä mieluummin jollekin tuntemattomalle (poliisi esim.) kuin tutulle koulun opettajalle. 

Ikävä, että sinulla on tuollaisia kokemuksia. Mutta... Itse olin 80-luvulla herkkä lapsi ja olisin varmaan pelästynyt aika lailla, jos minulta olisi terveydenhoitaja alkanut kysellä, olenko kokenut fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. En tiedä, olisinko edes ymmärtänyt, mitä siinä kysytään. Onneksi ei tarvinnut tietääkään vielä silloin. Että tällaisenkin mielipiteen haluan tuoda esiin, yhtään siis vähättelemättä joidenkin kokemaa väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi peruskoulun aikana ainakin kolme kertaa palokunnasta/ poliisista ihmisiä puhumassa tulipaloista ja toiminnasta tulipalon sattuessa sekä hätänumeroon soittamisesta tulipalotilanteessa sekä kovasti kiellettiin soittamasta turhaan hätänumeroon yms.

Kertaakaan ei siis kukaan käynyt puhumassa hyväksikäytöistä tai seksuaalisesta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta sekä niiden vääryydestä/ avun saamisesta. Näistä olisi voinut edes joskus joku poliisi tms. käydä puhumassa sekä lisäksi ihan opettajat voisivat toisinaan puhua tällaisista asioista, esim. terveystiedon tunnilla jne. Kuitenkin jonkinlaisesta väkivallasta taitaa useampi kärsiä elämänsä aikana verrattuna siihen, että kuinka moni kokee tulipalon.

Lisäksi toki terveydenhoitajat/ koululääkärit voisivat jollain tavalla kysyä, että onko kokenut väkivaltaa tms. normaalien terveystarkastusten yhteydessä. Tärkeintä olisi varmasti myös tuoda aina esille, että uhri/ lapsi on syytön näihin asioihin/ tilanteisiin jne. Tärkeää olisi myös huomioida pienetkin väkivaltaiset teot ja juuri se, että tekijä voi olla niin vanhempi, sukulainen, naapuri, valmentaja, sisarus jne.

Omalla kohdallani tosiaan koin aika rankkaakin väkivaltaa (seksuaalista, henkistä ja fyysistä) melkein koko lapsuuteni ajan eikä kukaan (aikuinen) koskaan asiasta kysynyt. En tiennyt sen olevan epänormaalia, kun minulle se oli arkea. Ja kerran kun minua taas satutettiin kotonani ja en tiennyt miten saisin sen loppumaan, niin otin jopa kännykän käteeni ja aioin soittaa hätänumeroon kunnes muistin, että ei sinne saa "turhaan" soittaa ja tyyliin vain tulipalo on ainoa järkevä syy soittaa hätänumeroon.

Eli oma neuvoni/ toiveeni olisi vain, että näistä asioista puhuttaisiin enemmän lapsille ja nuorille sekä myös järjestettäisiin mahdollisuuksia kertoa mahdollisista omista kokemuksista rauhallisessa ympäristössä ehkä vielä mieluummin jollekin tuntemattomalle (poliisi esim.) kuin tutulle koulun opettajalle. 

Ikävä, että sinulla on tuollaisia kokemuksia. Mutta... Itse olin 80-luvulla herkkä lapsi ja olisin varmaan pelästynyt aika lailla, jos minulta olisi terveydenhoitaja alkanut kysellä, olenko kokenut fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. En tiedä, olisinko edes ymmärtänyt, mitä siinä kysytään. Onneksi ei tarvinnut tietääkään vielä silloin. Että tällaisenkin mielipiteen haluan tuoda esiin, yhtään siis vähättelemättä joidenkin kokemaa väkivaltaa.

Mutta jos on ongelmia, niin ne eivät katoa maton alle lakaisemalla tai sillä ettei mistään negatiivisesta kerrottaisi lapsille. Se vaan pahentaa tilannetta. Asioista pitää voida puhua. Enemmän siitä menee rikki jos kukaan ei välitä.

Turhaa selittelyä. Lasten fyysinen kurittaminen on lailla kielletty. Se on rikosasia. Ihminen joka lyö jotain pitää saattaa terapian, avun piiriin heti. Hänen pitää älytä mennä itse. Hänen pitää älytä asia jos hänelläkin kerran on aivot sitä varten, että ajattelee niillä. Jos hän ei kykene olemaan ihmisiksi niin hänen tulee lähteä välittömästi kotoaan. Ketään ei saa lyödä. Se on rikollista toimintaa.

Jännä miten ihmiset ajattelevat eri tavalla. Itse olen katkera, kun sossut eivät pelastaneet mua perheväkivallalta. Paljon oli merkkejä.

Se joka pitää saada terapiaan on nimenomaan väkivallan harjoittaja. Ja välittömästi. Nykyään on paljon tukipalveluja väkivaltaisille ihmiselle. Tärkeintä on, että hänet saadaan uhrin kimpusta pois. Jo neuvolassa tulisi tehdä selväksi, että kyseessä on rikosasia. Lasta ei pidä edes tehdä jos vähänkin epäilee hermojaan tai toisen vanhemman hermoja

16, itse soitin poliisille kerran kun olin paennut kotoa. Isäni oli käynyt päälleni ja olin kävellyt noin 4 km. Muistan että pyysin niitä menemään kotiini "jos se vaikka hyökkää äitini kimppuun". Ei ne aikoneet tehdä mitään, olin ihan järkyttynyt asiasta.

Mietin aika tavalla jälkeen päin, että onpa poliiseja. Nuori soittaa hädissään polisiille, mutta ne eivät tee mitään. En tuolloinkaan osanut itseeni kohdistuvasta väkivallasta mainita.

#26

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten ihmiset ajattelevat eri tavalla. Itse olen katkera, kun sossut eivät pelastaneet mua perheväkivallalta. Paljon oli merkkejä.

Millaisia merkkejä? Miten olisit toivonut tilanteeseesi puututtavan?

Itse olin hiljainen ujo hissukka ja säikky.

Olisin myös toivonut silloin aikanaan samoin kuin sinä, että joku aikuinen olisi minut pelastanut. Jälkikäteen olen kiitollinen etten joutunut sossupyöritykseen, mutta en voi oikeasti tietää mikä olisi ollut silloin minulle parhaaksi.