Olen 35-vuotias, ja naiset ovat vasta hiljattain alkaneet osoittaa kiinnostusta kun olen hoitanut asiani hyvin...Ongelmani on kuitenkin katkeruus siitä että olen ollut kuin ilmaa heille ikävuodet 16-34
Aloin siis viime vuonna huomaamaan miten naiset ovat alkaneet huomioida minua. Luulen tämän johtuvan siitä että tässä vaiheessa elämää alkaa erottumaan ne jotka ovat hoitaneet asiansa fiksusti, eli en ole hölmöillyt päihteiden kanssa, ei ole rikosrekisteria, minulla on omistusasunto, uusi auto, kesämökki sekä sijoituksia...Ja niin edelleen.
Nyt saan huomiota jopa naisilta jotka minut 10 vuotta sitten torjuivat. (Eräs antoi erittäin tylyt pakit kun olin 23, ja nyt hän on aivan selvästi kiinnostunut. Tässä välissä hän oli avioliitossa josta siunaantui kaksi lastakin)
Jotkut ovat ihan suoraan lähestyneet, ja toisten viesteistä voi selvästi lukea kiinnostuksen.
Ongelmani on kuitenkin katkeruus siitä että miksi en ole ennen kelvannut? En voi olla ajattelematta sitä että naista kiinnostaa enemmän se ympäristö jonka olen itselleni luonut (omaisuus, sosiaaliset suhteet, asuinpaikka. jne...) kuin minä itse. Miksi nämä naiset eivät halunneet olla kanssani 15 vuotta sitten?
Miten voisin päästä tästä katkeruudesta yli, koska nämä ajatukset estävät minua luomasta syvää suhdetta?
Kommentit (222)
Edelleen. Tarvitset terapiaa. Mitä useammin sä tämän aloituksen tänne spämmäät, sitä vakuuttuneempi olen.
Ei kukaan tule sua jaksamaan tulevaisuudessakaan tuollaisella ruikutusasenteella. Päästä irti, niin kaikesta p-kasta pääsee.
Älä spämmää, tämä on vähintään kolmas ruikutus tänään.
Nauti nyt flaksista. Jos vastaan tulee kiva nainen, anna mennä vaikka pidempänä suhteeseen. Älä kuitenkaan jätä särkyneitä sydämiä, eli älä ole kuin nuo nuoruutesi kylmäsydämet.
Katkeruus on selkeä osa elämääsi.
Ei ehkä erityisen järkevä osa.
Ap haluaa nyt kuulla miten me kannustetaan antamaan pakit kaikille jotka ovat hänet aiemmin torjuneet.
Hellanlettas. Ei ne kaikki sinusta kiinnostuneet varmaan ole sinua huonosti kohdelleet 10 vuotta sitten. Valitse niistä joku ja lopeta ruikutus, valinnanvaraahan sulla tuntuu olevan ;)
lapsettomiin tietenkin .. Joo nuo ed. mainitut ongelmat pois.
Zinc
Ongelma on juuri siinä, että puhut monikossa. Haluat että moni osoittaa kiinnostusta, kun taas nainen haluaa, että sinulle riittää yksi oikea. Pienellä puhetavan muutoksella, sanomalla siis että oikeaa ei ole tullut vastaan, teet heti itsestäsi kiinnostavamman.
En minäkään lämpiäisi sellaiselle joka torjui aiemmin. Mitä sitten? Maailmassa on muitakin. Mene eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa nyt kuulla miten me kannustetaan antamaan pakit kaikille jotka ovat hänet aiemmin torjuneet.
Hellanlettas. Ei ne kaikki sinusta kiinnostuneet varmaan ole sinua huonosti kohdelleet 10 vuotta sitten. Valitse niistä joku ja lopeta ruikutus, valinnanvaraahan sulla tuntuu olevan ;)
Ei niistä kannata valita ketään. Uusia ja parempia on tullut jo tilalle ..
Zinc
Juna meni jo ..
Kyllä täällä meitä samankaltaisia naisiakin riittää sinulle kumppaniksi. On omistusasunto ja auto ja mitä vielä. Ei minua ainakaan kiinnosta tipantippaa ne miehet, jotka suhtautuivat pilkallisesti esim. opiskeluuni.
Paistattelet nyt vaan siinä naisten ihastelussa ja haistatat kaikille pjaskan, aaahhh
Sulla on asiat kunnossa. Varmasti löytyy kiinnostuneita kaksvitosiakin. Jätä nuo vanhat kurpat kuin nalli kalliolle.
Jos ei silloin kelvannut, niin nyt kun rahaa on niin se on voi voi .. ;)
Zinc
Kaksvitosista löytyy fiksuja naisia, jotka arvostaa asiansa hyvin hoitanutta siistiä miestä.
Zinc
Sieltä kannattaa etsiä ..
Nyt kun nämä änmät ovat jo pilanneet itsensä, niin ei sellaiseen pazkaan kannata näppejään enää laskea ..
Vierailija kirjoitti:
Nainen tarvitsee elämäänsä neljää eläintä: Jaguarin allensa, Minkin päällensä, Hevosen sänkyynsä ja aasin joka maksaa kaiken. Mikä näistä haluat olla?
Koskaan ennen en ole kuullut tällaista sanontaa. Tosi osuva sanonta. Mahtavaa!
Siis oletko pyörinyt niiden samojen naisten kanssa 20 vuotta? Etsi nyt ainakin joku uusi nainen itsellesi, joku jolle sinun ei tarvitse olla katkera siitä että hän katsoi vinoon vuosia sitten. Vai oletko ihan yleisesti katkera koko naissukukunnalle siitä että joku joskus antoi pakit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa nyt kuulla miten me kannustetaan antamaan pakit kaikille jotka ovat hänet aiemmin torjuneet.
Hellanlettas. Ei ne kaikki sinusta kiinnostuneet varmaan ole sinua huonosti kohdelleet 10 vuotta sitten. Valitse niistä joku ja lopeta ruikutus, valinnanvaraahan sulla tuntuu olevan ;)
Ei niistä kannata valita ketään. Uusia ja parempia on tullut jo tilalle ..
Zinc
Juna meni jo ..
Joo sitä tarkoitin. Valitsee ihan vapaasti niistä uusista ja kiinnostavista eikä vanhoista tutuista.
Mitä, jos lopettaisit sen itsesäälissä rypemisen. Ei ihme, jos ei ole flaksi käynyt.