Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvaisuus ja vanhemmasta miehestä eroaminen
14.09.2020 |
Olen eroamassa nyt viimein pitkäaikaisesta parisuhteesta. Olen 25v nainen ja mieheni on minua 15 vuotta vanhempi. Olemme seurustelleet 8 vuotta, josta nyt viimeiset 4 vuotta olemme olleet epävirallisesti ''yhdessä''. Olimme todella rakastuneita, ja rakkautta löytyy vieläkin puolin ja toisin, mutta tämän suhteen on nyt vain loputtava, koska meillä on aika erilaiset tavoitteet ja näkemykset elämälle. Olen oivaltanut viimein - ja ennen kaikkea hyväksynyt sen - ettei mies tule koskaan muuttumaan vaikka tekisin mitä.
Tunnistan sen, että tämä vuosia kestänyt toilailu ja viehätys vanhempiin miehiin johtuu siitä, että mulla ei ole ollut lapsuudessa isähahmoa. Toki olen myös luonteeltanikin vähän sellainen vanha sielu... Äitisuhteenikin on vähän mitä on ja olen käytännössä selvinnyt elämässä yksin jo pienestä pitäen. En lähde sen enempää avaamaan, mutta näin lyhyesti sanottuna normaalia rakkautta ja turvaa en ole eläissäni kokenut.
Olen hautonut lopullista eroa jo vuosia. On ollut kuitenkin myös hetkiä, jolloin uskon siihen, että ''kyllä se mies muuttuu ja alkaa panostamaan suhteeseemme aikuisten oikeasti''. Mies on myös itsekin sanonut, että haluaa vielä yrittää ja haluaisi kokeilla muuttumista. Välillä taas sanoo, että haluaisi, mutta ei pysty. Ei hän mielestäni kyllä ole edes yrittänyt...
No, tässä on nyt vuosia odoteltu, riidelty, keskusteltu ja yritetty auttaa, mutta nyt on pakko nostaa kädet pystyyn. En suoraan sanottuna tahdo ns. haaskata elämääni mieslapseen, joka ei aio koskaan ryhdistäytyä. Ymmärrän sen, että ansaitsen parempaa, mutta ymmärrän myöskin sen, että jotta voisin parantua ja olla parempi ihminen erityisesti itselleni ja muille, mun on käytävä tämä ero nyt lopullisesti kunnolla läpi sekä hankkia jotain apua itselleni asian käsittelyyn.
Isoin ongelmani on se, että tulevaisuus pelottaa. Mulla ei ole munaa vaan ottaa ja lähteä ja astua polulle, joka on täysin tuntematon. Pelkään jääväni ikuisiksi ajoiksi yksin. Mies on ollut ainoa tuki ja turva sekä myöskin ensimmäinen poikaystäväni. Tiedän, olen nössö. Pelkoni on niin paha, että ajatuskin yksin jäämisestä ahdistaa ja alkaa tulla fyysisesti tosi paha olo.
Musta kuitenkin on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että on nyt on aika mennä eteenpäin. Alan olla valmis, mutta tarvitsisin pientä sysäystä vielä. En jaksa enää kituuttaa enkä pelätä. Osaisko joku antaa neuvoja, vinkkejä, kertoa kokemuksia aiheeseen liittyen tai suositella paikkaa josta saada apua ongelmaan?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vasta oli pitkä ketju läheisriippuvuudesta
Aijaa. Mä en ole huomannut ollenkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sinähän olet vielä todella nuori ja elämääkin vielä edessä. Jätä se sika! :D
Ärsyttää ihmiset, jotka jäävät vellomaan mukamas avuttomina itsesääliin. Helvattaakos olet tuollaisen miehen itsellesi valinnut?!
Itse en oo ihan tuosta samasta asiasta kärsiny, mut näin yleisesti; se ero sattuu aina vähän aikaa, MUTTA ajatteleppa sitä suruajan JÄLKEISTÄ aikaa. Elämä kukoistaa ja ihmettelet miksi koskaan olitkaan sen miehen kanssa. :D
No mitäs se sun äijäs on sitten tehnyt? En ihan hevillä lähtisi noin pitkästä suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi seurustella 8 vuotta ja olla siitä 4 vuotta epävirallisesti yhdessä...?
Jos ajattelet järjellä, elämäsi ei millään voi olla loppu tuon ikäisenä. Elät vielä ainakin 50 vuotta, millä todennäköisyydellä hän on ainoa ja viimeinen miehesi? Kuten huomaat, taistelet epärationaalisia pelkoja vastaan.
Edellisessä läheisrioppuvuusketjussa joku sanoi hyvin, että jos se mitä teet, tuntuu epämukavalta, teet jotain oikein.
Sitäpaitsi mikä on toisin, jos odotat vielä vuoden? Muuttuuko hän? Tuskinpa. Muututko sinä? Sinä vanhenet koko ajan, kulutat vuosia, joina voit tehdä elämälläsi mitä olet halunnut.
Et ole nuori ikuisesti. Älä käytä elämääsi mieheen, joka ei anna koskaan mitä tarvitset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, että herkät nuoruusvuotesi kuluivat sinulle aivan liian vanhan ihmisen kanssa. Hienoa, että olet tajunnut, että traumasi ovat tehneet hyväksikäytön mahdolliseksi. Uutta parempaa elämää kohti!
Siis tuo mies on ollut yli kolmekymppisenä 16-vuotiaan kanssa?!? Yök!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinusta tuolta tuntuu, niin eroa vaan tulille. Päätät, että suhde oli siinä ja menet eteenpäin. Muuten itket vielä 10 vuoden päästä samaa asiaa täällä Aihe Vapaalla. Psykoterapiaa, ystävien kanssa oleilua, harrastuksia. Keskityt itseesi ja kohtaat ne tunteet. Josku elämässä on pakko kohdata ne epämieluisat asiat, koska muuten ei voi mitenkään oppia, kehittyä tai mennä ihmisenä eteenpäin. Sinä olet se isoin este omalle onnellesi ja hyvinvoinnillesi. Tuon kun oivallat, niin tajuat mitä pitää tehdä, ja sittenhän sinä vaan teet sen.. Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä mun neuvo sulle ja kaikille "jätänkö sen vai enkö jätä" ajatuksen kanssa vatvoville: cleanest cut heals the best. Mitä pidempään venaat eroamisessa, niin sitä kauemmin kestää aloittaa paraneminen suhteesta joka vei noinkin ison palan sun elämää. Tunnistan sun tekstistä itteni 100% teet jatkossa nopeampia päätöksiä kun tiiät sun rajat ja vaadit että niitä kunnioitetaan. Luota ittees ja paljon tsemppiä ja kaikkee parasta kun sulla on vielä elämä edessäsi!
T. Toinen vanha sielu
Jätä se ja mene terapiaan.
Olet alkanut alaikäisenä seurustelemaan kolmekymppisen miehen kanssa. Eihän tuo nyt ole normaalia. On toki ymmärrettävää taustasi huomioon ottaen, että olet hakeutunut vanhemman miehen seuraan, mutta miehen kohdalta tuo on niin väärin. Hän on käyttänyt nuoruuttasi hyväkseen. Olet nyt huomannut, että mies ei ole kypsä aikuinen, eihän hän muuten olisikaan alkanut seurustella lapsen kanssa.
Tarvitset apua, ettet enää haksahda epäterveisiin suhdekuvioihin ja että opit olemaan itsellesi se turvasatama, jota etsit miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelet järjellä, elämäsi ei millään voi olla loppu tuon ikäisenä. Elät vielä ainakin 50 vuotta, millä todennäköisyydellä hän on ainoa ja viimeinen miehesi? Kuten huomaat, taistelet epärationaalisia pelkoja vastaan.
Edellisessä läheisrioppuvuusketjussa joku sanoi hyvin, että jos se mitä teet, tuntuu epämukavalta, teet jotain oikein.Sitäpaitsi mikä on toisin, jos odotat vielä vuoden? Muuttuuko hän? Tuskinpa. Muututko sinä? Sinä vanhenet koko ajan, kulutat vuosia, joina voit tehdä elämälläsi mitä olet halunnut.
Et ole nuori ikuisesti. Älä käytä elämääsi mieheen, joka ei anna koskaan mitä tarvitset.
Olet oikeassa... Itse koen, että oon muuttunut henkisesti ihan järjettömän paljon näiden vuosien aikana (luonnollisestikin). En tietenkään ole enää se täysin sama 16v pikku-aikuinen teinityttö. Mies ei taas ole kasvanut juuri ollenkaan. Ei pysty edes unirytmiänsä muuttamaan edes viikonlopuiksi vaikka on elämäntapatyötön. Annoin alunperin miehelle deadlinen ryhdistäytymiseen ensi vuoden toukokuuhun asti. Tajusin, että ei hän tule sitäkään tekemään saati edes yrittämään... Jos hän oikeasti rakastaisi ja haluaisi olla loppuelämänsä kanssani hän olisi jo todistanut sen tavalla tai toisella. Kuulostaa karskilta, mutta eikö se niin mene?
Musta on tullut myös vähän surullinen ja katkera. En haluaisi tuntea tuollaisia tunteita, mutta vaikea ilakoida muiden naimisiinmenoista ja parisuhteista, kun itse rypee p*skassa. Yritän tätäkin puolta työstää itsessäni, koska en perusluonteeltani ole tuollainen ihminen. Jotenkin olen aivan loppu ja solmussa. Meillä on yhdessä kyllä mukavaa, koska periaatteessa elämänarvot ja mielenkiinnonkohteet ovat pitkälti samanlaisia, mutta sit kuitenkin on petetty, huijattu ja sellainen olo, että olen kauhea luuseri ja idiootti, kun tällaisessa sopassa nyt olen. Vaikea varmaan uskoa rakkauteen pitkään aikaan...
Haluan kaikesta huolimatta kuitenkin mennä eteenpäin ja korjata itseni vaikka pelkäänkin sitä hemmetin paljon. Voiko siihen psykoterapiaan päästä läheisriippuvaisuuden diagnoosilla?
Ap
On tullut aika jättää vanha sika.
M44
Siis hän on elämäntapatyötön, ja tosissaan mietit, ettet ikinä löydä parempaa?!
+30v ELÄMÄNTAPATYÖTÖN?! Aivan veetun oksettava setämies. Hyi, kun tuli oikein kylmät väreet. Toivon, ettei oma tyttäreni sekaannu koskaan vastaavanlaisiin miehiin.
Aika mestari olet jos pystyt jäämään 25 vuotiaana naisena sinkuksi kun se miestulva ei lopu vielä 40 jälkeenkään. Jopa yli 70 vuotias ystäväni joutuu hätistelemään kosijalaumoja.
Vasta oli pitkä ketju läheisriippuvuudesta