Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvaisuus ja vanhemmasta miehestä eroaminen
14.09.2020 |
Olen eroamassa nyt viimein pitkäaikaisesta parisuhteesta. Olen 25v nainen ja mieheni on minua 15 vuotta vanhempi. Olemme seurustelleet 8 vuotta, josta nyt viimeiset 4 vuotta olemme olleet epävirallisesti ''yhdessä''. Olimme todella rakastuneita, ja rakkautta löytyy vieläkin puolin ja toisin, mutta tämän suhteen on nyt vain loputtava, koska meillä on aika erilaiset tavoitteet ja näkemykset elämälle. Olen oivaltanut viimein - ja ennen kaikkea hyväksynyt sen - ettei mies tule koskaan muuttumaan vaikka tekisin mitä.
Tunnistan sen, että tämä vuosia kestänyt toilailu ja viehätys vanhempiin miehiin johtuu siitä, että mulla ei ole ollut lapsuudessa isähahmoa. Toki olen myös luonteeltanikin vähän sellainen vanha sielu... Äitisuhteenikin on vähän mitä on ja olen käytännössä selvinnyt elämässä yksin jo pienestä pitäen. En lähde sen enempää avaamaan, mutta näin lyhyesti sanottuna normaalia rakkautta ja turvaa en ole eläissäni kokenut.
Olen hautonut lopullista eroa jo vuosia. On ollut kuitenkin myös hetkiä, jolloin uskon siihen, että ''kyllä se mies muuttuu ja alkaa panostamaan suhteeseemme aikuisten oikeasti''. Mies on myös itsekin sanonut, että haluaa vielä yrittää ja haluaisi kokeilla muuttumista. Välillä taas sanoo, että haluaisi, mutta ei pysty. Ei hän mielestäni kyllä ole edes yrittänyt...
No, tässä on nyt vuosia odoteltu, riidelty, keskusteltu ja yritetty auttaa, mutta nyt on pakko nostaa kädet pystyyn. En suoraan sanottuna tahdo ns. haaskata elämääni mieslapseen, joka ei aio koskaan ryhdistäytyä. Ymmärrän sen, että ansaitsen parempaa, mutta ymmärrän myöskin sen, että jotta voisin parantua ja olla parempi ihminen erityisesti itselleni ja muille, mun on käytävä tämä ero nyt lopullisesti kunnolla läpi sekä hankkia jotain apua itselleni asian käsittelyyn.
Isoin ongelmani on se, että tulevaisuus pelottaa. Mulla ei ole munaa vaan ottaa ja lähteä ja astua polulle, joka on täysin tuntematon. Pelkään jääväni ikuisiksi ajoiksi yksin. Mies on ollut ainoa tuki ja turva sekä myöskin ensimmäinen poikaystäväni. Tiedän, olen nössö. Pelkoni on niin paha, että ajatuskin yksin jäämisestä ahdistaa ja alkaa tulla fyysisesti tosi paha olo.
Musta kuitenkin on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että on nyt on aika mennä eteenpäin. Alan olla valmis, mutta tarvitsisin pientä sysäystä vielä. En jaksa enää kituuttaa enkä pelätä. Osaisko joku antaa neuvoja, vinkkejä, kertoa kokemuksia aiheeseen liittyen tai suositella paikkaa josta saada apua ongelmaan?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
..........
Edellisessä läheisrioppuvuusketjussa joku sanoi hyvin, että jos se mitä teet, tuntuu epämukavalta, teet jotain oikein.
..............
Mun mielestä asia on aivan päinvastoin, jos tuntuu epämukavalta niin teet jotain väärin. Esim. nyt kun tuntuu epämukavalta olla suhteessa joka ei johda mihinkään, niin kannattaa lähteä. Aina löytyy uusi mies jos sellaisen haluaa jos ei kestä yksinoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis hän on elämäntapatyötön, ja tosissaan mietit, ettet ikinä löydä parempaa?!
Miksi te naiset aina jauhatte työstä ja statuksesta? Ei elämäntapatyöttömyys korreloi millään tavalla ihmisarvon kanssa. Sitä voi olla vaikka arkkitehti-insinööri ja aivan kauhea ihmisj*te.
Hienoa, että olet oivaltanut itsekin missä mennään. Nyt vaan terapiaa ja terapiaa! Siitä se lähtee. Luota itseesi ja sisäiseen vaistoosi, niin pääset puhkeamaan kunnolla naiseuden kukkaan ja elämään! Sä kyllä pystyt siihen, jos vain haluat.
Vierailija kirjoitti:
Aika mestari olet jos pystyt jäämään 25 vuotiaana naisena sinkuksi kun se miestulva ei lopu vielä 40 jälkeenkään. Jopa yli 70 vuotias ystäväni joutuu hätistelemään kosijalaumoja.
Elämäni parasta aikaa nyt yli viisikymppisenä, eikä se aiempikaan huonoa ollut.
Ajattele niin, että tämä oli vasta sun ensimmäinen mies. Seuraavaa valitessa oletkin jo aikuinen nainen, ja kokeneempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinha veikkaus: miehellä on jo nuorempi nainen valmiiksi katsottuna? Jos hän alkoi tapailla, kun olit 17, se antaa "mielenkiintoisen" kyseisestä miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hän on elämäntapatyötön, ja tosissaan mietit, ettet ikinä löydä parempaa?!
Miksi te naiset aina jauhatte työstä ja statuksesta? Ei elämäntapatyöttömyys korreloi millään tavalla ihmisarvon kanssa. Sitä voi olla vaikka arkkitehti-insinööri ja aivan kauhea ihmisj*te.
Se vain kruunasi kaiken tämän hyväksikäytön. Jos olisi ollut muuten huolehtiva ja empaattinen ihminen mutta väliaikaisesti työtön, ei sillä olisikaan väliä.
Elämäntapatyötön taas kuulostaa ihmiseltä, jolla ei ole oikein suuntaa eikä elämänhallintaa. Sellaisesta ei ole oikein tueksi ja kumppaniksi elämän matkalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna kun arvaan. Mies on boheempi ja minimalistinen, mutta karismaattinen taitelijamies? Been there, done that. Näihin lankeaa nuorena helposti, varsinkin, jos on myös omasta takaa vanha sielu ja vähän vastarannan kiiski. Jopa minä jo kivikautinen +45v nainen heräsin aikanaan kolmikymppisenä fantasiakuplastani, kun tajusin, ettei tuollaiset kykene koskaan normaaliin tasapainoiseen elämään. Nyt minulla on perhe ja fiksu rakastava aviomies. Sitä en epäile ettekö olisi vielä kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa, mutta et selvästi haikaile tällaista loppuelämäksesi. Juokse nyt hyvä lapsi, kun vielä voit.
Täsmälleen samoin on käynyt itselleni. Kolmekymppisenä tajusin, että se viisikymppinen, ikäisekseen poikamainen, boheemi "ikinuori" vain pelailee kanssani ja itse asiassa hyväksikäytti minua.
Vierailija kirjoitti:
Vinha veikkaus: miehellä on jo nuorempi nainen valmiiksi katsottuna? Jos hän alkoi tapailla, kun olit 17, se antaa "mielenkiintoisen" kyseisestä miehestä.
Minäkin luulen, että tuo metsästää alaikäisiä tyttöjä, ja ap on jo yli-ikäinen.
Oletko ap sattumoisin vielä pienikokoinen ja iläiseksesi nuoren näköinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis hän on elämäntapatyötön, ja tosissaan mietit, ettet ikinä löydä parempaa?!
Miksi te naiset aina jauhatte työstä ja statuksesta? Ei elämäntapatyöttömyys korreloi millään tavalla ihmisarvon kanssa. Sitä voi olla vaikka arkkitehti-insinööri ja aivan kauhea ihmisj*te.
Se vain kruunasi kaiken tämän hyväksikäytön. Jos olisi ollut muuten huolehtiva ja empaattinen ihminen mutta väliaikaisesti työtön, ei sillä olisikaan väliä.
Elämäntapatyötön taas kuulostaa ihmiseltä, jolla ei ole oikein suuntaa eikä elämänhallintaa. Sellaisesta ei ole oikein tueksi ja kumppaniksi elämän matkalle.
Juuri näin. Todellinen kruunu koko hommalle. Vetoa, että joskus tulevaisuuden auringon paistaessa toteat itsellesi, että olisipa ollut voimaa nostaa kytkintä jo vuosia aiemmin.
Mikä tässä miehessä on hyvää? Ei käynyt ilmi kun pelkkää negatiivista....
Pärjäät ilmeisesti omillasi ja ymmärsin epävirallisesta suhteesta, että asutkin omillasi. Et menetä mitään, päinvastoin saat mahdollisuuden tutustua kivaan, reiluun ja parempaan mieheen.
Mitäs vielä mietit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä on varmaan jo joku nuori tyttö kierroksessa. Minkä alan elämäntaiteilija? Muusikko ehkä?
Miksi te naiset aina jauhatte työstä ja statuksesta? Ei elämäntapatyöttömyys korreloi millään tavalla ihmisarvon kanssa. Sitä voi olla vaikka arkkitehti-insinööri ja aivan kauhea ihmisj*te.[/quote]
Elämäntapatyötön on käsite apaattisesta ihmisestä.
Monikaan työtön ei tuohon termiin mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelikymppinen on jo aika valmis. Ei se tuosta kypsy, mutta sinä kehityt ja opit tuntemaan itseäsi vuosi vuodelta. Jos mies nyt jo tuntuu aika lapselliselta, niin ei se tuosta mene kuin huonompaan.
Ihminen muuttuu jos haluaa tai on pakko. Ei pakottamalla, vai osaatko itse muuttua kun käsketään.
T:Barbababa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna kun arvaan. Mies on boheempi ja minimalistinen, mutta karismaattinen taitelijamies? Been there, done that. Näihin lankeaa nuorena helposti, varsinkin, jos on myös omasta takaa vanha sielu ja vähän vastarannan kiiski. Jopa minä jo kivikautinen +45v nainen heräsin aikanaan kolmikymppisenä fantasiakuplastani, kun tajusin, ettei tuollaiset kykene koskaan normaaliin tasapainoiseen elämään. Nyt minulla on perhe ja fiksu rakastava aviomies. Sitä en epäile ettekö olisi vielä kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa, mutta et selvästi haikaile tällaista loppuelämäksesi. Juokse nyt hyvä lapsi, kun vielä voit.
Täsmälleen samoin on käynyt itselleni. Kolmekymppisenä tajusin, että se viisikymppinen, ikäisekseen poikamainen, boheemi "ikinuori" vain pelailee kanssani ja itse asiassa hyväksikäytti minua.
Sama kokemus eikä ole yllätys että hän on yhä kuusikymppisenäkin teini-ikäisen tasolla ja jatkaa päämäärätöntä elämäntapa loisimistaan yhteiskunnan piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te naiset aina jauhatte työstä ja statuksesta? Ei elämäntapatyöttömyys korreloi millään tavalla ihmisarvon kanssa. Sitä voi olla vaikka arkkitehti-insinööri ja aivan kauhea ihmisj*te.
Elämäntapatyötön on käsite apaattisesta ihmisestä.
Monikaan työtön ei tuohon termiin mene.
Elämäntapatyötön on ihminen jonka mielestä on ok elää muiden rahoilla. Ei jatkoon.
Miehellä ei ole ketään muuta naista ollut meidän aikana (eikä ole nytkään valmiina ketään). Minä olin hänen ensimmäinen alaikäinen kumppani. Nuorin, jonka kanssa mies on ollu, oli muistaakseni 19v nainen joskus +10 vuotta sitten. Enemmän miehellä on kokemuksia oman ikäisistään (27-40v) ja parista vanhemmastakin naisesta, mutta hänen kaikki suhteensa ovat olleet aika lyhyitä. Sellaisia, että hetken on kivaa yhdessä (jopa melkein vuoden ajan), mutta sitten menty syystä tai toisesta eri teille. Olen pisin suhde, joka hänellä on koskaan ollut. Sama myös toiste päin.
Miehellä kyllä jonkin verran vientiä riittäisi erityisesti baarielämässä ja vanhojen tuttavien keskuudessa. Mies ei ole myöskään luonteeltaan sellanen tavallinen suomalaismies. Mies on verbaalisesti hyvin lahjakas ja tietynlaista rohkeutta sekä karismaa on. Hän taiteilee runoja öisin ja katselee jääkiekkoa sekä elokuvia ja sarjoja. Hän suorastaan tikittää noista asioista. Aamut ja päivät nukkuu, kun pelit kestävät niin myöhään.
Meidän piti 2 vuoden seurustelun jälkeen muuttaa yhteiseen kämppään, mutta mies lopulta jänisti. Ei kuulemma uskaltanut. Kävimme jopa näytöissä katsomassa meille yhteistä kotia. Mies harmitteli lähinnä sitä, että saako tarpeeksi omaa tilaa, kun hän tykkää katsella niitä pelejä, kirjoitella ja valvoa myöhään sekä nukkua sinne ilta viiteen/kuuteen. Olisin tuolloin ollut valmis vuokraamaan vaikka kolmion tai tekemään muitakin kompromisseja. Näin jälkeen päin ajateltuna minä olen ollut aina se, joka on valmis joustamaan, muuttumaan tai katsomaan asioita läpi sormien...
Olen joo koko ajan asunut omillani, mutta olemme nähneet lähes joka päivä tämän koko suhteen ajan. Ollaan lähes 99% ajasta mun asunnossa, koska mies asuu niin pienessä yksiössä, joka ei ole suoraan sanottuna hirveän kodikas. Ja joo, olen itsekin ''vain'' osa-aikaisesti töissä ja opiskelen omakustanteisesti, mutta mulla on kiva kämppä, jossa on tilaa, kodikasta ja siistiä.
Totta kai miehessä on paljon hyviäkin puolia, kuten ne, että hän on kyllä fiksu, hyvä keskustelija, elämänarvot ovat sellaiset ettei pintaa, materiaalia ja rikkauksia kaipaa, on luotettava ja hänen kanssaan on löytynyt sellainen syvempi yhteys. Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta näin on. Sellanen pieni lapsenmielisyys ja huolettomuus on hyväkin asia, mutta ei ihan näin äärimmilleen vietynä. Hänessä olis niin paljon potentiaalia, mut hän ei vain käytä sitä. Tiedän, että hänen ikäiselleen ja tuolla asenteella on varmaan todella epätodennäköistä muuttua, ja siksi tämä kaikki tuntuu varmaan niin paljon pahemmalta. Nousee ihan ahdistuksen tunne vatsaan ja kurkkuun, kun ajatteleekin tätä koko sotkua ja suhdetta sekä sitä että jään todennäköisesti yksin ellen tee asialle jotain.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
..........
Edellisessä läheisrioppuvuusketjussa joku sanoi hyvin, että jos se mitä teet, tuntuu epämukavalta, teet jotain oikein.
..............Mun mielestä asia on aivan päinvastoin, jos tuntuu epämukavalta niin teet jotain väärin. Esim. nyt kun tuntuu epämukavalta olla suhteessa joka ei johda mihinkään, niin kannattaa lähteä. Aina löytyy uusi mies jos sellaisen haluaa jos ei kestä yksinoloa.
Eiköhän tuossa tarkoitettu sitä, jos lähtö tuntuu epämukavalta = tekee silloin jotain oikein. Läheisriippuvaisille on ominaista tuskaisa pelko ja tunne yksinjäämisestä. Sen kun kohtaa, niin on jo lähempänä eheytymista vaikka se alkuun pelottaa ja sattuu.
Anna kun arvaan. Mies on boheempi ja minimalistinen, mutta karismaattinen taitelijamies? Been there, done that. Näihin lankeaa nuorena helposti, varsinkin, jos on myös omasta takaa vanha sielu ja vähän vastarannan kiiski. Jopa minä jo kivikautinen +45v nainen heräsin aikanaan kolmikymppisenä fantasiakuplastani, kun tajusin, ettei tuollaiset kykene koskaan normaaliin tasapainoiseen elämään. Nyt minulla on perhe ja fiksu rakastava aviomies. Sitä en epäile ettekö olisi vielä kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa, mutta et selvästi haikaile tällaista loppuelämäksesi. Juokse nyt hyvä lapsi, kun vielä voit.