muita jotka joutuivat pedofilin uhriksi lapsena?

Te, jotka olette unohtaneet hyväksikäytön pitkäksi aikaa - minkä ikäisenä tai minkä tapahtuman yhteydessä muistitte tapahtumat?

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:07"]

Te, jotka olette unohtaneet hyväksikäytön pitkäksi aikaa - minkä ikäisenä tai minkä tapahtuman yhteydessä muistitte tapahtumat?

[/quote]

Oman tyttären syntymän jälkeen mulle alkoi tulla flash backeja, eka unissa, sitten myöhemmin ihan keskellä päivääkin. 24v olin tuolloin. Ja siis muun väkivaltaisen lapsuuteni muistin kyllä, mutten näitä äitini tekemiä raiskauksia. -2-

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:11"][quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:07"]

Te, jotka olette unohtaneet hyväksikäytön pitkäksi aikaa - minkä ikäisenä tai minkä tapahtuman yhteydessä muistitte tapahtumat?

[/quote]

Oman tyttären syntymän jälkeen mulle alkoi tulla flash backeja, eka unissa, sitten myöhemmin ihan keskellä päivääkin. 24v olin tuolloin. Ja siis muun väkivaltaisen lapsuuteni muistin kyllä, mutten näitä äitini tekemiä raiskauksia. -2-

[/quote]

Voimia sulle. :( En voi kuvitella edes, miltä tuntuu.

Mulla oli väkivaltainen ja laiminlyöty lapsuus myös, siltä osin tiedän mitä se on.

57

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:22"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:11"][quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 19:07"]

Te, jotka olette unohtaneet hyväksikäytön pitkäksi aikaa - minkä ikäisenä tai minkä tapahtuman yhteydessä muistitte tapahtumat?

[/quote]

Oman tyttären syntymän jälkeen mulle alkoi tulla flash backeja, eka unissa, sitten myöhemmin ihan keskellä päivääkin. 24v olin tuolloin. Ja siis muun väkivaltaisen lapsuuteni muistin kyllä, mutten näitä äitini tekemiä raiskauksia. -2-

[/quote]

Voimia sulle. :( En voi kuvitella edes, miltä tuntuu.

Mulla oli väkivaltainen ja laiminlyöty lapsuus myös, siltä osin tiedän mitä se on.

57

[/quote]

Kiitos. Näillä mennään, kun ei muuta voi.. Kaikkea hyvää sulle myös. <3 -2-

Olen vain mielestäni tullut vahvemmaksi. Vastoinkäymisten tullessa murehdin hetken ja sen jälkeen haluan keskittyä vain positiivisempiin asioihin. Tietenkin vanhempien miesten keskuudessa en ole kovin avoin ja olen aina varuillani.

8-vuotiaana tapahtuneesta hyväksikäytöstä ole kertonut asiasta kuin parille hyvälle ystävälle ja miehelleni, koska tiedän ettei tarinaani hyväksikäytöstä uskottaisi, kun kyseessä oli sukulaiseni mies. Nykyään kyseinen mies elelee viimeisiä vuosiaan keuhkoahtauman kourissa ja olen varma, etten hyväksikäytöstä pysty koskaan kertomaan kenellekään sukulaiselleni.

Muutaman kerran myöhemmin myös minua kovasti painostettiin yhdyntään ja kopeloitiin väkisin hakiessani omaa seksuaalisuuttani, kun olin vasta 15-vuotias. Tietenkin suostuin, koska ajattelin pääseväni helpommalla.  Mutta nämä teininä tapahtuneet asiat olivat omasta tyhmyydestäni johtuvia asioita, joita häpeän vielä tänäkin päivänä.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 11:56"]

Voi 39... Mitä jos hän kuitenkin pääsee tekemään jotain lapsillesi? Mieti, jos jotain tapahtuu ja lapsesi saavat vielä kaiken lisäksi tietää, että sinä tiesit riskistä. Siinä voi mennä sinun välit lapsiisi. Kai rakastat omia lapsiasi enemmän kuin tätä hyväksikäyttäjää? Sun velvollisuutesi on suojella lapsiasi!

[/quote]Mitä jos hän ei tehnytkään mitään? Suljenko varoiksi lapset poi häneltä kokonaan? Entä muut lapset joiden kanssa hän on tekemisissä? Kerronko kaikille muistikuvani josta en ole varma? Asia minkä muistan on sellainen ettei edes paljaaseen ihoon ole koskettu.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 11:56"]

Voi 39... Mitä jos hän kuitenkin pääsee tekemään jotain lapsillesi? Mieti, jos jotain tapahtuu ja lapsesi saavat vielä kaiken lisäksi tietää, että sinä tiesit riskistä. Siinä voi mennä sinun välit lapsiisi. Kai rakastat omia lapsiasi enemmän kuin tätä hyväksikäyttäjää? Sun velvollisuutesi on suojella lapsiasi!

[/quote]Mitä jos hän ei tehnytkään mitään? Suljenko varoiksi lapset poi häneltä kokonaan? Entä muut lapset joiden kanssa hän on tekemisissä? Kerronko kaikille muistikuvani josta en ole varma? Asia minkä muistan on sellainen ettei edes paljaaseen ihoon ole koskettu.

[/quote]

No, sinuna pelaisin varman päälle enkä antaisi hänen tavata lapsia ollenkaan. En kestäisi, jos lapseni jonakin päivänä katsoisi minuun ja sanoisi: "Äiti, sinä tiesit!" Silloin mulla oikeasti hajoaisi pää.

Muiden lasten suhteen tilanne on tietysti kinkkisempi, kun et varmasti halua saada mitään kunnianloukkaussyytettä. Jos tunnet hyvin näiden lasten vanhempia, niin mielestäni voisit kertoa heille muistavasi jotakin, mistä et ole kuitenkaan varma. He voisivat sitten tehdä omat ratkaisunsa sen pohjalta.

Mielestäni sinun ei kannata vähätellä muistamaasi tapahtumaa, hyväksikäyttö on rikos vaikka sulla olisi ollut kaikki vaatteet päällä. Voimia tapahtuneen käsittelyyn!

pystyin vihdoin yli 30-vuotiaana sanomaan ääneen koko elämäni hallinneen painajaisen. minua ja veljeäni käyttivät hyväksi äiti ja isä. minua myös esiteltiin ja tarjottiin ryyppykavereille. aktiivisempi oli äiti. yhteisestä häpeästä salasimme asian, joskys puhuimme siitä, että meitä ei olisi uskonut kukaan. asiasta puhuminen vei pahimmat flash back-muistot pois, mutta toi myös mukanaan romahduksen, josta en ole toipunut vieläkään vuosien jälkeen. käyn välillä terapiassa, mutta en koe saavani apua. käytän liikaa alkoholia ja seksuaalisuus on tyhjää ja holtitonta.

naisten tekemä hyväksikäyttö on pahempaa kuin miesten, häpeällisempää. olen jo yli 40 enkä usko, että minusta tulee koskaan normaalia ja onnellista ihmistä. minun kohtaloni oli tämä pahuus.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:47"]

pystyin vihdoin yli 30-vuotiaana sanomaan ääneen koko elämäni hallinneen painajaisen. minua ja veljeäni käyttivät hyväksi äiti ja isä. minua myös esiteltiin ja tarjottiin ryyppykavereille. aktiivisempi oli äiti. yhteisestä häpeästä salasimme asian, joskys puhuimme siitä, että meitä ei olisi uskonut kukaan. asiasta puhuminen vei pahimmat flash back-muistot pois, mutta toi myös mukanaan romahduksen, josta en ole toipunut vieläkään vuosien jälkeen. käyn välillä terapiassa, mutta en koe saavani apua. käytän liikaa alkoholia ja seksuaalisuus on tyhjää ja holtitonta.

naisten tekemä hyväksikäyttö on pahempaa kuin miesten, häpeällisempää. olen jo yli 40 enkä usko, että minusta tulee koskaan normaalia ja onnellista ihmistä. minun kohtaloni oli tämä pahuus.

[/quote]

Voi miten sinut on rikottu lapsena :'( Tuntuu kamalalta. Paljon voimia ja enkeleitä elämääsi! <3

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:49"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:47"]

pystyin vihdoin yli 30-vuotiaana sanomaan ääneen koko elämäni hallinneen painajaisen. minua ja veljeäni käyttivät hyväksi äiti ja isä. minua myös esiteltiin ja tarjottiin ryyppykavereille. aktiivisempi oli äiti. yhteisestä häpeästä salasimme asian, joskys puhuimme siitä, että meitä ei olisi uskonut kukaan. asiasta puhuminen vei pahimmat flash back-muistot pois, mutta toi myös mukanaan romahduksen, josta en ole toipunut vieläkään vuosien jälkeen. käyn välillä terapiassa, mutta en koe saavani apua. käytän liikaa alkoholia ja seksuaalisuus on tyhjää ja holtitonta.

naisten tekemä hyväksikäyttö on pahempaa kuin miesten, häpeällisempää. olen jo yli 40 enkä usko, että minusta tulee koskaan normaalia ja onnellista ihmistä. minun kohtaloni oli tämä pahuus.

[/quote]

Voi miten sinut on rikottu lapsena :'( Tuntuu kamalalta. Paljon voimia ja enkeleitä elämääsi! <3

[/quote]

kiitos lohduttavista sanoista. 

Jos jo aikuinen ei muista mitä hänelle taphtui pienenä niin pitäisikö hänelle kertoa siitä?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:54"]

Jos jo aikuinen ei muista mitä hänelle taphtui pienenä niin pitäisikö hänelle kertoa siitä?

[/quote]

minun mielestäni pitäisi, jos ei muista mitään niin aika varmasti ainakin alitajuisella tasolla vaikuttaa kuitenkin jotenkin, itsetuntoon, ihmissuhteisiin jne. erityisesti jos tämä henkilö oireilee millään tavalla psyykkisesti. tosin kertominen kannattaa tehdä hienovaraisesti ja empaattisesti, syyllistämättä muistamattomuudesta (se on tehokas psyyken suojauskeino, siksikin varovaisesti kerrottava). jos henkilö suuttuu (mikä myös luonnollinen reaktio ensin) niin yritä olla ymmärtäväinen, kyseessä kuitenkin iso asia.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 11:56"]

Voi 39... Mitä jos hän kuitenkin pääsee tekemään jotain lapsillesi? Mieti, jos jotain tapahtuu ja lapsesi saavat vielä kaiken lisäksi tietää, että sinä tiesit riskistä. Siinä voi mennä sinun välit lapsiisi. Kai rakastat omia lapsiasi enemmän kuin tätä hyväksikäyttäjää? Sun velvollisuutesi on suojella lapsiasi!

[/quote]Mitä jos hän ei tehnytkään mitään? Suljenko varoiksi lapset poi häneltä kokonaan? Entä muut lapset joiden kanssa hän on tekemisissä? Kerronko kaikille muistikuvani josta en ole varma? Asia minkä muistan on sellainen ettei edes paljaaseen ihoon ole koskettu.

[/quote]

No, sinuna pelaisin varman päälle enkä antaisi hänen tavata lapsia ollenkaan. En kestäisi, jos lapseni jonakin päivänä katsoisi minuun ja sanoisi: "Äiti, sinä tiesit!" Silloin mulla oikeasti hajoaisi pää.

Muiden lasten suhteen tilanne on tietysti kinkkisempi, kun et varmasti halua saada mitään kunnianloukkaussyytettä. Jos tunnet hyvin näiden lasten vanhempia, niin mielestäni voisit kertoa heille muistavasi jotakin, mistä et ole kuitenkaan varma. He voisivat sitten tehdä omat ratkaisunsa sen pohjalta.

Mielestäni sinun ei kannata vähätellä muistamaasi tapahtumaa, hyväksikäyttö on rikos vaikka sulla olisi ollut kaikki vaatteet päällä. Voimia tapahtuneen käsittelyyn!

[/quote]Se mitä minulle tehtiin, en koe itse pahana vaan yleinen käsitys siitä on paheksuva. Siitä myös tuska johtui, ei siitä mitä minulle on tehty, jos olen rehellinen niin välillä ihmettelen että miksi niin voimakkaasti suhtaudutaan näihin ihan lieviin juttuihin, en siis salli mitään mutta en voisi olla vihainen ko. ihmiselle enkä viedä häneltä pois sukuaan, kun en edes koe hänen tehneen suurempaa pahaa. En kyllä aio koskaan tästä puhua kellekkään, silläkin uhalla että jotain voisi tapahtua, ei kyllä mitään viitettä ole sellaisesta. Koen että jotain outoa on tapahtunut ja jo lapsena sanoin ei, ja siihen se loppuikin.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 11:56"]

Voi 39... Mitä jos hän kuitenkin pääsee tekemään jotain lapsillesi? Mieti, jos jotain tapahtuu ja lapsesi saavat vielä kaiken lisäksi tietää, että sinä tiesit riskistä. Siinä voi mennä sinun välit lapsiisi. Kai rakastat omia lapsiasi enemmän kuin tätä hyväksikäyttäjää? Sun velvollisuutesi on suojella lapsiasi!

[/quote]Mitä jos hän ei tehnytkään mitään? Suljenko varoiksi lapset poi häneltä kokonaan? Entä muut lapset joiden kanssa hän on tekemisissä? Kerronko kaikille muistikuvani josta en ole varma? Asia minkä muistan on sellainen ettei edes paljaaseen ihoon ole koskettu.

[/quote]

No, sinuna pelaisin varman päälle enkä antaisi hänen tavata lapsia ollenkaan. En kestäisi, jos lapseni jonakin päivänä katsoisi minuun ja sanoisi: "Äiti, sinä tiesit!" Silloin mulla oikeasti hajoaisi pää.

Muiden lasten suhteen tilanne on tietysti kinkkisempi, kun et varmasti halua saada mitään kunnianloukkaussyytettä. Jos tunnet hyvin näiden lasten vanhempia, niin mielestäni voisit kertoa heille muistavasi jotakin, mistä et ole kuitenkaan varma. He voisivat sitten tehdä omat ratkaisunsa sen pohjalta.

Mielestäni sinun ei kannata vähätellä muistamaasi tapahtumaa, hyväksikäyttö on rikos vaikka sulla olisi ollut kaikki vaatteet päällä. Voimia tapahtuneen käsittelyyn!

[/quote]Se mitä minulle tehtiin, en koe itse pahana vaan yleinen käsitys siitä on paheksuva. Siitä myös tuska johtui, ei siitä mitä minulle on tehty, jos olen rehellinen niin välillä ihmettelen että miksi niin voimakkaasti suhtaudutaan näihin ihan lieviin juttuihin, en siis salli mitään mutta en voisi olla vihainen ko. ihmiselle enkä viedä häneltä pois sukuaan, kun en edes koe hänen tehneen suurempaa pahaa. En kyllä aio koskaan tästä puhua kellekkään, silläkin uhalla että jotain voisi tapahtua, ei kyllä mitään viitettä ole sellaisesta. Koen että jotain outoa on tapahtunut ja jo lapsena sanoin ei, ja siihen se loppuikin.

[/quote]

Juuri sinunlaisesi itsekin syyllistyvät pedofiliaan, koska heillä on käsitys, että hyväksikäyttö ei ole väärin  joissain määrätyissä (sinun määrittelemissäsi)tapauksissa. Tarvitset apua pikimmiten.

Komppaan edellistä. Yleensä hyväksikäyttäjät ovat itse olleet lapsena hyväksikäytettyjä. Ja juuri tuollaisia, jotka kaikesta huolimatta "rakastavat" rikkojaansa.

Hyvä juttu, jos sinä aidosti et koe tapahtunutta traumaattisena. Ei vain voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos et olisi silloin lapsena sanonut ei. Eikä voi tietää, osaavatko muut, joille tämä henkilö mahdollisesti yrittää jotain tehdä, sanoa samalla tavalla ei (ja uskooko tekijä enää kieltoja). En yritä enempää sinua taivutella, jos kerran olet päätöksesi tehnyt, mutta mua silti pelottaa niiden lasten puolesta, jotka tämän henkilön lähipiiriin kuuluvat. Toivottavasti he saavat olla rauhassa.

arvaatkaapa vaan miltä tuntuu kirjoittaa esim. ahmimis häiriöstäni yhteen ketjuun kun minut vaan haukuttiin että olen laiska ja miten kukaan mies on pukannut minut ees raskaaksi....tietäisittekin että olin 17 vuotta sairaan veljeni insestin uhri.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 15:48"]

arvaatkaapa vaan miltä tuntuu kirjoittaa esim. ahmimis häiriöstäni yhteen ketjuun kun minut vaan haukuttiin että olen laiska ja miten kukaan mies on pukannut minut ees raskaaksi....tietäisittekin että olin 17 vuotta sairaan veljeni insestin uhri.

[/quote]

Kamalaa, voimia sinulle! Oletko puhunut asiasta kenellekään? Tietävätkö vanhempanne?

Kiitos tästä kommentista! 

En ole provo. Puhuin omista kokemuksistani. 

Kauhistuttaa ajatuskin, että tässä keskustelussa olisi mukana ihminen, joka ei itse hyväksikäyttöä olisi kokenut ja sitten toteaisi kevyesti, ettei se jättänyt traumoja. Se olisi julmaa pilaa niitä uhreja kohtaan, jotka tässäkin keskustelussa ovat avoimesti kertoneet olevansa kokemiensa asioiden vuoksi rikki. 

Itseni kohdalta arvelen selvitymisen syiksi sitä, että mua uskottiin ja asia otettiin perusteelliseen käsittelyyn. Toiseksi, asia tuli ilmi ollessani 11-vuotias ja tässä on ollut jo 2 vuosikymmentä aikaa toipua. Tapahtuneet eivät ole enää tuoreessa muistissa, eivätkä edes mielessäni. En ajattele niitä. 

En myöskään huomaa niiden vaikuttavan tämän hetkisessä elämäntilanteessani. Nuorempana mulla on ollut todella huono itsetunto. Toisaalta tämä voi johtua myös koulukiusaamisesta, joka jatkui koko kouluajan. Kiusaamisen myötä pyyhin sylkeä pois päältäni, sain jatkuvasti kuulla olevani ruma, mua lyötiin, silmälasit napattiin pois ja kirjat piilotettiin pitkin isoa rakennusta, siinä sitten lähes sokkona yritin etsiä kirjoja takaisin porukan nauraessa ympärillä jne. Opettajakin kerran purskahti itkuun ja kysyi kuinka jaksan. 

Tajusin teini-ikäisenä, että ihmiset toimivat oman ymmärryksensä mukaan ja että ennemmin mun tulisi tuntea myötätuntoa kuin katkeruutta ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat elämän kohtaamaan lusikkatason ymmärryksellä. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia ;)  Opin myös nauttimaan yksinolosta ja se on osoittautunut vahvuudeksi myöhemmin elämässä: miehen työn kautta olemme asuneet eksoottisissakin olosuhteissa toisella puolella maapalloa. Nämä muutot olisivat rankempia, jos en kestäisi yksinäisyyttä tai ulkopuolisuuden tunnetta. Myös opinnoissa on ollut etu, että olen itsenäinen: kun teen työt yksin, tiedän tuloksen olevan hyvä; jos teen pari- tai ryhmätyötä, joudun ottamaan riskin, että kaikki eivät ole yhtä kunnianhimoisia ja motivoituneita kuin minä ja se voi vaikuttaa heikentävästi arvosanaan.

Aikuisuus ja hyvä parisuhde ovat eheyttäneet mut. Nykyään mulla on terve itsetunto. Arvostan kehoani ja olen siitä kiitollinen. Pidän itsestäni, mulla on hyvä olla itseni kanssa. En ole täydellinen ja teen typeriä virheitä, en myöskään loista älylläni kaikkialla, mutta se ei haittaa. Kelpaan itselleni tällaisena kuin olen :)

Mitä muuta...Nuorempana olin fyysisesti "kylmä." En pitänyt koskettelusta tai hieromisesta. Jopa niinkin simppeli asia kuin kättely inhotti. Suhteet miehiin olivat platonisia, en nähnyt miehiä seksuaalisessa mielessä. Ajattelin jopa, että seksi ei ole mua varten.

Olen myös aina vaistomaisesti ottanut askeleen taakse päin saadakseni lisää tilaa, jos joku on erehtynyt tulemaan liian lähelle. Vieras ihminen kyljessä kiinni ahdisti.

Kun tapasin mieheni, kaikki muuttui. Tajusin, että "kylmä" olin ollut siksi, että aiemmin tapaamani miehet eivät kolahtaneet. Tajusin myös, että luonteelleni on ominaista tietty laskelmoivuus. En päätä pahkaa ihastu, vaan ensin mun täytyy tuntea mies ja arvostaa häntä, ennen kuin romanttisemmat tunteet voi alkaa nousta. Tämä takuuvarmasti johtuu taustastani: en ole alitajuisestikaan halunnut ottaa riskiä, että keskenkasvuinen mies voisi hankaloittaa tai vahingoittaa minun tai etenkään tulevien lastemme elämää. 

Parisuhteen alussa seksi oli mulle vielä "outo" asia. En edelleenkään kokenut, että se olisi olennainen osa mun elämääni. Ajattelin, että voisin helposti skipata seksin pois elämästäni, jos sellainen tilanne osuisi kohdalle esimerkiksi sairauksien vuoksi. En myöskään pitänyt siitä, jos mies oli liian suoraviivainen lähestymisessään. Tarvitsin "lämmittelyaikaa" ja mahdollisuuden rentoutua ensiksi. 

Nykyään koen olevani ihan sujut seksuaalisuuteni kanssa. Tykkään seksistä, enkä haluaisi olla ilman. En ainakaan pitempiäkin aikoja. Toisaalta elämä voi yllättää ja jonakin päivänä voin joutua esimerkiksi leskeksi, jolloin musta riippumattomista syistä seksielämä muuttuu ja siihen on vain sopeuduttava. Mutta siis, niin kauan kun saan elää tässä parisuhteessa ihanan mieheni kanssa, seksi on tärkeäkin osa elämääni ja hyvinvointiani. Tosin edelleen mun täytyy olla "virittäytynyt" tunnelmaan ensiksi, kavahdan jos miehen käsi alkaa hiplata saman tien kehoani. Emme kuitenkaan kärsi tästä ja naureskelenkin mieheni kanssa, että vuosikymmenen ja 3 lapsen jälkeen olen edelleen henkisesti neitsyt. Juttelemme avoimesti mieheni kanssa asioista ja hän ei syyllistä tai painosta. Hänen kanssaan on hyvä olla.

Mistä kaikesta sitten johtuu, seksi ei paljoa mielessäni pyöri. Se on yksi osa elämääni ja nautin siitä, mutta ei sen enempää. Elämässä on myös muita ihania, tärkeitä asioita. Kaikilla on oma lokeronsa. En ajattele alapäälläni, enkä tosiaan anna alapääni tehdä ratkaisuja. En ole myöskään kiinnostunut muiden seksielämästä, lehtien seksiartikkeleista ja esimerkiksi, jos elokuvissa on seksikohtauksia, skippaan ne tai käännän päätäni. Mua ei vaan kiinnosta. Koen seksin olevan niin intiimiä ja yksityistä, etten halua olla millään tavalla osallisena muiden seksielämässä. Pidän huolta vain omastani :)

Yritin tässä nyt analysoida ja oikeasti syväluodata itseäni. Tällainen olen. En onnistu löytämään itsestäni tämän enempää tähän hätään. Kuten sanoin, 20 vuotta on ollut mulle tarpeeksi pitkä aika toipua. Vastaukseni olisi aivan toisenlainen, jos olisin vaikkapa 13-vuotias ja tapahtuneet asiat ja kaikki muut ikävyyden elämässä (perheessäni myös alkoholismia, väkivaltaa ja asuin turvakodissakin) pinnalla tuoreena. Nyt tarkastelen menneisyyttä etäältä ja nautin tämän hetkisestä elämäntilanteesta. Mulle hyvä parisuhde ja onnellinen perhe-elämä on kuin taivas. Tunnen suurta kiitollisutta tästä kaikesta hyvästä, mitä mulla nyt on. Mennyttä en haluaisi elää uudelleen ;)

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 11:32"]

20/22, hyväksikäytön uhrina varmasti tiedät, kuinka pahalta tuntuu, jos uhria ei uskota tai hänen kokemuksiaan vähätellään. Vastasit mielestäni todella ilkeästi 17:lle. Toivoisin sinun ymmärtävän, että me kaikki olemme erilaisia ja meillä on omat tapamme käsitellä asioita. Toisilla on myös ympäristöstä johtuvat edellytykset selviytyä hyväksikäytöstä toisia paremmin: jos elämässä esimerkiksi on edes yksi ihminen, johon voi luottaa ja jolle voi uskoutua, niin eheytymismahdollisuudet ovat paljon paremmat kuin sellaisella, joka on tapahtuneen kanssa aivan yksin.

Älä enää jatkossa väitä ketään hyväksikäytöstä kertovaa valehtelijaksi, jooko? Se voi oikeasti järkyttää toisen mieltä syvästi. Netissä ei aina voi tietää, kuka on tosissaan ja kuka ei, mutta tällaisissa asioissa on pienempi paha uskoa valehtelijaa ja suhtautua tähän empaattisesti kuin väittää valehtelijaksi sellaista, joka puhuukin totta.

[/quote]

Tämä oli hyödyllinen ketju. Itse kertaluontoisen tilanteen uhrina ala-asteikäisenä, kukaan ei saanut tietää. Murrosikäisenä pakkoneuroosi, kukaan ei ohjannut hoitoon vaikka oireilu näkyi ulospäin. Nuorena aikuisena ajauduin suhteisiin, joissa läsnä alistaminen, hyväksikäyttö. Oma seksuaalisuus hukassa, olin tosi provosoiva, loin koko minäkuvani sen ympärille että olen haluttava ja seksikäs.

nyt tilanne suht normaali, on mies ja lapsi. Mies joutunut aika paljon kestämään etenkin suhteemme alussa. Olen aika huono rakastamaan, olemaan lähellä ja läsnä. Toki taustalla muutakin kuin tämä yksi kokemus lapsena, mutta uskon että etenkin nuoruus/varhaisaikuisuus meni huonosti juuri tämän kokemuksen vuoksi.