muita jotka joutuivat pedofilin uhriksi lapsena?

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

Elämä on sujunut melko kivuitta, kolmenkympin kohdalla kipuilin isosti, mutta sittemmin ihan tasaista mukavaa elämää olen viettänyt.

minäkin olen Mt-eläkkeellä nyt. minullakin alkoi mennä huonosti kun aloin muistaa asioita kun sairastuin pahemmin. mulla on masennus ja pakko-oirehäiriö. ap

Minullakin F-koodeissa masennus (pahimmillaan ollut psykoottistasoinen), lisäksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalinen fobia, ei-elimellinen unettomuus, sekamuotoinen syömishäiriö sekä alkoholismi.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:53"]

Minullakin F-koodeissa masennus (pahimmillaan ollut psykoottistasoinen), lisäksi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, sosiaalinen fobia, ei-elimellinen unettomuus, sekamuotoinen syömishäiriö sekä alkoholismi.

[/quote]

-2-

2 oletko saanut pitää lapsen? voimia sinulle elämässä!

Voimia kovasti teille kaikille. En ole itse joutunut asian kanssa millään lailla tekemisiin, mutta silti tuntuu niin pahalta lukea näitä, miten loppuelämänsä joutuu maksamaan jonkun sairaan ihmisen teosta, vaikka itse on viaton. Olisikin kiva tietää, eksyykö näihin ketjuihin lukemaan esim. eilen täällä etusivulla olleen pedo-ketjun puolustajat. Lapsi halusi sitä, se näytti vanhemmalta, se oli fyysisesti valmis, Suomessa on liian alhainen suojaikäraja... Eikö nämä tunnu missään? Vaikka tuskin, kun ei sen lapsen hätä sillä hetkelläkään merkitse mitään. :(

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:56"]

2 oletko saanut pitää lapsen? voimia sinulle elämässä!

[/quote]

Kiitos.

En tiedä olisinko "saanut" pitää lapsen - kun sairastuin pahemmin, erottiin eksän kans kun se ei enää jaksanut mun kanssa (ei ihme), ja isästä tuli lähihuoltaja, minä lähdin sairaalajaksolle. Sovittiin yhteisesti niin. Lapsesta luopuminen on ollut aivan hirveää, ehdottomasti hirveintä ikinä ja riipivä ikävä on jokapäiväistä mutta tiedän, että lapselle parempi näin. Ei musta sairastumiseni jälkeen ois ollut  riittävän hyväksi huoltajaksi. Tyttö on nykyään 10v, ja on luonani joka toinen viikonloppu + lomilla pidemmästi. Silloin tsemppaan (=olen ilman alkoholia tai liikaa rauhoittavia) ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Hän on ainoa hyvä asia elämässäni.

Tytölläni onneksi on hyvä isä, ihana äitipuoli ja pikkusisaruksiakin isän uudesta suhteesta.

-2-

minä taas olen lapseton, jos niin voi sanoo. teetätin sterilisaation sairauteni vuoksi. tuntuu siltä että pappani teoillaan vei minulta työn lasten parissa ja terveyden. ap

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

sinäkö se hysteerisena lietsot pedofiilihysteriaa kiljutyttöketjussa poikien viattomasta huvista julkaista lehdessään tissikuvia.

Lasten teinimäistä hömppää ja kaikki kuvittelee, että nyt siellä on kaaaaaamea petofuulu

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

sinäkö se hysteerisena lietsot pedofiilihysteriaa kiljutyttöketjussa poikien viattomasta huvista julkaista lehdessään tissikuvia.

Lasten teinimäistä hömppää ja kaikki kuvittelee, että nyt siellä on kaaaaaamea petofuulu

[/quote]

En ole edes lukenut täältä mitään "kiljutyttöketjua" joten huti tuli. -2-

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:56"]

2 oletko saanut pitää lapsen? voimia sinulle elämässä!

[/quote]

Kiitos.

Tytölläni onneksi on hyvä isä, ihana äitipuoli ja pikkusisaruksiakin isän uudesta suhteesta.

-2-

[/quote]

Itse en ole tietääkseni sanan varsinaisssa merkityksessä hyväksikäytetty, mutta olen tosi pahoillani kaikkien niiden puolesta, joilla näin on.

Halusin vain tulla sanomaan, että olet todella, todella hieno ihminen. Näet lapsesi parhaan, kun et itse jaksa häntä taustasi takia hoitaa, yrität parhaasi, kun lapsi on luonasi ja kaikkein hienointa: annat täyden tunnustuksesi lapsen isälle ja mikä harvinaisinta tällä foorumilla: lapsen äitipuolelle!

Nostan sinulle virtuaalista hattua korkeammalle kuin kenellekään pitkään aikaan.

Kaikkea hyvää elämääsi. :)

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:56"]

2 oletko saanut pitää lapsen? voimia sinulle elämässä!

[/quote]

Kiitos.

Tytölläni onneksi on hyvä isä, ihana äitipuoli ja pikkusisaruksiakin isän uudesta suhteesta.

-2-

[/quote]

Itse en ole tietääkseni sanan varsinaisssa merkityksessä hyväksikäytetty, mutta olen tosi pahoillani kaikkien niiden puolesta, joilla näin on.

Halusin vain tulla sanomaan, että olet todella, todella hieno ihminen. Näet lapsesi parhaan, kun et itse jaksa häntä taustasi takia hoitaa, yrität parhaasi, kun lapsi on luonasi ja kaikkein hienointa: annat täyden tunnustuksesi lapsen isälle ja mikä harvinaisinta tällä foorumilla: lapsen äitipuolelle!

Nostan sinulle virtuaalista hattua korkeammalle kuin kenellekään pitkään aikaan.

Kaikkea hyvää elämääsi. :)

[/quote]

Oho, olipas yllättävä viesti. Kiitos vaan paljon kauniista sanoistasi. En kyllä tiedä miten edes voisin olla mitään muuta kuin pelkästään kiitollinen niille ihmisille jotka ovat hoitaneet (ja hyvin hoitaneetkin) rakkaan lapseni silloin kun en itse siihen enää kyennyt. Siis eksäni ja hänen uusi puolisonsa. Lapseni isä on hieno ihminen ja auttoi ja tuki mua kyllä niin pitkälle kuin vaan inhimillisillä voimillaan kykeni.Jos en olisi niin traumatisoitunut, olisimme varmasti olleet tosi onnellisia. Mutta sitä on turha jossitella. Eksäni ansaitsee juurikin sellaisen puolison kuin hänen nykyisensä on: normaalin, iloisen ja tasapainoisen naisen.

Ihmisen mieli on muuten tosi kumma, miten se pystyy suojautumaan/suojelemaan (aktiivisesti unohtamaan) itseään pitkään kaikkein tuskallisimmilta asioilta. Mäkin muistin kyllä äidin väkivaltaisuuden, sen, miten olin "huora" jo alle kouluikäisenä (luulin sitä lempinimeksi tuolloin, aika makaaberia), sen, miten äiti yritti heittää päälleni kiehuvaa vettä, miten yritin koulussa peitellä ja selitellä äidin puremajälkiä käsissäni (puri minua välillä suuttuessaan niin että veri lensi),miten hän "antoi" minut kännisten miesystäviensä kähmittäväksi, muistan yksinäisyyden ja tekosyiden keksimisen sille, miksi kukaan luokkakaveri ei ikinä saanut tulla meille kylään tai minä mennä minnekään. Mutta sitä, mitä hän teki minulle välillä öisin (esineillä raiskaamiset jne) pysyi kaikkein visuimmin ja pisimpään piilossa mieleni syövereissä. Ja kun ne lopulta ei enää pysyneet siellä, en kestänyt sitä. Vuosikausien terapiassa on korostettu anteeksi antamisen tärkeyttä. Olin pitkään järkyttävän katkera äidilleni, vaikka sinänsä tiedostan että hän oli todella, todella sairas (paranoidinen skitsofrenia jota ei ikinä lääkitty, kun sitä ei silloin tunnistettu). Nykyisin olen enimmäkseen enää vaan surullinen. Tyhjä ja väsynyt. Silleen vähän harmi, koska viha antoi kuitenkin tavallaan voimia. -2-

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 14:13"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:47"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:11"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:56"]

2 oletko saanut pitää lapsen? voimia sinulle elämässä!

[/quote]

Kiitos.

Tytölläni onneksi on hyvä isä, ihana äitipuoli ja pikkusisaruksiakin isän uudesta suhteesta.

-2-

[/quote]

Itse en ole tietääkseni sanan varsinaisssa merkityksessä hyväksikäytetty, mutta olen tosi pahoillani kaikkien niiden puolesta, joilla näin on.

Halusin vain tulla sanomaan, että olet todella, todella hieno ihminen. Näet lapsesi parhaan, kun et itse jaksa häntä taustasi takia hoitaa, yrität parhaasi, kun lapsi on luonasi ja kaikkein hienointa: annat täyden tunnustuksesi lapsen isälle ja mikä harvinaisinta tällä foorumilla: lapsen äitipuolelle!

Nostan sinulle virtuaalista hattua korkeammalle kuin kenellekään pitkään aikaan.

Kaikkea hyvää elämääsi. :)

[/quote]

Oho, olipas yllättävä viesti. Kiitos vaan paljon kauniista sanoistasi. En kyllä tiedä miten edes voisin olla mitään muuta kuin pelkästään kiitollinen niille ihmisille jotka ovat hoitaneet (ja hyvin hoitaneetkin) rakkaan lapseni silloin kun en itse siihen enää kyennyt. Siis eksäni ja hänen uusi puolisonsa. Lapseni isä on hieno ihminen ja auttoi ja tuki mua kyllä niin pitkälle kuin vaan inhimillisillä voimillaan kykeni.Jos en olisi niin traumatisoitunut, olisimme varmasti olleet tosi onnellisia. Mutta sitä on turha jossitella. Eksäni ansaitsee juurikin sellaisen puolison kuin hänen nykyisensä on: normaalin, iloisen ja tasapainoisen naisen.

Ihmisen mieli on muuten tosi kumma, miten se pystyy suojautumaan/suojelemaan (aktiivisesti unohtamaan) itseään pitkään kaikkein tuskallisimmilta asioilta. Mäkin muistin kyllä äidin väkivaltaisuuden, sen, miten olin "huora" jo alle kouluikäisenä (luulin sitä lempinimeksi tuolloin, aika makaaberia), sen, miten äiti yritti heittää päälleni kiehuvaa vettä, miten yritin koulussa peitellä ja selitellä äidin puremajälkiä käsissäni (puri minua välillä suuttuessaan niin että veri lensi),miten hän "antoi" minut kännisten miesystäviensä kähmittäväksi, muistan yksinäisyyden ja tekosyiden keksimisen sille, miksi kukaan luokkakaveri ei ikinä saanut tulla meille kylään tai minä mennä minnekään. Mutta sitä, mitä hän teki minulle välillä öisin (esineillä raiskaamiset jne) pysyi kaikkein visuimmin ja pisimpään piilossa mieleni syövereissä. Ja kun ne lopulta ei enää pysyneet siellä, en kestänyt sitä. Vuosikausien terapiassa on korostettu anteeksi antamisen tärkeyttä. Olin pitkään järkyttävän katkera äidilleni, vaikka sinänsä tiedostan että hän oli todella, todella sairas (paranoidinen skitsofrenia jota ei ikinä lääkitty, kun sitä ei silloin tunnistettu). Nykyisin olen enimmäkseen enää vaan surullinen. Tyhjä ja väsynyt. Silleen vähän harmi, koska viha antoi kuitenkin tavallaan voimia. -2-

[/quote]

Voi herranjestas. Sanattomaksi vetää =(

todella surullista 2. oletko päässyt traumaterapiaan? minä en sinne päässyt kun ei ole pientä lasta ja en ole enään työkuntoinen.

Isäpuoleni hyväksikäytti vuosia. 

Ei traumoja, ei ongelmia, ei katkeruutta.  Elän tasapainoista ja onnellista elämää. Olen naimisissa ja 3 lapsen kotiäiti. 

Kun asia tuli ilmi, äiti alkoi toimimaan järein asein. Mitään ei piiloteltu tai hyssytelty. Sain olla uhri ja äiti järjesti mulle saman tien terapian. Äiti myös kysyi, haluanko nostaa syytteen isäpuoltani vastaan. 

Isäpuoleni meni intensiiviseen terapiaan, joka kesti 5 vuotta. Hän myös pyysi anteeksi ja oli halukas saamaan rangaistuksen. 

En uskalla ajatella, mikä tilanteeni olisi ollut, jos hyväksikäyttö ei olisi tullut tietoon tai jos mua ei oltaisi uskottu. Että olisin joutunut kantamaan iljettävää salaisuutta ja häpeää saamatta oikeutta :(

Olen loppujen lopuksi ollut todella onnekas. Yksi osa onnekkuutta on myös se, etten mieti menneitä. Siitä tulisi vain paha mieli. En pysty muuttamaan mennyttä, eli mielestäni turhaa itsensä kiusaamista. Keskityn tähän hetkeen ja elämän rakentamiseen. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa :)

Olen tietoisesti valinnut menneestä irti päästämisen. Oli jo tarpeeksi epäreilua, että multa vietiin järjestelmällisesti oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Kohtuutonta olisi, jos mielenterveytenikin olisi viety. Tähän en enää suostunut. Vaikka aluksi se tuntui vaikealta, päätin mielessäni antaa anteeksi. Katkeruus syö vain kantajaansa, muutosta parempaan se ei tuo tai hyvitystä tapahtuneesta. Olin 11-vuotias hyväksikäytön tullessa ilmi ja 14-vuotias, kun pystyin antamaan anteeksi. Sain mielenrauhan. Huom! Anteeksianto ei tarkoita sitä, että tekoa hyväksyy. Ennemmin hyväksyy sen, että tuli koettua jotakin todella epäreilua ja pyrkii pääsemään sen yli.

Edellinen jatkaa: mua ei raiskattu! Ennemmin se oli jatkuvaa seksuaalista lähentelyä/häirintää: alastoman kehon koskettelua, kielisuudelmia tms. Kuvottavaa sekin, mutta lievempää kuin raiskatuksi joutuminen :(

Naisten tekemät hyväksikäytöt tulevat huomattavasti harvemmin ilmi kuin miesten, vaikka myös naiset kykenevät ja tekevät kammottavia tekoja. 

Vain noin viidennes kaikista lasten hyvöksikäyttötapauksista tulee ilmi. 

Toivon teille toipumista ja selviytymistä. 

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 14:36"]

Isäpuoleni hyväksikäytti vuosia. 

Ei traumoja, ei ongelmia, ei katkeruutta.  Elän tasapainoista ja onnellista elämää. Olen naimisissa ja 3 lapsen kotiäiti. 

Kun asia tuli ilmi, äiti alkoi toimimaan järein asein. Mitään ei piiloteltu tai hyssytelty. Sain olla uhri ja äiti järjesti mulle saman tien terapian. Äiti myös kysyi, haluanko nostaa syytteen isäpuoltani vastaan. 

Isäpuoleni meni intensiiviseen terapiaan, joka kesti 5 vuotta. Hän myös pyysi anteeksi ja oli halukas saamaan rangaistuksen. 

En uskalla ajatella, mikä tilanteeni olisi ollut, jos hyväksikäyttö ei olisi tullut tietoon tai jos mua ei oltaisi uskottu. Että olisin joutunut kantamaan iljettävää salaisuutta ja häpeää saamatta oikeutta :(

Olen loppujen lopuksi ollut todella onnekas. Yksi osa onnekkuutta on myös se, etten mieti menneitä. Siitä tulisi vain paha mieli. En pysty muuttamaan mennyttä, eli mielestäni turhaa itsensä kiusaamista. Keskityn tähän hetkeen ja elämän rakentamiseen. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa :)

Olen tietoisesti valinnut menneestä irti päästämisen. Oli jo tarpeeksi epäreilua, että multa vietiin järjestelmällisesti oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Kohtuutonta olisi, jos mielenterveytenikin olisi viety. Tähän en enää suostunut. Vaikka aluksi se tuntui vaikealta, päätin mielessäni antaa anteeksi. Katkeruus syö vain kantajaansa, muutosta parempaan se ei tuo tai hyvitystä tapahtuneesta. Olin 11-vuotias hyväksikäytön tullessa ilmi ja 14-vuotias, kun pystyin antamaan anteeksi. Sain mielenrauhan. Huom! Anteeksianto ei tarkoita sitä, että tekoa hyväksyy. Ennemmin hyväksyy sen, että tuli koettua jotakin todella epäreilua ja pyrkii pääsemään sen yli.

[/quote]

Käsittämätöntä roskaa kirjoitat, en usko sekuntiakaan sinun olevan olleen aihepiirin kanssa tekemisissä tai sitten veikkaisin, että sinut on aivopesty tietyn (uskon)lahkon toimesta?

En aio kirjoittaa omaa tarinaani, mutta voin kertoa seuraukset: syömishäiriö, ahdistuneisuus ja yleinen alemmuudentunto.

Nämä kaikki oireet ovat tosin hiipuneet kaikki pois lapseni syntymän myötä parin viime vuoden sisällä. Kyllähän niistä ehdittiinkin nauttia se parikymmentä vuotta.

Joka tapauksessa, nyt kolmekymppisenä koen ensikertaa olevani suht normaali.

Uusia sosiaalisia tilanteita tosin pelkään, mutta skarppaan niissäkin, niin että vaikutan pääasiassa tylyltä, kun totuus on, että päänsisällä ajattelen olevani huono, ruma ja ennenkaikkea tyhmä. Moitin itseäni pitkään jälkikäteen ja analysoin tilanteet todella kriittisesti. 

20, älä väitä roskanpuhumiseksi...

ohis, btdt