muita jotka joutuivat pedofilin uhriksi lapsena?

Nro 20 jatkaa. En usko tarinaasi vieläkään. Jos uskotaan kuitenkin sen sekunnin verran että tarinasi on tosi: 

yrität joko uskotella/todistella itsellesi jotain todellisuudesta poikkeavaa, et ole kenties vielä pohtinut tapahtumia aidosti TAI sitten sinulle ei ole tullut vastaan uutta elämäntilannetta, joka mahdollisesti laukaisee oireet.

En vilpittömästi usko, että sinulle ei muka ole tullut asiasta minkäänasteista taakkaa kannettavaksesi. Tai sitten tulet aivan eri kulttuuripiiristä, eri arvojen keskeltä. Yhteiskunnasta, jossa pedofilia on sallitumpaa.

Tutkimusten mukaan (myös minun oikeudenkäynnissäni todistaneen psykologin mukaan) lapselle läheisen tai luotetun ihmisen toimesta teko on paljon haavoittavampi lapsen psyykeelle, kuin perinteinen ns. puskaraiskaus (tuntematon tekijä+kertaluoneisuus tilanteena). 

Tällainen teko, olkoon fyysistä tai ei, aiheuttaa paljon kauaskantoisemmat ja tuhoisammat vauriot. Lapsi ei pysty samanlailla lokeroimaan tällaista tekoa, itsenäisenä omasta kehittyvästä minuudestaan, vaan tulos on väistämättä jollain lailla itsesyyllistävä. Ei suoranaisesti: ansaitsin tuon teon, koska olen___, vaan yleiskuva itsestä ja omasta arvosta/hyvyydestä/kyvykkyydestä rakentuu osin pieleen. Siinä ei isäpuolen katuvaiset terapiasessiot paljon paina.

Tai sitten voin vain onnitella, olet todellinen poikkeus sääntöön.

Tai sitten voin vain onnitella, olet todellinen poikkeus sääntöön.

NÄIN juuri, joten älä väitä paskanpuhumiseksi, kaikkie psyyke ei ole samalla tasolla

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 14:28"]

todella surullista 2. oletko päässyt traumaterapiaan? minä en sinne päässyt kun ei ole pientä lasta ja en ole enään työkuntoinen.

[/quote]

Psykoterapiassa oon käynyt nyt 4 v (Kela kustantaa mulle sen osittain), sitä ennen liki 5v "vähän siellä täällä terapiassa" (tk, mielialapoli, kriisikeskus, kirkon perheneuvonta) -2-

Vaikka selvisin, se ei poista sitä tosi asiaa, että omassa kodissani tulin hyväksikäytetyksi 3 vuotta yhä uudelleen ja uudelleen.

Älä siis vähättele kokemaani tai sitä, että päätin tietoisesti päästä tapahtuneiden vääryyksien yli ja saada mahdollisimman hyvän tulevaisuuden itselleni. Ja tämän todella sain. Elämäni on hyvää, tasapainoista ja antoisaa.

Suureksi osaksi kyse on ollut onnekkuudesta (hyvä puoliso, ihanat lapset, terveys, mieluisat opiskelu-ja työpaikat jne.) mutta kyllä asennekin vaikuttaa. Lapsesta asti olen ajatellut, että elämä on täynnä mahdollisuuksia. Ja mulla on ollut draivi myös käyttää nämä mahdollisuudet. Koen elämän ainutkertaisena seikkailuna.

Tietoisesti tein teini-ikäisestä asti pitkän tähtäimen suunnitelmia ja varoin tekemistä mitään sellaista, joka estäisi mua saavuttamasta tavoitteitani. Psyyken murtuminen, katkeruus tai unelmien lipuminen läpi sormien ilman tosisaan yrittämistä ei kuulunut suunnitelmiini. Kieltäydyin tästä, kamppailin sitä vastaan. Onneksi selvisin. Toisinkin olisi voinut käydä. Tiedostan tämän ja olen siitä kiitollinen. 

Nyt kuulostan jo ihan elämäntapakouluttajalta :) Olen ihan tavallinen 30-vuotias perheellinen nainen. Tosin välistä aika rikasta elämää olen saanut/joutunut elämään ;) Koettua on tullut yhtä sun toista. 

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 14:58"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 14:36"]

Isäpuoleni hyväksikäytti vuosia. 

Ei traumoja, ei ongelmia, ei katkeruutta.  Elän tasapainoista ja onnellista elämää. Olen naimisissa ja 3 lapsen kotiäiti. 

Kun asia tuli ilmi, äiti alkoi toimimaan järein asein. Mitään ei piiloteltu tai hyssytelty. Sain olla uhri ja äiti järjesti mulle saman tien terapian. Äiti myös kysyi, haluanko nostaa syytteen isäpuoltani vastaan. 

Isäpuoleni meni intensiiviseen terapiaan, joka kesti 5 vuotta. Hän myös pyysi anteeksi ja oli halukas saamaan rangaistuksen. 

En uskalla ajatella, mikä tilanteeni olisi ollut, jos hyväksikäyttö ei olisi tullut tietoon tai jos mua ei oltaisi uskottu. Että olisin joutunut kantamaan iljettävää salaisuutta ja häpeää saamatta oikeutta :(

Olen loppujen lopuksi ollut todella onnekas. Yksi osa onnekkuutta on myös se, etten mieti menneitä. Siitä tulisi vain paha mieli. En pysty muuttamaan mennyttä, eli mielestäni turhaa itsensä kiusaamista. Keskityn tähän hetkeen ja elämän rakentamiseen. Tulevaisuuteen voin vaikuttaa :)

Olen tietoisesti valinnut menneestä irti päästämisen. Oli jo tarpeeksi epäreilua, että multa vietiin järjestelmällisesti oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Kohtuutonta olisi, jos mielenterveytenikin olisi viety. Tähän en enää suostunut. Vaikka aluksi se tuntui vaikealta, päätin mielessäni antaa anteeksi. Katkeruus syö vain kantajaansa, muutosta parempaan se ei tuo tai hyvitystä tapahtuneesta. Olin 11-vuotias hyväksikäytön tullessa ilmi ja 14-vuotias, kun pystyin antamaan anteeksi. Sain mielenrauhan. Huom! Anteeksianto ei tarkoita sitä, että tekoa hyväksyy. Ennemmin hyväksyy sen, että tuli koettua jotakin todella epäreilua ja pyrkii pääsemään sen yli.

[/quote]

Käsittämätöntä roskaa kirjoitat, en usko sekuntiakaan sinun olevan olleen aihepiirin kanssa tekemisissä tai sitten veikkaisin, että sinut on aivopesty tietyn (uskon)lahkon toimesta?

En aio kirjoittaa omaa tarinaani, mutta voin kertoa seuraukset: syömishäiriö, ahdistuneisuus ja yleinen alemmuudentunto.

Nämä kaikki oireet ovat tosin hiipuneet kaikki pois lapseni syntymän myötä parin viime vuoden sisällä. Kyllähän niistä ehdittiinkin nauttia se parikymmentä vuotta.

Joka tapauksessa, nyt kolmekymppisenä koen ensikertaa olevani suht normaali.

Uusia sosiaalisia tilanteita tosin pelkään, mutta skarppaan niissäkin, niin että vaikutan pääasiassa tylyltä, kun totuus on, että päänsisällä ajattelen olevani huono, ruma ja ennenkaikkea tyhmä. Moitin itseäni pitkään jälkikäteen ja analysoin tilanteet todella kriittisesti. 

[/quote]

20/22, mikä sinä kuvittelet olevasi määräämään, millä tavoin hyväksikäytön uhri saa tai ei saa selvitä tapahtuneesta? Täällä on toinen hyväksikäytetty, jolla menee elämässä hyvin. Minua käytti hyväksi oma isä, kun olin 8–14-vuotias.

Uskoisin selvinneeni ennen kaikkea siksi, että en ole koskaan, edes lapsena, kuvitellut olevani itse millään tavalla syyllinen hyväksikäyttöön. Jo ennen hyväksikäytön alkamista olin lukenut naistenlehdestä artikkelin aiheesta, ja kun koskettelut alkoivat, niin tajusin heti, mistä oli kyse. Se oli mielestäni uskomattoman kuvottavaa, mutta ihmettelin, kun en kokenut minkäänlaista häpeää (artikkelissa kun oli painotettu sitä, kuinka paljon lapsi häpeää tapahtunutta). Tunsin pelkästään inhoa ja vihaa isääni kohtaan, ja tunnen sitä kyllä edelleenkin. Mutta en onneksi ole noiden tunteideni vanki, vaan pystyn elämään ihan tavallista elämää.

Tietenkään en voi tietää, millainen olisin nykyään, jos hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut. Ehkä en olisi samalla tavalla alakuloisuuteen taipuvainen, ehkä en olisi sairastunut lievään synnytyksen jälkeiseen masennukseen jne. Mutta sen voin sanoa, että olen varmasti täysjärkisempi, "normaalimpi" ja onnellisempi kuin moni sellainen ihminen, jota ei ole koskaan käytetty hyväksi. On toki mahdollista, että tulevaisuudessa käy jotakin, mikä saa mieleni murtumaan, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä.

Paljon voimia kaikille hyväksikäytetyille! 2:n kokemukset järkyttivät muakin kovasti.

Kyllä meistä osa selviää ilman pahempia sairastumisia, olen kyllä masennusjaksot käynyt läpi pariin otteeseen, mutta en silti ole menneiden jäämään päälle. Tiedän, ettei monikaan pääse ns näin helpolla eroon, mutta näin voi käydä.

Viittaan siis tuolle, joka väittää, ettei voi toipua ilman isoja murheita. Me ihmiset käsittelemme asioita niin eri tavalla, joten kyllä varmasti tässäkin asiassa poikkeus vahvistaa säännön.

Tsemppiä kaikille, jotka asiasta kärsivät, toivoin teillä hyvää, toivottavasti saatte apua!

No en tiedä voiko tätä varsinaisesti laskea tän topicin alle mut mun isosiskon poikaystävä raiskasi mut kun olin 15v. Yhteinen kännäysilta takana, ja sisko sammui aiemmin. Ei nyt varmaan mikään pedofiili joo, mut kyllä tuo silti oli traumaattista. Mies ja sisko olivat täysikäisiä. Välit siskoon meni moneks vuodeks ja kävin terapiassa. Syytettä ei ikinä nostettu.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

Minkälaisia oireita sulla oli ennen kuin muistit mielen tasolla?

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

Minkälaisia oireita sulla oli ennen kuin muistit mielen tasolla?

[/quote]

Liki kaikkia noita jo mainisemiani. Siis masennusta, ahdistusta, sosiaalisia pelkoja, syömishäiriö, unettomuutta, "käsittämätöntä" itsetuhoviettiä (muistan, miten joskus oikein erikseen pohdin mistä kohtaa viiltää itseäni ja repiä hiuksiani irti jotta avokki ei huomais). Muistaminen teki monia asioita ymmärrettäväksi, mutta kuitenkin vaikeammaksi.

Alkoholismi vissiin ainoa noista sairauksistani joka "puhkesi" /alkoi vasta eron jälkeen - kun lapsi meni pois, turrutin tuskaani ja ikävääni alkolla. -2-

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

Minkälaisia oireita sulla oli ennen kuin muistit mielen tasolla?

[/quote]

Liki kaikkia noita jo mainisemiani. Siis masennusta, ahdistusta, sosiaalisia pelkoja, syömishäiriö, unettomuutta, "käsittämätöntä" itsetuhoviettiä (muistan, miten joskus oikein erikseen pohdin mistä kohtaa viiltää itseäni ja repiä hiuksiani irti jotta avokki ei huomais). Muistaminen teki monia asioita ymmärrettäväksi, mutta kuitenkin vaikeammaksi.

Alkoholismi vissiin ainoa noista sairauksistani joka "puhkesi" /alkoi vasta eron jälkeen - kun lapsi meni pois, turrutin tuskaani ja ikävääni alkolla. -2-

[/quote]

minkälaisia tuntteita? oliko outoja kehollisia tuntemuksia, esim likaisuuden oloa yms?

2, olen todella pahoillani puolestasi, kyllä tuli kyynelet silmiin lukiessani mitä kerroit äitisi tehneen. Sinussa on mieletön vahvuus! Ei ole myöskään heikkoutta myöntää olevansa heikko. Saanko kysyä (enkä tarkoita mässäillä), mitä äidillesi kuuluu nyt? Elääkö vielä, saiko hän koskaan rangaistusta, onko koskaan katunut, tai edes tajunnut, mitä on tehnyt?

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:23"]

Lasten teinimäistä hömppää ja kaikki kuvittelee, että nyt siellä on kaaaaaamea petofuulu

[/quote]

Kyllä tiukkapipoiset olivat minusta siinä ketjussa asialinjalla. Olin 2000-luvun lopulla armeijassa ja voi herrajumala, millaisiksi ne jutut äityivät. Niissä ei ollut mitään leikkisää, kujeilevaa tai rehtiä, vaikka osa herrasväestä vaikuttikin viihtyvän.

Oli ihan oikein, että siinä ryhmässä nainen oli alikersantti ja esimies. Välillä tein ihan oikeasti suunnitelmia, että mitä reittiä pitkin pääsen nopeiten kopauttamaan rynkyllä takalistoon, jos joku käy siihen käsiksi.

Samaa keski-ikäisten maalaisukkojen suuhun sopivaa "hei kamoon"-sontaa kokeilivat hekin juttujensa selitykseksi tarjota.

Kyllä sen sävyeron jokainen järjissään oleva aina erottaa ihan sukupuolesta riippumatta.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 09:28"][quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 12:23"]

Lasten teinimäistä hömppää ja kaikki kuvittelee, että nyt siellä on kaaaaaamea petofuulu

[/quote]

Kyllä tiukkapipoiset olivat minusta siinä ketjussa asialinjalla. Olin 2000-luvun lopulla armeijassa ja voi herrajumala, millaisiksi ne jutut äityivät. Niissä ei ollut mitään leikkisää, kujeilevaa tai rehtiä, vaikka osa herrasväestä vaikuttikin viihtyvän.

Oli ihan oikein, että siinä ryhmässä nainen oli alikersantti ja esimies. Välillä tein ihan oikeasti suunnitelmia, että mitä reittiä pitkin pääsen nopeiten kopauttamaan rynkyllä takalistoon, jos joku käy siihen käsiksi.

Samaa keski-ikäisten maalaisukkojen suuhun sopivaa "hei kamoon"-sontaa kokeilivat hekin juttujensa selitykseksi tarjota.

Kyllä sen sävyeron jokainen järjissään oleva aina erottaa ihan sukupuolesta riippumatta.

[/quote]

Niinpä. Tähän sopii niin hyvin sanonta "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Etuoikeutukseen tottuneet sikailijat eivät kestä, kun tikkari viedään eli eivät saakaan enää hiljaisella hyväksynnällä puhua ihan mitä vaan naisvihasta/-pelosta kumpuavaa paskaansa. Ohis.

Voimia kaikkea hyvää kaikille. Tämä on sydäntä särkevä ketju.

Minä en joutunut hyväksikäyton uhriksi, mutta sen sijaan kyllä läheisen epäiltiin syyttä 80-luvun pedofiliapaniikissa hyväksikäyttäneen minua. Ja siitä puolestaan syntyi erittäin traumatisoiva kokonaisuus lääkärikäynteineen ja läheisestä erottamisineen. Tuloksena aikuisikään kestänyt lääkärikammo sekä ahdistusta ja masennusta - ja se kuuluisa "likainen olo". Myös syyttömänä syytetylle läheiselle kokemus oli itsestään selvästi aivan hirvittävä.

Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksikäyttöepäilyjä ei pitäisi tutkia (ja syyllisiä rankaista), mutta aika rumaa jälkeä silläkin voi saada aikaiseksi, jos asiat menevät niin päin peetä kuin minun tapauksessani eivätkä aikuiset osaa toimia lapsen edun mukaisesti. Onneksi toimintatavat taitavat nykyään olla hyvin erilaiset kuin silloin.

20/22, hyväksikäytön uhrina varmasti tiedät, kuinka pahalta tuntuu, jos uhria ei uskota tai hänen kokemuksiaan vähätellään. Vastasit mielestäni todella ilkeästi 17:lle. Toivoisin sinun ymmärtävän, että me kaikki olemme erilaisia ja meillä on omat tapamme käsitellä asioita. Toisilla on myös ympäristöstä johtuvat edellytykset selviytyä hyväksikäytöstä toisia paremmin: jos elämässä esimerkiksi on edes yksi ihminen, johon voi luottaa ja jolle voi uskoutua, niin eheytymismahdollisuudet ovat paljon paremmat kuin sellaisella, joka on tapahtuneen kanssa aivan yksin.

Älä enää jatkossa väitä ketään hyväksikäytöstä kertovaa valehtelijaksi, jooko? Se voi oikeasti järkyttää toisen mieltä syvästi. Netissä ei aina voi tietää, kuka on tosissaan ja kuka ei, mutta tällaisissa asioissa on pienempi paha uskoa valehtelijaa ja suhtautua tähän empaattisesti kuin väittää valehtelijaksi sellaista, joka puhuukin totta.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 23:08"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 11:29"]

Huonosti on mennyt, etenkin siitä asti kun aloin muistaa niitä asioita (oman tyttären syntymän jälkeen). Mt-eläkkeellä olen nyt, kun ikää 34v. Mulla hyväksikäyttäjä oma (psyykkisesti vakavasti sairas ja väkivaltainen) äiti.

[/quote]

Minkälaisia oireita sulla oli ennen kuin muistit mielen tasolla?

[/quote]

Liki kaikkia noita jo mainisemiani. Siis masennusta, ahdistusta, sosiaalisia pelkoja, syömishäiriö, unettomuutta, "käsittämätöntä" itsetuhoviettiä (muistan, miten joskus oikein erikseen pohdin mistä kohtaa viiltää itseäni ja repiä hiuksiani irti jotta avokki ei huomais). Muistaminen teki monia asioita ymmärrettäväksi, mutta kuitenkin vaikeammaksi.

Alkoholismi vissiin ainoa noista sairauksistani joka "puhkesi" /alkoi vasta eron jälkeen - kun lapsi meni pois, turrutin tuskaani ja ikävääni alkolla. -2-

[/quote]

minkälaisia tuntteita? oliko outoja kehollisia tuntemuksia, esim likaisuuden oloa yms?

[/quote]

Miksi tämä on saanut miinuksen? kysyn ihan tosissani ja asiallisesti.

Kaikki eivät toki masennu pohjattomasti tai kanna taakkaa, itsellenikin on eräs läheinen tehnyt väärää mutta rakastan häntä silti ja olen tekemisissä paljon. Huolehdin vain ettei jää kahdestaan pienten lasten kanssa. Hän on minulle tärkeimpiä ihmisiä maailmassa, toki tähän vaikuttaa oudot muistikuvat, en ihan tiedä mitä on tapahtunut, ei mitään isompaa ainakaan mutta jotain mitä ei täysin hyväksytä. Pelkään jopa että muistan väärin, että jospa oikeasti mitään ei ole tapahtunut, hän on niin hyvä ihminen että vaikea kuvitella todeksi muistikuviani. Tuskaa koin joitain vuosiaa ekan lapsen synnyttyä, yritin muistella ja muistella mutta mitään kovin pahaa en muista. 

Voi 39... Mitä jos hän kuitenkin pääsee tekemään jotain lapsillesi? Mieti, jos jotain tapahtuu ja lapsesi saavat vielä kaiken lisäksi tietää, että sinä tiesit riskistä. Siinä voi mennä sinun välit lapsiisi. Kai rakastat omia lapsiasi enemmän kuin tätä hyväksikäyttäjää? Sun velvollisuutesi on suojella lapsiasi!

Heippa. Käyn tosi harvoin täällä palstalla, enkä huomannut aiemmin että mulle on esitetty lisää kysymyksiä. Mutta niin. Kyllä oli likaisuuden tunne, joskaan ei ehkä se päällimmäinen kaiken muun keskellä. Äitini ei joutunut mihinkään syytteisiin koskaan (eihän asiasta tiennyt "virallisesti" kuin minä enkä peloteltuna kellekään koskaan kertonut kuin vasta aikuisena. Koulun th useasti kysyi epämääräisistä ruhjeistani ja niistä puremajäljistä, lapsena en varmasti aina osannut edes kovin uskottavia selityksiä antaa, en tiedä uskoiko hän, muttei kuitenkaan koskaan vienyt mitään asiaa eteenpäin). Äitini on jo kuollut, menehtyi oman käden kautta erään psykoosinsa yhteydessä saman vuoden aikana, jolloin muutin kotoa pois (olin 16v tuolloin ja -kamala sanoa- eka ajatukseni oli, että mikset tehnyt sitä jo aiemmin.. ;((). Jotenkin äiti ei kuitenkaan kestänyt sitä, että olinkin sitten poissa, vaikka koko ikäni olin saanut kuulla pilanneeni hänen elämänsä.-2-